torstai 3. toukokuuta 2012

Dan Baird & Homemade Sin @ Beeses Bar, Bristol





Georgia Satellites oli suuria rock-suosikkejani 1980-luvulla, mutta en koskaan nähnyt bändiä livenä. Kolmen levyn jälkeen bändi hajosi, mutta laulusolisti Dan Bairdin sooloura starttasi 90-luvun loisteliaasti kahdella levyllä. Lisääkin levyjä on ilmestynyt, mutten ole enää tullut niitä hankkineeksi. Baird on esiintynyt Suomessakin, mutta olen aina missannut. En ollut uskoa onneani, kun huomasin Bairdin Euroopan kiertueen starttaavan Bristolista, juuri samaan aikaan kun olin jo itse buukannut matkan kaupunkiin. Keikkapaikka näytti olevan omituinen joenvarsibaari. Soittelin sinne etukäteen muutaman kerran ja sain hommattua lipun konserttiin etukäteen. Bairdilla nykyään todellinen unelmabändi, rytmiryhmässä Georgia Satellitesin rumpali Mauro Magellan ja basisti Keith Christopher, myös perustajajäsen, vaikka ei ollutkaan levyttävässä kokoonpanossa mukana. Poissa siis vain kitaristi Rick Richards, mutta hänen korvaajansa paras mahdollinen, vielä suuremman suosikkibändini Jason & The Scorchersin Warner E. Hodges.

Päätin kävellä paikalle Bristolin keskustasta. Kunnolla en etäisyyttä arvioinut, mutta keli oli vaihteeksi hyvä. Matkaa kertyi, aikaa kului tunnin verran ja todella jyrkkä kukkulakin matkalla. Päällystämätön mutainen kinttupolku laskeutui sankan metsän läpi äärimmäisessä kulmassa kohti jokea. Sieltähän venevajan oloinen baari löytyi, pieni paikka, kohtuullisesti jo jengiä. Lippua ei kukaan kysynyt koskaan, eipä tänne kukaan satunnainen ohikulkija osuisikaan.

Lämmittelijänä paikallinen cover-bändi Straight Shooter. Perusjytää etelän tyylillä, tosin materiaali brittiläistä. Status Quo, Led Zeppelin, Thin Lizzy, The Who, Deep Purple jukeboxtyylillä. Laulaja osasi imitoida todella hyvin tunnettuja laulajaääniä. Hyvin rullasi myös minulle tuntematon "Rockin is my business, business is good", jonka tekijäksi osoittautui walesiläis-amerikkalainen 80-luvun bändi The Four Horsemen. Hyvää tunnelman nostoa, sopi tilaisuuteen todella hyvin.

Baird aloitti eleettömästi soolotuotannon tuntemattomimmilla biiseillä. Hodgesin kitarasoundi samaa kuin Scorchersissa. Saundi ei ehkä kunnolla saanut kuohkeutta matalassa tilassa, heitteli laidasta laitaan ainakin alussa. Nights of Mysterylla päästiin Satellites-kamaan, medleynä mukaan T.Rexin Get It On. Pitkä jammailuversio Satellitesin kolmoslevyn All Over But the Cryin'stä. Yleisö ei ehkä kunnolla mukana, ei kovaa tungostakaan kuin aivan lavan edessä. Varmaan vain harvoille todella tuttua kamaa. Kovereita lisää medley-tyyppisesti Sweet Jane ja Proud Mary hyvin jokiteemaan liittyen. Tunnin kohdalla eka soololevyn rullaavat täysosumat Julie + Lucky ja I Love You Period alkoivat nostaa hommaa lentoon. Jälkimmäisestä hieman hidastettu versio. Baird heitti Levon Helmin kuoleman johdosta valtavan hienon version The Weightistä. Hodges lauloi Ringo&Satellites -bravuurin Don't Pass Me Byn, toimi upeasti. Railroad Steel sovitettu hienosti hitaalla introlla. Minulle tuntematon pitkä bluesrockjunttauskappale. Hieman outona huumorikevennyksenä Monkeesin Daydream Believer. Lopuksi suurimmat Satellites-hitit Keep Your Hands to Yourself ja Sheila, jonka introssa riemastuttavasti pitkä pätkä Springsteenin Cadillac Ranchia. Kahden tunnin setti ja päälle encorena Neil Youngin Keep on Rockin' in the Free World.

Loistava keikka, hienoa nähdä tämän tasoinen bändi niin pienessä tilassa. Mitenkään poikkeuksellista musiikissa ei kuitenkaan, hyvin tehtyä perinnetietoista amerikanrokkia. Hyvin tasapainoinen kappalevalintakin, vaikka monta kovaa biisiä jäi soittamatta. En yllättynyt ettei suurinta suosikkiani Battleship Chainsia soitettu, koska levylläkin sen laulaa kitaristi Richards. Ja kirjoittaja oli jokin ulkopuolinen. Ikimuistoiseksi konsertin tekivät kyllä puitteet. Monenlaista keikkapaikkaa olen nähnyt, mutta ei aivan tällaista. Venevajasta kadulle ylös rotkosta kipuava mutainen kinttupolku ei ollut edes valaistu, joten käsikopelolla oli löydettävä tie ihmisten ilmoille.  Baird kuulosti halukkaalta avustamaan drivewayn päällystämisessä. Baird ja Hodges erittäin hyväkuntoisen oloisia. Baird on netin mukaan jo peräti 58-vuotias, ei uskoisi mitenkään.

Ja sitten tunnin kävelymatka keskellä yötä takaisin keskustaan. Paluumatkalla olisin kyllä ottanut taksin, jos sellaisia olisi näkynyt. Varsinkin sateen yltyessä kiivaaksi. Vapaita takseja ilmaantui vasta puolimatkassa, joten harrastin liikuntaa loppuun asti ja sadekin hellitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti