SOPP Oulu 2018, perjantai

Oulun reissu starttasi ankeasti, kun Finnair peruutti 09:30 lähtevän lennon ja siirsi minut klo 14 starttaavaan koneeseen. Mitään syytä ei kerrottu, joten oli helppo spekuloida Finnairin lentäjien alkoholiongelman olevan tähän mennessä kerrottuakin laajempi. Kone ei ehkä ollut tulossa aivan täyteen, joten Finnair saattoi tehdä myös Norwegianit eli peruuttaa lennon kannattamattomana. Toivottavasti kaikki matkustajat älyävät hakea korvausta, vakiokorvaus lyhyellä lennolla on 250€, kun myöhästyminen yli kolme tuntia. Vantaan lentokenttä ei ole nykyään täysin craft-vapaata aluetta, mutta mitään ennenkokematonta sieltä ei löytynyt käytäviä mittaillessa. Lomapäivän voi kuluttaa näinkin.

Lopulta pääsin Oulunsaloon klo 15. En jäänyt ihmettelemään Euroopan harvimmalla vuorovälillä operoivaa lentokenttäbussia vaan rynnin taksijonon keulille. Kentällä oli rakennustyöt käynnissä ja jonon löytäminen ei ollut kovin helppoa. Puheliaan mersukuskin seurassa pääsin sitten ihmettelemään Oulun perjantairuuhkaa. Hotellissa kuitenkin kello 15:30 ja kauppatorin SOPP-teltan suojaan sukelsin varttituntia myöhemmin. Pelkäsin taksikuskinkin ennakoimaa jonoa, mutta sitä ei tässä kohti ollut, puoli tuntia myöhemmin tilanne kuulemma oli jo toinen. Suunnistin perinteiseen tapaan Sonnisaaren tiskille, jossa Kanniaisen pariskunta olikin hanat valmiina. Melko paljon jengiä jo paikalla, ihanteellinen sää, tiskeille ei tässä vaiheessa vielä tungosta.

Sonnisaaren uutuutena Punk Metal Jacket, 6,7%, American IPA. Harkitusti vanhan länsirannikon tyylin tavoittelua, sitrusta, tukeva mallasrunko, pihkaisuutta ja tanakka takaosan katkeruus. Nämä ominaisuudet oluesta löytyvätkin, huomasin myös trooppista hedelmää. Tasapainoa on, mutta hieman yllättäen huomasin kaipaavani tähän enemmän raikasta mehuisuutta. Oma maku on muuttunut mehukaljoja ryystäessä enkä pidä sitä välttämättä negatiivisena asiana, ei saa jäädä west coast -bunkkeriin makaamaan. Punk Metal Jacket kuitenkin erittäin onnistunut tuulahdus ajalta, jolloin IPAt eivät olleet full-day breakfast -juomia. 

Ensi kertaa pääsin kokeilemaan Kempeleen Ylikylän panimon real alea. Ex-kollegani Esa Kivelä ei vielä ollut paikalla, mutta tempaisin Ilmaria isomman annoksen, 4,2%. Ei vaahtoa,  sameaa, hiilihapoton, liian vaisu hedelmäisyys, vierremäinen. Ns. murky, liian flätti ja karamellista makeutta. Hieman pihkaa, ei kunnon katkeruutta. Session myöhemmässä vaiheessa Esa tuli paikalle ja selvisi, että olin saanut edellisen caskin jämät. Tarjoilussa oli nyt tuore cask, josta sain Esalta uudelta maistiaisen. Tässä hiilihappopitoisuus selvästi paremmalla tasolla, mutta muuten ei ehkä kuitenkaan riittävää parannusta. Riilin tunnusomaista pehmeyttä ei keräänny ja maut jäävät liian viitteellisiksi. Esa oli eri mieltä ja varmaankin oikeassa, mutta en kyennyt innostumaan vielä. 

Saimaan tiskillä uutuus Double Dry Hop IPA, 6%. Ehdin California IPAssa innostumaan aromaattisuuden onnistumisesta Mikkelissä, mutta sittemmin on jo takapakkia tullut. Pettymys oli käsillä tässäkin, raikkaus puuttuu, tunkkainen kostean pahvin vivahde on leimaa-antavinta. Ohueksi juoma jäi muiltakin osin, mallasrunko huojuu, karamellisuutta on liikaa ja katkeruus kepoista. Kahden olutpettymyksen jälkeen mielialaa ei nostanut varsin voimakkaasti soitettu taustamusiikki. Tykkään klassisesta rockista, mutta kylläpä soundtrack veteli kaikkein kuluneinta 70-luvun settiä. Esimerkiksi 1980-luvun Rattorilupilla ei olisi kauaa kuunneltu näin kulahtanutta antia tarjoilevaa deejiitä. 

Hain lohtua Joni Harjun Maistilan tiskiltä, kokeiltavaksi somessa Bönthöö-Teemun (jonka onnistuin täällä Oulussa kai missaamaan muutamalla minuutilla) suosittelemaa Tirakisua. Kuten Teemukin totesi, meillä on osittain erilainen olutmaku. Kahvinen kauraporter, 8%. Hyvin makeaa, kaakaota, vaniljaisuutta. En aina vieroksu näin makeita oluita, mutta alkoholia saisi silloin olla kaksinumeroinen määrä, nyt tämä ei kolahtanut. Ylikylältä kokeilin vielä Ainoa, jossa esikuvana australialaisen Coopersin Sparkling Ale. 4,9%, Ilmari-riiliin verrattuna raikkaamman hedelmäinen, mutta aivan perille sekään ei nyt kantanut. Aromaattisen tuoksun jälkeen nihkeämpi vihanneksisuus korostuu. Brosyyrissä mainittua leipäistä viljaisuutta en havainnut, epäilyttää ettei sellaista Coopersin tuotteessakaan ole. Ylikylän brittipainotteisilta tuotteilta odottaisin pähkinäistä puhdasta toffeisuutta, nyt sellaista ei kunnolla ole. 

Maisteltavaa olisi vielä riittänyt, mutta sosiaalisia tilanteita kasaantui hidastamaan tahtia ja mikäpä sitä mukavampaa. Tapasin mm. monen vuoden tauon jälkeen kurssikaverini Mika Torniaisen ja Kari Pihlajaniemen kanssa pääsin pitkästä aikaa vaihtamaan rikoskirjallisuuskokemuksia. Osuipa samaan pöytään vielä näyttävästi Donald Trumpia fanittava olutaktivistikin. Kello 19 aikoihin alue alkoi olla niin täynnä, että liikkuminen vaikeutui. Finnairin takia menetetyt rauhalliset tunnit ottivat päähän, poistuin paikalta.

Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.