keskiviikko 29. elokuuta 2018

Cascade Midnight Bramble 2016

Otin hieman harkitsemattomasti Sorin Taproomissa Cascadelta vahvinta kamaa aluksi maistoon, nyt sitten kevyempää tavaraa, 6,6%. Punaista edelleen, vähemmän hapanta, hieman karamellisempaa, silti happamuus läpitunkevaa. Ohuempaa, ei samaa intensiivisyyttä kuin Sang Rougessa. Eritttäin hyvää tämäkin  on. Marjaisuus ja hedelmäisyys heikompaa, mutta silti olennaista. Sori, 29.8.2018.

Cascade Sang Rouge 2015

Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaoston syyskauden avaus Kruununhaan Kolmessa Kruunussa, perinteisesti varsin raskas tapahtuma. Taistelujen tauottua pystyin kuitenkin etenemään Kaisaniemeen, jossa käynnissä Oregonin sour-panimon Cascaden tap takeover. Vuoden 2015 punaista verta lasiin, 8,4%,  hyvin marjainen, hyvin hedelmäinen, hyvin hapan, ja nyt siis kyseessä tuoksu. Maussa vadelmaa, erittäin hapan, erittäin kuiva, kitalakea kuivattava. Intensiivinen, vakuuttavaa. Vaikutelma on varsin huikea, kun koko kesän on ohimennen eurooppalaisia vesitettyjä gose/berlinerweisseja havainnoinut. Nyt sitten tulee esille tuote, jossa modernin sourin ulottuvuudet esitellään laajemmalti. Ei tämä tietenkään minun suosikkijuomia ole, mutta arvostan silti täysillä.  Sori, 29.8.2018.

tiistai 28. elokuuta 2018

Mallaskoski Imperial Pine Cone Saison


Työpaikan kirjapiirin varsinainen kokous Alppilan perinneravintola Weeruskassa. Olen käynyt täällä muutaman aiemminkin, mutta olutvalikoima näyttää parantuneen entisestään. Pulloissa craftia meiltä ja muualta, hanasta löytyi ennenkokeilematon seinäjokelainen. Tällä viikolla jo toinen mäntyolut, eilenhän kokeilin latvialaista Pinefruit IPAa. Nyt siis vahva saison (7,2%), jossa ainakin hanalätkän kuvan perusteella männynkäpyjä mukana. Eikä siinä kaikki, aromihumalana Chinook ja homman virittäjänä Fantome-hiiva. Moniulotteisessa sosiaalisessa tilanteessa ei muistiinpanoja kertynyt isoa läjää, belgihiivan esterit pinnassa, täyteläinen olut, paljon hiilihappoa, varsin makeaa. Jokin hieman outo sivumaku, ehkä sitten  mäntyvaikutusta. Ei huono, ja onhan tässä varsin suomalaiskansallinen twisti mukana. Ei ehkä kuitenkaan aivan klassikon aineksia kasassa. Weeruska, 28.8.2018.

Lervig Perler For Svin



Työpaikan kirjapiirin kokouksen aperitiivi lähibaari Konepajassa. Baariin näköjään monenlaista oheisohjelmaa tulossa, mm. Birrificio Italianon tap takeover ilmeisesti itse Agostino Ariolin (tuulikaapin tussipeilissä näytti lukevan Orvoli, mutta vielähän sen ehtii korjaamaan) vetämänä. Hanatarjonta ei ole baarin alkuhetkillä kovin tiheään vaihtunut, mutta nyt tarjolla Lervigin sikahelmi-IPAa, 6,3%. Sameaa, mutta maku ei erityisen mehuinen, kirpeämpää hedelmää. Ei siis äärimehukaljaa, mutta hyvin puhdasta ja raikastakin. Lyhyesti katkeruutta. Konepaja, 28.8.2018.

maanantai 27. elokuuta 2018

Nurme Pinefruit IPA

Panemassa kehkeytyi ikkunatiskillä monipuolinen keskustelusessio operaattoribisneksessä toimivien olutentusiastien kanssa. Fokus oli välillä kaukana olutmaistelusta, mutta jotain sain merkittyä muistiin tästäkin oluesta. Viime viikon Craft Beer Helsinki Ullanlinnan festivaalilla kokeilin kahta latvialaisen Nurmen olutta. Kuurinmaalla lähellä Talsia sijaitsevan panimon tuotantoa nyt jakelussa baareissakin, mäntyhedelmä-IPAssa voltteja Paneman tauluhavainnon mukaan 5,7% (netin mukaan voisi olla myös 6,2% tai 6,4%). Mänty-nimestä huolimatta seassa kuusenkerkkiä, humalina Mosaic ja Simcoe.  Tuoksussa hieman kumia ja hedelmäpastillia. Maussa omituista hedelmäisyyttä, ohuehko, karviaismarjaa ja herukkaa. Ei katkeruutta.  Jotain epäpuhtautta voisi epäillä, mutta ehkä se johtuu jo hieman iäkkäistä kuusenkerkistä. En oikein innostunut, Ullanlinnassa juodut oluet olivat mielenkiintoisempia. Panema, 27.8.2018.

Tuju Vermont Ravit Lähtö 2

Muinaisessa hupileffassa Hei me lennetään (Airplane!) lennonjohtaja toteaa käynnissä olevan väärä päivä lopettaa liimanhaistelu. Sama fiilis tuli tänään, kun legendaarinen olutblogikommentaattori Bisseguru iski omaan blogiini. Pientä motivaatiovajetta on ollut aistittavissa, mutta ei tätä nyt vielä kannata lopettaa. Niinpä asunnon syyssiivouksen jälkeen hakeuduin Paneman tiskille hankkimaan uutta aineistoa blogiarviointiin.

Lappeenrannan Tuju on valtakunnan ykköspanimoita, jonka Vermont Ravit on ehkä Suomen oluthistorian nerokkain olutnimi. Harmillisesti olen aiemmin päässyt maistamaan vain tuotteen vahvempaa Tuplalähtö-versiota. Nyt tarjolla Panemassa kakkosversiota, jota näyttää olleen liikkeellä jo viime joulukuussa. Ilmeisesti kyseessä nyt saman reseptin uusi keitto. 6,5%, NEIPAn ulkomuoto, hyvin mehuinen tuoksu. Äärimmäisen hedelmäinen nektarinen maku, jossa korostuu enemmän hedelmän kirpeys kuin makeus. Hyvin puhdasta nautinnollista kamaa, joka jatkuu takamatkalla ihan kohtuulliseen katkeruuteenkin. Hallittu suoritus kaikin puolin, ei lähde laukalle missään vaiheessa. Panema, 27.8.2018.

lauantai 25. elokuuta 2018

Espoon Oma Panimo Cheers From Suvisaaristo Saison


Tämä espoolainen panimo (neljäkö niitä jo on?) tykkää nimetä oluet kaupunginosien (vai olisiko ne enemmän kyliä tai maaseutualueita) mukaan. Saisonissa 6%, varsin tumma väri, karamellista tuoksua. Maussa belgiestereitä, hedelmäpastilleja, makeutta, liian vähän hedelmää, melko karkeaa kovuutta, ei jälkimakua. Yksiulotteinen karkea olut, joka kuitenkin välttelee varsinaiset belgityylin virheet. Mutta aivan liikaa hiilihappoa, lähes poreilevasti. Pehmeyttä ja monimuotoisempaa sisäistyneempää otetta tämä kaipaisi. Kitty's, 25.8.2018.

Kees Pineapple Coriander Smoothy



En ole ennen käynyt Iso-Roobertinkadun (suomenkielisessä nimessä on tosiaan hilpeästi tupla-oo, eiköhän tuo olisi jo kannattanut Roopeksi vääntää) Bar Broncossa, mutta Untappdistä huomasin baarissa olevan BRUSin Pillow Talkia. Siirryin paikalle, mutta eihän sitä tietenkään ollut, Untappd on yhtä epäluotettava palvelu kuin kaikki muutkin. Melkoinen räkälä, sporttibaari, ruuankäryä, mukava baarimestari, joka jututti Shorts-paitani inspiroimana USAn craft-skenestä. Päätin kokeilla Hollannista Keesin maustettua kamaa, 5,5%. Korianteri hallitsee makua, navettafankiakin mukana. Ohut muuten, vaisu kokonaisuus, ei katkeroa. Funkya saisi olla enemmän ryhdikkyyden saavuttamiseen. Bronco (Iso-Roobert), 25.8.2018.

Thornbridge Green Mountain

Derbyshirestä New England alea, 4,3%.  Nimi viittaa Vermontiin, mutta sessio-oluessa ei tarpeeksi tyylisuunnan sameutta. Tuoksu kyllä voimakkaan mehuinen. Maussa appelsiinia, ohut runko, mallas hyvin heikosti taustalla. Näin kevyessä hedelmä-alessa korostuu maltaan minimaalinen osuus. Ei ole katkeroakaan, mutta hyvin puhdas tuote näissä rajoissa. Saattaisi olla hyvä porttijuoma sellaisille henkilöille, joita vieroksuttaa maltaan ja katkerohumalan maku. Black Door, 25.8.2018.

Malmgård Black Door H.O.D.A. Lemondrop Dry-Hopped

Black Doorisssa Hop Overdose Alesta myös keg-versio, joka tällä kertaa Lemondropilla kuivahumaloitu. Ehkä hieman sameampi, sitrustuoksua taas, mutta ei niin intensiivisesti kuin Loral-caskissa. Hieman kovempi suutuntuma, sitruksisuus korostuu, ohut mallastuki kuten odottaa saattaa. Katkeroakin on tanakasti, mutta kokonaisuus tuntuu caskiin verrattuna auttamatta ohuemmalta, kaikkia makuja on sordinoitu kevyemmiksi. Silti erittäin nautittavaa kaikin puolin. Black Door, 25.8.2018.

Malmgård Black Door H.O.D.A. Loral Dry-Hopped, cask ale


Loppukesän lauantai, ei mitään erityisempää ohjelmaa, kävin Kluuvista hankkimassa Oregonin reissulle uudet kävelykengät, siirryin Bryggeri Helsinkiin, tiskin jonossa hauskoja heppuja Alavudelta, tuli vaihdettua Kolmas nainen -keikkakokemuksia. Baarimestari Petteri Kinnunen osoittautui puoleksi kainuulaiseksi, hänen äitinsä on Ristijärven Jokikylästä, oma äitini on Ristijärven Uvalta, joten ollaan käytännössä naapureita. Juntusten sukuhan siirtyi 1500-luvun lopulla Kustaa Vaasan kehotuksesta Taipalsaarelta pohjoiseen Savon halki ja ensimmäinen tukikohta Kainuussa oli juuri Ristijärven Jokikylä, joten siteet ovat tiukat. Vetäisin Bryggerin Barley Winen, en muistanut sitä olleen tarjolla jo pari vuotta sitten, mutta mitäpä siitä. Uusi keitto tuntui vähemmän marjaiselta, kuivemmalta, jouluisia kuivahedelmiä. Ikäännytettynä varmaan timanttista tavaraa. 

Väistelin Kauppatorin turisteja, Kaartinkaupungin Ohrana-panimobaari ei vielä auki, siirryin Punavuoren puolelle Black Dooriin. Uusi H.O.D.A.-versio riilipumpussa Malmgårdilta, Esa Paloharjun ideoima variaatio, Loralilla äärimmäisesti kuivahumaloitu, edelleen 3,9%, edelleen 100 IBU. Lievästi utuinen, upea sitruksinen ja limeinen tuoksu. Maku pehmeää, sitruksista, kuivaa.  Kova katkeruus, peräkärry niin raskas, että se ei irtoa liikkeelle ollenkaan. Suuri suomalainen klassikko, muotivirtauksista piittaamatonta tinkimätöntä laatua, huikeassa vedossa. Tässä kyllä silmänurkat kostui, ei voi mitään. Black Door, 25.8.2018.

perjantai 24. elokuuta 2018

Craft Beer Helsinki Ullanlinna, keräilyerät












Elokuun lopun perjantai, sää lämpenee, siirtyisinkö töistä sohvalle lukemaan hyvä kirjaa, vai pyöräilisinkö Ullanlinnaan kovatasoiseen olutfestivaaliin? Modernia urbaania elämää viettävän myöhäiskeski-ikäisen miehen arkielo on täynnä vaikeita valintoja. Tällä kertaa valinta kääntyi olutfestivaalin suuntaan, jonne taas päädyin ongelmitta. Monenlaisista pyöräilyonnettomuuksista kantautuu uutisia, mutta itse en ole niihin lähes 30 vuoteen osallistunut. 

Varsin väljää taas Ullanlinna Meripuistossa, nyt hörhöjä hieman edellispäivää enemmän, tähtivieraana Tampereelta Timo Alanen. Edellispäivänä ehdin jo kuikuilla Etkon uuden IPAn perään turhaan, mutta nyt Numbers Game jakelussa. 7%, makeahkoa, hieman sameaa, ei virheitä, mutta ei mitään erityisempää muutenkaan. Micael Näsen suosittelema Poppelsin Triple IPA seuraavaksi testiin, 10,5%, hedelmäinen, intensiivinen. Jokseenkin yksiulotteinen, mutta puhdas. Ei Katkeroa, mutta ei alkoholikaan tunnu ollenkaan. 

Kotka Steamin viime kuussa juotu IPA ei kolahtanut, mutta Ilkka Sysilä vinkkasi, että parempaakin voisi panimolla olla tarjolla. Kotkalaistiskillä törmäsinkin mitä ilmeisimmin panimon Kärsä Koivistoiseen, jolta sain lasiin Albatross IPAa. Kärsä on Sysilän Mustiala-opetuslapsia, joka ennen panimon perustamista on vaikuttanut käsittääkseni Kotkassa monipuolisissa rooleissa. Albatross hieman samea, hedelmää, katkeroakin mukana, mutta kokonaisuus ohutta. Mallasta saisi olla enemmän ja raikkaampi aromihumalointi parantaisi olutta, mutta onhan tämä selvästi parempi kuin Kotkan aiempi tuote. 

Tallinnalaisen Õllevõlurin IPA Jää Vabaks oli listallani, mutta kuulemieni kommenttien perusteella se ei ollut elämää suurempi nautinto. Vanhemmiten olen tullut entistä enemmän itseäni fiksumpien johdateltavaksi, ehkä hieman yllättäenkin, nuorempana olin itsepäisempi, joten skippasin sen suosiolla. Lasiin päätyi nyt Õllevõlurin Noblesse, 10,5-prosenttinen imperial stout. Vaniljaa, suklaata, kahvia, hieman katkeruuttakin. Ok-kamaa. Timo Alasen lasista pääsin maistelemaan Vallilan Panimon Usva-NEIPAa, samea, mutta tummahko ulkonäkö. Maku oksainen, pihkaa, jonkinlaista hedelmäisyyttäkin, mutta ei tarpeeksi raikkautta. Suunnilleen samantapainen taustatapettiin häipyvä vaisuhko olut kuin Vallilan kaikki muutkin tuotokset. Jotain selvästi erottuvaa elonmerkkiä toivoisi tältä lähipanimoltani. 

Länsi-Espoon Lumi-panimon uudessa Go Westissä 7%, ohut tuoksu. Maussa liikaa pihkaa, ei hedelmää kunnolla, ei raikkautta, yrttejä, jopa lääkemäisyyttä. Katkeroa kyllä on, mutta se ei pelasta kokonaisuutta. Humaloven Barleywine Tank OMY Series I oli maltaisen hedelmäinen, puhdasta kamaa, peräti 10,5%. Foundersin tiskiltä hain Dankwoodia ja ajauduin sitten vertaisolutentusiasti Esa Karellin kanssa pitempään mielenkiintoiseen keskustelusessioon. Dankwoodissa mallasta tiheästi, tynnyripuuta, makeaa, täyteläistä, hyvää kamaa. Poppelsin ja Evil Twinin Swedish Fika Biscotti Break oli hyvin vaniljainen, makea, kookosta, kahvia, suklaata. 

Siirryin hetkeksi kevyempään tarjontaan, itävaltalaisen Brew Agen Malzstrasse lager vain 5%. Viljainen tuoksu, kylmää, mallasta, liikaa hiilihappoa, ei katkeroa. Micael Näsen taas suosittelemassa Nurmen Triangulumissa paljon vaahtoa. Kovasti sitrusta tuoksussa, hyvin aromaattinen. Intensiivisen raikas, ei riittävästi katkeroa, mutta session tähtiä ilman muuta. Brew Agen Eisknacker-eisbockissa maltainen tuoksu, makeaa makua, mallasta, ei hedelmää, ei katkero, jää aika yksipuoliseksi. Session lopuksi Poppelsin NEIPA, 7%. Hieman hapan yllättäen, mutta hedelmää on mukavasti, ei katkeroa. Hiilihappoa liikaa ja happamuus häiritsee nautintoa, ei NEIPA tällainen saisi olla. Joka tapauksessa huomattavasti parempi fiilis koko ajan kuin edellispäivänä, sää vaikuttaa paljon tällaisiin ulkoilmatapahtumiin. Alue niin suuri, että ihmisten määrää oli vaikea arvioida. Toivottavasti tapahtuma ei jää kertaluonteiseksi, olihan tämä sijainti kaikin puolin miellyttävämpi kuin Rautatientorin pakokaasukammio.

torstai 23. elokuuta 2018

Craft Beer Helsinki Ullanlinna








Craft Beer Helsingin jälkilämmittely järjestettiin syrjäisessä Etelä-Helsingin lähiöghetossa, Ullanlinnan Meripuistossa. Hieman hirvitti parkkeerata polkupyörä tämmöisessä ympäristössä puun juurelle, mutta siellä se kuitenkin säilyi. Festivaalin käytössä valtava alue lähellä merta, nyt oli selvästi varauduttu yleisöryntäykseen riittävällä skaalalla. Yli 30 telttaa pitkässä muodostelmassa, hieman antiikin olympialaisten juoksuradan mukaisessa asetelmassa. Vessareissulle länsilaidalle olikin syytä hankkia pari olutta matkaeväiksi. Pääsin paikalle vasta lähes kaksi tuntia  avauksen jälkeen, mutta suurta tungosta ei vielä havaittavissa. Hörhöpitoisuus ei kovin korkea, Porin TBone oli paikalla muutaman pääkaupunkiseudun aktivistin ohella.

Katse osui ensimmäisenä latvialaisen Nurmen telttaan, joten aloitin session heidän Enigmatic IPAllaan. Trendikästä DDH-kamaa, matalahiilihappoinen, ohut, heikosti hedelmäinen. Ei katkeroa, makeahkoa, hieman epäpuhdas. Tampere Brewing myös uusi tuttavuus, APAssa 5,2%, hartsia, lievästi sotkuista hedelmää.  Tässäkään ei keittohumalointia ja kokonaisuudessa epäpuhdasta horjahtelua. 

Järjestävän seuran Humaloven Hopfreshment NEIPA 6,9% lopulta puhdas, kuivahkoa nektarisuutta, kapea katkeruus. Tämäkin voisi olla raikkaampi. Atomin Resonance NEIPA mehuinen, ei katkeroa, varsin yksiulotteinen. Jouni Koskisen viimeisin Solitalle räätälöity firmaolut  RLX Saison esillä Makun tiskillä. Belgihiivaa tosiaankin, hieman hämmennyin tavanomaisessa IPA-putkessani asiasta, kevyesti hiilihappoa, mutta makuuni liikaa hedelmäpastillista makeutta. Rokanen happamuutta ja pippurisuutta tekisi modernille saisonille terää, ei katkeruuskaan haittaisi.

UG:llä operoivan Reload Brewingin Urban Drifter APA oli hieman pihkainen, anglopähkinää, kypsää hedelmää. En innostunut, mutta ei session heikoimpia. Lopuksi Kööpenhaminasta Warpigsin Big Drunk Baby, imperial IPA,  9%.  Hieman karkeaa sitrusta, runko kunnossa, pieni peräkärrykin, mutta kokonaisuus jää kulmikkaaksi. Sessio koostui siis nyt vain seitsemästä 15 cl annoksesta, eli runsas litra olutta, kaksi tuoppia. Hikisen kesän aikana en olisi uskonut valittavani viileydestä, mutta Ullanlinnassa hyytävä tuuli pyyhki niin pahasti festivaalialuetta, että Sonnisaaren investorihupparista huolimatta jouduin siirtymään muualle lämmittelemään. Ehkä palaan festivaalipaikalle, ehkä en, tarjonta ei suoraan sanoen tällä kertaa kovin innostavaa.

Ingmar Bergman: Sånt händer inte här

Ingmar Bergman sai 1950 valmiiksi jo yhdeksännen ohjauksensa, joka oli kylmän sodan vakoilutrilleri Peter Valentinin romaanin pohjalta. Bergman ei ollut tyytyväinen tulokseen ja pisti melko pian teoksen esityskieltoon. Esimerkiksi Suomessa sitä ei esitetty koskaan. Elokuva on sittemmin kerännyt lähes myyttistä mainetta ja itsellänikin se on ollut metsästyslistan kärkipäässä. Suomessa varsinkin edesmennyt Peter von Bagh on hehkuttanut teosta. Bergmanin poika Daniel on nyt lopultanut myöntänyt leffalle rajoitettuja esityslupia ja Suomen ensi-ilta oli kesäkuussa Sodankylän festivaalilla. Jännittyneenä siirryin Orionin aulaan odottaen valtavaa yleisöryntäystä. Sitä ei syntynyt, paikalla oli ehkä normiesitystäkin vähemmän jengiä. Ehkä kiivaimmat fanit olivat tehneet Sodankylän keikan tai ehkä retroleffaharrastajia ei todellakaan kourallista enempää ole. Antti Alanen esitteli elokuvan vielä lyhyesti ja odotukset olivat siis jokseenkin korkealla.

Kuten usein käy, käteen jäi lievä pettymys. Bergmanin muiden Gycklarnas aftonia edeltävien elokuvien tapaan teos on hieman persoonaton, tunnistettava Bergmanin kädenjälki puuttuu, varsinkin toiminnallisemmista kohtauksista. Parisuhdekylmyyden analyysiä tässäkin teoksessa on kuitenkin jo oraalla. Todella nautittavaa miljööotetta 1940-luvun lopun Tukholmasta, homma starttaa lentokentältä, varmaankin Brommasta, ja tapahtumat huipentuvat Gamla Stanin ja Söderin kulmille, mm. Slussenin hissi on Hitchcock-tyyppisessä roolissa. Juoni kiertyy äärimmäisen mielenkiintoisesti venäläisten miehitystä paenneiden balttipakolaisten, varsinkin virolaisten, kohtaloihin. Jopa sivuosanäyttelijät ovat virolaisia. Noir-ote on tanakkaa, tuskinpa pohjoismaista löytyy parempaa vastaavaa. 84 minuutin napakasta kestosta huolimatta pieniä suvantokohtia silti esiintyy. Mitään kovin omaperäistä Bergman ei siis kuitenkaan elokuvaan saa. Hyllytyksen syytä on hieman vaikea arvioida, ehkä Bergman ei halunnut leimautua näin poliittisen elokuvan tekijäksi. Tässäkin Neuvosto-Viron nimi on etäännytetty Liquidatziaksi, myöhemmin esimerkiksi Tystnadenissa Bergman jätti kommunistidiktatuurin nimeämättä kokonaan. Jopa soundtrack on kiehtova, jazzia, du gamla du fria, suvivirsi. Ei siis täydellinen mestariteos, mutta erittäin kiinnostava tapaus. Täytyy onnitella itseään, että vielä tämänkin sai nähdä.

Stu Mostów Salamander American IPA

Viime aikoina olen vältellyt pre-cinema -oluita, ilmeisistä aineenvaihdunnallisista syistä. Nyt kuitenkin päätin piipahtaa Lahnassa IPAlla ennen Orionin harvinaista Bergman -ensi-iltaa. Wrocławista jenkkityyliä 6,8%, 63 IBU. Kullanvärinen, kirkas, raikkaan appelsiininen tuoksu. Maku hieman karamellisempi, aika ohutkin, brittityylinen kapea pitkähkö katkeruus. Puhdas, mutta vaisu, raikkaampaa sitrusmaisuutta olisi ollut syytä odottaa. Leijuva Lahna, 22.8.2018.

tiistai 21. elokuuta 2018

Poppels Nørrebro BRAW Four Grain DDH DIPA

Kööpenhaminan ensimmäisen craft-aallon Nørrebro on jäänyt sittemmin aika pahasti uudempien toimijoiden jalkoihin. Nyt siellä on näköjään lanseerattu BRAW-brändillä luomuoluita. Tässä tarjolla yhteistyötavaraa Göteborgin palavien autojen (?) Jonsered-lähiöstä ponnistavan Poppelsin kanssa. Ei kirkas, mutta perinteisen keltainen, ei NEIPA-sumua. Edelliseen Amundseniin verrattuna maku tunkkaisempi, tukkoisempi, ohuempi, vähemmän katkerakin. Hedelmäisyys makeampaa, ei täysin huono, mutta oslolaisen juoman jälkeen matalaprofiilinen vaisuus korostuu. Torbjörn Nilsson, yksi Ruotsin suurimmista jalkapallolegendoista, aloitti uransa Jonseredissa. Panema, 21.8.2018.

Amundsen Luponic Plague 2.0

Tarkoitus oli juoksulenkin jälkeen siirtyä Panemaan nauttimaan palautusjuomana Sonnisaaren Sur Ruria. Sitä oli ollut edellispäivänä, mutta ei enää. Joko se oli juotu loppuun tai sitten se oli raivattu pois seuraavan päivän itävaltalaisen Brew Age -hanavaltauksen tieltä. Mutta muita juomia oli kuitenkin tarjolla. Oslosta tarttunut humalaruttoa, nyt leviämässä jo toinen epidemia, alkuperäisessä taudinaiheuttajina Mosaic, Simcoe, Citra, Magnum. 7,0%, NEIPAn näköä on. Kirpeää hedelmää, alakanttiin hiilihappoa. Hyvin kuivaa, hyvä peräosakin, keittohumalointi ei ole unohtunut. Nyt on mallaskin hyvin juonessa, selvästi parhaita eurooppalaisia yksilöitä tässä trendilajissa. Ei mitään mehukaljaa, tämä on monipuolisempi ja olutmaisempi. Syksyn ykkösolut toistaiseksi. Juostessa sitä ei vielä täysin sisäistänyt, mutta teepaidassa kävellessä kolea tuuli pyyhki Harjulla syksyisellä läpitunkevalla purevuudella. Aivan loistavaa, painajaismainen kesä alkaa lopulta hellittää. Panema, 21.8.2018.

maanantai 20. elokuuta 2018

Whiplash Shades of Marble

Sori Taproomissa oli viikonloppuna ollut irlantilaisen Whiplashin tap takeover, josta oli nyt maanantai-iltana jäljellä vain vähiten kiinnostavia jämiä. Tölkkiosastolla kuitenkin tarjolla aussihumaloitu DIPA 8%, sovelias yksilö session päätteeksi. Muiden Whiplashien tapaan Larkin'silla tehty, samea, hyvin hedelmäinen tuoksu, ananasta ja sitrusta. Maku erittäin nektarinen, mehuisuus on intensiivistä. Raikkaus aivan eri tasolla jokseenkin paradoksaalisesti kuin Sorin hanatuotteissa. Kuivaa vetoa, ei se katkeraa ole, enemmän hedelmäistä karvautta, mutta kyllä tämä olut irrottaa lopulta kiksejä varttuneemmallekin alan harrastajalle. Tämän jälkeen oli hyvä sukeltaa sateeseen kohti Vallilaa. Sori, 20.8.2018.

Sori Bagby Lost Baggage

Ehkä mielenkiintoisimpana Sorin panokaverina tällä kertaa on ollut Etelä-Kalifornian Oceansidessa vaikuttava Bagby, 7,5%, 90 IBUa lupaavasti. Lievästi samea, mutta ei mitään NEIPA-rähmää. Oksaisen pihkainen tuoksu, maussa sitruksista oldskool-vetoa. Ei varsinaisesti raikas, jokin jauhoinen ote mukana. Ehkä silti kuitenkin kolmikosta paras, IBU-lukema ei ole rekvisiittaa, kyllä tässä oikea peräkärry on mukana. Silti varsin yksioikoinen harmiton west coast -olut. Sori, 20.8.2018.

Sori Pracownia Piwa Hiisi Lost Bison

Toinen tamperelaisvirolaispuolalainen yhteistyöolut, Jyväskylän Hiisikin sekaantunut. 7%, nyt sameaa. Tuoksu hieman vaniljaisen makea. Makukin on ikävä kyllä kookosmaisen makea, tulee mieleen viimeviikkoinen hirvitys IPA Kolata. Mausteena nyt kuitenkin Żubrówka-heinää, josta hieman yllättäen tulee näin vastenmielinen vivahde. Tarkemmin maistellen tässä on originaalia yrttisyyttä, mutta pilallehan tässä on saatu lupaava IPA. Mauste hallitsee liikaa, mallas ja humala ovat vain kreikkalaisessa kuorossa kommentoimassa tapahtumia. Kuivahko jälkimaku on sekin aika lailla pahoinvointia tuottavan, öh, etova. Suuri pettymys kaikin tavoin. Sori, 20.8.2018.

Sori Pinta Lost Juice


Kajaanin kirkkaasta kesäsäästä lensin varsin karusti Vantaan sateisen pimeään marraskuufiilikseen. Junalla usvaa putkeen Kaisaniemeen,  Sorin baarissa yhteistyöfestivaalin jälkeistilanne, ohitin ennalta-arvattavasti kölschin ja saisonin, siirryin suoraan IPA-osastoon. Puolalaiskollabossa veriappelsiinia lisätty, 6,5%, 45 IBUa. Kirkas olut, appelsiinin tuoksua. Mallasrunkoakin kyllä tuntuu, vaikka hedelmäisyys hallitsee. Karviaismarjaa, se efekti varmaan tulee lisätyn hedelmän karvaudesta ja happamuudesta. Katkeruutta tässä on heikosti. Huomasin äskettäin luotettavalta taholta, että verigreipin nimi tulee siitä, että hedelmien myynnillä rahoitetaan julmaa sisällissotaa. Veriappelsiini taitaa toivottavasti olla perinteisempi kesympi hedelmä. Paljon jengiä paikalla, kostean hikinen tunnelma baarissa. Sori, 20.8.2018.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Leif GW Persson: Den sanna historien om Pinocchios näsa

Kun Leif GW Persson 2010 tappoi alter egonsa Lars Martin Johanssonin Den döende detektivenissä, ajattelin Perssonin itsensäkin jäävän eläkkeelle. Seuraavana vuonna ilmestynyt muistelmateos vahvisti vaikutelmaa. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, 2013 ilmestyi tämä fyysisesti mittava (630 sivua) romaani, jossa täydellisessä pääroolissa on Perssonin antisankari Evert Bäckström. Teosta voinee luonnehtia komedialliseksi veijariromaaniksi. Romaanin rikoskuvio pitkien vaiheiden jälkeen tuntuu kuivuvan kokoon. Nyt Persson olisi kaivannut kriittistä kustannustoimittaja, teksti rönsyilee todella pahasti Venäjän viimeiseen tsaariin asti, ja mikä pahinta, tylsästi. Bäckströmin tragikoomisesta hahmosta on jo aiemmissa romaaneissa otettu mehut irti, nyt vatvotaan samoja kuluneita kuvioita. Tarina ei ole uskottavakaan, Bäckström näyttää päässeen jopa jonkinlaiseksi valtakunnallisesti arvostetuksi hahmoksi alallaan. Perssonin tyyli on nyt niin kannibalisoitua, että se vaikuttaa jo itseparodialta. Melko sujuvasti paksun kirjan kyllä saa luettua, mutta mikään nautinto se ei ollut. Kirjan sivurooleissa esiintyy tällä kertaa huomattavan paljon suomalaispoliiseja, Niemi, Toivonen, Honkamäki. Bäckström on aikaisemminkin sisäisessä monologeissaan käyttänyt suomalaisista pilkkanimiä tyyliin finnkoling tai finnpajsare. Tällä kertaa Evert kutsuu suomalaista alaistaan barkbrödsätareksi, eli pettuleivänsyöjäksi. Tällaistakin nimitystä siis ruotsalaiset ovat varmaan epäonnekkaammista naapureistaan finnjäveleistä käyttäneet.

lauantai 18. elokuuta 2018

Hiisi Otus Vulgaris IPA

Jyväskylän uutuus-IPA tavoittelee ilmeisesti (tietenkin ironisesti) vulgäärejä junttipiirejä ananaspizzan kanssa resonoivan oluen kanssa, 6,2%, 60 IBU. Ruista mukana, eränumero 658. Heikosti vaahtoa tässäkin, nyt selvästi (sic!) sameaa kamaa. Tuoksussa trooppista hedelmää, mutta jotain tuttua nahkakenkämäistä nihkeyttä myös. Termi ei ehkä onnistunut, se on oluissa hyvin yleinen, ehkä sitä yleisemmin verrataan juureksiin, vihanneksiin ja yrtteihin. Itse en pidä sitä tervetulleena, käsittääkseni ei monet muutkaan. Maku on suurempi pettymys, tässä on bensiinimäistä savuisuutta hedelmien syrjässä, raikkaus jää kaukaiseksi haaveeksi. Kuohkeutta löytyy, katkeruutta hieman jälkimaussa, ei tämä tämä täysin mahdoton ole. Silti ei millään tavalla nautinnollinen olut. Tässä oli nyt Kimiton oluen kanssa kaksi näytettä kajaanilaisille paikallisen Alkon erikoiserähyllystä kotimaisesta craftoluttuotannosta. En ihmettele, jos laajamittaisempaa loveenlankeamista ei näillä raukoilla rajoilla esiinny. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Kimito SMaSH Series Golden Bikini

Kemiönsaarelta single malt single hop -tavaraa, maltaana Golden Promise ja humalana Vic Secret, 5,9%. Tämä systeemi harvemmin tuottaa mitään ikimuistoista kamaa, mutta katsotaan mitä tänä kesänä Helsingin festivaalihumussa tapaamani Jonas on saanut aikaan. Heikosti vaahtoa, samea runko. Tuoksussa yrttistä mausteisuutta, ei raikasta hedelmää. Maku on matalahiilihappoinen, lähellä flättiyttä, yrttisyys esillä maussakin. Tunkkainen tämä ei varsinaisesti ole, mutta ei juuresmaisuutta lähestyvä yrttisyys ole paras hallitseva kokonaisuus, se jatkuu takamatkallakin. Eränumero on 127 (näinkö paljon Kimito on jo keittänyt?) ja parasta ennen tammikuun loppu 2019. Ei varmaan ole kestänyt kunnolla Kainuu-kuljetusta, tuoreena Kimiton oluita olisi mielenkiintoisempaa kokeilla. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.