James Lee Burke: Jolie Blon’s Bounce

Jo kahdestoista osa Etelä-Louisianaan sijoittuvassa Dave Robicheaux -romaanisarjassa, vuodelta 2002. Alueen roturistiriidat, siis lähinnä ranskankielisten valkoisten cajunien ja osittain Karibian saarilta siirtyneiden mustien väliset suhteet, ovat olleet Burken teemoja aiemminkin. Niistä Burke nytkin ponnistaa, taustaa pohjustetaan sisällissotaan ja kauemmaksikin. Jälki on vakuuttavaa, moderni poliisiproseduraali Bayou Countryssa on tässä kontekstissa ahmittavan herkullista.

Burke lanseeraa nyt tuotantonsa ehkä pahimman henkilöhahmon aivan teologisen saatanallisessa mielessä, nimeltäänkin bibliaanisesti Legion Guidry. Mieleen tuli jostain alitajunnasta yli 40 vuoden takaa Aku Ankassa esiintyvä Simon Legree –hahmo. Legree on tietysti alunperin peräisin Harriet Beecher Stowen Uncle Tom’s Cabinista. 74-vuotias Legion nöyryyttää Robicheaux'ta niin rankasti, että absolutismia harjoittava alkoholistipoliisi turvautuu amfetamiiniin. Sarjan alkuvaiheiden tyypillistä ryyppyretkahdusta ei kuitenkaan tapahdu.

Burke mainitsee lähes jokaisessa romaanissaan Rapala-uistimen, niin tässäkin. Romaanin nimi viittaa cajun-klassikkoon Jolie Blonde. Kirjassa lahjakas muusikkohahmo tekee aiheesta uuden Jolie Blon's Bounce -variaation, joka kolahtaa Robicheauxiin ensikuulemalla. Huumoria on ehkä aavistus enemmän kuin sarjassa yleensä, erityisesti Robicheauxin ex-poliisipartneri, New Orleansin Irish Channelissa varttunut Clete Purcel alkaa saada karikatyyrimaisia piirteitä. Se ei ole huono asia, Burke vaipuu joskus liiankin lyijynharmaaseen epätoivoon. Yksi sarjan parhaista tähän mennessä, ainoa lievästi arveluttava seikka on fantasiahkomaisen aineksen lisääntyminen, lähes Burken Billy Bob Holland -sarjan tasolle.