Suomen Paras Olut 2017 -gaala

Tarkoitus ei ollut osallistua SOPPissa järjestetyn olutkilpailun palkintojenjakotilaisuuteen, mutta kahdessa sarjassa finaaliin päässeen Sonnisaaren päähenkilöt eivät ehtineet paikalle. Joten menin tuuraamaan siis heitä. Ehdin jo hermoilemaan pitkin päivää mitä sanoisin tv-haastatteluissa juhlittuna voittajana. Jännitys laukesi puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua, kun sain Sonnisaaren Harri Vaaralan kautta tulokset tietoon. Ei voittoa, mutta Mällille kolmossija sour-sarjassa kuitenkin. Kilpailun johtaja Matti Heikkilä ehtikin heti juhla-alueelle saavuttuani varoittaa, että palkintopallille on sitten kivuttava. On varmaan käytännön syitä siihen, että osallistujat saavat tulokset tietoon etukäteen. Gaalatilaisuus olisi kuitenkin paljon kihelmöivämpi Oscar-tyyliin, jos voitot tulisivat yllätyksenä. Nythän kävi vielä niin, että Akaan paikallislehti päästi Hopping Brewstersin kokonaisvoiton julkisuuteen saman tien klo 18, vaikka tiedote olisi ollut julkaisuvapaa vasta klo 22. Kesäharjoittelija asialla? Päästö olisi ehkä pysynyt poissa suuremmasta julkisuudesta, jos (kateellinen?) teollisuuspanimoiden Panimoliitto ei olisi tviitannut Akaan lehden uutista saman tien.

Asetuin sitten pöytään tuomareina toimineiden Tuopillisen ja Keikyblogin päälliköiden seuraan. Useamman ruokalajin menu, jota ryyditettiin eri sarjojen voittajien oluilla. Palkinnot jaettiin sarjoittain tarjoilujärjestyksessä. Kilpailun sarjat eivät täysin noudata yleisempiä tyyliluokitteluja, joten jotkut oluet olivat hieman hämmentävissä sarjoissa. Sonnisaaren ilman palkintoja jäänyt Kuula oli tummien lagerien sarjassa, vaikka hedelmäaromisena india pale lagerina maistui taatusti omituiselta dunkelien seassa.

Ehkä yllättävin sarjavoittaja oli Honkavuoren Valo, joka ensimaistossa oli aivan liian makean banaaninen. Gaalassa tarjoiltu versio oli ehkä aavistuksen kuivempi, mutta en edelleenkään pitäisi tätä maan parhaana vehnänä. Sourien ykkönen oli Donut Islandin Andrea ja kakkosena Cool Headin Sour Raspberry. Oli siis lievää kohtalon ivaa, että vannoutuneena hopheadinä pääsin podiumille patsastelemaan Mika Oksasen ja Cleber Goncalvesin kaltaisten sourheadien seuraksi (kiitoksia kuvan otosta Jounille). Hauskaahan se oli, sain kunniakirjankin, vaikka ehdin jo luulla sen tulevan vain voittajille. En myöntänyt haastatteluja tiedotusvälineille. Join nyt ensi kerran Mikan tyttären mukaan nimettyä Andreaa, mukava punainen kevyesti hapan raikas juoma. Sour Raspberryä en ole kokeillut, mutta maltaan mikrobeilla hapatettu Mälli poikkesi oletettavasti huomattavasti molemmista muista palkituista.

Vaalean lagerin voiton vei Takatalo & Tompurin Kaski Kylmäsavulager. Aika toivottomalta tuntuu, että samassa sarjassa on rauchbierejä ja pilsejä. En tykännyt virolahtelaisten savuoluesta yhtään ensimmäisellä kerralla. Juhlassa juotuna en siinä virheitä havainnut, mutta varsin ohkainen olut on rauchbieriksi. Tummien lagerien voiton otti Teerenpelin Suomi 100 Juhlaolut. Pidän Teerenpeliä niin tylsänä panimona, että oluet tulee ohitettua usein. Tätäkään en ollut ennen juonut ja täytyy myöntää, että nytkin sosiaalisessa tilanteessa jäi muistikuvat hämäriksi. Savua oli tässäkin, voinee pitää aika merkillisenä, että savuiset oluet voittivat molemmat lager-sarjat. Eikö tuomarit huomanneet hienovireisempiä vivahteita?

Vaalean alen sarjan voitti Iso-Kallan Blonde, uusi tuttavuus. Belgihiivainen hyvin maltillinen kevyt olut, ei virheitä, mutta liian mauton minun makuun. Lagereissa siis makua (savua) oli liikaa ja tässä liian vähän. Jos kuulostaa niuhottamiselta, niin voihan se olla sitäkin. Muu tumma ale -nimisessä arvoituksellisessa sarjassa ykkönen oli äärimmäisen tuttu Lammin Sahti, joka toimi erinomaisesti sinihomejuuston kanssa. Itse harvoin innostun oluiden ja ruuan yhdistämisestä, mutta tässä oli näppärä tapaus. Tuttu oli myös stout-sarjan voittaja Hiisin Iku-Turso, nykyinen versio tuntui hieman kuivemmalta kuin viimeksi vajaa kolme vuotta sitten kokeiltuna.

Jäljellä on sitten amerikkalaistyylisen vaalean alen voittaja Hopping Brewstersin Thunder Chief, joka vei myös kokonaiskilpailun voiton. Jopa APAksi aika kevyt, vain 5,4%, joten IPAhan tämä ei ole, vaikka panimo sitä sellaiseksi kutsuukin. Maistoin olutta Craft Beer Helsingissä enkä erityisemmin tykännyt. Hedelmäisyys tunkkaista ja 120 IBUn laskennallinen katkerointi ei maussa tuntunut, ohut, karkea ja tasapainoton. Gaalassa olutta tarjottiin kahteen kertaan ja suunnilleen samanlaisena näkemys säilyi, nyt tuntui myös flätiltä, liian vähän hiilihappoja. En lähde kyseenalaistamaan maineikkaiden kansainvälisten tuomarien ammattitaitoa ja kaikki kunnia kainuulaistaustaisen Kimmo Kyllösen johtamalle panimolle. Hämmästyttää vain mikä vika minussa on, kun ei tämän paremmalta tuntunut. Tosin viimevuotinen voittaja Mufloni Pilsner oli kuuleman mukaan gaalassa hapanta, joten eteenpäin on sentään menty.