Robert Altmanin maine oli suurimmillaan 1970/80-luvuilla. Häntä juhlittiin Hollywoodin uudistajana ja amerikkalaisen elokuvan pelastajana. Itse olen kyllästynyt hänen elokuviinsa melko perusteellisesti, kiteytettynä Altmanin innovatiivisuus oli sitä, että näyttelijät puhuvat yhtäaikaa. Bonnie ja Clyde -tarina Thieves Like Us on onnistunein, muut tylsempiä. Pitkästä aikaa näin tämän Altmanin läpimurtoteoksen vuodelta 1970. Satiiri siis Korean sodasta, pohjalla Richard Hookerin romaani. Kirjallisena esikuvana voinee pitää Joseph Hellerin Catch-22 -teosta, mutta samalle tasolle jää todella paljon matkaa. En tunne Hookerin romaania, mutta Altmanin tulkinta on seksistinen ja rasistinenkin tylsä velttoilu. Perinteisten arvojen pilkkaaminen on toki aina arvostettavaa ja vertailukohtia ajankohtaiseen Vietnamin sotaan ei ole vaikea löytää. Silti elokuva ei toimi millään tasolla eikä varsinkaan ole hauska. Lopun pitkitetty jenkkifutisottelu on täysin tarpeeton ja irrallinen muusta elokuvasta.
Saka, Merino ja Ødegaard poissa sarjajohtajalta, Eze ja Gyökeres penkillä. Xhaka poissa Sunderlandilta. Sateisessa säässä ote enemmän Arsenalilla, mutta Sunderlandilla ensimmäinen tekopaikka maalivahti Rayan mokan jälkeen, hollantilaissentteri Brian Brobbey ei kuitenkaan saanut sisään, Havertz pelasti. Lopulta johtomaali 42. minuutilla, Zubimendin tarkka alanurkkalaukaus upposi tolpan kautta. Heti perään Jesús pääsi läpiajoon, joka päättyi pilkkutilanteeseen. Olkapää oli kuitenkin startissa paitsiossa. Tauon jälkeen peli vaikutti yllättävän tasaiselta, Sunderlandin paras tasoituspaikka tuli 50. minuutin kohdalla, mutta Raya torjui Talbin hyvän vedon. Ottelun ratkaisu tuli 66. minuutilla, kun sisään tulleen Gyökeresin kääntölaukaus yllätti hollantilaiskoppari Roefsin. Yliajalla vielä Martinelli rakensi läpiajollaan Gyökeresille toisen maalin. Ei Arsenalin peli hyvästä tuloksesta huolimatta vaikuttanut mestarisuosikin tyyliltä, mutta eihän Arsenalin peli koskaan erityisen näyttävää ole ollut. Ainakaan Bergkampin aikojen jälkeen.
