Doppiobaffo Angiuleto India Pale Ale

 Uusi panimotuttavuus Milanon eteläpuolelta Chignolo Pon pikkukylästä. Etiketissä Kekkosen näköinen vanha mies kävelykepin kanssa. IPAssa 7,0 %, 51 EBU, Simcoella sinkkuhopitettu. Pikkuenkeli on kirkas, punaruskeaa, meripihkan väristä olutta. Heikko vaahto, karamellinen ja maltainen tuoksu. Maku on hieman saippuainen, maltainen, makea, kuivattuja hedelmiä, hapanlimppua. Varsin tunkkaista kamaa, nihkeä, pihkainen. Makua on kohtuudella, mutta hyvältä ei maistu. Simcoesta ei ole jälkeäkään. Katkeruutta ei juuri ole, jälkimakukin on lähinnä nahkean leipäinen. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Moersleutel Disco Dazzle 2022 Edition DDH NEDIPA

 Kajaanin monopolihyllystä löytyi toinenkin uusi Moersleutelin NEDIPA. Tölkitetty 1.12.2022, edellinen oli viikkoa vanhempaa. Tässä 8,5 %, etiketin mukaan kuivahumalana pelkkää Citraa, muissa rooleissa ehkä jotain muutakin. Netistä tarkentuukin, että whirlpoolissa vaikuttavana aineena Centennial. Alkon mukaan 46 EBU. Hyvin sameaa, nyt hieman edellistä vaaleampaa, ei niin kuraista. Tuoksu taas on heikompi, lievää vihannesta tropiikin hedelmien seassa. Maussa on karamellia, mausteita, ananasta, litsiä, vähemmän sitrushedelmiä. Ei niin puhdaspiirteinen kuin edellinen, mutta aika hyvää edelleen. Mallasrunko horjahtelee nyt hieman enemmän. Vihannestuoksusta huolimatta maku on varsin raikas, mutta alkoholisuus kurkkii hieman takana. Katkeruutta ei ole rakennettu tähänkään. Oikein hyvää kokonaisuutena on tämäkin, kyllä Kainuussakin laatusumukaljan makuun pääsee. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Moersleutel Azacca x7 NEDIPA

 Kipakka keskitalven aurinkoinen pakkanen Kajaanissa, täysin tyyntä niin kuin Kainuussa usein pakkasessa on. En ole enää viime aikoina viitsinyt käydä Kajaanin reissuilla baareissa pettymässä tarjontaan. Ainoa tietämäni craft-henkireikä Kajaanissa tuntuu olevan kaupungin kahdesta Alkosta paremman erikoiserähylly. Helsingin näkökulmasta se ei ole paljoa, mutta melkein aina käydessäni siellä on jotain mielenkiintoista. Nytkin siellä oli muutama ennenkokeilematon import-IPA. Pohjois-Hollannin Alkmaarin Moersleutelista näyttää tulevan ilahduttavasti Alkon suosikkipanimoja. Aiemmin panimo on tehnyt Idaho 7 -oluen, johon lisätty kyseistä humalaa seitsemällä eri tekniikalla. Nyt sama käsittely suosikkihumalallani Azaccalla, tupla-IPA, 8,0 %, 40 IBU, Alkon mittauksessa 70 EBU. Sameaa, mutta ei oikein paras kuulas väri, tummempi, enemmän kuraveteen päin. Tuoksussa on runsaasti appelsiinia ja ananasta. Maku on pehmeä, ananasta tosiaan, kuivempaa sitrusta seassa, melkein greippiä. Limeä, mangoa ja passionia. Raikkaasti ja täyteläisesti. Hyvin puhdasta, vain puuttuva jälkimaku hieman häiritsee. Ei se ihan kokonaan puutu, mutta se ei tasapainota tarpeeksi hedelmäisyyttä ja kohtuullisen tuntuvaa maltaisuutta. Toimii oikein hienosti, ehkä paras Moersleutel juomistani. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Olari Your City, My Canvas

Toinen eilen Olarilta saaduista growlereista. Tämäkin debyteerasi Seinäjoella. Hieno nimi oluella, tämäkin tupla-IPA, 8,0 %. Amarillo, Mosaic, Azacca, Talus humalina, mielenkiintoinen kombo. Sameaa, nyt on kuulauttakin ulkonäössä. Monipuolisia aromeja, sitrusta, trooppisia sävyjä, mausteista yrttisyyttäkin. Omaperäisimmät vivahteet varmaankin peräisin Taluksesta. Maussa kirpeää mausteista hedelmää, sitrusta myös. Matalat hiilihapot. Katkeruutta on huomattavasti enemmän kuin alkuillan pohjoisamerikkalaisissa tuotteissa. Persoonallista jälkeä taas, mutta ei taida aivan nousta Olarin parhaiden joukkoon. 

Third Moon Salama Death By Lightning

Third Moonia myös hanassa. Quadruple IPA, 11,5 %, yhteistyö Espoon Salaman kanssa. Humalina Citra, Nelson Sauvin ja Strata. Sameaa, trooppista hedelmää. Kirpeää makua. Vähän katkeruuttakin, mutta runko todella täyteläinen, varsin makeakin. Aika hyvä juotavuus. Paikalle saapui jopa Keski-Suomen ja Pirkanmaan olutaatelia, mutta jouduin päättämään session tällä erää tähän. Pien, 2.2.2023.

Third Moon Conjuration 16

Pienissä tietysti muutakin tarjolla kuin Mortalisia. Third Moon on kanadalainen panimo Ontario Miltonissa, Toronton kupeessa.  Sain maistiaisen Matias Kainulaiselta tästä west coast triple IPAsta, 11,0 %. 75 IBU, Chinook ja Centennial. Perinnehumalia siis ylivahvassa kontekstissa. Yrttiä, hedelmää, bensaa. Ehkä jo liian vahvaa, alkoholi tuntuu, vaikka sinänsä miellyttävää kuitenkin. Pien, 2.2.2023.

Mortalis Zeus

Sarjan neljäs palaa kreikkalaismeininkiin ihan päällikkötasolle. 77 IBUa, mutta tällä kertaa humalista ei muuta tietoa kuin amerikkalainen alkuperä.  Samea ja keltainen juoma. Ehkä hieman yrttisempi tuoksu kuin aiemmissa Kissanpissaa, bensaa. Makeutta, herukkainen, ei katkeraa. Hyvää on tämäkin, mutta ehkä Odin jäi sarjan parhaaksi. Pien, 2.2.2023.

Mortalis Odin’s Revenge

Hieman yllättävä hyppäys Mortalisin jumalasarjassa germaanisen hahmon kostoon. Itse olut näyttää samalta kuin kreikkalaiset. Nyt humalina eteläafrikkalainen Southern Passion, Motueka, Galaxy ja Columbus. Sameaa, makeahkoa trooppisuutta. Persikkaa, ei katkeroa. Ehkä session paras toistaiseksi, tasaista laatua on. Pien, 2.2.2023.

Mortalis Hera

Hera on tietysti kreikkalainen jumalatar ja nimikko-oluessaan on mausteina Citra, Columbus, Centennial ja Galaxy. Sameaa taas tietysti, hedelmäisyyttä. Ei niin nektarinen kuin edellinen. Hieman kirpeää, ei katkeruutta. Ehkä vähän ohuempi ananasmehu, mutta hyvin nautinnolllista. Pien, 2.2.2023.

Mortalis Sabazios

Pieniin saapunut oluita Mortalis-panimolta Groundhog Dayn kunniaksi. Kovassa maineessa, mutta en ole aiemmin valmistajaan törmännyt. Sijaitsee Upper State New Yorkissa, Avonin kylässä lähellä Rochesteriä. Kalliita tölkkejä, mutta jakoseuraa löytyi. Kokeilin pelkästään IPA-tyylisiä, neljä tarjolla, selvästi jonkinlainen sarja. Kaikki tuplatasoa, kaikissa 8,0 %. Kaikki nimetty muinaisten jumalien mukaan. Ensimmäisenä kreikkalainen Sabazios, jossa humalina Cascade, Sabro, Motueka, Mosaic ja Taiheke, johon olen aiemmin törmännyt vain Olarin Rooftopissa. Samea, vaalea, mehuinen tuoksu. Pehmeää tropiikin hedelmämehua. Täyteläinen, ei katkeroa. Hyvää on, kuivaa kokonaisuutena. Pien, 2.2.2023.

Olari Fish In A Shoe (So You Wanna Be A Fly Guy)

Olari julkisti kaksi uutta NEDIPAa Seinäjoen olutfestareilla viime viikonloppuna. Sain molemmista growlerit panimolla käydessä ja ensimmäisenä maistoon tämä kalajuoma. 8,3 %, Ahhroma, Ekuanot, Zappa ja Columbus. Sameaa, mutta ei läpitunkemattoman sameaa. Värikään ei ihanteellisen kuulas, hieman tummempaa keltaisen vivahdetta. Tuoksussa on kirpeää hedelmäisyyttä, ei yrttisyyttä, mutta lievää mausteisuutta sinne päin. Öljyjalosteen aromia myös. Maku on pehmeän täyteläinen, kypsää, jopa ylikypsää trooppista hedelmää, kiiviä ja luumua. Kuivahko perustunnelma. Homma ei pysähdy tähän, vaan juhla jatkuu nielaisun jälkeen. Jälkimaussa on riittävästi suorituskykyä katkeruuden kautta. Hyvä juotavuus, varsin persoonallinen olut. Ei ehkä täysi mestariteos, mutta hyvin mielenkiintoinen. 

Olari ”West Coast IPA”, helmikuu 2023

Olarin Panimolla suoraan tankista uutta west coast IPAa, jolla ei vielä nimeä. Noin 7,0 %, humalina Citra, Columbus ja Cascade. Pantu 15 vuorokautta aiemmin eli todella uutta kamaa. Olut on suhteellisen lähellä samassa panimossa tehtyä Hagström West Coast IPAa. Hieman vähemmän alkoholia siis ja eri humalat, mutta hyvin vaaleaa ja kirkasta jo tässä vaiheessa. Spelttivehnää paljon vähemmän kuin Hagströmissä. Vaahtoa tuli aika paljon ja liian kylmää tietysti. Tuoksussa herukkaisuutta. Hyvin kuivaa, sitrusta on maussa hyvin. Katkeruutta on runsaasti, ei kuitenkaan niin paljon kuin Hagströmissä. Mutta todella hyvää on. Mielenkiintoista, jos tällainen äärimmäisen kuiva WCIPA alkaa yleistyä. Espoo, Olarin Panimo, 1.2.2023.

Brewski Ditzy Shoe

 Barski omituisen täynnä tiistai-iltanakin, istuin lopulta pöytään, jossa oli varattu-kyltti. Kukaan ei tullut ajamaan pois. Heiziä kamaa Helsingborgista, 6,5 %, samea, vaalea, erittäin appelsiininen tuoksu. Puhdasta, mehuista, hieman kirpeää. Persikkaa ja ananasta on, vaikka kuiva runko. Kevyt katkeruus kannattelee loppuliukua. Hyvin samanlainen kuin edellinen Fuerst Wiacek. Barski, 31.1.2023.

Fuerst Wiacek Discotheque

 After cinema -oluelle nyt viereiseen Bierhausiin. Berliiniläistä NEIPAa, 6,8 %, 40 cl, 12,80€. Mausteina Citra, Mosaic ja HBC 692 kahdesti kuivahumaloituna. Hyvin samea, appelsiinin tuoksua. Kuiva maku, mehuisuutta intensiivisesti ja puhtaasti. Ananastakin löytyy. Jälkimaku kuiva, mutta vain lievästi katkera. Bierhaus München, 31.1.2023.

Fred Zinnemann: The Seventh Cross

 Toisen maailmansodan loppupuolella Hollywood osallistui monin tavoin sotaponnisteluihin. Monet fiktioleffat sisälsivät propagandistisia aineksia Casablancasta lähtien. Tämä Anna Seghersin romaanin sovitus vuodelta 1944 sijoittuu samaan asetelmaan, vaikka ei sotaleffa olekaan. Olen nähnyt elokuvan ennenkin ja muistikuvat hyviä. Ollaan 1936 Mainzin tienoilla (kuvattu tosin kokonaan MGM:n studioilla) ja seitsemän keskitysleirivankia karkaa. Kuusi jää kiinni nopeasti, mutta Spencer Tracyn pakoilua seurataan koko leffan ajan, voiceoverin heittää kaikkitietävä kuollut kohtalotoveri. Tunnelma on todella synkkä varsinkin alkupuolella, selvää film noirin kuvastoa. Loppupuolella alkaa korostua niin sanottu sanoma, jonka mukaan saksalaisisssakin on inhimillisiä olentoja ja heidän "voittonsa" on väistämätön. Tämä vähän heikentää teoksen elokuvallisia ansioita, mutta aika ryhdikkäästi maaliin silti päästään. Kovin vähän huumoria leffassa on, mutta onpa aihekin vakava. Mutta ei siis ollut aivan niin hyvä tällä kertaa kuin muistelin.

Maistila Buli - Viimeinen Pentue

 Alppilasta vielä imperial stout, 10,0 %. Mustaa on, todella savuinen ja paahteinen tuoksu. Savu tuli yllätyksenä, koska en tiennyt savumaltaan käytöstä etukäteen. Yllättävän voimakkaasti todellakin aistiutuu. Tätä versiota on myös "käytetty" bourbon-puuastiassa. Mutta ei siis kypsytetty. Maku on pyöreä, savua, paahdetta, luumua, kuivaa, pehmeää, täyteläistä, mutta silti erinomaisen juotavaa. No huh, jos tämä jää tällä erää Maistilan viimeiseksi sanaksi, niin nyt kolisee lujaa. Bourbonista en oikein saa otetta, mutta ehkä se pyöristää särmiä. Bulista on tietysti ollut aiempiakin versioita, mutta niitä en ole maistellut. Viskiruhtinas Jarkko Nikkanen näyttää hääränneen oluen taustalla, joten ilmankos ryhtiä löytyy. Nikkanen ei ole ensi kertaa oluen teossa, mutta tuntuu selvältä, että parasta jälkeä on tässä syntynyt Harjun veljesten kanssa. Nyt stoutin ja turpeen liitto toimii harmonisesti. Juova, 30.1.2023.

Maistila Fokstrotti

 Tupla-IPAa Alppilasta, 8,5 %. Kirkasta, varsin laimeita aromeja. Nyt on pihkainen täyteläinen maltainen maku. Tässä on niitä ominaisuuksia, joita edellisestä Alppilainesta olisi odottanut. Kuivaa on, hyvä juotavuus, mutta tyhjä takatila. Siitä huolimatta Maistilan loppusuoran parasta tarjontaa. Juova, 30.1.2023.

Maistila Alppilaine

 Alppilaine panimo vetelee Oulussa viimeisiään ja olikohan tämä jopa se ihan viimeinen keitto tällä erää. West coast IPA, 7,0 %, silti kovin sameaa. Ei kuitenkaan NEIPAisella tavalla. Appelsiininen makeahko tuoksu. Maku on epäselvempi, hieman mausteisuutta, pihkaa, kuivaa sitrusta, tai mausteista yrttisempää sitrusta. Ei siis kovin puhdaspiirteistä, tämä on ollut kohtuullisen yleistä Maistilan IPA-tyylisissä. Jälkimaku on lievästi katkera, mutta aivan liian hintelä west coastiksi. Juova, 30.1.2023.

Floc. Motion

 Nyt kirkasta ja kultaista tavaraa, west coast -tyyliä siis. 6,0 %, Citraa, Simcoeta, Centennialia ja Chinookin UK-versiota. Tuoksussa hieman karviaismarjaa. Maku on hieman saippuainen, hunajaa, yleishedelmäisyyttä. Ohuehko. Puhdaspiirteinen lievästä saippuaefektistä huolimatta. Tähän olisi odottanut katkeruutta ja pihkaakin, mutta niitä ei löydy. Ehkä hieman edellistä parempi kuitenkin. Pien, 30.1.2023.

Floc. Passage

 Kolmantena Floc.ina samea olut edelleen, tummempi, rumempi, liejuisemman näköinen. 6,0 %, Strata, Mosaic, Citra. Tuoksu vähän raikkaampi, sitrustakin. Maku on vähän epämääräinen, ylikypsää kiiviä, melonia, jopa vähän banaanin vivahdetta. En oikein tykännyt, Floc.it ovat heikentyneet taas tuttuun sessio-tapaan ensimmäisestä eteenpäin. Tyhjä perätila. Pien, 30.1.2023.

Floc. Hard Sun V.2

 Kakkosnäytteessä 6,5 %, Idaho 7, Simcoe, Galaxy, Citra. Vaalea, samea, nyt makeampi karamellisempi tuoksu. Edellistä nihkeämpi maku, kuivaa kyllä tämäkin, mutta laimeampaa hedelmäisyyttä kaikin puolin. Jälkimaussa on säilyvää kuivuutta, mutta ei katkeruutta. Pien, 30.1.2023.

Floc. From Nowhere

 After cinema -oluelle Pieniin, joka tosin auki enää maanantai-iltana vain tunnin verran. Floc.-panimoon en ole aiemmin törmännyt, toimii Canterburyssa Kentin humala-alueella. Kuusi olutta hanassa, ehdin rivakasti tyypata neljää. Ensimmäisenä luonnollisesti vahvin alta pois, 8,0 %, Strata, Mosaic, Nelson Sauvin. Vaalea, samea, kirpeä tuoksu. Trooppista hedelmäisyyttähän tässä on. Pehmeä, kuivaa, mehuisuutta. Aprikoosia, persikkaa. Ei juuri jälkimakua, puhdasta, hyvä juotavuus. Varmaotteinen suoritus. Pien, 30.1.2023.

Park Chan-wook: Heeojil gyeolsim (Decision to Leave)

 Kävin edellisen kerran Kluuvikadun Maxim-teatterissa 1990-luvulla, ehkä jopa 1980-luvulla. Suomen vanhin elokuvateatteri on sittemmin ollut suljettuna ja remontoitu. Nyt sitten Maximissa esitettiin uutta korealaiselokuvaa, joten päädyin paikalle. Yksittäisiä nojatuoleja, ei siis penkkirivejä. Ei kovin mukava istumisasento, mutta onneksi leffa oli niin hyvä, että sen unohti. Park Chan-wook vakuutti edellisellä Agassi-elokuvallaan ja varsinkin tv-sovituksella John le Carrén The Little Drummer Girlistä. Odotukset olivat siis varsin korkealla tälle tuoreelle neonoirille ja ne täyttyivät komeasti. Tapahtumat sijoittuvat Busanin tienoille, mm. kuvitteelliseen sumuiseen Ipon kaupunkiin. Persoonallinen poliisiproseduraali periaatteessa, mukana avioliittodraamaa, romantiikkaa, erotiikkaa, keski-ikäisen miehen traumoja, unettomuutta, femme fatale, komediallisia aineksia ja koko homma vaikuttaa modernilta Vertigo-remakelta. Aivan loistavaa. Mainittu femme fatale on kiinalainen ja sitä kautta päästään vertailemaan kulttuurejakin. Unenomaista hypnoottista tunnelmaa ja vakuuttava loppuratkaisu. Ehkä pieni tiivistys olisi voinut vielä parantaa kokonaisuutta, mutta toimii tällaisenaankin hienosti.

Alfred HItchcock: Topaz

 Kun olin noin 15-vuotias lueskelin läpi Leon Urisin suomennetut poliittiset trillerit. Varsovan kansannousua kuvaava Mila 18 on jäänyt parhaiten mieleen. Yksi Urisin romaaneista oli Topaz, mutta siitä en käytännössä muista mitään. Hitchcock filmasi romaanin tuoreeltaan 1969. Elokuva on niin huonossa maineessa, että en ole tullut sitä koskaan katsoneeksi. Nyt sitten Teeman esitys osui silmiin. Kuuban ohjuskriisin aikoihin sijoittuva vakoilutrilleri, kuubalaisten, venäläisten ja jenkkien ohella fokuksessa erityisesti ranskalaiset. Topaz viittaa venäläisten laskuun Ranskassa toimivaan vakoilurinkiin.  Tarina on ihan ok, mutta onhan toteutus väkisin väännetyn jäykkää. Huumori puuttuu täysin ja henkilöhahmot jäävät pahvisiksi. Tuotanto oli vaikeaa ja Hitchcockin voimat varmaankin olivat jo herpaantumassa. Mutta ei tämä ihan kalkkuna ole, kuviossa on jonkin verran imua. John Vernon hilpeä Che Guevara -lookissa.

Alfred Hitchcock: The Lady Vanishes

Olen nähnyt usein tämän Hitchcockin huipputyön 1930-luvulta, mutta en näköjään ole blogiin siitä kirjoittanut. Tässä Hitchcock viimeistään löysi omimman tyylinsä, komediallisuus on kestävän kuohkeaa ja junatrilleri kulkee kuin, hmm, raiteilla. Gilliatin ja Launderin kirjoittama tarina on hieno ja Hitchcockin toteutus varmaotteista. Margaret Lockwood on ihanteellinen naispääosassa eikä Michael Redgrave paljoa jää jälkeen. Hellyttävää pienoismallistudionäkymää Alpeilta alussa. Alkuasetelmaa britit ulkomailla on jäljitelty usein. Toista maailmansotaa ennakoidaan mielenkiintoisesti. Elokuvan menestys johti Hitchcockin siirtymiseen Hollywoodiin. 

Gallows Bird Favonius

Tripla-IPAa Tapiolassa, 10,3 %, Cashmere ja Simcoe Yhdysvalloista humalina, 85 IBU. Lievää sameutta keltaisessa oluessa, mutta ei NEIPA-sameutta. Tuoksussa on alkoholia ja sitrusta. Maku on hedelmäinen, appelsiinia kyllä, pehmeästi. Kuivahkoa, ei todellakaan imelyyttä, ikävästi alkoholi kyllä painaa maussakin läpi. Katkeruus ei oikein havaittavissa. Tyyli on vaikea, ei onnettomimpia suorituksia, mutta parempi juotavuus on saavutettu toisaalla. Tästä on hyvä jatkaa. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 28.1.2023. 

Gallows Bird Yöbussi

Seuraavaksi baarin omaa imperial stoutia, tosin aika kevyttä, 8,0 %, menee melkein foreign-sarjaan. IBU-lukema kuitenkin aika uskottava, 80. Mustaa on, hieman makeaa hedelmäistä aromia, muuten aika hillitty tuoksu. Moderneja humalia, Rakau, Cascade, Amarillo, Pacific Gem. Pehmeää, hedelmäistä, lievästi makeaa, kuohkeaa. Onpas hienoa, nyt ehkä session paras olut, toimii hyvin. Katkeruutta en löydä tarpeeksi, mutta muuten ok, juotavuus erinomainen. Tykkäsin kovasti, ehkä koko panimon miellyttävin olut so far. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 28.1.2023. 

Vanha Porvoo Black IPA

Timo Alasen suosituksesta tsekkasin tämän, panimokin jo tuttu viime kesän Porvoo-vierailun kautta. 6,66 %, totta kai taas kerran, tämä sielunvihollisvitsi tuntuu kantavan vuodesta toiseen isältä pojalle. Mustaa on, tuoksussa tropiikin hedelmiä, ei paahteisuutta. Maussa hieman maitoisuutta, hedelmää myös, luumua, paahteisuutta ei maussakaan. Runko on ohuen puoleinen, hieman karkeutta, varsin tyhjä takatila, mutta lämmetessä katkeruutta alkaa kerääntyä. Ei tämä kehno ole, mutta ehkä odotukset oli liian korkealla. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 28.1.2023.

Gallows Bird Ratamestari

Ulkona alkoi lumimyrsky, parempi jatkaa sessiota Tapiolassa. Tummaa porteria, 5,8 %, First Gold ja Syyrian Goldings. Tuoksu aika laimea. Suklainen ja kahvinen maku. Kirpeää hedelmäisyyttä. Jotenkin tasapaksu kokonaisuus, ei oikein lähde liikkeelle. Jälkimaku käytännössä puuttuu. Ei mitään sivumakuja tai virheitä, mutta liian vaisu. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 28.1.2023.

Gallows Bird Niittykumpu, cask ale

Yllättävän hyvin jengiä Tapiolan panimobaarissa heti avaamisaikaan. Caskissa ESBiä, 5,5 %, Challenger ja EKG. Hyvä ulkonäkö, keskiruskeaa ja kirkasta. Pehmeää on, kypsää trooppista hedelmää, makeaa mangoa pähkinäisyyden kyljessä. Aika mielenkiintoinen vivahde, mitenkähän syntynyt, kun ei noista humalista yleensä irtoa. Ei oikein vakuuttavasti harmonisoidu, mutta eihän tämä huonolta maistu. Katkeruutta on, mutta liian vähän. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 28.1.2023.

St. Georgen Helles

Corvuksessa kahta olutta Frankenin Buttenheimista, Landbier ennestään tuttu, mutta Hellesiä en ole ainakaan blogiin arvioinut. Vain 4,6 %, täysin kirkasta ja kultaista. Maltainen ja makeahko tuoksu. Maku noudattelee samaa linjaa, varsin täyteläinen tässä vahvuudessa. Kuivempaa keksisyyttäkin löytyy, ruohoa myös. Jälkimaku on nyt kyllä tyhjä, vähän harmittavastikin. Ei ole lähelläkään panimon klassista kellerbieriä, mutta laatujälkeä silti. Espoo, Captain Corvus, 28.1.2023.

Redemption Fellowship, cask ale

Pitkästä aikaa Matinkylän Corvuksessa, hyvää tarjontaa, selvästi olisi käytävä useammin. Caskina porteria Lontoosta, aiemmin olen juonut vain kegistä. 5,1 %, 30 IBU. Tummaa, ruskeaa, pehmeää, maltaista, suklaista. Kuiva tuntuva jälkimaku, katkeruutta on oikein mukavasti. Juotavuus erinomainen, yleisesti paljon parempaa kuin muistikuvat keg-version tasosta. Espoo, Captain Corvus, 28.1.2023.

Joseph L. Mankiewicz: Somewhere in the Night

 Käsikirjoittajana menestynyt Mankiewicz siirtyi ohjaajaksi 1946 ja tämä noir on toinen ohjaustyö. Elokuva on hyvässä maineessa, mutta ei muistaakseni ensikatsomalta oikein kolahtanut. Nyt pitkän välin jälkeen nähtynä leffa vaikutti huomattavasti paremmalta. Elokuva on todella alakuloinen ja pessimistinen, eli siis siinä mielessä noiria omimmillaan. Mankiewicz tunnettiin "kirjallisena" ohjaajana ja visuaalisuus ei ole tässäkään parasta mahdollista lajia, varsinkaan noiriksi. Tarina lähtee liikkeelle sotilassairaalasta Honolulussa, jossa haavoittunut päähenkilö on menettänyt muistinsa. Usein noirissa käytetty aihe siis, mutta varsin tuoreelta se tässä tuntuu. Nopeasti siirrytään Los Angelesiin ja kohtalonomainen juoni alkaa kiristyä hyvin mystisillä vaiheilla. Asiat johtavat toiseen, tavallaan loogisesti, mutta ei aina täysin uskottavasti. Jazz soi, John Ireland mutisee voiceoverissa, autot kaahaavat, parasta tunnelmaa irtoaa San Pedron satamakortteleista. Angstia, huijariennustajia, mielisairaaloita ja femme fataleja riittää, suoria viittauksia Double Indemnityyn ja Bela Lugosiin. Mysteerihahmo Larry Cravat ennakoi selvästi 1990-luvun Keyser Sözeä The Usual Suspects -leffassa. Kaikki ihmiset ovat masentuneita. Elokuvan suuri heikkous on päähenkilöä esittävä gorillamainen John Hodiak, joka jäykistelyssään muistuttaa enemmän Kodiakin karhua kuin noirin eksistentialistista protagonistia. Mutta tarina on luja ja nokkela, paljon kovempi kuin monissa maineikkaammissa noireissa.

Jules Dassin: Night and the City, teatteriversio

 Supernoiristi Dassinin maanpaossa Englannissa 1950 kuvaama Night and the City oli 2007 itselleni suurin noirvalas. Eli siis kiihkeimmin näkemistä odottanut alan klassikko. Kun sitten sain DVD:n käsiini, odotukset täyttyivät kyllä. Erinomainen elokuva, mutta pieniä varauksia löysin, kuten varhaisesta blogiarviosta voi lukea. On tainnut käydä sitten niin, etten ole toista kertaa leffaa levyltä katsonutkaan. Nyt Reginassa esillä lopulta sama elokuva isolla kankaalla. Tiettävästi Dassin ei koskaan lukenut Gerald Kershin originaaliromaania vuodelta 1938. Gildan käsikirjoittaja Jo Eisinger tekikin niin suuria muutoksia, että lukemattomuudella ei varmaan suurta väliä ollut. Richard Widmarkin myötä päähenkilö Harry Fabian muuttui amerikkalaiseksi ja Dassin pystyi sovittamaan aiempia noir-taitojaan päähenkilöön, vaikka Lontoossa todellakin liikutaan. Ja millä tavalla liikutaan, tämä on yksi huikeimmista Lontoo-leffoista, vaikka paljon kai kuvattiin Sheppertonin studioilla. Melkein voisi sanoa, että Night and the City on samaa Lontoolle kuin The Third Man on Wienille. Kun Widmarkin virneen näkee lähikuvassa pimeässä teatterissa, niin onhan Fabianin rooli hänen uransa hengästyttävä huipentuma. Gene Tierney on todellakin tässä jo parhaimman hehkunsa häivyttänyt, mutta muuten näyttelijät ovat uskomattomassa iskussa. David Leanin Dickens-leffoista tuttu ylipainoinen Francis L. Sullivan kyynisen lakonisena yökerhon pyörittäjänä on ehkä suvereenein. Stanislaus Zbyszkon ja Mike "Moose Malloy" Mazurkin pitkä painikohtaus on yksi noirin intensiivisimmistä ja traagisimmistakin toimintajaksoista. Edelleen harmittaa, että Coen-veljesten Barton Finkissä ei sitten painileffaan asti edettykään. Vanhoilla päivillään Kreikkaan päätyneen odessanjuutalaisen Dassinin tuotannossa on hämmentävän paljon kreikkalaisia aineksia, tässäkin Lontoon painibisnestä pyörittävät kreikkalaiset. Kuten sanottu, Lontoon miljöö on vangittu esimerkillisesti, vaikka berliiniläisen kuvaajan Max Greenen pitkässä CV:ssä ei oikein muita noireja olekaan. Loppukohtaus on ehkä koko genren paras, se on niin noirin ydintä kuin olla voi. Toisella katsomisella siis varaukset käytännössä hälvenivat, Night and the City on kaiken maineensa ansainnut.  

 

Mallaskoski Medusa Rum Barrel Aged Spiced Barley Wine

Perjantaina alkaa Seinäjoella Lakeuden Panimojuhlat, joissa olen käynyt kahdesti, 2016 ja 2020. Tänä vuonna en ole menossa, mutta ehkä taas ensi vuonna neljän vuoden rytmiä jatkaen. Hieman haikeana nyt sitten lohdutukseksi järjestävän tahon uutuusolutta, jonka nimi on esimerkillisen informatiivinen. Neljä kuukautta rommiastiassa, 11,9 %, mausteina kanelia, lakritsinjuurta ja appelsiininkuorta. Varsin tummaa on. Tuoksussa on luumuista kypsää hedelmäisyyttä. Makeaa karamellisuutta ohessa, miksei lakritsaakin. Maku on täyteläinen ja harmittavan makea, lakritsa hallitsee vahvasti. Aivan liian vahvasti, tämä on kuin lakritsamehua, jos sellaista on. Se on pettymys, voi vain haaveilla miten rommin vivahteet olisivat heijastuneet maltaan, humalan ja hiivan komboon. Lisäaineet on perseestä, melkein aina. Olut muistuttaa enemmän pastry stoutia kuin barleywinea. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

To Øl Sloopkogel TIPA

Sjellannista vahvaa IPAa, 10,0 %, Mosaic, Azacca, Idaho 7, jopa Sabro. Keltaista ja sameaa. Ananasta ja mangoa tuoksussa, ehkä vähän viinaisuuttakin. Maku on kohtuullisen täyteläinen, makeaa karamellisuutta, joka kuitenkin kuivuu nopeasti. Puhdasta on, ei vihanneksisuutta, ei alkoholikaan tunnu. Hedelmäisyyttä on, bensaa, lievästi katkeruuttakin, vaikka IBU-luku on vain 15. Aika hyvää näin vahvaksi, juotavuutta on. Oluen nimi on hollantia ja tarkoittaa wrecking ballia. Mitähän se on suomeksi? Murskausmötikkä? Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Pühaste Siksak

 Tarton ylpeydeltä "pehme ja mahlane topelt IPA", 8,0 %, DDH, Strata ja Enigma. Edustava ulkonäkö, vaaleaa, kuulasta ja sameaa. Aromeissa hedelmäpastilleja ja kuivempaa yleishedelmäisyyttä, miksei meloniakin. Maku on trooppisia hedelmiä mukaileva, makeahko, mangoa ja ananasta hunajamelonin sivussa. Tölkissä mainitaan passion ja persikka, miksei niitäkin. Ei täysin parasta raikkautta. Vahvan bockin ja balttiporterin jälkeen mehuinen IPA tuntui ehkä liiankin nektariselta, session aloituksena olisi voinut toimia paremmin. Nyt en siis erityisemmin innostunut, mutta eihän tässä mitään vikaa ole. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.