Robert Altmanin maine oli suurimmillaan 1970/80-luvuilla. Häntä juhlittiin Hollywoodin uudistajana ja amerikkalaisen elokuvan pelastajana. Itse olen kyllästynyt hänen elokuviinsa melko perusteellisesti, kiteytettynä Altmanin innovatiivisuus oli sitä, että näyttelijät puhuvat yhtäaikaa. Bonnie ja Clyde -tarina Thieves Like Us on onnistunein, muut tylsempiä. Pitkästä aikaa näin tämän Altmanin läpimurtoteoksen vuodelta 1970. Satiiri siis Korean sodasta, pohjalla Richard Hookerin romaani. Kirjallisena esikuvana voinee pitää Joseph Hellerin Catch-22 -teosta, mutta samalle tasolle jää todella paljon matkaa. En tunne Hookerin romaania, mutta Altmanin tulkinta on seksistinen ja rasistinenkin tylsä velttoilu. Perinteisten arvojen pilkkaaminen on toki aina arvostettavaa ja vertailukohtia ajankohtaiseen Vietnamin sotaan ei ole vaikea löytää. Silti elokuva ei toimi millään tasolla eikä varsinkaan ole hauska. Lopun pitkitetty jenkkifutisottelu on täysin tarpeeton ja irrallinen muusta elokuvasta.
Saka, Merino ja Ødegaard poissa sarjajohtajalta, Eze ja Gyökeres penkillä. Xhaka poissa Sunderlandilta. Sateisessa säässä ote enemmän Arsenalilla, mutta Sunderlandilla ensimmäinen tekopaikka maalivahti Rayan mokan jälkeen, hollantilaissentteri Brian Brobbey ei kuitenkaan saanut sisään, Havertz pelasti. Lopulta johtomaali 42. minuutilla, Zubimendin tarkka alanurkkalaukaus upposi tolpan kautta. Heti perään Jesús pääsi läpiajoon, joka päättyi pilkkutilanteeseen. Olkapää oli kuitenkin startissa paitsiossa. Tauon jälkeen peli vaikutti yllättävän tasaiselta, Sunderlandin paras tasoituspaikka tuli 50. minuutin kohdalla, mutta Raya torjui Talbin hyvän vedon. Ottelun ratkaisu tuli 66. minuutilla, kun sisään tulleen Gyökeresin kääntölaukaus yllätti hollantilaiskoppari Roefsin. Yliajalla vielä Martinelli rakensi läpiajollaan Gyökeresille toisen maalin. Ei Arsenalin peli hyvästä tuloksesta huolimatta vaikuttanut mestarisuosikin tyyliltä, mutta eihän Arsenalin peli koskaan erityisen näyttävää ole ollut. Ainakaan Bergkampin aikojen jälkeen.
Kolmosessa käytännössä sama ulkonäkö. Nyt aromit ovat huomattavasti kirpeämpää, jopa pistävämpää trooppista hedelmäisyyttä. Ehkä vähän happamuuttakin. Maussa ei happamuutta, pehmeä mehuinen sumukalja on tämäkin. Mango, meloni, ananas. Lyhyt jälkimaku. Neljännessä ehkä enemmän vaaleaa kuulautta. Tuttu dänkkinen ja mangoinen parfyymisyys leviää tästäkin. Maku on pehmeää trooppista sekamehua puhtaasti. Kuiva mallaspohja, tässä on viipyilevää kuivuutta peräkärryssäkin, joka sinänsä hintelähkö.
Viidennen ulkonäkö lähes identtinen edellisen kanssa. Appelsiinin pehmeitä aromeja tuoksussa. Kuiva mehuinen maku, jossa myös passionin ja papaijan vivahteita. Tasapainoa on aluksi, mutta jälkimaku jää hyvin ohueksi. Tsekkasin nyt tässä puolivälissä, mitkä ensimmäiset viisi olutta olivat. Ensimmäinen oli Leedsin Midnight Bell Rich Dark Ale, 4,8 %. Sitä join caskista ennen covidia Tukholmassa. Kakkonen To Øl Lost All Reason, peräti 8,2 %. Näin vahvaksi en olettanut. Krush, El Dorado ja Citra. Sama vahvuus kolmosessa, joka oli Pühaste Haka High Hazy DIPA. Haka ei viittaa Hakaniemen loistobaariin, vaan NZ-humaliin Southern Cross, Riwaka ja Nelson Sauvin. Alko pääsi yllättämään, yleensä olutjonon alkupäässä ei ole ollut näin vahvaa kamaa. Ja eikun jatkuu vahvana. Neljäntenä Fuerst Wiacek Feral DDH DIPA, 8,2 %, Galaxy ja Simcoe. Viides oli Frontaal Come Back To Earth DIPA, 8,5 %, Sabro ja Idaho 7.
Toinen puoliaika käyntiin. Numero 6 jatkaa sumukaljasarjaa ulkonäöllään. Tuoksussa on aprikoosia ja persikkaa. Pehmeää mehuisuutta, mutta voisi olla raikkaampi. Oletettavasti tämäkin nyt varsin vahva, mutta runko jää ohueksi. Jälkimakukin pysähtyy lyhyeen. Seitsemäntenä session ensimmäinen kirkas ja kultainen olut. Hyvin makeaa maltaisuutta. Ehkä vähän alkoholin polttavuuttakin. Maku on pehmeän maltainen, hyvin täyteläinen. Makua valuu yllättävän miellyttävästi jälkimaun puolellekin. Maku paljon tuoksua miellyttävämpi. Lievää hedelmäisyyttä, mutta voi olla bockikin.
Numero 8 on edellistä hieman utuisempi, mutta kullanvärinen myös. Tuoksu on melko tukkoinen. Kevyesti yrttistä maltaisuutta. Maku on pehmeän maltainen, mutta ei kovin täyteläinen. Jälkimakukin jää hyvin hailakaksi. Yhdeksikkö lähes musta, ruskea ohut vaahto. Paksu viskositeetti. Paksua mausteista tuoksua. Täyteläinen pehmeä maku, mutta varsin kuivasti. Lievää hedelmäisyyttä. Voisi olla monimuotoisempi. Tarttuu hieman huuliin, eli kyllä makeuttakin löytyy.
Viimeisenä myös mustaa olutta. Ehkä vielä paksumpi tuoksu, todella täyteläinen. Jotain marjaisuutta myös. Pehmeää hedelmäisyyttä, ei kovin kuivaa. Mutta aika miellyttäväö, paahteisuutta heikommin. Hieman löytyy jälkimakuakin. Sitten katsotaan kakkosjakson identiteetit. Kuutonen oli Revenant Obelisk 26 DIPA, 8,4 %. Frontaalilla tehty, Citra, Nelson Sauvin, Galaxy. Seiska oli Ridgeway Imperial India Pale Ale, 8,5 %. Kahdeksas Mikkeller Hop Opera, 9,0 %. Yhdeksäs Moersleutel Extravagant Long Boil, 12,0 %. Viimeisenä Dugges Mega Imperial Stout, 15,0 %. Olipa raskas setti, Arkadian korttelissa ei näin vahvaa pruuvia ole ennen osunut kohdalle.
Muutamia vieraita saapui heti klo 16, mutta noin 16:20 ei oikeastaan enempää. Rupesi jo arveluttamaan, että onko pakkanen pelotellut kaikki Hagströmin ystävät jäämään kotiin. Puoli viiden jälkeen kuitenkin jengiä saapui laumoittain ja SalamaNation saatiin täyteen. Tunnelma oli välittömästi katossa ja useampi vieras kertoi olevan hienoa, että Hagström järjestää nykyään suunnilleen ainoana tällaisia tapahtumia, joissa tapaa kavereita. SalamaNationin Allu Laurila oli hankkinut bileisiin suklaavadelmakakun, joka toimi erinomaisesti Thunderin kanssa. Salama Brewingista paikalle pääsivät Juha Jurvanen, Rosa Hiltunen ja panimomestari Jaakko Ailio, jonka kanssa tuttuun tyyliimme esittelimme hieman uutuusolutta. Tarkoitus oli esittää suurella volyymillä ennen esiintymistä AC/DC:n Thunderstruck-biisiä, jonka intron Thunder-huudot olisivat kohottaneet tunnelmaa entisestään. SalamaNationin äänentoistojärjestelmä ei kuitenkaan nyt taipunut siihen, mutta se ei liikaa häirinnyt. Oluesta saatiin jälleen hyvää palautetta, juotavuuttakin kiitettiin, vaikka olut näin vahva onkin. Kyseessä oli jo kolmas tumma Hagström-olut putkeen, mutta seuraavaksi on tulossa vaaleampaa tavaraa. Viimeinen kuva on Janne Karilan ottama, siinä harvinaisesti koko Hagström-tiimi hymyilee Jaakon vierellä. SalamaNation, 5.2.2026.
