Prokopák Tatin 12

Toisena Prokopákin näytteenä pils, 5,0 %. Tuplakeittomäskäys, Premiant ja Saaz (Žatecký poloraný červeňák). Käytännössä kirkasta. Yrttinen tuoksu. Pehmeää maltaisuutta, hieman mausteisuutta. Erittäin kuivaa, kunnon katkeruuskin löytyy. Mainiota kamaa kaikin puolin. Pikkulintu Ruttopuisto, 22.10.2026.

Prokopák Kluk 10

Perinteinen Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaoston illallinen Kolmessa Kruunussa Donnerin kantapöydässä. Sambucat edesmenneen puheenjohtajan muistolle. Sitten Ruttolinnussa tuntemattomalta brewpubilta Prahasta lageria. 4,1 %, humalina paikalliset Premiant ja Harmonie. Lievää utua, kuivaa ruohoisuutta. Oikein hyvää. Katkeruutta löytyy mukavasti. Pikkulintu Ruttopuisto, 22.10.2026.

Messorem Temporalis #0063

Montrealin Messorem ilmeisesti pukkaa uuden Temporaliksen tarjolle kahden viikon välein, joten ei ihme, jos Suomessa ei oikein pysy tahdissa mukana. Jaoin tämän tölkkiyksilön Asko Jylhän kanssa. Tutut 10,0 %., Rakau, Amarillo, Peacharine, Citra. Vaaleaa ja samea. Kirpeää, mehuisuutta. Vähän katkeruutta. Sosiaalinen tilanne vähensi muistiinpanoja, mutta olihan tämä taas hyvää. Juova, 22.10.2026.

Mark Yarwood: Bad Times

Englannin etelärannikon matkan lähestyessä etsiskelin seudulle sijoittuvia rikosromaaneja. Valitsin luettavaksi tämän 2021 ilmestyneen teoksen, joka sijoittuu Plymouthiin. Paikallisväriä olin luonnollisesti hakemassa ja sitä tässä romaanissa on oikein mukavasti. Erityisen houkuttelevaksi romaani ei kuitenkaan Plymouthia maalaa. Saksalaiset tuhosivat toisessa maailmansodassa Plymouthia suhteessa enemmän kuin Lontoota, ns. Plymouth Blitz. Ilmastosta todetaan vähemmän rohkaisevasti: "it always rains in Plymouth". Hotellini näkyy sijaitsevan pääpoliisiaseman vieressä. Romaanissa Lontoossa traumatisoitunut DCI tulee rauhoittumaan Plymouthiin ja joutuu heti tutkimaan pöyristyttäviä murhia. Puhdasta modernia poliisiproseduraalia. Hankalia alaisia, vielä hankalampia esimiehiä ja rikolliset tulevat lähipiiriin, sellaiseksi osoittautuu mm. ex-vaimon uusi poikaystävä. Juoni on aluksi realistinen, mutta muuttuu epäuskottavaksi. Väkivalta lisääntyy vähitellen itsetarkoituksellisen mässäileväksi ja vastenmieliseksi. Teos on ylipitkäkin, tutkimukset junnaavat pitkään paikallaan kiertäen samaa kehää. Päähenkilö Peter Moone ei tunnu tarpeeksi kiinnostavalta. Teos on kuusiosaisen sarjan ensimmäinen, mutta eiköhän Yarwood omalta kohdaltani ollut nyt tässä. Parempaakin luettavaa taatusti löytyy.

Paris St.Germain - Barcelona 4-2

Supertähtien kohtaaminen Pariisissa Mestareiden liigassa. Nuno Mendes ja Rodri poissa. Barcelonalla avauksessa Anthony Gordon ja Raphinha sentterinä. PSG sai pallon tolppaan heti alussa, mutta tilanne myös paitsio. Pedriltä upea kuljetus, mutta vain kulma seurauksena. 19. minuutilla Dembélé loukkaantui, entinen Barca-tähti Ferran Torres tilalle. Barcelonalla hyviä tilanteita, mutta ei tulosta. Torresilla huippupaikka, mutta Joan Garcia pelasti. Seuraavaksi 26. minuutilla Olmo ulos. Fermín López tilalle. PSG sai kunnon mylläkän maalille. 38. minuutilla lopulta Doué onnistui. Paikkoja oli molemmilla, kovaa tempoa. Fermín läpiajossa, ei tulosta.

Tauon jälkeen Xavi Espart tasoitti 54. minuutilla helposti rakennetulla maalilla. Tunnin kohdalla Rodri sisään. Vähemmän tilanteita, hitaampi tempo, tylsempää pelailua. Lopussa alkoi maaleja kuitenkin tulla. 72. minuutilla yllätysavaaja Lucas Hernandez puski kulmasta johtomaalin. Seitsemän minuuttia myöhemmin tasoitus Yamalin upealla soolomaalilla. Pari minuuttia myöhemmin Vitinha kuittasi heti alanurkkavedolla. Lopulliset numerot 87. minuutilla, Hakimin hieno syöttö, Fabián Ruiz viimeisteli. Selvistä luvuista huolimatta kohtuullisen tasainen ottelu, molemmat joukkueet hyvässä vireessä.

Pikkarala Allin Kölssi

Oululaiselle Allin Matala -ravintolalle tehty oulunsalolainen kölsch, 5,0 %. Kirkasta ja kultaista. Maltainen tuoksu. Paljon hiilihappoa, puhdasta, mutta kovin mauttomaksi kääntyvää olutta. Hiilihappoisuus tässä todellakin tuntuu olevan ongelmana, en saa perusmaltaisuuden rinnalle oikeastaan mitään irti. Oulu, St. Michael, 20.10.2026.

Salama Shock And Horror

Keravalaista tuplasumua Oulussa, 8,0 %, Citra, El Dorado, Motueka. Asianmukainen ulkonäkö. Tuoksussa trooppista hedelmäisyyttä. Maku on pehmeää nektarisuutta, oikein mehuisaa mangoa ja persikkaa. Pitkästä aikaa Salama tuntuu onnistuvan sumuissa, aiemmat ovatkin taitaneet olla kevyempiä. Tämä toimii mukavasti, jälkimaku toki jää tyhjäksi. Oulu, Mallaskellari, 20.10.2026.

Tornio Festbier

Vielä sesongin lopulla juhlaolutta Torniosta, 6,0 %. Vaaleaa, kirkasta, kultaista. Raikkaan maltainen tuoksu. Maussa samaa vetoa, täyteläistä maltaisuutta. Kuivaa, puhdasta, raikasta. Ei juuri katkeroa, mutta sitä ei nyt tältä tyyliltä odotakaan. Heti kun sain edellisen kirjoitettua, niin takapotkua ilmaantuu. Eli ei tässä ilman katkerohumalointia liikkeellä olla. Tornio on luotettava, kun se tekee maistuvampia oluita, mutta päähuomio vaikuttaa olevan muualla. Toki ymmärrettävästi. Oulu, Leskinen, 20.10.2026.

Tornio Arctic Hoppy Porter

Mielenkiintoinen tuote Torniosta. 6,0 %, 45 IBU, Magnum, EKG, Mosaic, Cascade. Leskisen valossa punertavan tummanruskea. Tuoksussa paahteen rinnalla hedelmäisyyttäkin. Pehmeää, maltaisuutta, hedelmäisyys jää maussa aika hinteläksi, mutta monimuotoisuutta maussa kieltämättä on. Lievä katkeruus jälkimaussakin. Näppärää kamaa. Oulu, Leskinen, 20.10.2026.

Varikko Gose Traditional

Söin pizzan Varikolla tuttuun tyyliin ja käppäilin sitten edelleen hyvässä säässä takaisin keskustaan. Leskisessä Varikon maustamaton gose, jota ei panimon taproomissa nyt ollutkaan. 4,4 %, korianteria ja merisuolaa. Melkoisen sameaa. Suolainen tuoksu. Varsin hapan, hiilihappoinen, kirpeä, raikas. Lievää mausteisuutta. Tyylinmukaiselta ja raikkaalta vaikuttaa, vaikka tyyli ei suosikkejani olekaan. Oulu, Leskinen, 20.10.2026.

Varikko Humalaine Vol. 4 Offshore Flow

Oulun juna 10 minuuttia myöhässä, mutta sitten Perämeren rutiinit kellon tarkasti. Reppu hotelliin ja kävellen Varikkoon pilvisessä, mutta lenseässä tyynessä syyssäässä. Sumua Hartaanrannassa, 6,8 %. Nelson Sauvin, Simcoe, Citra, Ella ja Azacca. Ei maitoinen, mutta vaalea ja samea. Ananasta ja mangoa aromeissa. Maku on pehmeä, silti kirpeän mehuinen. Sitrusta enemmän maussa, mandariinia ja jopa greippiä. Tuttuun tapaan Varikolla ei ajella sumussakaan ilman peräkärryä. Katkeroa on vähintään riittävästi, nyt ehkä jo vähän lisääkin. Oulu, Varikko, 20.10.2026.

Richard Fleischer: Violent Saturday

Film noirit ovat tietysti enimmäkseen mustavalkoisia, mutta jopa 1940/50-lukujen kultakaudella tehtiin muutamia värillisiä noireja, kuten Desert Fury ja ehkä tunnetuimpana hyytävä Leave Her to Heaven. Tämä Richard Fleischerin värillinen Cinemascope-teos vuodelta 1955 on rajatapaus. Alkuasetelma vaikuttaa klassiselta heist movielta, mutta sitten tarina rönsyilee pahasti pikkukaupungin melodraamaksi Peyton Place -tyyliin. Ollaan Arizonassa kuvitteellisessa Bradenvillen kaivoskaupungissa. Ainakin yhdessä kohtauksessa bongasin Bisbeehin viittaavan kauppakyltin ja Bisbeessä sekä Arizonan Florencessa leffa onkin kuvattu. Pitkien rönsyjen jälkeen todellakin nähdään pankkiryöstö ja lopuksi verinen yhteenotto amish-maatilalla. Noir-elementtejä siis löytyy ja näyttelijätyö on kauttaaltaan erinomaista. Siksi onkin harmillista, että elokuva etenee niin hitaasti ja ihmissuhdekiemurat ovat vaivaannuttavia. Noir-spesialisti Sydney Boehm oli skenaristi, mutta ilmeisesti työtä rajoitti taustalla oleva William Heathin romaani. Aina yhtä patsasteleva Victor Mature on periaatteessa pääroolissa, mutta todelliset tähdet ovat toisaalla. Lee Marvin on tässä varhaisessa roolissa aina yhtä sadistinen kuin jatkossakin ja Virginia Leith säteilee kaupungin miehiä kiihdyttävänä sairaanhoitajana. Karismaattinen Stephen NcNally on koplan aivot ja Ernest Borgnine hilpeästi amish-isäntä. Onpa vielä Sylvia Sidneykin rikoksen poluille eksyvänä kirjastonhoitajana. Viihdyttävää katseltavaa, mutta noirin kentässä kevyempi tapaus. Fleischerhan ohjasi aiemmin syvemmin noiriin istuvat teokset Trapped ja The Narrow Margin, mutta eivät nekään aivan noirin kaanoniin kohoa.

Robert Florey: The Crooked Way

Viime viikon Tampere-maanantain jälkeen taas noir-maanantai. Ranskalaissyntyinen Robert Florey on ehkä tunnetuin Marx-veljesten komedioista ja 30-luvun kauhuleffoista. Noirin puolella ei hänellä paljon meriittejä ole, tunnetuin on varmaan tämä amnesia-saaga vuodelta 1949. Juoni on hyvin samanlainen kuin aikaisemmassa Mankiewiczin upeassa Somewhere in the Nightissa. Nyt lähdetään liikkeelle San Franciscon sotasairaalasta, josta muistinsa menettänyt John Paynen esittämä veteraani päästetään irti Los Angelesin kaduille. Siellä hänet heti viedään poliisiasemalle ja sieltä ex-vaimon kautta gangsteripiireihin. Juoni on täysin epäuskottava ja näyttelijäsuoritukset kankeita. Payne oli aina pökkelö, mutta Ellen Drew onnistui kohtuullisesti vastikään näkemässäni Johnny O'Clockissa. Tässä hänestäkään ei saada tehoja irti. Elokuvan ainoa noir-legenda onkin kuvaaja John Alton, joka tekee parhaansa kehnoissa lavasteissa. Paikallisväriä ei siis juuri ole, mutta Alton saa sentään muutaman tunnelmallisen noir-vision aikaan. Sivuosissa paljon esiintynyt Percy Helton on ehkä koko elokuvan muistettavin hahmo Samson-kissoineen. Kaikki noirit eivät ole kestäneet aikaa ja tässä on yksi vaatimattomampi tapaus.

Prizm DSSOLVR To The Pit

Etelä-Ranskasta sessiosumua, 6,0 %, Citra, Rakau, Kohatu, Motueka. Kollaboraattorina tuntematon panimo North Carolinan ihmeolutmetropolista Ashevillestö. Ei oikein paras väri, tummahko. Tuoksussa appelsiinia. Kuivaa mehuisuutta, voisi olla raikkaampi. Pehmeyttä on, mutta lievä pettymys. Oluthuone Haka, 18.10.2026.

Pühaste Muda Bourbon/Maple Syrup BA

Vielä toinenkin pullojako. Tartosta imperial stout, jota huljutettu bourbonin ohella ikävästi myös vaahterasiirappisammiossa. 12,0 %. Pehmeää, makeaa, kevyt edellisen jälkeen. Yllättävän ok, siirappi ei tunnu. Ei siis liian makeaa, mutta tällä kertaa Naantali veti pitemmän korren. Oluthuone Haka, 18.10.2026.

Mallassepät Corsair

Upeassa syyssäässä kiersin ruskaa hehkuvan Eläintarhanlahden after cinema -oluille Hakaan. Tarjolla tietysti uusinta Hagströmiä, mutta pääsin kokeilemaan pöytäseurueen jakamana myös Naantalin laatupanimon rommitynnyrissä kypsytettyä imperial stoutia, 12,0 %. Jopa kaksi vuotta kypsytystä. Mustaa. Paksua tuoksua. Beigeä vaahtoa. Pehmeää paahdetta. Kuiva runko. Täyteläinen. Öljyistä. Oikein miellyttävää. Lakoninen ilmaisu kertoo tietysti sosiaalisesta tilanteesta. Mutta tykkäsin kyllä siis. Oluthuone Haka, 18.10.2026.

Laurel & Hardy: Two Tars, County Hospital, Big Business

Lapsuuden suuria iloja olivat Ohukainen ja Paksukainen. TV:stä tuli kiitettävän useasti 1970-luvulla heidän elokuviaan. Lähinnä televisiosta niitä olen nähnyt senkin jälkeen, harvemmin teatterissa. Nyt Regina aloitti viisiosaisen sarjan parivaljakon lyhytelokuvista. Petteri Kalliomäki alusti lyhyesti teoksista ja yleisössä oli jopa kolmella katsojalla Sons of the Desert -fetsi päässä, tietysti viittaus samannimiseen pitkään elokuvaklassikkoon vuodelta 1933. Ihailtavaa paneutumista. Nyt siis tarjolla kolme noin 20 minuutin mittaista lyhytelokuvaa. Two Tars eli Meripojat maissa on vuodelta 1929 ja pääosin mykkä. En muista tätä nähneeni, mutta teos on erinomainen, kaksikko autoilee lomalla laivastosta ja aiheuttaa absurdin joukkotuhon maantiellä. Autoja tuhotaan hillittömällä intensiteetillä. Ohjaajana oli James Parrott, hänen ohjaajanaan legendaarinen Leo McCarey ja tuottajana vielä suurempi legenda Hal Roach. Kuvaajana myöhemmin ohjaajana näyttävän uran tehnyt George Stevens. Jopa naiskauneutta esillä, sivurooleissa Thelma Hill ja Ruby Blaine. Yksi koomikkoparin suurista mestariteoksista ilman muuta. 

County Hospital on äänielokuva vuodelta 1932. Hardy on toipilaana sairaalassa ja Laurel aiheuttaa kaaosmaisen toimintakohtauksen, jossa on Keaton-tyylistä kropan likoonpanemista. Roach ja Parrott tässäkin mukana, mutta upean sairaalakohtauksen jälkeen siirrytään Los Angelesin kaduille hurjastelemaan taustaprojisointien avulla. Se on vanhentunut pahasti, aiheuttaa nykykatsojassa lähinnä vaivautuneisuutta. Kolmantena on kaksikon yksi tunnetuimmista leffoista, mykkä Big Business eli Joulukuusikauppiaat vuodelta 1929. Laurel ja Hardy yrittävät myydä joulukuusia Los Angelesissa, mm. James Finlaysonille. Epäonnistunut transaktio johtaa anarkistiseen kaaokseen, jossa Finlayson tuhoaa kaksikon auton samaan aikaan, kun Laurel ja Hardy terrorisoivat Finlaysonin asuntoa. Tästä elokuvasta on vaikea kirjoittaa mitään analyyttisempää, mutta täydellisen upea se on. Tämän elokuvan muistan nähneeni aiemminkin usein.