keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Cloudwater Tap Takeover @Pien

Manchesteriläinen Cloudwater on Euroopan ykköspanimo joidenkin nettisovellusten perusteella. Se on tietysti vain yksi näkökulma, mutta olisi voinut kuvitella suomalaisten maahantuojien tarttuneen innolla tällaiseen herkkupalaan. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, syitä voi vain arvailla, mutta mitä ilmeisemmin ammattitaitoa ei ole ollut tarpeeksi. Tähän tulokseen ulkopuolinen tarkkailija joutuu päätymään, koska juuri baarin Helsingin keskustaan avannut Pien on samantien onnistunut tekemään jättikaappauksen ja tuo nyt Cloudwaterin oluet härmäläisten ulottuville.

Pienen baarissa heti täysimittainen lanseeraus, kaikki kahdeksan hanaa Cloudwateria. Pääsin paikalle noin kolme tuntia avauksen jälkeen, jengiä hyvin paikalla, hörhöpöytäkin löytyi, mutta ei mahdotonta tungosta, tilaaminen onnistui sujuvasti. Aloitin session lagereilla, Cloudwater on luonnollisesti laadukas moderni panimo, se ei tee pelkkää diipadaapaa. Tettnanger Hellesissä 4,8%. Viljaa on, mutta aika flättiä ja heikohko katkeruus. Hedelmäisyys kurkkii hieman esiin, mutta pahin puute on täyteläisyyden puute. Tällä ei kiritä lähellekään baijerilaisia klassikoita, mutta se oli tietysti odotettavissakin. Sinänsä virheitä välttelevä tuote, mutta ei saa esiin tyylin parhaita piirteitä. Toinen lager Cashmere India Pale Lager, 6,0%, ilmeisesti tuoretta Cashmerea mukana. Paljon täyteläisempi, odotetusti hedelmäisempi, mutta ehkä hedelmä korostuu nyt liikaa neutraalin hiivan pinnalla. Katkeroa on, mutta ei tarpeeksi. Ei Cloudwaterin lagerit säväyttäneet, ilahduttavaa yritystä, mutta ei selvästikään mukavuusalueen toimintaa. 

Seuraavaksi pariksi keskitason alet. DDH Pale Amarillo Citra, 5,5%. Amarillosta cryo-versio, Citra katkerona ja vehnääkin mukana. Hyvin mehuinen, hyvin tuore, marjainenkin. Ehkä vähän ohut, mutta hieman kalpeiden lagerien jälkeen makujen monimuotoisuus vakuutti minut täysin, tykkäsin kovasti. Peräkärry on marginaalinen, mutta raikkaus pelastaa paljon.  JPA on yhteistyö kalifornialaisen Bagbyn kanssa, 7% ja ns. american IPA. Tätä pöydässä pidettiin brittityylisenäkin, mutta kirkkaassa meripihkaisessa oluessa itselle korostui pihkaisuus ja kerrankin riittävä takatukka lähes Jaromir Jagrin tai Kuninkaan tyyliin, katkeroa on kunnolla. Sitruksisuus on kieltämättä laimeaa, mutta kaikessa ei nyt ole onnistuttu. Aromissa Cascade, Centennial, Chinook, Columbus, Amarillo, Simcoe, katkerona Pilgrim.

Session päätteeksi kolmantena parina vahvat IPAt. System Failure 9%, tämäkin Bagby-kollaboraatiota. Kovasti vaahtoavaa, kirkkaan kultaista. Lähes sama humalacocktail kuin JPA:ssa, aromeina Simcoe, Amarillo, Chinook, Centennial, Mosaic, Cascade, Columbus, katkerossa taas Pilgrim. Chinook tuo taas männyn esiin, mutta sitrus tulee kuohkeammin esiin, täyteläinen runko, aika vakuuttavaa, taitaa olla session ykköstuote. Peräkärryä tietysti jää kaipaamaan, mutta näin vahvassa seoksessa se harvinaisemmin pääsee framille. Erittäin kuiva olut kuitenkin. Viimeinen tripla-IPA TIPA Citra Loral 11% jäi sitten odotetummin kuriositeetiksi, Mosaic myös mukana. Meripihkan värinen kirkas juoma, selvästi aiempia makeampi, mutta ei sentään karamellinen. Sitruksisuus jää nyt hailakaksi ja katkeruus lievää. Jotkin kanssajuojat löysivät oluesta vihannesta ja lennokkiliiman liuotinmaisuutta, mutta niitä en itse aistinut. Kokonaisuutena miellyttävä sessio, keveimmän amerikkalaisen light lagerin ja mm. joidenkin leidien intoileman vadelmasourin jätin tällä erää kokeilematta. Cloudwaterin oluisiin törmäilee käsittääkseni jatkossa nyt laajemminkin, tämä ei ole mikään muutaman hajakegin irrallinen maahantuonti. Pien, 17.10.2018.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Malmgård Proto #18


Kun Konepajassa ei oikein tarjonta innostanut, päätin siirtyä vielä HOK-Elannon läheiseen toimipaikkaan Kuikkaan. Täälläkin tietysti sama alennusmyynti menossa, mutta väentungosta ei nytkään havaittavissa. Jotenkin arveluttaa tämä vuodesta toiseen toistuva salamyhkäisyys tässä tapahtumassa, etukäteen ei kerrota mitään ja käytännössä juuri kukaan ei arvaa saapua paikalle. Jostain kuulin, että vapaamuurarityylisen S-kortin haltijatkaan eivät tästä saa informaatiota. Baarien ei sitten tarvitse myydä tappiolla, mutta mitä tästä jää käteen? Satunnainen asiakas ilahtuu halvemmasta hinnasta, ehkä se riittää S-korporaatiolle?

Viime viikon nopealla Kuikka-vierailulla tuli testattua Maistilan Hoodie liian pikaisesti, joten otin nyt isomman näytteen. Varsin flättiä kamaa, hedelmäisyyttä on ja varsin hyvä katkeruuskin Maistilan skaalalla. Mutta tarpeeksi raikas tämä ei ole ja NEIPA-ominaispiirteet jäävät aika kaukaisiksi. 

Malmgårdin uusin Proto-sarjan tuote on Emmer Black IPA, 5,8%, 80 EBU, 90 EBC. Todellakin mustalta näyttää hämärässä baarissa. Kuohkea vaahto, paahteinen tuoksu. Maussakin paahtoa, hedelmäisyys lievää. Ohuehko runko, mutta todella tuntuva peräkärry. Nyt on katkeruuteen satsattu kunnolla, saattaa olla suomalaisista tummista oluista katkerin. Hakkaa esim. Siperian tällä osa-alueella kevyesti, tietysti mallasrungon keveys nyt päästää katkeruuden hyvin esille. Tykkäsin kovasti, täysin tasapainoton tuote mukavalla tavalla. Malmgård on edelleen Suomen panimoeliittiä tämänkin oluen perusteella. Sitäkin huolestuttavampia ovat olleet Kusettajan välittämät tiedot panimon tilanteesta MBH-konsernissa. Kuikka, 16.10.2018.

Stone (Berlin) Pilot Series 2018 Elderflower Sour


Alennusmyynti siis Konepajassa, mutta kovin mielenkiintoista ei tarjolla. Flying Dutchmanilta neljä epämääräistä eksperimenttiä: passion IPA, brett IPA, hasselpähkinäcapuccinoporter ja nordic berry sour. Hah, not today. Harkitsin hetken alennuksen hyödyntämistä Pilsner Urquelliin tai Fuller's ESBiin, mutta päädyin kuitenkin Stonen Berliinin konttorin vahvaan seljankukkasouriin. Elderfloweria on esiintynyt mm. englantilaisissa cask aleissa, joten tämä mauste ei minua hätkäytä. Peräti 9,5%, tuoksu kukkaisen hedelmäinen. Maku täyteläisen hedelmäinen, hyvin kevyesti hapan. Paksuhko olut, mutta alkoholi peittyy hyvin, ei jälkimakua. Raikkautta tässä on, mutta ei tarpeeksi monimuotoinen. Hyvin putosi kuitenkin, olin tyytyväinen valintaan. Konepaja, 16.10.2018.

Wild Weather Shepherds Warning


Sori Taproomissa olisi ollut kalifornialaisen kulttipanimon Brueryn harvinaisia soureja hanassa. Helsingin tarjonnassa ollaan kuitenkin tultu siihen, että eipä oikein jaksanut liikahtaa paria kilometriä etelään. Kun sitten sosiaalisesta verkostosta kävi ilmi, että HOK-Elannon baareissa on tänään kaikki hanaoluet 4€, kulmakarvat hieman kohosivat. Ehkä nykytilanne onkin kääntymässä hintakilpailun puolelle. Hörhöjä kiinnostavien oluiden hinnat ovat hilautuneet pilviin. Sorin tapahtumassa ja varmaankin huomisessa Pienen Cloudwater-haltuunotossa hinnat ovat sitä tasoa, että luottokortin limittiä on nostettava. Tässä painaa akuutisti tietysti blogistin henkilökohtainen tilanne, Oregonin turneen kustannukset erääntyvät nyt lokakuun lopussa. Mutta S-mafia sai ilmaisella ämpärillä aktiviteettia aikaan, tallustelin parin sadan metrin matkan Konepajaan. 

Yllättävän hiljaista, jengiä kyllä pöydissä, mutta tiskillä ei mitään ruuhkaa. Tuntematon Wild Weather -panimo tarjonnassa, näyttää sijaitsevan Readingin lounaispuolella, hyvin tutulla seudulla. IPA, 5,6%. Ensituntuma selvästi hapan. Muuten mehuinen, vaikka ei erityisen samea. Hanaepäpuhtautta? Ehkäpä niin, happamuus tuntui vain alussa. Ei tässä kuitenkaan katkeruuttakaan ole ja kokonaisuus jää kovin vaatimattomaksi. Hanalätkässä tosiaankaan ei havaittavissa genetiivin heittomerkkiä, joten tässä siis varoitetaan (säikähtäneitä lampaita?) paimenista eikä kyseessä paimenen varoitus. Ja onko tuolla toisella lampaalla meksikolaisbandiitin tyylinen patruunavyö olan yli? Konepaja, 16.10.2018.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Bayreuther Aktien Original Landbier 1857

Vaaleampi tapaus Bayreuthista, nyt ensimmäinen kokeilu tästä oluesta, Maisel taas varsinaisena tekijänä. Lähes kirkasta kamaa, keltaista, heikohko vaahto. Tuoksu perinteisen maltainen, maussa viljaista täyteläisyyttä, ei onneksi samaa makeutta kuin Zwick'lissä, tämä jää kuivemmaksi ja miellyttävämmäksi. Takapenkki tyhjänä mennään tämänkin kohdalla. Tavanomaista saksalaista peruslaatua, ei sen enempää, mutta ei vähempääkään. Ei tässä minkäänlaista laatu- tai tuoreusongelmaa ole, asiakas saa rahoilleen vastinetta täysimääräisesti. Ostopaikka Helsinki, ÖL UT.  

Bayreuther Aktien Original Landbier Zwick'l

Kallion uuden ÖL UT -kauppabaarin tarjonta painottuu tietysti tavanomaiseen ns. diipadaapa-osastoon, mutta seasta löytyi baijerilaista perinteisempää craft-osaamistakin (?). Kaksi olutta Bayreuthista, tätä olen näköjään harmittavasti  jo kiskaissut One Pintin klassisen oktoberfestin jämistä 10 vuotta sitten. Mutta halusin maistella tämän tänään, kun pullossa patenttikorkki edellisen pilsnerin tapaan, ja kirjoittaakin siitä. Löysin kaapin perältä pienemmän kahvatuopinkin, Stuttgartin Engel-Bräun logolla, jostain 90-luvun Weindorf-kuvioista Oulusta mukaan tarttunut. Bayreuthin oluen nimi hieman muuttunut, Kellerbier on (ansaitusti) tiputettu pois ja mukaan otettu Original Landbier, joka ei oikeastaan tarkoita mitään. Zwick'l kyllä jättää odotukset korkealle, jotka eivät nytkään täyttyneet. Yllättävän punaista taas, karamellimaltaan tuoksua, maussakin makeutta, hyvin puhdasta maltaisuutta silti, hyvä hiilihappotaso, mutta lähes kokonaan tyhjä takatila. Sinänsä ok, mutta parempaakin Baijerista voisi tuoda. Tällä brändillä ei näytä olevan omaa panimoa, Bayreuthin Maisel hoitelee panemisen. Ostopaikka Helsinki, ÖL UT. 

Pax Perle Pilsner

Runsas viikko sitten Oregonin oluiden merkeissä vieraillut Timo Alanen toi mukanaan tuliaispullonkin. Viime aikoina Kanadaan keskittynyt Rauchmalz on tietysti myös saksalaisoluiden entusiasti ja tässä nyt tarjolla litran pullo patenttikorkilla. Tällaista en muista ennen nähneeni. Pax Bräu tulee Oberelsbachista aivan Baijerin pohjoislaidalta Rhönin alueelta, läheltä Hessenin Fuldaa. Siis niin syrjäseudulta kuin Saksassa mahdollista. Modernia otetta, panimon tarjonnassa näkyy olevan paikallisten perinnetyylien (jopa grätzer) lisäksi mm. quadrupelia ja IPAa. 

Litran Maß-tuoppi kerää yleensä kaapissa pölyä, joten sitä on syytä käyttää aina tilaisuuden tullen. Kun nyt oktoberfest-kausikin vielä sinnittelee, niin kaadoin pullon sisällön siihen intiaanikesäisen juoksulenkin palautusdrinkiksi. Vaikka pils siis kyseessä, 4,9%, Perle viitannee käytettyyn humalaan.  Hyvä vaahto, sameahkoa selvästi suodattamatonta oljenkeltaista olutta. Suhteellisen paljon hiilihappoa, viljaisuus ja ruohoisuus tuntuu, mutta poreilu heman häiritsee. Peräkärryä on, vaikkakin korkeintaan kevyempää keskitasoa. Ihan ryhdikästä raikasta ravitsevaa pilsiä.

Hans Petter Moland: Kraftidioten

Tuore norjalainen musta komedia, valmistunut 2014. Suomeksi Lumiauramies, joka kuvaakin paremmin Norjan lumisiin pohjoisosiin sijoittuvaa veristä kostotarinaa. Stallan Skarsgård esittää lakonisesti jättimäistä aura-autoa ohjastavaa mallikansalaista, joka lähtee jahtaamaan poikansa kuolemasta vastuullisia. Ruumiita tulee kuin Ealing-komediassa, mutta enemmän tässä tietenkin ollaan Coen-veljesten ja Tarantinon jäljillä. Lähes eeppisellä kuvastolla hitaasti käynnistyvä leffa kääntyy sitten groteskin väkivallan myötä lähes farssimaisiin kuvioihin. Jokaisen ruumiin kohdalla ruutu rävähtää mustaksi kuolinilmoitukseksi, jossa vainajasta kerrotaan perustiedot. Lopussa Brino Ganz varastaa kuva-alaa serbimafian patriarkkana. Ehkä herkullisimmassa Tarantino-kunnianosoituksessa serbigangsterit istuvat autossa ja sanailevat hyvinvointivaltio-Norjan vankilaoloista. Kokemattomampi ei ole uskoa korviaan, kun ruoka on hyvää, hammashoito järjestetty ja raiskaukset loistavat poissaolollaan. Ihan hyvin leffa kulkee ja sitä katsoo mielellään, mutta ei tässä paketti aivan kasassa pysy.

Pikkukaupungissa (Tyos?) näyttää olevan sekä lentokenttä että mittava juna-asema. Norjan rautatieverkko ulottuu pohjoisessa vain Bodøhön asti, mutta ei asetelma siihen tai Narvikin pistoraiteeseen sovellu. Fiktiivinen luomus siis, kuvaukset näköjään pääosin Beitostølenissä Keski-Norjan vuoristossa. Ohjaaja Moland on jo purkittanut englanninkielisen version tarinasta, pääosassa Liam Neeson. Tässä siis homma laimentamattomana.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Henok Fentie & Karl Grandin: Pane olutta

Sammakko-kustantaja lähetti viime keväänä Mikkellerin kirjan ohella toisenkin olutteoksen. Tässä Omnipollon Fentie ja Grandin opastavat oluen tekoa. Kovakantinen teos, mutta sisältö on vihkosen tasoa, noin 80 väljää sivua. Silmäilin teoksen läpi varttitunnissa. Verrattuna Mikkellerin yleisteokseen tässä ei yritetäkään ottaa koko olutilmiötä haltuun, vaan annetaan täsämäohjeet kotioluen valmistukseen. Tämä ei itseäni kiinnosta, joten se selittää nopean läpikäynnin. Kirjoittajat esittelevät kyllä myös lyhyesti joitakin oluttyylejä ja käyttävät niissä esimerkkeinä Omnipollon oluiden reseptejä. Kirja on kirjoitettu jo 2013, joten Omnipollon tavaramerkiksi sittemmin muodostuneet jäätelösohjojuomat eivät ole tässä esillä. Muutama vierailijakin pääsee lopussa reseptejään esittelemään, kuten moneen ehtivä Brooklynin Garrett Oliver. Melko lennokkaalla otteella kirja on kirjoitettu, joten tämä on ehkä helpommin sulateltavissa on monet kuivakkaammat vastaavat oppaat.

Mikkel Borg Bjergsø & Pernille Pang: Mikkellerin suuri olutkirja

Sain tämän Mikkeller-opuksen viime maaliskuussa Sammakko-kustantajalta, mutta se on unohtunut muiden aktiviteettien peittoon. Itse asiassa muistin koko kirjan vasta viikko sitten, kun Timo Alanen bongasi sen sohvapöydältäni. Suomennos on painettu 2016, mutta Borg Bjergsøn vaimon Pernille Pangin esipuhe on helmikuulta 2014. Kovin uusi teos ei siis enää ole.

Kirja on melkoisen nopealukuinen ja melkoisen kirjava sekoitus eri aineksista. Selvästi mielenkiintoisin osa on heti alussa, kun Borg Bjergsø kertoo oman tarinansa keskimatkojen juoksijasta opettajaksi ja kotiolutharrastuksen kautta mittavaan vientiin tähtääväksi kiertolaispanijaksi. Kovin lyhyt ja pinnallinen tämäkin osa kuitenkin on. Borg Bjergsø vietti kahteen otteeseen aikaa urheilijastipendeillä USA:ssa, mutta lokaatiot olivat erityisen craftolutvapaita alueita Kansasissa ja Alabamassa. Ilmeisesti ainakin Sierra Nevada Pale Ale näyttää tehneen vaikutuksen mieheen. Välirikko Kristian Kellerin ja varsinkin Jeppe-veljen kanssa kuitataan parilla sivulauseella. 

Muuten kirjassa käsitellään ne samat perusjutut kuin kaikissa muissakin lähtötason olutopuksissa. Historiaa, tyylejä, maisteluvinkkejä, valmistusvinkkejä ja yhdistämistä ruokaan. Erityisen suuren sivumäärän leikkaavat reseptit Mikkellerin kymmenistä oluista, tämä osa varsinkin oli minulle täysin mielenkiinnoton. Elias Lahtisen suomennoksessa kiinnittyy huomio usein viljeltyyn "tekeytyä"-termiin, jolla tarkoitettaneen oluen kypsymistä eri ympäristöissä. Muutama oluttyylikin on saanut uuden suomalaisen asun, trippel ja kvadruppel. Kirjaa on yritetty muutenkin hieman paikallistaa, kirjasuositukset suomalaisista uutuuksista tuskin ovat Borg Bjergsøltä tai Pangilta peräisin. Maailman suositeltuimpiin olutkauppoihin on kohotettu Suomesta mm. Prisma ja Alko. 

Ei siis kovin kiinnostava teos pitemmälle ehtineelle harrastajalle, vaikka perusasiat esitelläänkin asiallisesti. Tietysti tämä kirja on vain yksi osa Mikkellerin markkinointia ja täytyy lukeakin sellaisena. Kirjan lopussa on listaus maailman parhaista baareista. Esimerkiksi San Diegosta tai San Franciscosta mukaan ovat mahtuneet vain Mikkellerin toimipisteet.

Michel Deville: Lucky Jo

En muista nähneeni Eddie Constantinea aiemmin kuin Godardin, Fassbinderin ja Kaurismäen leffoissa. Tässä nyt lopulta näyte niistä elokuvista, joilla hän ns. maineensa loi, tämä ei tosin ole Lemmy Caution -sarjaa. Devillen restaturoitu ohjaus vuodelta 1964, nopeavauhtinen mustavalkoinen ryöstökomedia. Erittäin kirkas kopio, upeita katunäkymiä Pariisista, heti ensimmäisessä kuvassa Citroën Traction Avant. Täysin naurettava juoni, jonka viihteelliseksi tarkoitettu väkivalta katkaisee. Pienissä rooleissa aikakauden tyylikkäitä naisnäyttelijöitä kuten Françoise Arnoul, Christiane Minazzoli ja Anouk Ferjac. Omituinen yhteensattuma, että Arnoul on syntynyt Algerian Constantinessa. Ei tällaisella elokuvalla taida enää olla kuin kuriositeettiarvoa.

lauantai 13. lokakuuta 2018

North Brewing Transmission

Leedsiläiseen North-panimoon olen aiemmin törmännyt vain kollabo-oluissa, Thornbridgen ja mm. Wylamin yhteydessä. Nyt maisteluun ensimmäinen oma olut, west coast IPA, 6.9%. Länsirannikko-leimasta huolimatta yllättävän sameaa kamaa. Mehua on, raikasta sitrusta, päivän parasta otetta. Kevyesti peräkärryäkin. Black Door näköjään virittänyt värikoodit hanaoluille,  vihreästä punaiseen. Easy, Medium,  Medium Hard ja Hard. Ainoat tarjolla olevat hardit H.O.D.A. ja Cool Headin sour Deep Double Stoned. En nyt tiedä, onko kovin informatiivinen luokittelu. Black Door, 13.10.2018.

UG Feri’s Makkara IPA

Viiskulmassa paikallisen unkarilaisen makkarayrittäjän nimikko-IPA, Lohjalla tehty. Varsin kepeä, vain 5,2%, hyvin kirkas, meripihkan värinen. Brittityylistä keksivoittoista hedelmää, bensiinin sivumaku, jotain muutakin epämiellyttävää. Eipä ole onnistunut, ei raikkautta eikä riittävästi katkeruutta. Varmaan sopii makkaran kanssa, mutta sellaisenaan melko luotaantyöntävä, tunkkainen. BrewDog, 13.10.2018.

Whiplash Eventually


Ohrana vielä kiinni, jatkoin Viiskulmaan, BrewDogin baarissa pitkästä aikaa. Täälläkin irlantilaista Whiplashia, tupla-IPAssa 8%.  Hyvin samea, ananasta ja kirpeämpää hedelmää. Aika lähellä päivän aikaisempaa Whiplashin vahvaa IPAa, nyt ehkä katkeruus laimeampaa. Sekin kyllä tässä mukana, myös hieman kalkkisuutta, ei erityisen raikas. BrewDog, 13.10.2018.

BRLO C4PO West Coast IPA


Lisää BRLOn oluita Bryggerin pääsalissa alakerrassa, periaatteessa tämä olisi riittänyt panimolta näytteeksi, nyt tuli siis hieman tarpeettomasti juotua kaksi erilaista. 7%, Citra, Cascade, Chinook, Centennial, todellakin länsirannikon ainekset. Melko samea, nyt karamellinen makeus hallitsee, tässäkään ei raikasta hedelmäisyyttä. Katkeroa vähemmän kuin pale alessa. Eipä BRLOn tuotteet vakuuttaneet. Tunkkainen vihanneksinen olut. Bryggeri Helsinki, 13.10.2018.

BRLO Pale Ale


Berliiniläisteemaa Berliiniin laajentuneella Helsingin turistialueen panimoravintolalla, tarjolla hanasta BRLOn oluita. Yläkerran baarissa Helles loppui juuri, joten päädyin hieman harmittavasti pale alen pariin, 6%.  Maltainen, ei todellakaan raikasta hedelmäisyyttä. Olisi melkein voinut luulla hellesiksi. Hyvin kuiva, jokin yrttinen häiritsevä sivumaku. Katkeroa on kyllä hyvin, mutta kokonaisuus melko kehno. Bryggeri Helsinki, 13.10.2018.

Garage Finback Zagovor Trumpski


Pienen hanalistalla vahvaa russian imperial stoutia Barcelonasta, nimi viitannee USA:n presidentin lämpimiin venäläissuhteisiin, 11%. Yhteistyöolut tämäkin, mukana Trumpin kotikulmilta Finback ja Moskovasta Zagovor. Makean karamellinen, tammea, yrttejä, kuivempi jälkimaku. Mutta ei kovin miellyttävää, 15 senttilitran juominen oli melkoisen työlästä. Kaupassa on pulloissa vahvempaa kamaa, jota ei siis lain mukaan saa myydä ulos, vaan on juotava baarissa. Oregonin Bendistä Ale Apothecaryn soureja, pullojen hinnat ei kaikkein halvimmasta päästä. Äskeisellä Bendin reissulla en tähän valmistajaan törmännyt, vaikka panimon tasting room näkyy olevan vierailemani GoodLife-panimon vieressä, itse panimo  kaukana Bendin länsipuolella. Pien, 13.10.2018.