lauantai 18. elokuuta 2018

Hiisi Otus Vulgaris IPA

Jyväskylän uutuus-IPA tavoittelee ilmeisesti (tietenkin ironisesti) vulgäärejä junttipiirejä ananaspizzan kanssa resonoivan oluen kanssa, 6,2%, 60 IBU. Ruista mukana, eränumero 658. Heikosti vaahtoa tässäkin, nyt selvästi (sic!) sameaa kamaa. Tuoksussa trooppista hedelmää, mutta jotain tuttua nahkakenkämäistä nihkeyttä myös. Termi ei ehkä onnistunut, se on oluissa hyvin yleinen, ehkä sitä yleisemmin verrataan juureksiin, vihanneksiin ja yrtteihin. Itse en pidä sitä tervetulleena, käsittääkseni ei monet muutkaan. Maku on suurempi pettymys, tässä on bensiinimäistä savuisuutta hedelmien syrjässä, raikkaus jää kaukaiseksi haaveeksi. Kuohkeutta löytyy, katkeruutta hieman jälkimaussa, ei tämä tämä täysin mahdoton ole. Silti ei millään tavalla nautinnollinen olut. Tässä oli nyt Kimiton oluen kanssa kaksi näytettä kajaanilaisille paikallisen Alkon erikoiserähyllystä kotimaisesta craftoluttuotannosta. En ihmettele, jos laajamittaisempaa loveenlankeamista ei näillä raukoilla rajoilla esiinny. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Kimito SMaSH Series Golden Bikini

Kemiönsaarelta single malt single hop -tavaraa, maltaana Golden Promise ja humalana Vic Secret, 5,9%. Tämä systeemi harvemmin tuottaa mitään ikimuistoista kamaa, mutta katsotaan mitä tänä kesänä Helsingin festivaalihumussa tapaamani Jonas on saanut aikaan. Heikosti vaahtoa, samea runko. Tuoksussa yrttistä mausteisuutta, ei raikasta hedelmää. Maku on matalahiilihappoinen, lähellä flättiyttä, yrttisyys esillä maussakin. Tunkkainen tämä ei varsinaisesti ole, mutta ei juuresmaisuutta lähestyvä yrttisyys ole paras hallitseva kokonaisuus, se jatkuu takamatkallakin. Eränumero on 127 (näinkö paljon Kimito on jo keittänyt?) ja parasta ennen tammikuun loppu 2019. Ei varmaan ole kestänyt kunnolla Kainuu-kuljetusta, tuoreena Kimiton oluita olisi mielenkiintoisempaa kokeilla. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

perjantai 17. elokuuta 2018

Real Madrid - Atletico Madrid 2-4, jatko-ottelu

Tämänvuotinen Super Cup -näytösottelu Tallinnassa, ennakko-ohjelmana näytti olevan kansantanhuja. Madridin joukkueet ykkösmiehistöillä liikkeelle, lyhyimmän kesäloman viettäjistä Varane ja Griezmann kentällä, Modric penkillä. Simeone pasteerasi toimitsijakiellossa aition käytävää, kentän reunalla operaatioita johti 200-kiloiselta näyttävä Argentiinan ex-koppari German Burgos. Diego Costa murtautui jo ensimmäisellä minuutilla maalintekoon etukulmasta, Navas ei ehkä peittänyt kunnolla. Realin peli näytti nyt monipuolisemmalta ilman Cristianoa ja 27. minuutilla Benzema puski Balen pitkän keskityksen häkkiin.

Modric tuli sisään vajaan tunnin kohdalla ja melko pian Juanfran pompotteli palloa käsin alueella, Ramos kiskoi Realin johtoon. Melko avointa virkeää peliä ja Atletico tasoitti 79. minuutilla, Costa taas asialla Juanfranin ja Correan esityön pohjustamana. Jatko-ottelu vaikutti aluksi väkinäisemmältä, mutta Atletico ratkaisi pelin kahdella ripeällä maalilla. Varanen virheestä pallo Thomas Parteylle ja Saul Niguez kauniisti viimeisteli volleysta. Realin puolustus mureni vielä totaalisti, Vitolon syötöstä Koke niittasi loppunumerot. Aika kylmä alku siis Lopeteguille, mutta tuskin vielä suurempien johtopäätösten aika.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Matkailumuistoja: Portland (ja Seattle) 2005

Syyskuun Oregonin matkan lähestyessä ryhdyin muistelemaan aiempaa matkaani seudulle. Maaliskuussa 2005 lensin Seattleen muutamaksi päiväksi, yhtenä päivänä kävin lähikaupungissa Tacomassa bussilla. Sitten siirryin Amtrak-junalla Oregonin Portlandiin, jossa viivyin 10 päivää. Pienen ekskursion tein Greyhoundilla Columbia-joen rotkokaupunkiin Hood Riveriin. Matka oli totaalisti olutpainotteinen. USA:n länsirannikolla oli riehunut jo yli 20 vuotta silloin olutrenessanssiksi kutsuttu ilmiö ja Portland oli sen ehdottomassa ytimessä. Kaupungissa oli 26 panimoa ja länsirannikon IPA eli suurinta kukoistusaikaansa. Hillittömänä IPA-fanina olin koko ajan haltioissani, matka on ehkä edelleen monessa mielessä paras olutreissuni. Silloin päätin käydä Portlandissa säännöllisesti uudelleen, varmaankin heti parin vuoden päästä. Mutta niinpä aikaa on kulunut yli 13 vuotta. On niin paljon mielenkiintoisia käymättömiä paikkoja, joten rajallisia resursseja on ollut vaikea kohdistaa uusintavierailuun.

Tällä hetkellä Portlandissa on noin 75 panimoa, mutta enää se ei ole yhtä keskeinen olutmetropoli kuin 13 vuotta sitten. Tupla-IPA -buumi siirsi ensin fokuksen San Diegoon ja sitten NEIPA-villitys on kääntänyt katseet Bostonin seudulle. Craft-olutilmiö on levinnyt räjähdysmäisesti, ensin USA:n ympäri, sitten Eurooppaan ja lähes kaikkialle muuallekin. Mutta erittäin oleellinen olutkeskus Portland on edelleen.

Seattle oli 2005 myös erittäin kiehtova, huippuluokan olutkaupunkikin, mutta suurempi, näyttävämpi, monipuolisempi ja vireämpi kuin Portland. Mutta olutintensiivisyys Portlandissa oli omaa luokkaansa, vastaavaan olin ehkä törmännyt vain Euroopan perinteisissä pienemmissä kaupungeissa, Bambergissa, Bruggessa, Plzeňissä. Mieleenpainuvinta oli päästä juttelemaan Don Youngerin kanssa omassa Horse Brass -baarissaan, mies oli amerikkalaisen olutvallankumouksen avainhahmoja. Legenda heitti vielä suomipojan kaatosateessa omalla autollaan seuraavaan kohteeseeni Roots-panimoon. Sain lahjaksi anglofiili Youngerilta Fuller'sin pullonavaajan. Reissulta on jäänyt hyvin mieleen sekin, että yksi pomoistani soitti keskellä yötä Portlandiin. Yksikköni oli juuri ulkoistettu toiselle firmalle. Itse kuitenkin jäin muutaman harvan poikkeuksen tavoin vanhaan firmaan. 

Kirjoitin matkasta Juomanlaskija-lehteen pitkähkön jutun, jota on hauska silmäillä nykynäkökulmasta. Roots ei kauaa elänyt, muutamat muutkin kohteet (Old New Lompoc, Amnesia, Tugboat, baari Rose and Raindrop) ovat hävinneet, mutta yllättävän moni sinnittelee edelleen. Don Younger kuoli tapaturmaisesti 2011. Suunnittelin käyntiä hänen haudallaan, mutta hautapaikka ei näytä olevan julkista tietoa. Jutussani mainittu toinen Portlandin olutkuuluisuus Fred Eckhardt kuoli myös 2015 sinniteltyään lähes 90-vuotiaaksi. 2005 kirjoitin paljon McMenamins-ketjusta, joka on edelleen voimissaan Oregonissa, mutta tulevalla matkalla se tulee käytännössä ohittumaan. McMenaminsin oluet eivät ole erityisiä ja on liikaa muuta mielenkiintoisempaa. Sen sijaan Bridgeport, Widmer, Laurelwood, Lucky Labrador sekä Hood Riverin Full Sail ja Big Horse päässevät nytkin matkakohteisiin, ainakin nostalgiamielessä. 

Tarkoitus on nyt lentää Amsterdamista Deltalla suoraan Portlandiin ja viettää viikko siellä. Olen kovalla kädellä priorisoinut joka päivälle noin viisi must-olutkohdetta. Paljon jää sivuun, mutta viikko on todellakin lyhyt aika tässä kaupungissa.  Sitten teen viikon road tripin Oregonin maaseudulle. Reitillä ovat ainakin suomalaiskaupunki Astoria, rannikon Newport, yliopistokaupunki Corvallis, juoksijoiden pyhiinvaelluskohde Eugene, osavaltion toinen olutkeskus Bend ja jo 2005 vierailtu Hood River. Oregonissakin riehuu metsäpaloja ja helteisessä Portlandissa savuisen ilman laatu on nyt niin vaarallinen, että ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä. Toivottavasti tilanne paranee syyskuussa.




tiistai 14. elokuuta 2018

Evil Twin IPA Kolata

Connecticutista Alkon tyyliluokituksen mukaan tupla-IPAa. 8%, kookosta, ananasta ja laktoosia seassa, 33 EBU. Nimi ilmeisesti jokin Piña colada -väännös. Luulin taas, että tämä on jokin uudella Kolata-humalalla ryyditetty IPA. Paha virhe. Kirkas kultainen väri, ohut vaahto. Kookos hallitsee tuoksua totaalisti. Maku on voimakkaan kookosmainen, perushedelmää taustalla, melko paksu runko, ei peräkärryä. Kyllä tämän etäisesti mallasjuomaksi tunnistaa, mutta selvästi tämä on suunnattu sateenvarjodrinkkien entusiasteille. Epäonnistunut heräteostos. Ehkä pitäisi lähteä Panemaan mehukaljoille, kun asunnolle kasaantunut näin surkeaa kamaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Saimaa Brewer's Special Ekuanot IPA

Eilen havaitusta Saimaan tasonnostosta innostuneena hankin toisen Saimaan uuden IPAn, nyt valtion holhouskaupasta. Etiketissä ei näköjään lue taikasanoja dry-hopped, sitä en kaupassa huomannut. 5,7%, Columbus keitossa, otsikon Ekuanot aromina, EBU 37. Sameahko keskiruskea väri, kohtuullinen vaahto. Tuoksussa hedelmäpastilleja, karamellisuutta, ei juuri muuta. Maku on nahkean perushedelmäinen, pahasti tunkkainen, raikkaus puuttuu kokonaan. No huh, Saimaalta tulee tarjolle siis edelleen pahimmanlaatuisia kalkkunoita. Runko on vetisen ohut, peräkontti olematon. Parasta ennen 280519, toivottavasti tämä on tehty ennen aromihumaloinnin korjaustoimenpiteitä. Jos ei, niin sitäkin huolestuttavampaa. Mutta mitä ilmeisemmin Saimaalta saattaa vielä näitä vanhoja tunkkaisia varastopommeja putoilla lisääkin. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Beer Hunter's Mufloni Humela IPA

Huomasin lähikaupassa kokeilemattoman porilaisen IPAn, tarkalleen 5,5%. Luulin, että Humela on jokin uusi humalalajike, mutta ei, se on vain vanha saksalainen humalaa tarkoittava sana, Ruskea ulkonäkö, heikko vaahto. Tuoksussa hartsia ja karamellia. Maku makean maltainen, fariinisokeria, leipäistä lähes kvassimaista tunnelmaa. Onpas huikean huono IPA, aivan tällaista en odottanut. Äitelän niljakas makeus jatkuu takamatkallekin. Beer Hunter'silla on laatu pahasti heitellyt viime aikoina, täytynee lopettaa rahankäyttö panimon tuotteisiin. Ostopaikka Helsinki, Sturenkadun Alepa.

Derek Cianfrance: The Place Beyond the Pines

Tuoreehko leffa (2012) itselleni tuntemattomalta ohjaajalta, sijoittuu Upstate New Yorkin Schenectadyyn. Edellisvuonna Drivessa vakuuttanut Ryan Gosling esittää surmanajajaa, joka yrittää hankkia lisätienestejä pankkiryöstöillä orastavan perheensä elättämiseksi. Vaikuttaa aluksi hidasrytmiseltä arkirealistiselta masentavalta rikosleffalta, mutta tunnin kohdalla fokus kääntyy paikallisen poliisin näkökulmaan. Lopussa vielä toinen käänne seuraavan sukupolven kohtaloihin. Ylipitkä ja ylikunnianhimoinen yritys, ei oikein jännite pysynyt yllä.  Tässä ei ole mitään noir-romantiikan häivähdystäkään, pelkästään apeaa epätoivoa. Ray Liotta on aina yhtä hyytävä ja muutenkin näyttelijät hyviä, käsivarakuvauskaan ei liikaa häiritse. En silti päässyt leffaan sisään missään vaiheessa.

maanantai 13. elokuuta 2018

Laitila NEIPA

Suomen suurin ja ilmeisesti kannattavinkin pienpanimo Laitila on kokenut viimeisimmän menestyksensä Systembolagetissa lanseeratulla Hellesillä, jota ruotsalaiset ovat kiskoneet kaksin käsin koko hellekesän. Ainakin osasyynä on varmaankin ollut onnistunut hinnoittelu, mutta onhan kyseessä kunnon olutkin. Luulin arvioineeni sen blogiin, mutta enpä onnistunut sitä sieltä löytämään. Laitilalla on viime aikoina ollut tapana lähettää uutuuksista näytteet bloggaajille ja pikkupaketti sieltä saapui nytkin. Mukana tämänvuotinen kausiolut Kekri, mutta paljon mielenkiintoisempi on trendiaallon harjalla surffaava New England India Pale Ale NEIPA. Kyseessä on suhteellisen pieni erä ja suurin osa on kegitetty baarijakeluun. Satuin huomaamaan Laitila NEIPAn lauantaina tarjolla Pikkulinnussakin, mutta päätin jättää ensikokeilun tähän tuoreeseen pulloversioon. 

Ensimmäisenä spekseissä kiinnittyy huomio 7,5 prosentin vahvuuteen. Nyt ei siis ole lähdetty vesittämään juomaa vaan on vedetty oikeaan IPA-tasoon. Oikeastaan vähän ylikin, jos normi-IPAn pitoisuutena pitää 7,0% tasoa. Ohra- ja vehnämaltaan lisäksi mukana kauraa, jolla oletettavasti on pyritty kestävään NEIPA-sameuteen. Humalia on monenlaisia: Ahtanum, Azacca, Cascade, Citra, Eureka, Galaxy, Mosaic, Simcoe. Katkeropitoisuus 40 EBU. Etiketissä on Lincolnin tyyppistä korkeaa hattua esittelevä herrasmies ja teksti Brother Jonathan. Kyseessä näkyy olevan New Englandin symbolihenkilö, josta en muista ennen kuulleenikaan. 

Kohtuullinen kinuskikastikkeen ulkonäkö, mutta aamiasmehutasolle ei ylletä. Vaahtoa ei paljoa kerääntynyt. Tuoksussa on hyvin sitrusta ja trooppisempaakin hedelmää. Maku on selvästi mehuisempi kuin odotin, pehmeää ja intensiivisyyttä löytyy. Mallasta saa hieman etsiä, mutta ei tämä pelkäksi hedelmäjuomaksi jää, kyllä viljainen runko siellä jossakin on. Peräkärryä on melkein enemmän kuin odotin, sehän jää jopa hetkeksi viipyilemään. Hiilihappoa on ehkä hieman liikaa, vaikka pehmeys ensin esiin tulikin. Aika ryhdikäs suoritus, ylitti odotukset.

Saimaa Brewer's Special California IPA 2018

Saimaa Brewing Company myönsi äskettäin, että Mikkelin panimossa ei ole aromihumalointi koskaan onnistunut. Sehän on kyllä kuluttajapuolellakin huomattu. Samalla kuitenkin luvattiin, että prosessi on lopulta saatu kuntoon. California IPAssa on nyt tölkki vaihtunut ja vahvuus noussut 5,5 prosenttiin, joten tässä mitä ilmeisemmin on jo lopputuotetta uudella systeemillä. Dry-hopped lukee reilusti heti nimen alla ja kuivahumalana on Mosaic. Muuten keitossa mukana Columbus, Cascade, Citra ja Chinook, joilla on päästy EBU-arvoon 44.  

Otin oluen maistoon tyypillisessä käyttötilanteessani eli juoksulenkin palautusjuomana. Kirkas vanhanajan IPAn tummankeltainen väri, hyvä kuohkea vaahto. Nyt tuoksua on kieltämättä täysin eri lailla kuin aiemmin. Havunneulaset ehkä eniten esillä, mutta sitrushedelmääkin voimakkaasti. Maussa on hiilihappotaso oikeassa kohti, raikasta hedelmäisyyttä löytyy, vaikka pihkaisuus ehkä tässäkin leimallisin ominaisuus. Katkeruutta on suunnilleen EBU-lukeman lupaava määrä, eli selvästi alakanttiin. Tuoreutta ja kuohkeutta on, vaikka runko tietysti jää kovasti ohueksi. Se on ymmärrettävää, koska eihän tässä olla kuin sessio-IPAn ominaisuuksissa. Ei Saimaa turhia lupaillut, pahvisuus ja tunkkaisuus on saatu kitkettyä pois ja olut on saatu raikkaaksi. Makuja saisi olla vielä korostetummin, mutta suunta on erittäin hyvä. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Amager The Day The Amager Rednecks Kicked Some Serious Mikkeller Frat Boy Ass





Suunnittelin Orionin klassisessa aulassa after cinema -olutta Bergman-pläjäyksen jälkeen. Yleensä menen Angleterreen, mutta nyt avasin Untappdin, jonka verified venue -lista ehdotti parin korttelin päästä Sidewalk Bar Lönnrotinkatua. Lauttasaaren Sidewalkissa olen jo ehtinyt käymään, mutta ilmeisesti nyt tarjolla uusi toimipiste. Uusi baari ei sinänsä ole vielä kiinnostavaa, niitähän riittää, mutta kun tarjolla näytti olevan Amagerin maistamatonta DIPAa, päätös syntyi. Ahdistavan elokuvan jälkeen odotin ennusteiden mukaista sadetta, jota ei tullutkaan. Löntystelin paikalle ja baarihan sieltä löytyikin Omenahotellin vierestä, ei asiakkaita. Baarimestaritar kertoi baarin avautuneen hiljaisesti perjantaina, varsinaiset avajaiset tulevalla viikolla. Tilassa on aiemmin ollut Wayne's Coffee.  Suuret ikkunat, moderni sisustus, neliömäinen tila, 15 hanaa. Kotimaista bulkkia, tutuimpia importteja ja muutama tuonticraft. 

Amagerin yhteistyö Mikkellerin kanssa tuottanut imperial IPAn, 9,5%. Samea, tuoksussa trooppisia ja sitruksisia hedelmiä. Matalahiilihappoinen, kuivaa, perinteistä hedelmäisyyttä maussa. Ei raikasta mehuisuutta, mutta ei katkeroakaan suuresti. Vahvuus hieman tuntuu, silti puhdas, mutta hieman yksiulotteinen.  Lämmetessä makeutuu, pihkaa esiin, mutta alkoholi ei tule liikaa esiin. Sidewalk Lönnrotinkatu, 12.8.2018.

Ingmar Bergman: En passion

Orionin Bergman-sarjassa nyt maestron ensimmäinen värielokuva vuodelta 1969. Tätä en ole ennen nähnyt. Kuvattu taas Fårössä tutuilla näyttelijöillä ja unijaksossa suora takauma edelliseen Skammen-elokuvaan. Skammenissa Bergman siirtyi yleisempiin teemoihin, mutta tässä on paluu Bergmanin kotikentälle miehen ja naisen suhteisiin. Taas monipuolista vatkausta aiheesta löytyy, mutta kokonaisuus ei oikein tunnu kohovan parhaiden teosten tasolle. Max von Sydowin taas kerran esittämä Bergmanin alter ego on yksi ahdistuneimmista ja mitään valopilkkua tästä elokuvasta on vaikea löytää. Kaikki henkilöhahmot ovat kokeneet kovia ja murheen alhossa vaeltaminen on kaikkien kohtalo. Tätä on usein kiehtovaa katsoa, mutta syvin kaivo jää tällä kertaa katsomatta. Metatasoakin Bergman nyt tavoittelee, neljä pääosanäyttelijää kertovat tuntemuksiaan tapahtumien keskellä. Kikka tuntuu päälleliimatulta eikä tuo mitään lisäarvoa.

lauantai 11. elokuuta 2018

Spike Atlantica New England IPA

Session päätteeksi Göteborgista tölkki-NEIPAa, 6,5%. Samea ulkoasu, hieman tunkkainen tuoksu. Ei kovin raikas makukaan, mutta sitrusta silti havaittavissa, katkeroa kohtuudella. Selvä pettymys kuitenkin, taaskin tuli mieleen, että pitäisi pysytellä tiukasti hanatuotteissa. Pikkulintu, 11.8.2018.

Bakunin Rockets & Bishops

Melkoisen harvinaisesti jouduin Pikkulintu-sessiossa siirtymään pullotuotteisiin. Pietarista jenkki-IPAa, 60 IBU, 6%. Näytti maaliskuussa pullotetulta, ei enää tuoretta. Punaruskea olut, hyvä vaahto. Pihkainen tuoksu, paljon hiilihappoa, kuivaa hedelmäisyyttä, aika vaisu yleistunnelma, ei raikkautta. Peräkärry puuttuu, laimeaksi suoritukseksi tämä jää. Pikkulintu, 11.8.2018.

Naparbier Aker


Pikkulinnussa paljon hanassa samoja espanjalaisia, joita nopeasti tsekkailin SOPPissa. Tätä Naparia en kuitenkaan ehtinyt kokeilemaan, 6,7%, 75 IBU. Aika ruskea IPA, lähes kirkas. Pihkainen, maltainen, keksiä, jopa toffeeta. Makeutta liikaa, muuten lähestyisi ESB-tyyliä. Peräkärry ei ole sentään jäänyt kytkemättä, takamatkalla maku kuivuu ja katkeroituu. Loppujen lopuksi ihan mukava.  Pikkulintu, 11.8.2018.

Bone Machine Cloud Piercer

Kesän ensimmäinen pyöräretki Pikkulintuun, säälittävän myöhään tietysti, mutta aiemmin on ollut liian kuumaa. 36 minuuttia kotiovelta osittaisessa myötätuulessa, 10,2 km. Ensimmäinen tilaus sokkona, luulin Oskar Bluesin Fuglyn olevan uutuus, mutta se oli liitutaululla väärin kirjoitettu, Fugli tietysti ennestään tuttu. Joka tapauksessa kiskaisin jenkki-ihmeen taas, kirkas kultainen vanhanajan olut, brittihedelmäinen, maltainen, karamellinen. Ohuesti katkera, puhdasta, mutta tylsää.

Perään sitten Bone Machinen NZ pale alea, 4,7%. Lievästi samea, trooppista hedelmätuoksua, maku kypsän kiivin kaltainen, maltaisuus tulee hyvin mukaan. Yllättävän täyteläinen, voisi luulla vahvemmaksi. Takasuora on enemmän kirpeä kuin katkera, mutta ei maku kesken lopu. Runsasmakuinen kevytolut. Pikkulintu, 11.8.2018.

perjantai 10. elokuuta 2018

Brew York Brew York Brew York




Suomalainen craft-olutkulttuuri etenee pienin askelein, mutta selvästi oikeaan suuntaan. Kalliossa Fleminginkadulla on avautunut Cellaa vastapäätä olutkauppa ÖL UT. Ensimmäisenähän oluisiin erikoistuneen kaupan perusti tasan kaksi vuotta sitten Pien, jolla on jo kaksi toimipistettä. ÖL UTin lisäfiitserinä on se, että oluen voi juoda myös paikan päällä. Monissa maissahan olutbaarien ja -kauppojen raja on hämärtynyt, mutta ainakin alussa ÖL UT on selvästi enemmän kauppa kuin baari. Pienehkö valkeaksi maalattu yksi huone, kaksi pöytää, yksi kylmäkaappi, kaksi muuta hyllyä. Pelkästään alle 5,5-prosenttisia oluita myynnissä, vaikka vahvempiakin voisi tarjoilla paikan päällä juotavaksi. Ei oluthanoja, ei kuulostanut olevan ainakaan vielä suunnitelmissa. Nopeasti vilkaistuna painopiste näytti olevan eurooppalaisissa tuontioluissa, muutamia suomalaisia myös. 

Pikaisella vierailulla valitsin juotavaksi Yorkissa toimivan Brew York -panimon Brew York Brew York -nimistä american pale alea,  5,1%. Aiemmin olen maistellut saman panimon cask-versiota X-Pandasta viime vuonna Newcastlessa.  Hedelmäisyyttä puhtaasti, yllättävän hyvä katkeruus. Kepeää mukavaa hellejuomaa, hieman pihkaisuutta, toimii hyvin. 5,40€, luultavasti tavallisessa baarissa hinta olisi korkeampi. ÖL UT, 10.8.2018.