keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Adroit Theory EBK [Down To Die] (Ghost 1132)


 Toinen illan Sori-oluista Virginian laatutuottajalta, 8,0 %, 36 IBU, humalia ei kerrottu. Samea, ananasta tiiviisti, edellistä olutta raikkaampi. Hyvä juotavuus, ei katkeroa. Pehmeä ja puhdaspiirteinen, hillittyä tyylikkyyttä.  Kuiva kokonaisuus, vakuuttavaa suoritusta. Sori Taproom, 18.5.2022. 

18th Street Deal With The Devil



 Takaisin Helsinkiin ja Kaisaniemen laatubaariin syömään. Devil-olueen sopiva Diavolo-pizza oli taas hyvää ja juomakombona Indianasta tupla-IPAa. Tämä panimohan tuli ensi kertaa vastaan viime kesänä Tampereella. 8,5 %, peräti 75 IBU,  kevyesti samea. Pehmeä, hillitty, kuiva, jopa katkera todellakin, vähän mausteista karamellisuutta. Ei tarpeeksi aromaattista hedelmäisyyttä. Miellyttävä, mutta ei varmaankaan parhaassa vedossaan. Sori Taproom, 18.5.2022. 

Olari Tammenheimo Half-Century Cascade Single Hop






 Oululainen olutaktivisti Jani Simonen oli pitkästä aikaa liikkeellä pääkaupunkiseudulla ja päätimme pyörähtää Olarin panimobaarissa. Jani oli jo sopinut vierailusta ennakkoon toimitusjohtaja Tommi Koistisen kanssa, joten ohjelmassa oli nopea piipahdus panimon konehuoneenkin puolella ja musiikkiskenen statustarkastelua. Hanavalikoimassa oli yllättäen Mic Check Cascade DDH IPA, joka on juuri se Peter Tammenheimon 50v-juhlaolut, jonka täpärästi missasin kaksi päivää aiemmin Barley & Baitissa. Onnekkaasti nyt siis panopaikalla tarjolla, 6,5 %, suhteellisen samea, varsin huikea kokeilu tehdä NEIPAa IPA- esi-isäksi mielletyllä Cascade-humalalla. Sosiaalisen tilanteen sekaanhan tämä olut tuli heitettyä, mutta pehmeää, täyteläistä ja sitruksista olutta tasapainoisesti on tarjolla. Katkeruuttakaan ei ole unohdettu ja juotavuus erinomaista. Session jatkona tuli juotua edellisperjantaina jo tsekattuja Barley Grindia ja Backjumpia. Päästiin terassin lämmössä juttelemaan myös Ville Leinon ja Hanna Montosen kanssa. Ylin kuva on Peteriltä ja alimmaisin erinomainen Olari-kuva on  Jani Simosen ottama. Espoo, Olarin Panimo, 18.5.2022. 

tiistai 17. toukokuuta 2022

Kohdusta hautaan – itä, länsi ja hoodoo

Viimeaikaiset tapahtumat innoittivat muistelemaan pitkää elämääni.


Synnyin kylmänä kesänä 1962 Kainuun suoseuduille, ns. raukoille rajoille. Kaksi kuukautta myöhemmin koko ihmiskunta oli tuhoutua ydinsodassa Kuuban ohjuskriisin seurauksena. Tasan vuosi aiemmin Neuvostoliitto räjäytti Novaja Zemljalla kaikkien aikojen suurimman ydinpommin Tsar-Bomban. Paineaalto rikkoi ikkunoita Suomessakin, mutta säteilylaskeumasta tällä puolen rajaa ei ole paljoa kerrottu. Samana päivänä Neuvostoliitto jätti Suomelle nootin, jossa se vaati yhteisiä sotilaallisia toimia. Itse en näistä tapahtumista tietenkään ollut silloin tietoinen, mutta idän uhka on siis varjostanut elämääni kohdusta asti. 


Lapsuudessa tutkin karttoja ennen kuin opin lukemaan. Atlantin takainen Pohjois-Amerikka alkoi jo silloin näyttää jotenkin muita mantereita kiinnostavammalta. Ehkä siksi, että kuulin minulla olevan siellä sukulaisia. Taisin tavatakin heitä Puolangan mummolassa, mutta muistikuvat ovat hämäriä. Sitten rupesin lukemaan Aku Ankkaa ja jostain sarjakuvakartasta päättelin, että Ankkalinna on itse asiassa Spokanen kaupunki USA:n luoteisosassa. Vuoden 1969 tienoilla rock-musiikki alkoi laajentaa tajuntaa. Suuria suosikkejani olivat USA:n syvään etelään (tavallaan väärin) paikallistamani kaksi yhtyettä, kalifornialainen Creedence Clearwater Revival ja pääosin kanadalainen The Band. Amerikkalaisuus oli rock-musiikissa perusedellytys alusta asti, en voinut sietää silloin (enkä nykyäänkään) englantilaista The Beatlesia. The Rolling Stonesia pidin puolestaan pitkään aitona (toki väärin taas) amerikkalaisyhtyeenä. 


Ymmärsin kyllä melkein samantien Amerikan ristiriitaisuuden. Martin Luther Kingin tappamista en ehkä rekisteröinyt, mutta Robert Kennedyn murhan näin televisiosta kesäkuussa 1968. Kennedyä ja aiemmin tapettua veljeään pidettiin jotenkin hyvinä hahmoina, vaikka sitäkin näkemystä voi tietenkin jälkeenpäin kyseenalaistaa. Vietnamin sota herätti inhoa ja myöhemmin Watergate osoitti amerikkalaisen mädännäisyyden. Tästä huolimatta amerikkalainen kulttuuri varsin nopeasti  kolonisoi alitajuntani, Wim Wendersiä siteeraten. Rockin ohella tv-sarjat, elokuvat, rikoskirjat, nautin niistä suunnattomasti. Myös brittiläinen kulttuuri alkoi vähitellen kiinnostaa enemmän, ei tosin brittiläinen jalkapallo, siinä ihanteeni tulivat Länsi-Saksasta, Hollannista ja Etelä-Amerikasta. Neuvostoliitosta arvostin ns. punakonetta, jääkiekkomaajoukkuetta. Mihailov-Petrov-Harlamov, aah. 


Kävin vanhempieni mukana 1976 Leningradissa ohjatulla bussimatkalla. Heti rajan takana maalaamattomat ränsistyneet talot hätkäyttivät. Viipurissa bussiin päästettiin epämääräisiä ryysyisiä rahanvaihtajia. Tie oli kuoppainen, harvat autot kaikki ns. itäautoja. Leningrad oli näyttävä kaupunki, mutta tunnelma oli koko ajan jotenkin tunkkainen. Raanavettä ei saanut juoda, koska "bakteerikanta on erilainen".  Ihmettelin, että tässä apaattisessa harmaassa kurjuudessako elää toinen johtava supervalta. 


Kylmän sodan asetelmassa minusta tuli niin sanotusti lännen mies. Aloin kiinnittää huomiota siihen, että suomalainen media, varsinkin Yleisradio, kertoi Neuvostoliitosta vääristeltyjä myönteisiä asioita ja jätti selvästi paljon kertomatta. Kirjastoista löytyneistä englannin- ja ruotsinkielisistä lehdistä tuli esiin aivan erilaista materiaalia. Neuvostoliiton barbaarinen historia alkoi vähitellen valjeta, muutenkin kuin sukulaisveteraanimiesten sotakertomusten  kautta. Vuonna 1979 luin Isaac Deutscherin järkälemäisen Stalin-elämäkerran. Hyökkäys Afganistaniin, Moskovan irvokkaat olympialaiset 1980 ja Puolassa virinnyt vastarinta kommunismia vastaan syvensivät vastenmielisyyttä. Pian olin jopa lännen ns. etuvartiossa ase kädessä, vaikka en asiaa täysin silloin sisäistänytkään. Joulukuussa 1981 olin aloittelemassa reserviupseerikoulua Haminassa, kun varuskunta hälytettiin siirtymään lähimaastoon. Tykit ajettiin asemiin itäisellä perussuunnalla ja rynnäkkökiväärien lippaisiin jaettiin kovat patruunat. Puolaan oli julistettu sotatila ja Suomen armeija nosti valmiutta.   


Kylmän sodan loppuvuosina matkustelin Britanniassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja USA:ssa. Neuvostoliitossa ei ollut mitään kiinnostavaa, vaikka arvostinkin Dostojevskin romaaneja ja Tarkovskin leffoja. Puolalaisten vastarintaa oli tukahdutettu, mutta enää se ei suostunut täysin sammumaan. Itä-Euroopan terrorilla hallituissa kommunistimaissa oli entistä levottomampaa, mutta silti Berliinin muurin murtuminen 1989 tuli yllätyksenä. En ollut tajunnut, kuinka mätä ja hatara systeemi loppujen lopuksi oli. Sitten koko Neuvostoliiton romahtaminen oli itsestään selvää. Kävin Prahassa 1993 ja tunnelma oli vielä hieman kaksijakoinen. Kommunismin löyhkä tuntui vielä betonilähiöissä ja asiakaspalveluhenkilöstön asenteessa, mutta selvästi kohti länttä oltiin tulossa. Tallinnassa kävin vasta 1998 ja siellä olin hieman pettynyt. Neuvostoliiton suorana osana oleminen oli selvästi turmellut enemmän kaupunkia kuin Prahassa ja suuri venäläinen vähemmistö ei auttanut asiaa. Ehkä kommunismi ei ollutkaan ainoa ongelma, itse Venäjässä oli muutakin vialla. 


1990-luvulla toivoin, että Venäjästäkin tulisi normaali valtio, mutta pysyin skeptisenä. Kun Suomi liittyi EU:hun, olisin halunnut Suomen välittömästi myös Natoon. Se oli länsimaisten demokratioiden tärkein yhteisö ja siihen Suomenkin olisi sitouduttava itäisen uhkan ennalta estämiseksi. Pidin suomalaisten amerikkalaisvastaisuutta omituisena, varsinkin jos vertailukohtana oli monipuolisesti vastenmielinen Venäjä. Kun gangsterit ryöstivät valtion varat ja juopon Jeltsinin jälkeen valtaan nousi KGB-nilkki Putin, oli selvää, että Venäjältä ei ollut mitään hyvää odotettavissa jatkossakaan.  Ainoa riittävä ja järkevä pelote Venäjää vastaan olisi Nato, jotta länsimainen sivistys ja elämäntapa voitaisiin säilyttää Suomessa. Valitettavasti tarvittiin Venäjän silmitön barbaarinen päällekarkaus Ukrainan kimppuun, jotta asia ymmärrettiin lopulta Suomessa. En tiedä väistyykö idän uhka ennen hautaamistani, mutta ainakin Nato-hakemus on nyt sentään tehty.




Pühaste Whiplash Dipping Toes



 Tarton laatupanimolta tupla-IPAa, irlantilainen Whiplash ollut avustamassa.  Kveik-hiivaa, 8,5 %, Nelson Sauvin, Idaho 7, El Dorado ja Vic Secret.  Sameaa ja tummahkoa tämäkin. Kirpeämpää ja makeampaa, hieman toffeista karamellisuutta. Hedelmäisyyttäkin on sentään mukana eikä makeus painotu liikaa. Kveik voi olla joskus arvaamaton, mutta tässä ei mitään ongelmaa.  Bierhaus Berlin, 17.5.2022. 

True Brew Lupotronic: Simcoe Fuzzbox



 Müncheniläisen panimobaarin olut saapunut yllättäen Tripla-baarin hanaan. Heiziä IPAa, 6,5 %, sinkkuhumalana Simcoe Cryo, 25 IBU. Samea, tummahko. Trooppista hedelmää, kuiva, raikaskin, ei paljoa katkeroa. Puhdaspiirteinen miellyttävä moderni olut.  Bierhaus Berlin, 17.5.2022. 

maanantai 16. toukokuuta 2022

Cushwa Even More TyPA


 Kolmas Cushwa-IPA, tässäkin 8,0 %, vähemmän IBUja, 55. Humalatkin kerrottu, kaikkein suosituimmat Citraja Mosaic. Samea edelleen. Näissä Cushwissa muuten litrahinta hipoo 50 euroa. Kuohkeaa on nytkin, trooppinen hedelmäisyys pinnalla, Raikastakin on, mutta ei katkeroa. Kaikki kolme Cushwaa hämmentävän samanlaisia, mutta ehkä tämä oli kaikkein makein kuitenkin. Sori Taproom, 16.5.2022.

Cushwa Dank Pursuit


 Toinen marylandilainen, kuvassa oikealla, 8,0 %, peräti 85 IBU. Aavistuksen edellistä tummempi samea olut. Tuoksu nyt neutraalimpi. Paljon täyteläisempi, nyt aprikoosi, persikka ja ananas hallitsevat. Pehmeää on nytkin, ei ollenkaan IBU-lukeman lupaamaa katkeruutta. Peräkärry on olemassa, mutta vain nimellisesti. Sori Taproom, 16.5.2022.

Cushwa Cush


 Räpläsin One Pintissa pitkään ja hartaasti Untappdia, mihin vielä Helsingin keskustassa kannattaisi maanantai-iltana suunnata. Vaihtoehtoja oli varsin paljon, mutta voittajaksi päätyi ehkä hieman yllättäen tamperelaistaustaisen Viro-panimon etäispesäke. Marylandin Cushwa-panimo on aiemmin tullut vastaan vain alan konnossöörien spesiaalimaistelussa. Nyt sitten Kaisaniemen Sorissa kolme olutta hanassa ja useampia tölkeissä. Otin nopeasti testit hanaoluista tummenevassa kevätillassa. Ensimmäisenä kevyt NEIPA, kuvassa vasemmalla, omituisen lakonisesti nimetty, 6,5 %, 50 IBU. Samea, trooppista hedelmää on tuoksussa. Pehmeää, kuohkeaa, mandariinia on myös mangon sivussa. Lähes cask-tyylinen pehmeys hämmentää, tähän harvoin törmää NATOn ulkopuolelle tuoduista jenkki-IPOista. Mutta hyvin siis toimii, ei erityisen ohutkaan, tosin katkeruus puuttuu. Täyteläinenhän tämä ei ole. Sori Taproom, 16.5.2022.

Fat Lizard Fat Lab 39 NEIPA



 Tuttu piripintainen One Pintin jenkkipint ilman vaahtoa. Otaniemen toiselta panimolta kokeellinen erä, 7,0 %, vain 11 IBU, humalat ei tiedossa. Samea, edellistä olutta vaaleampi. Herukkaa, viidakon hedelmiä. Varsin raikasta, kuivaa, hieman peräkärryäkin. Miellyttävää, paras Lizard viime aikoina. One Pint, 16.5.2022.

Bad Seed Annus Mirabilis




 Barley & Baitissa on monipuolinen olutvalikoima, mutta Tammenheimon oluen puuttuessa en oikein mielekästä korviketta Marblen ohella löytänyt. Tassuttelin sitten Ruoholahden puolelle aurinkoisessa illassa, perinnebaari One Pint on edelleen kovassa iskussa ja edellisestä vierailusta on jo aikaa kulunut. Aloitin jyllantilaisella IPAlla, tupla-NEIPAna tarjolla, mutta vain 7,5 %, Amarillo, Ekuanot ja Simcoe. Samea, mutta tummahko, ei kovin kaunis. Trooppista hedelmää on, varsin makea, kiiviä, melonia. Liiankin makea, ei jälkimakua. Lievä pettymys, ei oikein kolahtanut. One Pint, 16.5.2022.

Marble Extra Special Marble



 Missasin Peter Tammenheimon 50v-juhlat Reykjavikin reissun vuoksi ja samalla tapahtuman kunniaksi Olarin tekemän oluen. Kuulin viime perjantaina, että juhlaolutta olisi tarjolla Jätkäsaaren Barley & Baitissa. Poikkeuksellisen raskaan viikon jälkeen en jaksanut lauantaina liikahtaa ja sunnuntai on perinteisesti raittiuspäivä. Maanantaina tein pahan virheen työpäivän jälkeen innostuen siivoamaan kämpän ennen kuin ponnahdin baariin. Muutama minuutti aiemmin olut oli loppunut ja hana oli jo pesussa. Seuraava kegi ehkä tarjolla loppuviikosta. Pettymys oli musertava, mutta kokosin itseni ja sain tilattua Marblen bitteriä. Tästä oluestahan Olutkoira kirjoitti juuri viikonloppuna. 5,5 % siis. Lähes kirkasta, pähkinäistä ja maltaista, mutta ei oikein puhtaalta tunnu. Fuller'sin ESBin kopiointia ei tietysti kannata yrittää, mutta tasapainoiselta ei tuotos tunnu. Pihkaa on liikaa ja jotenkin karkeaa muutenkin. En tykännyt yhtään. Barley & Bait, 16.5.2022.

lauantai 14. toukokuuta 2022

Maku Imperial Stout 2022


 Viimeinen Makun vappupakettioluista. Imperial stout ilman lisämääreitä, 10,0 %. Vuoden 2016 versiosta alkoholipitoisuus on siis noussut ja kauraa ei nyt mukana. Vuonna 2020 join BBA-stoutia, nyt ei siis ilmeisesti tynnyrikypsytystäkään. Mustaa on, heikohko vaahto. Kevyesti paahteinen tuoksu, suklaata makeasti kohoaa, karamellisuutta myös. Pehmeää makeaa makua, suklaakonvehteja, jopa marmeladia, nyt melkein lähestytään pastry stoutien saatanallisia sfäärejä. Liian makeaahan tämä on pahasti, en jaksa enempää oikeastaan koko oluesta kirjoittaa, pettymys on niin harmittava.  

Maku Barley Wine 2022


 Kolmas Maku-näyte, uusi versio Barley Winesta. Tässä kerrotaan lisätyn keittoaikaa runsaasti. 9,0 % edelleen. Todella voimallisesti vaahtoavaa, ehkä Himon laakea lasi ei ollut oikein sovelias astia oluelle. Sameaa kinuskikastikkeen ulkomuotoa pukkaa. Tuoksussa on rusinaista ja karamellista menoa, ei täysin miellyttävästi. Maku on mausteinen, rommimaisuutta, toffeeta, kuohkeutta ja juotavuuttakin kyllä. Miksei Makun ilmoittamaa pähkinää myös. Silti jää huomattavan ohueksi tässä vahvuudessa ja barleywinen tyylissä, paljon tymäkämpää otetta voisi toivoa. Hieman erilainenhan tämä on aiempaan versioon verrattuna, ainakaan alkoholia ei nyt erota ollenkaan. Ei kuitenkaan vieläkään oikein kolahda.

Maku Perhosefekti IPA, tölkkiversio


 Tuusulan (ja Kampin) Maku-panimo lähetti vappunäytejuomia, mutta ehdin ottamaan ne vastaan vasta vapun jälkeen. Senkin jälkeen on pitänyt niin kiirettä, että pääsen oluita maistelemaan vasta nyt. Hohto NEIPAn ehdin jo kiskaista Kajaanissa pääsiäisen aikaan. Tämä Perhosefektikin tuli cask-versiona vastaan vapun jälkeen  Urhossa. Nyt sitten kuitenkin tölkkiversio, 5,5 % siis. Kohtuullisen samea, mutta ei vielä NEIPAisen samea. Viidakon pehmeitä hedelmiä tuoksusta löytyy, ei tosin kovin intensiivisesti. Maku on hedelmäinen, persikkaa ja mangoa on, mutta edelleenkin vähän sordinoidusti. Runko on kohtuullisen kantava sessio-IPAlle ja vähän tavaraa kuljetetaan vielä peräkärryssäkin. Tasapainoista ja tasavahvaa suoritusta taas Makulta. Ja toimi siis selvästi paremmin tässä muodossa kuin caskattuna.

Quinta de La Rosa IPA


 Lähinnä viinejä harrastava kollega kävi Portugalissa Douron laaksossa Pinhãossa ja toi sieltä paikallisen viinitilan Quinta da Rosa Vinhosin panemaa IPAa. Kuulemma oli kolahtanut kovaa paikan päällä. 6,0 %, 60 IBU, kuivahumaloitu Amarillolla, Citralla ja Simcoella.  Hyvin lievästi samea olut, hyvä paksu vaahto. Varsin voimakkaat aromit, sitrusta ja pihkaa. Maku on kohtuullisen raikas, kuivan sitruksinen, ei greippisyyteen asti, mutta hieman kuivahtanutta klementiiniä irtoaa. Hiilihappoa keskitasoisesti, mallasrunko on ohuehko, mutta ei horju kuitenkaan. Puhdasta menoa, ei mitään sivumakuja. Jälkimakua on hieman, mutta west coast IPAlle kuitenkin liian vähän. Hillitty tasapainoinen kokonaisuus, mutta ehkä liian viimeistelty ja särmätön, ei persoonallisuutta. 

X Hefner Hefeweizen


 Aikuisviihdemogulille nimetty vehnäolut Jyväskylästä, 5,0 %. Samea NEIPAinen ulkonäkö, kevyt vaahto. Sitruunainen fairymainen aromi, esterisyyttä myös. Maku on hieman makean karamellinen, ei kuitenkaan banaanimainen. Raikkaus ei ole aivan tapissa, jonkinlaista nihkeyttä on havaittavissa. Jälkimaku puuttuu tyylinmukaisesti, samoin korkeahko karbonointitaso on asianmukaisesti mukana. Ei mitään mullistavaa eikä hätyyttele Suomen kärkeä tyylisuunnassa, mutta asiallista tavaraa kuitenkin. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

Olarin uutuuksia, toukokuu 2022








 Ville Leino kutsui tutustumaan Otaniemen uuteen pilsiin ja ehkä muihinkin kevätuutuuksiin. Mukana olivat myös Ilkka Sysilä ja Peter Tammenheimo. Ei vielä oikein samanlaista terassikeliä kuin tasan vuosi aiemmin samassa paikassa. Ensimmäisenä yläkerran "kabinettiin" nostettiin siis pilsiä, joka on uusi versio Barley Grindista. Edelleen 5,3 %, humalima nyt Saphir, Mittelfrüh  ja Saaz. Lupaavasti katkeropitoisuutta on kasvatettu. Ville rakensi laseihin vahvan vaahdon kirkkaan oluen päälle. Samalla hiilihappopitoisuus väheni miellyttävästi.  Pehmeää, raikasta, maltaista, puhdasta ja nyt todellakin rapeaa katkeruutta lähes riittävästi. Hyviä pilsejä on Olari tehnyt ennenkin, mutta nyt tuntui todellakin onnistuneelta kaikin puolin. 


Toinen hanauutuus itselleni Mic Check Simcoe DIPA, 8,5 %. Herukkaa ja kissanpissaa tuoksussa todella itsepintaisesti. Kuivaa, täyteläistä, hedelmäistä, vähän marjaistakin. Katkeruuttakin on mukavasti. Puhdasta west coast -tavaraa, mutta ehkä kuitenkin hieman yksipuolinen verrattuna Olarin parhaisiin tupla-IPOihin. Erinomainen juotavuus.


Seuraavaksi käsittelyyn growler-oluet. Backjump on NEIPA, 7,5 %, tämäkin sinkkuhumalaolut, pääroolissa nyt Nelson Sauvin. Samea, lähes kaunis olut. Nyt aromeja hallitsevat trooppisen hedelmän vivahteet. Melko täyteläinen, makeampi kokonaisuus, sitrustakin tulee maussa esiin. Puhdasta hyvin juotavaa olutta, tällä kertaa varsin laimea katkeruus. 


Toisena growler-tuotteena Mic Check West Coast IPA, joka jakoi kovasti seurueen mielipiteitä. Villen mielestä tavallistakin kokeellisempi resepti kyseessä. Pelkästään suomalaisia maltaita, Vikingiä siis, vain 6,1 %, humalina ainakin Chinook ja Ahtanum. Hieman samea, heikot aromit. Karbonointia on nyt liikaa, hedelmäisyys jää heikoksi, ohuessa rungossa on kyllä pihkaa ja katkeruutta, mutta ne eivät riitä pelastamaan olutta. Raikkauskin puuttuu. Jonkin toisen panimon tuotteena olisi uponnut paremmin, mutta Olarin kovassa tasossa tämä erottui ikävän selvästi. 


Takaisin hanatavaraan, uusi erä Top 2 Bottomista. 8,3 %, todella samea, ei vaahtoa. Nyt aromeja löytyy kunnolla, sekä sitrusta että trooppista. Mehuisaa, kuivaa, nautinnollista, puhdasta. Marjaisuuttakin, ei tosin mainittavaa peräkärryä. Kaksi viikkoa vanha growleri Area 21 West Coast Hazen 5th Anniversary Editionista, 6,3 %, semihazy. Lievästi samea, aika laimea tuoksu. Maltaisuutta raskaasti, hedelmää heikommin. Aika täyteläinen, kuiva, tuntuvasti katkera. Ei session parhaita, mutta kohtuullisen hyvä kuitenkin. Vakuuttava läpileikkaus taas Olarin tarjonnasta, kaikki eivät täysosumia, mutta ei ole tietysti tarkoituskaan. Espoo, Olarin Panimo, 13.5.2022. 



keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Roudaripanimo Hellvetti



 Ihmeen toinen helles omalla brändillä tehty tuote, ehkä Lohjan UG:lla valmistettu. 5,2 %, ei ole kirkasta, mutta tuoksu on viljainen. Täyteläinen, raikas, nyt sentään on oikeaa tyyliä. Miellyttävääkin. Kova kontrasti Oravan surkeaan olueen. Hyvä äänitausta, räkäisempää rockia kuin yleensä craftbaareissa kuulee. Ihme, 11.5.2022.

Orava Helles Mine




 Päivätöihin liittyen päivän aiempi ruokatarjoilu oli tyystin vegaanista, joten Ihmeen Roudarin uunimakkara alkoi kiinnostamaan. Sen painikkeeksi Oravan hellesiä, 5,0 %, tuoksu omalaatuinen. Omituisen makea maku, ohut, sitruunaa, karamellia, simamainen. Ei muistuta hellesiä vähääkään. Paha pettymys, ei vaalean lagerin pitäisi näin makea olla. Makkara oli kyllä hyvää. Ihme, 11.5.2022.

Tuju Kolme Simpukkaa


 Lappeenrannasta New Zealand IPAa, 6,5 %, DDH, Motueka ja Nelson Sauvin.  Samea, trooppista hedelmää. Kuivaa, kirpeää, raikasta, tuoretta. Ei paljoa katkeruutta, mutta pieni kärry seuraa perässä. Erinomainen juotavuus, nautinnollista tavaraa taas kerran Tujulta, laadunvalvonta ei tunnu horjahtelevan ollenkaan. Juova, 11.5.2022. 

Maku Social Brewing Diffuusio DIPA



 Makun äskettäin hankkima koepanimo Bruuverissa tuottanut nyt uuden tupla-IPAn, 8,0 %. Appelsiinimehun näköä, todella läpitunkemattoman samea. Erittäin hedelmäinen maku, kuivaa on, mutta lievästi hartsia. Hyvä juotavuus. Ei ehkä kuitenkaan riittävästi makua, vaikka jotain Sabron tyyppistä minttuakin häivähtää esiin. Ei katkeruutta. Mehuisuutta siis on lähes riittävästi, mutta raikkaampaa tämän toivoisi olevan. 50 cl maksoi muuten 13€. Aika tylyä, mutta toki Helsingissä on kovempiakin litrahintoja näkynyt. Bruuveri, 10.5.2022. 

Manchester Brewing King Cotton, cask ale



 Black Doorista irtosi after whisky -olueksi manchesteriläistä caskattua best bitteriä, 4,2 %, humaloitu Bramling Crossilla. Tumman punaruskea kirkas väri. Pehmeää, maltaista, kuohkeaa, pähkinää, hieman katkeroa. Hymy leviää huulille, kaikki toimii todella hienosti, onpa mukavaa kohdata näin hienosti viimeistelty ammattimainen huippuolut. Black Door, 10.5.2022. 

Ardbeg Tasting @ Punavuoren Ahven




 Elokuussa 2020, kun korona näytti voitetulta, niin Jätkäsaaressa järjestettiin viskimaistelutilaisuus. Tilanne muuttui sittemmin ja on kulunut lähes kaksi vuotta taas etäkuvioilla, joista en ole kiinnostunut vähääkään. Nyt sitten lopulta seuraava live-tapaus, mutta nyt kukaan ei usko enää koronan häipyvän. Paluuta normaaliin on silti yritettävä, mutta huippukiinnostavaan Ardbeg-testingiin saapui vain seitsemän innokkainta. Maistelun veti Christer Nieminen paljon lakonisemmalla otteella kuin alan tunnetuin hahmo Jarkko Nikkanen. Nikkasen omassa Ardbeg-maistelussa syksyllä 2014 oli kaksi samaa viskiä kuin nyt. 

Mutta Ardbegin viskit ovat siis todella kiinnostavia useampaankin kerran kokeiltaessa. Hieman hämmentävästi heti aloitukseen koko setin vahvin tapaus Still Young, 56,2 %. Tämä oli mukana Nikkasen Oulu-show'ssa keväällä 2014. Ilmeisesti noin kahdeksanvuotias, savua ja päärynää tuoksussa. Pelkkiä bourbon-tynnyreitä, kyvyt ja pirteä viski. Benchmarkina sitten seuraavaksi tuttu Ardbeg 10 yo, edellistä rotevampi, todellakin vähemmän alkoholia, lakritsaa. 46 %, hedelmääkin on, tasapainoinen, öljyinen, oikein nautittava. Kolmosviskinä Perpetuum, jossa mukana eri-ikäisiä, oletettavasti kohtuullisen nuorempia viskejä. 47,4 %. Omenainen, vähemmän savua, kepeä tässä joukossa, jäi ehkä setin heikoimmaksi.


Ardbog menee sitten jo aivan eri suunnalle, hyvin tumma viski, tässä on manzanilla-sherryn astioita bourbonin ohella. Rusinaa ja makeutta enemmän, 52,1 %. Minun makuun liian makea kokonaisuus, vaikka pienillä marginaaleillahan tässä pelataan. Lopulta sitten tastingin helmi Twenty Something, eli 22 yo. Pelkkää bourbon-puuta, vaaleaa, pyöreää, vaniljaa, pehmeää, samettista. Sensaatiomaisen hyvää. Tislaamot suosivat nykyään bisnesmielessä ikämerkitsemättömiä viskejä, mutta vanha viski on silti edelleen toimiessaan ylivoimaista. Näin huikeaa tapausta en muista moniin vuosiin juoneeni. 



maanantai 9. toukokuuta 2022

Orava Clayhills Wee Heavy



 Oravalla olisi ollut Ihmeessä tarjolla helles, mutta se olisi osunut illan viimeisenä aivan väärään slotiin. Tämä vahva scotch ale tuntui sopivammalta. Clayhills on Suomessa ja itänaapurissa vaikuttanut skottiklaani, Tallinnassahan on samanniminen ravintola. 8,5 %, ruskea, samea. Makea tuoksu, makeaa on maussakin, toffeeta, ehkä liiankin makea. Ei sentään diasetyyliä, maltaisuus kuitenkin taustalla hyvin. Ei katkeruutta tietenkään. Ehkä kohtuullisen tyylinmukaist, mutta minulle aika lailla liikaa siirappisuutta. Ihme, 9.5.2022. 



Masis Misty Falls' Hops



 Utuisten putousten humalia Ihme-baarissa. Vasta ensimmäinen vierailu avajaisten jälkeen roudaribaariin, joka kyllä on Untappdin verified venue -listalla, mutta tarjolla olevia oluita ei vielä näkyvissä. Avausvalikoima on kuitenkin jo kiitettavästi vaihtunut varsinkin Masiksen/Masisin ja Oravan kohdalla. Masis-heizi siis testiin, 6,5 %, vain 17 IBU. Sameas sitrustuoksua. Paksuhkoa täyteläisyyttä, makeampaa trooppista hedelmää myös. Ei ehkä kuitenkaan niin puhdas kuin voisi olla, kokonaisuus on karkeahko. Baarissa ilahduttavan runsaasti jengiä, ja siis muitakin kuin oluthörhöjä. Ihme, 9.5.2022.