Fermenterarna West Coast Crisps Nelson Sauvin

Ruotsin länsirannikolta Göteborgista west coast IPAa, 6,8 %, jopa 80 IBU. Uuden-Seelannin tunnetuin humala Nelson Sauvin siis soolona. Lievästi sameaa. Marjainen ja hedelmäinen tuoksu. Tämä humala ei tunnetusti ole suosikkejani, mutta maistetaan nyt kuitenkin. Tiettyä monimuotoisuutta maussa on, jopa yrttisen suuntaan viidakon hedelmistä. Kuiva runko. Melko pysyvä jälkimakukin, vaikka se ei kovin katkera olekaan. Kyllä tätä juo ihan mielellään. Pikkulintu Ruttopuisto, 26.10.2026. 

Sonnen-Bräu Mürsbach Euer Festbier (2026)

After cinema -oluena vielä lokakuun lopulla festbieriä Frankenista. 5,6 %. Melko punaista. Varsin makeaa, mutta ohutta. Maku jää todella kevyeksi. Ei jälkimakuakaan. Nyt kyllä jää pettymykseksi. Pikkulintu Ruttopuisto, 26.10.2026.

Aku Louhimies: Lapin sota

Louhimiehen kolmas sotaelokuva. Tykkäsin kohtuudella hänen tulkinnastaan Tuntemattomasta sotilaasta, mutta aiempi sisällissotaleffa Käsky oli kauhea floppi. Nyt pohjalla on Antti Tuurin romaani Rauta-antura, jota en ole lukenut. Nettiarvioiden perusteella elokuva on yllättävänkin uskollinen romaanin juonelle. Jonkinlainen päähenkilö on Tuurille tyypillisesti kauhavalainen hahmo, tällä kertaa 19-vuotias Heikki Ojala. Hän joutuu kesällä 1944 Kannaksen tulihelvettiin panssarintorjuntaryhmässä. Elokuva seuraa saman ryhmän vaiheita myöhemmässä Lapin sodassa. Toisesta suunnasta lähestytään Rovaniemellä saksalaisten palveluksessa toimivien naisten kohtaloita. Pst-ryhmä kuljetetaan Ouluun, josta heidät laivataan Toppilan satamasta Tornion maihinnousuun, jonka jälkeen he joutuvat kiivaisiin taisteluihin saksalaisten kanssa. Sitten he etenevät jalkaisin Tornionjokilaaksoa Muonioon. Suomalaiset naiset pyrkivät saksalaisten poikaystäviensä mukana Rovaniemeltä Muonioon, jossa tie katkeaa. Jokseenkin yllättävästi Ojalan pst-ryhmä komennetaan kuljettamaan naiset Ouluun tuomittaviksi, edelleen jalkaisin 400 km. Kaikki tämä käsittääkseni tapahtuu myös Tuurin romaanissa. Siksi elokuvan nimi tuntuukin hieman harhaanjohtavalta. Lapin sodassa toki ollaan, mutta esim. hyvin paljon elokuvallisia mahdollisuuksia tarjoava Tornion maihinnousu ohitetaan käytännössä kokonaan. Ensin ollaan oksentamassa laivan ruumassa ja sitten jo kävellään Torniossa. Ehkä budjettisyistä ei näyttävämpää jälkeä tästä ole leffassa. Myös Lapin sodan keskeinen trauma, Rovaniemen polttaminen, jää kokonaan pois. Visuaalinen jälki on kuitenkin hyvää, taistelukohtauksissa Kannaksella ja Tornion suunnalla on ahdistavaa voimaa. Henkilöhahmot Ojalaa myöten jäävät kuitenkin harmittavan pinnallisiksi. Kauhavalaisen pastorin ja hänen saksalaisupseeriin rakastuneen vaimon suhde on parhaimmillaankin vaivaannuttavaa katsottavaa. Elokuva on pahasti ylipitkä. Varsinkin loppupuolen marssiminen Muoniosta Ouluun tuntuu samanlaiselta kuin joidenkin lännenelokuvien loputon talsiminen erämaassa. Hilpeä kohtaus on presidenttien adjutanttina julkisuutta saaneen everstiluutnantti Tino Savolaisen rooli kenraalimajuri Aaro Pajarina. Savolainen/Pajari ruoskii armotta suomalaisia sotureita, jotka Tornion maihinnousun jälkimainingeissa vetivät armottomat kännit ns. Pikku-Berliinistä löytämistään alkoholituotteista. Ehkä mielenkiintoisin kohtaus koko elokuvassa on suomalaisten kommunistien aseellinen hyökkäys ryhmän kimppuun jossain Tornion ja Oulun välillä. He onnistuvat raiskaamaan yhden naisista. En osaa sanoa tapahtuman historiallisesta totuudenmukaisuudesta, mutta varsin uskottavaltahan se tuntuu. Kokonaisuutena siis liian löyhä ja ylipitkä, ei kohoa Tuntemattoman sotilaan tasolle, mutta on kuitenkin selvästi Käskyä parempi.

Rivington GlassHouse From Dusk Till Dawn

Lancashirestä tuplasumua, kumppanina birminghamilainen tuottaja. 8,0 %, Citra, Motueka, Peacharine. Ulkonäkö nyt hieman tummempi, sameaa kyllä. Mangoa ja passionia aromeissa. Kuivaa mehuisuutta on, täyteläistäkin. Puhdasta kamaa, mutta ei kovin persoonallista tämäkään. Ei juuri katkeruutta, mutta kokonaisuutena oikein miellyttävää. Juova, 25.10.2026.

Evil Twin Mortalis Oldmanbearma

Amerikkalaistuneen tanskalaisvalmistajan 16-vuotisjuhlaolut, kollaboraattorina läheinen kulttipanimo Mortalis. 8,2 %, Citra, Simcoe, Riwaka ja Nelson Sauvin. Vaaleaa ja sameaa. Täyteläinen tuoksu. Pehmeää, mehuisuutta. Trooppista hedelmää. Raikasta. Ei katkeruutta. Sosiaalinen tilanne, mutta hyvää oli. Juova, 25.10.2026.

Olari As Smooth As It Gets

Olarin uutuus tuli yllättäen vastaan after cinema -oluena Juovassa. En ole panimolla tähän törmännyt ja kuulinkin oluen tehdyn varsinaisesti Lahden AntFestiin. 6,5 %, Cashmere, Pacifica, Nelson Sauvin. Vaaleaa ja sameaa. Kirpeän yrttistä mehuisuutta. Hyvin kuivaa ja lievä katkeruus. Hyvää laatua edelleen. Juova, 25.10.2026.

Jim Fields & Michael Gramaglia: End of the Century: The Story of the Ramones

Katsoinpa Reginassa vielä kolmannenkin leffan putkeen. Tuli mieleen elokuvaharrastuksen kiivaat ajat Oulussa 1980-luvun alkupuolella, silloin kolme leffaa teatterisssa samana päivänä ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Hyvin kunto ja aineenvaihdunta kesti nytkin urakan. Kolmantena vuoroon rockumentary vuodelta 2003, joka raportoi punklegenda Ramonesin tarinan perinteisellä tyylillä. Siis haastatteluja ja livenauhoituksia. Toimii oikein hyvin. Tunnetusti punkrock ei oikein iskenyt minulle tuoreeltaan, mutta jälkeenpäin olen arvostanut alan parhaita toimijoita paljonkin. Ramones kuuluu niihin mitä ilmeisimmin. New York Cityn Queensin Forest Hillsin kaveriporukkaa inspiroivat tunnetusti Iggy & Stooges, MC5 ja New York Dolls. Melko kaoottisesti Johnny, Joey, DeeDee ja Tommy päätyivät CBGB-klubille koiranpaskan sekaan soittamaan ja räjäyttivät tajunnan kaikilta kuulijoilta. Levyjäkin tehtiin ja nopeasti saatiin kontaktit englantilaisiin hengenheimolaisiin. The Clashin Joe Strummer on yksi haastateltavista. Rumpalit vaihtuvat lähes Spinal Tap -tiheydellä ja musiikilliset erimielisyydet nostavat päätään. Muitakin skismoja bändin jäsenten välille syntyy, jopa poliittisia. Vaikka globaali kulttimaine on vahva, niin kaupallinen läpimurto jää tekemättä. Ennen leffan valmistumista Joey ja DeeDee pääsevät jo hengestään, Johnny heti leffan jälkeen. Hyvin rakennettu perinteinen dokumentti kertoo ansiokkaasti ja rosoisasti tapahtumien kulun. Musiikki on ilmiömäisen hyvää.

George Cukor: Gaslight

Toinen Regina-näytös heti perään. Tämä viktoriaaninen kauhuaineksia tarjoava rikosdraama teki joskus nuorempana televisiosta nähtynä merkittävän vaikutuksen. Nyt uudelleenkatselu oli kyllä melkoinen pettymys, tällainen aihe on kovasti vanhentunut. Lipevä murhaaja-aviomies manipuloi armotta avutonta vaimoaan. Cukorin ohjauksessa on tietysti tuttua sulavuutta, mutta Patrick Hamiltonin taustanäytelmä tuo teatterimaista tunkkaisuutta silti mukaan. Ingrid Bergman on kyllä hehkeimmillään ja Charles Boyer vakuuttava niljakkaana nilkkinä. Muistelin vuonna 1944 valmistuneessa teoksessa olevan noir-elementtejä, mutta ne kyllä jäävät hyvin ohuiksi. Tämähän on remake, olen joskus nähnyt alkuperäisenkin brittileffan vuodelta 1940, mutta tuskinpa sekään on aikaa kestänyt.

Laurel & Hardy: Shoud Married Men Go Home?, Perfect Day, Helpmates

Kino Reginan lyhytelokuvasarjassa nyt Ohukaisen ja Paksukaisen avioliittodraamoja teemana, kaikissa tuottajana Hal Roach ja ohjaajana James Parrott. Ensimmäinen oli vuodelta 1928, suomalaiselta nimeltään Ukkopojat ulkosalla. Pääkaksikko pääsee Oliver Hardyn siviilimielipuuhaan golfkentälle, jossa kuitenkin mudanheitto häiritsee pelin nautintoa. Toisessa leffassa vuodelta 1929 yritetään päästä vaimojen kanssa piknik-retkelle, mutta auto oikuttelee ikävästi ja startti viivästyy toistuvasti. Lopputuloksena tässäkin on mutapainajainen. Nämä olivat aika vaatimattomia tapauksia, mutta kolmas Helpmates eli Kun kissa on poissa oli jo kovempaa kamaa vuodelta 1932. Rankkojan bileiden jälkeen Hardy yrittää siivota kämppää kiireellä Stan Laurelin avustuksella ennen vaimon paluuta, mutta kaikki menee totaalisen pieleen. Ei siis niin riemastuttava kokonaisuus kuin viikko sitten ja harmittavasti missaan kaksi seuraavaa koostetta.

Arthur Penn: Little Big Man

Little Big Manin tv-esitys joskus 1970-luvun lopulla teki suuren vaikutuksen. Näin sen myös RUK:n elokuvakerhossa talvella 1981-82. Elokuva iskeytyi muistiin niin hyvin, että seuraava katselu olikin vasta nyt. Leffa starttaa lähes dokumentaarisella tavalla, mutta satiiri tunkee esiin vähitellen. Se muuttuu sitten jopa grotestiksi. Nopea rytmi, ei juuri hengähdystaukoja 139 minuutin kestossa. Vuonna 1970 valmistunut elokuva murskasi villin lännen sankarimyytit niin perusteellisesti, että koko western-genre käytännössä hiipui kokonaan. Tai ainakin muuttui revisionistiseksi. Komedialliset ainekst nivoutuvat harvinaisen hyvin traagisuuteen. Emotionaalinen kohokohta on varmaan Washita-joen verilöyly Oklahomassa. Ajelin viime syksynä seudulla, mutta itse joelle en poikennut. Kenraali Custer koki kohtalonsa Little Bighornissa, josta ehkä elokuva on nimensä vääntänyt. 2014 kiertelin Montanaa ja ajoin Little Bighornin ohi pysähtymättä. En nähnyt Custerin Last Standia, mutta myöhemmin samana päivänä sentään join Billingsissä Custerin Last Stoutin. Pohjalla on itselleni tuntematon Thomas Bergerin pikareskiromaani, josta Calder Willingham on sovittanut käsikirjoituksen upeasti. Päähenkilö Jack Crabbilla on historiallisia taustoja, mutta fiktio hän kuitenkin on. Elokuva viittaa tietysti myös Vietnamin sotaan ja My Lain verilöylyyn, mutta oikein hyvin Pennin teos on kestänyt aikaa.

Messorem Destructio 0013

J-P:n kanssa vielä jaettu tölkki Montrealista Messoremin tuplaheizisarjasta. 8,5 %. 15.7.2026 purkitettu. Motueka ja Citra. Vaaleaa ja sameaa, tuoksussa ananasta. Pehmeätä, makeaa. Puhdasta, hedelmäisyyttä. Ei mitään katkeroa havaittavissa. Hyväähän tämä taas on, vaikka todellakin ehkä liian makeaa. Pien, 24.10.2026.

Prizm Burial Little Miss J

Sumukaljaa Montpellierin seudulta, kollaboraattorina Ashevillen mahtava Burial Beer. 8,0 %, Citra, Krush, Galaxy ja Dolcita. Sameaa ja vaaleaa. Ananas ja passion hönkyilevät aromeissa. Pehmeää, varsin mausteista mehuisuutta. Oikein kuivaa kamaa, jopa pienehkö peräkärry. Prizm on ollut hieman hit or miss -panimo, mutta nyt osuu oikein mukavasti. Pien, 24.10.2026.

Thornbridge Fieldfare

Päivän Thornbridge-teema vain jatkuu. Tämän oluen nimi tulee Derbyshiressä pörräävästä linnusta. 6,4 %, Nectaron, Krush, Mosaic. NEIPAn sameus, vaaleaa. Mangoa tuoksussa. Pehmeää trooppista mehuisuutta on maussa. Täyteläistä, kohtuullisen kuivaa, mutta ei katkeruutta. Black Door, 24.10.2026.

Thornbridge Arbor Ales Root & Peak

Päivän toinen Thornbridge, nyt kumppanina Bristolin mahtava Arbor Ales. Hazy IPA, mutta näyttää enemmän modern west coastilta. 7,1 %, Krush, Citra, Mosaic. Tuoksussa on persikkaa, aprikoosia ja papaijaa. Maku on yllättävän vaisu, mehuisuus ei kohoa esiin. Ei sitten oikein muutakaan. Puhdasta on, mutta liian vähän makua. SalamaNation, 24.10.2026.

Pühaste Sunspill

Pitkästä aikaa SalamaNationissa, Tartosta sumua, 7,5 %. Kovat humalat Dolcita, Strata ja Nelson Sauvin. Hyvä ulkonäkö. Satsumaa tuoksussa. Sitrusta kovasti maussakin. Raikasta on, mehuisuutta löytyy, kuiva runko. Hieman yrttistä mausteisuuttakin. Laatukamaa, Viron mahdollinen ykköspanimo ei petä. SalamaNation, 24.10.2026.

Thornbridge Zehn

Lokakuu vetelee jo viimeisiään, mutta vielä sain lasiini Derbyshirestä festbieriä, 6,0 %. Sosiaalinen tilanne alkoi jo One Pintin tiskillä päällikkö Kyden kanssa ja tiivistyi sitten pöydässä Oluttaolutta-blogisti J-P:n kanssa. Tuli juteltua yhteisistä matkakohteista ja mm. Helsingin erinomaisuudesta olutkaupunkina. Festbieristä sen verran, että se oli maltainen, paahtoleipäinen, puhdas, täyteläinen. Kuivaa, ei katkeroa. Varsin toimivaa kamaa. One Pint, 24.10.2026.

Himo Himmee

Pirkkalasta mountain IPA, kumppanina tuttu helsinkiläinen kotipanotiimi Ihme. 7,8 %, siis lähes tupla, Nelson Sauvin, Citra, Motueka. Coloradoon löyhästi viittaava mountain IPA tarkoittaa kai jonkinlaista hybridiä west coastin ja New Englandin väliltä. Nykyään tilanne on kuitenkin hämärtynyt, kun on mehuisempia modern west coasteja ja toisaalta parhaissa NEIPOissa on aina ollut katkeruuttakin. Vaaleaa ja sameaa, oikein hyvä NEIPAn ulkonäkö. Sitrusta tuoksussa. Hyvin raikasta ja juotavaa olutta. Sitrus hallitsee makuakin, katkeroa hieman. Sosiaalinen tilanne Juovan tiskillä. Mountain-leima jäi nyt vähän kysymysmerkiksi, kun varsin tyylipuhdasta heiziä lopputuote kuitenkin on. Juova, 23.10.2026.