Messorem Temporalis #0056

Seuraavakin versio Messoremin Temporalis-sarjasta tarjolla jo tänään Helsingissä. Sivumennen voisi tässä kohdassa todeta, että Helsinki on tällä hetkellä taatusti Euroopan parhaita olutkaupunkeja. Paikallinen tuotanto on noussut korkeimmalle kansainväliselle tasolle ja maahantuonti on sekin taatusti parempaa kuin keskimäärin Euroopassa. Tämäkin kanadalainen on samea ja vaalea. 10,0 %, HBC 1183 ja Citra. Trooppisia hedelmiä on tuoksussa. Maku on pehmeän täyteläinen, ei ehkä niin makean trooppinen kuin edellisessä 55:ssä. Tuttua intensiivistä mehuisuutta löytyy, kuivahko runko, ei täysin tyhjä jälkimaku. Laatutavaraa ilman muuta. 

Myös sivumennen sanoen Juomapostin paperilehdessä alkukesällä ilmestynyt haastattelu on nyt myös netissä. Anikón kanssa juteltiin helmikuussa pari tuntia ja jutut rönsyili pahasti. Epäilin saako Anikó kasattua siitä mitään. Valmis juttu keskittyy lähinnä olutmatkailuun ja on minunkin mielestä varsin onnistunut. Toki muutakin kerrottavaa olisi ja blogiinkin sellaista on vuosien varrella tarttunut. Vaikka suurin osa on päiväkohtaista raportointia. Oluthuone Haka, 2.7.2026.

Texels Skiller Wit

Texels-putki jatkuu, nyt witbier, tässäkin 5,0 %. Hyvin yrttinen ja mausteinen, korianteria ainakin. Raikkautta löytyy silti. Wit on yksi niistä harvoista oluttyyleistä, joihin lisäaineet mielestäni kuuluu. Eihän koko witiä olisi olemassakaan reinheitsgebotilla. Mutta ei se mielityylejäni silti ole. Tämä on kuitenkin ryhdikäs yksilö ilman muuta. Kesällä tietysti parhaimmillaan. Ainakin täällä uusi tuote, baarimestari pyysi makuarvion tästä. 

Tämä on sivumennen sanoen blogin postaus numero 19000. Ensi vuoden toukokuussa blogi täyttää 20 vuotta. Jos nykyinen tahti säilyy, niin silloin 20000 kasassa. Amsterdam, Schiphol, Café Rembrandt, 17.3.2026.

Trillium Melcher Street, hanaversio

Juovassa uudenvuodenaaton kunniaksi pienimuotoinen Bostonin tarunhohtoisen Trillium-panimon tap takeover. Panimon oluet alkavat olla jo melko tuttuja, mutta tätä heiziä olen juonut aiemmin vain tölkistä legendaarisessa Janne Keskisarjan ja Jani Simosen järjestämässä Oulu-tastingissä helmikuussa 2018. 7,2 %, Mosaic ja Columbus humalina. Samea, sitrustuoksu. Pehmeää mehuisuutta maussa, kuivaa. Ei juuri katkeroa, oikein hyvä juotavuus. Tasapainoista tavaraa kaikin puolin. Ei ehkä Trilliumin suurin saavutus, mutta mukavan ryhdikästä olutta ilman muuta. Juova, 31.12.2025.

Vuosi sitten arvioin, että vuoden 2023 blogipostausmäärä 1240 jää pysyväksi ennätykseksi. Toisin kävi, ennätys meni nyt rikki reilusti, kun tämänvuotinen lukema on 1354. Toki vuosi sitten ennakoin elämänmuutoksia ja niitä on tosiaan tapahtunut. Suurin syy postausmäärän kasvuun on tietysti päivätöiden lopettaminen aprillipäivänä. Aikaa on ollut enemmän harrastuksille ja matkojakin toteutui varsin runsaasti. Kainuussa ei ole enää Puolangan ja Kajaanin tukikohtia, joten Oulu-vierailut lisääntyivät loppuvuodesta. Asiaan vaikutti tietysti myös Varikon taproomin avautuminen.

Miten jatkossa? Nyt tuntuu taas siltä, että tämä ennätys jää pysyväksi. Vaikka aikaa on enemmän, niin tulot vähenevät väistämättä. Toisaalta omaisuus (lähinnä asunto) olisi käytettävä nautintoihin ennen kuin aktiivivuodet loppuvat. En arvioi enää Juomapostiin ulkomaisia oluita, joten oluiden painopiste blogissakin tulee siirtymään kotimaiselle puolelle. En odota mitään dramaattista muutosta, mutta trendi on tuonsuuntainen. Kirjoja luen entistä enemmän, mutta niillä on vaikea nostaa blogipostausten määrää. Kahdessa edellisessä lukemassani kirjassa oli yli 600 sivua. Matkailun määrä ei ainakaan heti ole vähenemässä. Covidilla on pysyviä vaikutuksia. Takaraivossa on koko ajan, että matkustaminen voi muuttua mahdottomaksi millä hetkellä hyvänsä. On elettävä koko ajan kuin viimeistä päivää. Vapaaehtoisesti en ole siis matkustamista vähentämässä, mutta se voi tietysti vähentyä monestakin syystä. Kesällä on jalkapallon MM-kisat, otteluraportit nostavat postausmäärää. Tuskin kuitenkaan katson kaikkia mahdollisia pelejä, koska turnauksessa on nyt niin paljon heikkotasoisia joukkueita. Kokeilin loppukesästä maksutv:tä, mutta tuskinpa hankin sitä uudestaan ihan heti. Se menee hukkaan, kun matkustelen niin paljon. Hagströmin harrastustoiminta jatkunee pääosin entiseen tapaan. Olemme nyt keittäneet useamman kerran Mallassepillä, Olarilla, Kimitolla ja Tujulla. Pyrimme kehittämään tätä mallia eteenpäin, jotta Hagströmin vuosikalenteriin tulisi enemmän rakennetta ja ennustettavuutta. Se helpottaisi matkojenkin ajoitusta.

Olari Like A Lycanthrope

 Ensimmäistä kertaa uudenvuodenaattona pääsin hyödyntämään lähistöllä olevaa panimoa siten, että löntystelin hakemaan growlerin uunituoretta laatuolutta nautittavaksi kotioloissa. Tällaisesta ei voinut unelmoidakaan viime vuosituhannella ja on se ollut aika utooppista senkin jälkeen. Niinpä voi todeta, että koskaan ei ole asiat olleet yhtä hyvin kuin nyt. 

Olarin Panimo päästi ulos uuden west coast IPAn, 7,2 %, päähumalana Sloveniasta Styrian Wolf, johon olen aiemmin törmännyt vain chicagolaisen Marz Communityn ja puolalaisen Funky Fluidin oluissa. Tukena amerikkalaiset laatulajikkeet Simcoe, Chinook ja El Dorado. Kirkasta kultaista kamaa. Tuoksussa hieman karamellista hedelmäisyyttä, pihkaa todella tanakasti, maltaisuus pitää kokonaisuuden balanssissa. Kunnon katkeruus seuraa perässä, todella nautinnollisesti. Hyvin kuivaa, tuoksun karamellisuus häipyy tyystin, upeaa kamaa. Katkeruus melkein hallitsee kokonaisuutta, west coastia sellaisena kuin sen mielikuvissa tai unissa on tottunut ottamaan haltuun. Ehkä olen hieman herkistyneessä mielialassa, mutta kyllä tämä olut kipuaa Olarin tarjonnan kovimpaan kärkeen. Ostopaikka Helsinki, Olarin Panimo Konepaja. 

Blogin päivittäminen jatkui kuluneena vuonna ahkerana. Viimevuotinen ennätyspostausmäärä 1240 jäi odotetusti saavuttamatta, mutta ei kuitenkaan jäänyt kovin kauas, kun lukemaksi tuli 1160. Jos marraskuinen Australian reissu ei olisi peruuntunut, niin uusi ennätys olisi saattanut olla mahdollinen. Oletan, että 2023 jää kuitenkin jatkossakin ennätysvuodeksi. Koronaa edeltäneen huippuvuoden 2019 lukema 1133 ylittyi kuitenkin selvästi. Toteutunut kehitys ei ole tae tulevasta, mutta suunnilleen samanlainen tahti jatkunee ainakin jonkin aikaa. Elämänmuutoksia on koronan jälkeisen normalisoitumisen päätteeksi jo tapahtunut ja niitä on tulossa jatkossa lisää. Niillä voi olla ennakoimattomia vaikutuksia blogin sisältöön, suuntaan tai toiseen. Tilanne jää nähtäväksi. 

David Lean: The Bridge on the River Kwai

 Ensimmäinen David Leanin suurista spektaakkeleista vuodelta 1957. En oikein tykännyt ensinäkemältä eikä se nytkään miltään mestariteokselta vaikuta. Pohjalla on Apinoiden planeetan ranskalaiskirjailija Pierre Boullen romaani. Boulle oli sota-aikana japanilaisten vankina ja jotain ranskalaissotilaiden todellisia vaiheita on tarinan taustalla. Boulle vaihtoi vangeiksi britit. Käsikirjoittajina Hollywoodin mustalistalaiset Carl Foreman ja Michael Wilson. Kuvattu Sri Lankassa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi muut vangit olisivat avustaneet japanilaisia sillanrakennuksessa, vaikka eversti Nicholson sekoaakin. Viimeisellä puolella tunnilla on kieltämättä hienoa suspensea, mutta aika löysää kehittely on sitä ennen. Näyttelijäsuoritukset ykkösluokkaa, vaikka Lean ei tullutkaan toimeen kakkosvalinta Alec Guinnessin kanssa. Ylipainoista Charles Laughtonia kaavailtiin aluksi rooliin. Brittiläistä luokkayhteiskuntakritiikkiä ja sodan mielettömyyttä lyödään katsojan päähän liian suurella lekalla. 

Tämä postaus jää vuoden viimeiseksi ja on numeroltaan 1240. Keskimäärin 3,4 postausta joka päivä. Se on blogin historian ylivoimainen vuosiennätys, aiempi oli ennen koronaa vuodelta 2019, 1133. Tämä jääneekin pysyvästi ennätykseksi. Suuri määrä johtuu pääosin runsaasta matkailusta, jossa oli vielä koronan aiheuttamaa paikkauspainetta. Kaksi Australian matkaa saman kalenterivuoden aikana, sellainen tulee tuskin toistumaan.  

Olari Runaway NEIPA, tölkkiversio

 Olen tainnut arvioida Suomen parhaaksi olueksi kesällä päätynyttä Olarin olutta vain tammikuun growler-version kautta. Nyt sitten tarjolla tuliaissetin viimeisenä oluena  tuoretta tölkkikamaa vuoden lopulta. 7,1 %, Mosaic, Wai-iti, Idaho 7. Sameaa, hyvin vaaleaa, ohutta vaahtoa. Voimakkaan sitruksinen aromi, ei greippiä, mutta niitä muita kaikkia lievästi makeampia sitruksia, satsumaa, mandariinia, klementiiniä, appelsiinia. Maku on pehmeän täyteläinen, sitruksinen, kuohkea ja raikas. Hiilihappotaso juuri kohdallaan, ei flätti, mutta riittävän matala taso. Suutuntuma hyvin kuiva, taittuu mukavaan jälkimaun katkeruuteen. En ole varma, onko tämä Olarin tämänvuotisista oluista paras, mutta useampaan kertaan nyt on saatu toistettua vakuuttava laatu. 

 

Michael Connelly: The Night Fire

Viime vuonna ilmestynyt The Night Fire jatkaa suoraan Dark Sacred Nightin asetelmista. Mukana ovat siis sekä eläkeläispoliisi Harry Bosch että nuorempi aktiivi Renée Ballard, joka työskentelee Hollywoodissa yövuorossa jatkuvasti. Taas yksi cold case ja useampi toisiinsa niveltyvä tapaus nykyhetkessä. Alakuloinen tunnelma jatkuu ehkä entistäkin masentavampana. Romaanin alussa polvileikkauksesta toipuva Bosch saapuu kepin kanssa kollegan hautajaisiin. Pian hän kertoo lakimiesvelipuolelleen sairastavansa leukemiaa, jonka hän on saanut altistuttuaan poliisina kauan sitten cesiumille. Tapaustahan käsitteli Connellyn aiempi romaani The Overlook. Ballard on siis nyt suurempi päähenkilö, mutta kovin paljon lisää ei kuulla hänestä henkilönä, hänen näkökulmastaan Connelly kirjoittaa poliisiproseduraalia. Ballard asuu edelleen teltassa Venice Beachillä. Mickey Hallerin oikeussaliproosa saa myös tilaa, Connelly ei luota enää Boschin vetovoimaan edes Ballardin kumppanina. Silti teksti on taas taattua laatutyötä, se soljuu kirkkaasti ja Los Angelesin miljöötuntuma on yhtä uskottavaa kuin aina ennenkin. Lopun lähes pakollinen trilleritiristys on ammattimiehen jälkeä, sormi vaihtaa ripeästi Kindlen sivua. Connellyn namedroppailu on ajoittain rasittavaa, mutta nyt hän keksi näppärän tavan. Naispuolisen palkkamurhaajan ulkonäkö muistuttaa Boschin mielestä Ellen Barkinia. Connelly ei kuitenkaan mainitse Barkinia, vain hänen elokuvansa Diner ja Sea of Love. Nykynuoriso ei tietenkään tunne noita elokuvia, ei tietysti Barkiniakaan. Kyseessä on 22. romaani Harry Boschista ja toistaiseksi viimeinen. Kirja ei kuitenkaan vihjaa, että sarja loppuisi nyt tähän. 

Kalkkiviivoille asti meni, mutta koronavuonnakin sain nyt 1000 blogipostausta kasaan. Matkailu ja sosiaalinen elämä hiipuivat, mutta kirjoitettavaa löytyi tylsemmistäkin aiheista.

Jon Favreau: Chef

Rivakkatahtinen komediallinen ruokaroadmovie vuodelta 2014. Ohjaaja Favreau itse esittää ylipainoista keittiömestaria uran kriisivaiheessa. Nuorempana luovia lupauksia herättänyt kokki on jämähtänyt Dustin Hoffmanin omistamaan losangelesilaiseen ravintolaan toistamaan vanhoja kuvioita. Oliver Plattin esittämä ruokabloggaaja teilaa chefin nykytuotokset ja somen kiihdyttämä vastakkainasettelu ottaa hilpeitä kierroksia. Monelta alalta tuttu tekijän ja kriitikon suhde valottuu jopa olutbloggaajalle tutulla tavalla. Yhdessä kohtauksessa keittäjä osoittaa, että bloggaaja ei ole ymmärtänyt jälkiruuan valmistusprosessia kunnolla, tällaisesta on omakohtaisia kokemuksia oluen puoleltakin.

Paistomiehellä on Sofia Vergaran esittämä kaunis kuubalainen ex-vaimo ja 10-vuotias poika, joiden painostamana keittiöhirmu päätyy Miamiin ruokarekkayrittäjäksi. Sieltä alkaa road movie -osuus South Beachin, New Orleansin ja Austinin kautta takaisin Kaliforniaan. Tämä roots-musiikilla ryyditetty osuus on leffan parasta antia, mutta se ohitetaan liian nopealla tahdilla, ei tarpeeksi fiilistelyä esim. Austinissa Gary Clark Jr:n kitarabluesin parissa. Alaikäisen pojan kautta tulee liikaa kiinnostamatonta lastenelokuvatunnelmaa. Feelgood-meininkiin tietysti lopulta päädytään ja jopa niljakas bloggaaja osoittautuu kunnon mieheksi. Hyviä aineksia, mutta toteutus jää ns. juosten kustuksi, aivan liian keskittymätöntä meininkiä, ei intensiteettiä missään vaiheessa.

Stadin Panimo, maaliskuu 2020 (ja hajamietteitä koronaviikoilta)

Ilman koronaa olisin nyt Triestessä. Matkasuunnitelma romuttui käytännössä kuukausi sitten 23.2, kun oululaisen hotellin aamiaispöydässä lueskelin Kalevasta uutisia Italiasta. Lufthansa vetkutteli lentojen kanssa muutaman viikon, mutta lopulta sain siirrettyä lennot syyskuun lopulle. Olen hyvin skeptinen matkan toteutumisen suhteen. Vaikka epidemia olisi silloin ohi, monet mielenkiintoiset olutkohteet ovat luultavasti ehtineet mennä konkurssiin.  Itse asiassa Lufthansa lähetti "urgentin" soittopyynnön lentovarauksestani viikko sitten. Luultavasti korvaavat lennot ovat jo jotenkin muuttuneet. Trieste ei välttämättä ole sellainen kohde, jonne kannattaisi tämän kriisin jälkeen lentää  Saksan suuriltakaan kentiltä.  Yritin soittaa muutaman kerran, mutta en jaksanut odotella jonossa. Varmaan monilla muilla onkin kiireellisempää asiaa Lufthansalle.

Lufthansan reagointia odotellessa pohdiskelin korvaavan kohteen matkasuunnitelmia. Niitä minulla riittää. Olen jo pitkään halunnut käydä Reykjavikissa. Sinne pääsee 15 000 Finnairin plus-pisteellä eli samalla määrällä kuin esim. Tukholmaan. Olen usein järjestellyt tätä edullista tarjousta sopiviksi päiviksi, mutta monet muutkin ovat taatusti tämän kuvion huomanneet. Palkintopaikkoja on tarjolla hyvin niukasti. Mutta ehkäpä maaliskuu ei tänä vuonna kiinnostaisikaan Reykjavikiin halajavia? Olin oikeassa, paikkoja lennoille löytyi hyvin ja varasin Reykjavikin lennot tälle viikolle sunnuntaista torstaihin. Olin kyllä samantien varsin pessimistinen tämänkin järjestelyn suhteen. Varausta tehdessäni tarkistin Islannin koronatilanteen, sielläkin oli ensimmäiset tartunnat jo todettu. Hyvin nopeasti alkoi käydä selväksi, että tällä maaliskuun viikolla ei Helsingistä kannata lentää ulkomaille. Lopultahan se suoraan kiellettiinkin. Niinpä peruutin lennot ja sain Finnairin pisteet takaisin. 

Harkitsin loman siirtämistä. Työnantajani lomarahavapaasäännösten takia vanhat lomat on kuitenkin edullista käyttää maaliskuun loppuun mennessä, joten päätin pitää loman kaikesta huolimatta. Tässä elämänvaiheessa aika on jo arvokkaampaa kuin raha. Kajaanissa olisi nyt mahtavat hiihtokelit. Siellä asuvat vanhempani ovat yli 80-vuotiaita, joten sinnekään ei koronatilanteessa voi mennä. Sitten ajattelin ottaa polkupyörän talvisäilytyksestä ja pyöräillä Puotilan Pikkulintuun. Se on käsittääkseni edelleen auki. Mitään kovin kiinnostavaa ei kuitenkaan näytä tarjolla olevan, hanaoluet vaihtuvat nyt hitaasti. Sitä paitsi en ole varma, haluavatko baarien pitäjät asiakkaita paikalle. Monet baarit, kuten Oulun Oluthuone Leskinen, ovat kehottaneet asiakkaita pysymään poissa, vaikka baari on auki. Se on auki vain siksi, että yrittäjät eivät saa vakuutusyhtiöltä keskeytyskorvausta, jos he itse pistävät baarin kiinni. Tarvittaisiin viranomaisten määräys baarien sulkemiseksi. 

Olen täysin oireeton, mutta monien mielestä vaarantaisin muiden terveyden, jos menisin baariin. Yleensä en ole erityisen kiinnostunut muiden mielipiteistä, mutta onhan tilanne nyt erilainen kuin yleensä. Niinpä en ole baariin menossa. Viime aikoina olen blogiin arvioinut lähinnä baareissa juotuja oluita. Joudun siksi ehkä lomauttamaan itseni Arden blogista. Mutta mitään ongelmaahan minulla ei ole. Voin harrastaa liikuntaa ja lukea kirjoja. Olin juuri jatkamassa Len Deightonin romaanin lukua, kun Ilkka "Kusettaja" Sysilä viestitti sopineensa pikavierailusta Stadin Panimoon. 

Hyppäsin siis vastakunnostetun polkupyörän päälle ja laskettelin alas Suvilahteen. Aivan hillitöntä myrskytuulta, katupöly vaikuttaa koronaa vaarallisemmalta. Timo Konttinen on Asturiasissa ulkonaliikkumiskiellon kynsissä, mutta panimossa paikalla Aki, Hannu ja Juhani, kaupan puolella Jenni ja Zelda. Baari on kiinni tällä viikolla perjantaihin asti. Nopeasti paikalla pyörähti myös uusi toimitusjohtaja Tero Ruusu. Homma pysyi siis reilusti alle 10 hengen kokoontumismääräyksen puitteissa. 

Maistelusessio käyntiin Koivunmahlalagerilla, 5,3 %. Erittäin hyvä juotavuus, selvästi kuivaa hedelmäisyyttä, mutta pohjahiiva pitää sen maltillisena. Kevyesti mausteisuutta, mutta ei tässä erityisempää mahlaa ole havaittavissa. En kyllä tiedä, mille koivunmahla maistuu. Todennäköisesti aika hillitty makukokemus se on. Mutta olut siis kunnossa, kesällä maistuisi, jos ensi kesänä olutta missään juodaan. Raspberry Wit oli vielä aika raakaa, mutta todella raikas tuoksu. 5,0 %, makeahkoa vadelmaisuutta, mutta hyvin tasapainoisesti. Tykkäsin kovasti, varsinkin kun tässä ei mitään sour-kikkailuja. Marjaisuus toimii paremmin streittinä witin kyljessä, ei siihen mitään bakteereja tarvita. 

West Coast Session IPAa tuli juotua jo kuukausi sitten. Nyt olut kirkastunut täysin, aromaattisuus edistynyt, sitrusta ja trooppista kamaa mukavasti, kokonaisuus pysyy kuivana. Oikein mukavaa. Lopuksi vielä Pink Guava IPA, joka ei kovin vaaleanpunainen tässä vaiheessa. Tämäkin vielä elinkaarensa ensi askelilla, kevyesti hedelmäinen, guava ei oikein erotu seasta. Yleisempää mausteisuutta oluessa on, mutta lopputuote on todennäköisesti kovasti erilainen. Näissä merkeissä siis erosimme. Seuraava kohtaaminen jää epävarmuuden sumuun. 

Bräugier High As A Dragon DDH IPA

Teemu Lahtinen kumppaneineen oli taas organisoinut Kustaa Vaasan terassille pienimuotoisen olutfestivaalin alkukesäiseen tapaan. Välilläkin on tainnut tapahtua, mutta siihen en ehtinyt mukaan. Terassi on syksyllä saanut lasiseinät ja sisällä oli jopa liian lämmintä tihkusateisessa joulukuussa. Teemu lupasi taas blogistille ilmaisen oluen, joten saavuin paikalle käytännössä suoraan lentokentältä. Tarjolla Talvipuutarha Edition -festarilla Olarin oluita kesän tapaan sekä Bottle Cap -firman maahantuoman berliiniläisen Bräugierin settiä. Jututin alkukesästä Berliinissä Bräugierin Brian Trauthia, joka totesi Suomen vientineuvottelujen olevan käynnissä. Tässä nyt sitten homma jo toteutuneena.

Tiski oli nyt toisessa päässä terassia ja siellähän Teemu ja Olarin Hanna Montonen jo kahvoissa olivatkin. Tai olivat olleet jo kahdeksan tuntia. Otin Bräugierin NEIPAa, 6,2 %. Samea olut tuntui hetken jopa mallasvoittoiselta, mutta ei sentään. Sitrusta on runsaasti, mutta mallas erittäin hyvin mukana. Aamiaismehutasoa ei siksi nyt tavoiteta, mutta sehän on vain hyvä asia. Tässä on jopa katkeruutta huomattava määrä, enemmän kuin kesällä Berliinissä juomassani panimon NEIPAssa. Siis NEIPA, jolla perinteisiä aineksia mukana, oikein hyvää ja tasapainoista, kuohkeaa ja tuorettakin. Kustaa Vaasa, 7.12.2019.

PS. Tämä on blogissa tänä vuonna 1077. postaus. Se on uusi ennätys, 2017 kirjoitin 1076 kertaa. Tarkoitus on ollut harventaa tahtia, mutta toisin on käynyt. Ehkä ensi vuonna sitten hiljaisempaa. 

Roosters Capability Brown, cask ale

Nyt tapahtui Arde-blogin 12-vuotisen historian pisimpiin kuuluva postausviive. En ole viime sunnuntain jälkeen ehtinyt päivittää blogia ollenkaan, vaikka materiaalia syntyi heti maanantaina. Kun nukkuakin pitää, niin ei edes kymmentä minuuttia ole vapautunut tähän harrastukseen. Suman purku alkaa siis maanantain 13.5. alkuillasta.

Olin menossa ensi kertaa G Livelab -klubiin konserttiin, joten siirryin lämmittelyoluelle viereiseen Black Dooriin. Cask-pumpussa Roosterin bitteriä, jota Esa Paloharju mainosti äärimmäisen perinteiseksi tapaukseksi. Todellakin, vain 4,0%, pähkinää, keksiä, yleishedelmäisyyttä ja nokare katkeruutta. Oikein sujuvaa ja hyvänmakuista. Black Door, 13.5.2019.

Brew By Numbers 55/09 DIPA Amarillo Loral

Siirryin vanhanaikaisessa kirkkaassa talvipakkassäässä Panemaan juhlistamaan Olutopas.infon olutblogiäänestyksen kahdeksatta peräkkäistä voittoa, kaksi kertaa tosin jaettuna, nyt Olutkoiran kanssa. Pienen piirin äänestys tietysti, mutta eipä muitakaan tiedossani ole. Lontoosta tupla-IPAa, 8,2%. Pehmeän sitruksinen, puhdas, ei katkeroa, mutta todella hyvä juotavuus näin vahvaksi IPAksi. Todella tasalaatuinen panimo, ehkä jo liiankin varmaa suorituskykyä. Kaikki on aina aika lailla odotettua laatua, kuin kuuntelisi Dire Straitsia. Panema, 16.1.2019.

Tuju Vermont Ravit Lähtö 2

Muinaisessa hupileffassa Hei me lennetään (Airplane!) lennonjohtaja toteaa käynnissä olevan väärä päivä lopettaa liimanhaistelu. Sama fiilis tuli tänään, kun legendaarinen olutblogikommentaattori Bisseguru iski omaan blogiini. Pientä motivaatiovajetta on ollut aistittavissa, mutta ei tätä nyt vielä kannata lopettaa. Niinpä asunnon syyssiivouksen jälkeen hakeuduin Paneman tiskille hankkimaan uutta aineistoa blogiarviointiin.

Lappeenrannan Tuju on valtakunnan ykköspanimoita, jonka Vermont Ravit on ehkä Suomen oluthistorian nerokkain olutnimi. Harmillisesti olen aiemmin päässyt maistamaan vain tuotteen vahvempaa Tuplalähtö-versiota. Nyt tarjolla Panemassa kakkosversiota, jota näyttää olleen liikkeellä jo viime joulukuussa. Ilmeisesti kyseessä nyt saman reseptin uusi keitto. 6,5%, NEIPAn ulkomuoto, hyvin mehuinen tuoksu. Äärimmäisen hedelmäinen nektarinen maku, jossa korostuu enemmän hedelmän kirpeys kuin makeus. Hyvin puhdasta nautinnollista kamaa, joka jatkuu takamatkalla ihan kohtuulliseen katkeruuteenkin. Hallittu suoritus kaikin puolin, ei lähde laukalle missään vaiheessa. Panema, 27.8.2018.

Kippis! @ Radio Helsinki

Bloggarikollega Jouni Koskinen Tuopillisesta saapui myös Black Dooriin valmistautumaan radio-ohjelman nauhoitukseen. Emme tätä mitenkään etukäteen yhteisesti sopineet, mutta olutbloggaajien käyttäytymismallit ovat usein samantapaisia. Siirryimme sitten viereiseen kortteliin, jonka yläkerroksissa Radio Helsingin tilat ovat. Anikó Lehtinen otti meidät vastaan ja ilman ihmeempiä seremonioita lyötiin kuulokkeet korville ja homma käyntiin. Olin melko jännittynyt enkä varsinaisesti rentoutunut koko session aikana. Anikó kyseli ja Jounin kanssa sitten vastailimme. Muutaman kerran hämmennyin kysymyksestä, mutta jotain onnistuin sopertamaan vastaukseksi. Tyypillisesti jälkeenpäin tuli mieleen paljonkin, mitä olisi pitänyt sanoa. Russian River -panimosta tuli puhuttua turhan paljon, olisi voinut keksiä jonkin vähemmän kuluneen esimerkin unelmamatkakohteesta. Senkin unohdin kertoa, että jonkinlainen esikuvani kirjoittamisessa on elokuvaohjaaja Luis Buñuel, jonka muistelmateoksen "Viimeinen henkäykseni" luin tuoreeltaan 1980-luvun alussa. Buñuel kertoo suoraan asioista joista pitää ja joista ei pidä. Tyyli on täysin teeskentelemätön ja suora, samanlaiseen ilmaisuun haluaisin päästä. Buñuel saattaa ohittaa 10 vuotta elämästään yhdellä lauseella, mutta käyttää sitten useita sivuja täydellisen dry martinin kuvaukseen.

En ole kuunnellut keskustelua enkä aiokaan, oman äänen kuuleminen on melkein kiusallisinta mitä tiedän. Keskustelun lomassa maisteltiin kolmea olutta, joita hieman yllättäen en ollut aiemmin maistanut. Hailuodon talvivehnä oli kevyt tumma mausteinen dunkelweizen, ei suosikkityylejäni, mutta toimi hyvin Anikón valitsemien linssisipsien kanssa. Espoon Oman Panimon Cheer From Metro sessio-IPA, trooppisia hedelmiä runsaasti, mutta ei peräkärryä ja jotain karkeuttakin siinä ehkä oli. Aluksi luulin, että Brew By Numbersin Double Red 70/01 on sama kuin Panemassa äskettäin hanasta juomani. Pullossa oli kuitenkin kolmantena humalana mainittu mystinen Loral, joten päättelin kysessä olevan eri olut. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin sama olut, yhteistyö Cloudwaterin kanssa. Suhteellisen samanlaiselta vähäkatkeroiselta täyteläiseltä luumuiselta oluelta maistui pullostakin. Keskustelua käytiin kolme noin 15 minuutin pätkää, joiden välissä oli musiikkia (Green Day, Black Crowes, kolmatta en tunnistanut, ehkä Sonic Youth) ja mainoksia. Mukava kokemus jännityksestä huolimatta, ehkä seuraavalla kerralla pystyisi ottamaan vähän rennommin.

Krombacher Kellerbier

Lähes 11 vuotta pystyin kirjoittamaan blogia kronologisessa järjestyksessä, eli raportoin tapahtumat niiden todellisessa aikajärjestyksessä. Eilen en ehtinyt kirjoittaa alkuillan tapahtumista ennen Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua. Manchester Unitedia kohdannut katastrofi aiheutti minussa niin levollisen ja harmonisen onnellisuuden tunteen, että en voinut olla kirjoittamatta ottelusta tuoreeltaan blogiin. Nyt sitten palaan eilisillan aiempiin tunnelmiin.

Olin saanut kutsun Anikó Lehtisen Kippis- radio-ohjelman nauhoitukseen keskustelemaan olutbloggaamisesta. Tämä oli minulle uusi kokemus ja lievästi hermostuneena saavuin Roobertinkadun alueelle tihkusateessa tunnin etuajassa. Menin Black Dooriin ja olulistalla katse lukittui Krombacherin Kellerbierin kohdalle. Sellaisesta en ole ennen kuullutkaan. Baarimestari Tuomisen Sami kertoi Brew Seekerin Late Pennasen käyneen pitkään neuvotteluja, jotta Krombacher suostui toimittamaan nektaria Suomeen. 5,1%., samea NEIPA-tyyliin. Maltainen tuoksu, matalahiilihappoinen, hieman hedelmäinen. Pehmeä, juotavuutta runsaasti, tässä jopa ryystettävyyttäkin. Kevyt katkeruus, ei ehkä Frankenin klassikoiden veroinen, mutta ryhdikästä kamaa. Black Door, 13.3.2018.

Hiisi Donut Island ALA Revision Cloud

Kristiansandin Kildenillä mainetta kerännyt helsinkiläinen arkkitehtitoimisto ALA on teettänyt vappujuhliinsa oluen Hiisillä ja Donut Islandilla. Kyseessä on kaupallinen tuote, ilmeisesti myynnissä joissakin baareissa. ALA tarjosi olutta bloggaajalle maisteltavaksi, joka tietysti sopi minulle hyvin. Sattumoisin yksi firman arkkitehdeista asuu samassa talossa kuin minä, joten logistiikkakin sujui näppärästi. Olut on alaotsikoltaan architectural pale ale. 5,9%. 60 IBU, Columbus, Cascade, Citra, Chinook. Klassisen APAn speksithän tässä on siis käsillä. Oluen nimi näyttää viittaavan arkkitehtien versionhallintapuuhiin.
 

Lievästi utuinen, kullankeltainen väri. Trooppista hedelmää raikkaasti tuoksussa, melonia, kiiviä, ananasta. Maussa on pihkaisempi veto, Chinook ilmeisemmin pääsee hallitsemaan. Karamellisuutta tulee mukaan, mutta hedelmäinen olut on maultaankin. Hiilihappotaso on miellyttävän alhainen. Aromaattisuus on oluessa painopisteenä, mutta katkerohumaliakin on riittänyt, peräkärry on brittityyppisen kapea, mutta pitkähkö. Lämmetessä olut kääntyy hieman nahkeaksi, melkein tunkkaisuutta tulee mukaan. Raikkaus ei siis aivan parhaimmillaan, mutta kohtuullinen suoritus Hiisiltä näin streitissä tyylissä.  

Muuten, tänään tulee täyteen tasan 10 vuotta blogin ensimmäisestä jutusta. Tämän jutun järjestysnumero on 8953, siis noin kaksi ja puoli per päivä. Tällaista tahtia en alunperin suunnitellut, mutta kovin pitkiä tarinoita en missään vaiheessa kaavaillut. Alkuvuosina blogissa oli mm. hyvin lyhyitä kommentteja tv-sarjojen osista. Pitempiä tekstejä on välillä syntynyt jalkapallosta ja musiikista.  

Monien ikätoverien mielestä aika kuluu nykyään nopeasti, mutta tuntuu hieman hämmästyttävältä että olen kirjoittanut vasta niin vähän aikaa. Tuskin muistan aikoja, jolloin en kirjoittanut blogia. Alkuvuodesta oli mielessä blogin radikaali muuttaminen tässä vaiheessa, mutta nyt tuntuu siltä, että se vaatisi oheen jonkin suuremman elämänmuutoksen. Tykkään kirjoittaa edelleen tähän tapaan ja mitä ilmeisimmin jatkan toistaiseksi samaan tyyliin.

The Ministry of Belgian Beer 13 Artisanale Pils (hergist)

Torstai 8.12.2016 oli synkkä päivä, verkkolehti Viisi Tähteä tiputti minut 50 olutvaikuttajan joukosta. Mielessä kävi oluttuopin paiskaaminen seinään ja siideriblogin perustaminen. Valvotun yön jälkeen sain koottua itseni ja raahauduin Ruoholahteen, vieläkö löytyisi inspiraatiota. One Pintin nykyhenkilökunta on jatkanut baarin perinteitä ja hakenut Belgiasta autokuormallisen omatuonteja. Painotus pulloissa tietysti, mutta hanassakin yksi harvinainen tuominen. 13 Artisanale Pils kuulosti vetoavalta, 13 sopiva numero mielialaa heijastellen ja tarkoitus oli mennä lähistölle Nosturin uuteen artisan-olutfestivaaliin. Artesaani-pils siis sopiva aloitus siinäkin mielessä. Olisin taatusti masentunut lisää, jos olisin tiennyt, että oluen valmistaja on Belgioluen Ministeriö. Sehän kuulostaa  vahvalta olutvaikuttajalta. Näin vasta jälkeenpäin valmistajan nimen, kyseessä on kiertolaispanimo, pils tehty Gentin Contrerasissa. Oluesta näkyy olevan kaksi versiota, tämä mustaetikettinen on hergist, uudelleenkäytetty, mitä sitten tarkoittaneekin. 5,2%, sameahko, ruohoa, heinää, kuivaa, viljainen. Hieman bensiininen vivahde, mutta katkeruus on ihan ok. Tämä oli virkistävä tuote, ehkä tästä vielä päästään eteenpäin. One Pintin asiakaskunta on selvästi vaihtumassa. Paikalla oli vielä pari moottoripyöräkerholaiselta näyttävää, mutta enemmistö ulkomaalaisia pukumiehiä. One Pint, 9.12.2016.

Bruuveri Tyräoja Babyface

Fingerporilaisittain voi nyt todeta, että tähän on tultu. Huomasin tänään parodian omasta kirjoitustyylistäni. Tästä ei nyt kannata masentua, päinvastoin, kiitokset Bönthöö Bönthöö -blogin #MOLO-nimimerkille ansiokkaasta variaatiosta. Ja terveiset Oluthuone Leskisen lumisotaentusiastille, eiköhän ensi kuussa taas tavata.

Helsingissä ollaan taas, luntakin on ja Kampin onnikkapysäkillä pitkästä aikaa paikan päällä tuotettua virvoketta, 6,5%. Tumman punaruskea väri. Tuoksu tervaisen lakritsinen, maussa on hedelmää, mutta selvä tervainen mausteisuus hallitsee, jopa savumallasta voisi epäillä. Hyvin kuiva (siis ei makea), mutta jälkimaun katkerot kapeaa brittityyliä. Varsin täyteläinen, mutta raikkaus vähäisempää. Tosin tällaisessa tyylissä sellaista tuskin on tavoiteltukaan. Talvisen tuhti brown ale kai lähinnä kyseessä, vaikka nettiarvioissa näyttää IPAksi menneen ensiluokitukset. Bruuveri, 11.1.2016.

Mikkeller Beer Geek Dessert

Paksumpaa mönjää Mikkelleriltä, viskositeetti lähes ryömivää pullosta lasiin. 11%, oatmeal stout with cocoa and vanilla, Stavangerissa tehty. Tuoksussa vanilja löyhkää voimakkaasti. Maku on mausteisen vaniljainen, hyvin makea. Jälkimakuakin yllättäen irtoaa, lievää katkeruutta on mukana. Selvästi edellistä Crooked Moonia monimuotoisempi ja muutenkin mielenkiintoisempi. Alkoholi peittyy hyvin, mikä nyt tietysti on perusedellytys tällaisissa tuotteissa. En muista Alkon hintaa tälle, mutta vastinetta löytyy. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko. 

Tämä on sivumennen sanoen blogin tuhannes postaus tänä vuonna. Uusi vuosiennätys. Ehkä löysään jatkossa tahtia, ehkä en. 

Suomen Olutopas -pikkujoulu 2014

Ensimmäistä kertaa pääsin osallistumaan Seppo "Äyriäinen" Äyraväisen hallitseman Olutopas-konsernin pikkujouluun. Kyseessähän on Suomen johtava olutportaali, jonka foorumille itsekin olen kirjoitellut vuodesta 2007. Olutblogi-äänestyksen olen nyt voittanut neljä kertaa 2011-2014, tosin viime vuonna Jaskan Kaljat ylsi tasapisteisiin.

Tapahtuma sijoittui perinteisesti Itä-Helsingin ihmebaari Pikkulinnun kabinettiin. Bakkanaali käynnistyi vähitellen baarin puolella iltapäivän räntäsateisessa säässä, vetäisin heti alkuun Närken Huvill DIPAn huiviin, 8,5%. Hakaniemen tulisen pizzan jälkeen tämä tuntui aluksi jotenkin mausteiselta, jopa chiliseltä, mutta varmaankaan sellaisesta ei ollut kyse. Närke on yleensä luotettava, mutta tämä ei vakuuttanut millään tavalla. Chinookilla humaloidussa oluessa yllättävän paljon makeutta ja katkeruus heikkoa, alkoholikin paistaa läpi. Harmittava pettymys siis.

Oulusta katsoen tämmöinen tapahtuma vaikutti vuosien mittaan massiiviselta, mutta käytännössä kyseessä oli noin 12 henkilön pienimuotoinen kokoontuminen. Ilmeisesti pari vuotta sitten suosio on ollut aivan eri tasolla, mutta tilanne on sittemmin hiipunut. Suomen craft-skene kuitenkin muilla rintamilla on kehittynyt kovempaan tahtiin, se ei täällä heijastu. Muitakaan yhteisöjä ei tiedossa ole, joten tilanne on hieman paradoksaalinen. Noin puolet osallistujista oli jollakin tavalla ennestään tuttuja, mutta aivan uusiakin kasvoja siis näkyi. Skaala vaihteli kuusilitraisia St. Feuillien -pulloja ryystävistä tv-julkkiksista sotahistorioitsija Teemu Keskisarjan serkkupoikaan. Jälkimmäinen heläytti tapahtuman loppupuolella eetteriin lyhyen otoksen Nälkämaan laulusta, mikä herkisti kovasti kauas kotoa ajautunutta kainuulaista.

Markku Ristevirran keittämää puuroakin oli tarjolla ja Pikkulinnun hanavalikoimasta riitti itselle uutta maistettavaa koko juhlatilaisuuden ajaksi. Kovin paljoa en muistiinpanoja ehtinyt tehdä. Jo vuoden toinen Putin -olut, mies tietysti ansaitsee kaiken huomion. Alkuvuodestahan saatiin BrewDogin Vladimir-olut ja nyt tarjolla Ugly Duck Putin, Indslevillä tehty vehnäinen imperial stout, 8,9%. Musta, makeaa ja kevyesti paahteista, ei katkeroa.

Olutpajan Jouluolut taas mystisesti hyvin kevyttä (4,2%), punainen keg-bitterimäinen hedelmäisyys lievällä metallisuudella, katkeruus maltillista. Beer Heren hyvin sameassa Rocketfuelissa oli katkerampaa hedelmää. Malmö Bryggeri oli itselle uusi panimotuttavuuskin, en ole ehtinyt Pikkulinnun loppusyksyn tarjontaan tutustumaan, Malmö-oluita useampia ollut jo tarjolla. Ruby Soho Red Ale vain 4,6%, nyt tahmeaa hedelmää runsaalla vaahdolla, ei katkeroa, varsin tylsältä tuntui. 

Session kruunasi Nøgne Ø #100, jota en muista ennen hanasta juoneeni. Kymmenprosenttinen tupla-IPA, pehmeää on, vakuuttava hedelmän ja katkeron tasapainoinen ja silti monipuolinen yhdistelmä. Voisi juoda uudelleen keskittyneemmissä oloissa.