Tuju Mosaickness

Thomas Riggsin iltaohjelmassa oli tällä kertaa Harjun olutbaarit, moderni Panema ja perinteisempi Hilpeä Hauki. Ilkka Sysilä ja Thomppa olivat jo ehtineet istumaan Paneman ikkunatiskille mielipaikalleni ennen kuin pääsin mukaan. He joivat Paloaseman Panimon ja Olarin yhteistyönä tehtyä Vasikka West Coast IPAa, tilasin itselleni samaa, mutta kegi loppui kesken. Ajan säästämiseksi vaihdoin olutta ja otin Tujun uutta sessio-NEIPAa, 4,9%. Mehuisa, kuiva ja ohuehko, intensiivisesti sosiaalisessa tilanteessa ei muuta ehtinyt aistia. Puhdasta ja raikasta olut oli. Herrat joivat vielä Maistilan Sophomore Jinxiä ja siirryimme sitten Harjun päälle Haukeen. Weihenstephaner Festbier valikoitui juomaksi siellä, koska Thomas ei vielä ollut Helsingissä juonut saksalaista olutta. Tasaista taattua laatua tietenkin. Sivumennen sanoen tarjoilu samanlaisesta vehnäolutlasista kuin Oulun Otto K:ssa 2007. Thom ja Ilkka jatkoivat vielä Fyne Alesin Workbench IPAlla, joka oli mitä ilmeisimmin hyvää kamaa sekin. Panema, 22.10.2019.

Stadin Panimo lokakuussa 2019

Satuin pyörähtämään Suvilahdessa Stadin Panimobaariin ja eiköhän terassilla patsastellut ydinryhmä Timo, Aki ja Jenni. Päädyin maistelemaan käymistankeista uusimpia näytteitä, vaikka operoin tiukalla aikataululla. Ensimmäisenä Idaho 7 IPA, Akin kommenttien mukaan pitkästä aikaa "oikea" IPA Stadilta, vahvuutta 7,0 %. Idaho 7 -humala siis pääroolissa. Kirkasta west coast -kamaa, talon tapaan tutusti persikkaa, passionia, miksei makeampaa sitrustakin appelsiinin suuntaan. Mallasrunkoa on tasapainottavasti ja pienenä yllätyksenä viime aikojen raskain peräkärry Stadilta, varsinkin nielaisun jälkeen kuiva katkeruus ottaa yllättävän tanakkaa otetta. Ehkä hiilihappoa ripaus liikaa, mutta raikkaassa oluessa on nyt potentiaalia menestykseen. 

Pari muuta näytettä olivat vielä kovin keskeneräisessä tilassa, ensimmäisenä kuivahumaloitu Farmhouse Ale, myös 7,0 %, tuoksussa kovasti fenolia ja esterisyyttä, vähemmän maussa, mutta belgihiiva puree tosissaan siinäkin. Ei hapan, mutta pippurinen mausteisuus hallitsee, hedelmäisyys jää taaemmaksi. Kovasti makua jo tässä vaiheessa. Kolmannessa IPAssa uusiseelantilaista uutta Moutere-humalaa, johon törmäsin ensi kerran pari viikkoa sitten Tukholmassa Unibärsumin oluessa. Tämä olut oli vielä niin alkuvaiheessa, ettei oikein kannata kommentoida mitenkään. 

Loppukevennyksenä maistiaiset varaston nurkasta löytyneestä Cascadian Dark Ale -pullosta, vuodelta 2012. Tehty siis vanhassa Kyläsaaren panimossa. Ilkka Sysilän perustermiä lainaten, fragranssit ovat jo hukkuneet. Melkoista rusinasoppaa, mutta ei mitään epämiellyttävää. Kuivaa tummaa olutta, jossa mallas ottaa selvää voittoa hedelmästä. Stadin Panimobaari, 22.10.2019.  

Ruosniemi Insinööri APA, cask ale

Black Doorissa riitti sitten suomalaista cask-APAa kunnolla Thomas Riggsillekin. Porilaisessa versiossa 4,7 %, hyvin pehmeää, sitrusta, hyvässä kunnossa. Tuoretta ja rapeaa, erittäin näppärää, joskaan ei oikeastaan ollenkaan katkeruutta. Sillä osa-alueella porilainen hävisi edelliselle tuusulalaiselle.

Siirryimme vielä Rööperin Hopstopiin, jossa Thomas pääsi Sonnisaaren oluiden makuun. Pils oli baarin taulun ja Untappdin mukaan 4,7 % ja ehdin jo epäillä, että kyseessä jokin historiallinen kulahtanut kegi. Sain kuitenkin Oulusta Timo Kanniaiselta vahvistuksen, että ei voi olla, baarilla väärää tietoa. Siis nykyinen 5,2 % vahvuus ja raikkaalta pils tuntuikin. Hyvin upposi Thomasille ja Ilkalle. Vedimme vielä Hops & Toast -stoutin, hyvässä kunnossa edelleen sekin. Black Door, 21.10.2019.

Maku Mosaic APA, cask ale

Thomas Riggsin Helsinki-vierailun ohjelmassa oli maanantai-iltana suomalaiset cask-oluet. Newyorkilainen Suomi-fani on myös brittientusiasti ja CAMRAn maksava jäsen, yhteyksiä myös Cask Marque -henkilöstöön. Saavuin Angleterreen hieman etuajassa ja sain viimeisen pintin Makun caskista, tai oikeastaan 2/3-pintin, josta maksoin puolikkaan hinnan. Harmittava tapaus, mutta Thomas otti samasta lasista myöhemmin pienen siivun, hyvältä maistui. Hyväähän tämä on, vain 4,5 %, kirkas, kuohkea, pehmeä, sitruksinen, ohut tietenkin, mutta maukas. Kevyt brittityylinen katkeruus, joka on sitten varsin pitkäkestoista. Thomas ja Ilkka Sysilä ottivat Fuller's ESBin cask-version, josta tuli sanomista. Maistelin itsekin ja todellakaan ei ollut parhaassa kunnossaan. Ei mitään hapettumista, mutta jokin sivuvivahde, jonkinlaista pihkaista tai sienimäistä fleivoria, joka ei taatusti tähän olueen kuulu. Thomas suunnitteli jonkinlaista kommenttia Cask Marquen suuntaan, mutta ei mitään dramaattisempaa. Angleterre, 21.10.2019.

Basqueland Hober IPA

Sateinen sunnuntai-ilta lokakuisessa Helsingissä, Ilkka Sysilän kanssa päätettiin ajankohdan olevan juuri sopiva viedä New York -vieras Thomas Riggs kaikkein kovimmille Itä-Helsingin huudeille. Metrojunassakin oli jo tunnelmaa ja Pikkulinnussa ei hipsteritiheys korkeimmillaan. Vanhemmat herrat ottivat suodattamatonta Urquellia ja itse päädyin baski-IPAan, 6,8 %, 60 IBU. Makeahkoa sitrusta, jotain epämääräisempää marjaista sivumakua, ei peräkärryä. Ei tässä isompaa ongelmaa ollut, mutta kokonaisuus jäi vähän karkeaksi. Intensiivinen sosiaalinen tilanne ei mahdollistanut tavanomaista muistiinpanotasoa. Jatkoimme Olutpajan Vasen Ranta West Coast IPAlla, joka itselle tietysti ennestään tuttu, mutta upposi erittäin hyvin Riggsille ja Sysilällekin. Loistava tasapaino hedelmän, maltaan ja katkeron kanssa. Melkein parasta mitä Helsinki voi newyorkilaiselle tarjota. Pikkulintu, 20.10.2019. 

Polly's BrewDog Beatle Juice

BrewDogin Collabfestin satoa, useampi mielenkiintoinen olut olisi ollut tarjolla, mutta päädyin tähän walesiläiseen DIPAan, jota ollut tekemässä BrewDogin Liverpoolin toimipiste. Tätä Polly's -panimoa on näkynyt mm. Paneman tölkkihyllyssä, mutta en ole aiemmin tuotteita kokeillut. 8,0 %,  samea, mehuinen, appelsiininen, kuivahko, ei kovin raikas. Ei katkeroakaan, jää kovin keskinkertaiseksi vahvaksi NEIPAksi. BrewDog, 19.10.2019.

Sonnisaari Toast & Hops

Oulusta paahdettua humalastoutia, 6,2 %, Cascade ja Simcoe. Musta ulkoasu, beige vaahto, hyvin paahteinen huoltoasemakahvinen tuoksu, hyvällä tavalla. Maltainen ja täyteläinen maku, hieman maitoisuutta. Hyvin kuivaa, silti hieman hedelmäisyyttä. Huikea peräkärry, katkeruus tuntuu hienosti pitkäkestoisena. Erinomaista kamaa taas luottopanimolta. Rööperin Hopstop, 19.10.2019. 

Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Melvin 2x4 DIPA

Jussi Kuivilan kanssa jaettu wyomingilainen pikkutölkki ylivahvasta IPAsta, jopa 9,9 % ja 100 IBU. Utuinen olut, neutraali tuoksu, yrttisyyttä vähän ensipuraisussa. Maku on yleishedelmäinen, kuiva, alkoholi ei tunnu, mutta ei peräkärrykään. Sitrus alkaa nousta esiin oluen lämmetessä. Näin vahvaksi olueksi kohtuullisen hyvä kokonaisuus, vaikkei oikeiden IPOjen sarjassa pärjäisikään samalla tavalla.  Sori, 19.10.2019. 

Sudden Death Let Me Be Your Hero, Baby!

Schleswig-Holsteinista hazya IPAa, 7,0 %, Mosaicia sekä T90- että cryo-muodossa. Tiukka vaahto. Hyvin mehuinen, kuiva, lievästi bensiiniä ja öljymäisyyttä. Hieman ylikypsää hedelmää, dänkkiä, marijuanaa. Tuore, muttei täysin raikas. Ei huono, mutta ei saksalaisten kraftien parhaimmistoa. Sori, 19.10.2019. 

Melvin Your IPA

Viisi vuotta sitten suurella Rocky Mountains -turneella osuin Wyomingin Jacksonissa Yellowstonen eteläpuolella thai-ravintolaan, jolla näytti olevan jotain tekemistä Melvin-panimon kanssa. Nyt sitten Kaisaniemeen saapunut saman panimon oluita, itse panimo näyttää olevan Jacksonista etelään Alpinen pikkukylässä Idahon rajalla. IPAssa 7,1 %, 88 IBU, Columbus pääroolissa. Melkoisen tumma kirkas olut. Pihkaa ja trooppista hedelmää, ei erityisen raikas, mutta matalahiilihappoinen. Makeaa karamelliakin, mutta olut pysyy ryhdikkäänä. Peräkärry varsin maltillinen. Sori, 19.10.2019. 

Signor Smith West Coast IPA

Sekä 2008 että 2016 New Yorkissa tapaamani Suomi-entusiasti Thomas Riggs saapui Helsinkiin viikon vierailulle. Kävimme Ilkka Sysilän kanssa hakemassa miehen Vantaan kentältä ja hyppäsin itse paluumatkalla Pasilaan. Sadekuuron ohimenoa odotellessa pistäydyin uudelleen Signor Smithiin. Paikan nimikko-oluista toinen, valmistuspaikaksi baarissa merkitty Helsinki. Untappdin mukaan valmistaja on Helsinki Brewing Company, joka on Stadin Panimon sivutoiminimi, mutta jota jostain syystä käyttää Sorin Heikki Uotila. Valmistettu siis mitä ilmeisimmin Sorilla Tallinnassa.  6,9 %, pihkainen, perushedelmäinen, makea, liian karamellinen. Katkeruuttakin on, mutta voisi olla raikkaampi ja sitruksisempi. Signor Smith, 19.10.2019.

Engelbräu Rettenberg Wertacher Marktbier

Viskisession jälkeen suhteellisen pitkä siirtymä Mannerheimintietä etelään Urhon pubiin, jossa tarjolla kellerbieriä Oberstdorfin läheltä Etelä-Baijerista. Baarimestari kuvaili siis tätä kellerbieriksi, vaikka jonkinlainen märzen/oktoberfest -variaatio toisaalta kyseessä, 5,5 %,  hieman samea. Hyvin maltainen, täyteläinen, kevyesti katkera, leipäisyyttä selvästi. Puhdas, ei virheitä, mutta tekeekö mikään pitempään toiminut saksalaispanimo virheitä? Urho, 18.10.2019.

Kyrö-ruisviskimaistelutilaisuus @Carelia

Etelä-Pohjanmaan Isokyrössä on jo vuodesta 2012 toiminut yritys, joka pyrkii tekemään suomalaisesta rukiista maailmanluokan viskiä. Helppo sanoa powerpointilla, mutta toteutus on ongelmallisempi. Nyt Viskin Ystävien Seura tarjosi tilaisuuden tsekata, missä vaiheessa projekti etenee. Paikalla Kyrön päätislaaja Kalle Valkonen. Hankkeessa on ollut monia käänteitä, joista viskinäkökulmasta katastrofaalisin oli yrityksen saama tunnustus ginin valmistuksesta. Onko mikään maailmanluokan viskitislaamo tunnettu gineistään? Fokus katosi, rahaa tuli sisään massiivisesti, yritys on ilmeisesti jo kolme kertaa vaihtanut viskinvalmistuslaitteistoaan. Mutta tietysti ginin ansiosta yritys on edelleen hyvässä hapessa. Toisaalta viskin valmistuksessa tynnyröinti on tärkeintä, muulla ei oikeastaan ole vaikutusta makuun. Tässä Kyröllä on käsittääkseni katse pysynyt pallossa. Jotain festarinäytteitä olen ehkä tsekannut, mutta nyt tarjolla oli käytännössä ensimmäiset kokemukset Kyrön tuotteista. 

Maistelutilaisuudessa ei ollut esillä ollenkaan kaupallisia tuotteita, pelkästään viskisampleja. Aloituksena kolmevuotias viski, 100 % ruismallasta, 2,5 vuotta tuoreessa amerikkalaisessa tammitynnyrissä, loput puoli vuotta bourbon-tynnyrissä. Tämä vaikutti olevan Kyrön perusresepti, muissakin viskeissä sama tynnyröintisuhde. 50,6 %, tummahko, makea tuoksu. Päärynää ja muuta hedelmäisyyttä, ohuehko, alkoholi tuntuu. Karkea, hieman lakritsainen, mausteinen, vaniljaakin. Varsin monimuotoinen siis, mutta ei kovin miellyttävä. 

Toinen näyte ei ollut mallasviski, mukana mallastamatonta ruista leppäsavulla paahdettuna, siis ns. riihiruis. En oikein ymmärtänyt prosessia, miksi kuivia ruisjyviä pitäisi "kuivata", eihän ne märkiä ole ilman mallastusta. Ruismallasta toinen puolikas, sama tynnyrijaottelu kuin edellisessä, 50.8 %. Hieman savua tuoksussa. Mausteisempi, selvästi savua maussakin, makeutta, pehmeämpi, tervaa, ehkä teistingin paras. 

Kolmannessa viskissä samaa riihiruisviskiä oli kypsytetty 18 kuukautta oloroso-tynnyrissä. Odotetusti savuisuus katosi tyystin, mukana makeaa hunajaisuutta, pehmeyttä, mutta ehkä ryhdikkyyskin katosi kumarammaksi. 51 %, ikää tuli tälle jo 3,5 vuotta. 

Session vanhimpana viskinä 58,5 -prosenttinen tapaus, edellisen kaltainen muuten, mutta viimeistelty 3-4 kuukautta Mackmyra-tynnyrissä. Tässä tuoksu oli etovan epämiellyttävä, jotain liimaisuutta hämmentävästi, maku parempi, pehmeää omenaisuutta, mutta ei tämä oikein jaksanut kohota oikein minnekään.

Teistingin fokus hieman hajosi tässä kohtaa, osallistujissa mukana ollut Kärkkäinen-niminen herrasmies tarjosi pullostaan maistiaisia. Kyseessä oli kai Kyrön ensimmäisen tislauksen 2014 tuloksena syntynyttä kamaa, jota oli kypsytetty kolme vuotta yksityisissä oloissa. Tässä oli nahkaista tunkkaisuutta, makeutta myös, ei kovin vakuuttavaa. 

Teistingin viimeinen juoma ei ollut viski ollenkaan. Puolivuotias tislausnäyte, turvesavuista kamaa, jota pidetty 6 kk Pedro Ximenez -sherrytynnyrissä. Hurja tuoksu, savua ja turvetta makeuteen yhdistettynä, tymäkkää kamaa. Oikeastaan vasta tämä juoma palautti uskoa Kyröön, ehkä vielä jotain merkittävää on tulossa, mutta aikaa se vie. Se kävi selväksi, että viskin valmistaminen ei ole mikään simppeli juttu. 

Lervig Idaho Picnic

Söimme Signor Smithin takaosan pyöreässä pöydässä, pizzat ok, ei liian napolilaisia tyyliltään. Palvelu toimi muutenkin yllättävän sujuvasti avausiltana. Ruokajuomana pale alea Stavangerista, 5,8 %, 35 IBU, nimenmukaisesti Idaho 7 päähumalana, mukana myös Loral sekä cryona että perusmuodossa. Suhteellisen monipuolinen aromi, marjaisuutta sitruksen ohella. Puhdaspiirteinen, mutta ei niin raikas kuin Fuerst Wiacekin olut. Ohuemmaltakin tämä tietysti tuntui, mehuisuus korostuu liikaa maltaan päällä. Tässäkään ei katkeruutta, mutta kunnon modernia pale alea tämäkin.

Tsekkasimme vielä Triplan kolmannenkin baarin, Bierhaus Berlin. Sinne ei löytynyt reittiä mallin sisäpuolelta, baari löytyi ulkokautta kiertämällä aivan Länsi-Pasilan puoleisesta päädystä. Ehkä rakentaminen vielä kesken, sisäreittikin tuntuisi olevan tarpeen. Siis samaa ketjua kuin päärautatieaseman Bierhaus München, osittain samaa tyyliäkin, mutta erilainen neliömäisempi tila. Näytti oikein viihtyisältä. Tarjonnassa ei kovin ihmeellistä, mutta laatua kuitenkin. Kokeilematon berliiniläinen sessio-IPA, Motel Beerin The Best Falls oli käsittääkseni jo päässyt loppumaan, en äänekkäässä tilanteessa saanut oikein selvää. Join Fuller's Vintage Alea ja Gouden Carolus Classicia, molemmat kelvollisessa kunnossa. Signor Smith, 17.10.2019.

Fuerst Wiacek Cloud Theory

Työkavereiden kanssa päätettiin tsekata Pasilan Triplan avauspäivänä ostarin oluttarjontaa, koska työpaikkakin on siirtymässä samaan kompleksiin. Tarkoitus oli kierrellä ensin hieman fasiliteetteja ennen oluelle menoa. Kello 16 paikan käytävät olivat kuitenkin ahdistavasti vellovan ihmismassan vallassa, joten suunnitelma muuttui. Mentiin suoraan oluelle Ratamoon, joka oli näppärästi aseman pääoven vieressä. Yllättävän pieni baari, jengiä oli täälläkin reippaasti, mutta karusta yläkerran vielä pienemmästä osasta istumatilaa löytyi. Tarjonta vaisua. selvästi heikompaa kuin Oluthuone-ketjun baareissa yleensä. Asiakaskuntakin oli varsin levottomasti käyttäytyvää, sekin erilaista kuin tämän hintatason paikoissa yleensä. Kokonaisuutena baari oli raskas pettymys, koska olin ennakkokohusta saanut jotenkin käsityksen, että baari olisi koko HOK-Elannon ykkösnyrkki olutkamppailussa. Näin ei selvästikään ole.

Raiteen 1 vierestä löytynyt Signor Smith puolestaan oli iso positiivinen yllätys. Tilava italialaistyylinen ruokaravintola, jossa mittava baaritiski. Takaseinässä jenkkityyliin 20 hanaa, jossa Sorin omia oluita ja ilmeisesti Sorin maahantuomaa kamaa, samantyylistä kuin Sori Taproomissa. Kävi ilmi, että Sori on konsultoinut ravintolaa oluttarjonnan järjestämisessä. Homma näytti erittäin hyvältä. Aloitin berliiniläisellä NEIPAlla, 6,8 %, kuivahumalina Citra, Ekuanot ja Idaho 7. Hyvännäköisesti sameassa oluessa appelsiinimaista mehuisuutta, tasapainoinen runko, oikein raikasta ja tuoretta. Ei katkeroa paljoakaan nykytyyliin, mutta oikein näppärää kamaa. Signor Smith, 17.10.2019.

Ari Räty: Syyskuun viimeinen

Käsillä on Rädyn esikoisromaani vuodelta 2017, kirjoitettu melkein viisikymppisenä. Luulin tätä jonkinlaiseksi dekkariksi, mutta erehdyin. Trilleriaineksia on, rikokset, murhat ovat keskeisessä asemassa, päähenkilöinä on poliiseja, jonkinlainen sarjamurhaajajuoni leijuu taustalla ja kostoteema on korostetusti esillä. Silti tämä on jotain muuta, varsinkin alkupuoli pyörii aivan liikaa teiniangstin ympärillä, Rädyn kuvaus yksistä kotibileistä tuntuu kestävän ikuisuuden. Kansiliepeen mukaan Räty on toiminut veneenrakentajana ja yksi kirjan luvuista kertoo yksityiskohtaisesti proomun hinaamisesta myrskyssä, varsin irrallisen oloisesti. Jossain vaiheessa romaani on selvästi kääntymässä ahdistavaksi kolmiodraamaksi. Olin jo jättää romaanin kesken, mutta viimeinen kolmannes rullaa tehokkaammin, joskin päälleliimatun väkivallan vauhdittamana. Henkilöhahmot eivät tunnu uskottavilta. Juoni tuntuu monin paikoin täysin perusteettomalta. Paikallisväriä irtoaa jonkin verran Helsingistä, mutta pääosa romaanista sijoittuu fiktiiviseen terästehdaskaupunki Porttikoskeen, joka sijaitsee etelärannikolla jossain Helsingin ja Turun välillä. Koverharissa oli ennen terästehdas, mutta ei sekään näytä esikuvalta. Tämä ei ollut miellyttävä lukukokemus millään tavalla. Räty on tehnyt jo kaksi jatko-osaa, joissa on ilmeisesti osittain samoja henkilöitä. Ei syntynyt mielenkiintoa niiden lukemiseen.

Salama Huff Puff

Espoosta belgian pale ale, 6,0 %, tässäkin Centennial. Samea olut, hyvä vaalea vaahto. Tuoksussa estereitä, samoin maussa, pastillisuutta ja hedelmää. Varsin kuivaa silti, karamellisuus ei pääse hallitsemaan. Lievää mausteisuutta, vähän pippurin suuntaan, mutta hyvin kevyesti. Ei happamuutta tai katkeruutta. Ehkä vähän liikaa hiilihappoja, mutta hyvin puhdaspiirteinen kevyehkö belgiale. Hiiva peittää Centennialin aromit varsin perusteellisesti. Salamalta ryhdikäs suoritus. Konepaja, 15.10.2019.