maanantai 21. elokuuta 2017

Brewery 85 GVL IPA



Lounasolueksi sunnuntaille olin suunnitellut Heist Breweryn kamaa Charlotten lähiössä. Paikalle ei kuitenkaan päässyt kahdella yrityksellä, kadut suljettu pitkän rakennustyömaan takia. Varasuunnitelmaa en ollut amatöörimäisesti valmistellut, joten lounas meni tällä kertaa kokislinjalla. 

Matka jatkui eclipse-alueelle South Carolinan Greenvilleen. Paluu South Carolinaan 13 vuoden jälkeen, syksyllä 2004 kävin Charlestonissa selvittyäni hengissä Orlandossa Jeanne-hurrikaanista.  Eclipseä edeltäväksi yöksi sai Greenvillestä huokeaa majoitusta puolisen vuotta sitten näppärästi, mutta ei enää keskustasta. Oregon oli alustavasti eclipse-reissun kohteena, mutta siellä majoitus buukattiin täyteen jo pari vuotta sitten, varsinkin kiinnostavimmalla Bendin alueella. Olutkohteiden läheisyys ei siis ensisijainen kriteeri tällä Greenvillen yöpymisellä, mutta Carolina Ale Housen ketjun toimipaikan bongasin sentään kävelyetäisyydeltä. Vielä lähempää löytyi Yard Housen uudehko multitaps-baari, sitä ei kukaan ole Ratebeeriin arvioinut. Kävelysiirtymä tarkoitti kuitenkin ruohikossa kävelyä myrkkykäärmeitä väistellen, sillä alueella ei klassiseen jenkkityyliin mitään jalkakäytäviä. 

Olimme Greenvillessä noin klo 13, motelliin sisäänkirjautuminen mahdollista vasta klo 15, joten BMW:llä vielä siirtymä Yard Houseen. Iso tilava baari, paljon syöjiä sunnuntaina. Greenvilleläistä IPAa, 7%. Mallasta enemmän kuin sitrusta. Kuiva kokonaisvaikutelma, mutta ei oikein raikasta tai tuoretta. Tuoreushan on näiden multitaps-baarien ongelma, ehkä paikalliset oluetkaan eivät kierrä tarpeeksi nopeasti . Tämä näyttää kyllä riittävän suurelta ja vilkkaalta paikalta. Greenville (SC), Yard House, 20.8.2017.

Ei kommentteja: