Revenant Ascendance

Hollantilaiskuopiolaista sumua Keski-Pasilan jopa koleassa tuulessa ennen povattua käristyshellettä. 8,4 %, Motueka, Nelson Sauvin ja Rakau. Hyvä ulkonäkö. Tuoksussa trooppista hedelmäisyyttä, mutta myös happamampaa vivahdetta. Ei kovin raikkaalta tunnu. Maussa on kirpeyttä, joka tuntuu melkein yrttisyydeltä. Kuivaa on, ehkä Revenantin kuivin tähän mennessä. Mutta kun pääasia hedelmäisyys on heikoissa kantimissa, niin ei tämä oikein toimi. Oikeastaan kaikki Revenantin Frontaalilla tehdyt oluet ovat olleet ikään kuin kakkoslaatua. Bierhaus Berlin, 9.7.2025.

Mick Herron: Bad Actors

Slough House -romaani vuodelta 2022. Sarjan edellisen romaanin loppuratkaisun shokki häilyy vielä päällä, mutta Herron saa koneet nopeasti käyntiin. Pandemia on vielä päällä, baareissa on pöydät väljästi ja asiakkaille maksimimäärä. Venäläiset ovat taas kuvioissa, samoin uusi nilkki, pääministerin neuvonantaja. Esikuvana varmaankin Boris Johnsonin avustaja Dominic Cummings. Miehen naamaa kuvatessaan Herron toteaa ilkeästi, että vastaavasta pärstästä voisi pitää vain Wayne Rooneyn äiti. Poliittinen satiiri alkaa Herronilla nousta vakoilukuvioiden rinnalle ja jopa ohi. Tiivistä kerrontaa ensin, mutta Wimbledon Commonin varjostusjakso on loputtoman pitkä. Juoni on kyllä jännittävä ja loppuratkaisukin nyt tyydyttävä. Huumoria on riittävästi, henkilöhahmoista irtoaa uusia ulottuvuuksia ja Lontoon paikallisväri on säilynyt vahvana koko sarjan ajan. Pienistä rönsyistä huolimatta tämä oli ehkä koko sarjan paras teos, Herronin tyyli alkaa olla lopulta viimeistellyksi hiottu. Toivottavasti staminaa miehellä riittää, ainakin yksi novelli ja yksi romaani sarjassa vielä on. 

BreWskey Haze Of The North

Nyt sitten aitoa kanadalaista tuplasumua Montrealista. Kyseessä on brewpub, jossa sattumoisin kävin 10 vuotta sitten. Silloin se ei vielä tehnyt omia oluitaan. 8,0 %, Galaxy, Citra ja Ella. Keltainen ja samea. Ananaksen tapaisia aromeja, ei niin intensiivisesti kuin edellisessä windsorilaisessa. Pehmeän mehuinen maku on, kuivempaa ja miellyttävää vetoa nyt. Jopa jälkimakua löytyy. Kanadalaisen sumun nykyinen maine ei tässä kolhiinnu, päinvastoin. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Two Flints Big Frank

Lisää Ruoholahden ostoksia, luulin tätäkin ensin kanadalaiseksi, mutta Two Flints Brewing ei olekaan Ontarion Windsorissa vaan ihan Englannissa Windsorin linnan kupeessa. Tupla-IPA, 8,0 %, Citra, Sabro ja Riwaka.  Vaaleankeltaista ja sameaa. Tutut trooppiset aromit tuoksussa, mango, lime, meloni ja ananas. Makeahko mangoinen mehuisuus myllää maussa mallikkaasti. Laatua tuntuu olevan. Maku kuivuu mukavasti loppua kohti, mutta katkeruus jää kuitenkin saavuttamatta. Sabro ei sotke kokonaisuutta, vaikuttaa siltä, että Riwaka pääroolissa. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Wills Nano Cinco Cinco Swim

En odottanut, että Ruoholahden Cittarin hyllyt notkuvat kanadalaisia sumukaljoja. Poimin päältä vain sellaiset panimot, joilta en ole ennen tuotteita kokeillut. Wills on Québecin suurimmassa kaupungissa Montrealissa ja kumppani Nano Cinco itse pääkaupunki Québecissä. Yhteistyön tulos on tuplasumu, 8,0 %, Uuden-Seelannin humalia. Vaaleaa ja sameaa. Ananasta ja appelsiinia tuoksussa. Pehmeää mehuisuutta maussa, lähinnä makeaa sitrusta, klementiiniä ja appelsiinia. Oikein miellyttävää, toki ilman peräkärryä. Tuoreeltakin tuntuu, vaikka tölkin pohjan päiväys 08/04/2025 jenkkityylillä tarkoittaisi kai parasta ennen ajan päättyvän kuukauden päästä. Päiväysformaatti voi tosin olla toinen Kanadassa ja jopa Québecissäkin vielä oma tapa. Ehkä siis tölkitetty huhtikuussa. Joka tapauksessa hyvää ja raikasta olutta. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Gampertbräu Kättlbier

Päivätöiden päättyessä oli mielessä käydä useammin pääkaupunkiseudun laajan oluttarjonnan maitokaupoissa. Ollut sen verran hektiset kolme kuukautta, että ei ole vierailut mahtuneet agendalle. Nyt sitten lopulta hieman hiljaisempi viikko ja Tapiolasta palatessa muistin pysähtyä Ruoholahdessa. Saksalaisten oluiden hyllyltä tarttui mukaan tuntemattoman baijerilaisen panimon "Kellertrunk". Panimo on Weißenbrunnin kylässä Oberfrankenissa. 5,4 %. Selvästi (sic!) sameaa suodattamatonta vaaleaa kamaa. Hyvin ruohoinen ja viljainen tuoksu. Täyteläinen maltainen maku, lievää hedelmäisyyttä myös. Kevyt katkeruus jälkimaussa. Oikein mallikasta ja miellyttävää kellerbieriä. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Gallows Bird Piper Sanctum

Tässä belgiblondessa ollut mukana mysteeriseksi jäävä Kulttipanimo. 7,7 %, 32 IBU, Styrian Goldings ja Saaz, Ardennes-hiivaa. Nyt on sameutta ja kinuskikastikkeen ulkonäköä, ainakin pilvisen heinäkuun päivän valossa. Mukavat fenoliset esteriaromit, hedelmäisyyttä myös. Yllättävän mausteinen maku, melkein paprikamainen chilipolte heilahtaa esiin, tosin häipyen hiljalleen pois. Mustapippuria tässä näyttää olevankin, myös kampot-punapippuria. Tiettyä raikkautta on ja hedelmäisyys esiintyy maussakin. Pippureita on annosteltu ilmeisen hillitysti, mutta kyllä ne silti hallitsevat makua. Ja tietysti pilaavat koko oluen, totta kai. Onneksi suun huuhtomiseen oli tarjolla Hagström Back to Back, jolla olikin mallikasta päättää sessio. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 8.7.2025.

Gallows Bird Snorkkeli WC IPA

Espoolaisessa länsirannikon IPAssa 7,0 %, humalien kohdalla hanalätkässä Secret!, joka tuskin tarkoittaa Vic Secretiä. Ruskeaa tämäkin. Nyt on sitrusta tuoksussa, ei tosin kovin raikkaasti. Maussa on pihkaa, mallasta ja karamellia. Hedelmäisyys on liian pienessä roolissa. Ja jo väristä näki, että karamellimaltaalla on tämäkin IPA "pilattu". Katkeroa on ilahduttavasti. Pettymys kokonaisuutena, vaikka hyviäkin aineksia mukana. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 8.7.2025.

Gallows Bird Burnout

Savu-IPA, 6,3 %, 72 IBU, Chinook, Columbus, Willamette. Ruskeaa ja kirkasta. Heikosti savua tuoksussa. Maussa tervaleijonaa, kuivaa, hedelmäisyyttä ei paljoa jää esiin. Katkeruutta kieltämättä enemmän. Ehkä savu ei tähän kontekstiin kunnolla sovi, sama tuli mieleen aikoinaan Tornion Smoky ESBistä. Sinällään juotavuus on tässä kunnossa. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 8.7.2025.

Brass Castle Sunshine

Sessio-IPA Yorkshiresta, 5,7 %, jopa 100 IBU. Ennestään tuntematon panimo Maltonissa, Yorkin ja Scarboroughin puolivälissä. Melko ruskea, lievää utuisuutta. Hyvin maltainen tuoksu. Pihkainen ja maltainen maku, melko pehmeästi. Kuiva, ei sitrusta, ehkä yleisempää hedelmäisyyttä löytyy. Katkeruutta kieltämättä on bitter-tyyliin, ei tosin satasen edestä. Jos tätä ajattelee English IPAna tai strong bitterinä, niin ihan ok, jopa näin keg-muodossakin. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 8.7.2025.

Underwood DIPA

Kirkas on Underwoodin tupla-IPAkin, melko ruskea, karamellimallasta mukana ikävä kyllä. 8,0 %, IBU 60, El Dorado, Mosaic, Citra, Vic Secret, Amarillo, Polaris. Hyvin maltainen tuoksu. Mallas hallitsee makua, mukana myös karamellista makeutta. Hedelmäisyys jää pahasti sivuun, samoin katkeruus, eli juuri ne IPAn tärkeimmät herkut. Humalalajikkeita on paljon, mutta määrät ilmeisen pieniä. Maltaisena oluena tämä on kyllä puhdasta, mutta ei sen kummemmin innosta. Ostopaikka Helsinki, Juova. 

Underwood IPA

Juovassa join hanasta ukrainalaisen Underwoodin sessio-IPAn ja silmäilin tölkkilistaa vähän harmistuneena, että vahvemmat IPAt tarjolla vain niissä. Baarimestari huomautti, että niitähän voi ostaa myös mukaan. En ole oikein vielä sisäistänyt tätä baarien ulosmyyntiä, en ole tainnut tehdä ostoksia muualla kuin panimoiden taproomissa. Nyt lähti kuitenkin kaksi tölkkiä mukaan. Samanlaista kapeaa mallia kuin Mallassepillä. 6,0 %, IBU 55, Citra, Cascade, El Dorado, Polaris. Kirkasta ja keltaista. Tuoksussa sitrusta, herukkaa ja bensaa. Maku on pehmeän herukkainen, kuivahko, suhteellinen täyteläinen. Suhteellisen matalaprofiilinen, makuja voisi olla runsaammin. Ei paljoa katkeruuttakaan. Ostopaikka Helsinki, Juova.

Bruce Springsteen: Tracks II The Lost Albums, Perfect World

Kadonneiden albumeiden seitsemäs ja viimeinen osa Perfect World ei ole enää varsinainen albumi. Se on joukko kappaleita vuosilta 1994-2011, joista ei ole koskaan suunniletu yhtenäistä albumia. Toki Springsteen on nyt sen koostanut ja ottanut varmaan mukaan sellaista materiaalia, joka sopii yhteen. Tämä on nyt lopulta puhdas rock-levy, vaikka varsinaisesti E Street Band ei yhdelläkään biisillä ole kokonaisuudessaan kasassa. 

Levyn avaa kolme yhdessä Pittsburghin Iron City Houserockers -frontmanin Joe Grusheckyn kirjoitettua biisiä 1990-luvun puolivälistä. Grusheckyn kanssa Springsteen on tehnyt enemmänkin lauluja, mutta ehkä niistä ei ole hänen omia äänitteitä. Tai sitten jääneet muuten vain pois. Grushecky on ainakin yhden näistä julkaissut ja Springsteenkin on konserteissa esittänyt. En kuitenkaan itse muista ennen kuulleeni yhtään näistä. Avauksena on I'm Not Sleeping, kitarat helisevät, terävät rummut ja koskettimet rullaavat nopeaa rock-biisiä. Tämä on ehkä suosikkini koko levyn biiseistä. Omaperäinen passivoitumiskuvaus.  Idiot's Delightilla on sitten itse Weinberg rummuissa ja huuliharppukin mukana. Salaperäinen teksti, ehkä jotain turhautumista tv-uutisiin 57 Channels (And Nothin' On) -hengessä. Taivaan portilla Pyhä Pietari kehottaa sisäänpyrkijää ottamaan oluen odotellessa, kun hän katsoo iltauutiset. Another Thin Line on hieman hitaampi raskas ja synkkä rock-biisi, joka tuntuu kuvaavan työmiehen uurastusta. Tom Morellon miellyttävä kitarasoolo.

Muutamat tämän levyn biiseistä olivat ehdolla vuoden 2012 Wrecking Ball -levylle, mutta jäivät pois poliittisen temaattisuuden puutteessa. The Great Depressionissa on otsikon mukaisesti synkät sanat, mutta itse kappale rullaa keskitempoisesti pompahdellen valoisasti ja keveästi. Lievästi kantrahtava Blind Man vuodelta 2002 on unenomainen ja levyn mystisin vertauskuva. Raskaasti rokkaava Rain In The River on tämän levyn vanhin, vuodelta 1994 keskeltä Philadelphia-sessioita. Simppeli sävellys, ei paljoa sanoja, vaikuttaa hieman keskeneräiseltä. If I Could Only Be Your Lover on Springsteenin omia suosikkeja ja Wrecking Ballilta pudonneita. Elektronisempi soundi, hitaampi veto, ei oikein nyt (vielä?) kolahtanut, todella pitkä glockenspiel-outro. 

Tylysti sanoitettu Cutting Knife on kohtalokkaasti tempoaan kiihdyttävä kappale. You Lifted Me Upissa on vain neljä uskonnolliselta kuulostavaa lainia, joita toistellaan hypnoottisesti. Raskas komppi, ehkä liiankin simppeli minun makuun. Springsteen vihjaa, että kyseessä voi olla nainenkin. Mellencampin levyllä viime vuonna julkaistu balladi Perfect World päättää levyn. KIrjoitettu jo 1997, monimerkitykselliset sanat, mutta ainakin ehdollista optimismia laulu henkii.

Tämä levy todellakin muistuttaa eniten Springsteenin perustuotantoa ja kappaleet ovat laadukkaita. LA Garage Sessions, Somewhere North of Nashville ja tämä olivat selvästi eniten omaan makuuni. Kannatettavaa kokeilunhalua on muissakin, vaikka en ehkä jaksa niitä kovin paljoa jatkossa kuunnella. Jatkoakin on luvassa, Tracks III. Toivottavasti ei tarvitse odottaa sentään samaa 27 vuotta kuin kahden ensimmäisen välillä.

Bruce Springsteen: Tracks II The Lost Albums, Twilight Hours

Springsteen julkaisi Western Stars -levyn 2019, mutta albumin kappaleita on työstetty vuodesta 2010 asti. Levylle valikoitui länteen jotenkin assosioituvat laulut, mutta muunlaisiakin Springsteen kirjoitti samassa kontekstissa. Nämä yleisemmät paikkaan sitoutumattomat kappaleet ovat nyt tässä Twilight Hours -otsikon alla. Mustavalkoinen urbaani kuvitus sateisine katuineen vie film noirin tunnelmaan ja sellaista todellakin on luvassa. Western Starsin tapaan musiikillisesti liikutaan Burt Bacharachin ja Jimmy Webbin jäljillä paisuteltuine jousisovituksineen. 

Sunday Love avaa pelin, jouset ja piano melankolisessa tarinassa, jossa oravanpyörässä juokseva toimihenkilö ei löydä pysyvämpää parisuhdetta sunnuntaipäiviksi. Mahtipontista orkestrointia, joka tulee jatkumaan pitkin levyä. Late In The Evening on alakuloinen kaipausballadi, jonka sävellys muistuttaa hieman Magic-levyn aurinkoisempaa biisiä Girls In Their Summer Clothes. Two Of Us tarjoaa lisää suurisuuntaista jousisovellusta. Sävellys ei ole kummoinen ja kappaletta venytetään lallattelulla. 

Lonely Town on ehkä levyn painopisteteos melkein seitsemän minuutin kestolla. Nyt melodramaattinen teksti siirtyy jo melkein parodian puolelle. Pianovetoinen hidas balladi on tämäkin. September Kisses on jo melkein Sinatraa, tämä on uudempi äänitys, puhaltimet kuohkeuttavat nyt menoa. Nimibiisissä Twilight Hours on jopa kitaraa ja lievää rokkaavuuttakin, mutta piano edelleen fokuksessa. I'll Stand By You on julkaistu 2019 Blinded By The Light -elokuvan soundtrackillä, mutta kuulin ensi kertaa tässä. Nyt isä laulaa lapsilleen, mutta tylsähköä toistoa on balladissa liikaa. 

High Sierra on tekstiltään levyn mielenkiintoisin ja oikeastaan se voisi olla Western Starsillakin. Tekstissä on samoja elementtejä kuin LA Garage Sessionsin Fugitive's Dreamsissa. Nimi on lainattu Bogart-leffasta, mutta itse tarina toistaa Robert Mitchum -klassikon Out of the Pastin juonen. Musiikillisesti teos ei erotu levyn muusta materiaalista. Sunlinerissa on kantrahtava komppi, laulu on korkealta ja simppelissä junatarinassa on optimisempi sävy. Another You painuu taas melankolian alhoon ja orastavat eroottiset metaforat eivät johda täyttymykseen. Piano kilkuttelee eteenpäin tylsää sävellystä. Dinner At Eight on vielä yksi samantapainen pessimistinen purkaus omalaatuisella bombom-väliosalla. Puhallinsektion kuljettama päätösbiisi Follow The Sun on mukavan kepeä ja positiivinenkin henkäys poikkeuksellisen tummasävyisen kokonaisuuden loppuun.

Springsteen sanoo jättäneensä tämän levyn julkaisun, koska kuulijat olisivat pitäneet teosta liian middle of the road -tyylisenä. Lausunto on hieman omalaatuinen. Todellinen syy lienee, että tämä ei ole Western Starsin tasoa, liikaa toistoa, sävellykset heikompia ja liian alavireisiä. Ei tämä niin tylsä ole kuin Inyo, mutta omat odotukset olivat kyllä korkeammalla.

Factory Triple Reveries Of... Citra

Citra-triplaheizi näyttää luonnollisesti hyvin samalta kuin edellinen Motueka. 10,0 % siis tässäkin ja Citraa on monessa muodossa mukana. Tuoksussa on nyt enemmän herukkaa ja bensaa, kissanpissaakin. Sitrusta ja ananasta toki myös. Maku on pirteämpi ja kirpeämpi, mutta samaa täyteläistä mehuisuutta riittää. Jokin mausteisempi häivähdys liikkuu taka-alalla. Sekään ei ole epämiellyttävä. Pehmeää on, juotavuus pysyy vahvuudesta huolimatta hyvänä. Katkeruutta ei mainittavasti ole, mutta se ei ollut odotettavissakaan. Mutta kieltämättä nyt tulee sama mieleen kuin päivällä Candydaten parissa, että näin kova vahvuus ei ole ihanteellista IPA-tyylisissä oluissa. Ostopaikka Kerava, Etko/Factory. 

Factory Triple Reveries Of... Motueka

Keravan reissulta mukaan tarttui kaksi triplasinkkuheiziä. Siis single hop triple india pale alea, molemmat 10,0 %. Tässä on valokeilassa uusiseelantilainen Motueka, kolmena eri variaationa. Paksu viskositeetti, sameaa ja vaaleaa. Papaija ampuu sieraimiin heti tölkin avauksessa. Viidakon hedelmät odotetusti pursuavat lasista. Sivussa jotain mausteisempaakin aromia. Maku on täyteläinen ja erittäin mehuinen. Mango, aprikoosi, luumu, persikka, papaija, passion, lime, ananas, kaikkea voi löytää. On kyllä erikoinen humalalajike. Puhdasta nautintoahan tämä, ei niin makea kuin aiemmin päivällä juotu Candydate. Ostopaikka Kerava, Etko/Factory. 

Bruce Springsteen: Tracks II The Lost Albums, Inyo

Nämä laulut ovat syntyneet pääosin The Ghost of Tom Joad -kiertueen aikana 1995-97. Muistuttavat tuota folk-levyä, sijoittuvat pääosin USA:n ja Meksikon rajaseudulle. Vuonna 2005 julkaistun Devils & Dustin monet kappaleet ovat myös peräisin tältä ajalta. Nimikappale Inyo viittaa itäisen Kalifornian Inyo Countyyn, Owens Valleyyn, josta viime vuosisadan alussa alettiin siirtää makeaa vettä kasvavan suurkaupungin Los Angelesin tarpeisiin. Päähenkilönä William Mulholland, siis sama aihe kuin Roman Polanskin ja Robert Townen mestarillisessa neonoirissa Chinatown. Alakuloinen monisanainen akustinen hidas balladi, lähes dokumentaarista kerrontaa. Indian Town kertoo Highway Patrolman -tyyppisen synkän tarinan hitaana balladina. Adelitaan tulee mukaan mariachi-bändi, mutta hitaana sekin etenee, sijoittuu Meksikon sisällissodan vuosiin, Pancho Villa mainitaan. Pientä elävöitystä saadaan, mutta alavire pysyy. 

The Aztec Dance kertoo abstraktissa tekstissä Meksikon kolonialisoinnista Cortezin aikaan, hidas balladi totta kai. The Last (vai Lost?, en saa kirjaimista oikein selvää) Charrossa on viuluintro ja taas mariachi-soundia, hieman tanssisävyjäkin, Springsteen laulaa korkealta. Lopussa turhaa lällätystä. Our Lady of Monroe hyppää yllättäen New Jerseyyn, hidas balladi rullaa kohtuudella kertoen veteraanipoliisin kokemuksista. El Jardinero (Upon The Death Of Ramona) palaa takaisin meksikolaisten siirtotyöläisten arkeen, tällä kertaa työmies on puutarhuri. One False Move lainaa nimensä Carl Franklinin neonoirista vuodelta 1992. Kappale on peräisin jo aiemmista Philadelphia-sessioista. Hidas balladi kertoo rikostarinan Etelä-Texasista. Ciudad Juarez ottaa kontekstiin huumesodat, äänitys on vuodelta 2010, Curt Rammin trumpettisoolo tuo hieman kuohkeutta alakuloiseen hitaaseen balladiin. When I Build My Beautiful House päättää levyn hieman valoisampaan tunnelmaan, kyseessä on yksinkertainen balladi. 

Nyt kyllä tuntuu siltä, että raavitaan jo tynnyrin pohjaa. Tämän musiikin olisi melkein voinut jättää arkistoon pölyttymään. Musiikillisesti vielä riisutumpi kuin ultramasentava The Ghost of Tom Joad. Hidasta puhelaulua ja tarinoissa ei ole riittävästi koskettavuutta.