Suomenlinna 1905 Pils

Uusi pilsner Suomenlinnasta? Viljainen, ruohoinen, makeahko. Makea suutuntuma häiritsee, mutta katkeruutta on kyllä kohtuudella. Höpken Pils ei ole suosikkejani, mutta ei tämäkään paljoa paremmalta nyt tunnu. Tästä oluesta ei netistä näytä lisätietoja löytyvän, joten saattaa tietysti olla Höpken eri nimellä. William K Kurvi, 29.11.2014.

IPAa panemassa Bruuverissa

Oluen tekemistä olen nähnyt lukemattomilla panimovierailuilla ja itse prosessikin on tullut käytyä teoriassa läpi monta kertaa. Bruuverin Ilkka Sysilä tarjosi mahdollisuuden osallistua käytännössä hommaan alusta loppuun. Sain jopa vapaat kädet oluen suunnitteluun. Mietittyäni vajaan sekunnin tyylivalintani osui hyvin katkeraan ja kuivaan india pale aleen. Mielestäni monet suomalaiset panimot panostavat IPOissaan liikaa aromihumalointiin ja katkeruus jää vajaaksi. Nyt voisin yrittää "näyttää", miten se pitäisi tehdä.

Niinpä raahauduin talvisodan syttymispäivän aattona Bruuverin oven taakse klo 08:30. Käytännössä homman hoitaisi Sysilä, mutta itse ajattelin olla jonkinlaisena apupoikana. Loppujen lopuksi tilanne kääntyi niin, että seurasin lähinnä katseella Ilkan toimintaa. Bruuverin tila ja prosessi on suunniteltu niin, että yhdellä miehellä sitä operoidaan. Kävin heilauttamassa melaa mäskäysastiassa, mutta siihen se melkein jäi.

Bruuverissa on 250 litran mäskäysastia, joka toimii myös keittokattilana. Toinen astia on yhdistetty siivilöintiastia (lauter tun) ja whirlpool. Mäskiä ja vierrettä siirretään astioiden välillä pumpulla. Whirlpoolista vierre pumpataan lämmönvaihtimen kautta käymisastiaan, joka on myös 250 litraa.

Olen pitänyt oluen valmistamista pienpanimoskaalassa varsin fyysisenä puuhana. Bruuverissa prosessia on automatisoitu, mutta fyysistä suorittamista riittää mäskin sekoittamisessa, astioiden ja letkujen puhdistamisessa. Hiki kirposi viimeistään siinä vaiheessa, kun Sysilä ryhtyi lapioimaan käytettyä mäskiä lauter tunista. Oluen valmistaminen ei ehkä sittenkään ole minulle potentiaalinen uusi ammatillinen suunta. Prosessin eri vaiheissa panijalle jää suhteellisen kauan odotteluaikaa, mutta sekin näytti kuluvan tiiviisti puhdistus- ja valmistelutoimenpiteisiin.

Bruuverin taannoinen Blue Skies IPA oli lähtökohtana, se oli suuri suosikkini. Nyt vain lisää katkeroa. Mallasta käytettiin 85 kiloa, pilsner-(35kg), pale ale- (25 kg) ja vehnämallasta (25 kg). Omin päin toimiessa olisin luultavasti jättänyt vehnän pois, mutta Ilkka suositteli vahvasti tätä. Mallasbill täsmälleen sama kuin Blue Skies'ssa. Tavoitteena oli noin 7,2 - 7,5 % alkoholipitoisuus. Kantavierreväkevyyden tavoitteena 17%.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli käyttää katkerohumalana Columbusta, mutta tämän jenkkihumalan tämänvuotisessa versiossa on tavallista alhaisempi alfahappotaso, n. 11%. Se ei tunnu riittävältä katkeruustavoitteisiin. Sysilän suosituksesta päädyimme Englannin Kentissä kasvavaan Admiral-humalaan, jossa alfahappopitoisuus yli 14%. Heitimme Admiralia sekaan tasan kilon keiton alkuvaiheessa. 90 minuutin keittämisen lopussa lisättiin amerikkalaisia aromihumalia, Columbus 300 g, Chinook 300 g, Cascade 200 g. Saattoi mennä vähän enemmänkin. Whirlpoolin pohjalle levitimme vielä ennen vierteen saapumista Amarilloa puolisen kiloa ja Citraa noin 300 g. IBU-tavoite 80-100.

Kiehuvan vierteen saavuttua whirlpooliin Sysilän hygieniapaneutuminen alkoi muistuttaa maanista tasoa. Desinfiointiainetta kului reippaasti kaikkiin mahdollisiin pintoihin. Joistakin instrumenteista mikrobeja tapettiin polttamalla. Tunnelma oli kuin leikkaussalissa, pikkujouluyleisöäkin saapui lasiseinän taakse ahkerointiamme ihmettelemään. Sysilän mielestä kaikki sujui harvinaisen hyvin tällä kertaa, panemisessa on kuulemma joskus huonompiakin päiviä. Maistelimme viilennettyä kantavierrettä, puistattavaa mallasmehua, mutta katkeruus huomattavaa. Mitattu väkevyys tarkalleen tavoiteltu 17%. Sysilä hieman epäili oluesta tulevan liian katkeraa, mutta saa nyt nähdä. Viimeisenä vaiheena tällä erää Ilkka lisäsi käymisastiaan Bruuverin tavanomaista ale-hiivaa. Kuivahumalointi lisätään noin viikon kuluttua. Aikaa oluen panemiseeen kului tarkalleen 10 tuntia.

Jean-Pierre Melville: Le Samouraï (dvd)

Oulusta muuttaessani tuhosin vanhan VHS -elokuva-arkistoni. Siihen liittyen katsoin viimeisenä vuotena joukon kokoelman helmistä, joita ei ole digitaalisena ollut saatavilla. Yksi tärkeimmistä oli tämä Melvillen avainteos, josta kuitenkin sain vinkin dvd-julkaisusta. Hankinkin kopion viime talvena, mutta katsominen venyi tänne saakka.

Visuaalisesti dvd ei paljoa uutta tarjoa, kuva on rakeinen edelleen, värit hailakat, Pariisi on harmaan sateinen. Joitakin kameraliikkeitä alkupuolella hieman tarkkailin, ehkä niissä oli jotain uutta elastisuutta, jota VHS ei pystynyt tavoittamaan. Äänipuolella kyllä selvää parannusta, melankolinen jazz soi kirkkaammin. Muuten katsomiskokemus ei erityisemmin poikennut aiemmista. Mutta onhan hienoa nyt saada tästä elokuvahistorian huipentumasta tallenne digitaaliseenkin kirjastoon. Uusilla katsomiskerroilla paneutuu aina uusiin yksityiskohtiin, nyt riemastutti varsinkin käsienpesukohtaus käsineet kädessä ja Citroën DS:n moottorin sammuttaminen kakkoskeikalla. Loppuratkaisu on romanttisen kirpeä, kuin katkeran oluen jälkimaku, johon ui mukaan hivenen klementiinin makeutta.

Paolo Sorrentino: This Must Be the Place

Olen aiemmin nähnyt Sorrentinon omaperäisen leffan Giulio Andreottista. Omaperäinen on tämäkin, Sorrentino myös käsikirjoitusta tekemässä. Sean Penn esittää ikääntynyttä juutalaista glamrokkaria, meikattu Curen Robert Smithin näköiseksi. Mies viettää hiljaiseloa Dublinissa, kunnes lähtee lentopelkoisena laivalla New Yorkiin sairasta keskitysleirivanki-isäänsä katsomaan, liian myöhään. Sitten hän ajautuu jahtaamaan isäänsä kiusannutta natsia New Mexicoon ja Utahin suola-aavikoille (kuvattu luultavasti New Mexicon White Sands -alueella). Ideaa on, mutta toteutus tökkii pahasti. Alkupuoli on raivostuttavan hidas absurdissa komediallisuudessaan, elokuva ei tunnu pääsevän millään liikkeelle. Pennin suoritus on lähinnä vaivaannuttava, mies on katsonut liikaa Ozzy Osbournen töpöttelyä tositv-sarjassaan. Jälkipuolen road moviessa on aluksi lupaavuutta, mutta ei Sorrentino saa americanastakaan otetta. David Byrne käy esittämässä itseään, cameona Harry Dean Stantonkin. Bonon tytär Eve alkupuolella isommassakin roolissa.

Stadin West Coast Session IPA

Pääsin juomaan tätä sessio-IPAa paikan päällä Stadin panimolla kolmisen viikkoa sitten. Muistiinpanot hataria, mutta eiköhän tämäkin yksilö vielä ole tarpeeksi tuoretta. Tuoksussa on makeahkoa hedelmää, klementiiniä, lähinnä pehmeää sitrusta siis. 4,5% ja 50 IBU. Maku heijastaa tuoksua, matala hiilihappotaso Stadin tapaan ja nyt se on lähellä optimia. Runko heti vähän horjahtelee hedelmän painosta, mutta kunnialla lyhyehköön jälkikatkeruuteen päästään. Upean puhdasta ja sessioitavaa kamaa, Stadin tyyliin painotus on aromissa. Loppupuolella pulloa katkeruus nousee enemmän esiin, joten ei näillä reunaehdoilla paljoa valittamista ole. 33 cl on kyllä liian pieni annos tällaiselle oluelle. Ostopaikka Helsinki, Itä-Pasilan K-Market.

Buxton White Wine Saison

Belgikamaa Englannista, 7%, 33 cl, 15,90€. Monenlaista hintaa on joutunut suomalaisena olutharrastajana kohtaamaan, mutta lievää nikottelureaktiota tämän oluen laskun kanssa esiintyi. 10 kuukautta chardonnay-tynnyrissä. Mallasbillissä kauraa ja vehnää. Tuoksussa kirpeää hedelmää ja happamuutta. Tammisuus leimaa suutuntumaa, hapanta on, hedelmää ja mausteisuutta löytyy. Jälkimaussa katkeruutta, aika monimuotoinen! Belgihiivakin tunnistuu, oikein näppärää tämä on. Ei vähääkään makeutta, tässä on belgiolut minun makuun. Halvemmallakin hyvää olutta saa, mutta ei tämä maistelun jälkeen välttämättä ylihinnoitetulta tunnu. Craft-olut on edelleen varsin hyvin laajojen ihmisjoukkojen saavutettavissa verrattuna viskien ja viinien hintakehitykseen. Kitty's, 26.11.2014.

Moles Little Gentleman, real ale

4,7%, alaotsikolta dark ale. Tummaa todellakin. Paahdetta, mutta myös täyteläisesti suklaata, ikävä kyllä. Makea suklaisuus peittää lähes kaikkea, vaikka lievää katkeroa jälkimaussa taustalla tuntuukin. Ratebeer.com haroo tyhjää tämän oluen kohdalla, ilmeisen uusi tuote siis kyseessä. Kitty's, 26.11.2014.

Schalke - Chelsea 0-5

Gelsenkircheniläisiltä poissa maailmanmestari Draxler, mutta ei se näin paljon pitäisi näkyä. Vastahyökkäysjoukkue Chelsea hallitsi avausjaksoa totaalisti. MM-kisoissa flopannut Diego Costa todella hyvä. Costa sai paikan heti ensimmäisellä minuutilla ja seuranneesta kulmasta Terry puski häkkiin. Schalke tuntui lamaantuvan totaalisti, Choupo-Motingin roikku kaarsi ylärimaan, mutta sekin otti onnekkaasti kimmoketta Cahillin jalasta. Chelsea pystyi jopa lyhytsyöttöpeliin hyökkäyspäässä Fabregasin ja Hazardin johdolla, tällaista harvemmin näkee Mourinhon joukkueelta. Puolen tunnin kohdalla Willianin veto painui verkkoon kevyesti Fährmannin kainalon alta. Kaiken huippu jakson lopulla Jan Kirchhoffin oma maali kulmasta, pusku omaan kaappiin näytti jopa harkitulta suoritukselta.

Kirchhoff tauolla pois, Chelsea löysäsi, Schalke sai pitää palloa kauemmin, mutta ei kunnon tilanteita. Tunnin kohdalla sitten Chelsean laitapakki Ivanovicin upea volley vähän yli ristikosta. 75. minuutin kohdalla Chelsean vaihtomiehet Drogba ja Ramires murskasivat Schalken puolustuksen vielä uudestaan, kaksi maalia lisää. Schalke todella sekaisin. Kaikkien aikojen suurin suosikkipelaajani Günter Netzer katsomossa.

Amager Grassroots Shadow Pictures

Tanskasta tupla-IPA, 8%. Hieman kylmää, hedelmä ei kunnolla aukea, kypsempää trooppista pikemmin kuin sitrusta. Hyvä mallaskomppi, mutta vielä parempaa todella pitkä ja kuiva katkeruus. Eurooppalaiset DIPAt, varsinkin Suomessa, satsaavat tyypillisesti aromiin, mutta tässä on lopulta kunnolla takapotkua. Hedelmä on optio, mutta katkeruudesta ei voi tinkiä. Syksyn paras olut Helsingissä? Niin hyvää, että join toisenkin, vaikka pullolistalla olisi ollut kokeilematontakin tavaraa. Loistava tasapaino, täyteläisyys ja vielä tuorettakin. Hiilihappotasoa voisin itse laskea aavistuksen, mutta se on jo ehkä liiallista hienosäätöä. Ølhus Oslo, 25.11.2014.

Miklós Jancsó: Csillagosok, katonák

Jancsó on kovassa maineessa, mutta varsin heikosti hänen elokuviaan on viime vuosikymmeninä esitetty eri foorumeilla. Itse olen nähnyt vain pari, tämä Punaiset ja valkoiset vuodelta 1967 ensi kerran nyt. Venäjän sisällissotaan jonnekin Volgan liepeille sijoittuva tarina, punaisten venäläisten seassa joitakin unkarilaisia. Tapahtumat aaltoilevat edestakaisin väkivaltaisesti, mutta mistään tarinasta ei voi puhua. Mustavalkoista tyyliteltyä kuvausta, Jancsón tapaan todella pitkiä ottoja. Henkilöhahmot abstrakteja luonnoksia, kovin etäännytetyltä kaikki vaikuttaa. Tunnelmassa on kyllä piinaavuutta, kuolema voi kohdata kenet tahansa koska tahansa. Kyseessä venäläis-unkarilainen yhteistuotanto lokakuun vallankumouksen 50-vuotisjuhliin, mutta Jancsó siis siirsi ilmeisesti unkarilaiskytköstä saadakseen tapahtumia myöhemmäksi.

Triple fff Smells Like Team Spirit, real ale

Aika hyvässä kunnossa Nirvanan kappaleen nimeä mukaileva Kittyn riili, kypsää hedelmää henkivä runko, mutta taas katkeruus on kovin hailakkaa. Perusbitteriksi kokonaisuus kääntyy, ei suuri elämys. Kitty's, 22.11.2104.

Veltins Pilsener

Saksalainen pils on nykyään harvinainen näky suomalaisen laatubaarin listalla. Veltins ei ole lähtökohtaisesti kiinnostavimpia, varsin massiivisella teollisuusotteella siellä toimitaan, vaikka panimo sijaitseekin Sauerlandin pikkukylässä. Ruohoinen suutuntuma, viljaa on tuntuvasti, aika kevyt runko. Jälkimaku harmittavan lyhyt. Pettymyshän tämä on, puhtaalta tuntuu, mutta ei poikkea tarpeeksi anonyymista international lager -kategoriasta. Black Door, 22.11.2014.

Shepherd Neame Whitstable Bay Pale Ale, real ale

Pehmeän pähkinäinen vieno hienopiirteinen riili, juuri sitä mitä tarvitsin huuhtomaan edellisen quadrupelin karut muistot pois. Makua ei ole erityisen paljon, mutta se on sitäkin parempaa. Harmittavin puute tässä on lähes tyhjä jälkimaku, mutta silti pitäisin tuotetta varsin laadukkaana. Hämmentävän hiljaista lauantai-iltana Helsingin ykkösbaarissa. Karua kertomaa ravintolaelinkeinon alasajosta Suomen alkoholipolitiikalla. Black Door, 22.11.2014.

Hiisi Laus Quadrupel

Jyväskylästä belgitavaraa, 9%, 35 IBU. Tuoksussa fariinisokeria, todella siirappinen ensisiemaisu. Epämiellyttävä talkkunainen sivumaku siirapin seassa. Kuivattu hedelmä taustalla, mutta alkoholinen sokerisuus peittää sen. Yksinkertaisesti hirvittävää olutta, ikävä nyt todeta näin lupaavan craft-tuottajan kohdalla. En ole muutenkaan vahvojen belgialejen ystävä, mutta tämä on niin kaukana Rochefort 10:stä kuin olla voi. Ølhus Stockholm, 22.11.2014.

Two Tales Bohemian Black Ale

Taitaa olla ensivierailu helsinkiläisenä Tennispalatsin William K:hon. Ei kuitenkaan kannattane liittää tätä taannoiseen Uutta kantabaaria etsimässä -sarjaan. Olen aina pitänyt tätä baaria ketjun vaisuimpana. Nyt pienoinen positiivinen yllätys, baari näyttää muistikuvia suuremmaltakin. Hanassa uutuusoluitakin, päin vastoin kuin hetkeä aikaisemmin ruokailemassani Urhossa. Taas hämmentävä osoitus osuuskauppaketjun rautaisesta otteesta Helsingin craft-olutnäyttämöllä. Prahasta bläkkiä hanassa, tuoksussa suklaata ja kahvia. Maussa paahtoa ja sokeria, liikaa makeutta pahasti. Ei kovin täyteläinen, jälkimakukin makeanpuoleinen. William K Tennispalatsi, 22.11.2014.

Evil Twin Hop Flood

Tanskalaissession päätteeksi amerikkalaista kamaa Connecticutista, toki tanskalaistaustaista tämäkin. Hyvin tumma punertava olut, 77%. Omistettu taannoiselle Kööpenhaminan kesätulvalle, joka murjoi Ølbutikken-kauppaa kovalla kädellä. Itsekin kävin kaupungissa tuoreeltaan tuhon jälkeen. Tulva-oluessa pehmeää trooppista hedelmää, luumuakin. Ei makeutta, kuohkeaa olutta, tuntuu melkein paremmalta kuin illan hanaoluet. Bbq-mallaspekonilihapullat ehkä nyt heikensivät aistien terhakkuutta. Maltaisen hedelmäinen täyteläinen olut, jossa tasapainoinen katkeruuskin. Ølhus København, 20.11.2014.

To Øl Primals Cream

Vitsikkäästi nimetty kuivahumaloitu nitro, 6%. Suutuntuma on tyylisuunnan mukaisesti ohuehko, mutta takareunalta löytyy potkua. Katkeroa on kivasti, harmittaa vain oluen muuten yleinen mauttomuus. Periaatteessa kuitenkin tyylikäs tvisti tylsään oluttyyliin. Ølhus København, 20.11.2014.

Mikkeller Mikkellerberger

Gerhard Berger on itävaltalainen moottoriurheilija, mutta berger-loppuiset nimet ovat muutenkin yleisiä Itävallassa. Esimerkiksi Argentiinan kisoissa 1978 maan futisjoukkueessa olivat Hickersberger, Hattenberger ja Breitenberger. Niinpä odotin, ehkä silti varsin perusteettomasti, Mikkellerin oluen olevan itävaltalaistyylinen. Mitä se nyt sitten olisikaan, wieniläistyylinen meripihkalager tai jotain. Mikkellerberger on kuitenkin american pale ale. Vähemmän intensiivisesti hedelmää kuin Amagerissa. Pehmeämpi ote kuitenkin, mutta myös ohuempi. Katkeruutta enemmän, mutta ei tarpeeksi tässäkään. Kohtuuhyvä suoritus monessa suhteessa, mutta ei loista millään alueella. Ølhus København, 20.11.2014.

Amager Winter In Bangalore

Nimen perusteella hieman odotin Black IPAa, mutta Bangaloren talvessa tuskin tarvitaan paahteista lämmittäjää. Kyseessä samea vaalea olut, 6%, voimakkaan sitruksinen, kuivaa greippiä, kääntyy lievästi vihannekseen. Aromihumalointi hallitsee, mutta katkeruuttakin löytyy. Periaatteessa siis kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta karkean kulmikas kokonaisuus on. Se on kuin suomalaisen jalkapalloilijan louhikkokosketus verrattuna Dennis Bergkampin pehmeään haltuunottoon. Ja IPAssa ne pehmeän täyteläiset yksilöt tulee edelleen pääsääntöisesti USAn länsirannikolta. Ølhus København, 20.11.2014.

Baarimies Tallinnassa -kirjan julkistamistilaisuus

Kolmisen vuotta sitten julkaistiin mielenkiintoinen Tallinnan baariopas suomalaisten toimesta. Siinä vaiheessa Tallinna ei kuitenkaan laadullisesti ollut kiinnostava olutmielessä. Tilanne on kuitenkin muuttunut hieman yllättävästikin ja nyt julkistui uusi teos, odotukset korkealla. Samat tekijät asialla, mutta kirjan otsikko hieman muuttunut. Heikki Kähkönen varmaan tässäkin olutkulttuurimielessä merkittävin kirjoittaja, sain häneltä pienellä väännöllä blogiin arvostelukappaleenkin, vaikka ammattijournalisti tunnetusti hieman viistosti bloggaajia tarkasteleekin. Ostin toisen kappaleen kirjasta, se lähtee kohti Jalasjärven turkistarhaajia.
 
Julkistustilaisuus oli Willin Wäinön alakerrassa, rento fiilis, kustantaja Arktisen Banaanin edustaja ei esitellyt itseään. Hän kuitenkin kutsui itse tekijät vuoron perään esittelemään tuotetta. Jotain häikkää ilmeisesti kustannussopimuksessa, koska se tuli esiin toistuvasti, tosin varmaankin huumorimielessä. Kovasti tekijät kehottivat poistumaan Tallinnan vanhasta kaupungista sivummalle Lasnamäen kellaribaareihin, joissa ei kuitenkaan ole olutta tarjolla ja ainoastaan venäjän kielellä voi toimia. No, ymmärrettävää provosointia. Itsehän en ole kunnolla ehtinyt Tallinnaan tutustua, joten opas on varmaankin tarpeen. Toisaalta erityyppisesti eksoottisia baareja on tullut koluttua vuosien varrella ihan riittämiin ympäri maailmaa, joten käytännössä vain Viron uusien käsityöläisoluiden laadukkuus on tässä vaiheessa kiinnostavaa. Tutustun kirjaan siis innokkaasti ja blogissakin palaan siihen sen jälkeen. 

Stadin American Red Ale

Pari viikkoa sitten pääsin vierailemaan Stadin Panimossa Helsingin Suvilahdessa kaasukellon kyljessä. Panimoa ei ole erityisen helppo löytää, vain pieni kyltti ovessa. Timo Konttinen tykitti niin lujaa verbaalisesti ja tarjoilemillaan oluillaan, että en ehtinyt muistiinpanoja tekemään. Blogiin jäi juttu kirjoittamatta, mutta varsin vaikuttava operaatio on kyseessä. Erityisesti mieleen jäi käsittääkseni Suomen ainoat avoimet keittoastiat ja laitteiston muutenkin omintakeinen viritys. Panimon yhteyteenhän on avautumassa baari ja odotukset eivät ainakaan vähentyneet suunnitelmia kuunnellessani. Yksi maistelemistani oluista saattoi olla uusi American Red Ale, jota nyt sitten joka tapauksessa yleisemmässä jakelussa. 

Erä #618, persikkaa ja aprikoosia tuoksussa, maku on pehmeän hedelmäinen, hiilihappotaso onnistuneesti alhainen. Karamelliraja käy lähellä, mutta ei luiskahda sille puolelle. IBUja on 30 4,5 prosentin oluessa, ei katkeruus kovin korkealle nousekaan. Stadin tapaan hyvin aromikas maistuva olut, kevyenä käyttöoluena parasta luokkaa. Verrattuna Saimaan vastaavaan uudehkoon olueen stadilainen on kuivempi ja puhdaspiirteisempikin. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Cantillon Pikkulintu Viskilambic 2009

Turhaan ei tänäänkään tarvinnut Pikkulintuun raahautua, netissä ja liitutaululla tätä ei mainostettu, mutta hanalätkistä huomasin tarjolla olevan Cantillonin juuri tälle baarille panemaa tuotetta. Kyseessä jo viisi vuotta sitten pantu viskilambic. Todella tamminen hapan tuoksu, 5%. Maku aika pehmeää, hedelmääkin löytyy, happamuus hienostunutta, puu hallitsee. Hyvin mielenkiintoinen, viskistä ei oikein tietoa. Jälkimakua on, mutta se ei katkeroidu, jatkuu kuivan tasaisena. Miellyttävää sour-olutta parhaimmillaan. Pikkulintu, 18.11.2014. 

Plevna Nøgne Ø Pohjantähti

Lukaisin netistä, että Itä-Helsingin olutbaarissa olisi hanassa kolme Malmön olutta. Hyppäsin oitis metroon, mutta katkera pettymys baarissa, kaikki oli juotu tyhjiin. Haastava tilanne, ehkä ensimmäinen hukkareissu Pikkulintuun, liitutaulun hanaoluet nimittäin näyttivät pelottavan tutuilta. Viime hetkellä havahduin, että Pohjantähti ei ehkä olekaan aikaisemmin kokeiltu. Kyseessä siis tamperelaisgrimstadilainen kimppapano, vain 4,5%. Voimakkaasti humaloitu olut. Katkeruus on jo suutuntumassa ja jatkuu pitkään todella hienosti. Hedelmät ovat jääneet vajaaksi ja mallasrunkokin huojuu humalan alla. Eli siis periaatteessa aivan erinomaista. Käytännössä ohuus kuitenkin häiritsee, täyteläisempi pitäisi humalapomminkin olla. Tämä kuitenkin vahvistaa uskoa Tampereen suuntaan, siellä ei epäröidä pistää olueen älyttömästi humalaa. IBU-lukema ilmeisesti vain 55, mutta aistin nyt tästä paljon enemmän. Pikkulintu, 18.11.2014. 

St. Eriks Julale

Jessica Heidrichin joulueilissä paksu vaahto ja tummahko punertavanruskea väri. Tuoksussa terävää pihkaa ja luumuista pehmeää hedelmää, myös trooppisuutta. Ei joulumausteita, loistavaa. Hyvin pehmeää, hiilihappotaso alhaalla, loistavaa sekin. Kypsää mehuista hedelmää maussa, en oikein löydä sanoja, maistuu hyvin omaperäiselle hedelmäisyydelle. 5,4%, täyteläisyys tuntuu sekin sopivalta tällaiselle persoonalliselle brown alelle. Jälkimaussa on hivenen katkeruutta, mutta ei kovin pitkäkestoisesti. Selvästi joulusesongin kovin kasvo toistaiseksi. Ostopaikka Helsinki, Hakaniemen Alko.

De Koninck

Saavuttuani myöhempään keski-ikään joskus tuntuu siltä, että eksistentiaalisesta tietoisuudesta valtaa eletty elämä aiempaa suuremman osan. Tämä voi ilmetä retrospektiivisinä nostalgiakohtauksina. Going down memory lane, kuten angloamerikkalaiset sanovat. Päästettyäni itseni varttuneilla vuosilla muutosten tuulten riepoteltavaksi olen silti aika harvoin ehtinyt menneitä muistelemaan. Tänäänkin kävin tutkimassa asuinaluetta, jossa voisin mahdollisesti viettää kultaiset (?) vuoteni. Sieltä palattuani vierailin ensi kertaa Hakaniemessä Ympyrätalon Alkossa ja oluthyllyllä osui silmiin De Koninck -pullo. Ei voinut mitään, 20 vuoden takaiset olutharrastusvuodet tulvahtivat vyörynä tajuntaan.

90-luvun puolivälissä antwerpenilainen De Koninck ilmensi eurooppalaisiin ytimiin kurkottavassa impivaara-Suomessa keskieurooppalaista sivistystä jaloimmillaan. Monet belgialaiset tyylit trappisteista lambiciin olivat rantautuneet edistyneimpien suomalaisten olutharrastajien ulottuville, mutta niissä oli melkoinen kynnys monelle ylitettävänä. De Koninck tarjosi helpomman tarttumapinnan. Oranssinpunertava ale oli selvästi belgihiivainen, mutta ei muuten poikennut kovin paljon brittibitteristä tai Reininmaan altbieristä. Itsellekin De Koninck on yksi merkkipaaluista, kävin useamman kerran paikan päällä Antwerpenissä ja De Koninckin herkullisuus jopa haittasi muihin oluihin tutustumista. Ikimuistoisimmin on ehkä jäänyt mieleen työkaverin tuttavan järjestämällä autokierroksella Antwerpenin valtavalla satama-alueella jossakin epämääräisessä baarissa nautittu bolleke. Pienenä namedroppina voi mainita, että kyseinen ex-työkaveri on musiikintekijä Samuli Putron isä.

De Koninck toimi erittäin hyvin suomalaisissakin baareissa hanatuotteena, ajan tupakansavuisia (Gitanes/Gauloises?) De Koninck -temppeleitä olivat ainakin Tennispalatsin Vastarannan Kiiski ja Saaristonkadun Leskinen. Kyseessä onkin monista belgioluista poiketen selvä tuoreolut, pullossa se ei ole koskaan innostanut.

Koskaan en aitoa Koninck-bollekea ole tullut hankkineeksi, nyt kotioloissa saa Leffe-lasi kelvata. Väri on yhtä kaunis kuin ennenkin, vaahtoa en aivan tarpeeksi saanut kaadettua, lämpötila voisi olla aavistuksen viileämpi. Tuoksu on varsin neutraali, kuivattua hedelmää ehkä. Maussa ei belgihiiva juuri erotu, onkohan sen makua säädetty mainstreamin suuntaan. Kuivaa hedelmää kohoaa, karamellisuuttakin, vaikka olut pysyy kuivana. Lievää nihkeää pastillisuutta, raikkaammin tämä saisi soljua. Katkeruutta ei ole juuri nimeksikään, tämä on hyvin hailakasti humaloitu ja 90-luvulla se ei minua juuri haitannut. Nykyään on toisin. Ei tämä silti nytkään mitenkään epämiellyttävältä tunnu, tämä olut on luotu sosiaaliseen tilanteeseen baarissa sessioitavaksi ja sellaisena helppo uskoa toimivuuteen nytkin. Toisaalta voi myös uskoa, että nykyiselle olutharrastajalle uutuutena saapuva Koninck saattaa jättää vaisunkin kuvan. Nostalgiajuomana tämän ostin ja sellaisena se oikeastaan pysyikin, mutta hauskoja muistoja on mukava virkistää. Ostopaikka Helsinki, Hakaniemen Alko.  

Widmer Brrr

Alkon tarjonnassa tuote maailman olutpääkaupungista Oregonin Portlandista! Widmer on pitkän linjan toimija, jo 30 vuotta kasassa. Brrr on vahva (7,2%) punertava talviolut. Tuoksu on pehmeän hedelmäinen, sitrusmaisuuttakin havaittavissa. Maku on aika vaisu, hedelmää löytyy, karamelliakin, katkeruutta vähemmän. Alkoholi ei maistu, mutta liian keskitien kamaa kaikin puolin pähkinätoffeisuudessaan. Melkoinen saavutus löytää Portlandista näin mauton olut. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Belhaven Scottish Oat Stout

Skotlantilainen kaurastout aika mustaa, vähäinen vaahto tässäkin oluessa. 7%, hyvin lakritsainen tuoksu. Maku on varsin makea, kevyt paahteisuus peittyy karamellin alle. Tykkäsin muutama vuosi sitten Belhavenin samanvahvuisesta perusstoutista, mutta tämä kauraversio on epämiellyttävän makea. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Beer Hunter's Mufloni Talviporter, pulloversio

Vuoden takainen porilainen hanatuttavuus nyt Alkon hyllyssä. Heikosti vaahtoa, tuoksussa talkkunaa ja mallasta, maitohappoista paahtokahviakin. Maku on paahteinen, kuivan kahvinen, jälkimakuakin löytyy huomattava määrä. Humalina Nugget, Cascade ja Centennial. Lievää happamuutta irtoaa, pehmeämpää ja kuohkeampaa saisi olla. Hanaversion suolaisuus ei nyt niin ilmeistä, mutta jotenkin karkea fiilis jää elämään. Ei parasta Mufloni-tarjontaa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Unkari - Suomi 1-0

Suomella neljällä pelaajalla ruokamyrkytys, ei kuulosta kovin ammattimaiselta meiningiltä, oma kokki ja evääthän on perusvarustus vieraspeleissä. Arkivuo siis ulkona, omasta mielestäni ei menetys, Uronen on parempi. Hurme taas mukana, se taas ei välttämättä lupaava asetelma, onneksi Halsti mukana pahasti degeneroituneen Ringin paikalla. Hradecky maalilla, muuten Mika-Matti Paatelaisen perusmiehistö. Pukki näytti kansallislaulun aikana Budapestin yössä väsähtäneeltä, mutta se saattaa sopiakin kärkimiehelle. Unkarilla veteraaneja reippaasti, lähes nelikymppiset Király ja Gera avauksessa. Balázs Dzsudzsák tietysti supertähtenä vaarallisin uhka. Dzsudzsák ja Szalai rakensivat heti avausminuutilla paikan, mutta siihen Unkarin paras ote hiipui. Vaihtelevaa peliä päästä päähän, ei kovin laadukasta. Ei syntynyt tilanteitakaan, Urosen kaksi peräkkäistä väärää heittoa eksoottisin tapahtuma. Viimeisellä vartilla Suomi sai hyvän otteen, Pukki kiskoi hyvin 18 metristä vähän ohi. Eremenkon laadukas veto kimposi puolustajasta niukasti ohi sekin. Pukki vapautti Urosen hyvin paikkaan, Királyn käden kautta pystypuuhun hyvä yritys. Unkari vetäytyi köysiin, mutta Suomi ei pystynyt hyödyntämään asetelmaa.

Unkari aktiivisempi tauon jälkeen, 55. minuutilla Geralla 16. rajalla paikka, Hradecky torjui. Kenttäkuulutukset muuten suomeksi Ferencvárosin stadionilla. Pohjanpalo sisään 65. minuutilla, mutta ei tulosta. 72. minuutilla Uronen rakensi hienosti paikan Halstille, mutta ei hänkään ole maalintekijä. Eremenko ei missään vaiheessa päässyt kunnolla rakentamaan peliä. 84. minuutilla sitten ratkaisu, vaihtopelaaja Lovrencsics syötti, Gera puski Moisanderin ja Toivion välistä maaliin. Kaunis suoritus, suomalaiset ovat vaan huonompia jalkapalloilijoita. Gera oli ainoa Unkarin pelaaja laatikossa, suomalaisia ainakin viisi. Loppu oli pelkkä muodollisuus. Kaikkien aikojen arvontaonni on menetetty tyystin. Teoreettisesti tietysti on vielä mahdollisuuksia, mutta kyllä käytännössä homma menetettiin tähän. Mika-Matti Paatelaisen on lähdettävä, ei hänen ideat koskaan johtaneet siihen, että Suomi voisi tehdä maaleja. Puolustuspään virheitäkään ei ole voitu eliminoida, joten lopputulos on tämä.

Gusswerk Oktoberguss

Huomasin Kajaanin Alkossa, että tämä kokeilematon itävaltalaisolut on poistumassa valikoimasta. Gusswerk ei ole panimosuosikkejani, mutta vaikea oli tämmöisessä tilanteessa jättää olutta poimimatta mukaan. Kyseessä siis varmaankin oktoberfest-olut, etiketissä hieman hämmentävästi Bayern englanninkielisessä Bavaria-muodossa. 5,7%, yllättävän sameaa meripihkan väristä juomaa. Tuoksussa lagerille tyypillistä viljaisuutta. Maku on pehmeän täyteläinen, leipäistä mallasta, suutuntuma ei ole huono, mutta maku tyhjentyy sitten tyystin. Ei katkeruutta mainittavasti, mutta ei niin teollinen fiilis kuin perinteisissä baijerilaisoktoissa nykyään. Guss-tuotannossa parempaa laitaa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Peak Hop Blanc

Olen syksyn aikana käynyt valtion monopoliliikkeistä vain nykyisten lähikulmieni Pasilan Alkossa. Sen täytyy olla koko maan heikoimmin varustettuja Alkoja, pari Founders Centennial -tölkkiä olen sieltä ostanut. Vaalassa ja Puolangallakin on eteen tullut särmikkäämpää tarjontaa. Niinpä Alkon syksyn uutuusoluet ovat jääneet paitsioon. Käväisin nyt Kajaanissa vilkaisemassa jouluoluttarjontaa, mutta siellä oli muutakin ennen näkemätöntä. Itärannikolta Mainen Portlandista on saapunut Härmään hämmentävää valkohumalaa, tehty Shipyardilla, Peak siis sopimusvalmistaja.

Pullossa vuosiluku 2013, saattaa olla siis todella vanhaa. Maahantuoja on lätkäissyt lisätarran, jossa säilyvyyttä luvataan ensi vuoden elokuulle, mutta se ei vaikuta vakuuttavalta. Tuoksussa kirpeää hedelmää, paljon hiilihappoa kohoaa vaahtoon. Maku on belgihiivaisen mausteinen, korianteria pitäisi olla mukanakin. Aika vahva, 6.4%. Nimessä ei ole hop turhaan, jälkimaku on miellyttävän katkera. Belgityyliseen witiin yhdistyvä katkeruus ei silti tunnu oikein hyvältä kombinaatiolta. Kohtuullisen mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta ei kohoa sitä korkeammalle. Alaotsikkona on white india pale ale, mutta itse olen yhdistänyt sen happamiin katkero-oluisiin, ei siis india witiin, jolta tämä luomuolut enemmän tuntuu. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Amager Secret Santa

Mausteinen ja hapan tuoksu. Maussa makeus hyökkää päälle, todella siirappinen suutuntuma. Aika vaikeaa juoda loppuun jo heti ensisiemauksen perusteella. Egetræssä kypsytetty, eli tammesta kyse vahvassa (10,5%) oluessa. Tyylisuuntana kai lähinnä joulumaustettu quadrupel. Mausteet ei överiin vedettyjä, jotain barleywinetyyliäkin irtoaa, mutta liian makeaahan tämä on. Illan Belgia-USA-Tanska -vertailussa Amager ylsi pronssipallille. Kitty's, 13.11.2014.

Lagunitas Sucks Holiday Ale

Etiketin mukaan pohjoiskalifornialaispanimolla ei riitä kapasiteettia panemaan pelättyä Brown Shugga Alea, tätä Sucksia tulee sen sijaan. 63 IBUa, 7.7%. Aika vaaleaa sesonkiolueksi, hyvin sitruksinen greippinen tuoksu. Maku makeamman appelsiininen, hieman karamelliakin. Takapotku aika laimea, lievää vihannesta kerääntyy mukaan. Laadukasta, mutta ei erityisen laadukasta kaukaa tuoduksi Amerikan-ihmeeksi. Kitty's, 13.11.2014.

De Dochter van de Korenaar Noblesse Extra-Ordinaire

Baarle-Hertogin enklaavista belgikamaa, 7%. Sameaa ja punertavaa, hedelmää kypsästi, belgihiiva heikommin esillä. Jälkimaku katkera, mutta ei erityisen kuiva, marjaista kirpeyttä takaosassakin. Vehnää mukana, ei happamuutta. Ihan kiva, mutta ei poikkeuksellinen elämys. Kaislassa torstai-alkuillasta todella paljon jengiä, pikkujoulukausi alkanee jo vaikuttaa. Kaisla, 13.11.2014.

Antti Karila: Salla ja Petsamo 1944

Sotahistoriallisen seuran syyssarjan viimeinen luento sijoittui jatkosodan ja Lapin sodan väliin. Kyseessä Wehrmachtin ja puna-armeijan taistelut Moskovan rauhaa 1940 edeltäneen Suomen alueella syys-lokakuussa 1944. Itselleni suhteellisen tuntematon aihe, varsinkin Sallan tapahtumat. Olen käynyt Sallassa talvisodan taistelupaikoilla, mutta 1944 taisteltiin nykyisen rajan takana. Neuvostoliitto hyökkäsi Alakurtista pohjoispuolelta koukaten saksalaisten selustaan kohti Kuolajärveä eli Sallan entistä keskustaajamaa. Saksalaiset pystyivät kuitenkin estämään motituksen ja vetäytyivät kohtuullisilla tappioilla kohti Kemijärveä. Lokakuussa sitten tutumpi rynnäkkö, jossa saksalaiset heitettiin Petsamon alueelta Kirkkoniemeen ja Ivaloon.

Harmittavasti tähän viimeiseen osaan sattui perin kokematon luennoija, joka luki suunnilleen paperista varsin monotonisesti tapahtumia. Erityisesti häntä tuntuivat kiinnostavan armeijoiden yksiköiden numerolyhenteet ja Sallan tapahtumia tarkasteltiin lähes miehistöluettelotasolla. Kartat olivat tuttuun sotahistorialliseen tyyliin täysin ala-arvoisia. Aiemmissa luennoissa saavutettu rento anekdoottityyli ja lievä provosointi loisti nyt poissaolollaan. Aikaa kului paljon ja Petsamon tapahtumat jäivät kursorisen ohituksen tasolle. Kysymyksille ja keskustelulle ei jäänyt aikaa, moderoija ei nyt ollut ajan tasalla ollenkaan. Harmittava tapaus, varsinkin kun sali pullisteli taas täpötäynnä.

Bruichladdich tasting @Punavuoren Ahven

Massiivinen viskimaisteluilta, 65 henkeä Punavuoren kalaravintolan pöydissä, tällaista en ole ennen kokenut. Aiemmat tastingit ovat olleet kabinettityylisiä intiimejä tilaisuuksia, nyt kokeiltiin stadionkonsertin skaalaa. Startti myöhästyi hieman huvittavasti, kun itsekin hieman aiemmin todistamani Shepherd Neame -show'n starat yrittivät tunkeutua yksityistilaisuuteen kalaravintolakonsernidirikan Teemu Lehdon johdolla. Pienen hämmennyksen jälkeen heidät ohjattiin kylmästi takaisin Helsingin pimeään iltaan, ehkä heille löytyi sijaa vaikkapa Lauttasaaren viihtyisästä Kauniista Kampelasta.

Alustajana Bruichladdichin ambassador Joanne Brown, näin suuren tilan hallinta oli haastavaa ja show jäikin hieman etääksi. Viskit tuli kuitenkin maisteltua sujuvasti. Islayn saaren Bruichladdich on jäänyt itselleni etäiseksi ja odotukset olivat nyt suhteellisen korkealla. Kaikki viisi viskiä varsin vahvoja, yli 50%. Homma käynnistyi Classic Laddiella, skottilaista peruskamaa bourbon-tynnyreissä, viimeistely fino sherry -astioissa. Viljaista hedelmää, ehkä päärynääkin. Seuraava Islay Barley oli hieman kuivempi, ehkä hieman suolaisempi, tämä käsittääkseni vain bourbonissa kypsytettyä. Kolmas viski Port Charlotte myös 50%, tässä hieman enemmän monimuotoisuutta, turpeen aineksia, öljyisyyttä, ei kuitenkaan voimakasta savuisuutta.

Bruichladdich on tullut kuuluisaksi viime aikoina turveinnostuksestaan. Octomore-viskeissä on laskennallinen turvepitoisuus nostettu äärimmilleen, nyt maistellussa Octomore 6,1 :ssä (57%) ns. ppm-lukema on 167. Täyteläinen juoma, mutta ei edelleenkään maussa kovin ekstreemiä otetta. Vielä intensiivisemmässä Octomore Islay Barleyssä (64%) ppm-luku 259. Nyt savukin aistiutuu, mutta kovin kaukana silti liikutaan Lagavulin/Ardbeg -tyylisistä viskeistä. Mielenkiintoisia juomia, mutta loppuvaikutelma oli hieman hämmentynyt. Octomore-viskit ovat varsin nuoria, vain 5-vuotiaita. Ehkä iällä on sittenkin merkitystä, vaikka viskitrendinä onkin viime aikoina ollut vähätellä iän merkitystä. Olen kuitenkin nykyään melkoinen diletantti viskiasioissa, 1980-luvulla olisin esittänyt vahvempia mielipiteitä, nyt siis jäin vain lähinnä kysymysmerkiksi.