Real Madrid - Bayern München 1-2

 Mestarien liigan neljännesfinaalin ensimmäinen osa Bernabeulla. Bellingham ja Musiala penkillä. Bayern tuntui hallitsevan peliä suvereenisti alkuvaiheissa. Varsinkin Bayernin Ranskaa edustava Englannissa syntynyt nigerialais-algerialaistaustainen Michael Olise vaikutti pitelemättömältä. Ainakin Laimerilla, Upamecanolla ja Gnabryllä oli maalintekopaikat. Madrid pääsi vähitellen peliin mukaan vastahyökkäyksillä, Mbappé ja Vinicius Jr olivat teräviä kärjessä. Maalinteossa lopulta onnistui Bayernin kolumbialainen Luis Díaz Gnabryn syötöstä 41. minuutilla. Heti tauon jälkeen Kane iski 18 metristä toisen maalin Olisen syötöstä, Madrid tuntui olevan vielä unessa. Loppupeli oli suhteellisen tasaista, Madridin uruguaylaistähti Valverde oli lähellä soolomaalia. Kavennus syntyi 74. minuutilla, Mbappé viimeisteli Alexander-Arnoldin esityöstä. Kokonaisuutena Bayern vaikutti selvästi paremmalta ja semifinaalipaikka hyvin todennäköinen. Kaikkea voi kuitenkin tapahtua, kun eroksi jäi vain yksi maali.

Bas-Canada #Toulouse Is Trending

Ottawan ranskankielisestä esikaupungista Gatineausta tripla-IPA, 10,0 %, Nelson Sauvin, ehkä vähän Southern Crossiakin. Vaaleaa ja sameaa. Trooppisten hedelmien tuoksua. Täyteläistä nektarimaista makua. Melko paksuakin, mutta alkoholi peittyy hyvin. Kuiva runko, hyvä juotavuus. Himmeä katkeruus. Jälleen kerran laatutavaraa vaahteralehtimaasta. Juova, 7.4.2026.

Amity Polly's Angels & Devils

Belgian golden strong ale, 6,4 %. Kuivahumaloitua belgiä Leedsistä walesiläisellä yhteistyöllä. Kirkasta ja kultaista. Tuoksussa hyvin belgiesterejä, hedelmäisyyttä myös. Maussa samat vivahteet, kuivaa hedelmäisyyttä hallitsevasti, esterit jäävät maussa sivummalle. Varsin ryhdikästä kamaa ilman muuta. En odottanut Amityltä tällaista. Barley & Bait, 7.4.2026.

Temperance Mondo Cane

Tätä Temperancea tuli juotua viime kesän Lepra-festareilla. Nyt varmaan uusi erä. 7,0 %, Mosaic, Cascade, HBC 630. Varsin tumma väri, kirkasta. Pehmeää mallasta ja pihkaa. Sitruskin tulee esiin. Katkeruutta kohtuudella. Laadukasta kamaa odotetusti. Festivaaleilla jäi mieleen pihka, se hallitsee nytkin. Barley & Bait, 7.4.2026.

Factory Track Polly's Rivington Clearwater Left Handed Giant Two Flints Verdant Beak Common Factor 2026

Factory teki taas viime vuoden tapaan kaikkien Klondyken festivaalivieraspanimoiden kanssa kollabon. 7,3 %. Galaxy, Rakau, Idaho 7, Peacharine, Motueka, Nelson Sauvin, Riwaka, Sabro. Jokainen kollaboraattori siis valitsi  oman humalansa. Vaaleaa ja sameaa. Pirteää tuoksua trooppisesti. Pehmeää mehuisuutta nektaritasolle asti. Kuiva runko ja tuttu Factoryn laadukkuus. Nyt ei ole peräkärryä. Barley & Bait, 7.4.2026.

Himo Häivytys

Pirkkalasta sumua, 6,5 %. Anchovy, Cashmere ja CIP 076. Eli hieman harvinaisempi humalavalikoima. Vaaleaa ja sameaa. Sitrustuoksua. Mehuinen maku, kohtuullisen täyteläinen. Mutta maku loppuu lyhyeen. Ei mainittavaa jälkimakua. Mutta ei mitään isompaa ongelmaa. Barley & Bait, 7.4.2026. 

Tornio Hopsis Maibock

Tornio jatkaa Hopsis-sarjaansa. Nyt vuorossa mielenkiintoisesti maibock, pari päivää ennen Hagströmin Maibockin julkistusta. 6,5 %, Amarillo-humalointia. Kirkasta ja kultaista. Hedelmäinen tuoksu. Maussa on maltaisuutta, mutta hedelmäisyys tulee myös mukaan. Lievää makeutta jopa. Ei mainittavaa katkeruutta, vaikka kuivuu hieman loppua kohti. Puhdasta tavaraa, mutta Hagström tulee olemaan aika lailla erilainen. Barley & Bait, 7.4.2026.

Dave Tomlinson: Leeds United in the 1970s

Harkitsin pitkään ennen kuin hankin tämän kirjan Kindleen. Olen lukenut käytännössä kaiken mahdollisen Leedsin menestysvuosista 1965-75, tuskinpa Tomlinson tarjoaisi mitään uutta. Otsikko kattoi kuitenkin myös vuodet 1975-79, joista on kirjoitettu huomattavasti vähemmän. Toisaalta seurasin itse silloin livenä kiihkeänä fanina vuosikymmenen loppupuolta pettymyksestä toiseen. Olisi mielenkiintoista nähdä vastaavatko omat muistikuvat Tomlinsonin kerrontaa. Kun ryhdyin Oulun junassa kirjaa lukemaan, huomasin nopeasti virhearvioni. Myös Tomlinson keskittyy menestysvuosiin, ehkä noin 80 % kirjasta kertoo vuosista 1969-1975. Mutta mikäpä siinä, käydään tutut tapahtumat vielä kerran läpi.

Tomlinson aloittaa tosiaan elokuusta 1969, kun Leeds valmistautui puolustamaan edellisellä kaudella voitettua ensimmäistä liigamestaruuttaan. Mestaruus oli tullut lähinnä tiukan puolustamisen kautta, yleensä pelattiin vain yhdellä kärkipelaajalla Mick Jonesilla. Nyt valmentaja Don Revie hankki toiseksi hyökkääjäksi Allan Clarken. On ehkä hieman yllättävää, että lähinnä hyökkäävää oikeaa keskikenttäpelaajaa roolittava Peter Lorimer vakiinnutti avauskokoonpanopaikkansa vasta tässä vaiheessa, vaikka oli ollut seurassa jo pitkään. Vasemmalla oli vielä taitavampi hyökkäävä pelaaja Eddie Gray, mutta hän oli lähes koko ajan loukkaantuneena. Aikakautta dominoivat Norman Hunterin kaltaiset lähes väkivaltaiset taklaajat ja monet taitopelaajat lähinnä nuolivat haavojaan. Leedsin todellinen ydin oli tietysti keskikenttäpari Billy Bremner ja Johnny Giles, joita voidaan pitää vieläkin lähes parhaana duona mitä Englannin kentillä on koskaan nähty. Hunterin rinnalla topparina ikuisuuden pelannut maailmanmestari Jack Charlton alkoi vähitellen jäähdyttelemään, mutta hänen ensimmäinen korvaajahankinta John Faulkner loukkaantui heti, hän pelasi Leedsissä vain kaksi peliä.

Leeds siis muutti tyylinsä hyökkäävämmäksi ja kaudella 1969-70 lähdettiin tavoittelemaan voittoa Euroopan Cupissa, liigassa ja FA Cupissa. Kaikissa kilpailuissa menestyttiin, mutta luu jäi käteen. Jälkikäteen ajatellen katkerinta oli Euroopan Cupin semifinaalitappio Celticille. Keskittymällä siihen selvästi heikommalla materiaalilla operoinut Celtic olisi ollut kaadettavissa. Finaalissa Feyenoord ei sekään olisi ollut ylittämätön este. Seuraavallakin kaudella mestaruus luisui Arsenalille, kun Leedsille kasaantui armoton otteluruuhka. Se ruuhka tuntui osuvan Leedsille säännöllisesti näinä vuosina. Fairs Cupin finaalissa kaatui sentään Juventus vierasmaaleilla. Uusi lupaava sentteri Joe Jordan debytoi syksyllä 1971 Barcelonaa vastaan. UEFA-Cupissa tuli käsittämätön kotitappio belgialaiselle Lierselle 0-4, kun vastustajaa kerrankin aliarvioinut Revie käytti kokeellista miehistöä. Keväällä 1972 Leeds oli huippukunnossa, kuuluisassa Southampton-ottelussa 39 peräkkäistä syöttöä. Omituisesti oikean puolen luottopakki Paul Reaney ei tässä vaiheessa mahtunut kokoonpanoon, Revie peluutti hänen paikallaan monipuolisuusmies Paul Madeleya. Ongelma ratkesi, kun vuoden 1970 MM-kisojen paras vasen pakki Terry Cooper katkaisi jalkansa. Madeley siirtyi vasemmalle ja Reaney palasi kokoonpanoon. FA Cupin voitto saavutettiin lopulta, mutta liigamestaruus meni taas kyseenalaisesti sivu suun otteluruuhkan takia.

Vuoden 1973 keväällä tuli sitten kaksi katkeraa cup-finaalitappiota. Kakkosdivarin Sunderlandille FA Cupissa, se otteluhan teki minusta Leeds-fanin. Revien siirtohuhu Evertoniin varjosti Thessalonikissa Cup-voittajien Cupin finaalia Milania vastaan. Siinä meni kaikki muukin pieleen lahjottua tuomaria myöten. Revien siirto ei toteutunut ja päätettiin seuraavalla kaudella keskittyä liigaan. Syksyllä 1973 Leeds todennäköisesti saavutti zeniittinsä, peli kulki loistavasti voitosta voittoon. Keväällä tuli herpaantuminen, mutta pisteet riittivät liigamestaruuteen. Näistä huipputapahtumista Tomlinson ei tarjoa oikein uutta. Avainotteluita käydään läpi yksityiskohtaisesti useamman sivun verran, lukeminen ei ole kovin palkitsevaa. Revie lähti maajoukkueen valmentajaksi ja korvaaja oli tunnetusti Revien vihamies Brian Clough, joka kesti pestissä klassiset 44 päivää. Tomlinson suhtautuu Cloughiin suhteellisen neutraalisti, hän ei esimerkiksi mainitse Cloughin väitettyä holtitonta alkoholin käyttöä. Tomlinson yhtyy yleiseen näkemykseen, jonka mukaan Clough olisi pärjännyt, jos diplomaattinen siipimies Peter Taylor olisi myös tullut Leedsiin. Leedsin typerä johtoporras mokasi mahdollisuudet parhaaseen vaihtoehtoon eli Johnny Gilesin palkkaamiseen pelaajavalmentajaksi. Kompromissina valmennusta tuli johtaman sympaattinen Jimmy Armfield, jonka johdolla paneuduttiin vielä Revien sukupolven viimeiseen rynnistykseen. Euroopan Cupissa Leeds nitisti Rob Rensenbrinkin ja Paul van Himstin Anderlechtin sekä jopa Johan Cruyffin ja Johan Neeskensin Barcelonan. Finaalissa Pariisissa kävi sitten miten kävi. 

Edessä oli hidas luisu kohti helvettiä. Armfield ei saanut pidettyä joukkuetta kasassa, vaikka ikääntynyt se ei vielä ollut, vastoin usein esiintyvää käsitystä. Oikeastaan vain pari viikkoa Pariisin finaalin jälkeen West Bromwichiin lähtenyt Giles oli uransa ehtoossa. Silti huippupelaaja toisensa jälkeen päästettiin lähtemään mitättömillä siirtosummilla. Jopa Cloughin ainoa järkihankinta Duncan McKenzie menetettiin Anderlechtiin. Uutta toivoa toi 1976 värvätty superpelaaja Tony Currie, mutta hän ei saanut riittävää tukea. Ratkaiseva romahdus oli keväällä 1978 Jordanin ja toppari Gordon McQueenin katkera lähtö suurella rahalla Manchester Unitediin. Korvausrekrytoinnit epäonnistuivat ja seuraavana kesänä lähti vasta 31-vuotias Clarke. Armfield erosi ja vuorostaan skottilegenda Jock Stein vieraili omat 44 päiväänsä Leedsissä. Tomlinsonin mukaan Stein ei ollut missään vaiheessa motivoitunut johtamaan Leedsiä, hän vain kyttäsi Argentiinan kisojen katastrofin jälkeen vapautuvaa Skotlannin maajoukkuepestiä. Tilalle tuli Jimmy Adamson, jolla ei ollut mitään erityistä annettavaa. Vaimon koti-ikävän takia Currie palasi Lontooseen kesällä 1979. Sitä en tiennyt tai muistanut, että Bristol Cityn Pertti Jantunen teki maalin tasapelissä Leedsiä vastaan syksyllä 1979. Lähes lopullinen kuolinisku oli samana syksynä surkea tappio UEFA-Cupissa Universitatea Craiovalle. Tomlinsonin kirja loppuu sitten tähän. Leeds rimpuili vielä kaksi kautta pääsarjassa, mutta väistämätön viikatemies saapui sitten.

Chan Ho-kei: Lainattu kaupunki

Matti Saarinen suositteli äskettäin tätä romaania. Sittemmin luin myös pari myönteistä kritiikkiä samasta teoksesta. Kyseessä on suoraan kantoninkiinasta Rauno Sainion kääntämä Hongkongiin sijoittuva massiivinen rikosromaani vuodelta 2014. Alkuteoksen nimi on 13-67, nimi on viittaus vuosilukuihin 2013 ja 1967. Suomennoksen nimi viittaa tietysti Britannian 99 vuotta kestäneeseen vuokra-aikaan. Tarkkaan ottaen Kiina kyllä menetti oopiumisodissa "pysyvästi" Hongkongin saaren ja Kowloonin niemen. Vuoden 1898 vuokrasopimus koski vain ns. Uusia territorioita. 1997 britit palauttivat kuitenkin koko alueen Kiinalle, eipä tainnut juuri muita käytännön vaihtoehtoja olla. Chanin romaanissa on kuusi eri episodia eri vuosilta, kukin noin 100 sivua, lähdetään liikkeelle vuodesta 2013 ja edetään taaksepäin. 

Ensimmäisessä osassa romaanin keskushenkilö, ansioitunut rikospoliisi Kwan Chun-dok makaa koomassa maksasyövän takia, mutta pystyy silti avustamaan vielä yhden murhan ratkaisussa. Suljetun huoneen arvoitusdekkarifiilistä, ei oikein paikallisotetta vielä tässä vaiheessa. Seuraava jakso siirtyy 10 vuotta taaksepäin vuoteen 2003. Kwan on eläkkeellä, mutta toimii poliisin neuvonantajana. Nyt yritetään eliminoida Kowloonia terrorisoivien rikollistriadien vaikutusvaltaa. Tämä osa on ehkä lähempänä tavanomaista poliisiproseduraalia ja ja katuotetta tulee enemmän esiin. Seuraa siirtymä vuoteen 1997, jolloin Britannia palautti Hongkongin Kiinalle. Nyt on Kwanin viimeinen työpäivä ennen eläköitymistä. Klassisesti juuri silloin iskee kinkkinen tapaus, kun Kwanin aiemmin vangitsema vaarallinen vanki karkaa. Tämä osa tuntuu vähiten realistiselta. Pako on liian monimutkainen tuhopolttoja ja happoiskuja myöten ja Kwan silti yliluonnollisesti pystyy päättelemään miten kaikki käy. Siihen eivät pystyisi Sherlock Holmes ja Hercule Poirot'kaan. Vallanvaihto on hyvin viitteellisesti taustalla. 

Vuoden 1989 episodi keskittyy toimintatrillerin tyylillä rikollisjoukkion pieleen menevän kiinniotto-operaation kuvaukseen ja sitä seuraavaan poliisin sisäiseen tutkintaan. Tässäkin tapahtumien kulku on hyvin monimutkaista ja epäuskottavaa. Ensi kertaa yhtenä sivuhenkilönä esiintyy britti, tarkemmin sanottuna skotti Charles Lawson, josta käytetään nimeä Lou Son. Hongkongin poliisin korruptio korostuu tässä vaiheessa, se onkin  teoksen keskeisiä teemoja. Vuonna 1977 fokuksessa on sitten brittivirkamies perheineen. Tarina kiertyy poliisikorruption ja kidnappauksen ympärille. Kwan ratkaisee nerokkaasti tämänkin tapauksen. Viimeisessä jaksossa nuori passipoliisi Kwan on toinen päähenkilöistä, aiemminhan hän on ollutkin melkein sivurooleissa. Ollaan 1967 Maon Kiinan lietsomissa Hongkongin mellakoissa ja tarinassa on minä-kertoja, jonka henkilöllisyys paljastuu vasta lopussa. Paksu romaani, mutta erittäin sujuvaa tekstiä. Ansiota on varmaan niin Chanissa kuin Sainiossakin. Teksti keskittyy enemmän tarinoihin ja rikosten ratkaisuun kuin kaupunkimiljööseen tai yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tämä oli lievä pettymys, odotin sakeampaa paikallisväriä. En ole koskaan Hongkongissa käynyt, vaikka paikka kiinnostava onkin. Tämä romaani ei nostanut matkakuumetta, vaikka mukava lukukokemus olikin.

Mimi Leder: The Peacemaker

 Tämän 1997 valmistuneen toimintaelokuvan aihe tuntuu kovin ajankohtaiselta. Psykopaattinen kenraali (jolla on sivumennen sanoen suomalainen tyttöystävä) ryöstää verisesti ydinaseita Venäjällä, räjäyttääkin yhden. Tarkoitus on viedä ne Iraniin, mutta amerikkalaiset estävät suurimman osan jossain Dagestanissa. Muuan Bosnian serbi saa kuitenkin kuljetettua yhden New Yorkiin, jossa käydään sitten Die Hard -tyyppinen loppukilpajuoksu. Periaatteessa tämä on Bond-tyyppinen elokuva ilman huumoria ja seksiä. Se on hieman outoakin, kun pääosissa Nicole Kidman ja George Clooney. Rytmi on nopea ja kohtuullisen viihdyttävä elokuva on kyseessä. Aika pinnalliseksi kokonaisuus kuitenkin jää ja uskottavuus on tietysti heikkoa pitkin matkaa.

Mallassepät Sahti Tumma

Viimeinen Naantali-päivän Hagström-tuliaisista. Mallassepiltä olen juonut jo monta sahtia, mutta tämä tumma versio on ilmeisesti jäänyt välistä. 9,0 %, ruista ja katajaa, ei vaahtoa, varsin tummaa tosiaan. Tuttu sahtimainen esterituoksu. Leipäisyyttä, lievää pahhdetta ja vähän banaaniakin. Maussa on runsaasti hedelmäisiä makeita sävyjä, banaanimaisuutta myös. Loppua kohti kuivuu aavistuksen, mutta kyllä tämä on minun makuun liian makeaa.

Amager Nelly Neckbreaker

Kööpenhaminasta tuplasumua, 8,5 %, Columbus, Nelson Sauvin, Sabro, Citra ja Cascade. Oluen nimi viittaa naispuoliseen wrestleriin Lil' Janelle Jacksoniin alias Nelly Neckbreakeriin, joka oli kotoisin Philadelphian karuimmilta kulmilta Strawberry Mansionista. Vaaleaa ja sameaa. Kirpeää sitrushedelmäisyyttä tuoksussa. Täyteläinen mehuinen maku, kypsempiä hedelmiäkin esiintyy, kiiviä, luumua, persikkaa. Silti kuiva runko ja hienoinen katkeruus. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Bad Seed Chameleon Paint

Viimeisenä west coast DIPA, TDH, 8,5 %. Citra, Mosaic, Simcoe, Riwaka. Todella kirkasta ja kultaista kamaa. Sitrustuoksua mukavasti. Hedelmäisyyttä mukavasti, sitrusta ja mangoa. Täyteläisyyttä on. Katkeruus jää vähän vajaaksi. Kokonaisuus on kuivaa ja miellyttävää. SalamaNation, 4.4.2026.

Bad Seed Slack Phillip

Double Black IPA, 8,3 %, jopa 80 IBU. Amarillo, Citra ja Simcoe. Lähes mustaa on. Paahteista tuoksua kyllä on. Pehmeää maltaisuutta maussa, vähän hedelmäisyyttäkin. Täyteläistä ryhdikästä kamaa, myös niukka katkeruus. Bad Seedin Nicklas Lønborg Andersen tuli puheille, mukava kaveri. Kertoi tämän oluen esikuvana olleen Firestone Walkerin Wookey Jackin. SalamaNation, 4.4.2026.

Ophiussa Ophidian Triple IPA

Juha Heinäsen kanssa jaettiin portugalilaista tripla-IPAa Setúbalista, 10,0 %. Todella tuoretta, tölkitetty 28022026. NZ-kamaa tämäkin, Nectaron, Superdelic, Riwaka. Vaaleaa ja sameaa. Trooppiset hedelmät vahvasti tuoksussa. Maussa pehmeästi samat vivahteet. Kuivahkoa, mutta todella täyteläistä. Pehmeää, ananasta ja melonia. Erittäin hyvä juotavuus, alkoholi ei tunnu. Ei katkeroa, mutta oikein näppärää kamaa. SalamaNation, 4.4.2026.

Bad Seed Fuzzy Greens

Siirtymä Bad Seedin tuplatarjontaan. Heiziä kamaa, 8,0 %. NZ-tavaraa, Riwaka, Nelson Sauvin, Motueka. Keltaista ja sameaa. Mehuisuutta löytyy, pehmeää tavaraa. Kuiva runko, täyteläisyyttä on. Katkerot vähissä, mutta puhdasta ja tuoretta. SalamaNation, 4.4.2026.

Bad Seed Tropical Freeze

Seuraavana west coast IPA, DDH, 7,0 %, peräti 83 IBU. Yllättäen tässä on lagerhiivaa, vaikka käytetty lämpimässä. Oikeastaan siis imperial california common. Mosaic, Krush ja Superdelic. Erittäin vaalea, erittäin kirkas. Herukkaa ja trooppisia hedelmiä tuoksussa. Pehmeä maku noudattaa samoja suuntaviivoja. Ananas ja mango hallitsevat, mutta olut on oikein kuiva ja peräkärry vyöryy raskaana päälle. Erikoinen tapaus, mutta nautinnollisella tavalla. SalamaNation, 4.4.2026.