Alkon hyllyiltä uusi panimotuttavuus Baijerin Truchtlachingista Chiemseen seudulta. Perinteisiä panimoja on silläkin alueella, mutta nyt siis kyseessä moderni keissi, tupla-IPAssa 8,4%. Varsin kaunis keltainen lähes kirkas väri. Tuoksussa reippaasti Tyynenmeren sitrushedelmäisyyttä. Eikä ihme, pullon kaulaetiketissä on humalaresepti: Columbus, Chinook, Summit, Crystal, Citra, Amarillo. Maku on voimakkaan verigreippinen, mutta ei erityisen raikas. Alkoholi peittyy hyvin ja katkeruus saapuu tasaisen vahvasti takamatkalla. Keskitason laadukas virheetön puhdaspiirteinen DIPA, mutta ei mitään ihmeempää omaperäisyyttä. Osoitus modernin olutkulttuurin globaalin otteen läpitunkevuudesta. Elokuussa 1999 täydellistä auringonpimennystä metsästäessäni Chiemseen rannoilla en olisi voinut kuvitella joskus juovani siltä seudulta samankaltaista olutta kuin pari vuotta aiemmin Pohjois-Kaliforniassa. Yhdenmukaistuminen on toisaalta sääli, mutta toisaalta IPA-fanina täytyy olla aidosti tyytyväinen asioiden kehittymisestä tähän pisteeseen. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Eilen illalla oli tarkoitus ehtiä Sofiankadulle maistelemaan uutta Bryggeri Helsingin Sofia-stoutia, mutta toisin kävi. Nyt pienenä lohdutuksena Kajaanissa panimon ruisolutta, 5,2%. Fest viitannee siihen, että olut suunnattu jo ohimenneeseen oktoberfest-kauteen. Mutta ei kekriaattokaan huono ajankohta liene. Keskiruskea samea olut. Voimakas tervainen, lähes savuinen tuoksu. Maku on lähes yhtä tanakka, tervaa löytyy poikkeuksellisen paljon. Etiketissä puhutaan Ekbergin hapanruisleivästä, jota ei kuitenkaan ole lisätty raaka-aineluetteloon. Leipäisyyttä ruisoluesta odottaakin, mutta tämähän on lähes rauchbier. Bryggeri ei yleensä ole tyyleissä horjahdellut, mutta nyt on jotain epämääräisyyttä ilmassa. Mutta ei tässä mitään vikaa ole, savuinen keskitäyteläinen ruislager toimii pimeässä kylmässä syysillassa hyvin.Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Alkon rakkaus Svanekeen ei ruostu, nyt Bornholmista on löytynyt APAa ja saaren karttakin on verhottu tähtilippuun. Poikkeuksellisen ruma yksilö kuraveden ulkonäöllä, heikohko vaahto, tuoksussa vienosti pihkaa ja appelsiinia. Varsin vetinen hedelmäisyys maussa, voltteja on 4,8%. Aromaattisuus on heikkoa, mutta panoksia on onneksi jätetty katkeruuteen, jälkimaku on ryhdikäs. Silti melkoisen matalaprofiilinen maahantuonti ympäri Suomea levitettäväksi. Suomesta olisi löytynyt ainakin 30 panimolta vastaava tai parempi tuote. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.
Siirryin Kampista metrolla Sörnäisiin ja hajamielisesti ajattelin tsekata vielä Kurvin baarin tarjonnan. Yllättäen pölähdin keskelle William K:n 10-vuotisjuhlia. Kovaa tungosta, joka harveni kuitenkin nopeasti. Belgisaisonissa vähemmän tuoretta hedelmää kuin Bruuverin oluessa, tässä maltillisesti 5,8%. Belgihiivaa reippaasti, kepeää funkisuutta ja jopa katkeroakin lopussa. Yllättävän samantyyppinen siis Bruuverin tyylin kanssa, mutta ei tämä pärjää vahvemmalle tuoreoluelle, nihkeää tunkkaisuutta mukana. Täällä oli kai aiemmin jotain ilmaistarjoiluakin, mutta sitä ei enää minulle suotu, kovalla rahalla olueni lunastin. Valmistaja lienee lähellä Palm-konsernia ja jotain Arthur's Legacy -brändiäkin netissä näkyy, mutta baari tarjoili tätä De Hoornina, joten sellainen Henrietten otsikkoon nyt kirjautuu. William K Kurvi, 29.10.2015.
Tuliterää kamaa Kampin linjuriasemabaarissa, joka torstain keski-illassa pullisteli jengiä. Peräti 9% vaaleassa lievästi sameassa oluessa. Belgihiivaa, raikasta sitrushedelmää, kuiva runko, tanakat katkerot. Vahva belgi-IPA siis. Hyvin puhdaspiirteistä ja tuoretta. Sosiaalisessa tilanteessa muistiinpanot jäi näin lakonisiksi, esim. aromeja en ehtinyt nuuhkimaan, mutta panimomestari Sysilän parhaita belgityylisiä tuotoksia tämä on ilman muuta. Tasapainoa on hiottu nyt tässä tyylilajissa lähes optimiin. Arvoituksellisen nimivalinnan taustoja voi arvailla, Tyräoja vie ajatuksia Sysilän tietääkseni ihailemiin Martti Innasen maalaismaisemiin. Bruuveri, 29.10.2015.
Viime viikon mainion Mika Kuljun Tornio-shown jälkeen paluu arkeen Suomen Sotahistoriallisen Seuran luentosarjassa. Everstiluutnantti Lehtonen käsitteli puna-armeijan hyökkäystä Petsamoon lokakuussa 1944 totutun etäisellä tavalla joukko-osastoja siirrellen kohti Ivaloa ja Kirkkoniemeä. Aihehan oli osittain päällekkäinen viime syksynä käsitellyn Salla/Petsamo -luennon kanssa. Aivan niin pahaa silloista ulkolukua ei Lehtonen esittänyt, mutta harmittavan puiseva esitys silti oli. Lyhyitä mainintoja puna-armeijan hyökkäävän yksikön vajaamiehityksestä Suomen rintaman tappioiden jälkeen, mutta ei mitään näkemystä yksittäisen sotilaan kokemukseen karussa miljöössä. Antony Beevorin jälkeisessä maailmassa sellaista näkökulmaa on perusteltua odottaa sotahistorialliselle podiumille astuvalta henkilöltä. Varsinkin saksalaiselta puolelta on varmaan lähteissä tarjolla paljonkin tällaista materiaalia. Divisioonien numerot eivät itseäni enää jaksa kiinnostaa. Jälleen kerran otti päähän epäselvät kartat. Taas oli samalla mustalla viivalla piirretty rantaviiva, joet, tiet, valtioiden rajat, joukkojen etenemissuunnat, ryhmitykset ja ylipäänsä kaikki informaatio. Kaikki pelkkää sotkua. Silti muutamia mielenkiintoisia pointteja tuli esiin, puna-armeija käytti Jäämereltä lukuisia maihinnousuja yrittäessään saarrostaa saksalaisia Petsamon alueelle. Kalastajasaarento pysyi koko jatkosodan ajan venäläisten hallussa, vaikka maayhteys katkesi sinne heti 1941. Lehtonen puhui venäläisten hyökkäyksen jatkuneen Kirkkoniemestä vielä hämmentävästi Näätämön "kauppalaan". Näätämöhän on kylä Suomen puolella, mutta Norjan puolella samalla suunnalla on Neidenin kylä meren rannalla ja sinne ilmeisesti puna-armeija Kirkkoniemestä vielä eteni.
Iisalmi Pale Alea on Helsingissä viime päivinä näkynyt hanassakin ja nyt päätin kokeilla Kallion Kuikassa. Pehmeän hedelmäinen erittäin tuore sitrus-olut, hyvin puhdaspiirteinen, kevyesti katkeroa, loistava sessio-olut brittityyppiseen baarikäyttöönkin. Hyvin lähellä tölkkiversiota, ehkä hiilihappoa hieman vähemmän. Riemastuttavin piirre löytyi, kun lopulta huomasin kääntää Kuikan Spiegelau-IPA-lasia ja Olvin logo ilmaantui esiin. Tätä en osannut odottaa. Kuikka, 27.10.2015.
Olutexpossa tuli kokeiltua tätä porilaisuutuutta sosiaalisessa tilanteessa, mutta nyt on optimaalisempi tilanne arviointiin kalliolaisbaarin pöydässä maanantai-iltana yksinään istuen. Festivaaleilla on hauska tavata ihmisiä, mutta laatuoluiden moninaiset ulottuvuudet löytyvät paremmin olemassaolon merkitystä viipyilevästi pohtiessa.
Mustaa nestettä, beigeä vaahtoa, 7%. Tuoksu on hyökkäävän savuinen, tervaa tarttuu tullistatulleen oululaisen hajuaistiin myös. Maku on tanakan lakritsaisen tumman suklaan suunnasta lähestyen bambergilaistason savuinen. Tämä ei ole aloittelijoille tarkoitettu, tässä mennään heti syvään päätyyn. Siis voimakas savuolut, ei kompromisseja. Katkeruus perätilassa on kevyttä, mutta porterissa sitä ei enempää odotakaan. Tässä on käytännössä uusi suomalainen benchmark savuoluille. Kuikka, 26.10.2015.
Kaksi viikkoa sitten Kallion Kuikassa oli todella mahtavaa tummaa Salopianin Polygraph-olutta cask-käsiteltynä. Nyt samalta panimolta Southern Pacific IPAa samalla laatutasolla. Boomerangin humalina Australiasta Galaxy ja Uudesta-Seelannista Riwaka ja Nelson Sauvin, 6,9%. Todella intensiivinen kypsän pehmeän trooppisen hedelmän tuoksu. Maku on samansuuntainen, vieläkin samettisempi. Katkeruus tulee mukaan nopeasti ja jatkuu herkullisesti takamatkalle. Ei kovin pitkäkestoinen, mutta kertakaikkiaan riittävä. Tasapaino optimaalista, olen täysin myyty, tämä on paljon parempi kuin yksikään olut viime viikonlopun Olutexpossa. Kuikka, 26.10.2015.
Kun kävin viime kesänä Prahassa Heydrichin salamurhapaikassa, en vielä tiennyt että nykyinen suosikkikirjailijani Philip Kerr on kirjoittanut romaanin, jossa Heydrich on toinen päähenkilö. Kerr on tunnettu aloittaja ja ei petä nytkään tässä 2011 ilmestyneessä Praha-romaanissa. Päähenkilö Bernie Gunther saapuu kesäkuussa 1942 samalla junalla Berliiniin kuin Böömin ja Määrin protektori Reinhard Heydrich. Toisin kuin Heydrich, Gunther on elossa. Heydrichin megalomaanisista hautajaisista on lyhyt kuvaus, jonka jälkeen romaani takautuu alkusyksyyn 1941. Aiemmissa romaaneissa sivuttujen traagisten tapahtumien jälkeen Gunther on palannut Minskistä Berliiniin rikostutkijaksi. Seuraa hieman tylsä vaihe Berliinin rikoksia setviessä ennen kuin Heydrich palaa kuvioihin noin sivulla 180. Prahaan juuri nimetty Heydrich pelkää salamurhaa, hän uskoo jo joutuneensa murhayrityksen uhriksi Rastenburgissa Wolfsschanzessa. Heydrich kutsuu huippupätevänä pitävänsä Guntherin jonkinlaiseksi henkivartijaksi selvittämään kuka häntä lähipiirissä voisi uhata. Gunther saapuu uuden tyttöystävänsä kanssa junalla Prahaan ja muuan kersantti Klein kuskaa hänet Panenské Břežanyn / Jungfern-Breschanin linnaan, Heydrichin majapaikkaan Prahan pohjoispuolella. Sinne on kokoontunut joukko SS:n ja SD:n toinen toistaan niljakkaampia natseja. Tapahtuu murha, jota Gunther joutuu selvittämään.
Hitaasta alusta huolimatta Kerrin rakentama asetelma on näppärä ja hyvin poikkeuksellinen hänen tuotannossaan. Tässähän ollaan klassisen brittiläisen puzzledekkarin äärellä, lähes suljetun huoneen arvoituksessa Agatha Christien tapaan. Luin nuorena paljonkin arvoitusdekkareita, mutta nykyään en voi sietää tyylilajia. Kerrin Heydrich-konteksti on kuitenkin mahdollisimman kiehtova. Siitä huolimatta romaanin jännite alkaa lässähtää Guntherin haastatellessa järjestelmällisesti kaikkia läsnäolleita. Haukotukset tyrehtyvät kuitenkin, Kerr kääntää juonen vakoilutarinaksi. Lopussa sitten on juuri niin brutaalia väkivaltaa kuin Heydrichin vaiheita seuranneet voivat odottaa. Ei ehkä Kerrin parhaita, mutta hyvin intensivinen romaani jälleen.
Willin Väinön listalla hämmentävästi Kanavan panimo, joka baarimestarin mukaan on mustalaispanija, tämä olut tehty Savonlinnassa. Vierailupaikka täytynee siis olla Huvila. Kanavan kotipaikaksi vahvistuu netistä kanavakylä Vääksy. 5,5%, samea punaruskea olut. Oluen mausta vaikea saada otetta, hyvin kevyesti hedelmäinen, varsin paljon hiilihappoa, ei oikein muuta, varsinkin jälkimaku totaalisen tyhjä. Löytyy jokin epämiellyttävä sivumakukin. Ulkomailla matkaillessa tuntemattomat mustalaispanimot yleensä tarjoavat äärimmäisiä odottamattomia makuelämyksiä, mutta Suomessa, ainakin tällä kertaa, pelkkää tyhjyyttä. Varmaan harkittua, mutta jos tarkoitus on erottua massasta, niin tällä tavalla se ei onnistu. Ja ei mitään aloittelijatasoitustakaan voi oikein kohdentaa, kun 40 cl maksaa 7,80€. Willi Väinö, 24.10.2015.
Edellistä Amageria hieman kevyempi IPA, mutta nyt katkeruus paremmin esillä. Perushedelmäinen, mutta nyt ei kalkkia tai liitua. Raikkaus kohtuullista ja hyvä loppusaatto katkeraan jälkifiililseen. Ei maailmanluokkaa, mutta hakkaa Batch 1000:n 6-0. Ølhus København, 24.10.2015.
6,5%, hedelmää ja liitua. Trooppista hedelmää, mutta tuoreus ei kovin raikasta. Jälkimaku ei tunu katkeralta. Ihan kohtuuolut, mutta ei Amagerin parhaita. Baarissa kunnon tap takeover, 9 hanaa Amagerilta. Oluella näyttää olevan paljon ihailijoita, mutta ei kolahtanut minulle. Ølhus København, 24.10.2015.
Taas saavuin Kaapelitehtaalle paikalle ennen aukeamisaikaa, nyt odottelua vähemmän. Hyökkäsin nyt ensin Saimaan/Bruuverin tiskille, mutta henkilökuntaa ei paikalla. Siirryin kauemmas, CR/AK -italopanimon New Zealand IPAssa aprikoosia, pehmeyttä, hedelmää, 6,5%. Saimaan jengin herättyä Bruuveri Hill-Pat's Himmy Heaven IPA 8%. Mausteista belgihiivaa aika ruskeassa oluessa. Hedelmää, kevyesti katkera. Makeakin, ei oikein minun makuun.
Omnipollo Buxton Ice Cream Pale Ale, tätä suositeltiin monelta suunnalta, mutta liian makeaa, kieltämättä jotain jäätelöä ja vaniljaa havaittavissa. Katkera loppuveto keskinkertaisessa unohdettavassa oluessa. Turun suunnalta Radbrew Wigwam IPA, 7,4% ,aromaattista hedelmää, kapeaa katkeruutta. Nyt on monella osa-alueella onnistumista, mutta ehkä raikkaampaa vetoa olisi voinut toivoa.
Fuller's Vintage Ale 2015 riilinä, normaali pähkinäisyys nyt hedelmäisempää, jopa mausteisen marjaista. Alkoholin poltetta, ei erityisemmin katkeroa, tämä oli selvä pettymys. Sori Dark Humor Club Vanilla 8%, voisi olla täyteläisempi, makeaa, ei katkeroa. Hiisillä tehty Donut Island Knee Deep Ale aika pähkinäinen, enemmän ESB kuin tylisuunnaksi ilmoitettu IPA, katkeruus hyvin laimeaa.
Beer Hunter'sin Savu-Portterissa intensiivistä savua, suomalaiseksi olueksi varsin poikkeuksellisestikin. Islantilaisen Borg Surturissa enemmän alkoholia, 9% ja lampaan papanoiden savulla ryyditetty tuotos. Todella hyvin savuinen stout, ei kuitenkaan porilaista tiheyttä.
Juttelin Timo Alarik Pakkasen kanssa, joka on tunnettu Olutliiton hallituksen jäsenenä, Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan perustajana, Joulupukkina, Outi Pakkasen ja Jukka Pakkasen veljenä. Vetäisin ohessa Urquellia puutynnyristä, hyvää oli. Lopuksi Buxton Omnipollo Yellow Belly 11%, hurjaa maapähkinävoin tuoksua, maku mausteisempi, intensiivinen, mutta myös tukkoinen, liian makea. Tällaisia oluita monet arvostavat, mutta itse suhtaudun varauksellisemmin. Jengiä oli toisena päivänä enemmän, toivottavasti riittävästi, itse poistuin nyt runsaan kolmen tunnin session jälkeen.
Kotimatkalla Kurvissa vielä uutuus-IPAa jostain Saksan ja Belgian suunnalta. 6%, ei kovin tuore, perushedelmäinen, mutta takapää on terhakkaampi, sieltä nousee mukavasti katkeruutta. Pihkaista mäntyä on reippaasti. Silti hienoinen liituisuus syö nautintoa. William K Kurvi, 23.10.2015.
Bruuverista jatkoin metrolla matkaa, sitten kävellen Kaapelitehtaalle ja tuttuja diletantteja ammattilaisten seassa parveili lukitun oven edessä. En tykkää olutfestivaaleista yhtään, mutta taas kerran olin täällä rynnimässä ensimmäisten joukossa hanojen ääreen. Nyt ei edes istumapaikkoja tarjolla, edessä oli kuusi tuntia seisoskelua, ei mikään ongelma kaltaiselleni hyväkuntoiselle seniorille, mutta ei siitä silti tarvitse tykätä. En missään vaiheessa tuntenut rentoutunutta viihtyvyyttä.
Ensimmäiseksi olueksi valikoitui Donut Islandin Mika Oksasen Jyväskylän Hiidessä helsinkiläiselle HOK-Elanto -putiikille tekemä My Lucky Number 13. Musta IPA, 6,9%, maitoa, mallasta, kevyesti katkeroa. Seuraavaksi suuntasin Saimaan tiskille, jossa Persianlahden oloja omakohtaisesti tuntevan insinööri Sysilän inspiroituneesti nimetty Crappy Dromedary IPA (6,5%) ei oikein vaahdonnut, pihkainen tuntuma, jopa mausteisuutta. Ei Bruuverin tasapainoisimpia tuotteita, mutta katkeruutta nyt Lobsteria reippaammin.
Ajauduin festivaalin pyörteissä Timo Konttisen luotsaaman Stadi-seurueen hangaround-jäseneksi, pullo-oluita tuli tsekattua kattavasti. Seurue oli aika valikoiva maultaan, joten päädyin ryystämään muiden hylkäämien pullojen pohjia, tietysti tiukan analyyttisen asenteen säilyttäen. Italialaiselta CR/AK -valmistamolta Perfect Circle Imperial IPAssa oli harmittavan tunkkaista pahvista pihkaa. Saman panimon Pacific Saisonissa oli raikkaampaa hedelmää. Amerikkalaisen Evil Twinin vahvassa stoutissa (Soft DK) vaniljaa ja marjaa. Tämän oluen Amagerissa tehty esiversio on jo aiemmin tuttu.
Evil Twinin Falco IPAssa oli hyvin katkeroa, Bunny-saison hedelmäisen makea, mutta kuivuuttakin löytyy. Metro Man monimuotoinen 10,7 -prosenttinen imperial stout. Mateo & Bernabén Mosca PXssä Pedro Ximenez -sherrykypsytettyä kuivaa hedelmää. Roomalaisen Birradamaren Bifuelissa (6%) oli happamuutta, raikasta satulannahkaa, viinimäisyyttä, rypäleen mäskäysbrettaa ehkä. Elavin karhunvatukka/blackberry -versio näppärästä Grunge IPAsta romuttui kaikilla osa-alueilla, kehno tuoksu, vaisu maku. Elavin rosmariinilla maustettu Upper Cut IPA toimi katkerana paljon paremmin, mutta mausteisuus tässäkin häiritsi.
Uuden helsinkiläisen kodittoman huutolaispanimon Humaloven First Love IPA oli festivaalin kiihkeimmin odottamani uutuus. Ryntäsin luonnollisesti kieli pitkällä tiskille heti avauksessa, mutta olutta ei silloin ollut tarjolla. Saavuin sitten kyynisenä edeltävät oluet mahassa tässä vaiheessa paikalle. 6,5%, aika ruskeaa, hiilihappoa paljon, hedelmää trooppisesta suunnasta, katkero kertyy jälkimaussa pitkäkestoisesti. Karkea kokonaisuus, ei virheitä, mutta pehmeämpi oluen pitäisi olla. Nojaa, ei onnetonta, mutta lisätutkimuksia tarvitaan.
Lopputarjonnasta muistiinpanot jäivät lakonisemmiksi. Belgialaisen Palmin tammikypsynyt 8,5% Cornet oli tuoksultaan hapan, maku hedelmäisempi, mallasta ja puuta, katkeroa ei paljoakaan. Stadi-ohjatussa Ballast Point -sessiossa uusi amber-tuttavuus Calico jäi vaisuksi, mutta Big Eye, Sculpin, Grapefruit Sculpin ja Victory at Sea olivat sitäkin maukkaampia. Tässä vaiheessa päätin jo poistua paikalta.
Syksyinen perjantai-iltapäivä Vallilassa, jossain kaukana etelässä Ruoholahdessa on käynnistymässä olutfestivaali. Hyppään 1A-raitiovaunuun, Hakaniemessä siirryn syvälle maan alle metroon, nousen ylös Kampissa, onnikkapysäkin baarissa on uutta olutta tarjolla. Alkuiltapäivästä tiskillä jonoa, minkälaisilla ihmisillä on mahdollisuus dokata tähän aikaan näillä hinnoilla? Jonkinlainen IPA, 7,5%, trooppista hedelmää, ananasta, aromihumalointi Stadin Gasometer-tasoa. Tuoreus ja kuohkeus puuttuu kuitenkin. Katkeruus heikompaa kuin Bruuverin oluissa yleensä, mutta kohtuullista silti. Hyvä tasapaino, jälkimaku on varsin pitkä. Bruuveri, 23.10.2015.
Suomen Sotahistoriallisen Seuran syyskauden luennot käynnistyi Mika Kuljun esityksellä Tornion maihinnoususta. Välillä näissä luennoissa on ollut varsin puisevaa joukko-osastojen lyhennesoppaa, mutta Kuljun show täydelle salille oli poikkeuksellisen viihdyttävä. Kokenut sotakirjailija on Tornion Raumonjoen rannalta kotoisin ja pystyi elävöittämään tarinaa paikallistuntemuksellaan ja kuulemillaan tarinoilla. Siilasvuosta teoksen kirjoittanut Kulju tuntui olevan selvästi miehen ihailija, Siilasvuo kykeni maihinnousulla yllättämään niin Mikkelin Päämajan, venäläisten valvontakomission kuin saksalaisetkin. Pajaria Kulju ei maininnut kertaakaan. Mielenkiintoisia havaintoja oli riittämiin, esim. Tornion keskustan Suensaaren valtaus pienillä joukoilla ennen maihinnousua oli tarkoitettu hämäysoperaatioksi, kun maihinnousukohteena oli Kemi. Vaikka maihinnousu siirrettiin Tornioon, hämäysoperaatiota ei peruutettu. Unohdus syynä? Kulju totesi saksalaisia aluksi olleen Tornion alueella vain kourallinen, mutta jätti hieman painottamatta Kemin ja Ylitornion suunnalta tulleita vahvistuksia, joiden kanssa jouduttiin sitten verisiin taisteluihin. Suomalaisia kuoli noin 450, saman verran kuin Raatteen tiellä 1940. Maihinnousu ei ollut Normandia-tyyppinen, vaikka molemmissa nousun ottivat vastaan Wehrmachtin valiojoukot. Röyttässä laivoista laskeuduttiin portaita pitkin ja Torniosta tilattiin satamaan juna, jolla siirryttiin asema-alueelle ja Pikku-Berliinin virvokkeiden pariin. Käyntiin jyrähti ns. Tornion Taikayö. Stuka-hyökkäyskin nähtiin myöhemmin Röytän satamassa, samoin varhaisia ohjuksia. Ex-kollegani kävi esitelmän jälkeen kysymässä Stukien lähtöpaikkaa, se oli kuulemma ollut Rovaniemi. Kulju kehaisi Sampo Ahton Lapin sota –kirjaa, itse lukemani Wolf Halstin teos tuli myös mainittua. Erinomainen avaus luentosarjalle, toivottavasti jatko pysyy samalla tasolla. 45 minuuttia oli nyt armottomasti liian vähän, aiheesta olisi mielellään kuullut useammankin tunnin.
Kohusentteri Robert Lewandowski pujotteli Lontoossa laatikkoon heti avauksesta, mutta muuten oli vaisumpi. Lähes yhtä kohuttu laitamies Douglas Costa oli enemmän esillä, mutta ei mikään maailmanluokan suoritus häneltäkään. Varsin tasainen ensijakso, Bayern hallitsi alussa, mutta Arsenal rakensi parempia tilanteita jälkipuoliskolla. Tempo kohtuullisen rauhallinen, tuntui että täysi intensiteetti ei ollut pelissä. Özililla ja Walcottilla avopaikat, mutta Neuer torjui terävästi. Müller ja Thiago puhkoivat isäntien puolustuksen, mutta viimeistely ei Cechin taakse onnistunut. Bayernin kannattajien joukossa näkyi arvoituksellisesti FC Carl Zeiss Jenan huivi, joukkuehan oli DDR:n Oberligan ykkösryhmiä, Cup-voittajien Cupin finaalissa 1981.
Toisella jaksolla alkuvaiheissa Costa ja Lewandowski vetivät tekopaikoista yli, sitten Bayern vaikutti liian tyytyväiseltä tasapeliin. 70. minuutilla Guardiola otti sisään uuden vaihtopelaajatuttavuuden Joshua Kimmichin. Wenger yritti voittoa ottamalla Giroudin sisään ja onnistui. 77. minuutilla vapaapotku, Neuerin alokasmainen virhearviointi, Giroud survoi klyyvarilla (ja ehkä kädelläkin) pallon häkkiin. Bayernin tasoitusyritykset väkinäisiä. Yliajalla Lewandowski epäröi boksissa, Alzheimerin kanssa nykyään kamppaileva edeltäjä Gerd Müller olisi taatusti rankaissut. Jatkotilanteesta Arsenalin vastahyökkäys, Özilin laukaus ja maaliviivateknologian vahvistamana tuomiona Neuer kauhoi pallon maalin sisältä ulos. Bayern ei vaikuta tällaisen esityksen jälkeen sittenkään turnauksen suosikilta.
Stadin Panimobaarin IPA-viikolle vielä ponnahdin, mutta Azacca IPA ehti juuri edellisen asiakkaan kohdalla loppua. Pääsin sitä käymistankista kokeilemaan, mutta en valmiimpaa tuotosta. Lohdutuksena hanaan uusi pieni erä verigreipillä maustettua alea, 4,5%. Nimenmukaista happamuutta ei havaittavissa kirkkaassa oluessa. tuoksu on lähinnä makea hedelmäinen. Maku on kuivempi, voimakas pehmeä hedelmäisyys hallitse, kevyt katkerointi. Stadin hedelmäbuumi on ollut kyllä mielenkiintoinen, mutta ehkä jatkossa palataan normaalitilanteeseen pelaamaan loputtomilla permutaatioilla maltaan, humalan ja hiivan kombinaatioilla. Baarin suksee näyttää jatkuvan, täysi huone tiistai-iltanakin. Stadin Panimobaari, 20.10.2015.
Kahden kirjan julkistusbileet Viiskulman Primulan uudistuneessa Skiffer -baarissa. Pienpanimokirjasta tuttu olutlehtori Santtu Korpinen on yhdistänyt voimansa viskicapo Jarkko Nikkasen ja viinipiru Arto Koskelon kanssa. Tuloksena on käsittääkseni poikkitaiteellinen katsaus näiden kiehtovien nesteiden keskinäisiin suhteisiin. Viime syksyn painavimman painotuotteen pukannut Nikkanen jatkaa hengästyttävällä biitillä ja työntää nyt tarjolle samankokoisen uuden viskiraamatun.
Kolmikko esitteli lyhyesti kirjojen taustaa tilaisuuden alussa, mutta muuten kyseessä oli hyvin epämuodollinen tilaisuus. Tarjolla oli kirjojen aihepiiriin liittyviä virvokkeita. Aloitin Koskelon tarjoamalla champagnella, kai se sellaista oli, viinidiletanttina en hämmentyneenä edes tullut identifioineeksi juomaa. Tiskin takana heiluivat hieman yllättäen Fat Lizardin heebot, joiden Heavy Fuelilla jatkoin sessiota. Viimetalviseen ensikohtaamiseen verrattuna hedelmäisyys vaisumpaa, mutta katkeropuolella ehkä nyt tanakampi ote. Nikkanen tarjoili kolmea eri viskiä, mutta bakkanaalin melskeissä ehdin tyypata vain Highland Parkin Dark Originsia. Useammalta suunnalta suositeltiin vielä cocktailia, johon oli sekoitettu illan kolmea staraa. Viinin missasin tässäkin yhteydessä, mutta olut oli saksalaista weizenia ja viski Knob Creekiä. Varsin raikas hedelmäinen juoma, mutta tämä juomasuuntaus on itselleni täysin vieras. Palasin Heavy Fuelin pariin. Kirjoihin tulee tietysti blogissa vielä palattua, kunhan pääsen sisältöön paneutumaan.
Hieman improvisoidusti osuin Black Dooriin Sonnisaaren toisen tämän syksyn Helsinki-maistiaisen tarjoiluaikana. Tätähän hieman raakana ehdin Oulussa alkukuusta tsekkaamaan. Ei suurta muutosta siihen, mutta vielä parempaan suuntaan on kuitenkin menty. Maitoisuutta, paahtoa aiempaa enemmän, silti erittäin kepeä juotavuus 5,6 -prosenttisessa oluessa. Lievästi hedelmäinen ja todella mukava kapea brittityylinen katkeruus. Maistamistani Sonnisaaren oluista tämä on varmaan tasapainoisin. Mallastamattoman ohran kanssa oli kai haasteita mäskäysvaiheessa, nimi tulee siitä. Lopputuotteessa ei mitään murehdittavaa. Black Door, 19.10.2015.
James Ellroyn tarinan pohjalta tuoreehko elokuva, 2011. Ainekset ovat tuttuja, Los Angeles, pakkomielteinen poliisi, väkivaltaa, seksiä. 90-luvun Rampart-skandaaliin sijoittuvana ei tarjoa sellaista noir-hohtoa kuin Ellroyn etäännytetymmät retrokertomukset. Movermankaan ei saa hommaa rullaamaan, alkuasetelman jälkeen junnausta ja liian hidas rytmi muutenkin. Jatkuvasti tupakoiva ruokaa välttelevä Woody Harrelson on kyllä täydellinen valinta kiilusilmäiseksi Ellroy-kiihkoilijaksi. Pienemmissä rooleissakin kova casting, Robin Wright, Anne Heche, Steve Buscemi, jopa Sigourney Weaver ja vanha rasvanilkki Ned Beatty.
Tässä on nyt itselleni tyystin uusi olut, en ole esiversioita kokeillut. Keskiruskea olut, 6,5%, paahtoakin mukaan hedelmän rinnalle. Tasapainoa, hieman karamellia. Katkeruus kohtuullisen runsasta, IPA -termi on ehkä lievästi päälleliimatun oloinen, mutta ei täysin perusteeton. Mielenkiintoinen olut anyway. Stadin Panimobaari, 17.10.2015.
Tämä Afternoon-versio on parannettu versio syyskuun ensimmäisestä Grapefruit IPAsta. Sekin toimi hienosti, mutta viikko sitten innostuin kunnolla tästä tuunatusta tapauksesta. Hyvältä maistui nytkin, hyvin greippinen suutuntuma. Raikkautta on, mutta ei kuitenkaan kovin täyteläinen. Makeampi hedelmä voisi pyöreyttää olutta. Katkeroa on mukavasti, mutta vielä on tilaa lisätä senkin intensiteettiä. Tämä on Stadin nykyoluiden terävintä kärkeä ilman muuta. Stadin Panimobaari, 17.10.2015.
Eilen en ehtinyt Stadin IPA-viikkojen aloitukseen, mutta nyt tallustelin paikalle tarkalleen avausaikaan klo 15:30. Yllättäen Zelda kertoi ovella ns. tilanteen olevan päällä. Ovea ei saa auki. Odottelin varttitunnin muiden asiakkaiden kanssa sinänsä mukavassa syyssäässä, mutta sitten siirryin viereiseen Lämpö-ravintolaan varsin vaatimatonta Laitilan Kekriä tissuttelemaan. Ovi saatiin lukkosepän avulla auki 16:35 ja ponnahdin jonon jatkoksi. Talo tarjosi ensimmäisen puolikkaan oluen. Tätä hedelmäpommiahan ehdin jo tankista kokeilla pari viikkoa sitten. Nyt hyvin intensiivinen hedelmäisyys, lievästi hapan, mutta myös jotain epämääräisempää tunkkaisempaa vivahdetta mukana. Katkeruus on varsin tuntuvaa. Ei nyt mielestäni kovin herkulliselta maistunut, joten jäänee kertaluonteiseksi kuriositeetiksi. Stadin Panimobaari, 17.10.2015.
Kurvin näköalabaarissa Hiisin uutuutta pullossa. 5,7%, aika täyteläistä hedelmää, karamellia ja katkeruutta. 43 IBU, kovin karkeaa ja yksiulotteista, mutta ei mitään virheitä tai epämiellyttävyyksiä. Mystinen nimi näkyy viittaavan jyväskyläläiseen ravintolaan ja sen 50-vuotisjuhliin. Kolme Kaisaa, 17.10.2015.
