Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
maanantai 25. helmikuuta 2013
Philip Kerr: March Violets
Ostin hienoisesti kiinnostavalta vaikuttavan romaanin jostain alennuslaarista kymmenkunta vuotta sitten, mutta se päätyi luettavaksi vasta nyt, keväisen Berliinin matkan lähestyessä. Tämä perinteinen kovaksikeitetty yksityisetsiväromaani sijoittuu nimittäin Berliiniin 1936. Kerr on Lontoossa asuva skotti, tämä esikoisromaani on ilmestynyt jo 1989. Käynnistyy todellakin hyvin perinteisesti, heti alkukohtaus muistuttaa kunnianosoitusta Raymond Chandlerin The Big Sleepille. Mutta miljöö ja henkilöhahmot on piirretty vahvan omaperäisesti. Päähenkilö Bernhard "Bernie" Gunther on ensimmäisen maailmansodan veteraani Turkin-rintamalta, leski ja entinen poliisi. Olympialaisiin valmistuva natsien hallitsema Berliini valottuu monelta kantilta ja todella uskottavasti. March Violets tarkoittaa natsismin myöhäiskäännynnäisiä, joita Berliinissa alkaa riittää Hitlerin sementoidessa diktatuuriaan. Eikä chandlerismit jää avaukseen, Kerr suorastaan herkuttelee hillittömillä vertauskuvilla ja tough talkilla. Uskottavuus hieman kärsii, kun Gunther pääsee panemaan UFA:n filmitähteä ja itse Göring asettautuu Guntherin asiakkaaksi. Mutta eihän realismi ole tässä tyylisuunnassa olennaista, kyseessä on tietysti romanttinen makaaberi satu. Kerr heittää huulta irtonaisesti, mutta vääntää väkivaltaista kierrettä lopussa niin brutaalisti, että lukijan hymy hyytyy irvistykseksi. Ei siis harmitonta viihdettä, vaan vakuuttava kuvaus ihmisen raadollisuudesta. Ja silti oikein nautinnollista. Natsi-Berliini tuntuu heti itsestäänselvän ideaaliselta ympäristöltä puhdasoppiselle noir-fiktiolle. Tarinassa on enemmän mutkia kuin hakaristissä, mutta todella kirkkaaksi Kerr senkin hioo. Sanomattakin on selvää, että heti ensimmäisen luvun luettuani pistin Kerrin Berlin Noir -trilogian kaksi muuta osaa tilaukseen. Ainoa harmittava seikka on, että luin teoksen vasta nyt. Kerr on palannut myöhemminkin Bernie Guntherin pariin alkuperäisen trilogian jälkeen ja varmaan on kaikki syyt tutustua niihinkin. Ylitti siis kirkkaasti kaikki odotukset ja Kerr on selvästikin jäänyt liian vähälle huomiolle yleisemminkin. Tässä on yksi 1980-luvun (rikos)kirjallisuuden suurimmista mestariteoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti