RPS Tropical State of Mind Stout

Keväisessä Kajaanissa trooppista stoutia Kuopiosta, 5%. Lähes musta, tuoksussa kovasti lääkemäisyyttä, anista ja lakritsaa. Maku on yskänpastillimainen, mentholia ja piparminttua. En tykkää yhtään näin mausteisista oluista. Netin mukaan tämän pitäisi yllättäen olla kahvistoutia. Jotain on siis pilalla, eikä olisi ensi kerta tässä baarissa. Lasin lopulla alkaa maistua hieman paremmalta, mutta se oli tietysti pelkkä siedätysreaktio. Ehkä kahvi reagoi vanhetessaan tällä tavalla kevyessä oluessa. Kajaani, Hospo, 20.4.2019.

Ulla-Lena Lundberg: Sade

Ulla-Lena Lundberg on kotoisin Ahvenanmaan syrjäisestä Kökarin saaresta, julkaissut jo vuodesta 1962. Finlandia-palkinto 2012, tämä teos vuodelta 1997. Kirjoittaa tietysti ruotsiksi, alkuperäinen nimi Regn. Selvästi kokeneen kirjailijan kypsä teos, käännöksestä huolimatta hyvin kaunista puhdasta tekstiä, joka soljuu kuin purovesi. Kaksi Afrikkaan sijoittuvaa tarinaa, toinen kertoo kalliomaalauksia tekevistä bushmanninomadimetsästäjistä, ehkä parin tuhannen vuoden takaa. Päähenkilö on raajarikko, josta kehkeytyy jonkinlainen heimon poppamies, sateentekijä. Toinen tarina sijoittuu nykyaikaan samalle seudulle, päähenkilö ruotsalainen vesi-insinööri Bengt Holmberg, joka rakentaa pumppuasemaa kuivuudesta kärsivälle alueelle. Aluksi melkoisen melankolinen tunnelma, joka kääntyy Bengtin suomalaistyttöystävän Solveigin myötä puskafarssiksi. Alussakin hieman hiljaista huumoria,  bushmannisateentekijän nimi on Oras, siis varmaankin viittaus tunnettuun vesikalustefirmaan. Tarinat eivät nivoudu kovin taitavasti yhteen, en muutenkaan kunnolla päässyt kirjaan sisään missään vaiheessa. Henkilöhahmot ja miljöö eivät kiinnostavia, yliluonnolliset ainekset saavat minut aina haukottelemaan. Romaanin luki sujuvasti, mutta ei siitä oikein mitään tarttunut mukaan. En ole muinaishistorian tuntija, mutta ensimmäisessä tarinassa rehu-sana särähti silmään. Tuskinpa keräilijä-metsästäjät jalostivat eläimille syötävää.

Robert Siodmak: The Dark Mirror

Pitkästä aikaa näin tämän Siodmakin kaksosleffan vuodelta 1946. Siodmak on yksi film noirin legendaarisimmista ohjaajista, mutta hänen parhaat elokuvansa ovat tiukkoja toiminnallisia noir-trillereitä. The Dark Mirror on eri tyyliä, se on psykologinen whodunit, vieläpä kovin räikeän melodramaattinen, noir-ansiot ovat vähäisempiä. Hollywoodissa riehui tähän aikaan psykoanalyysitrendi ja tämä on tyylisuunnan edustava esimerkki. Aihe olisi sopinut paremmin Hitchcockille, mutta kyllä Siodmak kunnialla selviää. Elokuva oli silti ensikatsomalla kova pettymys. Nyt pystyi keskittymään rauhallisemmin ansioihin, joista tänä vuonna 103 täyttävän Olivia de Havillandin tuplasuoritus on hienoimpia. Whodunit on oikeastaan väärä luonnehdinta, katsojalle selviää melko pian kumpi Olivioista on murhaaja. Siodmak rakenteleekin suspensen eri suunnista ja totutun tehokkaasti. Noir-ikonien Krasnerin kuvausta ja Tiomkinin musiikkia on aina yhtä nautinnollista seurata. Käsikirjoitus on silti nykykatsannossa kirskuvasti vanhentunut kaavamaisuudessaan.

The Bruery Mash & Coconut

Panemassa imperial brown alea Kalifornian kulttipanimolta hanassa, 13%, bourbon-tynnyrissä ikäännytetty. Tosiaankin ruskea. Tuoksussa sherryä ja vaniljaa. Makeaa vaniljaa maussa, rommin aromeita, ei sentään ällömakea, kyllä tässä hieman mallaskin tuntuu. Alkoholi ei häiritse, jälkimaku ei ole katkera, mutta kevyellä mausteisuudella kohtuullisen miellyttävä. Tammisuus tuntuu, mutta kookospähkinä ei pääse hallitsemaan. Oikein näppärää tynnyrikypsytyskamaa, aivan sattumalta tällaiseen tulokseen ei varmaan ole päädytty, taustalla on pitempi kokemus. Panema, 16.4.2018.

Flying Dutchman Witching Bitching Funny Bunny Spring Ale

Beerger-raukka on joutunut vaikeaan paikkaan Sörnäisissä Hämeentien pitkäkestoisen remontin takia ja kovasti syksyllä rummutettu panimokin tuntuu viivästyvän pahasti. Se ei toki mikään yllätys ole, näinhän muissakin hankkeissa on käynyt. Yritin tilata ruotsalaisen Nordic Kiwi Brewersin NEIPAa, mutta baarin tarjoilusysteemissä jotain häikkää, puolet hanoista liian lämpimiä, eivät suostuneet myymään niitä oluita. Otin sitten Sonnisaaren pilsiä. Pöydät kuitenkin lähes täynnä tiistai-iltana, joten ruokapuoli näyttää vetävän hyvin. Se on hyvä merkki bisneksen kannalta, toivottavasti panimokin saadaan joskus toimimaan.

Palasin takaisin Kurviin, rakennustelineet varjostavat pahasti S-ryhmän paraatibaariakin. Olen jo aika lailla kyllästynyt Flying Dutchmanin oluisiin. Yleensä niissä ei ole mitään vikaa, mutta ne ovat niin hillittyjä ja vaisuja keskitien oluita, että otetta on vaikea saada. Ainoa mieleenjäävä piirre on vitsikäs pitkä nimi. Kevätoluessa 5,3%, tätä on kai ollut tarjolla jo viime keväänäkin, kevyesti samea, karamellisuutta tuoksussa. Karamellinen makukin, hailakasti  hedelmäinen, kohtuullisen raikas. Ei sitrusta, ehkä hieman belgiestereiden vivahdetta. Maku pysähtyy kesken, ei jälkimakua. Ei kerrottavaa jälkipolville. William K Kurvi, 16.4.2019.

Lumi Front Side Session IPA

Kevätaurinko lämmittää Alppilan kovia katuja ja Riekossa ennen kokeilematonta sessio-IPAa kaukaa Espoon takamailta, 5,1%. Murky ja tummahko. Makupuolella melko pehmeää otetta, nahkaista keksisyyttä, paksua bitterin tyyliä, kuivaa yleishedelmäisyyttä, mutta ei raikkautta tai sitrusta. Ei katkeroa, ei kovin miellyttävä kokonaisuutena. Maltainen Riekko, 16.4.2019.

Moose On The Loose Hopson

HIFK-futismatsin jälkeen päädyin Töölössä rauhoittumaan Viiteen Penniin. Samaan aikaan viereisessä jäähallissa HIFK putosi jääkiekkofinaalista oululaisjoukkueelle ja pettynyttä porukkaa valui baariinkin. Tarjolla porilaista saisonia, 6,3%. Tämä hirvipanimo on itselleni vielä melko vieras, yksi maitokauppagolden ja festareilla nopeasti tsekattu hapan villisaison on sattunut kohdalle. Nyt sitten Cascade-humaloitu tapaus, 40 IBU, tarjoilu varsin brutaalisti perustuopista. Tuoksussa voimakkaasti belgiestereitä. Maussa hedelmää, karamellia, mausteita. Melkoisen makea, ei katkeruutta. Periaatteeessa ok, mutta epätasapainoiseksi jää, varsinkin karamellisuus tökkii. Viisi Penniä, 15.4.2019.

HIFK - FC Lahti 0-1

Kun päätin tällä kaudella tsekata livenä Veikkausliigan tason, niin on asiallista seurata HJK:n ohella myös toisen helsinkiläisen pääsarjajoukkueen HIFKin otteita. HIFKillä on huikeat perinteet, mutta 1970-luvun jälkeen on ollut hiljaisempaa jalkapallon puolella. Olisi hienoa saada myös Helsingin kahden muun historiallisen mahtiseuran KIF/Kiffenin ja HPS:n kuvioita tutkittavaksi, mutta ne pelaavat nykyään melko alhaalla. HIFKilläkin melkoista rimpuilua, tälle kaudelle siis noustiin takaisin pääsarjaan takaisin pienellä budjetilla. 

Viimeviikkoista parempi sää, nyt olin pääkatsomossa, johon ei aurinko paistanut. Talvitamineet ilman muuta taas tarpeen. HIFKin kauden ensimmäinen kotipeli, ei paljoa katsojia, mutta pohjoispäädyssä melkoisen äänekäs musikaalinen ydinkannattajajoukko. Lahdestakin oli saapunut kiitettävästi ääntä pitävä pieni joukkio. Istumapaikkani oli nyt hieman liian alhaalla, en saanut kokonaisuudesta tarpeeksi hyvää kuvaa. Hyvin tasainen ensimmäinen puoliaika, suoraan sanoen pelin taso ei kovin korkealle noussut. Järjestelmällinen pelinrakentelu oli molemmilla joukkueilla vaikeaa, tilanteita ei juurikaan syntynyt. Varsin tuntemattomia pelaajia tietysti itselleni, veteraaneista HIFKin Njazi Kuqi ja Lahden Pekka Lagerblom eivät kentälle päässeet. HIFKin maalivahtina pelasi 35-vuotias Arnold Origi, jolla näkyy olevan tilillä 33 Kenian maaottelua ja mies on myös Liverpoolin ja Belgian maajoukkueen Divock Origin serkku. 

Toisella puoliajalla lahtelaiset pystyivät kontrolloidumpaan peliin ja tunnin kohdalla syntyi johtomaali suoraviivaisesta vastahyökkäyksestä, maalintekijänä espanjalainen Josu. Tämä näytti katkaisevan helsinkiläisten selkärangan. Vaikka Lahden kovaääninen valmentaja Ristilä vaihtoi sisään puolustavampia pelaajia, pallonhallinta pysyi Lahdella ja HIFKin yritykset kilpistyivät lähes puolikenttään. Täytyy sanoa, että kovin nautinnollista pelin seuraaminen ei ollut ja motivaatio koko kauden intensiiviseen live-seurantaan ei vielä noussut korkealle. Lippu ensi viikon Helsingin derbyyn on kuitenkin hankittuna.

Kanava Amarillo Pils

Vääksystä kuivahumaloitua jenkkipilsiä, 5,2%. Hieman samea, hedelmää on. Viljaisuus heikompaa, samoin peräkärryn katkeruus. Puhdas silti, toimii useimmilla osa-alueilla. Sosiaalinen tilanne supisti muistiinpanoja jälleen kerran.  Pikkulintu Ruttopuisto, 13.4.2019.

Olutpaja NEIPA

Lopulta pääsin kiskaisemaan Pälkäneeltä tulevaa New England India Pale Alea, 6.5%.  Samea on, asianmukainen ulkonäkö. Ehkä jo ehtinyt hieman vanhenemaan, hedelmä ei äärimmäisen intensiivistä. Puhtaasti tulee silti esiin maussa, katkeroa vain nokare. Pieni pettymys, ei selvästikään Olutpajan parhaita. Pikkulintu Ruttopuisto, 13.4.2019.

Sonnisaari Twee Hoepies Mosaic Ekuanot

Omituisesti afrikaansiksi nimetty Sonnisaari-olut, nimi siis viittaa kahteen humalalajikkeeseen. Käsittääkseni jonkinlaisen sarjan aloitus, muitakin versioita on luvassa.  Alankomaiden suunnalle suunnattu nimi voisi ennakoida belgihiivaa, mutta sitä en tästä NEIPAsta huomannut. 7%, kolmesti kuivahumaloitu, samea ja ruma. Tuoksussa kypsää trooppista hedelmää. Aika intensiivisen hedelmäinen, kirpeämpää tavaraa, ei varmaankaan enää tuoreimmillaan. Panimon pienosakkaana sain tiedon, että oluen kegityspäivä on 23.2.2019. Mausteisuutta, mutta katkeroa taas varsin runsaasti. Ehkä jonkinlainen välityö , ei ainakaan tässä muodossaan Sonnisaaren parhaita. Pien, 13.4.2019.

Ritual Lab Bob The Younger

Italialaisvalmistajalta tripla-IPAa, 9,2%. Nimi vitsailee ehkä Russian Riverin Pilny The Youngerin suuntaan. Ehkäpä jopa edesmenneen Portlandin olutlegendan Don Youngerin kunniaksi. Kirkas, aika pehmeä, kohtuullinen juotavuus. Karviaismarjaa enemmän kuin sitrusta. Puhdaspiirteinen, mutta yksiulotteinen. Makeutta tulee liikaa. Sori, 13.4.2019.

Ritual Lab Ritual Pils

Pilvinen lauantaipäivä, valuin Vallilasta alas Kaisaniemeen. Sorissa italialaisen Ritual Labin oluita, ensimmäisenä kokeiltavaksi pils, 4,9%, 32 IBU. Lähes kirkas ulkonäkö, viljainen maku, ehkä hieman ohut, vienosti katkeroa. Periaatteessa puhdasta tavaraa, mutta lievä öljyinen mausteisuus hieman vieroksuttaa. Sori, 13.4.2019.

Stallhagen Ale Mary

Stallhagenilta saapui ensimmäistä kertaa näytepaketti bloggaajalle. Panimon oluisiin en ole viime aikoina muutenkaan usein törmännyt, lähinnä juon niitä Vantaan lentokentän Oak Barrelin vaihtuvasta hanasta. Merkillinen kapea pieni tölkki, 355 ml. Paketista löytyi nokkelasti nimetty kevyt sessioale, vain 3,5%, rosmariinilla maustettu. Humalina Columbus ja harvemmin esiintyvä Dana, vain 18 EBUa.

Suhteellisen tumma ruskea väri, lievästi sameutta, nopeasti haihtuvaa ohutta vaahtoa. Karviaismarjaa ja herukkaa tuoksussa. Maku on hunajainen, ilmeisesti siis peräisin rosmariinista, en oikein tunne sen makua. Runsaasti hiilihappoinen Stallhagenin muiden oluiden tapaan. Jälkimakua ei paljoa ole, pientä katkeruutta sinne jää. Mallas ei ole mitenkään edustavasti esillä, kokonaisuus on limsainen. Toiminee terassijuomana, mutta itselle erityisesti liika happoisuus tökkii.

Baz Luhrmann: Australia

Mahtipontisesti nimetty historiallinen leffa vuodelta 2008. Koko mantereen tarinaa tässä ei kerrota, mutta kohtuullisen eeppinen teos kuitenkin Northern Territorysta vuosina 1939-42. Lännenelokuvaa muistuttava rakenne karjanajoineen, huipentumana japanilaisten ilmahyökkäys Darwiniin 1942. Enpä muistanut, että Japani teki tällaisen iskun Australian mantereellekin. Aika löysä kertomus, vaikka rytmi on ripeä, tuttuja rasismiteemoja. Nicole Kidman varsin vakuuttava englantilaisena plantaasinperijänä. Komedialliset osuudet baaritappeluineen tuntuvat jotenkin vaivaannuttavilta. Paljon muitakin Hollywood-viittauksia kuin westernin suuntaan, mm. Wizard of Oz tulee esille rasittavan usein. Jaksoin katsoa läpi, mutta en innostunut missään vaiheessa.

Stamm Whitehaven

Matkahuollon kuriirin kanssa tuli sovittua toimituksen aikahaarukka perjantai-illalle, joten operoin varsin ripeällä tahdilla Panemassa. Hanatarjonnan lopullinen mittavuus tuli pienenä yllätyksenä, joten sen AF-tölkin olisi voinut jättää myöhempäänkin tsekkaukseen. Joka tapauksen session viimeisenä kaadoin suunnilleen ykkösellä kurkkuun tupla-NEIPAa, 8% Samea tämäkin, makeaa mansikkaa tuoksussa. Karkeampi maku, ei raikkautta, tässä hedelmäisyys on häipynyt kauas taakse. Katkeroa kuitenkin on tässäkin hyvin. Täyteläistä paksua kamaaa, mausteitakin mukana. Ei toimi kunnolla, mutta ei suuria virheitä maussa, ehkä oli nyt liian kylmääkin. Panema, 12.4.2019.

Stamm Nevermont Magic Dust

Tämäkin samea, 7%, 70 IBU. Appelsiinia nyt enemmän tuoksussa. Hieman tunkkaisempi maku, mutta katkeroa enemmän, myös mausteisuutta, pippuria. Tämä ei kohoa session keulille, vaikka onkin hyvin kuiva. Raikkautta uupuu pahasti. Panema, 12.4.2019.