torstai 10. maaliskuuta 2016

Kevään olutvertailu 1: Saimaa Marsalkka India Pale Lager ja Stadin American Lager

Muuan anonyymina pysyttelevä henkilö kehotti bloggaajaa vertaamaan suomalaisia maitokauppaoluita ja tarjoutui hankkimaan kassillisen näytteitäkin vertailuaineistoksi. Tällaista tarjousta ei ole ennen vastaan tullut, mutta kyllähän olutbloggaaja taipuu tällaiseenkin. Alkuperäinen idea oli vertailla koko setti kertasessiolla, mutta siihen ei nyt kevätkiireiden aikana ole kapasiteettia. Pienemmissä osissa tämä ehkä onnistuu ja valikoin ensimmäiseksi joukosta kaksi lageria. Nyt kävi niin onnellisesti, että Saimaan IPL:ää en ole aiemmin juonutkaan. Toinen lager sitten sitäkin tutumpi, Stadin kovalla kohulla Iisalmessa panema American Lager, josta on nyt jo uusi keitto myynnissä. Kyseessä siis kaksi savolaisolutta. Marsalkan parasta ennen päättyy 9.6.2016 ja Stadin 19.8.2016. Tuoreusetua siis kieltämättä Stadille. 

Väri suunnilleen sama, Saimaan olut hieman sameampi. Molemmat vaahtoavat mukavasti. Marsalkan tuoksu on maltaisen viljainen, Stadin oluessa aivan erilainen fiilis, persikkaista hedelmää vahvalla sitrusvivahteella. Marsalkan maussakin mallas hallitsee, hieman karamellista makeutta ja yllättävän voimakas leveä katkeruus. Selvästi enemmän mannermaista pils-vetoa kuin india lageria, mutta saksalaisten huippujen pehmeää täyteläisyyttä ei tavoiteta. Stadin olutta taas voisi epäillä sessio-IPAksi maunkin perusteella, sitrus ja kissanpissa hallitsevat, pehmeämpää jopa luumuista otettakin löytyy. Katkeroa on tässäkin, mutta hieman hillitymmin kuin Saimaalla. Stadin olut on tyylipuhdas aromihumaloitu moderni hybridilager, Saimaan olut taas selvästi väärin nimetty, tuskin aromit parissa kuukaudessa näin paljon ovat hävinneet. Ihan kohtuullinen perinteinen katkerohumaloitu lager, mutta ei tästä nenälle juhlaa saa aikaiseksi. Ajattelin, että tässä olisi sopiva vertailupari, mutta oluet ovat kovin erilaisia.

1 kommentti:

  1. Itellä jäi yks Saimaan IPL juomatta kun purkissa tais olla jonninasteinen kontaminaatio. Se kuohui aika rajusti ja maussa oli runsaasti mädän hedelmän sekä sellaisen lateksin makua. Jäi vähän huono boogie, eikä ole toisten tarttunut koriin enää tuota.

    Mutta tuo Stadin AL on kyllä erinomainen sessiobisse. Tosin ehkä dudekset vois vaihtaa latehoppejaan toisiin lajikkeisiin. Melkoisen samalla trooppisella kirjolla mennään suurimmassa osassa tarjontaa. Ite kaipaisin esmes vaikka jotain brittihumaloitua sessio kamaa napakalla katkeroinnilla (~50IBUa). Tai ihan hellesiä rapealla katkerolla.

    VastaaPoista