Englanti - Espanja 2-3

Wembleyllä Kansojen liigaa. Englannilla keskikentällä uusi mies Lewis-Skelly, Espanjalla oikea pakki Marc Pubill. Kevin Keeganille hiljainen hetki. Heti toisella minuutilla Guéhilla hirveä moka, Lamine Yamal rankaisi maalilla. 8. minuutilla Ferran Torres teki paitsiomaalin. Englanti pääsi sitten paremmin peliin, aika vaihtelevia tilanteita. Kuitenkin hieman höntsäilyfiilis, kaikki ei ollut pelissä. Ehkä se on MM-kisojen jälkeen ymmärrettävääkin. Torres pääsi taas läpi, surkea viimeistely. Puolen tunnin kohdalla vielä Olmolla hyvä paikka Yamalin esityöstä, mutta ohi meni. Jakson lopulla Englanti jyräsi ohi. Ensin 36. minuutiila kentän ykköspelaaja Gordon pääsi läpi eikä epäonnistunut. Neljä minuuttia myöhemmin Kane puski melko kaukaa, kimmahti Cucurellan reidestä sisään, olisi toki mennyt muutenkin maaliin.  Rodri kaatoi 53. minuutilla Bellinghamin, pallo pilkulle. Kane veti voimalla poikkipuuhun, harvinainen tapaus. Toki tukijalka luiskahti Wembleyn mutaisesta pohjasta. Tunnin kohdalla tapahtui lisää. Hienon kuvion päätteeksi Yamal veti ohi. Heti perään vaihtomies Álex Baena laukoi alanurkkaan ja mestarit olivat tasoissa. Ratkaisun teki taas kerran Real Sociedadin Mikel Oyarzabal, Baenan syötöstä upea nosto yli maalivahdin. Thomas Tuchel otti sisään mm. Leedsin Dominic Calvert-Lewinin, mutta ei mitään tulosta. On aina yhtä nautinnollista nähdä Englannin häviävän, varsinkin Wembleyllä. 

San Marino - Suomi 0-7

Kansojen liigan avausmatsi italialaista kyläjoukkuetta vastaan. Suomella on monesti ollut valtavia vaikeuksia tällaisia joukkueita vastaan. Jacob Friisin valmentajakauden alku on ollut raivostuttava, mutta ainakin hän sai joukkueen nyt vauhtiin. Nikolai Alho onneksi lopetti maajoukkueessa, mutta oikea pakki on edelleen suomalainen ongelma. Friis peluutti paikalla vitsikkäästi vasenta laitahyökkääjä Topi Keskistä. Mutta maaleja syntyi. 5. minuutilla Walta vapautti Pohjanpalon, jonka veto kimmokkeesta päätyi verkkoon. 14. minuutilla uusi hyökkääjä Svanbäck puski keskeltä sisään. Kolmaskin hyökkääjä Källman sai pallon sisään tarkall alanurkkavedolla. Haittapuolella Marhiev otti turhan kortin tällaisessa ottelussa. Tauon jälkeen Walta pääsi irti, 50. minuutilla upea ylänurkkalaukaus. Viisi minuuttia myöhemmin toinen soolomaali Waltalta. Lopussa vielä kaksi Pohjanpaloa, 79. minuutilla ohjaus alanurkkaan ja loppunumerot 88. minuutilla pilkulta. Toki hyvin näin, mutta eihän vastusta ollut nimeksikään. 

Evil Twin Monkish Even More Foggier Window 16 Year Anniversary Beer

Brooklyniin päätyneen tanskalaishiipparin juhlaolutta, 9,2 %. Humalina kaikkein tylsimmät valinnat eli Mosaic ja Nelson Sauvin. Sameaa ja vaaleaa. Melko neutraali tuoksu. Täyteläistä, keskikuivaa, hyvää hedelmäisyyttä. Hyvin kuivaa. Hyvä juotavuus. Ehkä tämä nyt uppoaa paremmin kuin Other Half. Ei raikkaus tässäkään aivan parhaimmillaan. Juova, 26.9.2026.

Other Half TEST Raw Concrete

Greenpeacen Viiankiaapa-mielenosoituksen läpi joutui rynnäköimään Pienestä kohti Juovaa. New Yorkista sumua paikallisen panimon kollabona, 8,0 %. Riwaka, Ramosa, Nelson Sauvin, Southern Cross, Columbus. Vaaleaa ja sameaa. Hyvää trooppista aromia. Pehmeää, täyteläistä. Sitruksia myös. Mutta ei katkeroa, ei oikein raikkauttakaan. Pettymyshän tämä oli. Juova, 26.9.2026.

Varikko Hazy Night 2 Back To The Pints

Huomasin vasta nyt, että Varikon ensimmäinen heizi Hazy Night oli hanalatkän kuvan perusteella homage Kissin Crazy Nights -biisille. Nyt on sitten tehty uusi versio erilaisella reseptillä. Jatkonimi lienee väännös back to the pits -sanonnasta. Takaisin sorvin ääreen. Sameaa on, mutta ei maitoisuutta. Makeahkoja trooppisia hedelmiä aromeissa. Hieman mausteinen maku, mutta silti intensiivistä hedelmäistä otetta. Ei oikein katkeruutta. Hieman kaksijakoiset fiilikset, mutta on tämä ainakin persoonallisempi veto mahtityylistä. Pien, 26.9.2026.

naïlo Pivo, side-pull -versio

Kun keväällä Kanadassa ja kesällä Tallinnan Tuletornissa ihastelin side-pull -hanoja, niin sain kuulla Pienen käyttäneen niitä jo vuosia. En ole sittemminkään asiaa huomannut, mutta nyt lopulta sain näköhavainnon Aikatalon ihmeestä. Tuttua oululaista pilsiä nyt siis asianmukaisessa formaatissa. Yrttistä maltaisuutta, kuivaa ja katkeraa. Raikkautta ja kuohkeutta on. Viime syksynä häiritsi ohkaisuus ja katkeruuden puute. Nyt ne eivät haittaa. Ehkä johtuu sivuvedosta, ehkä ei. Pien, 26.9.2026.

Sudden Death My Precious Southern Cross

Monkish-session jälkeen vielä lyypekkiläistä sessiosumua, 6,5 %, Southern Cross, Simcoe, El Dorado. Sameaa on tämäkin. Appelsiinin tuoksua. Väistämättä ohutta Monkishien jälkeen. Kirpeää makua, ihan puhtaasti. Pehmeää kamaa, ei katkeruutta. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Heads Nor Tails

Kolmantena sitten loogisesti tripla-IPA, 10,5 %, Citra ja Nelson Sauvin. Vaaleaa ja sameaa. Trooppisia hedelmiä aromeissa. Pehmeää nektarisuutta tässäkin. Juotavuus pysyy ilmiömäisenä. Ananasta, mangoa, aprikoosia, passionia. Aivan loistavaa on tämäkin. Tarkoitus oli vielä tsekata neljäskin Monkish, Hang My Boots, vaikka sen join jo yli kolme vuotta sitten Juovassa. Täproomin pienen annoksen hinta kuitenkin yllättäen pompahti viisi euroa kalliimmaksi, joten jätin nyt väliin. Ehkä lentolipuista tuttu dynaaminen hinnoittelu on tulossa myös olueen? Sama korotus koski näköjään jo aiemmin juotuja Monkisheja, jotka siis onnekkaasti ehdin hörsittyä tuulensuojaan nauruhintaan. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Never Sleep

Tuplasumua seuraavaksi. 8,4 %, Citra ja Motueka. Väri syvemmän keltainen. Tuoksun aromit eivät yhtä vahvoja kuin edellisessä. Maku on pehmeän mehuinen, hyvä juotavuus. Kuiva runko. Raikkautta on maussa hyvin, nyt ei ehkä katkeruus nouse esiin lopussa. Laadukasta juomaa jälleen. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Metal Bones

Neljän päivän flunssatauon jälkeen paluu päihteiden pariin. Kaliforniasta kajahtanut kurkun kostuketta Keski-Pasilaan. Kuulemma jopa lentorahtina. Ensimmäisessä sumussa 7,2 %, Citra, Nelson Sauvin ja Krush. Vaaleaa ja sameaa. Oikein raikasta sitrustuoksua flunssan jälkimainingeissakin aistittuna. Maku on kirpeän kuivan mehuinen, oikein raikas. Pehmeää täyteläisyyttä. Ihan kuin olisi vähän katkeruuttakin. Täproom, 24.9.2026.

Matti Kassila: Tulipunainen kyyhkynen

Saattaa olla, että en ole ennen nähnyt tätä Tauno Palon viimeistä elokuvaa vuodelta 1961. Kassila ohjasi mustaa huumoria tarjoavan jännitysdraaman keskellä erinomaista Palmu-sarjaansa. Oikein mukavasti tämäkin leffa rullaa. Ollaan valmistautumassa rapujuhliin lääkäripariskunnan Snappertunan rantahuvilassa. Elokuva starttaa mustasukkaisuusdraamana ja muuntuu sitten Hitchcock-tyyppiseksi harhaiseksi väärä mies -takaa-ajotarinaksi. Lääkäri epäilee nuorempaa vaimoaan petolliseksi ja varjostaa tätä Helsinkiin, jossa homma lähtee perusteellisesti käsistä. Ehkä enemmän kauhua kuin noiria. Loppukäänne ei oikein istu saumattomasti tai oikeastaan mitenkään, mutta tavallaan sekin on viihdyttävä. Ylipainoinen 52-vuotias Palo näyttää 20 vuotta vanhemmalta ja uskottavuus lentää ikkunasta ulos viimeistään Helsingin jaksoissa. Erittäin nautinnollisia Helsingin kesänäkymiä riittää tässä kujanjuoksussa. Kuvausten jälkeen kuollut Anton Soini heittää näyttävästi neljä eri roolia.

Edward Berger: Conclave

Robert Harrisin romaanin elokuvasovitus vuodelta 2024. Tiivis teatterimainen rajaus, kardinaalit valitsevat uutta paavia koko elokuvan ajan. Juonitteluja riittää kuin keskustapuolueen puoluekokouksessa. Harrisin ote tuntuu juonessa, yllättäviä loppukäänteitä myöten. Saksankielisellä alueella ennen tätä vaikuttanut ohjaaja Berger mulle uusi tuttavuus, mutta hyvin hallitusti elokuva etenee. Käsikirjoittaja Peter Straughanin töistä on tuttu vuoden 2011 upea le Carré -sovitus Tinker Tailor Soldier Spy. Ralph Fiennesillä konklaavia johtavana dekaanina on koko ajan kärsivä ilme, mutta suoritus on vakuuttava. Hyvin pärjäävät muutkin näyttelijät. Loppupuolen tiukempi vastakkainasettelu on ehkä liian laskelmoidun yksinkertaistettu ja aivan viimeinen käänne liiankin trendikäs. Kiinnostava ja hyvin toimiva elokuva silti.

Richard Wallace: Framed

Nyt osui kohdalle todellinen löytö YouTubesta. Aiemmin komedioita ohjannut Richard Wallace on täysin tuntematon nimi noirin pantheonilla, mutta onnistuu tässä erinomaisesti. Glenn Ford näytteli tässä 1947 heti superkulttifilman Gilda jälkeen ja kuvaaja on siis taas Burnett Guffey. Käsikirjoittajakin on huippunimi Ben Maddow, musta lista rajoitti hänen työtään, mutta ansiolistalla ovat mm. The Asphalt Jungle, Kiss the Blood Off My Hands ja Faulkner-sovitus Intruder in the Dust. Silti tämä lähes täydellinen noir on jäänyt unohduksiin. Aihe on silkkaa noirin ydinmehua. Toiminnallinen alkukohtaus ennakoi Dassinin Thieves' Highwayta, rahaton kaivosinsinööri Ford ajaa jarruttomalla rekalla vuorilta alas nimeämättömään pikkukaupunkiin. Sitten hän sotkeutuu paikallisen femme fatalen juoneen, joka on puhdasta James M. Cainia, Wilderin Double Indemnitysta on lainattu lähes suoraan kohtauksia. Fatalea esittää vakuuttavasti itselleni täysin tuntemattomaksi jäänyt Janis Carter. Näytellyt varsin monissa tuntemattomissa B-filmeissä, mutta olisi ansainnut ilman muuta suurempia rooleja. B-filmihän myös Framed oli budjetiltaan, mutta lopputulos on parasta A-ryhmää. Käänteitä tarinassa on riittävästi, Guffeyn kuvaus on priimaa ja kaikki näyttelijätkin onnistuvat hyvin. Pienimuotoinen mestariteos ilman muuta.

Joseph H. Lewis: So Dark The Night

Tänään piti lähteä Serbiaan, mutta flunssa iski eilen, kuumetta 38.4, jouduin peruuttamaan matkan. Ainakin kahdesti ennen olen joutunut peruuttamaan lomareissun viime hetkellä, mutta nyt ensi kertaa oman sairastumisen takia. Väistelin koronankin, viimeksi kuumetta ollut joskus 90-luvulla. Mutta nyt siis voi jatkaa noir-maanantai -kuviota. Tänään ajattelin katsoa kaksi ennennäkemätöntä Burnett Guffeyn kuvaamaa elokuvaa. Pitkän uran tehnyt Guffey oli noirin keskeisimpiä kuvaajia, mm. Johnny O'Clock, The Reckless Moment, In a Lonely Place, Private Hell 36, Human Desire, The Harder They Fall ja äskettäin katsomani Nightfall. Noirin ohjaajamestari Joseph H. Lewis teki tämän YouTubesta löytyvän teoksen 1946 heti My Name Is Julia Ross -klassikon jälkeen. Tämä leffa on jäänyt tuntemattomammaksi. Rikosdraama sijoittuu omalaatuisesti Ranskaan. Ylirasittunut myöhäiskeski-ikäinen pariisilaispoliisi matkustaa lomailemaan maaseudulle. Jokseenkin naurettavasti siellä kehittyy romanssi vanhan kurpan ja majatalon omistajan nuoren tyttären kanssa. Sitten seuraa sarja murhia, onpa yhtenä hahmona jopa kyttyräselkäkin. Ratkaisuksi osoittautuu freudilaisittain skitsofreninen kuvio. Freudhan oli Hollywoodissa muodissa näihin aikoihin. Kankeasta juonesta huolimatta Guffeyn kuvauksessa on ajoittain hyvää noir-tenhoa ja Lewisin ohjaus rulaa mukavasti kompaktissa 70 minuutin leffassa. Näyttelijät ovat poikkeuksetta kolhoja. Ei Lewisin klassikkojen tasoa, mutta mielenkiintoinen tapaus kuitenkin.

Mallassepät Märzen

Naantalista vahvaa lageria, 6,0 %. Ruskeaa, kirkasta. Maltaista makua, pähkinää löytyy, mutta ei kovin raikasta. Jos tämän tarkoitus on olla sesongin juhlaolutta, niin ei pärjää Varikon tai Kellotornin oluille. Makua silti on, kuivaa, mutta vähän tahmaista. Oluthuone Haka, 19.9.2026.

Ever Grain Shani's Raven

Craft Beer Expressillä nyt pohjoiseen Hakaniemeen, jossa tarjolla Pennsylvaniasta sumua, 7,0 %. Peacharine ja Citra. Hyvin vaaleaa ja sameaa. Passionia, persikkaa ja vähän mausteisuutta. Ei oikein kolahda. Raikkautta ei kunnolla synny, ei katkeruutta. Oluthuone Haka, 19.9.2026.

TEST Omnipollo Nuclear Mysticism, hanaversio

Juovassa hanassa newyorkilaista TIPAa, 10,0 %. En tilatessa huomannut juoneeni juuri samaa olutta pari viikkoa aiemmin tölkistä, jopa tässä samassa baarissa. Täyteläistä sameutta. Appelsiinia tuoksussa. Makeampaa makua, oikein täyteläistä. Pehmeää, greippiä myös. Ei ollenkaan katkeroa. Näin nyt kävi, eipä hanaversio juuri uutta kulmaa löytynyt. Toki hyvää olutta voi juoda useammankin kerran. Juova, 19.9.2026.