Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
torstai 17. heinäkuuta 2014
David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimović
Jos ajatellaan Pohjoismaiden parhaita jalkapalloilijoita seuraamiskaudellani vuodesta 1970 lähtien, niin Zlatanin rinnalle kohoaa vain L-ketju Tom Lund, Michael Laudrup, Jari Litmanen. Siksi olen pitkään aikonut lukea Zlatanin kohutun elämäkerran. Tarkoitukseni oli tsekata se alkukielellä ruotsiksi, mutta lopulta alennuslaarista käsiini tarttui Miika Nousiaisen suomennos. Jälkikäteen ajatellen ei mitään haittaa, tuskinpa tässä suuret kirjalliset hienoudet käännöksenä katoavat. Zlatan kertoo tapahtumat minä-muodossa ja suorasanaisesti. Karu lapsuus ja nuoruus Malmön Rosengårdissa rikkinäisessä perheessä tulee peittelemättä esiin. Kirjasta syntynyt kohu liittynee Zlatanin tapaan lytätä vastenmieliset henkilöt suoraviivaisesti. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi Pep Guardiola, Hasse Borg ja Rafael van der Vaart. Fredrik Ljungbergin nimeä Zlatan ei edes alennu mainitsemaan. Ammattilaisuran kuvaus on suhteellisesti tavanomaisempaa ja enemmän olisin odottanut Zlatanin omaa analyysiä pelillisistä vahvuuksistaan. Vaatimattomuudesta se ei tietenkään ole kiinni, kirjasta piirtyy kuva poikkeuksellisen itsekeskeisestä ihmisestä. Siirtokuvioista riittää melkein enemmän juttua kuin pelitapahtumista, agentti Mino tuntuu olevan todella tärkeä henkilö hänelle. Huippujalkapallosta Zlatan antaa varsin raadollisen kuvan ja mies on varmaan oikeassa. Ei hän sattumalta ole voittanut seurajoukkueissaan mestaruuksia vuodesta toiseen. Toisaalta yksinään ei pärjää, kuten vaatimaton ura Ruotsin maajoukkueessa osoittaa. Zlatan myös ihmettelee kuinka Maxwellin kaltainen kiltti kaveri on pystynyt luomaan hienon uran. Kirja loppuu kesään 2011, mutta menestystähän on seurannut nykyhetkeen asti, pääsy MM-kisoihinkin oli aika lähellä. Tämä kirja on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin keskinkertainen huippu-urheilijasaaga.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti