Australialainen rikossarja, sijoittuu Victorian syrjäkulmille. Kiinnostava miljöö, koska liikuin seudulla marraskuussa 2019, juuri ennen covidia. Yksi yöpymispaikkani Mildura mainitaan sarjassakin. Sijoittuu pieneen kuvitteelliseen kylään, jossa 600 asukasta. Silti kaikenlaisia palveluja tuntuu löytyvän kirjakauppaa myöten ja muutenkin paikka näyttää kohtuullisen elinvoimaiselta. Sarja onkin kuvattu huomattavasti suuremmassa paikassa Maldonissa, paljon etelämpänä Victoriassa. Melko läheltä sitäkin ajoin samalla reissulla, kun siirryin Bendigosta etelään. Sarja alkaa brutaalilla joukkomurhalla, jota sydneyläinen tähtitoimittaja saapuu tonkimaan vuotta myöhemmin. Monenlaisia mysteerejä, salaliittoja ja peittely-yrityksiä löytyykin pikkukylästä. Uskottavuus ei ole kovin korkealla, kun lähiomaisiin kohdistuva pöyristyttävä väkivalta ei tunnu erityisemmin hätkäyttävän jokseenkin sisäsiiittoisia paikallisia. Sarja perustuu Chris Hammerin romaaniin, hän on kirjoittanut samasta reportterista kolme muutakin teosta. Näyttelijät ovat kuitenkin kohtuullisia ja juonenkäänteitä riittää, joten jännite säilyy kohtuudella. Vain neljä jaksoa tällä kaudella. Toinenkin kausi on jo Areenassa.
maanantai 10. elokuuta 2026
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti