sunnuntai 16. helmikuuta 2025

Antti Tuomainen: Palavat kivet


 Vakuutusmatemaatikkotrilogian jälkeen Antti Tuomainen julkaisi kepeän, mutta onnistuneen pienoisromaanin, joka antoi odottaa hyvää jatkoa. Se jatko on tämä vuonna 2023 ilmestynyt saunateemainen romaani, jonka tulin lukeneeksi nyt hieman myöhässä. Ensimmäisen persoonan kertoja on tällä kertaa 53-vuotias Anni Korpinen, pienen kiuasyhtiön huippumyyjä. Aloitusprologi on taattua Tuomaista. Firman johtaja murhataan brutaalisti, mutta samalla jotenkin makaaberin humoristisesti. Hienosti ja vaivattomasti teksti soljuu eteenpäin, tässä on helppo nähdä uransa huipulla operoivan ammattimiehen moitteetonta jälkeä. Huumori nivoutuu nyt ehkä paremmin kuin aiemmissa teoksissa, farssimaisuutta on sordinoitu. Mutta Annin aviomies on koomisesti F1-fani pahimmasta päästä. Menneisyyden tapahtumat painostavat nykyhetkessä. Hitchcock-tyylisesti Anni on murhan pääepäilty ja joutuu itse tutkimaan tapausta osoittaakseen syyttömyytensä. Toimintaakin on ja ruumiita tulee lisää. Loppupuolella on ehkä muutama ylimääräinen rönsy, mutta mallikkaasti Tuomainen vie tarinan maaliin. Tuomainen on harrastanut uusimmassa tuotannossaan feelgood-lopputulemia ja sehän on mukavaa. Seuraavakin romaani on valmiina ja pitää ottaa lukuun ilman muuta. 

Veikko Aaltonen: Tilinteko

 En ole pitkään aikaan nähnyt Veikko Aaltosen elokuvia ja tätä vuoden 1987 esikoisohjausta tuskin edes ensi-iltaviikon jälkeen. Melko hyvin on elokuva kuitenkin mieleen jäänyt. Aaltonen kuului Kaurismäki-klaaniin ja Aki on tässä tuottajana ja toisena käsikirjoittajana, Timo Salminen kuvaajana. Elokuva alkaa hienosti, postiauto kiitää ruskamaisemassa ja kuski laulaa Tuomari Nurmion Aavaa preeriaa. Hyvin pelkistetty kostotarina, western-fiilistä, hyvin vähäpuheinen elokuva. Esko Nikkari ja Juhani Niemelä päärooleissa erinomaisia. Markus Allan ja Billie Holiday laulavat. Kuvattu ilmeisesti Kankaanpään ja Lavian seudulla. Käsikirjoituksen ohuus kyllä lopulta tuntuu ja jopa 70 minuutin kesto alkaa tuntua ylimitoitetulta. 

Factory Craft Beer Festival 2025


































 Alkukesästä 2023 osallistuin Factory Craft Beer Festivaliin Etkon kesäterassilla Vallilan Konepajalla. En muista oliko viime vuonna vastaavaa, mutta ainakaan en päässyt osallistumaan. Nyt sitten Etko ja Factory Brewing ovat muuttaneet Keravan Klondyke-taloon ja festivaalit keskellä talvista helmikuuta. Aloitus oli jo perjantaina, mutta lähdin matkaan vasta lauantaina. Aloitus oli klo 14 ja ovet auki 13:30, joten päätin saapua jo tutuksi käyneeseen Klondykeen etuajassa, jotta ehdin tsekata Hagströmin Pacificin nykykunnon taproomin puolella. Pääsin paikalle 13:35 ja yllättäen rakennuksen pääaulassa festivaali oli jo täydessä vauhdissa. Eihän siinä auttanut muu kuin ruveta kiskomaan festaritarjontaa.


Festivaaliin oli rakennettu hieman maaotteluhenkeä Suomi-Britannia -asetelmalla, kun näytteilleasettajia oli kuusi Härmästä ja viisi Iso-Britannian saarelta. Päivälippuun sisältyi viisi olutannosta, joiden koko noin 10 cl, mutta melko runsaalla kädellä olutta tarjottiin. Hintaa yhdellä annoksella 3,50€, siis selvästi vähemmän kuin viimeviikkoisessa Tower Beeerissä. Päätin hoitaa hommaa vuorovedolla, ensin suomalainen ja sitten brittiolut. Aloitus Tujun Murphy's Law'lla, tanskalaisen Dry & Bitterin kanssa yhteistyössä tehty tupla-NEIPA, 8,0 %, Peacharine, Bru-1 ja Talus. Samu Koskinen varoitti, että tämä olut poikkeaa mehuisuuspainotuksellaan Tujun normaalista tarjonnasta. Sameaa, ei ihan vaaleaa. Kirpeää ja mehuista, ei katkeroa. Puhdasta ja intensiivistä, suhteellisen kuivaakin varoituksista huolimatta.


Tuttuja alkoi kerääntyä paikalle merkittävästi ja sosiaaliset tilanteet tiivistyivät. Muistiinpanot oluista siis supistuivat, mutta jotain sain kirjoitettua. Brittialoitus Boltonin lähellä toimivalta Rivingtonilta, Blood Machines on myös tupla-NEIPA, samat 8,0 %, Citra, Idaho 7, Galaxy ja Azacca. Suosikkihumaliani siis, sama ulkonäkö kuin Tujussa. Sameaa ja vaaleaa, hieman makeampi kuin edellinen. Mehuisuutta on, ei katkeroa. Kolmantena sitten isäntien uutuus, Factory Soulmate (Citra & Nectaron), tupla-NEIPA totta kai, 8,0 % ja huippuhumalat on otsikossa. Sameaa, trooppista hedelmää, mehuisuutta. Ehkä aavistuksen parempi kuin edelliset.


En pystynyt katkaisemaan tupla-NEIPA -putkea, jonka jatkoksi Manchesterin Trackin  No Ordinary Sun, yllättävänä kollaboraattorina Parrotdog Uuden-Seelannin pääkaupungista Wellingtonista. Tietysti 8,0 %, humalia ei julkistettu, mutta humalaviljelijä Mac Hops hankkeessa mukana. Samea ja mehuinen. Pehmeä, ei katkeruutta. Samaa korkeaa tasoa tämäkin. Sordinoin hieman hurjastelua ja downgreidasin Revenantin Scavengersiin, jossa voltteja vain 7,1 %. Tehty Bredan Frontaalissa, Nelson Sauvin ja Citra humalina. Session kevein siis so far ja sellaiseksi se myös jäi. Mehuinen ja trooppinen on, mutta hieman ohut tosiaan. Pehmeyttä ja raikkautta löytyy.


Janne Keskisarjan ehdotuksesta romutin vuorovetoidean ja vaihdoin oluen väriäkin tummempaan. Naantalin Mallasseppien Origin on imperial stout, jota aiotaan jatkossa käyttää useampien tynnyrikypsyvien oluiden pohjana. 11,0 %, Lakritsaa, suklaata. Makeaa, täyteläistä, jopa paksua. Ei juuri jälkimakua, mutta potentiaalia todellakin on monenlaisille variaatioille, tuskin maltan odottaa. Pohjoiswalesiläinen Polly's oli tuonut festivaalille 7-vuotissyntymäoluitaan, joista päätin kokeilla salfordilaisen Pomona Islandin kanssa tehtyä versiota, tämä 7th Birthday -niminen olut on tripla-IPA, 10,0 %, Mosaic, Citra, Talus ja Strata. Sameaa, hieman outo sivumaku, jauhomainen. En saa siitä otetta. Makeahkoa, luultavasti omalaatuinen Talus vaikuttaa tuohon sivumakuun. Tai sitten kegin pohjaa tai jotain, Janne Keskisarjan mukaan piti olla parempi.


Jatkoin rohkeaa pomppimista tyylistä toiseen ja Rivingtonin toisena oluena  American Barleywine 2024. 11,2 %, Moutere, Columbus, Comet, Azacca, Simcoe., Amarillo, Idaho 7 ja Zappa, huhhuh. Maltainen ja kuiva. Aika miellyttävä, katkeruutta oikein mukavasti, ei erityisen hedelmäinen. Päivän tarjonnassa oli vain yksi länsirannikon tyylinen perinne-IPA, joten tietysti se pääsi maistelukynnyksen yli. Mallasseppien Way of the West Coast on tuplatasoa, 8,0 %, Factory Brewing kumppanina, Simcoe, Nelson Sauvin, Chinook ja Cascade. Siis päivän ensimmäinen kirkas olut, kullanvärinen. Pehmeä, sitruksinen, kuiva, katkeruuttakin hyvin, istunnon parhaita.


Päätin tässä vaiheessa puraista hieman välipalaa. Luulin, että pizzaslaisseja saa taproomista noin vaan noutamalla, mutta ajoitukseni oli onneton. Juuri tähän aikaan tiskeillä vaihdettiin oluita iltasessioon ja moni muukin teki ruokailupäätöksen. Kävin vilkaisemassa myös aularavintolan burgeritarjontaa, mutta annokset näyttivät liian suurilta. Niinpä palasin taproomiin ja tilausta joutui odottamaan lähes tunnin. Hagström Pacificia ei taproomin hanassa ollutkaan, ilmeisesti se oli juotu jo loppuun. Niinpä ruokajuomaksi Etkon Dream of Green 2025, moderni west coast IPA, 6,0 %, Cascade, Waimea ja Mosaic. Hyvin kirkas ja kultainen. Maltainen, kuiva, vähän on katkeruuttakin. Hedelmää vaisummin, puhdasta kuitenkin. Pizza oli hyvää tälläkin kertaa.


Paluu festivaalisalin puolelle ja Factory Whakahoa. Tripla-NEIPA, 9,5 %, Peacharine, Nelson Sauvin, Motueka, Southern Cross. Todella sameaa ja vaaleaa. Greippiä tuoksussa. Maussa kirpeää ja raikasta mehuisuutta hyvin kivasti, hyvä juotavuus. On kyllä maukasta, ehkä Factoryn saagan huipentuma tähän mennessä, toimii upeasti. Jopa lievä katkeruus, harvinaista tässä vahvuudessa. Oma toinen viiden oluen lippuni loppui tässä vaiheessa ja pohdin jopa poistumista tämän huippuhetken kohdalla. Viisi olutta lisää tuntui hieman arveluttavalta. Onnekkaasti poislähdössä ollut Heinäsen Juha tarjosi omaa lippuaan, jossa vielä kolme olutta jäljellä. Optimaalinen ratkaisu, joten palasin mallasjuomien pariin. East Sussexin Beakin Kiwi on tietysti tupla-NEIPA, 8,0 %, kollaboraattorina katalonialainen Doskiwis, Nelson Sauvin pääroolissa, tukemassa Citra, Mosaic ja Eclipse. Taas vaaleaa ja sameaa. Trooppista hedelmää, persikkaa ja mangoa. Kuivana pysyy tämäkin, ei kyllä katkeruutta.


Trackiltä toinen NZ-kollabo, Wellingtonin läheltä ponnistavan Duncan's Brewingin kanssa tehty Living Here, tupla-NEIPA, 8,2 %. Eggersin humalafarmilta Motuekaa. Mikko Fedotov tarjoili tätä lasin täyteen. Sameaa on, trooppista tuoksua. Kuiva runko, mehuisuutta, erittäin puhdasta. Viimeisenä oluena sitten Salaman yllätys-TIPA, joka ei ollut olutlistalla. Sikälikin sovelias päätös, että Salamahan on laajentamassa toimintaansa mittavasti Klondyke-taloon. Aulan suurista ikkunoista näkyikin juuri Salaman käymistankit festivaalisalin puolelle. Siis Neon Horror Megalomaniac, 10,0 %, pelkkää Citraa. Sameaa, melko neutraali tuoksu. Täyteläistä, sitrusta, on vähän karamellisuuttakin. Ei juuri katkeroa, hieman liian makea minun makuun.


Tähän se sitten päättyi, Paihalaksen villit jäivät maistamatta, mutta en oikein sovelias arvioija siinä tyylissä olekaan, koska omat suosikkityylit ovat toisaalla. On kyllä loistava tila talvifestivaalille. Ei tungosta ja silti riittävän kompakti fiiliksen nostattamiseen. Hyvä tunnelma, ei mitään suurempia ongelmia. Hienoa, että näin paljon ihmisiä Keravan syrjäseudulle saapui.


perjantai 14. helmikuuta 2025

Obolon Strong 8,6 %


Viimeinen Galatean Ukraina-näytteistä. Olen tainnut tämän Obolonin nähdä Alkossa, mutta ostopäätöstä ei ole syntynyt. Taitaa olla liikkeellä vieläkin vahvempi Extra Strong ja kevyempi Strong 7,1 %. On siis liikaa viinalagerin tai malt liquorin fiilistä pakkauksessa. Mutta sisältöhän ratkaisee, joten otetaan arvioitavaksi. 8,6 % erottuu hyvin etiketistä, lisäaineena mainitaan glukoosi-fruktoosisiirappi. Oikein kaunis kirkas kultainen väri katoavalla vaahdolla. Tuoksu omalaatuinen, ihan kuin kypsää päärynää. Maku on erikoisen parfyyminen, jos nyt maku voisi olla sellainen. Makeaa karamellisuutta myös. Nyt on aika hirveää kamaa, en tykkää yhtään. Aivan liian makeaa, vaikea saada juoduksi. Ei mitään helpottavaa elementtiä, mutta loppuun asti sinnittelin,  eihän lahjahevosen suuhun katsota. 

Obolon Wheat Ale


Sorvaniemen Veikko pisti MOVAn oluita noutaessa mukaan myös nipun Obolonin tölkkejä, Galateahan tuo maahan myös tätä. Premium oli tuttu ennestään ja 0,4-prosenttinen juoma on sellainen, joka ei tämän blogin piiriin kuulu. Mutta pari uutta noteerattavaakin mukana. Vehnäale, 4,7 %, korianteria ja pektiiniä. Hyvin vaalea oljenväri, melko samea, tiheä pienikuplainen vaahto. Tuoksussa raikasta ruohoa ja mausteisuutta, miksei estereitäkin. Maku on pehmeän viljainen, lievästi mausteinen, voisi tämä melkein witbier olla. Ainakin lähempänä kuin MOVAn yksilö. Varsin kuiva, mutta myös ohut, maku pysähtyy nopeasti, jälkimaku on tyhjä. Puhdasta kyllä, mutta täyteläisyyttä tämä kaipaisi lisää.

MOVA Anti-Imperial Stout


Kolmas ja viimeinen MOVA-näyte, export/foreign stout, 7,2 %. Nimi viittaa tietysti Venäjän imperialistisiin rikoksiin ja kahleita katkovassa etiketissä vielä todetaan oluen olevan yhtä vahvaa kuin ukrainalainen rohkeus. Vahapäällys korkissa on tietysti hienon näköistä, mutta usein se on vaikea murtaa perustyökaluilla. Tällä kertaa vaha mureni helposti korkinavaajalla. Musta runko, melko nopeasti hiipuva ruskehtava vaahto. Paahteinen ja lääkemäinen tuoksu, ehkä vähän anistakin. Pehmeää ja täyteläistä, runsaasti maltaisuutta ja hieman makeampaa tervaleijonapastillifiilistä. Kypsää luumua, yleistä hedelmäisyyttä. Voisi olla hieman kuivempi minun makuun, huulet tahmautuu. Mukana taitaakin olla laktoosia. Aikamoinen makujen kirjo tässä vahvuudessa, jotain lämmittävää alkoholin tapaistakin, mutta ei vastenmielisellä tavalla. Jälkimakukin on lähinnä mausteisen yrttinen. Varsin mukavaa ja maistuvaakin. Näitä vahvempia olisi mukava maistaa Dnipron tekijöiltä enemmänkin. 

MOVA IPA


 Toinen dniprolainen näyte on sessio-IPA, 4,8 %. Alkon mittauksessa 42 EBU. Hyvin vaalea ja kirkas tämäkin, nyt vaahtoa syntyi reippaasti. Hennosti sitruista ja ruohoista aromia. Yllättävän täyteläinen maltainen maku, edelleen hyvin hienoisesti hedelmäisyyttä. Nyt runko on hyvin kuiva, mukavasti pihkainen ja kohtuullisen runsas katkeruuskin jää pyörimään nielupinnoille. Tykkään paljon enemmän kuin Blanchesta, vaikka melkoisen vaatimattomilla raaka-ainemäärillä (humalilla) tässä varmaan ollaan liikkeellä, tietysti ymmärrettävästikin. Näppärää.

MOVA Blanche


 Ukrainan henkiinjäämiskamppailussa aletaan elää ratkaisujen hetkiä. Siispä syytä hiljentyä ystävänpäivänä ukrainalaisten oluiden pariin. Ukrainan oluiden maahantuojana kunnostautuneen Galatea Beveragesin Veikko Sorvaniemi otti viikko sitten yhteyttä ja tarjosi näytteitä repertuaarista. Niinpä ponnahdin alkuviikosta Lauttasaareen hakemaan niitä ja nyt koittaa maistelun vuoro. Kyseessä on MOVA-panimo melko itäisestä suurkaupungista Dniprosta. Ensimmäisenä testiin Blanche, 4,7 %, varmaankin siis belgityylinen vehnäolut wit. Vaalea, melko kirkas olut, heikosti vaahtoa. Maltainen tuoksu, hyvin miedosti mausteisuutta. Maku on maltaisen makea, melko hiilihappoinen, ei witin tyypillistä korianterin makua oikeastaan ollenkaan. Maku kehittyy hieman kuivemmaksi, mutta makuja on aika vähän. Ei onneksi mitään epämiellyttävääkään, mutta aika laimeaksihan elämys nyt jää. 

Tuju Radical Way Deathspresso


 Vielä ennen paluumatkaa Vantaalta vahvaa kahvistoutia Saimaan rannalta. 10,0 %, kollaboraattorina kyproslainen Radical Way Brewing. Mustaa, ruskea vaahto. Kahvia voimakkaasti tuoksussa, suklaata myös. Maussa hedelmäisyyttä, vähän lakritsaa. Kuiva kokonaisuus, jopa hieman katkeruutta. Ihan ok, täyteläistä on eikä liian makeaa. Vantaa, Pikkulintu Myyrmäki, 13.2.2025.

Beak Snap



 Etelä-Englannin vehmaista maisemista on saapunut Vantaan betoniviidakkoon foggy IPAa, 6,5 %, Eclipse, Simcoe ja Citra. Sameutta on, hedelmäinen tuoksu. Mehuisuutta mukavasti maussa, hieman mausteinenkin vivahde. Voisi epäillä Sabroa, mutta sitä ei siis ole mukana. Raikas kokonaisuus, mutta katkeruutta ei tässä mukana. Pikkulinnussa aloitti merkkipäiväesiintyjänä MelloJam-duo, ihan mukavia covereita, vaikka ei aivan omaa suosikkikamaa ollutkaan. Vantaa, Pikkulintu Myyrmäki, 13.2.2025.

Tuju Häkkilintu



 Vantaan Myyrmäen Pikkulintu täytti kaksi vuotta ja siirryin sinne työpäivän jälkeen. Harvoin on tullut käytyä, vaikka vain 15 minuuttia junalla Pasilasta. Loppumatkakin nyt sujuvaa, kun Myyrmäen päässä pääsee asemalta suoraan aukion poikki baariin. Viereen avautunut Solmu-baari, joka sekin vielä tsekkaamatta. Sivuun se jäi nytkin, kun keskityin Myyrlinnun merkkipäivätarjontaan. Tuju on tehnyt juhlaoluen, Häkkilintu on länsirannikon tyylinen tupla-IPA, 8,0 %, Centennial, Citra, Simcoe, Idaho 7, Mosaic. Kuivaa ja kirkasta on, sitrusta tuoksussa. Maussa hedelmäisyyteen ei erityisemmin ilmaannu pihkaisuutta, mutta mallasrunko pysyy tukevana. Katkeroa on tuntuvasti, selvästi enemmän kuin Tujulla yleensä. Tujun markkinointiosasto lupailee peräkärrylle elinkautisen kattavaa kestoa. Ehkä sellaiseen kaareen ei ylletä, mutta oikein nautinnollisesti katkeruus saattelee tämän huippuoluen maaliin. Vantaa, Pikkulintu Myyrmäki, 13.2.2025.

keskiviikko 12. helmikuuta 2025

RPS Sour


Kuopiolaissarjan kolmantena ja viimeisenä Sour, 4,8 %, alaotsikkona Mango & Passion, vehnää ja kauraa tässäkin, varmaankin oleellisimpana lisäaineena mango, myös lisäaromeja. Jostain syystä etiketin etupuolen passion puuttuu takapuolen ainesluettelosta. Etiketin sormiasetelman mukaan olut tunnetaan myös nimellä Scissors Sour. Aika samannäköinen muihin verrattuna tämäkin, nyt sameutta eniten. Ohut vaahto häviää nopeasti. Hedelmäinen ja kevyt happamuus tuoksussa. Kirpeän trooppishedelmäinen maku, mangoa oletettavasti siis. Happamuus todella häilyvän ohuesti mukana. Nyt hiilihappoa hieman enemmän kuin edellisissä. Näin kevyet "hapanoluet" jäävät omassa luokituksessani limonadiosastoon. Happamuus pitää vetää todella ikeniä puristavaksi, jotta se olisi kiinnostavaa. 

RPS Blanc


Toisena RPS-uutuutena Blanc, alaotsikkona Bière Blanche. Ennen vanhaan tätä oluttyyppiä kutsuttiin witbieriksi, witiksi tai belgityyppiseksi vehnäolueksi. Kronenbourg Blanc on ollut niin suosittu, että blanc alkaa vähitellen muuttua tyylin yleisnimeksi. 5,0 % tässäkin, Columbus ja Simcoe, vehnän ohella kauraa, korianteria ja muita aromeja. Etiketin nyrkin mukaan oluesta käytössä nimi Rock Blanc. Suhteellisen sama väri ja sameusaste kuin NEIPAssa, mutta vaahtoa ei juuri syntynyt. Korianteri tuoksuu hedelmäisen esterisyyden ohella. Maku on makeahkon karamellinen, hedelmäinenkin, mausteisuus hillitympää kuin tuoksussa. Hyvä juotavuus, suhteellisen vähän hiilihappoa. Maltillinen ja ohuehko on tämäkin, mutta tähän tyyliin se sopiikin. Tasapainoa ja puhtautta on. Tätä voi pitää täysipainoisena witinä, joten siinä mielessä paljonkin onnistuneempi olut kuin edellinen sessio-NEIPA. Mutta kovin mielenkiintoinen tyylihän witbier ei ole.

RPS NEIPA



Kuopiolaisen Rock Paper Scissorsin Aki Railanmaa kävi Helsingissä tammikuun puolivälissä ja jätti näytteet panimon uudesta maitokauppaolutsarjasta. Ehdin maistelemaan oluet vasta nyt, ne lanseerattiin isolla jakelulla helmikuun alussa. Kyseessä on lajityyppi, jota voinee kuvata edulliseksi erikoisolueksi. Termi on olutharrastajan kannalta omituinen, mutta Suomessa se tarkoittaa "suuren yleisön" keskuudessa kaikkia muita oluita kuin vaaleita mauttomia lagereita. 44 cl tölkkejä RPS pyrkii myymään noin kolmella eurolla. RPS kilpailee lähinnä Laitilan, Nokian ja Saimaan kaltaisten isojen pienpanimoiden kanssa, miksei myös kolmen jättipanimon joidenkin tuotteiden kanssa. Vahvuus jää tässä hintaluokassa tyypillisesti viiteen prosenttiin tai sen alle. Mielenkiintoisesti RPS:n kolmen oluen sarjassa ei ole yhtään lageria. Tällaiset oluet eivät oikein osu harrastukseni ydinalueelle enkä varmaan osaa arvioida niiden asemaa luontaisessa elinympäristössään.


Mutta testataan kuitenkin oluet tavanomaiseen tapaan. Ensimmäisenä NEIPA, 5,0 %, Simcoe ja Ekuanot, kauraa ja vehnää. Untappdissa oluen nimenä näyttää olevan Paper NEIPA. Etiketin kämmenkuva siis olisi tulkittava Paper-sanaksi.  Hyvin vaalea, kevyesti utua, mutta ei läheskään NEIPAlta yleensä odotettavaa sameutta. Hyvä vaahto. Raikasta trooppishedelmäistä tuoksua, mutta ei kovin intensiivisesti. Maku on kevyesti hedelmäinen, ehkä hieman hunajainen, mutta kuiva kuitenkin. Pehmeähkö, hyvä hiilihappotaso. Jälkimaku jää tyhjäksi. Puhdasta kamaa, mutta kovin ohueksi kokonaisuus jää. 

Olari Casual Hardflip


Uunituoretta Olaria growlerista, sessio-WCIPA, 5,7 %. Simcoe, Centennial ja Chinook. Kultainen väri, lähes kirkasta. Pehmeää herukkaisuutta ja sitrusta, kuivaa. Aika tuoretta, kuinkas muuten. Katkeruutta ei niin paljon kuin Olarin uusimmissa vahvemmissa. Ei varsinaisesti täyteläinen, mutta ohuus haittaa. Pihkaa ja muita makuja on riittävästi. Olarin Panimo Konepaja, 12.2.2025.


tiistai 11. helmikuuta 2025

Parish Ghost in the Machine



Vielä täytyi maistaa Louisianan sumua, kun spekseissä luvattiin katkeruuttq tasaraha  100 IBUa. Vahvuutta 8,0 %, melkoisen sameaa. Tuoksussa hedelmiä ja lievää yrttisyyttä. Maku on täyteläinen, kuiva, sitruksinen. Ehkä hiilihappoa liikaa. Kuivaa on, mutta ehkä on ikääkin, mehuisuus ei kohoa esiin. Peräkärry kieltämättä löytyy takalinjoilta. Vaisuhkoksi kokonaisuus jää, mutta jonkinlainen hopeareunus oluesta jää. Tuntuu vahvasti siltä, että Louisianan Broussardissa tämä olut olisi paljon paremmassa kuosissa. Eli voi jatkaa haaveilua matkustamisesta uudelleen näillekin kulmille, jos näin lupaavaa kamaa oletettavasti olisi tarjolla. Juova, 11.2 2025.