keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Floem Blaaskaak




 Lopulta hieman miellyttävämpi keli Helsingissä, Konepajan terasseilla ajoittain jopa paleli teepaidassa, mikä ihana tunne. Etkon tekonurmiterassin Slicker Stickerin jälkeen hollantilaista tupla-NEIPAa Biergartenin hiekkapuolella. 8,0 %, 20 IBU, Mosaicia ainakin, toisena humalana Untappdin epämääräisen kuvauksen mukaan joko Strata tai Citra. Samea, aprikoosia, ananasta ja mangoa on. Tanakasti, kuiva kokonaisuus muuten. Ehkä vähän yksiulotteinen, ei katkeroa, ei tietenkään. Konepaja Biergarten, 6.7.2022. 

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Fiskars Mathildedal Luomu Musta Valssi


 Neljäs ja viimeinen näyte Fiskarsin tämänkertaisesta kesäolutpaketista. Tumma lager, 5,5 %, Saaz-humalaa, yhteistyö Mathildedalin kanssa. Tätäkin olutta olen jo maistanut Rekola-kaudelta, silloin ilman luomu-liitettä. Tumman ruskea, lievää punertavuutta. Tuoksussa mallasta ja hienoista paahteisuutta. Maussa on liukasta maltaisuutta, hieman karamellia, paahteesta ei oikein voi puhua. Taas tuttu pehmeä hiilihappoisuus. Ohut ja hillitty, mitä muutakaan voi odottaa. Dunkeliksi tämä on aika näppärä, ei makeutta tai karkeutta. Taas mukava juotavuus ja Fiskars valitsee aina tyylejä, joissa ei odota jälkimakua. Itse haluaisin kuitenkin tummaa lageria vetää enemmän schwarzbierin suuntaan, jolloin olut voitaisiin täydentää tai oikeastaan eheyttää katkeruudella. Saazia siis ilmeisesti käytetty aivan liian vähän. Mutta siis tämäkin olut oli jälleen mukavaa juotavaa, ehkä setin parhaaksi jäi silti Metsän Henki. 

Fiskars Virvatuli


 Kolmantena metsämarjasouria Fiskarsilta, 5,2 %. Ruusunmarjaa, tyrniä, vadelmaa ja karpaloa. Kevyesti punertava, taas tuttu seitinohut utuisuus, ei juuri vaahtoa. Tuoksu on makean mansikkainen, kevyesti hapan. Maussa samat vivahteet, makeutta, marjaisuutta, jopa karamellia, silti jokin kuivahko takavirtaus. Happamuutta hyvin hennosti. Hyvä juotavuus, mutta tässä ollaan niin kaukana maltaan ja humalan makusetistä, että tämä menee selvästi session heikoimmaksi omalta kannaltani. Taas tietysti hyvin tyylitietoinen ja hallittu suoritus, kuten tältä panimolta voi odottaa. 

Fiskars Metsän Henki


 Seuraavaksi Fiskarsin näytteistä kuusenkerkkä-ale, 4,5 %. Tarkemmin vielä mukana on sekä kuusenkerkkäsiirappia että -uutetta. Jari Leinonen teki Metsän Henkeä jo Rekolan aikana, eikä resepti välttämättä paljoa ole muuttunut. Vähäinen vaahto, varsin ruskea kirkkaahko olut. Maltainen ja pähkinäinen olut, melkein voisi vielä tässä vaiheessa kuvitella edessä olevan altbieriä. Mutta vain melkein, kyllä tässä on tymäkämpääkin aromia. Maku on kuivahkon maltainen, taas miellyttävän alhainen karbonointi, ei jälkimakua. Maistuu nyt selvästi kuivemmalta kuin Rekolan versio, mutta ehkä silloin säikähdin siirappi-termiä.  Ohut tämäkin on, puhdaspiirteinen, asiallinen, hillitty. Jos pastry stout on oluiden Recep Tayyip Erdoğan, niin tämä on Jens Stoltenberg. 

Fiskars Pilvi Pouta Grisette


 Brukettin Fiskars-panimo lähestyi kesäolutpaketillaan bloggaajaa. Ensimmäisenä kokeiltavaksi grisette, josta on povattu jo pitempään uutta trendityyliä. Kovin montaa en ole saanut maistettua ja Makun laajassa jakelussa ollut Grisette on edelleen juomatta. Pilvi Poudassa on vain 3,5 %, 16 IBUa, saksalaista Pure-humalaa ja siankärsämönkukkaa. Hyvin vienoa utua, lähes kirkas, kullan väriä, ohut pitsinen äärimmäisen pienikuplainen vaahto. Tuoksu on simainen, hunajainen, kevyesti mausteinen. Maussa on hentoa mausteisuutta, esteriä, hunajaa, ehkä jotain pihkankin tapaista. Matalat hiilihapot, ohut runko, ei happamuutta. Raikkautta on varsin kuivassa oluessa, mutta ei witin tapaista terassitappajaa. Ehkä tämä on liian hienopiirteinen trendikkäämmäksi tyyliksi. Mutta Fiskarsin olut on oikein tyylikäs. 

Maistila Quad


 Juovassa ei ollut edellisillan jälkeen hanat vaihtuneet, joten valitsin pullolistalta oululaisen quadrupelin, 9,5 %. Tumman ruskea, mausteinen, alkoholinen, luumuinen. Ei paahdetta, marjainen, makeahko, hedelmäinen, vähän karkea vielä. Alkoholi peittyy kyllä. Belgifiilistä on, mutta ei oikein nautittavasti. Maistila on ollut luotettava belgityyleissä, mutta tässä raskaassa sarjassa on vielä parannettavaa. Juova, 4.7.2022.

Azvex The Fermi Paradox


 Sain tilattua amerikkalaisten drinkkitilausten välissä vielä toisen Azvexin. Nyt lähes tripla-tasoa, 9,2 %, Strata, Motueka ja Citra. Nyt paljon parempaa, vähemmän makeutta, mutta trooppista hedelmää kuitenkin. Ei nahkeutta, mutta ei katkeroakaan. Vähän sitrustakin, hyvä juotavuus. Taproom Helsinki, 4.7.2022.

Azvex Suburban Crocodile


 After cinema -oluelle nyt Taproom Helsinkiin, jossa tarjolla pitkä rivi liverpoolilaisen Azvexin oluita. Lähiökrokotiili on NEIPA, 7,1 %, Citra ja Lotus humalina. Pehmeää, kuohkeaa, hyvin trooppishedelmäinen, makea, karamellinen, toffeinen. Jotain tahmeutta tai nahkeutta, ei kovin miellyttävää ja todellakin liian makeaa. Baari tuli täyteen amerikkalaisia äänekkäitä nuorehkoja ihmisiä, ilmeisesti juhlimassa itsenäisyyspäivää. Taproom Helsinki, 4.7.2022.

Joseph Kosinski: Top Gun: Maverick

 Kinopalatsin ykkössali oli lähes tyhjä uuden Top Gunin Fourth of July -näytöksessä, mielenkiintoinen tilanne verrattuna edellisillan täyteen saliin Reginan retronäytöksessä. 36 vuotta myöhempi jatko-osa hämmentävästi siis, vielä yllättävämpää että kyseessä on lähes remake. Juonessa ja visuaalisessa otteessa hyvin paljon samaa kuin originaalissa, mutta nyt kaikki toimii kuitenkin paremmin. Ohjaaja Kosinski on uusi tuttavuus, mutta ote on tässä leffassa miellyttävämpi kuin Tony Scottin muovisessa kiiltokuvamaailmassa. Vanhassa elokuvassa kuolleen wingmanin poika nyt draamassa samassa roolissa kuin isänsä. Romanttinen kohde nyt uskottavammin Jennifer Connellyn esittämä yksihuoltajabaarinomistaja. Cruisesta välittyy jollakin tavalla kuusikymppisen kaverin dilemmat, kun pitäisi jo antaa tilaa nuoremmille. Vaikka olet tietysti edelleen kaikkein kovin. Hurraa-patriotismia on hieman sordinoitu ja vihollinenkin hämärrytetään enemmän. Jossain lumisessa vuoristoisessa laaksossa vihamielistä ydinhanketta juonitellaan. Sinänsä varsin epäuskottavat toimintakohtaukset ovat entistä parempia, nyt niitä katsoessa ei pitkästy ollenkaan. Tykkäsin kohtuudella, onhan tämä kaikilta osiltaan parempi kuin originaali.

maanantai 4. heinäkuuta 2022

White Dog Showcasing: Galaxy



 West coast -herkuttelun jälkeen paluu sameisiin tunnelmiin. White Dog on uusi tuttavuus, sopimusvalmistaja Dordrechtista Rotterdamin kupeesta. Varsinainen valmistuspaikka ei tiedossa. 7,5 %, Galaxy sinkkuhumalana. Kirpeä pirteä tuoksu. Kuiva maku, kuohkea, trooppishedelmäinen, todella pehmeä. Ei paljoa katkeruutta, mutta silti tasapainoinen ja puhdas olut. Oikein miellyttävä tämäkin. Juova, 3.7.2022.

Mallassepät Golden State




 After cinema -oluena San Diego -tunnelmiin sopien California IPA Naantalista, 6,8 %, 85 IBU. Amarillo, Centennial ja Simcoe. Ns. west coast IPA siis ja kirkkaalta näyttääkin. Sitrusta on tuoksussa. Mallasvoittoinen maku, mutta sitrusta on silti mukavasti pihkan ohella. Katkeruutta on todella hyvin, kerrankin IBU-lukema vaikuttaa uskottavalta. Nyt osuu hienosti maaliin, Mallasseppien viimeaikaisista tuotteista parhaimpia ilman muuta. Aika täydellisesti sellainen kuin west coastin olla pitää. Ehkäpä jopa kesän ykkösolut, otin toisenkin. Juova, 3.7.2022.

Tony Scott: Top Gun

 Top Gun sai 1980-luvulla niin huonot arvostelut, että en koskaan käynyt sitä teatterissa katsomassa. Joitakin tv-esityksiä olen silmäillyt laiskasti, mutta kunnolla en ole leffaa katsonut. Hämmästyin, kun tuore uudelleenlämmitys sai nyt hyvän vastaanoton. Niinpä kohotin kulmakarvojani, kun Regina järjesti alkuperäisteoksesta 70-millisen erikoisnäytöksen. Näppärä tilaisuus verrata uutta ja vanhaa, joten painuin paikalle. Lähes täysi sali helteisenä sunnuntai-iltana heinäkuussa, varsin poikkeuksellista verrattuna Reginan tavalliseen meininkiin. Reginan kopio ei erityisen kirkkaalta vaikuttanut, mutta äänen hyvässä laadussa formaatti tuli paremmin esiin. Moroderin sätkätys leimasikin hyvin leffaa, ei voinut olla epäilystä millä vuosikymmenellä teos on tehty.


Varsin matalaotsaista militääripornoa musiikkivideoformaatissa Top Gun on. Ymmärrän kyllä camp-arvot, yleisö hihitteli vähän väliä ja puhkesi jopa suosionosoituksiin lopputekstien aikana. Top Gunista on tullut siis aito kulttileffa. Ehkäpä Ukrainan sotakin ja Suomen NATO-jäsenyyden lähestyminen vaikuttavat vastaanottoon. Onhan se nautinnollista seurattavaa, kun alkuperäisen Evil Empiren, Putinin jumaloiman Neuvostoliiton, MiGit räjähtävät tuusannuuskaksi. Yllättävän homoeroottinen buddy-huumori on lähinnä vaivaannuttavaa. Lentäjien keskinäinen kilpailu ja traagiset menetykset on kuvattu paljon monimuotoisemmin ja koskettavammin genren klassikoissa, kuten Only Angels Have Wings ja Twelve O'Clock High. Kovin muoviselta Tom Cruisen ja Kelly McGillisin romanssikin vaikuttaa, vaikka ehkä jotain tähtiglamouria onkin nähtävissä. Tuli kuitenkin nostalgisia muistoja vierailusta McGillisin omistamassa panimoravintolassa Key Westissä 2008. TOPGUN viittaa laivaston lentäjien koulutuskeskukseen Miramarissa lähellä San Diegoa. Seutu on nykyään täynnä panimoita, vuonna 2013 vierailin aivan vieressä AleSmithissä. Toimintakohtaukset kuitenkin hyviä, joten kohtuullisen viihdyttävä elokuva on lapsellisuudestaan huolimatta.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Olutskene kesällä 2022


 Heikki Kähkönen valitteli äsken, ettei tästä blogista löydy analyysejä ja johtopäätöksiä olutskenen nykytilanteesta. Yritetäänpä sitten vähän tarkastella tilannetta. Ja lähdetään liikkeelle historiasta kuten seniorikansalaiselle sopii. Modernin olutkulttuurin moottorina ja jopa kotimaana voi pitää Yhdysvaltoja ja varsinkin sen länsirannikkoa. Useasta syystä siellä perustettiin 1970-80-luvuilla ns. mikropanimoja, jotka kopioivat perinteisiä eurooppalaisia oluttyylejä. Varsinkin brittiläisiä, mutta jossain määrin myös saksalaisia ja belgialaisia tyylejä. Merkittävä innovaatio tai ainakin erottava tekijä olivat uudet amerikkalaiset humalalajikkeet, ensimmäisenä Cascade ja sen perässä lukemattomat muut. Niiden sitrus- ja trooppishedelmäiset aromit poikkesivat eurooppalaisista oluista. Kehittyi uusi voimakkaasti humaloitu amerikkalainen ale, jota hieman onnettomasti ryhdyttiin kutsumaan india pale aleksi. Mikropanimoinnostus levisi länsirannikolta Coloradoon, suurten järvien alueelle ja itärannikolle. 1990-luvun loppuun mennessä IPA oli hallitseva ja suosituin tyyli USA:n pienpanimoissa. 


Rinnakkain tai oikeastaan jo hieman aiemmin Britanniassa syntyi CAMRA-järjestö, joka menestyksekkäästi elvytti paikallista olutvalmistusta ja sen tarjoilutapoja. Myös Belgiassa esiintyi 1980-luvulla pienpanimobuumi, joka lisäsi jo ennestään laaja-alaista paikallista  oluttarjonnan kirjoa. Samaan aikaan Länsi-Saksassa ja Tšekkoslovakiassa ei tapahtunut oikeastaan mitään. Ehkä vehnäoluen nousu suosioon oli ainoa suurempi muutos. Mutta näissä maissa olikin säilynyt paikallisen lähioluen arvostus, ei ollut elvyttämisen tarvetta. 


Kommunismin romahdettua Suomi liittyi EU:hun ja maassa koettiin pienimuotoinen olutinnostus. Perustettiin baareja, joissa oli tarjolla muitakin oluttyylejä kuin vaaleaa lageria. Myös omia panimoja viriteltiin, mutta tässä vaiheessa ne ottivat oppinsa lähinnä saksalaisesta perinteestä ja valmistivat lähinnä vaaleaa ja tummaa lageria. Ikävä kyllä varsin huonolla menestyksellä. Monet kuolivat pois, mutta parhaat jäivät henkiin ja alkoivat vähitellen monipuolistaa tyylivalikoimaansa.


Vuosituhannen vaihduttua amerikkalaistyylisiä pienpanimoita alkoi syntyä globalisaation hengessä ympäri maailmaa. Jo 1990-luvulla nähtiin merkittävä buumi Japanissa. Euroopassa homma pääsi kunnolla vauhtiin, kun Pohjanmeren ympärille ilmaantui kolme merkittävää tekijää. Skotlantilainen BrewDog, lähinnä Belgiassa oluita tehnyt tanskalainen Mikkeller ja norjalainen Nøgne Ø. Nyt kehityksen kärkenä oli amerikkalaistyyppinen IPA, josta tuli suosituin tyyli eurooppalaisissakin uusissa panimoissa. 2010-luvulla buumi levisi käytännössä kaikkiin Euroopan maihin, niin Suomeen kuin jopa Saksaan ja Tšekkiin. 


Moderni olutkulttuuri ei ole ollut niin staattista kuin perinteiset eurooppalaiset vahvat olutkulttuurit. Muutokset ovat olleet nopeampia, tai ainakin siltä se tällä hetkellä vaikuttaa. Kuten Heikki Kähkönen totesi, olen harrastanut oluita intohimoisesti noin 30 vuotta. Noin vuoteen 2010 asti olin lähes kaikkiruokainen. Minulla oli suosikkityylini, mutta en vieroksunut erityisemmin mitään, saatoin tilata baarissa mitä tahansa uutta olutta, tyylistä riippumatta. Mutta sitten alkoi tulla yhä enemmän marja- ja hedelmäpohjaisia kevyesti happamia soureja ja ylimakeita stouteja, joita alettiin myöhemmin kutsua pastry stouteiksi. Niiden juomisessa ei ollut enää mitään nautintoa, joten jätän ne muiden iloksi. Niilläkin on vahvat ja pitkät perinteet olutkulttuurissa ja arvostan niiden tuomaa diversiteettiä. 


Rakastuin amerikkalaiseen IPAan heti ensihörpyllä 1997 San Franciscossa. On ollut mahtavaa seurata sen leviämistä ympäri maailman. Amerikkalaistyylisiä humalia kasvatetaan nyt eri puolilla maapalloa ja IPA on varmaankin tullut jäädäkseen. Mutta se muuttuu koko ajan, useimmiten omasta mielestäni oikeaan suuntaan. Vahvemmat tupla-IPAt olivat alusta asti suuria suosikkejani, vielä vahvemmat tripla-IPAt tökkivät aluksi, mutta viimeisinä vuosina niistäkin on nähty  loistavia yksilöitä. Onnettomasti nimetty black IPA on myös erinomainen tyyli, joka toivottavasti on elpymässä pienen notkahduksen jälkeen. On ollut myös hienoa nähdä, että epäonnistuneet variaatiot kuten brut IPA häipyvät markkinoilta saman tien. 


New England India Pale Ale eli NEIPA oli minulle kova paikka. Lähtökohtaisesti katsoin, että nyt kehitys lähtee väärään suuntaan, kun katkeruutta ja maltaisuutta vähennetään hedelmäisyyden tieltä. Mutta kun sitten maistoin tyylisuunnan alkuvaiheen parhaiden tuottajien (Alchemist, Hill Farmstead, Trillium, Tree House, Other Half) tasapainoisia oluita, olin vakuuttunut. Niissä oli riittävästi katkeruutta mukana, vaikka pääpaino olikin kuohkeassa hedelmäisyydessä. Nyt NEIPA on oikeastaan suosikkityylini, jota en väsy juomaan. Saatan jopa tykätä yksilöstä, jossa ei ole ollenkaan katkeroa. Mutta mallas on pakko tuntua taustalta. Nyttemmin monet west coast IPAt maistuvat minusta aivan liian maltaisilta, tuntuu että tärkein IPAn ainesosa sitruksisuus on unohdettu kokonaan. Saattaa olla, että omakin maku on muuttunut liikaa, ehkä se vuoden 1997 IPA ei nyt maistuisikaan hyvältä.


Olen intohimoinen lagerien ystävä. Varsinkin frankenilainen kellerbier, pohjoissaksalainen pils, itäsaksalainen schwarzbier ja baijerilainen doppelbock ovat taivaallisia juomia. Mutta en ymmärrä, miksi IPA/sour/leivosstout -suosio olisi niiltä jotenkin pois. Olutkulttuuri on Suomessakin monipuolistunut lopulta, ei ole enää paluuta yhtenäiskulttuuriin, jossa saunan jälkeen kaikki katsovat Me Tammeloita ja juovat vaaleaa lageria. 


Heikki Kähkönen muistuttaa usein, että Suomessakin vaalea lager on suosituin oluttyyli edelleen. Totta kai se on. Se on halvinta, tasalaatuisinta, helposti juotavaa ja helposti saatavilla. Jos kehitettäisiin vielä halvempi lähes mauton pintahiivaolut, niin varmasti siitä tulisi suosituin oluttyyli. Heikki syyttää minua kuplassa elämisestä, mutta jokainenhan elää sellaisessa. Ei kukaan voi hallita maailmaa, elämää tai tietoisuutta muuten kuin sen oman kuplan sisälle ulottuvilta osilta. Ei minua haittaa eikä erityisemmin kiinnostakaan, että mautonta vaaleaa lageria juodaan eniten. Tärkeää on, että minulle riittää omia suosikkityylejäni. 


Ehkä tässä ei kuitenkaan vielä tullut tarpeeksi peräänkuulutettuja analyysejä tai johtopäätöksiä. Koronan vaikutuksia ei vielä pysty kunnolla havainnoimaan. Laatubaareja ja laatupanimoita on kuollut ja tulee varmasti kuolemaan lisää. Toisaalta uuttakin tuntuu syntyvän koko ajan. Uskon tai ainakin toivon, että olutkulttuuri (sana, jota Heikin mielestä taatusti käytän väärässä merkityksessä) jatkaa monipuolistumistaan. Vanhoja arvokkaita perinteitä, kuten sahti, bitter, tripel tai west coast IPA ei unohdeta, vaan niitä vaalitaan jatkossakin.  



lauantai 2. heinäkuuta 2022

O/O Douglas DIPA


 Ruttolinnun kadunpätkä meni varjoon ja päädyin juomaan toisen oluen siellä pienimuotoisella terassilla. Göteborgista tupla-IPAa, 8,2 %, suhteellisen kirkas, ruskea, maltainen, pihkainen, täyteläinen, kuivahko. Ei paljoa katkeroa. Hedelmäisyyden puuttumisesta huolimatta tämä oli sentään kohtuullinen ja tyydyttävä päätös helteisen viikonlopun olutkokeiluihin. Pikkulintu Ruttopuisto, 2.7.2022. 

Frontaal When The Rubber Hits The Road



 Käveleskelin helteessä suhteellisen pitkältä tuntuneen matkan Rautatientorilta Ruttopuiston laidalle. Paljon kokeilemattomia oluita tarjolla, päätin kokeilla pale alea Hollannin Bredasta, 5,0 %, 43 IBU. Lievästi samea. Mausteisuutta, ei täysin raikas, tässäkin hartsia. Ohut, ei oikein miellyttävä. Pikkulintu Ruttopuisto, 2.7.2022. 

Craft Beer Helsinki 2022, 3. päivä








 Kolmas päivä Craft Beer Helsingissä, paljon muitakin tapahtumia kaupungissa. Lähestyin nyt juhlapaikkaa Kaisaniemen / Helsingin Yliopiston metroaseman kautta, jossa oli hillitön Pride-jono liukuportaisiin. Olutfestarin puolella kuitenkin rauhallista. Vetäisin aloitukseen brasilialaisen Octopusin Spinning Wheelin, 8.9 %, Ekuanot, Citra, Hallertau Blanc, jopa TDH eli kolmesti kuivahumaloitu. Dankisuutta mainostetaan ja todellakin kannabis-vivahteita löytyy. Kuivaa, mehuista, tasapainoista.

 

Janne Keskisarja pikkuveljineen löytyi paikalta ja sitten Pamplonasta Naparbierin Sturmfrei-kellerbieriä, 5,3 %, kirkasta on. Maltaista, pähkinää, ihan ok. Seuraavaksi Paloaseman Panimolta Sessi On IPA, 5,5 %, tämä on käsittääkseni Brew Seekerin Late Pennasen edesmenneen Sessi-koiran muistoksi pantu sessio-IPA. Mosaic ja Eclipse voimatriona, oikein mukavaa, raikkaasti herukkaa ja bensaa. 


Lisää Naparbieriä, Dual Nature on hazy IPA, 6,1 %, Citra, Mosaic, Simcoe. Aika kirkas, herukkaa tässäkin. Kuivaa, ei niin raikasta , mutta vielä ok. Aiemmassa postauksessani kynnysmaksuista kaljakekkeriä kritisoinut Ilkka Sysilä oli päätynyt Kotka Steamin tiskin taakse trokaamaan sikäläisiä tuotteita. Kävin hakemassa Koippa NEIPAa, jota ehdin jo juomaan Tampereen SOPPissa. Varsin täysi lasi tuli, kuivaa, sitrusta, varsin raikasta. 


Jannen vinkistä hain Sorin tiskiltä Cold Shizzlen, jossa puolalainen Rockmill yhteistyötoimijana, se on tullut aiemmin vastaan Zichovecin kollabossa. Vain 5,5 %, tässäkin Eclipseä, myös Galaxya ja Vic Secretiä, eli puhtaasti australialaisilla humalilla edetään. Kevyesti samea, kirpeää, jopa sitruunaa, raikasta, hyvää on. Juuri helteeseen sopivaa. Madridin Oson Without Youssa 6,0 %, Verdant-hiivalla pantu NEIPA, Citra ja Idaho 7. Samea, mehuinen, pehmeä, ok. Puhdas, mutta ei kunnolla katkeroa.


Avasin torstaina festarin Cervisiamin surkealla Bad Mangolla ja päätin päättää sen saman valmistajan tuotokseen. Nyt oletettavasti vähän parempaa, Deep Eye on IPA, 7,2 %, TDH, Sabro, Mosaic, Citra ja Amarillo. Samea, hartsia, kirpeyttä, ei kovin raikas. Mutta sentään parempi kuin Bad Mango, minttuakin nyt Sabron tyyliin mukana. Sää alkoi käydä niin painostavaksi, että pakko poistua sisätiloihin. 



perjantai 1. heinäkuuta 2022

Social Brewing Lab by Maku Binääri Black IPA




 Eerikin Pippurin terassilla iltapalaa ja sitten Bruuverin tuttuun onnikka-asemabaariin huuhtomaan ruokaa alemmas. Yllättävän vähän jengiä, yleensähän tämä paikka pullistelee asiakkaita koko ajan. Makun Juhani Repo siis keittelee täällä nyt talon oluita ja tarjolla cascadian dark alea, 5,8 %. Musta, paahteista, runsaasti hiilihappoa, vähän hedelmää luumuisesti. Katkeruutta voisi olla huomattavasti enemmän ja karbonointi ei optimiasennossa, mutta tyydyttävää kamaa silti. Bruuveri, 1.7.2022.