Perinteinen kevään olutfestivaali pidetään nyt 20. kerran. Itsekin vedin jo rutiinilla homman läpi. Menin paikalle klo 13 lehdistötilaisuuteen, jatkoin ammattilaistuntien pienten näyteannosten napostelulla ja lopuksi hankin muutaman oluen juotavaksi vanhanaikaisilla korkkipoleteilla. Vanhoja tuttuja oli paljon paikalla, heitä tuli jututettua hörhöpöydässä ja ympäri tehdasta.
Lehdistötilaisuudessa Markku Korhonen kertoi tämänkertaisista järjestelyistä, joihin kuului mm. bingo ja kotimaiset cask-oluet. Teemamaana nyt Slovenia, mutta jostain syystä Belgia oli myös voimakkaasti esillä. Tilaisuudessa vientikoordinaattori Werner Spinnoy esitteli oluita ja Belgian suurlähettiläs pörräsi ympäri festivaalia. Oluet olivat samoja, joita oli tarjolla edellispäivänä Belgian suurlähetystössä. Maistelin nyt Contreras-panimon Valeir Divers -tripeliä, hillitty hedelmäinen vähäkatkeroinen perussetti. Lappeenrannan Tuju-panimon Jukka Mononen esitteli Tujun toimintaa. Selvisi mm. se, että panimon nimi tulee voimakaksikon Tuomaksen ja Jukan nimien alkutavuista. Tuotantotavoite tänä vuonna 50000 litraa, kauppa on vielä virittämättä viranomaisten seinäpsykoosin takia ja humala maksaa maltaita. Tujun export stout maistui nyt vielä paremmalta kuin kaksi kuukautta sitten Alkosta kokeiltuna.
Pääsalin puolella jatkoin itäsuomalaisissa merkeissä maistelemalla Savonlinnan Musta Virran Tott DIPAa, joka jäi hieman karkeaksi ja jopa mansikkaiseksi. Tässä kohti päätin jo tsekata yläkerran kotimaiset riilit, mutta homma meni sähläykseksi. Pyysin pienen annoksen Olarin Smash Lemondropia ja tiukkailmeinen Luigi (?) vaati siitä neljä euroa. Kuulemma ns. ammattilaistarjoilu ei koske HBF:n omaa osastoa yläkerrassa, ei ole koskaan koskenut. Minulla ei ollut tässä vaiheessa poletteja eikä käteistä, kortti ei käynyt. Eihän siinä muu auttanut kuin jättää lasi tiskille ja palata lähtöruutuun ulko-oven polettipisteelle, jonne oli jo kerääntynyt mittavasti jonoakin. Aikaa kului, mutta lopulta pääsin olarilaisen pariin. Pehmeää kamaa, mutta jokin sivumaku löytyi, mansikkaako kurkkii tässäkin. Liian vähän hiilihappoa, ei saisi olla näin flätti. Katkeroa ihan vähän, hyvin erilainen kuin keg-versio. Ostin saman tien annoksen Suomenlinnan Victory Imperial Porterin cask-versiota ja palasin alakerran hörhöpöytään jatkaen sähläämistä. Jostain syystä sain päähäni, että kyseessä on Ruosniemen Vuorineuvoksen riilivariaatio ja jakelin pari näytettäkin siitä olutpaaville ja -kardinaalille. Hieman myöhemmin tajusin virheeni ja pääsin korjaamaan suuremmat reittausvahingot. Mausteinen hauska olut, pehmeyttä, mutta myös runsaasti makeaa vaniljaa.
Tujun nerokkaasti nimetty Vermont Ravit on jäänyt minulta kokeilematta, mutta nyt otin tyypit uudesta Tuplalähtö-versiosta, joka on tyyliltään TDHNEDIPA eli triple dry hopped New England Double India pale ale. 9%, Cryo-Ekuanotia, Galaxya ja Mosaicia. Tuoksu sitruksinen, alkoholi ei tunnu, hedelmää on maussakin. En nyt saanut oluesta kunnon otetta, täytyy palata asiaan. Raumalaisen Lindenin Three Amigos NEIPA oli paljon kevyempi, 5,5%, laktoosia mukana. Aika ohut ja kylmä, hedelmää, mutta ei säväyttävän tuoretta. Pikkulinnun tiskillä jututin Timo Jukkaa ja sain vielä hiljaisessa tarjonnassa ollutta Olutpajan Keinuhevosta, joka on Olutpajan ensimmäinen vahvempi olut. 10%, imperial stout, hedelmäinen, pehmeyttä on, hyvää katkeruuttakin, erittäin tasapainoinen, kuinkas muutenkaan
Takatalo & Tompurin Savubockista ehdin kuulla hyviä kommentteja ja päätin kokeilla itsekin. Kevyesti savua tuoksussa, maku hieman karkea, hiilihappoa kovasti, ei oikein kolahtanut. Fat Lizardin Ekualizer DIPAssa 8%. Hyvin appelsiininen, myös meloninen, yllättävän vähäaromaattinen. Alkoholi peittyy, mutta veto ei jatku peräkärryyn asti. Belgihiiva ei ollut erityisen leimallista. Etkon Hocus Focus IPA (6,8%) tuntui taas hieman mansikkaiselta, jo session kolmas sentapainen maku. Kohtuullisen kuiva, mutta ei oikein iskenyt. Kipaisin yläkerrassa tsekkaamassa kolmannen caskin, joka oli Kettu-niminen tuote Olu Bryki Raum -panimolta. Pehmeää, omituinen pähkinäisyys, jotain kastanjan tapaista, ei kovin hauska. Ajauduin uudestaan Etkon tiskille, nyt testiin toinen uusi IPA Pacific Standard Time (6,5%). Pehmeää pähkinäisyyttä, ei kunnolla sitrusta, jopa tunkkainenkin.
Monena vuotena on HBF:n teemamaa jäänyt tyystin kokeilematta. Nyt päätin ottaa pari slovenialaista näytettä. Slovenian craft-tarjonta on itselleni vierasta, kävin maassa 2007, mutta silloin siellä oli esillä vain saksalaistyylisiä oluita. Hopsbrew IPAa hanasta, 6%, 60 IBU, panimo on Domžalessa Ljubljanan kupeessa. Kylmää, hedelmää, diasetyyliä, surkeaa. Ei toimi millään tasolla. Olipas pettymys, mutta otin vielä toisen näytteen pullosta. Crazy Duck -panimo tulee Žiristä Ljubljanan länsipuolelta. 1 Hour Crazy IPA, 6,8%. Sameaa ja tummaa, kovin kepeää. Ei raikasta hedelmää tai tiukkaa katkeroa. Jäljellä oli vielä kolme euroa poletteina ja niillä hankin suunraikastusta Bryggeri Helsingin tiskiltä. Uusi HOP 2018 kirkas, meripihkainen, pähkinää, brittityyliä, katkeruutta hyvin. Ei erityisen raikas, mutta ihan ok. Kapasiteetti riitti tänä vuonna tähän asti, kannatti taas käydä bileissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti