Jean-Pierre Melville: Le Doulos

Melvillen teos vuodelta 1962 on hänen ensimmäinen täydellisen onnistunut mestariteos. Monet pitävät tätä miehen uran huipentumana, mutta itse tykkään enemmän loppukauden romanttisemman traagisista elokuvista. Tässä elokuvassa mennään hieman liian arkisella tasolla pikkukonnien joukossa. Varsinkin alkupuoli on kyllä Melvilleä parhaimmillaan, tuuli ulvoo, tavarajunat jyskyttävät, rikkinäisiin peileihin tuijotellaan. Serge Reggiani ei ollut koskaan parempi kuin tässä, Paul Misrakin jazz kommentoi tapahtumia. Virnuileva Belmondo ei ollut tyynen Delonin veroinen, mutta pärjää hyvin melvilleläisessäkin maailmassa. Melvillen kreikkalaisista tragedialopuista on paljon vinoiltu, mutta voiko parempia lopetuksia ollakaan.