Bill Forsyth: Local Hero

Tällä skottikomedialla vuodelta 1983 on sympaattisen feelgood-leffan maine. Näin tämän elokuvan nyt yli 40 vuoden tauon jälkeen ja tajusin miksi en tykännyt siitä juuri yhtään ensi-iltakierroksella. Olin nähnyt Forsythin edellisen elokuvan Gregory's Girl, joka oikeasti on näppärä romanttinen jalkapallokomedia. Local Hero alkaa suhteellisen mukavasti Texasin Houstonista absurdilla huumorilla pökkelöstä Burt Lancasterista huolimatta. Kun päästään Skotlannin läntisen Ylämaan rantakylään, niin aluksi hirttäydytään 1940-luvun Whisky Galore! -klassikon kuvioihin. Kun elokuva niistä vähitellen pyristelee eroon, niin sitten ei mitään jääkään jäljelle, elokuva lysähtää kasaan. Öljyfirma siis haluaa ostaa kokonaisen kylän, sataman ja jalostamon tieltä, ja kyläläiset haistavat suuret rahat. Osa nylkee jo kaatamatonta karhua. Tämä toimii kohtuudella, mutta tosiaan lainailee Mackendrickin klassikon aineksia laimeasti. Romanttiset viritykset ovat täysin alkeellisia. Peter Riegert jonkinlaisessa pääosassa on täysin onneton nobody ja kömpelö paikallinen sidekick Peter Capaldi on vielä heikompi. Kylän monitoimimiestä esittävä Denis Lawson yrittää pelastaa elokuvaa jotenkin kuiville. Hehkeät Jenny Seagrove ja Jennifer Black eivät saa tilaa juuri ollenkaan. Kylään rantautuu jopa stereotyyppinen venäläinen kalastaja. Mark Knopflerin juhlittu musiikki on hyvin matalaprofiilista, joka tietysti soundtrackiksi sopiikin, mutta ei siitäkään ole elokuvan pelastukseksi. Tämä komedia ei siis ole vähääkään hauska. Ja kuka hahmoista on "local hero"?

Suomalaisen Viskin Päivä 2026

Ensimmäinen lämmin päivä Helsingissä pitkään aikaan ja Senaatintorin/Kauppatorin seudulla oli hillitön ihmistungos. Täyteen tuli Suomenlinnan lauttakin. En ole tullut Suomenlinnassa käyneeksi vuosikausiin ja nyt käveleskelin Pikku-Mustasaaressa ja Länsi-Mustasaaressa, joissa en muista ennen käyneeni. Eipä niissä ihmeellistä nähtävää ollutkaan, Merisotakoulun suljettu alue kattaa melkein koko Pikku-Mustan ja Länsi-Mustassa oli asuintaloja. Suomalaisen Viskin Päivän tämänvuotinen maistelutilaisuus oli Suomenlinnan Upseerikerholla. Tämä oli kolmas kerta, kun pääsin tapahtumaan mukaan. Painelin sisään 14:05, kun ovet olivat auenneet viisi minuuttia aiemmin. Kolmannen kerroksen juhlasali oli vielä suljettu ja viereiseen baariin oli jo pitkä jono. Se veti kuitenkin suhteellisen nopeasti ja sain käteeni tölkillisen IPAa. Ilmeisesti edesmenneen Espoon/Hyvinkään Oma Panimon tekemä festariolut maaliskuun alussa pidetylle Storyvillen Klasarock-tapahtumalle. Nimeltään Encore IPA, en huomannut oluen vahvuudesta mainintaa. Todennäköisesti etikettiolutversio jostain toisesta oluesta. Ei kovin tuoreelta tuntunut, mutta kyllä sillä jano lähti. 

Juhlasali tuli täyteen jengiä, jota oli kai 80 tai 100 henkeä. Tila varmaankin hieman pienempi kuin aiemmissa bileissä Astoria-salissa ja Teurastamolla. Samat seitsemän tislaamoa esillä kuin viime vuonnakin. Pääosin samat edustajatkin, mutta nyt myös Beer Hunter'sin Mika Tuhkanen oli päässyt paikalle. Viskievankelista Jarkko Nikkanen luonnehti Tuhkasen asemaa skenessä osuvasti "suomalaisen viskin isäksi". Marttaleena Ruohomaa hämmensi juhlakansaa ilmoittamalla irtisanoutuneensa pari päivää aiemmin Ägräksen päätislaajan tehtävästä. Myllerrys Brukettissa siis jatkuu edelleen. Ruohomaa esitteli kuitenkin vielä Ägräksen kaksivuotiaan tisleen, joka oli siis sama kuin viime vuonna, vuoden vanhempana. 55 %, jyvätisle, jossa 67 % vehnää, loput ohraa. Pedro Ximenez -tynnyrissä juoma oli saanut enemmän makeaa hedelmäisyyttä ja syvyyttä. Tisleen tulevaisuus on nyt sitten jokseenkin epäselvä.      

Lempäälän Koto tarjosi myös kaksivuotiasta tislettä, mutta nyt ei kyseessä sama kuin viime vuonna. Tässä kypsytysastiana käytössä Valaman kirkkoviinitynnyri. 63,5 %, omalaatuinen tuoksu, jopa suklaata havaitsin. Mausteisuutta, lääkemäisyyttä, varsin karkeaa tavaraa vielä. Tislaamoliiton puheenjohtaja Asko Ryynänen esitteli vauhdikkaaseen tyyliin Valamon tämänvuotisen juoman, joka oli siis tastingin ensimmäinen viski. 52,5 %, 10-vuotias, savuton versio, kirkkoviinitynnyrissä tämäkin kypsynyt. Varsin tummaa, pehmeä maku. Hedelmäisyyttä, hieman mausteita, varsin hillitty ja persoonallinen. Tykkäsin aika lailla. Tämänvuotinen Old Buck Porista oli 7-vuotias, 57 %, turvesavuinen, bourbonissa kypsynyt. Hyvin vaaleaa, savuisuus varsin hentoa. Kuivaa hedelmäisyyttä löytyy. Tähän en päässyt oikein sisään, hillittyä monimuotoisuutta juomassa selvästikin oli enemmänkin.   

Toinen vanha tislaamo Teerenpeli tarjosi myös turvesavuista tavaraa. 10-vuotias, 50,7 %, bourbon cask, ilmeisesti Jack Daniel's, vaikka se ei bourbon olekaan. Vaaleaa on tämäkin, hillitty tuoksu, pehmeää hedelmäisyyttä, savuisuus jää tässäkin hyvin viitteelliseksi taustaelementiksi. Ei niin omaperäinen kuin Old Buckin tuote. Olvin Helsinki Distilling Companyn panos oli Rye Malt #31, 47,5 %, 6-vuotias, ruista mukana 70 %, osa kypsynyt Laphroaig-tynnyrissä, osa portviinissä. Edellisiä selvästi tummempi, vähän yrttinen tuoksu, olisiko vähän tunkkainenkin. Maku on parempi, pehmeää hedelmäisyyttä, nyt selvemmin savuakin. Ihan mukavaa. Session päätteeksi Mikko Koskinen kertoi Kyrön myyneen viime vuonna enemmän viskiä kuin giniä. Tastingkiin oli tuotu Kyrö's Choice, 100-prosenttisesti savuista ruismallasta, alkoholia 50,8 %, viisi vuotta bourbonissa, sitten kaksi vuotta Pedro Ximenezin sherry-tynnyrissä. Tuhti rukiinen tuoksu, varsin makea pehmeä maku, hillittyä savua, ei mitään lääkemäisyyttä tai jodia. Ehkä vaatisi vielä enemmän ikää, en nyt täysin innostunut. Mutta kiinnostavia juomia oli tarjolla jälleen kerran ja tilaisuus oli oikein hauska ja viihdyttävä.

Brukettin kevään valikoimatasting 2026

Viime syyskuun tupaantuliaisissa tutuksi tulleissa Brukettin hulppeissa Konepajan tiloissa järjestettiin nyt hieman pienimuotoisemmat kevätvalikoiman maistelut. Mukana oluita, viinejä ja väkeviä. Oluet oli nyt keskitetty näyttävän baaritiskin yhteyteen ja sen ympärillä tulikin pääosin pyörittyä. Brukettin maahantuonnissa on nykyään Cornwallin Verdant ja sieltä tuli maisteltua heti kärkeen viisi tuotetta. Lightbulb XPA, Sundialer Pale Ale, Bloom IPA, Pulp DIPA ja Why Am I Like This West Coast IPA. Kaikki oikeastaan aika näppäriä, ehkä tykkäsin Bloomista eniten. Nc'nean on uusi single malt -tislaamo Skotlannin länsirannikolla lähellä Obania ja Tobermorya. Kolme viskiä maistelin, Nc’nean Organic Single Malt, Nc’nean Organic Quiet Rebels Simon ja Nc’nean Organic Huntress Lemon Meadow. Nuorehkoja vielä, mutta pirteitä floraalisia, mausteisia ja hedelmäisiä vivahteita löytyi. Lopuksi vielä paluu oluttiskille, Northern Monk Beyond Classic, Suomenlinnan Lantinhausen Helles ja Kirkstall Superdelic kävivät lasissa. Hieman kiireisempi vierailu nyt, kun eläkeläisharjoittelijan kiireet veivät taas toisaalle. Mukavaa oli, tosin nyt vähemmän tuttuja kuin tupaantuliaisissa, enemmän ravintoloiden ihmisiä.

Compass Box Smoke/Peat Tasting

Ilmeisesti viimeistä kertaa Viskin Ystävien Seuran maistelutilaisuus Lönnrotinkadun ehtaa 1970-lukua henkivissä tiloissa. Riskiksi alkaa muodostua kattorappauksen tippuminen viskilaseihin. Vuorossa amerikkalaisen Compass Box -firman pullotteet. Vuonna 2000 aloittanut toimija sekoittaa skotlantilaisia mallasviskejä. Aiemmin olen firmaan tutustunut mm. viimevuotisella viskiristeilyllä. Tässä setapissa kaikissa pullotteissa mukana savu/turvekomponentteja. Jarkko Nikkanen esitteli tuotteet ja Jenna Vuokila hoiti käytännön järjestelyt. Poikkeuksena aiempaan oli se, että osallistujien toivottiin tuovan omat lasinsa. Useimmilla näyttikin olevan asianmukainen kuuden samanlaisen lasin setti. Viskilaseja kyllä löytyy minultakin runsaasti, mutta itsenäisenä toimijana minulla on yksi kappale kutakin, korkeintaan kaksi. Selvästi erotuin joukosta ja tietysti vertailuteistingissä kaikki viskit olisi syytä olla samanlaisissa laseissa. En tätä älynnyt etukäteen ja täytynee jatkoa varten kiskoa ostohousut jalkaan.

Ensimmäisenä maistoon Vellichor, joka oli samalla session kallein pullo, ilmeisesti lähes 500 euroa. Compass Box kertoo auliisti kaikki komponenttinsa ja tämä läpinäkyvyys on vienyt firmaa lieviin kahnauksiinkin perinnetislaamojen kanssa. Yleensähän viskeistä kerrotaan vain nuorimman elementin ikä. CB tiedottaa myös vanhempien iän. Ne ovatkin CB-pullotteissa yllättävän varttuneita. Esimerkiksi tässä Vellichorissa nuorin viski 23-vuotiasta, mutta savua tuova Caol Ila jopa 37-vuotias. Eniten tässä viskissä Highland Parkia, sitten Macallania ja Caol Ilaa vain neljä prosenttia. Hedelmäistä tuoksua. Ei juuri savua. Yrttinen, hunajaa. Makeutta, lakritsaa, tervaa. Yllättävästi sitä tervaisuuttakin tuli lopulta esiin, aika mukava tuote. Tämän vahvuus 44,6 %, kaikissa lopuissa viidessä sama vahvuus 48,9 %.  

Kakkosena REMin biisin nimen vohkinut The One I Love. Tässä enemmän savua Ardbegilta ja Caol Ilalta, CB:n faniryhmälle tehty käsittääkseni. Edellistä tummempi. Karkeampi tuoksu, jossa savu ei tunnu, makeahkoja aromeja. Vaisuhko pehmeämpi maku. Ei raikkautta, mutta ehkä paranee edetessään kohti ruuansulatuselimiä. Selvästi vaatimattomampi kuin aloitusjuoma. Flaming Heart sitten vuoroon, jälleen Caol Ilaa ja tukena matalaprofiilisemmat Deanston ja Clynelish. Yllättävän vanhoja nämäkin viskit. Laimeahkoa hedelmäisyyttä tuoksussa. Pehmeää ja makeaa makua, turvettakin merkittävästi. Ei mikään huono, saattoi olla paras tähän mennessä.

Tastingin jälkipuolisko koostui No Name -sarjasta, 3, 2 ja 1. Jokaisessa tuotteessa johtava savuinen viski, jota tukevat sivuroolien esittäjät. Uusimmassa kolmosessa mennään Laphroaigin johdolla ja jykevää jyräystä saatiinkin. Tuoksu oli vielä suhteellisen varovainen, mausteisuutta ja savua kyllä irtosi, mutta ei intensiivisesti. Maku puolestaan sitten jyräytti suun limakalvot kunnolla sekaisin. Aivan erilainen kokemus kuin kolme ensimmäistä. Silti ei yksiulotteinen muurinmurskaaja, kyllä hedelmäisyyttäkin sivuilta tihkuu. Laphroaigia 75 %, hienopiirteisempää Bowmorea 11 % ja loput hoidetaan Mortlachilla ja Clynelishilla. Vakuuttavaa jälkeä, tuntuu että jotkin Laphroaigin omat singlet jäisivät jalkoihin. 

No Name 2 tarjosi polttoöljyä tuoksussa, jokseenkin tunkkaisesti vielä. Maku onneksi parempi, pehmeyttä, täyteläisyyttä, turvettakin. Pääroolia vetää tässä(kin) Caol Ila, tukena Talisker ja Clynelish. Edellisen jälkeen varsin massiivinen pettymys, yllättävänkin heikko suoritus. Onneksi istunto ei vielä päättynyt tähän, koska No Name 1 oikaisi syöksykierteen mallikkaasti. Nyt kyseessä Ardbegia 75 % sisältävä tuote, selvästi illan monimuotoisin tuoksu. Maussa pehmeän turpeisuuden rinnalla useampia raikkaampia vivahteita. Mentholi mainittiin ja sellaistakin vähän Sabro-humalan mieleen tuovaa hammastahnaisuutta todellakin aistiutui. Todella hyvää, ehkä koko setin paras, mutta pakko myöntää No Name 3:n suoraviivaisen voiman elämys. Siksi taisin todeta paikan päällä sen olleen joukon paras. Kokonaisuutena taas kerran miellyttäviä juomia ja lämminhenkinen viihdyttävä tilaisuus kaikin puolin.

Brukettin tupaantuliaiset

Varsin erikoista, että Vallilan Konepajalle on nyt asettunut kolme saman alan toimijaa vierekkäin. Eli Olarin Panimon ja Konepaja Biergartenin jatkoksi on nyt asettunut juomavalmistaja ja -maahantuoja Brukett. Tupaantuliaisten ohella paikassa vietettiin 15.9.2025 myös Brukettin 30v-bileet. Brukett-nimi ei ole niin vanha, mutta Heino-konserni laskenee tuon jostain aiemmasta virstanpylväästä. Tupaantuliaiset oli messutyyppinen tapahtuma, jossa Brukettin valmistamia ja maahantuomia juomia oli esillä. Talo oli sisältä remontoitu kolmen vuoden ajan hartaasti priimakuntoon ja olikin todella hulppea kaksikerroksinen lukaali. Alakerrassa oli näyttävä baari ja muilla tiskeillä oli esillä viinejä. Kakkoskerroksessa sitten oluet ja tisleet. Pyörin pääasiassa oluiden ympärillä, tarjolla oli mm. Fiskarsin koelschipillä tuotettua ensimmäistä hapanta olutta ja Suomenlinnan Thor-NEIPAa. Maahantuonneista tuli maistettua Pühasteen ruisviskikypsytettyä porteria sekä Britanniasta Kirkstallin, Northern Monkin ja Cloudwaterin miellyttäviä oluita. Bohemia Regentiltä ja Barcelonan Moritzilta sitten tavanomaisempia lagereita. Viskipuolelta maistelin GlenAllachien 15-vuotiasta ja saman tislaamon nuorta Meikle Tòiria, joka oli todella savuinen. Portviineistä tarttui lasiin 50-vuotiasta Taylor'sia. Mukavaa oli, tuttuja varsin paljon ja uusia tuttavuuksiakin löytyi. Juustoja ja muuta pikkupurtavaa oli naposteltavaksi, joten iltapäivä sujui oikein rattoisasti.