Se on arrogantti elitistinen craft-snobi tässä taas, moi. Tällä kertaa en juoksulenkin jälkeen lähtenyt Kallion craft-palatsien hikisiin tuulikaappeihin väistelemään haalarityyppejä, vaan sihautin palautusjuomana aidon kotiolutpullon auki. Viime viikollahan jouduin kohtaamaan kotiolutrintaman takaisen agenttini keskellä Helsinginkatua, kun haalariarmeija oli tukkinut pääsyn Panemaan. Siellä valvontakameroiden räpsyessä mies kylmästä ojensi minulle uusimmat HIMA-verkoston tuottamat näytteet ei-kaupallisen mallasesiripun takaa. Samanaikaisesti silmäilin ruudun takaa, kun valveutunut opiskelijanuoriso nautiskeli craft-hanojen nektareita.
Nyt sitten aika päästää kotiutettu HIMAn tuotos analyysiin. Oluella erikoinen nimi, jonka agentti kertoi viittaavan tammikuussa edesmenneeseen The Fall -yhtyeen Mark E. Smithiin. Googletuksella selviää, että kyseessä on sitaatti 1982 ilmestyneestä bändin Hip Priest -kappaleesta. Olen The Fallin aikalaisia, mutta en tunne sen musiikkia ollenkaan, siihen aikaan kuuntelin amerikkalaista kitararockia, en britti-indietä. Mutta ei se mitään, muisto-olut on bitter, 4,9%, Maris Otter -maltaan hallitsema, Fugglesilla ja EKG:llä humaloitu, hiivana Lallemand Windsor. Kuulostaa niin oikeaoppiselta, että kaivoin kaapin perältä Bombardier-lasini tapahtuman kunniaksi.
Sameaa, ns. murky. Boring brown bitterin pitäisi olla kirkasta, mutta tietysti kotioloissa voi olla haasteita. Hieman hiivainen tuoksu, kylmää sekahedelmäsoppaa, leipäisyyttäkin leijailee. Maku on matalahiilihappoinen, lähes flättiyteen asti. Melko kuivaa voileipäkeksin vivahdetta ennemmin kuin rasvaisempaa pähkinää. Kuivakakkua, kyllä tässä kieltämättä brittifiilikseen pääsee. Mutta ei perille asti, suoritus jää vajaaksi monella osa-alueella. Tuttua kapeaa katkeroakaan ei ole saatu takatilaan syntymään. Täyteläisempi hedelmäisyys nostaisi profiilia nyt turhan latteaksi jäävästä kokonaisuudesta. Mutta ei tässäkään silti mitään virheitä tai epämiellyttävyyksiä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti