Nicholas Ray: Bitter Victory

Kulttiohjaaja Rayn WW2-draama on yksi Jean-Luc Godardin suosikkileffoja. Itse näin tämän ensi kerran 80-luvulla elokuva-arkiston näytöksessä. Jätti ristiriitaisen vaikutelman, en nostanut tätä lähellekään Rayn parhaiden elokuvien tasoa. Nyt nähtynä vaikutti hieman paremmalta. Pääosin ranskalainen tuotanto on tehty halvalla ja satsaa näyttelijätulkintoihin. Nehän ovat Rayn tyyliin hermoherkkiä, lähes kaikki hahmot vaikuttavat neuroottisilta, jopa hysteerisiltä. Tämä ei ole välttämättä mikään hyvä asia. Liikutaan Pohjois-Afrikan taisteluissa Libyassa, pienimuotoinen kommandoisku Benghaziin noutamaan dokumentteja, jotka kertoisivat sotavankien sijainnin. Ei kuulosta kovin strategiselta operaatiolta. Alkupuolella aivan liian siistiä glamouria, ehkä ollaan Kairossa, se ei käy selville. Veren makua suuhun kyllä myöhemmin nousee. Suspensea ei Ray saa aikaan, mutta toimintakohtaukset ovat kohtuullisen ryhdikkäitä. Moraaliset pohdinnat jäävät puolitiehen, aavikkovaelluksessa on western-heijastumia. Lopussa ironia, satiiri ja kyynisyys sekoittuvat. Richard Burton on kieltämättä intensiivinen, Curt Jürgensille jää statistin osa. Parempi vaikutelma siis nyt, mutta mielestäni Ray on ollut kovasti yliarvostettu, ei tämäkään mikään mestariteos ole.

BrewDog Alpha Pop

BrewDogin oluita tuntuu tällä viikolla osuvan arvioitavaksi vähän väliä. Maitokauppaoluen (4,5 %) alaotsikkona hoppy rye pale ale, aika lupaavaa. Tuoksu on trooppista hedelmää huokuva. Sama jatkuu maussa, lähes ananasta. Rukiille ominainen makea leipäisyys ei oikein nouse esiin, vaikka sitä yrittäisi etsiskelläkin. Ehkä enemmän karamellista makeutta ja pihkaa. Jälkimaku on kuiva ja mukavan katkerakin. Tämä on BrewDogin parempaa tuotantoa, Russian Dollien väkinäisyys ei nyt vaivaa. Suosikkihumalani Columbus varmaan pääroolissa, mukana myös Ahtanum. Hieman raikkaampi voisi olla, mutta positiivinen tapaus kuitenkin. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Ari Raunio: Tali-Ihantala ja Vuosalmi 1944

Sotahistoriallisen Seuran luentosarja eteni nyt Kannaksen taistelujen huipentumaan. Esiintyjänä everstiluutnantti Ari Raunio, nyt täysi sali ja ymmärtääkseni paikalla sotaveteraanejakin. Selväsanainen ja suoraviivainenkin esitys, kuten ammattisotilaalta voi odottaa. Raunio tarkasteli VKT-linjan taisteluja tasapuolisesti molemmin puolin, itse en ole ennen tutustunut puna-armeijan näkökulmaan näin selvästi. Leningradin rintaman komentaja Govorov ylennettiin marsalkaksi Mannerheim-linjan nimellisen ylityksen jälkeen, vaikka tässä vaiheessahan tämä talvisodan "hyökkäyksellinen" bunkkerijono oli jo tuhottu. Viipurin valtauksen jälkeen painopisteeksi syntyi Tali-Ihantalan seutu. Tavoitteena oli edetä nopeasti Salpalinjalle asti. Kun suomalaiset (ja Kuhlmey) estivät tämän, Govorov yritti ohittaa esteen sekä vasemmalta Viipurinlahden yli että oikealta Vuosalmen kohdalta Vuoksen yli. Kummassakaan ei voimat riittäneet ja Stalin ei myöntänyt enää lisäresursseja.

Kovin tuttujahan nämä kuviot ovat, mutta pieniä nyansseja silti kohosi. Raunio minusta korosti huomattavastikin panssaridivisioonan roolia, mutta silti yleisössä ollut Laguksen sotilaan jälkeläinen syytti häntä vähättelystä. Itse ajattelin, että tykistöä on yleensä painotettu enemmän kuin tässä. Raunio ei häikäillyt tölväistä Adolf Ehrnroothin brändäyskykyjä, Vuosalmella naapurirykmentit olivat vaikeammissa paikoissa kuin Ehrnroothin JR7. Mannerheimkaan ei jäänyt ilman kritiikkiä. Saksalaisilta saatujen tietojen perusteella olisi pitänyt olla paljon selvempää miten Stalinin strategiset iskut toimeenpannaan. Jos selvyys oli, niin ainakaan siihen ei reagoitu. Seuraavana sarjassa olisi elokuun mottitaistelut Ilomantsissa, mutta siihen en taida päästä mukaan muiden kiireiden takia.

BrewDog Russian Doll Double IPA

Tässä sitten 8%, barleywinessa turhankin matemaattisesti 10%. Nyt on kypsää hedelmää enemmän, omituisesti hieman IPAa kuivempikin. Täyteläisempi ja katkeruuttakin kerääntyy enemmän, liian vähän kuitenkin. Hinta sama 9,90€. Molempia oluita leimaa fiilis, että paras särmä on leikattu pois. BrewDogin punkrock on laimentunut AOR:ksi (jos joku vielä semmoisen musiikkitermin muistaa). Pienet irtopisteet siitä, että etiketissä oluen esittelyteksti on venäjäksi, tai ainakin kyrillisillä merkeillä. IPAssa vastaava teksti oli normienglantia. William K Kurvi, 28.10.2014.

BrewDog Russian Doll IPA

BrewDog Helsinki -baaria lupailtiin ensin kesäksi ja sitten lokakuuksi. Hanke tuntuu venyvän lähes it-projektin tapaan. Seuraava aikatauluarvio on ehkä klassinen "näillä lumilla". BrewDogin oluita on Helsingin baarit kuitenkin edelleen täynnä.

Uusi sarja skottipojilta, tällä kertaa sarjaan näyttävät kuuluvan pale ale, IPA, DIPA ja barleywine. Samat raaka-aineet, vain määrät ja niiden suhteet vaihtelevat tyylistä toiseen. Ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta, loogisemmin barleywinen tilalla tietysti pitäisi olla tripla-IPA, mutta se ei ilmeisesti tarpeeksi vakiintunut tyyli vielä. Hiivasarjoissa oluet poikkeavat toisistaan liikaa, joten tykkään eniten vanhoista kunnon humalasarjoista.

Olisi tietysti kannattanut kokeilla ensin kevein pale ale, mutta elämä on lyhyt, IPAlla liikkeelle. Simcoe, Centennial, Cascade, Citra. Pihkan tuoksua, aika maltainen maku, karamellia myös, jopa hedelmäpastilleja. Pihka ei maistu erityisemmin, ei oikein katkerotkaan. Kun ei sitrusta eikä katkeruutta, niin IPAksi tämä jää vaisuksi. 6% vahvuus, pale ale olisi ollut 4%. Katkeruus kohoaa lämmetessä, mutta liian vähän liian myöhään. William K Kurvi, 28.10.2014.

Beavertown Neck Oil Pale Ale

Olutexpossa ei tullut Beavertownin tölkkejä kokeiltua, vaikka arvostavia kommentteja kuulinkin. Eiköhän oluita nyt sitten ole muuallakin tarjolla. Huomasin vasta nyt, että tämä panimo on Robert Plantin pojan hanke. Ei välttämättä mikään positiivinen piirre, vaikka Led Zeppelinistä rajoitetusti tykkäänkin. Kuivan hedelmäinen, hyvin puhdas, karviaismarjaa, vain 4,3%. Katkeroa harmittaan vähän. Tyypillinen amerikkalaisvaikutteinen moderni brittiolut. Näitä on jo paljon tuotu Suomeenkin, saturaatiota alkaa jo henkilökohtaisesti löytyä. Ihan kiva kuitenkin. William K Kurvi, 28.10.2014.

BrewDog CAP Capdog

Skotlantilais-ruotsalaista yhteistuotantoa. 9%, tuoksussa luumua, lievästi anistakin. Kuivahko hedelmäinen stout/BIPA. Kuohkeaa, paahtoakin kohtuudella.  Ei katkeroa erityisemmin ensihörpyllä, mutta toimii silti mukavasti. Lievästi maitohappoa. Tuntuu vahvuuttaan kevyemmältä, mikä tässä sarjassa on myönteistä. Oluen lämmetessä katkeruutta kerääntyy hitaasti, mutta varmasti jälkimakuun. Onpa hyvä tasapaino. Selvästi intensiivisempi kuin BrewDogin useimmat hieman viimeistelemättömät tuotteet. Ehkä CAPin piikkiin nyt onnistuminen on pistettävä. Maistelin Expo-festivaalilla jossain vaiheessa tätä pikaisesti ja tuntui silloin paljon heikommalta. Ehkä tynnyreissäkin on eroja. Ølhus Helsinki, 27.10.2014.

Lervig Siste Dans APA

Kun Viiden Pennin uutuudet jäi vähiin, niin siirryin kadun toiselle puolelle S-mafian pesäpaikkaan. Paikassahan oli komeasti Oulun poikien Two Bad -belgi-IPAa savolaisten välissä. Milloinkahan viimeksi ollut helsinkiläisbaarissa oululaista olutta tarjolla? Nojaa, Jyväskylässä tehtyä, mutta kuitenkin. Tämähän  tuli kuitenkin jo Expossa tsekattua, joten valitsin norjalaista APAa, 5,6%.  Aika raikasta kamaa Stavangerista, kypsää hedelmää ja katkeroa. Tuoksu ei ole miellyttävä, mutta oluenhan voi myös juoda. Terveisiä vaan vielä Hannu "the hardest working man in beer review business" Nikulaisen Olutexpo-pöydän friikeille, always the pleasure. Ølhus Helsinki, 27.10.2014.

Stadin American Porter

Syksyn ensimmäisen pitemmän juoksulenkin jälkeen pyöräilyä lämpimän pimeässä illassa Töölöön. Ensivierailu uudistuneeseen Viiteen Penniin. Muutokset aika railakkaita, ruokailijat nyt yläkerrassa, ahtaalta tuntuva kapea tila kadun suunnassa. Paksut kalusteet tuntuvat vievän liikaa tilaa. Arki-iltana ei varmaan haittaa, mutta matsien aikana ja viikonloppuisin bisnes taatusti kärsii. Ehkä liian siistiä skandinaavista tyyliä, rosoisempikin systeemi toimisi. Hanoissa yllättävän vähän uutuuksia. Riilipumppu hienoa, nyt tosin tylsästi tarjolla Gale's HSB. Vaihtuvat hanaoluet vain lätkillä identifioitu. Vaihtuvista pulloista ei senkään vertaa tietoa, kehotus "kysy henkilökunnalta" on tietysti osittain ok, mutta ei sovi minun tyyliin. Pullokaapit tosin aika hyvin esillä ja tiskillä tosiaan istuimia. Sehän ei Helsingissä ole itsestäänselvyys.  

Stadin Panimo loisti poissaolollaan Olutexpossa, joten mukava saada panimolta täällä jenkkiporteria. Taas meni puolet illasta arkeologisesti setviessä olenkohan tätä joskus aiemmin juonut. Ennen blogia juomistani oluista löytyy Oracle/MS-Access/Googledocs -arkistoa ja sieltä kimmahti esiin jurakautinen Stadin Uncle Sam's American Porter. Ehkä nyt kyseessä kuitenkin modifioitu resepti. Kuivan mausteinen tumma juoma. Paahto ja hedelmä alarajoilla, katkeruus korostuu. Täyteläisempi voisi olla. Varsin hyvää kamaa taas, ei ainakaan mitään virheitä tai omituisuuksia. Viisi Penniä, 27.10.2014.

Olutexpo 2014, maahantuonnit

Festivaalien toinen päivä, nyt rennompi fiilis henkilökohtaisesti, niin sanotut pakkokohteet tuli jo eilen kokeiltua, nyt saattoi keskittyä nautinnon optimointiin. Käytännössä siis ulkomaisia uutuuksia. Parkkeerasin nyt pitemmäksi aikaa Nikulaisen friikkipöytään, itse Nikulainen ei tosin enää tänään paikalla. Aluksi tšekki-IPAa, Permon Sherpa IPA, hedelmää ja karamellia, mutta katkeruus jää vähän tyhjäksi. Seuraavaksi ruotsalainen Närke Svarte Kungen, 7,1%. Tosi paksua ja kahvista, hieman maustettakin. Ei katkeroa, mutta suolaista, todella täyteläinen.

Riilejä festivaaleilla yllättävän vähän, olisi voinut odottaa kotimaisten toimijoiden käyttävän tällaista tilaisuutta hyväksi. Kaksi Fuller'sin olutta tarjolla tässä formaatissa. Vintage Ale 2014 tarjosi tietysti toffeista mallasta, pihkaa myös, pehmeys yllättäen pakenee maistelijaa. Täytynee tsekata uudelleen paremmassa ympäristössä, yllättävän vaisulta tämä tuntui. Fuller's Imperial Stout myös tynnyriviimeisteltynä, peräti 10,4%. Salmiakkia, makeaa tummaa suklaata, pehmeyttä löytyy. Mutta jotenkin yksiulotteinen, katkeruutta saisi taas olla lisää.

Seuraavaksi Ruotsista CAP Great White Hype. Sitrusta, tuoretta, hiilihappoa, määritelmänä White IPA, mutta ei happamuutta. Katkeruus keskitasoa, mutta silti riittävää. Yksi festivaalin parhaista, lopulta raikkaalta maistuva olut. Italia-osastolta Amiata Marsilia Gose, hapan, suolaista kieltämättä, mutta gosen hillityn vehnän sijaan kokonaisuus muistuttaa enemmän keskitien lambicia. Ei jälkimakua ja aika ohut. Silti kohtuullisen tyylikäs gose-yritelmä.

Tässä vaiheessa kokeilin välillä kotimaistakin. Beer Hunter's Mufloni Nelson Sauvin IPA oli ihan mukava sinkkuolut, panimo osaa asiansa, mutta ei jostain syystä mene kunnolla päätyyn asti. Lisää italialaista, Elav Humulus on black IPA, paahtoa, kuivaa, mutta ei ehkä katkeroa silti tarpeeksi. Todella kuiva kokonaisuus. Festivaalin huipentumaksi Sierra Nevada Hoptimum, 10,4%. Aika hillitty mäntyisen hedelmäinen maku, tämä olut ei pulloversioinakaan ole ollut orgasminen. Katkeroa varsin kevyesti, hienoa kamaa periaatteessa, mutta ei hullaannuta.

Olutexpo 2014, suomalaiset

Viime vuoden Olutexposta olen kuullut pelkästään hyvää, harmittavasti en päässyt paikalle Katajanokan Wanhaan Satamaan. Tänä vuonna tapahtuma siirtyi hieman harmittavasti Helsinki Beer Festivalista tuttuun kolhoon Kaapelitehtaaseen. Jo lähes vakiintuneena stadilaisena en tietenkään nyt pystynyt ohittamaan tapahtumaa. Ennakkomarkkinointi onnistui tällä kertaa mahtavasti, kun Uudenmaan Aluehallintovirasto esti alan bloggaajien sananvapauden pistämällä viski-sanan kieltoon. Aivan näin asia ei ehkä ollut, mutta siltä se mediassa näytti ja sehän on ratkaisevaa. Saavuin paikalle hieman avauksen jälkeen ja polettijono pullisteli jo pitkällä. Yleisöä oli mukavasti, tunnelma paljon HBF:ää välittömämpi ja tilakin oli nyt otettu paremmin haltuun. Ennen kaikkea hienoa, että tyhjänpäiväiset musiikkiesitykset eivät HBF:n tapaan päässeet turmelemaan fiilistä. Polettimaksaminen toimi hyvin ja erityisen hienoa oli nopea lasinvaihtopiste, ei turhaa saman tuopin jatkuvaa pesemistä monien muiden festivaalien tapaan.

Kuten usein ennenkin olen todennut, olen enemmän baarimiehiä kuin festivaalien koluajia. Tässä tapauksessa olennaista on kuitenkin alan avainhenkilöiden kokoontuminen samaan paikkaan. Itse olen tunnetusti epäsosiaalinen, mutta yllättävän paljon tulin jutelleeksi vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Blogin lukijoihinkin hämmentävästi törmäsin. Nopeasti ehdin vaihtaa muutaman sanan Jyväskylän mahtihahmojen Hannu Nikulaisen ja Mika Laitisen kanssa. Oulusta paikalla olivat Maistila-brändiä virittelevät Riku Harju ja Joni Harju, samoin oululais-helsinkiläinen Hopster-kotipanija Ilpo Reinilä. Seppo Äyräväistä moikkasin, Timo Jukkan bongasin livenä ja Markku Ristevirta kertoi Olutpajan viimeisimmistä vaiheista. Mustalaispanofirma Donut Islandin Mika Oksasenkin kanssa pääsin juttelemaan. Tapahtuman some-markkinoinnista "päävastuun" kantanut Jaakko "Jaskan Kaljat" Matikainen oli luonnollisesti läsnä fyysisestikin. Edellisillan viskimiehet Jarkko Nikkanen ja Ari Nyfors olivat täälläkin vauhdissa.

Päätin omistaa tapahtuman avauspäivän kotimaisille uutuuksille. Ensimmäisenä tsekkasin Harjun veljesten Hiisillä paneman Two Bad -belgi-IPAn, jota nyt ilmeisesti oli ensi kertaa tarjolla Oulun ulkopuolella. Näin tässä on käynyt, oululaisoluita joutuu bongaamaan erikoistapahtumissa. 7,5%, aika mausteinen, ei erityisemmin belgihiivaa, hieman ruismaista makeutta. Katkeruus korkeintaan keskitasoa. Ei tuntunut kovin tuoreelta, vaikka kyseessä kuusi viikkoa sitten tehty keitto. Veljekset hieman ihmettelivät, etten hiivaa aistinut, samaten Nikulaisen pöydän friikit väittivät hyvinkin hiivan huomanneensa. Festivaaliympäristö ei ehkä todellakaan minulle sovi.

Seuraavaksi kokeilin Bryggeri Helsingin Syysmyrsky DIPAa, joka on siis kotipanijakisan voittajan Ilkka Heleniuksen Bryggerissä isompaan skaalaan tehty palkinto-olut. 8%, 92 IBU. Sitrusta, kypsää hedelmää, pihkaa. Pitkä katkera jälkimaku. Ei mikään mestariteos, mutta jäi loppujen lopuksi selvästi koko päivän parhaaksi olueksi, tykkäsin todella paljon. Nikulaisen pöydän friikit nauroivat minulle päin naamaa, olut oli kuulemma järkyttävää shaissea, varsinkin tuoksun perusteella. Viemärimäisen tuoksun olemassaolo todettiin muultakin suunnalta. En tullut olutta erityisemmin nuuhkineeni, mutta minusta se oli siis oikein näppärää. 

Tästä eteenpäin mentiin sitten alamäkeen, ikävä kyllä. Alakuloiseksi vetää, laatu ei nyt tunnu olevan innostuksen tasolla. Suomenlinnan DiipadaAPAssa oli jokin outo pisteliäs maku, marjaa ja makeutta. Rousal IPAssa hedelmää, mutta tyhjä runko, karkea kokonaisuus, ei riittävää katkeruutta. Ruosniemen Insinööri IPAssa katkerohumalaa aivan liian vähän. Plevna Walesin Tiikeri perusbitter, vaikkakin tyylipuhdas. Teerenpeli Notkea nIPA tukkoisen nihkeä, liikaa brittityyliä. Iso-Kallan Ruis-APA liian makea, katkerot tässäkin liian alhaalla.

Beer Hunter'sin Mufloni Wiesen Hopfen Lagerissa oli ryhtiä, varsin tumma oktoberfestiksi, melko hedelmäinen lageriksi, mutta jotenkin tunkkainen tämäkin. Katkeroa kyllä löytyi, mutta ei tarpeeksi, kun nimeen on hopfenit pistetty. Sori Black Rye IPA oli eksoottinen, aika paahteinen, suklaata liikaa, mutta sitten kovat katkerot päälle. Oikeita aineksia, mutta ne eivät reagoineet keskenään, jäivät jotenkin sekoittumatta. Suklaan makeus oli tässä ylimääräistä, sitä ei black IPAan pitäisi sotkea. Oululainen Pint Please -mobiilisovellus oli teettänyt Hiisillä IPAn, hedelmää ja aromia on, mutta ei tarpeeksi katkeroa, se tavallinen suomalainen tarina.

Illan pohjanoteeraus oli valitettavasti Bryggeri Helsinki Barleywine, 11%. Yllättävän sokerinen, siirappia, aivan liian makeaa. Lievää katkeruutta löytyy, mutta äklömakeus peittää kaiken alleen. Ensimmäinen todella paha pettymys tämän laatupanimon tuotteissa. Ehkä hieman jyrkkiä arvioita, mutta en mielestäni ollut mitenkään huonolla tuulella tai negatiivisella asenteella liikkeellä. Hieno tapahtuma, tykkäsin kovasti, mutta maistelemani oluet eivät nyt oikein minulle sopineet. 

Bruuveri Saison de la Maison #2

Toinen variaatio Bruuverin syksysaisoneista, tämä hieman vankempi,  7,8%. Tuoksu taas vahvaa belgihiivaa ja tuoretta hedelmäisyyttä. Tarkempaa reseptiä en nyt huomannut baarin seiniltä.  Hyvin kuivaa hedelmä nytkin on, jälkimaun katkerot ovat kovat. Kovemmat kuin ykkösessä? Hieman haastava maistelutilanne Ardbeg-teistingin jälkeen, mutta erittäin voimakkaalta katkerot tuntuvat. Lievää happamuutta, se on tässä ehkä uutta. Pippurisuus nousee taas, ei muuta mausteisuutta. Hyvin samantyyppinen ekaversion kanssa ja taas yhtä laadukas. Bruuveri, 23.10.2014.

Ardbeg tasting, Punavuoren Ahven

Suomen johtava viskievankelista ja Viskin Ystävien Seuran presidentti Jarkko Nikkanen onnistui viime keväänä lopulta houkuttelemaan minut kyseisen seuran jäseneksi. Vaikka olut onkin ollut 25 vuotta sydäntä lähempänä, en keksinyt mitään syytä olla liittymättä. Ehkä ratkaiseva tekijä oli Nikkasen fanaattinen Fulham-suhde. Fulhamia voidaan pitää Länsi-Lontoon naapuriseuran Chelsean vastapainona, mikä on Leeds-kannattajasta tietysti hyvä asia. Oletin myös, että VYS-tapahtumiin olisi helpompi osallistua Helsinkiin muuton myötä. Kesällä toiminta oli kuitenkin luonnollisista syistä säästöliekillä ja alkusyksystä olen ollut Helsingistä poissa aika lailla. Erityisesti harmitti viime viikonlopun Springbank-teistingin missaaminen Kööpenhamina-keikan takia. Nyt kuitenkin pääsin Punavuoren Ahvenen Ardbeg-iltaan.

2,2 kiloa painavan Viskien maailma -kirjan juuri julkaisseen Nikkasen päivätyö (?) on Ardbeg Ambassador Finland, eli mies markkinoi yhtä Islayn kuuluisimmista viskimerkeistä. Rooli kuuluu Ardbeg-ylisanoissa, mutta kyllä Nikkanen on vilpittömän innostunut asiastaan. Ja tien päällä show on hioutunut entistäkin viihdyttävämmäksi. Ardbeg-show'ta olin viimeksi Oulussa kuuntelemassa lopputalvesta ja nyt osittaista päällekkäisyyttä tuotteissa.   

Ardbeg 10:llä tietysti taas avaus, hyvin toimii taas. Jatko myös ennestään tutulla Uigeadaililla, ei sekään huono, mutta ei kohonnut perustuotteen tasolle. Sitten harvinaisempaa kamaa, useamman vuoden Nikkasen kaapissa pölyyntynyt tynnyrinäyte vuodelta 2002. Tynnyrivahvuinen, 56,8%, yllättävän kepeää hedelmäisyyttä, muistaakseni pelkkää bourbon-tammea astiana, ei gimmickejä, toimi hienosti. Tässä vaiheessa teistingissä fiilisteltiin hieromalla käsiin kirkasta raakatislettä, new make'a. Uskomattoman maltainen tuoksu, turvettakin seassa.

Ardbeg on viime vuosina julkaissut kesäkuun alun "Ardbeg Day" -markkinointiteemassaan erikoispullotteita. Niistä ensimmäisenä maistossa nyt Ardbeg Day 2012, tämäkin cask strength, puoli vuotta olorosossa jatkokypsytettynä. Ardbeg ei ole innostunut näistä muodikkaista viimeistelykypsytyksistä, mutta sellainenhan tässä on nyt käsillä. Nyt osui kohdalleen, tasapaino parin vesitipan jälkeen hämmentävän hieno. Ehkä tällaista kannattaisi kokeilla siellä nyt enemmänkin, tämä jäi session parhaaksi. Talvella hyvin kolahtanut Ardbog (Ardbeg Day 2013) on manzanillassa ja bourbonissa kypsyneiden tisleiden sekoite. Nyt jostain syystä jäi pettymykseksi, en saanut juomaan otetta. Viimeisenä tämänvuotinen variaatio Auriverdes, jonka markkinoinnissa hyödynnettiin Brasilian futiskisoja, nimi siis viittaa Brasilian (tällä kertaa) surkuhupaisan joukkueen kullanvihreään peliasuun. Tässä tynnyrin päätypuita ei ole poltettu vaan viiniteollisuuden tapaan kevyemmin "toastattu". Hyvää tavaraa tämäkin, kovin suurta eroa ei esim. tynnyrisampleen.  

Tapasin Ardbeg-maistelun merkeissä ensi kerran kuuluisan toimittaja/kirjailijan Kari Ylänteen, joka on ollut yksi suuria innoittajiani olutharrastuksen kaarteissa. Tämä oli sykähdyttävä hetki, Ylänteen jalkapallosuuntautuminenkaan (Liverpool) ei ole huonoin mahdollinen.

Ohto Manninen: Viipurin menetys 20.6.1944

Missasin Suomen Sotahistoriallisen Seuran syysluentosarjan avauksen Valkeasaaren murtumisesta. Viime hetkessä huomasin Viipurin menetyksenkin, mutta nyt ehdin paikalle.  En ole ennen Sotamuseossakaan käynyt, pikaisella vilkaisulla mielenkiintoista aineistoa paljonkin. Museossa on jopa sotilaskoti. Alustamassa oli yksi alan kovimpia kasvoja, juuri kirjan Viipurin menetyksestä julkaissut Ohto Manninen. Sama esitys peräkkäin kahteen kertaan, olin mukana jälkimmäisessä. Vastaantulijoista päätellen ensimmäinen esitys oli suositumpi, mutta yli puolillaan sali oli nytkin. Huomasin vain pari naista ja itse olin selvästi junioriosastoa, arvioisin yleisön keski-iän olevan lähempänä 70:tä kuin 60:tä.

Manninen puhui noin tunnin, aihekin siis varsin rajattu, mutta melko tiheitä lausumia hän sai aikaan. Suomalaisosastojen sotapäiväkirjat kirjoitettiin vasta taistelun jälkeen ja esimerkiksi kellonaikoja Manninen ei pidä luotettavina. Tapahtumien järjestyksessä ei kuulemma ole ristiriitoja, mutta ajoittumisessa enemmän. Manninen on verrannut aineistoa venäläiseen materiaaliin ja saanut mielestään aikaan uskottavan kertomuksen. Tykistön reaaliajassa päivitettyjä ampumapöytäkirjoja Manninen piti arvokkaimpina dokumentteina.

Viipuri 20.6.1944 ei ole mikään suomalainen menestystarina. Kommunikaatio-ongelmiin homma käytännössä sakkasi. Mielenkiintoista oli Mannisen alustuksen jälkeinen keskustelu, mukana oli Viipurissa kohtalonhetkellä paikalla olleiden suoria jälkeläisiä. Esille tuli Mannisellekin uusia pointteja, mutta kirjalliset todisteet puuttuvat. Mannerheim halusi pitää Viipurin millä hinnalla hyvänsä, kenraalikerros ei niinkään, taustalla oli myös Heinrichsin neuvottelut saksalaisten kanssa Salpalinjan resursseista, jos VKT murtuu kokonaan. Ensimmäisen esityksen jälkeen oli kuulemma käsitelty päähenkilöiden Armas Kempin ja Kurt Bäckmanin karuja myöhempiä vaiheita, nyt niihin ei puututtu. 

Luentosarja on käsittääkseni alkanut jo viisi vuotta sitten, kun talvisodan alkamisesta oli kulunut 70 vuotta. Pääsin siis mukaan vasta loppukahinoihin, ikään kuin verrannollisesti nuorimpaan sotaan kutsuttuun ikäluokkaan 1925-26. Seuraavana sarjassa on vuorossa itse Tali-Ihantala ja Lapin sotaankin asti päästään.

Roma - Bayern München 1-7

Periaatteessa olisi ollut hauska nähdä 38-vuotias Francesco Totti vielä huipputasolla, varsinkin kun Roma ollut alkukaudesta hyvässä vireessä. Ottelusta tuli Tottillekin yksi uran pahimmista painajaisista. Bayernilla uusia miehiä alakerrassa, Bernat ja Benatia, myös Xabi Alonso ja Lewandowski avauksessa. Bayern hallitsi alusta asti, mutta Roma roikkui vähän aikaa mukana. Jo 8. minuutilla kuitenkin Robben vei Lahmin kanssa Ashley Colen pastakioskille, tyylikäs maali. Gervinholla oli tasoituspaikka, mutta sitten Bayern suvereenisti murskasi Roman kaoottisen puolustuksen. Müllerin kauniista takajätöstä Götze teki toisen, sitten Bernatin keskityksestä Lewandowski puski luukulla täysin vapaana. Lewandowski heitti puolen tunnin kohdalla pystysyötön Robbenille, joka teki jo neljännen. Manolasin käsivirheestä vielä pilkku, Müller varmana, 0-5.

Totti jäi tauolla pois. Bayern löysäsi, tuli mieleen MM-kisojen sensaatiomatsi Brasilia-Saksa. Romalle tuli paikkoja, vaihtomies Florenzilla ja Gervinholla useita tilanteita, Neuerilta haamupelastuksia. 66. minuutilla Gervinho sai kuparisen rikki lähipuskulla. Guardiola vaihtoi pelaajia ja he innostuivat nostamaan Bayernia korkeammalle. Toipilas Ribery nosti kauniisti Robbenin syötöstä ja seitsemännen Shaqiri häkitti reboundista pienestä kulmasta. Jos Roma olisi todella hyvä, niin tämä tulos Bayernilta olisi yksi kaikkien aikojen kovimpia. Roma vaikutti kuitenkin merkillisen löysältä.

Ghost Dawn to Dusk IIPA

Hyvin hedelmäinen, makeaa mandariinia, 9,1%. Upea hämärä baari, vielä parempi kuin muistin. 20 hanaa, valittu parhaalla mahdollisella maulla. Hyvin tuore DIPA, katkeruus jää kyllä varsin heikoksi. Tarjolla ruotsalaista Beerbliotekin hip hopsia ja Amager Grassrootsin Shadow Pictures IIPAa, mutta resurssit eivät nyt riittävät.

Baarimestari  toi maistolle myös Jolly Pumpkinin Baudelaire Beeriä Michiganista. Hapan, kuiva, hedelmää, tässä voisi olla hyvinkin laadukas sour. Kööpenhamina, Fermentoren, 19.10.2014.

Mikkeller Big Worster Malaga Barrel Aged Barleywine

Peräti 18,3%, varsin sameaa, täyteläinen tamminen kypsän hedelmäinen barleywine -fiilis. Alkoholi polttaa väistämättä.  Nautinnollista olutta tämä on, katkeruus heikkoa, mutta hedelmän puumaisuus maistuu hienolta. Malaga-viiniin liittyvää ominaisuutta en tästä oikein keksi. Sivumennen sanoen Kööpenhaminassa kaikki näyttävät maksavan kortilla. Käteistä ei ole näkynyt reissulla ollenkaan. Yleinen trendi tietysti, mutta näin absoluuttisena en ole siihen muualla törmännyt. Kööpenhamina, Mikkeller Bar, 19.10.2014.

Mikkeller Mad Sur

Mikkellerin vanha baari Viktoriagadella, sourissa vain 5%, yuzua mukana. Hapanta kyllä, myös karamellisen makeaa. Siihen se sitten jääkin. Hapanta karamellia. Mikkellerin imperiumi näyttää vain kasvavan. Viktoriagaden vieressä Øl & Brød -niminen ruokapaikka. Mikropolis-nimisen systeemin ehdin jo eilen ohittaa. Kööpenhamina, Mikkeller Bar, 19.10.2014.

Evil Twin Molotov Cocktail, hanaversio

Tämä olut ei toiminut pullosta kokeiltuna takavuosina, joten halusin kokeilla mahdollisesti tuoreempana. Eilen tätä ei vielä Taphousessa ollut hanassa. Hyvin sitruksinen, mutta lämmittävä alkoholi paistaa heti läpi. Tupla-IPAna myytiin, mutta triplaksihan tämä menee ainakin alkoholin puolelta, 13%. Jotain mausteisuuttakin mukaan tunkee, katkeruus ei pääse alkoholista irtautumaan. Sitruskin hiipuu taustalle. Ei vieläkään minun makuun, barleywinena parempi mätsäys, mutta se tyylihän ei minua erityisemmin kiinnosta. Kööpenhamina, Taphouse, 19.10.2014.

Randers Gasolin

Ulkonäkö aivan sama kuin Ghostissa, vahvuuskin sama 11%. Tämä on makeampaa, suklaata. Kypsää hedelmää, jotain mausteista yrttiäkin. Jälkimaku aika tyhjä. Imperial stout on käsittääkseni aika vaikea mokata ja kyllä tanskalaiset hyvin näistä suoriutuvat. Kööpenhamina, Taphouse, 19.10.2014.

Ghost Black Beast

Happy hour, tämä ja jotkin muut oluet isompina annoksina pienen hinnalla. Otin kuitenkin pienen, kun vahvuus 11%. Musta stout, maitoista happoa, lakritsaa. Suolaisempaa salmiakkikin irtoaa. Keskitien Imperial stoutia. Kööpenhamina, Taphouse, 19.10.2014.

Stronzo Beard of the Wicked Crone

Taphousessa sama lenseä tunnelma sateisena sunnuntaina kuin eilenkin. Sama baarimestari, pari asiakasta ja Tom Waitsia. Kuivan kirpeää olutta Strozolta, 6,5%. Marjaa ja pihkaa, katkeruus keskitasoa, pehmeys vähäistä. Baarin pitkäikäisyyttä sopii epäillä, asiakkaita on liian vähän. Oluiden tuoreuteenkin se tietysti vaikuttaa. Amerikan multitaps-baareissa oluiden heikko laatu on jatkuva riesa. Taphousen sijainti on kyllä ihanteellinen, joten ehkä iltaisin jengiä löytyy. Kööpenhamina, Taphouse, 19.10.2014.

Ølsnedkeren Gensyn IPA

Uusi panimobaari Nørrebrossa, hyvin pieni baari, hyvä tunnelma. Talvi-IPAssa 7%, pihkaa ja tuoreutta löytyy. Mallasta enemmän kuin sitrusta, katkeroa kohtuudella taas kerran, se ei ole Tanskassa ongelma. Keskivertoa tavaraa siis. Kööpenhamina, Ølsnedkeren, 18.10.2014.

Three Floyds Dreadnaught Imperial IPA

En ensin huomannut, että Mikkellerin baarin hanatarjonta on jaettu kahteen osaan. Sivummalta 25-40 -osasta löytyi tämä indianalainen DIPA, 9,5%. Hieman samea. Vihannesta pukkaa, ei tarpeeksi raikas missään nimessä. Luumua ja muuta kypsää hedelmää löytyy, mutta muuten varsin karsea. Panimon ja oluen maineen huomioiden jotain ikävää on matkalla tapahtunut. Paljon parempaa tämän pitäisi olla. Katkeruutta kertyy, mutta oluen suutuntuma on päässyt pilaantumaan. Three Floyds ja Mikkeller ovat avaamassa War Pigs -nimisen yhteispanimobaarin Kööpenhaminaan, siellä varmaankin tuoreempaa tavaraa luvassa. Kööpenhamina, Mikkeller & Friends, 18.10.2014.

Mikkeller Black Moon

Imperial stout, 10,6%. Hyvin paahteinen, kahvia, tummaa suklaata. Mukavasti jälkimakuakin. Toimii hyvin vahvana stoutina, mutta ei kuitenkaan suuri uusi elämys. Kööpenhamina, Mikkeller & Friends, 18.10.2014.

Mikkeller Hill Farmstead Siren Limoncello DIPA

Harkittu pitkä kävely uuteen Mikkeller-kohteeseen, isompi baari kaukana Nørrebron perällä. Samanlainen hillitty sisustus kuin Vesterbrossa. Interkontinentaalinen kollaboraatio-olut hyvin hapan, ei mikään DIPA. 9,1%, tässä todella hikinen satulannahka peittää kaikki muut maut. Coloradossa tykästyin moderneihin soureihin, mutta tämä on heikko. Ei raikkautta, todella tunkkainen sukkamehufiilis. Ehkä puukypsytystä mukana, tammista otetta aistittavissa. Kööpenhamina, Mikkeller & Friends, 18.10.2014.

Nordic Knud den Store

Taas uusi valmistaja. Imperial stout tehty Stronzolla, 9.1%. Luumua ja paahtoa tuoksussa, hieman kylmää. Maitoista happamuutta, kahvia, hyvin kuivaa. Katkeroakin kertyy takamatkalla. Pehmeys puuttuu, mutta puhdasoppista kamaa kuitenkin. Baarissa varsin hiljaista alkuiltapäivänä. Varhaista Tom Waitsiä soitetaan, mukava tunnelma sen takia. Kööpenhamina, Taphouse, 18.10.2014.

Stronzo MacGyver

Stronzo tutumpi valmistaja, tupla-IPA, 8%. Yllättävän laimea, mallas hallitsee, ei oikein sitrusta nytkään. Katkeruus on voimakasta ja kypsempi hedelmä valtaa makua. Hyvin puhdas, mutta särmä puuttuu. Pieni pettymys. Kööpenhamina, Taphouse, 18.10.2014.