Itsehän kävin Kirkstallissa 2023 ja oluet muutenkin tuttuja. Pari uutuuttakin sessioon silti sisältyi. Aloitus Bitterillä, jota join aikoinaan jo paikan päällä. Hyvin perinteinen tapaus, mutta Holt hieman kritisoi Urhon tarjoilutapaa. Pohjois-Englannin tyyliin tulisi käyttää sparkleria ja Urhon oluen lämpötilakin oli hieman liian kylmä. Kaksi muuta cask-olutta olivat itselle ennen kokeilemattomia. Jasper on hazy session IPA, vain 3,4 % ja vaihtuvia humalia, tällä kertaa Mosaic. Tuoksussa oli hillitön määrä herukan lehtiä ja kissanpissaa, sama jatkui myös muuten ohuessa maussa. Citra Single Hop IPA oli hyvin samantapainen tuote, nyt vahvuutta 4,0 %. Keg-oluina sessiossa olivat tutut Virtuous ja Judicious, hedelmäisiä pale aleja, nekin alle 5,0 %. Laadukasta ja puhdasta totta kai, mutta itse jäin kaipaamaan vahvempia tuotteita, Kirkstallhan tekee niitäkin. Miellyttävä tilaisuus muutenkin, vaikka Urhon ylänurkassa muiden asiakkaiden äänekäs keskustelu hieman häiritsi Holtin esiintymistä. Urho, 3.3.2026.
Ruotsalainen Olsson on ennestään tuntematon ohjaajasuuruus. Tämä teos valmistui epäonnekkaasti covidin aikaan 2020. Amerikkalainen nuori nainen opettaa Tokiossa englannin ääntämistä paikallisille lentoemäntäkokelaille ja sekoilee vapaa-ajalla päihteiden ja seksin parissa. Neito ajautuu vanhemman yakuzan pyöritykseen. Tavoitteena on ehkä ollut jonkinlainen eroottinen Lost in Translation. Paikallisväri on kunnossa, mutta tarina jää kovin ohueksi ja pinnalliseksikin. Taustalla on kanadalaisen Catherine Hanrahanin omakohtainen romaani, josta kirjailija itse on tehnyt käsikirjoituksen.
Mukana olivat viime talven tapaan Track, Beak, Polly's ja Rivington sekä Manchesteristä Cloudwater, Cornwallista Verdant, Bristolista Left Handed Giant ja Windsorista Two Flints.Tyylisuunnista selvästi eniten edustettuja olivat sameat IPAt ja makeat stoutit, isäntäpanimon Factoryn repertuaarin tapaan. Toki muitakin tyylejä tarjolla. Kaksi olutta panimoilta kahdessa sessiossa, klo 17 vaihtuivat oluet. Vedin ensimmäisen Two Flintsin tuplasumun (NZH-109 Bract Project) amfiteatterin pohjalla penkillä istuen. Oli kuitenkin vaikea taiteilla käsissä yhtäaikaa lasia ja naputella muistiinpanoja kännykkään, valokuvaamisesta puhumattakaan. Hakeuduinkin sitten yläparven hörhöpöytään, johon saattoi laskea lasin. Pöydän kokoonpano vaihteli tasaiseen tahtiin ja sosiaalisia tilanteita vyöryi päälle väkisin. Sekä pöydässä että oluiden noutoreissuilla. Luovuinkin nopeasti koko muistiinpanohommasta ja tein vain lyhyitä huomioita, jos niitäkään. Väkeä oli varmaan enemmän kuin viime vuonna ja joillekin hanoille oli huomattavaa jonoa. Itse vihaan jonottamista ja join vain sellaisia oluita, jotka sai samantien lasiin. Se hieman kostautui. Trackin tripla-IPAa Have It All kehuttiin kovasti, mutta menin itse hakemaan sitä vasta jonon loputtua. Silloinpa oli koko olutkin jo loppunut. Kuulin kyllä myöhemmin, että oluessa on laktoosia, joten ehkä se ei olisi minun makuun ollut kuitenkaan. Mutta tässä siis vain lyhyitä kommentteja olusita.
Two Flintsin tuplasumu oli raikas ja pirteä, kuivaa trooppista mehuisuutta. Rivingtonin Evil Dead 2 samaa tyyliä, hieman tukkoisempi. Verdant Fresh Hop 2025, west coast IPA. Tukkoinen, jopa tunkkainen, selvästi heikoin kaikista maistamistani oluista. Jos olut on tehty silloin, kun viime vuoden humalat olivat tuoreimmillaan, niin ei ihme jos se nyt on jo vaisussa kunnossa. Isäntäpanimon Factory Monumental Motion tutusti vahva sumu, 9,5 %. Muutenkin tuttua meininkiä, mehuista, raikasta, täyteläistä. Kun Trackin tripla oli loppu, valitsin tuplan Iridescencen, puhdasta ja pehmeää kuivaa trooppista hedelmäisyyttä. Kuulin myöhemmin, että tämäkin olut on milkshake-versio, mutta laktoosi pysyi todellakin hyvin piilossa. Left Handed Giantin tuplaheizi Elevated Era tarjoili makeahkoa marjaisuutta mehuisuuden kyljessä. Cloudwaterin perussumu (7,0 %) Take It With You oli vähemmän mehuinen, selvä pettymys. Two Flintsin Don't Give Up -nimisesssä west coast IPAssa oli tasapainoisesti asianmukaiset ainekset, pihkaa mukavasti.
Hanojen vaihduttua suuntasin nyt heti Trackin tiskille ja sainkin nopeasti tuplasumua Drifter, mukavan pehmeää mehuisuutta. Yhtä tasokas oli saman tyylin edustajana Two Flintsin Big Ray. Hagströmin Salamalla tehty Thunder Imperial Stout jäi sitten session ainoaksi tummaksi olueksi. Edelleen tuoreessa kunnossa, marjaisuutta ja lakritsaa kuivassa kokonaisuudessa. Polly's Double Gold oli oikein mukava samea tupla-NEIPA. Samoin Rivington Blood Machines tasapainoisesti. Left Handed Giant Break the Tension edusti samaa sumutasoa kevyemmällä rungolla 6,5 %. Session viidestoista ja viimeinen olut oli Flanderin punainen Sodankylästä, Paihalas Night Stáálu, 8,0 %. Hapanta tuoksua, todella hapan maku. Ryhdikästä, pehmeää, nahkaista, punaviinimäinen. Kello oli tässä vaiheessa jo 19:30 ja peliaikaa jäljellä siis puoli tuntia. Itselleni sopiva poistumisaika ja hyppäsinkin Savion tummaan iltaan, jota saman tien puhkoi etelään vyöryvä K-juna. Mukavaa oli, hieno areena ja oluetkin tasokkaita. Two Flints oli panimoista vakuuttavin. Kuulin myöhemmin, että osa vieraista oli viihtynyt Factoryn taproomin jatkoilla aamuyöhön asti.
