Toisena päivänä sohjo jäätynyt ja ovelle tultuani jonokin oli edellispäivää pitempi. Ilmeisesti ensimmäiseksi pääsi noin 20 minuuttia ennen avaamista. Maksaminen sujui nyt ripeämmin, joten pääsin maistelemaan suunnilleen samassa aikataulussa. Useimmilla panimoilla oli nyt eri oluet kuin perjantaina. Aloitin taas Sonnisaaren kolmella uutuudella. Kurantti on mustaherukkasour, 5,7%. Timo Kanniaisen mukaan sourien kysyntä on edelleen kovaa, kaikki viedään käsistä. Mustaherukka saattaa soureihin paremmin osua kuin monet muut mausteet, varsin marjaiselta tämä tuntuikin maltaan tuntuvuudesta huolimatta. Voimakkaampaa happamuutta tähän kuitenkin haluaisin, jälkimakua on sentään hieman. Hyvä dokabilitettti. Inspiroituneesti nimetty Kellopeli Mandariini on saison, 6,9%. Odottamattoman voimakkaita makuja, belgiestereitä, sitrushedelmää, pippurisuutta, jopa häivähdys happamuuttakin, vaikka Timon mukaan sellaista ei ole tarkoitettu. Eihän se saisoniin minustakaan kuulu, vaikka monet amerikkalaiset kuvittelevat toisin. Monimuotoinen raikas olut, katkeruuttakin löytyy, saattaa olla Sonnisaarin belgeistä paras, vaikka kilpailua on siinäkin sarjassa.
Henkilökohtaisesti päivän odotetuin olut oli Sonnisaaren DIPA (8,6), Death Metal Jacket, olisiko siitä Pliny the Elderin tappajaksi. Oluen pikkuveli Punk Metal Jacket ei alkusyksystä aivan osunut napakymppiin. Tuoksussa nyt sitruksisuutta, ehkä jotain kannabis-tyyppistäkin. Hyvin voimakas greippinen kuiva pääosa, joku taisi mainita karamellisuuden, joka on yleistä tupla-IPOissa, mutta sitä en havainnut. Pihkaa on old school -tyyliin ja riittävän raskas täysperävaunu useammalla akselilla, todella pitkä kurkkua Death Valley -tyylisesti hiekoittava loppumaton katkeruus. Tämä ei ole aloittelijoille tarkoitettu, mutta he voivat lähestyä tätä muiden tuotteiden kautta vähitellen. Instant-klassikon ainekset tuntuvat olevan käsillä. Janne Karila kertoi tässä vaiheessa tavanneensa jonossa salolaisen perheenäidin, joka tykkää erityisen paljon stouteista, mutta inhoaa portereita.
Tujun kautta sitten hyppäys usvaiseen NEIPA-aikakauteen. Vermont Ravit varmaankin uudella reseptillä, mallimerkintä nyt 1/19. Ei vaahtoa, ei vaahtoa, appelsiinia tuoksussa. Mehuisuutta on, raikkautta, tasapainoa, erittäin hyvässä kunnossa. Katkeruutta ei ole unohdettu ja jotain kirpeämpääkin hedelmääkin maistuu. Herttoniemen Etkolta Brutus WTF -niminen brut IPA, 6,7%. Kuivaa on, vähän epämääräinen maku aluksi, joka sitten kääntyy aika näppäräksi hedelmäisyydeksi. Mutta rungon puuttuminen auttamatta tuntuu, ohueksi jää. Cool Head Secret Insight kevyempi samea APA, 5,5%. Ohut tämäkin, vaikka hedelmää on raikkaasti. Naapuriblogisti Tuopillinen piti tuoksua kumihanskaisena, sitä en löytänyt itse.
Päivän ainoaksi stoutiksi valikoitui Alefarmin Moth Blind Export Stout, 7%. Liian kylmää, hedelmäinen pääroolitus, vähän paahteisuutta, vielä vähemmän katkeruutta. Puhdaspiirteinen, mutta ei pärjää Sonnisaaren edellispäiväiselle Synkälle Aasille. Malmölle uusi mahdollisuus edellispäivän pettymyksen jälkeen, Situation Citra, 6,5%. Samea olut taas aika mitäänsanomaton, valju, ei tarpeeksi raikas, ei mallasrunkoakaan. Session loppuun sitten kaksi tripla-IPAa. Lervigin Medicinessä 10,5%, tuoksussa hieman vihannesta. Ananasta tulee maussa, makea, alkoholikin esillä. En oikein tykännyt, mutta tripla-ipa on aika toivoton tyyli. AF Brew'n sähkötuolimaisesti nimetty Old Sparky sitten palautti hieman uskoa tähän sarjaan. 10%, hieman yrttisyyttä tässäkin, mutta vähemmän kuin Lervigillää. Kuivempaa, katkeruuttakin löytyy. Toimii kohtuudella, mutta ei session parhaita.
Iltapäivä oli nyt perjantaita rennompi meininki, hörhöjä nyt yllättävän vähän liikkeellä. Toimittajia ja blogisteja muutama paikalla, mutta paljon tuli juteltua myös suhteellisen alkuvaiheessa olevien olutharrastajien kanssa. Aivan random-jengiähän ei paikalle tietenkään tule, ainakin uteliaisuutta pitää löytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti