Christopher Nolan on nykyään kovamaineinen ohjaaja, jolta itse olen nähnyt varhaisen Mementon, Dunkirkin, Batman Beginsin ja Oppenheimerin. Hyvää kamaa on ollut, mutta ei nyt mitenkään ainutlaatuista. Nyt mies on tehnyt Odysseuksen isolla rahalla. Kuvattu kokonaan IMAX-tekniikalla, joten hankkiuduin Itäkeskuksen IMAX-teatteriin katsomaan kolmetuntista eeposta. En ole tainnut ennen nähdäkään kokonaista fiktioleffaa tällaisessa teatterissa. Näin 1970-luvulla Odysseian aiheesta italialaisen tv-sarjan, joka teki suuren vaikutuksen. Tarina oli siis nyt katsoessa yllättävänkin tuttu. 1980-luvulla luin James Joycen Odysseus-romaanin, mutta sehän oli aika vapaa tulkinta. Suurella rahalla tehty erinomaisen visuaalinen leffa, jossa jännite pysyy tiheänä koko keston ajan. Suomalaistaustainen Matt Damon ei oikein ole itsestäänselvä valinta nimirooliin, mutta kohtuudella hän homman hoitaa. Troijan sota, kyklooppi, jättiläiset, Poseidonin kosto, Kharybdis ja Skylla, Penelopea 20 vuotta piirittävät kosijat, monet olennaiset osat hyvin kasassa. Huomasin somesta, että Kauko Röyhkä valitti leffassa olevan liian vähän seksiä. Se on totta, seireenit ohitetaan hyvin nopeasti ja Odysseuksen seitsemän vuotta Kalypso-nymfin hoidossa olisi ansainnut paljon enemmän käsittelyä. Nolan rikkoo aikatasoja ansiokkaasti ja tuo hyvin esiin moderneja teemoja sivistyksen nykyisestä alhaisesta tilasta. Troijan hevosen sinänsä nerokas temppu oli kuitenkin Zeuksen lain vieraanvaraisuuden vastainen ja ihmiskunta eteni kohti moraalittomuutta. Vertauskuvia nykymeininkiin ei tarvitse pitkään miettiä. Huumoriakin olisi voinut olla enemmän, tämä on tiukkailmeinen draama, jossa koiratkin kokevat kovia. Toki tämä on hyvin onnistunut massiivinen elokuva, mutta ei mikään mestariteos.
Yllättävän lämmin sää verrattuna edellispäivään. Olin liikkeellä aivan liian runsaalla vaatetuksella. Hakeuduin heti itse Markku Ristevirran isännöimälle Pikkulinnun tiskille. Pettymys oli musertava, kun näin kaikkien oluiden olleen jo aiemmin tarjolla Pikkulintu-baareissa. Tämä ei ollut varsinainen yllätys, mutta elätin toivetta festivaalispesiaaleista. Se oli naiivia ja yritinkin sitten etsiä festivaalin muilta tiskeiltä jotain juotavaa. Toki viihtyvyys tapahtumassa oli taattua, kun tapasin monia tuttuja olutskenestä.
Karvilan tiskiltä löysin Tuplakerkkälagerin. 6.6 %. Täyteläinen ja mausteinen, maltainen myös. Kuusankosken Hoppa on muuttanut nimensä jokseenkin tylsästi Kouvolan Juomatehtaaksi ja heiltä kokeilin Hoppa American IPAa, 5,0 %. Varsin mauton olut, hyvin anonyymi. Jatkoin sitten kerkkäteemaa ja testasin Lapin Panimon Ylläs Kerkkä IPAn. 5,5 %. Makeahko ja mausteinen olut, ei mitenkään merkittävä tuote, mutta maistui kohtuudella.
Tampereen Atmokselta join paikallisen Rajaportin Saunan 120v-juhlaolutta, 6,0 %, dortmunder-tyyliä. Maltainen, täyteläinen ja hieman mausteinen. Lopuksi vielä Espoosta Masis Kaunis Kuolematon Mielenvalta. Mahtipontinen nimi todellakin, 5,7 %, 66 IBU. Pehmeä ja lievästi katkera. Tämä riitti tällä kertaa.
Rawhide oli kuuluisa tv-sarja television alkuaikoina, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän leffawesternin kanssa. Tehty 1951, noirahtavaa alalajia. Kompakti tarina, vankikarkurit kaappaavat postivaunuaseman henkilökunnan vangiksi odotellessaan kultakuljetusta paikalle. Dudley Nicholsin käsikirjoitus ja Foxin päätähdet Tyrone Power ja Susan Hayward rooleissa. Mielenkiintoisin hahmo on ylivoimaisesti Hugh Marlowen ristiriitainen lainsuojaton. Ylivoimaisesti mieleenpainuvin hahmo on taatusti mielipuolinen psykopaatti Jack Elam, joka antaa tässä näyttöjä myöhempiä huippuroolejaan varten. Synkkä huumoriton leffa, jossa on välillä tyhjäkäyntiäkin. Hathawayn laatutyötä, mutta ei nouse genren klassikoiden tasolle.
