Australia Tasting 2019

Olen päässyt jo useamman kerran maistelemaan Timo Alasen ja Janne Keskisarjan maahantuomia oluita. Nyt oli vuorossa velan lyhentämisen vuoro Australiasta roudaamieni tuotteiden parissa Lucian päivänä. Raskasta hommaa, siis sekä roudaaminen että tölkkien tyhjentäminen. BentSpoken DIPAn ja Uraidlan oluita maistelin jo reissussa, joten tässä sessiossa jätin ne vieraille. Wizard's Wrath taisi irrottaa suurimmat superlatiivit. Tölkillinen Prancing Ponya jäi vielä minulle myöhempää maistelua varten. Enimmäkseen IPAa tietenkin, lopuksi pari imperial stoutia. Tässä luettelomaisesti omia havaintojani. 

Stomping Ground, Hop Stomper IPA, 6,0 %, 355 ml, Melbourne, VIC. Kissanpissaa, trooppista hedelmää, kohtuullinen katkeruus, puhdasta. Capital Brewing, Rock Hopper IPA, 6,1 %, 375 ml, Canberra, ACT. Kuiva, marjaisampi, hillitty, kevyt katkeruus, ei huono. Modus Operandi, Sonic Prayer IPA, 6,0 %, 375 ml, Mona Vale, NSW. Herukkaa, maltaisempi, pihkaa, aavistuksen ohut, varsin hyvä, lievä katkerokin. 

Young Henrys & Collective Arts, Rye IPA, 6,5 %, 375 ml, Sydney, NSW, yhteistyö kanadalaisen panimon kanssa. Tuoksu maltainen, ruis makeuttaa, leipäinen, hedelmääkin on, hiilihappoa melko paljon.  BentSpoke, Sprocket, 7,0 %, 375 ml, Canberra, ACT. Puhdas, persikkaa, pehmeää, utuinen, ei samea, trooppishedelmäinen, kevyesti katkeraa. Toimii hienosti, vaikka ei edes kovin tuore. Old Wives Ales, Old Man Yells at Cloud NEIPA, 6,5 %, 375 ml, Melbourne, VIC. Samea, appelsiinia, ananas, ei erityisen raikas, vähän katkeroakin, ok. 

The Suburban Brew, India Pale Ale, 6,4 %, 375 ml, Adelaide, SA. Lähes kirkas, mallasta, ei oikein hedelmää, katkeroa on. Ei sitrusta, ei täysin puhdasta.  Little Bang, The Naked Objector Indecent West Coast IPA, 6,5 %, 375 ml, Adelaide, SA. Samea, vähän karkea, hedelmää, tasapainoinen, kuiva ja katkeroakin, ei tuore, mutta kohtuullinen. Mismatch India Pale Ale, 7,5 %, 375 ml, Hay Valley, SA. Hedelmää, west coast IPA -tyyliä, hedelmääkin, ei katkeroa, varsin puhdastakin, hiilihappoa liikaa, vieraat tykkäsivät. 

Pirate Life, IIPA, 8,8 %, 500 ml, Adelaide, SA. Kirkas, mallasta, hedelmää, mutta aika keskinkertaista, ei katkeruutta paljon, alkoholikin tuntuu. Wolf of the Willows, XXXPA, 9,2 %, 440 ml, Melbourne, VIC. Hedelmää, alkoholia, hiilihappoa, kirkas, tuoretta päiväyksenkin mukaankin, varsin hyvää. 

Deeds Brewing & Venom Brewing, Quiet Deeds Viper Pit Hazy DIPA, 9 %, 440 ml, Melbourne, VIC. Hyvin hedelmäinen, raikas, katkeroakin, ihan hyvää, ok. Fox Hat (Vale Brewing), Full Mongrel, Russian Imperial Stout, 10 %, 375 ml, Adelaide, SA. Paahtoa, hedelmää, marjaisuutta, ei kovin katkeraa.  Hop Nation, The Kalash Russian Imperial Stout, 9,8 %, 375 ml, Melbourne, VIC. Mallasta vahvasti täyteläistä, ehkä parempi kuin edellinen.

Marz Community Jumbo Mumbo

Varsin vahva session päätösolutkin, 8,0 %, Styrian Wolf, Falconer's Flight, Simcoe, Citra, ehkä vielä muitakin humalia. Sameaa, mehua, persikkaa, kiiviä, ananasta, mangoa, kohtuullisen raikasta, vähän katkeroa, ehkä paras kolmesta. Ei kuitenkaan tässäkään hurraamista. Sori Taproom, 12.12.2019.

Marz Community Liquid Dreams

Session vahvin olut,  9,0 %, jopa 100 IBU. Sitruksinen tuoksu,  ei kovin pehmeä, purukumia, mallasta hyvin, NZ-humaloiden fiilistä. Alkoholi ei tunnu, ei tosin katkeroakaan. Kohtuullinen keskitasoinen tapaus. Sori Taproom, 12.12.2019.

Marz Community Super Cryo Grag

Sorin torstai-spesiaalin toisena jenkkipanimona Marz Community Chicagosta. Tarjolla vain pieniä tölkkejä hintaan 13,90€. Jaoin kolme niistä Jussi Kuivilan ja Jukka Saukkosen kanssa. Ensimmäisenä Cascaden cryolla maustettua DIPAa, 8,0 %. Jotenkin omituinen vaisu tuoksu. Lievästi hedelmäinen, omenainen, asetaldehydiä? Mallasvoittoinen maku, hedelmää heikommin, tupakkaa, ei raikas. Tämä oli pettymys.  Sori Taproom, 12.12.2019.

Mast Landing Jonah DIPA

Toinen portlandilainen 8,1 %, tupla-IPAksi nimettyä alea. Citra, Mosaic, Idaho 7 ja El Dorado. Pehmeä, makea, trooppista hedelmää monipuolisesti. Vahvuus ei häiritse, mutta ei ole paljoa katkeruuttakaan. Puhdasta kamaa, aromien hedelmäcocktailista huolimatta kokonaisuus jää jotenkin puisevaksi ja yksiulotteiseksi. Paljon parempi kuitenkin kuin pale ale.  Sori Taproom. 12.12.2019.

Mast Landing Tell Tale DDH Pale Ale

Sori Taproom taas tuonut maahan USA:sta (tai todennäköisemmin jonkin eurooppalaisen brokerin tarjonnasta)  ennennäkemätöntä kamaa. Ei itselleni tuttuja panimoita, mutta minut on varsin helppo houkutella tällaisen tarjonnan ääreen. Mast Landing tulee itärannikon Portlandin liepeiltä Mainesta. Ensimmäisenä kokeiluun kahdesti kuivahumaloitu pale ale, 5,3% (toisen tiedon mukaan 4,8 %). Kissanpissaa, herukkaisuutta, eli Mosaicia varmaankin. Kypsää pehmeää hedelmää, kohtuullisen raikasta, mutta kovin ohut runko, ei peräkärryäkään. American pale ale on nykyään hyvin usein epätyydyttävä tyyli, se tuntuu jäävän aina vajaaksi monessa suhteessa. Sori Taproom. 12.12.2019.

Jussi Jalonen: Summan tarina

Suomen Sotahistoriallisen Seuran juhlavuonna itseäni eniten kiinnostava toiminta,  esitelmät, on ollut lamaantuneena. Esitelmiä on ollut vain muutama ja niissäkin laatu on käynyt varsin vaatimattomalla tasolla. Sitäkin yllättävämpää oli, että vuoden viimeisessä istunnossa oli vuorossa aivan erinomainen esitys talvisodan Summan taisteluista. Jussi Jalosen esitys oli ehkä paras runsaan viiden vuoden aikana SSHS:ssa kokemistani. Aiheesta pari vuotta sitten kirjan julkaissut oululaistunut dosentti ei tyytynyt markkinoimaan kirjaansa, vaan esiintyi intohimoisesti ja näkemyksellisesti.

Liian monissa sotahistoriaesityksissä käydään seikkaperäisesti läpi sotkuisia karttoja, kuinka JR69:n niukin naukin määrävahvuinen neljäs pataljoona koukkasi 98. divisioonan huoltoyhteyksiä vastaan Multaperän upottavassa maastossa. Jalonen ei tällaisesta ollut kiinnostunut, vaan pureutui Summassa taistelleiden joukkojen taustoihin ja sisäisiin suhteisiin. Jalonen heijasti Summan taistelut säännönmukaisesti vuoden 1918 vastakkainasetteluun. Pääosin joukot oli koottu Pirkanmaan ja Satakunnan tehdastyöväestä, jonka lojaliteetti valkoisten vapaussotaveteraanien komennossa ei ollut itsestäänselvää. Joukossa oli yleisesti punikkien pojiksi tunnustautuvien lisäksi paatuneita kaaderikommunisteja, joiden maailmanvallankumoususko oli kuitenkin juuri hiipunut Molotov-Ribbentrop -paktin järkytykseen. Jalonen osoitti, että talvisodan henki ehkä kristallisoitui taistelutilanteessa yhteistä vihollista vastaan, mutta sovintovalmisteluja oli jo tehty pitkin 20- ja 30-lukua. Tämä oli virkistävä näkemys SSHS:ssä, jossa vuoden 1918:n tapahtumien 100-vuotismuistelut ohitettiin 2018 lähes hiiskumattomassa radiohiljaisuudessa. Taistelutahtoa lujitti Neuvostoliitto samanaikaisesti pommittamalla Summan taistelijoiden kotirintamaa mm. Turun, Porin ja Tampereen työväenkortteleissa. 

Jalosella oli aiheeseen henkilökohtainenkin kosketus, koska hänen Nokian gummitehtaalla työskennellyt isoisänsä kaatui Summassa. Isoisä oli kuulunut suojeluskuntaan tehdastyöläisstatuksesta huolimatta. Punaisten ja valkoisten rintamalinjat eivät siis olleet 1930-luvun lopulla kovin selkeitä, eipä ne sellaisia olleet edes 1918. Poliittisen vastakkainasettelun liudentuminen ei mielenkiintoisesti ulottunut kielikysymykseen. Kun Summan rintama lopullisesti murtui helmikuussa 1940 paikalle valmistautumatta joutuneen ruotsinkielisen yksikön kohdalta, asiaa ei ole päästetty unohtumaan suomenkielisten sotureiden muisteluissa.  

Jalonen totesi uudemman talvisotatutkimuksen keskittyneen Tolvajärven ja Suomussalmen pohjoisempien dynaamisten korpitaistelujen kuvaamiseen. Kannaksen rintaman massiiviset materiataistelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Antti Tuurin ja Pekka Parikan kanonisoidut Talvisota-teoksetkin Taipaleenjoelta ovat enemmän eteläpohjalaisia maakuntaeepoksia kuin koko rintaman kuvaus. Taipaleen ja Summan taistelut ovatkin monin tavoin teknisesti samanlaisia, mutta suomalaisilla joukoilla oli kovin erilainen tausta. Juuri siksi Jalonen on halunnut valottaa enemmän Summan taustoja. Tässä mies onnistui erinomaisesti.

Ida Lupino: The Hitch-Hiker, teatteriversio

Lähemmäs 10 vuotta sitten näin ensi kerran Ida Lupinon film noirin. Muistikuvat ovat sen verran hyviä, että vääntäydyin Reginaan katsomaan tarinaa isolta seinältä. Harmittavasti kokemuksesta tuli torso, näin 70 minuutin elokuvasta vain 40 minuuttia. Oodissa virittyi palohälytys ja todella äänekäs tiedotusnauhoitus kolmella kielellä alkoi jylistä Reginankin salissa. Jonkin aikaa elokuvan esittämistä jatkettiin, mutta kopiossa vain norjalaiset tekstit, olisi välttämätöntä kuulla dialogia. Ymmärrän paloturvallisuusmääräykset, mutta elämäni aikana kokemani kaikki kymmenet palohälytykset ovat olleet vääriä, niin tämäkin. Automaattinauhoitusta ei saatu pysäytettyä ja tai edes vaimennettua, vaikka hälytys todettiin vääräksi, palokuntakin oli jo paikalla. Osa katsojista jäi odottelemaan, voisiko elokuvan esitystä jatkaa vielä jossain vaiheessa. Itse lähdin nukkumaan, oli myöhäisesityksestä kyse.

Mutta 40 minuutissakin ehti jotain nähdä. Nicholas Musuracan kuvaus on todella vaikuttavaa, tämä on poikkeuksellisen visuaalinen road movie Meksikossa. Mutta onpa todella synkkä tarina täysin psykopaattisesta tappajasta, tässä ei ole vähääkään huumoria tai muita keventäviä aineksia. Se tekee leffasta raskaan ja yksiulotteisenkin. Kuten ensinäkemälläkin totesin, tämä on pienimuotoinen persoonallinen teos, mutta ei sen enempää.

Tuju Oktopils

Suodattamatonta pilsiä Lappeenrannasta, 5,5 %, Tettnanger ja Perle. Suhteellisen samea todellakin. Hyvin maltainen paksu tuoksu. Sama efekti jatkuu maussa, hyvin paksu ja täyteläinen, oikein jyväviljainen maku. Aivan tällaista ei tullut vastaan viime viikolla Baijerissakaan. Hiilihappoja taas miellyttävän vähän, kokonaisuus on lähes pureksittavaa. Silti takapurenta jää ohueksi, jos pils kyseessä. Etupurennan osalta tässä on käsillä lähes überhelles. Ei minkäänlaista tasapainoa, mutta juuri siksi kiehtova. Panema, 9.12.2019. 

Salama Ozzie Bongo

Tujun oluiden keskelle Espoosta tupla-IPAa, 8,0 %, Galaxy ja Mosaic. Samea, trooppista hedelmää tuoksussa, maku karkeahko, kuivan nihkeä. Ei raikkaan mehuinen, mutta alkoholipitoisuus jo hieman vaikeuttaa onnistuvuutta. Salama on väläytellyt, mutta edelleen liian vähän olen juonut oluita kunnolliseen arviointiin. Tämä on lievä pettymys, hiilihappoakin on liikaa. Makua on kyllä runsaasti eli humalia riittävästi. Lievä katkeruuskin jatkuu takatilassa. Panema, 9.12.2019. 

Tuju Hopdead

Adventtinen vesisade pyyhki Vallilaa vaakasuoraan, mutta määrätietoisesti puskin kohti Lappeenrannan panimon uutuuksia Harjun puolelle. American IPA, Citra ja Mosaic,  7,0 %. Varsin ruskea, mutta samea. Pehmeää, matalahiilihappoista , makeahkon sitruksista, ananas myös esillä. Hyvin puhdasta. NEIPAn ja WCIPAn välimuoto, jossa mukava katkeruus. Tuju jatkaa todella vahvalla linjallaan, tykkäsin kovasti. Panema, 9.12.2019. 

The Bruery 11 Pipers Piping

Kaliforniasta hanassa todella vahvaa skottialea, 11 %. Jonkinlaista jouluista teemaa kai mukana, mausteina korianteria ja kandisokeria. Pehmeää ja täyteläistä, makeaa tietysti, mutta ei liian makeaa. Kuohkeutta on ja jopa loistava juotavuus. Makua melkeinpä liian vähän näin vahvaksi olueksi, mutta vähitellen anista ja lakritsaa kerääntyy. Positiivinen yllätys ilman muuta. Panema, 7.12.2019. 

Bräugier Fugger The Rich

Toinen Bräugierin näyte, nyt DIPAa,  8,8 %, ei vaahtoa oikeastaan ollenkaan. Meripihkan väri, pihkainen maku, varsin täyteläinen. Kuiva karkeahko kokonaisuus, ei varsinaisesti alkoholin tuntua, mutta vähän sinnepäin, jotain lämmittävyyttä on. Kevyt peräkärry tässäkin, mutta ei niin hyvää kuin NEIPA, pehmeämmin homman pitäisi toimia. San Diegon tupla-IPAt varmaan esikuvina, mutta lopputulos ei nyt samalle tasolle yllä. Kustaa Vaasa, 7.12.2019. 

Bräugier High As A Dragon DDH IPA

Teemu Lahtinen kumppaneineen oli taas organisoinut Kustaa Vaasan terassille pienimuotoisen olutfestivaalin alkukesäiseen tapaan. Välilläkin on tainnut tapahtua, mutta siihen en ehtinyt mukaan. Terassi on syksyllä saanut lasiseinät ja sisällä oli jopa liian lämmintä tihkusateisessa joulukuussa. Teemu lupasi taas blogistille ilmaisen oluen, joten saavuin paikalle käytännössä suoraan lentokentältä. Tarjolla Talvipuutarha Edition -festarilla Olarin oluita kesän tapaan sekä Bottle Cap -firman maahantuoman berliiniläisen Bräugierin settiä. Jututin alkukesästä Berliinissä Bräugierin Brian Trauthia, joka totesi Suomen vientineuvottelujen olevan käynnissä. Tässä nyt sitten homma jo toteutuneena.

Tiski oli nyt toisessa päässä terassia ja siellähän Teemu ja Olarin Hanna Montonen jo kahvoissa olivatkin. Tai olivat olleet jo kahdeksan tuntia. Otin Bräugierin NEIPAa, 6,2 %. Samea olut tuntui hetken jopa mallasvoittoiselta, mutta ei sentään. Sitrusta on runsaasti, mutta mallas erittäin hyvin mukana. Aamiaismehutasoa ei siksi nyt tavoiteta, mutta sehän on vain hyvä asia. Tässä on jopa katkeruutta huomattava määrä, enemmän kuin kesällä Berliinissä juomassani panimon NEIPAssa. Siis NEIPA, jolla perinteisiä aineksia mukana, oikein hyvää ja tasapainoista, kuohkeaa ja tuorettakin. Kustaa Vaasa, 7.12.2019.

PS. Tämä on blogissa tänä vuonna 1077. postaus. Se on uusi ennätys, 2017 kirjoitin 1076 kertaa. Tarkoitus on ollut harventaa tahtia, mutta toisin on käynyt. Ehkä ensi vuonna sitten hiljaisempaa. 

Schlossbrauerei Stein Helles

Yllätystarjontaa Münchenin lentokentällä, luomubistrossa kolme olutta Stein-panmolta, helles ja kaksi vehnää. Helles hieman utuinen. Pehmeää, vähän hiilihappoa, maltaan ohessa jotain puumaista pihkaisuutta. Mahlaa ehkä pikemmin. Ei oikeastaan epämiellyttävää, mutta olut aavistuksen liian lämmintä. Tällainen kahvila ei ehkä eniten myy olutta. Lasissa panimon alaotsikkona Heinz vom Stein. Panimo näyttää sijaitsevan Chiemgaun alueella Itä-Baijerissa Traun-joen rannalla. Juuri samoilla kulmilla kurvailin 1999 elokuussa etsien kiivaasti taivasaukkoa puolipilvisessä säässä täydellisen auringonpimennyksen aikana.  München, Flughafen, Terminal 2, Bistro Organic, 7.12.2019.

Augustiner Hell, hanaversio

Augustinerin vaalea olut listalla Vollbier-nimellä, mutta kyseessä tietysti sama Hell kuin puutynnyristä torstaina nautittu. Toisaalta olen blogiin aiemmin kirjoittanut vain pulloversiosta, joten otetaan vielä yksi variaatio. Tuntui nyt hieman hedelmäiseltä, ruohoinen maltaisuus silti suurimmassa roolissa. Aivan erinomaistahan tämä on. Frauenkirchen kylkeen 2013 alkuperäisen luostarin paikalle avattu 2013 Augustiner Klosterwirt jäi nyt tsekkaamatta. Tuskin olut siellä parempaa on. Panimohan on jo pitkään ollut Landsberger Strassella keskustan länsipuolella. Kassakuitissa tämän paikan nimi Augustiner Stammhaus. Kuitin osoitekentässä Augustiner Grossgaststätte, rakennuksen julkisivussa Augustiner-Bräu-Ausschank. Ruokapuolen julkisivussa pelkkä Augustiner tai Zum Augustiner. München, Augustiner-Bräu-Ausschank, 7.12.2019.

Augustiner Dunkel

Münchenin reissun päätös samassa rakennuksessa, jossa se keskiviikkona alkoikin. Menin nyt Neuhauser Strassen bierhallen karvalakkipuolelle, jossa tosin kaikki asiakkaat näyttivät syövän lauantaiaamuna klo 10:50. Münchenin kävelykeskusta tungeksi ihmisiä perjantai-iltana ja lauantaiaamupäivänä kuin Oulussa Valkosipuliyönä. Joulutorit ja yleinen joulun odotus on edelleen vilkas sesonki Baijerissa. Asiakkaita siis runsaasti Augustinerissakin, mutta istumaan mahtui hyvin. Dunkel pehmeää ja kuohkeaa, maltaista, karamellista, mutta ei liian makeaa. Tämä panimo ei tunnu pystyvän tekemään mitään väärin. München, Augustiner-Bräu-Ausschank, 7.12.2019.