perjantai 28. tammikuuta 2022

Bill Condon: Mr. Holmes

 Tuoreehko Sherlock Holmes -filmi vuodelta 2015. Sankari on jo 93-vuotias Ian McKellenin hienosti esittämänä, viettää eläkepäiviä toisen maailmansodan jälkeen Englannin kaakkoisrannikolla Sussexissa pienessä kylässä. Muistisairaus vaivaa veteraania, viimeinen toimeksianto ja äskettäinen vierailu Japanissa pyörii mielessä. Paljon elokuvasta pyörii mehiläisten hoidon ympärillä, seurana taloudenhoitaja-sotaleski ja hänen pieni poikansa. Mielenkiintoista vastakkainasettelua ampiaisten ja mehiläisten välillä, traagisiin mittoihinkin välillä yltäen. Lämmintä feelgood-meininkiä, Laura Linney onnistuu myös hyvin taloudenhoitajan roolissa. Silti jotenkin liian alakuloinen tunnelma kauttaaltaan, ei vanhenemisenkaan pitäisi olla näin tylsää. Ei ainakaan elokuvassa, jossa sen voi tehdä sellaiseksi kuin haluaa. 

torstai 27. tammikuuta 2022

Mallaskoski Jeriko Cherry Wild Sour Ale


 Mallaskosken Daniel Wallenius muisti taas parilla näyteoluella. Nyt ei niin raskasta kamaa kuin viime syksyn ikimuistoisessa mörssäritäyskädessä. Uuden tripla-IPAn ehdin jo hankkia omatoimisestikin (saatekirjeessä nyt 70 EBU ja maininta, että pullossa virhemerkintä). Jeriko Cherry on kirsikkaversio panimon Jeriko Wild Alesta, joka ei ole tuttu, mutta olen juonut sen mahdollista esiastetta Jokiranta Wildia, jossa käymisvoimana Jyri Ojaluoman joenpohjalta eristämät villihiivat. Cherrya on kypsytetty vuosi tammessa ja sekoitettu kirsikkapyreen ja tuoreen Jerikon kanssa. 6,4 %, Saaz-humalaa. Runsaasti vaaleanpunaista vaahtoa kirkkaanpunaisen nesteen päällä. Voimakkaasti happamuutta ja kirsikan tuoksua aromeissa. Raikkaaltakin vaikuttaa. Maku on kirpeä, hieman marjaisen nahkea, happamuutta selvästi vähemmän kuin tuoksussa. Mallas ja humala eivät juhli, tässä mennään täysin hiivan ja kirsikan ehdoilla. Mutta ei tämä mikään karkkisouri ole, kyllä makua on ihan ryhdikkäästi. Itse en tästä tyylistä tykkää, mutta se on minun ongelma. Tai eihän se ongelma ole, mutta tykkääjiä siis varmaan oluelle löytyy minun komplementtijoukosta.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista


 Pietarissa, Tallinnassa ja Turussa vaikuttanut saksalainen arkkitehti Carl Ludwig Engel saapuu 1816 Helsinkiin rakentamaan suuriruhtinaskunnalle pääkaupunkia. Viikilän pienimuotoinen romaani koostuu Engelin fiktiivisistä synkistä päiväkirjamerkinnöistä kuolemaan 1840 asti. Engel kiroilee kivisen niemen kallioita ja saatanallista säätä. Paljon merkintöjä Charlotte-vaimosta ja sairaalloisesta Emilie-tyttärestä. Oikukas pomo Ehrenström ärsyttää myös. Suhteellisen vähän tekstiä itse työstä, vasta loppupuolella arkkitehti käyskentelee yliopiston ja kirkon rakennustyömailla. Mies kaipaa kotikaupunkiinsa Berliiniin, mutta jämähtää arktiseen Helsinkiin. Teos on runoilijana aloittaneen Viikilän ensimmäinen proosateos. Kovaa suitsutusta on tullut Finlandia-palkintoa myöten. Teos on siis varsin suppea ja nopealukuinen. Runollisuus näkyy suorasanaisemmassakin tekstissä, mutta ei minusta oikein lähde lentoon. Engelin havainnot ovat liian alakuloisia, arkipäiväisiä ja tylsiä. Koleraepidemia riehuu kaupungissa, sairas valas ajautuu satamaan, venäläisiä rakennusmiehiä mätkähtää telineiltä maahan, mutta Engel ei juuri kulmakarvojaan kohota. Kokonaisuus jää varsin vaisuksi.

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Lehe Heaven Hell HH BBA


 American Barley Wine Virosta, 14,0 %, IBU 80 (tosin Alkon mittauksessa vain 27 EBU). HH BBA -lyhenteen merkityksen voi arvata ja panimon nettisivulla se vahvistetaankin, Heaven Hill Bourbon Barrel Aged. Odotetusti ruma kuralätäkön ulkonäkö, ohut vaahto. Tuoksussa on mausteista tammisuutta, yrttiliköörejä, vähemmän bourbonin vaniljaisuutta. Maku on makean karamellinen, maltaisuutta, luumuista hedelmäisyyttä. Varsin puhtaasti, täyteläisyyttä on, mutta juotavuus pysyy olemassa. Alkoholi tässä hieman silti tuntuu, ehkä 14% on jo liikaa tässä kontekstissa. Katkeruutta ei ole odotetusti. Makeus on yleistä barleywineissa, mutta paljon vähemmän sitä on omissa tyylisuunnan suosikeissani. Kyllä tämä alas menee, kun makeuden lisäksi mikään muu ei töki. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Orava Plague Doctor Barley Wine



 Varsinaissuomalainen Orava on käytännössä itselleni täysin tuntematon panimo. Somesta olen kuitenkin ollut huomaavinani, että panimolla on faneja. Sehän on Suomessa kohtuullisen harvinaista. Kiertolaisena aloittaneelta tuottajalta olen aiemmin juonut kollabojen ohella vain kolmatta vuotta sitten Distant Thunder IPAa. Panimo sijaitsee Liedossa ja nyt tarjolla koronatohtoriksi nimettyä ohraviiniä, 10,0 %, humalina Chinook ja Idaho 7, mutta järkyttävästi keittoon on sotkettu kahviakin. Meripihkainen väri, täysin kirkasta, hyvä vaahto. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta, ehkä kahvisuuttakin, mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin vahvoissa portereissa. Maku on hedelmäinen, pihkainen, maltainen, hieman mausteinen, kuivahko. Aika puhdas, ei niin täyteläinen kuin alkoholipitoisuus antoi odottaa. Tuntuu jopa hieman ohuelta, hyvä juotavuus. Ei juuri katkeruutta jälkimaussa. Ei mikään tyypillinen barleywine, mutta kahvipelleily ei kokonaan sotke olutta. Ilman sitä tämä voisi olla jopa miellyttävä. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko. 

Poppels Sudden Death Unmasked New England IPA


 Ei ole mikään yllätys, että ruotsalaiset vievät NEIPA-vääräuskoisuuden viimeiselle rannalle asti. Tässä Göteborgin lähiön savuavien autonraatojen seasta ponnistavassa tupla-IPAssa on katkeruutta vain 10 IBUa. Bud Lightissa on 6, mutta aika hyvä suoritus silti. 8,5 %, lyypekkiläinen Sudden Death kumppanina, humalana ainakin Talus. Sameaa keltaista kuulautta ja lumenvalkeaa vaahtoa. Tuoksussa bensaa ja herukkaa, ei kovin intensiivisesti. Maku on sitruksinen, mukana ananasta ja mangoakin, varsin kuiva runko, jossa maltaisuus on mukana. Alkoholi peittyy, lievästi mäntyistä otetta, jos ei nyt suoraa pihkaisuutta. Jälkimaku on tyhjä, niin kuin saattoi odottaa. Mutta puhdasta ja raikasta hedelmäistä olutta, hyvää tämä on peräkärryn puuttumisesta huolimatta. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko. 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Mallaskoski Triple Dry Hopped Triple IPA


 Seinäjoelta tripla-IPA, 10,0 %, useamman kerran kuivahumaloitu, katkeroita säälittävän vähän 20 EBU. Simcoe, Citra, Nelson Sauvin, yleensä nämä humalat toimivat hyvin. Parasta ennen 30.12.2022, tässä ei sentään 2023-höperehditä edellisten oluiden tapaan, vaikka näin vahvassa oluessa säilyvyyspotentiaalia onkin. Nyt on kunnon sameutta, todella paksun näköistä sameaa mehua. Tuoksussa on reilusti sitrusta, kuivempaa appelsiinia ja greippiä. Maku on varsin raikas, lähes pureksittavaa hedelmäisyyttä, sitrusta kuivasti. Ei kuitenkaan liian paksua tököttiä, juotavuus säilyy eikä viina pistele vähääkään. Kuivuus pitkittää makuja takaosaan päin, ei runsaasti katkeroa, mutta jotain kyllä löytyy. Tämä pääsi yllättämään, aivan tällaista en Seinäjoelta odottanut. Esimerkiksi nelisen vuotta sitten kokeiltu True DIPA jätti toivomisen varaa. Vahvoissa stouteissa Mallaskoski on kyntensä näyttänyt, samoin barleywinessa, mutta tämä taitaa olla ensi kertaa hienosti toimiva ylivahva IPA tältä hyvinvointialueelta. Nyt haluaisin nähdä Mallaskoskelta kunnon perus-IPAn, 7,0 % (WC 90 IBU, NE 65 IBU), joka iskee Olarin köysiin. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko. 

Keppo Double IPA, pulloversio


 Jeppon Keppo-panimolta tuli juotua varsin epämiellyttävää tupla-IPAa toissa syksynä Ruttopuistossa. Ehkä nyt uudistettu versio tarjolla, koska ainakin alkoholipitoisuus on hieman noussut 7,5 % -> 7,8 %. Etiketissä kultakirjaimia teollisten bulkkipanimoiden parhaiden perinteiden mukaisesti. Humalina kunnon lajikkeet El Dorado, Mosaic, Rakau. Huomattavasti kirkkaampi kuin hanaversio, lievää sameutta silti esillä. Tuoksussa on makeaa karamellisuutta, eipä juuri muuta. Maku on makeahko, hedelmäpastillinen, siis tosiaan karamellinen, varsinaista hedelmäisyyttä ei juuri esiinny. Runko tuntuu omituisen ohuelta, varsinkin tupla-IPAksi, jollainen tämä ei tietysti näillä numeroilla olekaan. Ei tässä hanaversion happamuutta tai savuisuutta sentään ole. Voimaista diasetyyliä ehkä saattaa vähän kurkkia. Ehkä ei kuitenkaan, kyllä tämä ilman virhemakuja etenee. Jälkimaussa on hieman katkeruutta, mutta kokonaisuus on varsin vaatimaton. Humalaa on ilmeisesti aivan liian vähän, tai sitten tämäkin olut on todella vanhaa. Tässä on nyt heti Horizontin perään toinen päiväyksillä huijaava nilkkipanimo esillä. Parasta ennen -päivämääräksi on merkitty 02/08/23. Mikä ihmeen villitys nämä vuosikausia kehittyvät IPAt oikein nyt on? Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.

Horizont Gentle Bastard


 Budapestista india pale alea, 6,5 %, 63 IBU. Taannoisella Budapestin vierailulla join Horizontilta sekä IPAa (ei siis tätä samaa) että altbieriä, enkä tykännyt kummastakaan. Ehkä laatu on kuitenkin niistä ajoista ehtinyt parantua. Sameaa kinuskikastikkeen väristä olutta. Tuoksu on varsin laimea, ehkä vähän geneeristä hedelmää irtoaa. Maku on maltainen, pehmeä, makeahko, todellakin yleishedelmäinen brittityyliin, ei sitrusta tai trooppisia vivahteita. Hieman vetinen runko ja jälkimaussa vähän, mutta vain vähän katkeroa. Ei siis mitään häiritseviä sivumakuja, joten ehkä tämä olut on vain nuupahtanut vanhuudenheikkouteen. Tölkkiin on merkitty parasta ennen 03.07.23. Jos IPAlle annetaan noin posketon säilyvyys, niin siitä ei voi päätellä mitään tölkitysajasta. Siitä voi kuitenkin päätellä melko paljon panimon asenteesta maksavia asiakkaita kohtaan. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.

RPS Theory of Hoppyness IPA


 Uutta west coast IPAa Kallaveden länsirannalta, jos niin voi sanoa, siis Kuopion Siikarannasta. 6,3 %, Loral, Simcoe, Talus, Nelson Sauvin. Kirkas kultainen olut, vaalea vaahto. Karviaismarjaa tuoksussa, vähän klementiiniäkin. Maku on sitruksinen, varsin täyteläinen, trooppisiakin vivahteita, hiilihappoa ehkä hyppysellinen liikaa. Mallasrunko ei huoju, pihkaakin seassa. Jälkimaussakin on täytettä, katkeruus jatkuu kohtuullisen pitkään ja yllättävän voimakkaana. Tuoretta ja raikasta, vaikka tölkitetty ehkä jo joulukuun alussa, koska best before on 07 12 22. Oikein näppärää, parasta RPS:ää viimeajoilta, ehkä koko toiminnan ajalta itse asiassa. Tykkään kovasti. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko. 

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

James Lee Burke: The New Iberia Blues


 James Lee Burke ei siis lopettanut pitkää sarjaansa Robicheaux-romaaniin 2018, tässä on sitten seuraava opus seuraavalta vuodelta. Täysipainoinen pitkä romaani onkin ja ehkä aiempia raikkaampikin. Dave Robicheaux'n täytyy olla jo reilusti yli 80-vuotias, mutta niin vain mies toimii edelleen poliisina New Iberiassa Louisianan Bayou Countryssa. Mutta ei mitään radikaaleja muutoksia, kyllä tämäkin romaani on pääosin vanhojen aiheiden uudelleenvariointia. Hollywoodin filmiryhmä on taas alueella ja ruumiita tulee tiheään tahtiin. Niitä on neljä ennen kuin rikospaikkatutkijat saavat kerättyä aineistot kasaan. John Fordin elokuva My Darling Clementine nivoutuu tarinaan monin tavoin, ei tosin kovin harmonisesti. Dave ja kumppanit tekevät jopa ekskursion Utahin Monument Valleyyn. Alafair-tytär on taas kuvioissa ja nuoret naiset aiheuttavat levottomuutta moninkertaisessa leskimiehessä. Toinen on blueslaulaja ja toinen Robicheaux'n uusi työpari. Edellisen romaanin palkkamurhaaja tekee paluun. Entistäkin enemmän höperehtimistä kommunikaatiosta kuolleiden kanssa. Harhanäkyjä tulee entistä tiiviimpään tahtiin. Tekeillä oleva elokuva liittyy Ludlow’n verilöylyyn 1914. Lazy Lester, Rapala-uistin ja Michael Connellyn romaani saavat maininnat. Teksti on tutun rönsyilevää, mutta kulkee nyt sujuvammin kuin joissakin aiemmissa teoksissa. Jälkipuolella on jotenkin tuoreempi ote kuin myöhäistuotannossa yleensä. Loppukohtaus ei ole persoonallinen, mutta kuitenkin toimiva. Loppusanat Woody Guthrieen liittyen ovat erityisen painokkaat. Hieno romaani siis taas kerran vanhalta mestarilta. Robicheaux-saagaa on ainakin yksi nide vielä lukematta.


Wim Wenders: Hammett

 Muistan, että itselläkin oli kovia odotuksia 80-luvun alussa Hammett-elokuvaan. Ohjaaja Wenders oli säväyttänyt Highsmith-tulkinnalla Der amerikanische Freundilla, tuottaja Coppola oli uransa huipulla, pohjalla Joe Goresin romaani, käsikirjoittajana superkirjailija Ross Thomas ja tietysti päähenkilönä itse rikoskirjallisuuden luoja. En ollut silloin vielä lukenut Goresin romaania, mutta ongelmia tuli jo itse lähtökohdasta. Ei rikoskirjailija rikostarinan päähenkilönä sittenkään ole metakikseistä huolimatta kovin terävä idea. Kuvausaikana tapahtui kaikenlaista. Nyt nähtynä elokuvan paha virhe on kuvaaminen Zoetrope-konkurssistudion lavasteissa. Hammettin yksi päähienouksista eli realismi menetetään heti kärkeen. Huhutaan, että Wendersin ensimmäinen hylätty versio oli kuvattu oikeissa lokaatioissa. Frederic Forrest on kyllä saatu hyvin Hammettin näköiseksi, mutta muuten suoritus on vaisu. Forrest jopa yrittää puhua kuin Humphrey Bogartin Sam Spade The Maltese Falconissa. Tuberkuloosiysköksissä ei samaa veren makua kuin Victor Maturella My Darling Clementinessa. Itse tarina käsikirjoituksen katoamisesta San Franciscon Chinatownin alamaailmaan on todella löysä. Wendersin ohjaus ei saavuta irtonaisuutta missään vaiheessa. Kokonaisuus on hengetön, keinotekoinen ja tylsä. Sivuroolicameoihin saadut Elisha Cook Jr, Samuel Fuller ja Sylvia Sidney eivät paljoa piristä, ei myöskään Marilu Hennerin sadetakki, joka on selvä nyökkäys Le Quai des brumesin Michèle Morganiin. Jälkeenpäin on spekuloitu, että Coppola ohjasi elokuvasta enemmän kuin Wenders. Joka tapauksessa lopputulos on kehno.

lauantai 22. tammikuuta 2022

1000 Lakes Gofore Roine Porter



 Töölö on pitkä, yli kaksi kilometriä kävelyä jäisellä Mannerheimintiellä Pennistä Urhoon. Söin jo tutun tillillä ryyditetyn tonnikala-katkarapupizzan. Ruokajuomana ensimmäinen kokeilu uudelta Vaajakosken panimolta. Panimon nimi näkyy olevan 1000 Lakes Distillery, mutta en suostu postauksen otsikkoon pistämään panimon nimeksi tislaamoa. Pöljempääkin on tietysti tullut vastaan. Tamperelainen atk-puulaaki Gofore jotenkin kai myös sotkeutunut olueen. Porterissa 5,5 %, 30 EBU, Magnum ja Saaz. Musta, paahteinen hieman makea tuoksu. Kuiva ja paahteinen maku. Ei paljoa hedelmää, vähän ohut. Liikaa hiilihappoa, ei katkeroa. Ei sivumakuja, ok, mutta tavanomainen ja persoonaton. Urho, 22.1.2022.

Mad Hopper Truth Serum


 Session päätteeksi ainoa vahvempi olut. Totuusseerumi on kveikillä käytetty tupla-IPA, 9,0 %, 45 IBU, Magnum, Cascade ja Simcoe. Samea ja ruma. Hieman makea tuoksu, marjaisuutta. Maku on kovasti karbonoitu, trooppishedelmäinen, lievästi hapan. Makea, jotenkin nihkeä. Alkoholi peittyy, mutta olut ei aukea puhtaasti. Nyt ei katkeruuttakaan. Happamuuskin häiritsee, ehkä jotain hedelmää lisätty. Epämiellyttävää, harmittava päätös kokonaisuutena mukavalle istunnolle. Rahaa ei juuri kulunut, baarissa väljää, ei syntynyt sosiaalisia tilanteita. Viisi Penniä, 22.1.2022.

Mad Hopper Black Magic


 Double Fantasy NEIPA ei ollutkaan enää tarjolla, joten päädyin nitro stoutiin. 5,0 %, 40 IBU, Magnum ja East Kent Goldings. Odotetun kuohkea vaahto, paahteinen ja kahvinen tuoksu. Kuivaa, pehmeää, kevyesti paahdetta, maltaisuutta, hiven hedelmääkin. Ihan näppärää, ehkä tuoreimman makuinen olut koko sessiossa. Nyt hyvin lievä katkeruus. Viisi Penniä, 22.1.2022.

Mad Hopper Winter Bock


 Session toisessa lagerissa 6,0 % ja 30 IBU. Kirkas, meripihkainen väri. Savuinen tuoksu. Maussa tervaa, pihkaa. Ihan miellyttävästi, mutta ehkä rauchia pitäisi annostella enemmän. Tässäkin lievää hedelmäisyyttä, nyt katkeroita vähemmän. Huomasin vasta myöhemmin, että olut on täynnä joulumausteita, muskottia, pippuria, neilikkaa, kanelia. Huhhuh, aika hillitysti mausteita oli annosteltu, koska ei ne liikaa maistuneet. Savumallas näköjään kätkee niitä mukavasti.  Viisi Penniä, 22.1.2022.

Mad Hopper Live Wire


 Kevyt sessio-IPA, 4,5 %, jälleen Magnumia sekä Galaxy, Pacific Jade ja Sabro. Katkeruutta 60 yksikköä. Sameaa on. Taas kirpeän hedelmäinen tuoksu. Maku on trooppishedelmäinen, mutta lievää kalkkisuutta tässäkin, kuivaa ananasta ja mangoa. Taas katkeruutta on hyvin. Ohkaisuus ei ongelma, tämä on hyvin täyteläinen, session miellyttävää osastoa. Viisi Penniä, 22.1.2022.