keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Sonnisaari Kanin Loikka



Jatko-osa alkusyksyn Kanille Sonnisaarelta, eli Timo Kanniaisen apuvoimat nyt pääroolissa. 6,5 %, El Dorado, Simcoe, Azacca, Amarillo, BRU-1. Sameaa, keltaista, maussa mehuisuutta, kirpeyttä, kuivaa, katkeruutta yllättävänkin runsaasti. Pihkaa on, tämä on maultaan west coast, vaikka ulkonäkö viittaa Vermontiin. Raikkaus ei aivan parhaimmillaan, ei kohoa aivan Sonnien kärkipäähän. Oikein näppärää silti. Juova, 29.11.2023.



Revenant Days Go By



Toinen Nailolla tehty Revenant-uutuus, 9,5 %. TIPA siis, humalina Citraa eri muodoissa. Erittäin samea ja kuulas, sama ulkonäkö kuin edellisessä. Nyt trooppisempien hedelmien tuoksua. Kuivaa hedelmäisyyttä maussa, taas loistava juotavuus. Yllättäen ehkä hillitympi tavallaan kuin edellinen, taas alkoholi peittyy täysin. Erinomainen juotavuus. Ei katkeroa tässäkään. Toimii hyvin, nautinnollista. Barski, 29.11.2023.

Revenant Always In Motion





Missasin uuden Revenant-kiertolaisen avauksen Australian reissun aikaan, mutta nyt pääsin seuraavien oluiden lanseeraukseen Barskiin. Kuopion Hagström-reissulta tuttu Petteri Sikanen nyt esittelemässä tuotoksiaan. Revenantissa mukana myös Hyvinkään Crafters-baarin päähenkilö. Nämä oluet tehty Oulussa Nailolla. Ensimmäisenä tupla-NEIPA, 8,5 %, Citra ja Riwaka, eli sattumoisin samoja humalia kuin RPS:n päivän avauksessa. Todella paksun näköistä, sameaa, kuulasta. Sitruksinen tuoksu. Hyvä juotavuus, sitrusta maussakin, yllättävän kepeä, odotin paksumpaa. Erittäin kuivaa, greippiä. Ehkä mallasrunko voisi olla tukevampi, mutta hedelmäisenä toimii kyllä näinkin. Hagström-näkökulmasta tietysti puuttuvan  jälkimaunkin voi mainita. Puhdasta raikasta kamaa. Barski, 29.11.2023.





Etko Factory Done Deal


Australian reissun aikana taisin missata joitakin Factory-julkaisuja, mutta nyt sain eteeni  ennennäkemätöntä sumua, 7,0 %. BRU-1, Mosaic ja Citra. Oikein hyvä ulkonäkö. Klementiinin huumaavaa tuoksua. Maku on myös sitruksinen. Kuiva runko, jopa katkeroa kerääntyy takatilaan havaittavasti. Factoryn kaikki tuotteet ovat olleet tuoreen raikkaita ja maukkaita, tämä ei ole poikkeus.  Yksi sitruksisimpia NEIPOja Suomessa, yleensähän trooppisemmat hedelmät hallitsevat makumaisemaa. Barski, 29.11.2023.

Mad Scientist Liquid Cocaine







Narinkkatorille avautunut remontin jälkeen Kulttuurikasarmi, jonka sisällä erilaisia anniskelupaikkoja. Henry's -brändin alla useampia identtisen tarjonnan baaritiskejä. Palvelua löysin Music Barista ja tilasin provokatiivisesti nimettyä vahvaa tupla-IPAa Budapestista. 10,5 %, 120 IBU, ei samea, lievää utua. Täyteläinen makea maku, hedelmäisyyttä on. Alkoholi kyllä paiskautuu läpi. Ei jälkimakua. Kuivuu peräpäässä, mutta ei tämä kovin miellyttävää ole.


Varsin lennokas kuvaus oluesta Untappdissa: A mug of this beer contains 10 grams of hops, and the alcohol content of two shots of tequila. This beer doesn’t want to meet your requirements. This beer doesn’t want to be rolled around in your glass, next to a nice meal. This beer doesn’t want you to feel nice aromas of passionfruit, red currants, pines or curry leaves. Let your tie loose, admit it was a hard day, order a round and you will see, it will get better. Much better. Henry's Distillery Music Bar (Kulttuurikasarmi), 29.11.2023.

RPS SoulMate NEIPA



Kuopiosta uutta vahvaa sumua, 7,7 %, Mosaic, Sabro, Citra ja Riwaka, 59 IBU. Samea, appelsiininen, kuiva, jotain hieman erikoistakin maussa. Kiiviä ja passionia löytyy, ehkä Sabron aromeja tuo erikoisempi vivahde. Ei siis varsinaisesti epämiellyttävää, kuiva jälkipuolisko, mutta ei katkeruutta paljoakaan. Kypsää pehmeää, ehkä jopa ylikypsää, hedelmäisyyttä loppuun asti. Tower, 29.11.2023.

tiistai 28. marraskuuta 2023

Tuju Pukinkäristys


Eilisen jouluolutmaistelun jälkiruokana Lappeenrannasta imperial stout, 10,0 %. Beigeä vaahtoa, musta runko. Hyvin paahteinen tuoksu. Maussa hedelmäisyyttä, luumua, jouluisia sekahedelmiä, kuohkeaa. Erinomaisen kuivaa, pehmeää, täyteläisyyttä, mutta silti erittäin hyvä juotavuus. Tyylikästä tavaraa, mukava kuiva jälkimakukin. Parhaita viime aikoina juomani vahvoja stouteja. Tämä olisi taatusti eilisessä jouluolutvertailussa ollut täysin ylivoimainen, lähelläkään tätä tasoa ei ollut mukana. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Dugges Electro West Coast DIPA


Göteborgin lentokenttäkylässä Landvetterissä majaileva Dugges lyö tiskiin länsirannikon tupla-IPAa, 8,0 %. Meripihkainen kirkas väri, suhteellisen neutraali tuoksu. Maussa pihkaa, karamellia, maltaisuutta, jotain mausteisuutta, mutta myös jotain vihannesta. Karamellista huolimatta kokonaisuus kuivahtaa nopeasti ja vedettäväksi jämähtää yllättävän raskas peräkärry. Amarillo, Cascade, Chinook, Columbus. Bäst före 04 10 2024, mutta kyllä hedelmäisyys on jo lurahtanut pois. Pettymys ikävä kyllä. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Williams Bros Juicy Joker


Skotlannista mehuista "wickedly juicy NEIPAa", tosin vain sessiovahvuisena, 5,0 %. 25 IBU, Chinook, Citra, Mosaic, Galaxy, El Dorado. Veljesten panimolla on Joker-niminen wickedly hoppy kirkas IPA, jota tuli juotua ennen covidia Glasgow'ssa. Samea, mutta ei kovin kuulas, enemmän kuraveden näköä.  Sitrusaromit ovat tuntuvia. Maussa melko täyteläisesti trooppista sekamehua, mutta ei erityisen raikkaasti. Makua on etupurennassa, mutta takana louskuu leuat tyhjää. Ihan ok kuitenkin. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.



Falter Export Hell


Luulin ensin, että Regen on saari Itämeressä, mutta sehän on tietysti Rügen. Falter-panimo sijaitsee siis Regenissä, joka on Itä-Baijerissa lähellä Tšekin rajaa, itään Regensburgista. Hellesissä 5,3 %, 23 EBU. Kullanväristä täysin kirkasta juomaa. Maltainen tuoksu, maltainen maku. Hieman makeutta, mutta ei kovin täyteläinen. Jälkimaku tyhjä. Puhdasta on, mutta onhan tämä aivan geneerinen keskinkertainen saksalainen lager. Alkon motiiveja on vuosien ajan saanut ihmetellä, joten ei nyt sen enempää. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Tammenlinnan Jouluolutmaistelu 2023













 Jo perinteiseen tyyliin Peter Tammenheimo järjesti Jätkäsaaressa jouluoluttestauksen. Tällä kertaa mukana oli 20 olutta, eli puolet vähemmän kuin viime vuonna. Homma saatiinkin nyt hoidettua kahdessa tunnissa. Peterin ohella mukana tänä vuonna Hedonin viiniasiantuntija Susanna Sundberg, Fat Lizardin perustaja Tuomas Topo Koskipää, Ilkka Sysilä ja The Towerin baaripäällikkö Juho-Heikki Kusti Ollikainen. Kotimaisilta panimoilta ja maahantuojilta tavaraa. Omalta kohdaltani tilaisuus lähti liikkeelle surkuhupaisasti, kun Peter tarjoili aperitiivina mysteeriolutta, jonka identiteettiä päästiin arvailemaan. Itse kuvittelin sen olevan belgidubbel, muuten veikkailtiin mm. sahtia ja epäiltiin käymisongelmia. Kusti sen sijaan tunnisti sen saman tien eli Fuller's Vintage Ale 2022. Ei hänkään sentään saanut vuosikertaa kohdalleen.

Jouluoluita maisteltiin nyt neljän oluen seteissä ja arvosteluskaalana taas 0-100. Kovin korkeaksi taso ei noussut, itse sain parhaaksi pistemääräksi 65. Eipä muiltakaan arvioijilta tainnut nousta 80:n yli kuin muutama tapaus. Ehkä eniten huomiota herätti Mallaskosken Yuletide Dobbelbock, jonka tunnisti Alkon pruuvissa Jouni Koskinenkin omalaatuiseksi. Omissa muistiinpanoissani ihmetellään ensinnäkin oluen norjankielistä nimeä, koska dobbel ei todellakaan ole saksaa. Muuten "navettatuoksua, samea, happamuutta". Tämä olut sai itseltäni 10 pistettä, jopa vähemmän kuin Lervigin 0,5 -prosenttinen No Worries: Driving Home 'From Christmas. Parhaana pidin tällä kertaa Shepherd Neamen Christmas Alea, jossa oli perinteisen brittibitterin hyviä ominaisuuksia. Samat 65 pistettä annoin belgialaiselle McChouffelle. Yli 50 pisteen pääsivät myös Malmgårdin Xmas Porter (60), Kråkö Jouluolut (60), Tuju Porsaanreikä (55), Lehe Joulupuuro (55), Tornion Joulu (50) ja Olutpajan Jouluolut (55), joka oli viimevuotiseen verrattuna hienoinen pettymys tällä kertaa. Yhteispisteissä parhaaksi kohosi Malmgård, kakkosena Shepherd Neame ja kolmantena McChouffe. Mitään erityisempää jouluista ei oluissa ollut ja yleistaso siis vaatimaton. 


Saatuamme homman pakettiin nautiskelimme vielä Olarin oluilla ja Peterin Lontoon-tuliaisena Fuller's Coronation King's Alea, 5,5 %, makeaa tuoksua, keksiä. Ei katkeroa ja ehkä liian makea, ei Fuller'sin parhaita saavutuksia. Kiitoksia oluiden toimittajille, Peterille ja kanssamaistelijoille. Peter ehtikin jo julkistaa tarkan raportin maistelusta.    


lauantai 25. marraskuuta 2023

Mallassepät Solita Overload TDH NEDIPA


 Solita Beer Club jatkaa Mallassepät-yhteistyötään. Ari Nyfors oli alkuviikosta Naantalissa Hagström-laadunvalvontatehtävissä ja sai sieltä tuomisiksi tämän upouuden tölkin. Vahvempi NEIPA, 8,0 %, Citra, Nelson Sauvin ja Talus. Kuljetin tölkin vielä Kajaanin talvimaisemiin. Hieno samea kuulas ulkonäkö. Tuoksussa raikkaasti ananasta ja mangoa. Makeahkoa trooppista mehuisuutta intensiivisesti maussa. Maku kuivuu jonkin verran edetessään, mutta makeahkona tämä pysyy loppuun asti. Jopa jälkimaku on suhteellisen makea. Puhtautta ja tuoreutta on, mutta ehkä tykkään kuitenkin kuivemmista sumukaljoista. Juotavuus on kuitenkin hyvä ja makua on reippaasti. 

torstai 23. marraskuuta 2023

Tuju Bleeding




Barleywine 11/12%, Bourbon-kypsytystä ja hunajaa. Melko kirkasta, ruskeaa. Makeahko tuoksu, tosiaan hunajaa. Maussa on kylmyyttä, puuta, makeutta, aika hyvä juotavuus. Täyteläisyyttä voisi olla enemmän. Ei jälkimakua. En nyt oikein innostu, intensiivisempää otetta tähän toivoisi. Juova, 23.11.2023.

Olarin uutuuksia, marraskuu 2023






Suhteellisen pikainen torstaisessio Otaniemessä. Aloitin Endless Fadella ja sitten Ville Leino jo saapuikin paikalle. Burn And Shine growlerimyynnissä, 5,2 %. NZ Riwaka Pils. Trooppista tuoksua. Maltaisuutta, kuivaa, ruohoa. Hedelmäinen. Peräkärry kevyt. Puhdasta ja raikasta. Oikein näppärää.


Sitten ehkä kiinnostavin tapaus, Olarin baltic porter Kapten Olars. Hauska nähdä miten vertautuu Hagströmin vastaavaan uutuuteen. Ville kutsui tätä ryyppyporteriksi, 7,0 %, pohjahiivaa. Musta, salmiakkituoksu. Pehmeä, samettinen, kuiva,  lakritsaa. Kevyttä katkeroa. Oikein nautittava, mutta aika erilainen silti kuin Hagströmin vahvempi katkeropläjäys.


Maisteltiin vielä Villen ja Ilkka Sysilän kanssa uudet versiot ThiCCCistä ja Olaron HBC 630sta. Molemmat erinomaisessa iskussa, varsinkin Thiccc, josta voisi leipoa Olarin pysyvänkin tuotteen. Espoo, Olarin Panimo, 23.11.2023.



tiistai 21. marraskuuta 2023

Frontaal For The Love Of Hops "Silver"



Bredasta todella vahvaa sumutavaraa, 13,0 %. Makeaa hedelmäisyyttä tuoksussa. Maussa on tanakkaa täyteläisyyttä, hieman mausteista ananasta, ei erityisen raikkaasti. Mutta alkoholi kyllä peittyy, vaikka juotavuus ei aivan paras mahdollinen olekaan. Kuten jo aiemminkin tullut todettua,  nykyään IPA-tyylillä saadaan maaliin näinkin raskas lasti. Katkeruutta ei enää jälkimakuun irtoa, mutta se olisikin jo saavutus. Juova, 21.11.2023.

Folkingebrew Ready To Rumble



Groningenista tupla-IPAa, 8,6 %, Eclipse, Nelson Sauvin ja Citra, sameaa. Appelsiinituoksua, aika raikas, makeahkoa. Ei katkeroa. Yllättävän samanlainen edellisen BrewHeartin kanssa. Makeutta kuitenkin enemmän. Passionia ja mangoa. Jälkimakua hieman enemmän. Hyvä juotavuus, miellyttävää tämäkin. Juova, 21.11.2023.

BrewHeart Billy's Hop



Pienehkön tauon jälkeen baijerilaisen BrewHeartin kamaa tarjolla. Vahva IPA, Citra, Azacca, Idaho 7, 8,2 %. Sameaa, makean hedelmäistä, kuohkeaa. Appelsiinia, tangeriinia ja veriappelsiinia. Kypsiä trooppisen hedelmän vivahteita myös. Ei paljoa jälkimakua, mutta hyvin puhdaspiirteinen mukava olut pakkasiltana. Juova, 21.11.2023.

maanantai 20. marraskuuta 2023

San Marino - Suomi 1-2

Viimeinen karsintamatsi, jolla ei merkitystä. Kokeellinen kokoonpano tietysti Suomella, Sinisalo maalissa ja Manchester Cityn Galvez laitapakkina. Lingman ja Taylor myös avauksessa. En nähnyt Pohjois-Irlanti -ottelua, mutta ilmeisesti peli lopulta alkoi kulkea karmean syksyn jälkeen. Suomi odotetusti piti palloa ja loi alussa tilanteita isäntien maalille. Viimeistely kuitenkin heikkoa. Paras paikka 10. minuutin kohdalla 18-vuotiaalla Galvezilla, mutta ei saanut maalivahdin ohi avotilanteesta. Taukoa kohti Suomen peli löystyi ja muuttui ennalta-arvattavaksi.


Lopulta 50. minuutilla ratkaisu sekavasta tilanteesta, San Marinon maalivahdilta paha virhe ja Soiri ronkki pallon häkkiin. Kahdeksan minuuttia myöhemmin hienompi osuma. Galvez ajoi päätyyn ja taakse diagonaalisyöttö vapautti Soirin, joka sijoitti verkkoon. Heti perään Håkans vapautti Pukin maalintekoon, mutta VAR nollasi sen paitsiona. Tilanteita syntyi, Hoskonen puski kulman tolppaan. Surkea loppu, kun koko karsinnan ajan heikosti pelannut Richard Jensen aiheutti pilkun yliajan viidennellä minuutilla. Berardi sai sisään. Ei tämä jatkokarsintaan kovin hyvää lupaa.


lauantai 18. marraskuuta 2023

Sonnisaari Simcoe Avenue



Toinenkin uusi sumu tullut Sonnisaarelta reissun aikana. 6,8 %, pääroolissa Simcoe, mukana myös Mosaic ja Galaxy. Tuoksussa nyt heti makeaa trooppisuutta. Kuohkea maku, appelsiinia, klementiiniä, mangoa ja kuivaa greippiäkin, joka ei nykyään heizeissä paljon esiinny. Ehkä ei niin tasapainoinen kuin Melankolina, mutta nyt on täyteläisyyttä. Ja katkeruutta myös perätilassa riittävästi. Sonnisaari pysyttelee korkealla tasolla aktiivisesti, tätä on ollut hieno seurata. Juova, 18.11.2023.