Super Cup Salzburgissa. Aston Villan valmentaja Unai Emery on aiemmin valmentanut kahta muutakin "Villaa" eli Sevillaa ja Villarrealia. Molemmilla joukkueilla odotetusti tähtiä penkillä. PSG:llä esim. Dembélé, Barcola ja maailmanmestari Fabián Ruiz; Villalla Emiliano Martínez, Amadou Onana, Ollie Watkins ja Ezri Konsa. Odotetuski tasainen alku, muttta sitten PSG otti aloitteen. 20. minuutilla Kvaratskhelia rakensi pallonriiston jälkeen itselleen vetopaikan ja johtomaali syntyi. PSG:llä useampiakin paikkoja, mutta sitten Villa tuli mukaan suvereenisti peliin. 17-vuotias massiivinen sentteri Brian Madjo sai useita tilanteita, mutta epäonnistui. 19-vuotiaalla George Hemmingsillä oli hyvä läpiajo. Skottikapteeni John McGinn rakensi mehukkaita maalintekopaikkoja toistuvasti. Yhden kerran Madjo kiskoi tolppaan, kunnes lopulta lisäajalla veti hienon volleyn verkkoon. Vähintäänkin ansaittu tasoitus ja yllättävänkin eloisaa peliä. Tauon jälkeen Dembélé sisään ja PSG vähitellen lipui ohi. Sitä ennen kuitenkin Madjo rakensi McGinnille paikan, mutta Safonov torjui. Dembéléllä itsellään oli puolittainen paikka ennen kuin tunnin kohdalla Doué vapautui paitsiomaalin tekoon. VAR kuitenkin käänsi tuomion, Matty Cash oli liian alhaalla. Tämä ratkaisi pelin, Villan paras vire hiipui. Peli muuttui sekavaksi ja rikkonaiseksi. Muutamia puolittaisia hyökkäyksiä Villalta, mutta ei enää todellisia tilaisuuksia.
Monet Bennettin valinnoista ovat onnistuneita, varsinkin kirjan alkupuolella. Bennett käynnistää teoksen juuri mainituilla Di Stéfanolla ja Bestillä. Espanjalla oli 1958 yksi kaikkien aikojen ryhmistä jalkeilla, Di Stéfanon ohella toinen maahanmuuttajasupertähti László Kubala, joka ei koskaan lopputurnauksessa esiintynyt. Lisäksi mm. kotimaiset huippulegendat Francisco Gento ja Luis Suárez, mutta niin vain Skotlanti tiputti mahtijoukkueen Ruotsin kisoista. Seuraaviin kisoihin Espanja selvisi ja Di Stéfano oli ryhmässä, mutta loukkantuneena ei päässyt kentälle. George Bestin ja Pat Jenningsin Pohjois-Irlanti olivat melko lähellä päästä Englannin kisoihin 1966, mutta Sveitsi oli vahvempi. Jennings pelasi vuoden 1982 ja 1986 turnauksissa, mutta Best ei koskaan. Häntä harkittiin 37-vuotiaana 1982, mutta harmittavasti näin ei käynyt. Best oli silloin tietysti kalpea aavistus parhaista päivistään, mutta hänellä oli tapana väläytellä, jos haastetta oli tarpeeksi. Vuonna 1976 Bestiä jo pidettiin alkoholisoituneena kehäraakkina, mutta niin vain hän jätti MM-karsintaottelussa Johan Cruyffin varjoonsa.
Bennettin brittiläisyys heijastuu kirjan valinnoissa. Kaikki Brittein saarten joukkueet ovat päässeet opuksen sivuille. Pohjois-Irlannin jälkeen vuorossa on Skotlanti 1970. Joukkueessa olivat Denis Law, Jimmy Johnstone, Billy Bremner ja Eddie Gray uransa huipulla, mutta Länsi-Saksa oli karsinnassa liian kova. Neljä vuotta myöhemmin kaikki pääsivät kisoihin loukkaantunutta Grayta (yksi suurimmista, joka ei kisoissa koskaan pelannut) lukuunottamatta. Law ja Johnstone olivat kuitenkin jo pahasti jäähdyttelyvaiheessa silloin. Englanti-valinta on hieman hämmentävästi 1978, vaikka itse pidän vuoden 1974 kisoista karsiutunutta ryhmää kovempana. Puolalle putoaminen oli silloin suurempi kansallinen häpeä kuin Italialle karsiutuminen neljä vuotta myöhemmin. Irlannin tasavalta saa vuoronsa 1982. Giles ei silloin enää pelannut, mutta valmentaja Eoin Handilla oli käytössään Arsenal-taustainen kolmikko Liam Brady, Frank Stapleton ja David O'Leary sekä Liverpoolin veteraani Steve Heighway. Ranska jäi kuitenkin kukistamatta. Walesin vuoro on luonnollisesti 1986, kun ratkaisuottelu Skotlantia vastaan huipentui skottivalmentaja Jock Steinin kuolemaan. Walesilla oli silloin koossa huippuryhmä, kuten Neville Southall, Ian Rush ja Mark Hughes.
Suurvalloista Argentiina koki kovia 1970. Kasassa oli taas huippuryhmä, mutta kovassa nousussa ollut Peru oli liian kova. Belgia 1974 on myös itsestäänselvä valinta, koska karsiutuminen tapahtui väärällä paitsiotuomiolla. Bennett toteaa asianmukaisesti, että moraalinen oikeus voitti kuitenkin. Oikealla tuomiolla olisi nimittäin Hollanti tippunut kisoista ja jalkapallo sellaisena kuin sen nyt tunnemme olisi mitä ilmeisimmin tyystin toisenlaista. Niin suuri vaikutus Rinus Michelsin ja Johan Cruyffin esityksellä 1974 on ollut. Paul van Himst oli kenties lähes Cruyffin veroinen (en koskaan nähnyt hänen pelaavan), mutta hänen sukupolvensa Belgia sai tilaisuutensa jo Meksikossa 1970. Tulos oli kehno. 1970-luvulta Bennett jättää muutamia selviä kandidaatteja käsittelemättä. Neuvostoliitto putosi laadukkaalla joukkueella 1974, kun kieltäytyi pelaamasta jatkokarsintaa Chileä vastaan Santiagon vankileiristadionilla. Tarinassa olisi ollut dramatiikkaa enemmän kuin tarpeeksi. Neuvostoliiton putoaminen 1978 oli myös kiinnostava, koska sitä edelsi Valeri Lobanovskin yritys pelata pelkillä Kiovan Dynamon pelaajilla maaotteluitakin. Lobanovski toki sai uuden yrityksen 80-luvulla paremmalla menestyksellä. Myös EM-voittaja Tšekkoslovakian putoamisesta 1978 olisi ollut mukava lukea.
Kirjan intensiteetti laskee 90-luvulle tultaessa, ainakin omasta mielestäni. Toki itseäni kiinnostaakin enemmän jalkapallon vanhemmat vaiheet. Bennett ottaa mukaan enemmän Euroopan ja Etelä-Amerikan ulkopuolisia joukkueita, joissa ei ole minun kaltaiselle retroromantikolle riittävää hohtoa. Vuoden 1990 karsinnoista pudonneista Bennett esittelee Trinidad ja Tobagon. Dwight Yorke oli jo silloin mukana, mutta pääsi lopulta pelaamaan vuoden 2006 turnauksessa. Hieman yllättävä valinta on myös Itä-Saksa, joka onnistui pääsemään kisoihin vain 1974. Vuoden 1990 yritys jäi viimeiseksi ja kieltämättä olisi ollut dramaattista nähdä Italian kisoissa kaksi Saksaa Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Joukkueessa oli Matthias Sammerin, Andreas Thomin ja Ulf Kirstenin kaltaisia laatupelureitakin. Vuoden 1994 valintoja on Bennettillä Zambia, jonka lähes koko ryhmä kuoli lento-onnettomuudessa 1993. Kapteeni Kalusha Bwalyan johdolla joukkue pääsi kuitenkin lähelle menestystä. Japani samalta vuodelta on oudompi valinta, vaikka kulttipelaaja Kazuyoshi Miura olikin silloin parhaimmillaan. Ranska on karsiutunut usein, mutta Bennettin valinta on melko perustellusti myös nämä ensimmäiset USA:n kisat. Silloisesta ryhmästä Eric Cantona ei urallaan päässyt koskaan kisoihin, mutta hyvin erilainen hyökkääjätähti Jean-Pierre Papin ehti pelata jo 1986, vaikka olikin 1994 paljon kovemmassa iskussa. Kovassa nosteessa olleet topparit Laurent Blanc ja Marcel Desailly päätyivät sitten jopa maailmanmestareiksi neljä vuotta myöhemmin.
Portugalin "kultainen sukupolvi" Figo, Rui Costa, João Pinto ja Couto olivat parhaimmillaan 1998, mutta niin vain tuli karsiutuminen. Kaikki pelasivat kuitenkin MM-lopputurnauksessa jossain vaiheessa urallaan. Bennett esittelee myös Australian näissä karsinnoissa. Suurimmat tähdet Harry Kewell ja Mark Viduka pääsivät sitten lopulta pelaamaan 2006, Kewell myös 2010. Jari Litmasen parhaana vuonna 1995 Ballon d'Orin napannut George Weah puolestaan ei koskaan kisoihin päässyt. Liberia ei ole kovin lähellä käynyt, mutta Bennett kertoo kuitenkin Weahin ja Liberian vaiheista vuoden 2002 karsinnoista. Samoihin karsintoihin osuu myös Bennettin Hollanti-valinta. Tässä kohti myös Litmanen saa kirjassa maininnan, koska Hollannin mukana epäonnistuivat hänen Ajax-aikalaisensa Kluivert, de Boer ja Davids. Vaikka mukana olivat myös mm. Stam ja Van Nistelrooy, niin Portugali ja Irlanti painoivat edelle. 2002-karsintoihin osui myös Valeri Lobanovskin last stand. Ukraina selvisi Ševtšenkon ja Rebrovin sukupolvella jatkokarsintaan, mutta hävisi Länsi-Saksalle. Pitkään sairastanut Lobanovski kuoli pian sen jälkeen. Ševtšenko ja Rebrov pelasivat kiutenkin seuraavassa turnauksessa.
Seuraavaksi Bennett tarjoaa pitkän Afrikka-putken. Vuonna 2006 Angola tiputti Nigerian, jolla oli riveissään tähtisikermä Okocha, Martins, Kanu ja Aghahowa. Algeria tiputti 2010 Egyptin, jonka silloinen tähti Aboutrika ei päässyt koskaan kisoihin. Vuoden 2014 valinta on Burkina Faso, joka oli suhteellisen lähellä päästä MM-rientoihin. Joukkueen tähti oli epätasainen Aristide Bancé, joka lopputurnauskesänä pelasi muutaman pelin HJK:n riveissä. Italia saa vuoronsa 2018, Ruotsi kellisti silloin Buffonin, Chiellinin, Bonuccin ja kumppanit. Ryhmä ei ollut kummoinen, vaikka nousikin sitten EM-voittoon 2020. USA on myös käsittelyssä 2018, uusi tähti Pulisic ei auttanut, kun Trinidad kellisti supervallan. Bennettin kirja päättyy Norjan karsintapettymykseen 2022 Haalandista ja Ødegaardista huolimatta. Viimeisissä sanoissa Bennett noteeraa sitten Norjan karsintamenestyksen tämän vuoden turnaukseen. Hieman töksähtävä loppu.
Mittava teos siis, eikä mikään helppo lukukokemus. Kiinnostavasta aiheesta huolimatta Bennett kirjoittaa melko puisevasti ja luettelonomaisesti. Hetken epäilin jopa tekoälyn käyttöä, mutta on teoksessa kuitenkin tarpeeksi subjektiivisia kannanottoja. Pettymys itselleni siis, mutta modernimmasta jalkapallosta ja vaikkapa Afrikan joukkueiden kehityksestä enemmän kiinnostuneille tämä voi olla selvästi antoisampi teos.
Nyt Pitch Publishing on julkaissut Chris Jonesin tuoreen (revisionistisen?) analyysin Revien toimikaudesta. Kansikuvassa ovat Revien ohella Kevin Keegan, Alan Ball ja Mick Channon. Revie varttui Middlesbrough'n kurjimmilla kaduilla. Siihen aikaan ja vielä Revien pelaajaurallakin ammattijalkapalloilijoilla oli palkkakatto, jonka seurauksena peliuralla kohtuullisesti tienanneet palasivat 35-vuotiaana köyhyyteen. Näin kävi Revien suurelle idolille Wilf Mannionillekin, vaikka hän oli parhaimmillaan maailmanluokkaa. Revie päätti, ettei hänelle käy samoin. Lyhyen taustoituksen jälkeen Jones lähtee käymään Revien kautta läpi ottelu ottelulta. Heti aluksi Revie kutsui noin 80 pelaajaa kahden päivän tutustumisleirille manchesteriläiseen hotelliin. Tapaus tuntuu saaneen ristiriitaisen vastaanoton. Ilmeisesti liikaa pelaajia kutsuttiin paikalle, jopa Nottinghamin skotti John Robertson sai kutsun. Osa tylsistyneistä pelaajista pakeni Manchesterin pubeihin. Ensimmäinen peli oli heti EM-karsintavoitto 3-0 Tšekkoslovakiasta, joka lopulta voitti koko turnauksen. Komeista numeroista huolimatta Revie tuntuu ajatelleen, että hänellä ei ole käytettävissä Leedsin Bremnerin (skotti) ja Gilesin (irlantilainen) tasoisia pelaajia. Leedsin pelaajien suosimisesta Revietä ei ainakaan voi syyttää. Uransa huipulla olleelle Norman Hunterille tämä oli viimeinen maaottelu. Seuraavaan Portugali-peliin Revie valitsi kaksi vuotta aiemmin jalkansa katkaisseen Leedsin Terry Cooperin, jonka viimeiseksi maaotteluksi se myös jäi.
Jones ei tunnu arvostavan ns. maverickejä. Siis noin seitsemän kuuluisaa taitopelaajaa, joita Revie ei peluuttanut, tai peluutti vain muutamissa peleissä. Alan Hudson, Rodney Marsh, Stan Bowles, Tony Currie, Charlie George, Frank Worthington ja Peter Osgood. Alan Hudson debytoi kuuluisalla tavalla vuoden 1975 ystävyysotteluvoitossa Länsi-Saksaa vastaan, mutta Jones ei tunnu yhtyvän ylistyskuoroon. Revie ei tykännyt boheemityypeistä ja Hudson pelasi vain yhden pelin tämän jälkeen. Jones kertoo laveasti Alan Ballin ja Revien välirikosta. Revie kutsui 30-vuotiaan maailmanmestari Ballin kapteenikseen, mutta pudotti kuuden ottelun jälkeen tylysti anonyymillä kirjeellä. Ball katkeroitui ja parjasi Revietä koko loppuelämänsä ajan. Jones ja Revie tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että SuperMac Malcolm Macdonald ei ollut kansainvälisen tason hyökkääjä. Macdonaldista tuli toinen äänekäs Revien mustamaalaaja.
Tässä vaiheessa kirjaa alkaa tuntua, että Jones on ainakin osittain puhdistamassa Revien mainetta. Kritiikkiähän on tullut paljon Revien kansioista (dossiers), joilla pelaajille kerrottiin vastustajan pelitavasta ja pelaajista. Revie lanseerasi käytännön Leedsissä ja toi sen mukanaan maajoukkueeseen. Nämä kansiot olivat aikalaiskertomusten mukaan tuhansia sivuja paksuja opuksia. Nyt tarkentuu, että niiden koko oli tyypillisesti 5-6 sivua. Mutta sekin oli ilmeisesti liikaa Macdonaldin tapaisille lukutaidottomille pelureille. Macdonald tiettävästi käytti asiapapereita oven pönkkänä ja piti kääntöpuolella kirjaa korttipeliveloistaan. Yhdessä esimerkissä väitetään, että Revien dossierissa kuvattiin Tšekkoslovakian laitapelaajaa Marián Masnýa niin taitavaksi, että Englannin laitapakki Ian Gillard pelasi paniikissa tätä ilmeisesti George Bestiäkin kovempaa staraa vastaan. Toisaalta Gillard oli QPR:n mies ja siellä valmentaja Dave Sexton harrasti myös dossiereja, joten Gillard oli tottunut niihin. Jones toteaa tyynesti Revien olleen aikaansa edellä valmistautumismenetelmissä.
En itsekään muistanut, että Revien ensimmäinen vuosi oli onnistunut. Ei tappioita, huonoin tulos kotitasapeli Portugalia vastaan. Kauden päätteeksi 5-1 -voitto perivihollinen Skotlannista. Ottelussa loisti 23-vuotias Gerry Francis, jonka Revie nimitti kapteeniksi kesällä 1975. Samalla tuli Ballille kenkää. Ballin korvannut Tony Currie pelasi ainoan Revie-ottelunsa harjoitusmatsissa Sveitsiä vastaan. Syksyllä 1975 tuli ratkaiseva tappio Tšekkoslovakialle Bratislavassa, ottelu jouduttiin pelaamaan sumun takia uudelleen seuraavana päivänä 20 minuutin pelin jälkeen. Tšekkoslovakia pelasi brutaalisti ja toppari McFarland loukkaantui uudelleen oltuaan pari vuotta sivussa. Ottelun jälkeen Revien avainpelaaja Colin Bellin ura loppui karmeaan loukkaantumiseen ja Lissabonista tuli vain tasapeli. Se tarkoitti Tšekkoslovakian menoa EM-loppupeleihin. Tähän asti Revie oli käyttänyt melko suppeaa pelaajamateriaalia, mutta tilanne muuttui keväällä 1976.
Revien ote tuntui kirpoavan 1976. Hän vaihtoi pelaajia tiheästi pelistä toiseen. Myös Francis loukkaantui ja Revie valitsi uudeksi kapteeniksi Kevin Keeganin. Jones kuvaa pitkään Revien ja Keeganin suhdetta. Miehet ilmeisesti tulivat hyvin toimeen ja pitivät tiiviisti yhteyttä Revien eroamisen jälkeenkin. Revie suosi muitakin Liverpoolin pelaajia, hieman paradoksaalisesti huomioiden Leedsin ja Liverpoolin vastakkainasettelun 70-luvun alkupuoliskolla. Ikävä kyllä nämä pelaajat eivät olleet kovin laadukkaita, Keegania lukuunottamatta. Ja oliko äskettäin edesmennyt Keegankaan, itse en ole häntä koskaan arvostanut. En voi vieläkään sulattaa Keeganin Ballon d'Or -voitttoja Revien aikakauden jälkeen 1978 ja 1979, kun Rob Rensenbrink ja Ruud Krol olivat niin ylivoimaisesti parempia pelaajia siihen aikaan. Revien toinenkaan vuosi ei ollut täysin katastrofaalinen, vaikka EM-putoaminen olikin kova isku. Sen sijaan kolmas kausi 1976-77 oli kehno. Reviellä oli johtoportaassa pelkkiä vihamiehiä, jalkapalloliiton Harold Thompson ja Ted Croker sekä liigan Alan Hardaker. Kun tulokset heikkenivät, he ryhtyivät savustamaan Revietä pois. Varsinkin Thompsonia Jones kuvaa värikkäästi. Kun Stalinilla, Hitlerillä ja Maolla oli joitakin arvostajia, niin Thompsonista ei pitänyt kukaan.
Tunnetusti Revien Englanti pelasi kaksi kertaa Suomea vastaan MM-karsinnassa 1976. En muista kesäkuun Helsinki-matsia, joka päättyi Englannin 4-1 -voittoon. Mutta lokakuun Wembley-ottelun muistan lähes kuin eilisen päivän. Suomi-pelien välissä Revie valitsi supermaverick Charlie Georgen ensimmäiseen maaotteluunsa harjoitusmatsissa Irlantia vastaan. George ei pelannut hyvin, tunnin kohdalla Revie otti hänet pois ja George solvasi Revietä. Georgen maajoukkueura oli siinä. Suomea vastaan Revie yritti suurta voittoa hyökkäysvoittoisella kokoonpanolla. Tueart teki alussa maalin, mutta Jyrki Nieminen tasoitti toisen jakson alussa. Englanti pystyi vielä tekemään voittomaalin, mutta käytännössä Englannin MM-paikka Argentiinassa kirposi Suomen takia. Kuten Jones toteaa, Italia meni maalierolla kisoihin voitettuaan Suomen 6-1. Jones mainitsee suomalaisista vain maalivahti Göran Enckelmanin nimeltä, mutta toteaa Suomen pelanneen laadukkaasti. Suomi pelasi ilman Arto Tolsaa, toppareina Ari Mäkynen ja Erkki Vihtilä.
Ratkaiseva isku tuli sitten Roomassa, Italia voitti selvästi 2-0 Revien Englannin. Liverpoolin kapteeni Emlyn Hughes oli Revien äänekkäimpiä kriitikkoja, koska Revie pudotti hänet Englannin kapteenin paikalta kokonaan pois 1974, samaan tapaan kuin Alan Ballin vuotta myöhemmin. Nyt Revie peluutti kuitenkin Hughesia topparina yhdessä loukkaantumisherkän Roy McFarlandin kanssa. Luottotopparit Todd ja Watson poissa. Revie valitsi yllättäen huipputärkeään otteluun maverick Stan Bowlesin. Lopputulos oli siis katastrofi. Sitten seurasi helmikuussa 1977 kuuluisa ystävyysottelu Hollantia vastaan Wembleyllä. Johan Cruyff pelasi yhden hienoimmista otteluistaan. Voittonumerot olivat nytkin 0-2, mutta ilmeisesti tasoero Englantiin oli yhtä suuri kuin Unkarilla 1953. Viimeistään tässä ottelussa tuli selväksi, että Englannilla ei ole tarpeeksi laadukkaita pelaajia. Jones arvelee, että Revie teki lähtöpäätöksensä tässä ottelussa.
Revien kauden nadiiri oli kaksi Wembley-tappiota toukokuussa 1977, Walesille ja Skotlannille. Revien viimeiset pelit olivat tasapelit Etelä-Amerikan turneella, Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguayta vastaan. Revie tosin ei ollut paikalla Brasilia-ottelussa, hän kävi tekemässä työsopimuksen Arabiemiraateissa. Revie ilmoitti lähdöstään lehdessä, ei kertonut esimiehilleen. Jättimäinen palkka Emiraateissa nostatti raivoa. Häntä vastaan nostettiin syytteitä, mutta mistään ei tullut tuomiota. Maine meni kuitenkin totaalisti. Jones osoittaa tilastoilla, että Revien kausi ei ollut olennaisesti heikompi kuin edeltäjä Ramseyn viimeiset vuodet tai seuraaja Greenwoodin ensimmäiset vuodet. Englannilla ei vain kertakaikkiaan ollut tarpeeksi hyviä pelaajia Revien aikaan. Itselleni jää vielä kuitenkin epäilys, että erityylinen valmentaja olisi saanut hyödynnettyä maverick-pelaajien taidot.
Espanja ei vaihtanut pelaajia finaaliin, Fabián Ruiz taas avauksessa. Lionel Scaloni vaihtoi keskikentän koostumusta, kentälle Nico González ja Rodrigo De Paul. Erittäin tunnusteleva alku. 5. minuutilla Yamalilla puolittainen paikka. Messi oli päästä läpi, mutta kisojen ykkösveskari Unai Simón tuli vastaan. Espanja vaikuuti vaarallisemmalta tai ainakin aktiivisemmalta, Rodri edelleen majesteettinen keskikentän pohjalla. Mutta kovin järjestelmälliseen hyökkäyspeliin ei kumpikaan pystynyt. Messi hyvin vähän pallossa. 39. minuutilla Oyarzabalilla hieman mahdollisuuksia, mutta huono suoritus. Ennen taukoa Lisandro Martínez sai varoituksen ja loukkaantui, tilalle veteraani Otamendi.
Taukoshow'n yllättävin esiintyjä Muppet Show -bändin rumpali Animal. González pois, rikkoja Paredes tilalle. Peli muuttui rikkonaisemmaksi, mutta Espanja hallitsi koko ajan tilanteita, mutta ei viimeistelykykyä. Argentiinalla ei yhtään tilannetta, Messi täysin ulkona pelistä. Paljon vaihtoja, Espanja otti mm. Merinon ja Williamsin sisään. Toppari Pau Cubarsilla ehkä paras laukaus, mutta Emiliano Martínez venyi torjuntaan. Hyvän turnauksen pelannut Enzo Fernández nappasi turnauksen Darwin-palkinnon. Ensin mussutuksesta varoitus ja toinen lisäajan taklauksesta, punainen nousi. Se oli Argentiinalle jatkoajalle ratkaiseva heikennys. Martínez piti joukkuettaan hengissä, mutta 96. minuutilla pallo maaliin. Otamendi onnistui näyttelemään uhria sen verran, että tämä maali hylättiin. Rodri otettiin pois, Merino puski vähän ohi ja Scalonikin sai varoituksen. 106. minuutilla lopulta ratkaisu, Williams puski päädystä taaksepäin ja Ferran Torres sai pallon verkkoon. 113. minuutilla Torres teki toisenkin maalin läpiajosta, mutta niukka paitsio. Argentiina tietysti yritti vielä, vaihtotoppari Senesi oli lähellä maalintekoa, mutta Espanja kesti loppuun asti. Argentiina oli kyllä yllättävän aseeton, Messikin todella näkymätön ja Enzo tietysti tyhmin syyllinen. Erittäin ansaittu voitto Espanjalle. Argentiinalta melkein yhtä heikko suoritus kuin vuoden 1990 finaalissa.
Nöyryytettyjen häväistysrituaali. Sellainenhan ns. pronssiottelu on jalkapallon MM-lopputurnauksessa. Sitkeästi sitä on kuitenkin pelattu vuodesta 1954 lähtien. Itsekin olen tainnut katsoa kaikki matsit 1974 alkaen, silloin Puola voitti Brasilian ja Grzegorz Lato varmisti turnauksen maalikuninkuutensa. Usein semifinaaleihin yllättäen päässyt pienempi futismaa on ollut motivoitunut vielä tässäkin pelissä kuten Ruotsi 1994 ja Kroatia 1998. Ranskalla ja Englannilla ei ole taatusti mitään motivaatiota tähän irvokkaaseen näytelmään, ehkä maalikuninkuus silti saattaisi kiinnostaa tilaston kärkipelaajia. Itsekin asetuin katsomaan yöpeliä, kun seuraavana aamupäivänä ei ohjelmassa ollut mitään olennaista.
Miamissa Kane ja Bellingham penkillä, joten maalikuninkuus ei kiinnosta. Mbappéa se vaikutti kiinnostavan, myös Olise kentällä, mutta Dembélé sivussa. Englanti aloitti reippaasti ja jo 3. minuutilla Rice sai pallon harhasyötöstä, kuljetti kaarikuvion ja kiskoi aivan vapaasti takanurkkaan. Hyvin avointa peliä, odotetusti tietysti. Saka teki paitsiomaalin ja 18. minuutilla Englannin toppari Konsa puski kulmasta hyväksytyn maalin. Ranskallakin oli paikkoja, mm. Guéhi pelasti viivalta, tosin tässäkin paitsio aiemmin. 35. minuutilla Englannin varaveskari Henderson torjui Mbappén vedon. Pari minuuttia myöhemmin Ranskan maalivahti Maignon seikkaili ulkona ja Rashford pelasi Sakalle maalipaikan. Ensimmäisen puoliskon yliajalla ehkä tyylikkäin maalin ottelussa tähän mennessä, Eze vapautti Sakan taas maalintekoon. Ranska oli todella hengetön varsinkin puolustussuuntaan, mutta se tuskin yllätti ketään. Vedenkantaja Deschampsille varsin nolo loppu tulossa valmentajauralle.
Tosin tuuli kääntyi tauon jälkeen. Ranskakin alkoi hyökätä ja avoimet ovet jatkuivat, kun ei mitään paineita ollut. 48. minuutilla Olise syötti kisojen kuudennen maalinsa Mbappélle, joka siirtyi nyt maalipörssin kärkeen yksin. Ja jakaa kaikkien aikojen tilastokärjen Messin kanssa. 54. minuutilla Barcola irtosi vasemmalta läpiajoon ja taas maali. 66. minuutilla upea kuvio, jossa Olise vapautti taas Mbappén maalintekoon. Sitten Olisella itsellään oli kaksikin täysin avointa maalintekopaikkaa, mutta aina ohi. Olise ei tehnyt yhtään maalia tässä turnauksessa. 85. minuutilla Gusto Kaatoi Spencen boksissa ja Saka veti pilkulta taas Englannin kahden maalin johtoon. Yliajalla vielä kaksi maalia, ensin Dembélé ja sitten vaihdosta sisään tullut Bellingham hienolla soolosuorituksella loppunumerot. Vaikka viihdyttävää katsottavaa, niin arvoton näytelmähän tämä oli kokonaisuutena.
Kuumaverinen semifinaali Atlantassa, tosin MTV:n selostajan mukaan ottelupaikkakuntana Atalanta. Englannilla avauksessa Morgan Rogers, Argentiinalla Giuliano Simeone De Paulin paikalla. Argentiinalla siniset paidat Meksikon yhteenoton 1986 tapaan. Rikkonaista peliä kohtuullisella tempolla, ei maalitilanteita ensimmäisellä puoliskolla. Peli heräsi henkiin tauon jälkeen. Álvarez pääsi läpi oikealta, mutta Pickford torjui. 55. minuutilla Englannilla yllättävä nopea tilanne, Rogers pääsi syöttämään takatolpalle, jossa Anthony Gordon viimeisteli hienosti. Argentiina aloitti lopulta hyökkäyspelinsä, Simeone pääsi läpi, mutta Spence taklasi tyylikkäästi. Argentiina painosti nyt täysin, Englanti passivoitui aivan omituisesti. Pickford torjui läheltä tulleen puskun, sitten Mac Allister puski tolppaan. Messillä ei näyttänyt olevan paras päivänsä, mutta lopussa hän orkestroi silti voiton. 85. minuutilla Messin syötöstä Enzo Fernández veti varsin helpon näköisesti tasoituksen verkkoon. Argentiina jatkoi kiihkeää painostustaan. Yliajalla Mac Allisterin hieno veto kimposi tolpasta, jatkotilanteesta Messi syötti tarkasti luukulle, josta Lautaro Martínez puski vapaasti voittomaalin. Englanti ei saanut mitään kiriä aikaiseksi. Englannin maajoukkueen inhoajalle tämä oli kyllä todellista nautintoa. Argentiina on näissä kisoissa edelleen mysteeri, hermot pitävät tiukoissakin paikoissa ja tehdään se mitä tarvitaan. Muuten peli ei ole mitenkään loistokasta. Espanja tuntuu finaalissa selvältä suosikilta, mutta häviääkö tämä Argentiina mitenkään?
Dallasin semifinaalissa Pedri penkillä, Tchouaméni ja Barcola avauksessa. Hyvin tunnustelevaa peliä aluksi. 8. minuutilla Espanjalla vapaapotku, Baena veti muuriin. 20. minuutilla Digne potkaisi boksissa ryntäävää Lamine Yamalia ja pilkulta Oyarzabal onnistui. 29. minuutilla toppari Saliba loukkaantui, tilalle kokematon Lacroix. 38. minuutilla ottelun hienoin syöttökuvio Espanjalla, Fabián epäonnistui viimeistelyssä. Ranska oli todella suuri pettymys ensimmäisellä puoliskolla, Espanja pelasi hallitusti.
Tauon jälkeen sama meininki jatkui, Ranska ei pystynyt parantamaan. Ratkaiseva isku tuli 58. minuutilla, upealla kuviolla laitapakki Pedro Porro vapautettiin helppoon maalintekoon. Yamal teki jo kolmannenkin maalin, mutta kiistaton paitsio. 72. minuutilla Cherki tuli Michael Olisen tilalle. Olise oli alkuturnauksen ylivoimainen tähti, mutta otteet lässähtivät pahasti ratkaisupeleissä. 81. minuutilla Unai Simon oli pahasti ulkona, mutta Doué ei saanut sisään. 86. minuutilla Mbappé menetti hermonsa, päällekarkaus Unai Simonin kimppuun. Ranska yritti väkinäisesti lopussa, mutta ei mitään todellisia mahdollisuuksia maalintekoon. Espanja oli täysin ylivoimainen ja kiistaton ansaittu voitto, tässä pelissä ei VARia katseltu. Ranska kulki turnauksessa tähän asti kuin ruusuilla tanssien, mutta todellisuus iski tässä pelissä tylysti turpiin. Se oli yllätys kieltämättä, pidin ilman muuta Ranskaa suosikkina. Espanja ei tätä ennen näyttänyt olevan entisellään, jotenkin ollut liian eleetöntä suoritusta. Nyt oli tyrmäävä esitys ja Espanja menee finaaliin suosikkina.
Los Angelesissa tai siis Inglewoodissa De Bruyne kentällä, jopa kapteenina, Tielemans poissa. Myös Doku pääsi nyt avaukseen. Espanjalta Pedri poissa, tilalla Fabián Ruiz. Pedri ei tosiaan ole tässä turnauksessa lunastanut lupauksiaan. Infantino mystisesti ei ole paikalla. Espanja piti alussa enemmän palloa, mutta ei pystynyt luomaan tilanteita. Tasaista vääntöä. Mutta sitten puolen tunnin kohdalla Espanjalla hyvä ote, Olmo yritti ensin, Courtois torjui, mutta rebound meni Fabián Ruizille, onnistui viimeistelyssä. Espanja pääsi hallitsemaan, melkein heti perään Yamalin vapaapotku, mutta Courtois kesti. Shokkitasoitus 41. minuutilla, Charles De Ketelaere puski upeasti sisään, ensimmäinen maali näissä kisoissa Espanjan verkkoon. Belgia oli miellyttävän aktiivinen, ei käpertynyt puolustukseen, koska haisti veren. Espanja ei ole nyt parhaimmillaan.
55. minuutilla Belgialla hyvä tilanne, viimeistely sivuverkkoon. Sitten paljon vaihtoja, Pedri, Ferran Torres, Axel Witsel ja Lukaku sisään. Sitten ehkä ratkaisevasti Courtois loukkaantui, 71. minuutilla tilalle Lammens. Espanjan sai aloitteen ja otti jopa Nico Williamsin sisään. De Bruynekin meni pois ja Espanja otti Merinon sisään Olmon tilalle. Ratkaisu tapahtui 88. minuutilla, Cubarsin laukaus, Lammens sylki eteen ja Merino pääsi haaskalta ratkaisemaan, jälleen kerran. Se oli siinä. Belgia pääsi sekavalla joukkueellaan yllättävän pitkälle, mutta nyt noutaja saapui ansaitusti. Mutta ei Espanja vieläkään ole esittänyt mitään olennaista.
Jalkapallon MM-lopputurnaus pelattiin viimeisen kerran "klassisella" formaatilla 1970. Se oli sattumoisin ensimmäinen turnaus, jota seurasin. Neljä lohkoa, 16 joukkuetta, jokaisesta kaksi parasta jatkoon ja sitten neljännesfinaalit, semifinaalit ja finaali. Tämänkertainen äärimmilleen turvotettu turnaus on nyt edennyt neljännesfinaalivaiheeseen, joten voidaan lopulta jatkaa klassisella asetelmalla. Ranska ja Marokko kohtasivat runsaat kolme vuotta sitten Qatarissa semifinaalissa, nyt siis kierrosta aiemmin. Bostonissa Marokolla sentteri Saibari sivussa. Ranskalla vasemmalla Doué Barcolan paikalla. 4. minuutilla Mbappén laukaus vähän ohi, heti perään Bono torjui Upamecanon puskun. 25. minuutilla Olise vapautti Mbappén, joka kaadettiin. Saman miehen pilkun Bono torjui helposti. Vielä 35. minuutilla Doué sai avaopaikan, mutta taas Bono kesti. Marokko puolusti tarkasti, piti paljon palloa omalla puoliskollaan, ei hyökännyt käytännössä juuri ollenkaan. Marokko hieman aktiivisempi tauon jälkeen, mutta ei tilanteita. 56. minuutilla Olisen esityöstä Mbappé veti ohi. Mutta ei enää neljä minuuttia myöhemmin, puolittaisesta paikasta hieno kierteinen laukaus upposi takanurkkaan. Lopullinen ratkaisu 66. minuutilla, Dembélén soolomaali, Bonon käsien kautta maaliin. Marokko oli erittäin passiivinen ja heikkokin kaikin puolin, oikeastaan ainoa paikka 85. minuutilla kulmasta pusku ohi. Ranskan ei tarvinnut käyttää kaikkia vaihteitaan.
Näin nyt Vancouverista Kolumbian ensimmäisen kerran pelaavan näissä kisoissa. Sveitsillä uusi tähti Johan Manzambi penkillä, ehkä loukkaantunut. Hyvin tasaista aaltoilevaa ja tarkkaa peliä, mutta ei oikeastaan ollenkaan maalitilanteita. Ennen taukoa ehkä paras paikka Sveitsin Riederillä, mutta maalivahti pelasti. Toinen puolisko aivan samaa meininkiä, ei yhtään maalintekopaikkaa. Kisojen tylsimpiä pelejä ilman muuta. Molemmat välttivät riskejä, ehkä jopa molemmat odottavat pilkkuskabaa. Jatkoajalla aavistuksen avoimempaa peliä. 99. minuutilla Kolumbian Lucumi sai pallon ylärimaan kulmapotkusta. Pari minuuttia myöhemmin Campaz veti lujaa, mutta Sveitsi Kobel torjui. 104. minuutilla Sveitsin vaihtopelaaja Amdounilla hyvä tilanne, mutta Vargas torjui. Tilanteessa nähtiin paitsiokin. Vielä 115. minuutilla Xhakan virheen jälkeen Campazilla täysin avoin paikka, mutta räikeästo yli. Mentiin pilkuille. Kaksi kolumbialaista epäonnistui, vain yksi sveitsiläinen.
En nähnyt Kap Verde -ottelua, mutta niukka voitto ei kertonut hyvää Argentiinan suorituskyvystä. Nyt sitten kovaa dramatiikkaa viimeisen päälle Atlantassa. Scaloni vaihtoi kärjessä Lautaron Julián Álvareziin. Tasaista peliä alussa ja sitten 15. minuutilla Egypti shokkijohtoon, 33-vuotias toppari Yasser Ibrahim puski keskityksen sisään. Neljä minuuttia myöhemmin Tagliafico kaadettiin boksissa, Messiltä heikko pilkku, maalivahti Shoubir torjui. Varsin apaattista peliä Argentiinalta. 28. minuutilla Mac Allisterin hyvä pusku, taas Shoubir torjui. Kolme minuuttia myöhemmin Messin vapaapotku tolppaan. 40. minuutilla Álvarezilta hyvä veto, mutta Shoubir jatkoi hyviä otteitaan. Tauolla Argentiina ei herännyt, päinvastoin. 58. minuutilla Egyptin vastahyökkäys, jonka Mostafa Zico päätti maaliin. Maali kuitenkin hylättiin VAR-tarkistuksessa, löydettiin Egyptin virhe toisessa päästä kenttää, varsin kauan ennen maalia. Melkoisen kyseenalainen tapaus. Egypti ei jäänyt ihmettelemään vaan yhdeksän minuuttia myöhemmin lähes identtinen tilanne ja taas Zico sai pallon verkkoon, Egypti 2-0 -johtoon. Argentiina vaikutti edelleen olevan unessa ja 25 minuuttia tuntui liian lyhyeltä ajalta nousemaan tällaisesta. Loppuisiko Messinkin ura ennen neljännesfinaaleja? 12 minuuttia kului ja sitten Messin keskityksestä toppari Romero puski kavennuksen. Argentiina ryhtyi lopulta pelaamaan ja Messi itse sai pallon riman kautta verkkoon. Messiltä vaisu peli, mutta kaksi ratkaisevaa suoritusta jälleen kerran. Harvempi joukkue selviää henkisesti tällaisesta supervoittomahdollisuuden lipeämisestä, eikä siihen kyennyt Egyptikään. Yliajalla vaihtomies Lautaron keskityksestä Enzo Fernández puski hallitusti voittomaalin. Egyptiläiset protestoivat aiemmin Salahiin kohdistuneesta mahdollisesta rikkeestä, mutta turhaan. Ei Argentiinan peli hyvältä vaikuttanut, mutta henkinen kantti on kyllä pelkkää terästä. Se voi loppupeleissä olla ratkaisevaa, vaikka tuskin Argentiina mestaruutta uusii.
Dallasissa naapurimaat vastakkain, avauskokoonpanoissa ei mitään yllätyksiä, Nico Williams edelleen sivussa. Varsin vauhdikasta ja tasaista peliä. Oyarzabal pääsi läpi 8. minuutilla, mutta ohi meni. Espanjan laitapelaajat Baena ja Yamal pääsivät paikkoihin 16. minuutilla, mutta Diogo Costa venyi. Yamal hukkasi myöhemminkin paikkoja, ei selvästikään ole parhaassa kunnossaan. Espanja rakensi ajoittain kunnianhimoisia kuvioita, mutta ei tulosta. Puoliskon lopussa Portugali oli vaarallisempi. 37. minuutilla omalaatuinen tuplatilanne, mutta Unai Simón kesti. Parhaassa tilanteessa Nuno Mendesin laukaus ponnahti Pedro Porron päästä poikkipuuhun. Vaikea ennakoida jatkoa, ehkä Espanjalla ei vielä olleet kaikki vaihteet käytössä. Tauon jälkeen 55. minuutin kohdalla Nuno Mendes joutui poistumaan kentältä loukkaantuneena, ehkä ratkaiseva tapahtuma. 61. minuutilla Pedrillä hyvä vetopaikka, mutta yli painui. Pelin tempo hidastui selvästi, vaikka pelattiin ilmastoidulla stadionilla. Espanjan vasen kärki Baena oli paljon pallossa, mutta ei ole selvästikään tarpeeksi taitava, hukkasi toistuvasti tilanteita. Hänet vaihdettiinkin lopulta pois. De la Fuenten vaihdot lopussa onnistuivat, voittomaalin rakensivat vaihtopelaajat, Ferran Torres syötti keskeltä Mikel Merinon täysin vapaaksi, helppo viimeistely. Portugali ei oikein tiennyt mitä tehdä, aivan liian vähän turnauksessa käytetty Bernardo Silva pääsi vielä puskemaan, mutta yli meni. Ottelu ei kovin korkeatasoinen ollut eikä loppujen lopuksi kovin dramaattinenkaan. Cristianon MM-ura päättyi nyt yhtä surkeaan lässähdykseen kuin Neymarilla eilen, aivan mahtavaa.
Tom Lund pelasi koko uransa Lillestrømissä, vaikka sai lukuisia tarjouksia aikakauden suurimmilta ulkomaisilta seuroilta. Kuuluisin tapaus oli Ajaxin yritys saada Lund Amsterdamiin Johan Cruyffin korvaajaksi. Myös Leeds United yritti värvätä hänet. Lund oli pahasti lentopelkoinen ja hylkäsi kaikki tarjoukset. Muistan nähneeni Lundin 70-luvulla pari kertaa Norjan paidassa Suomea vastaan televisioiduissa otteluissa. Suunnilleen kymppipaikkaa tai valeysiä pelannut Lund teki suuren vaikutuksen. Tarkkoja vuosia en muista, mutta Lund näkyy pelanneen Suomea vastaan olympiakarsintaa 1975 Helsingissä. Suomi johti 3-2, mutta Lund tasoitti ja Norja voitti 5-3. 1977 Lund pelasi Stavangerissa harjoitusmatsissa Suomea vastaan 1-1. 1981 myös Stavangerissa, samanlainen ystävyysottelu, tasan 1-1. Norja oli lähellä selvitä Argentiinan MM-kisoihin 1978. On mielenkiintoista spekuloida olisiko Lund lähtenyt laivalla matkaan. Kuuluisimpia Lundin pelejä on MM-karsintavoitto 2-1 Englannista 1981. Kuitenkaan Norjalla ei ollut siihen aikaan muita samantasoisia pelaajia, jotta arvokisoihin olisi päästy. Vähän samanlainen tilanne kuin George Bestilla aiemmin tai Jari Litmasella myöhemmin. Mutta Tom Lund oli vielä traagisempi tapaus, kun kansainvälistä menestystä ei tullut seuratasollakaan. Mutta aivan huikea pelaaja.
East Rutherfordissa Ancelotti luotti edelleen Casemiroon, Ryerson nyt Norjalla Viníciusta vastaan oikealla. Norjalla terävä alku ja paitsiomaali syntyi jo 3. minuutilla. Sørloth selvästi paitsiossa. Brasilia tuli peliin mukaan ja 11. minuutilla kaato boksissa, VARin kautta pallo pilkulle, Bruno Guimarães veti, Nyland torjui. Sitten tempo hidastui, Haaland sai ensimmäisen yrityksen vasta 37. minuutilla, Alisson torjui helposti. Ødegaardilla paha virhe boksissa, Vinícius sai paikan, mutta Nyland torjui taas. Puoliskon yliajalla Ødegaard hukkasi vielä avopaikan. Brasilia vaikutti huomattavasti vaarallisemmalta, Norja ei löytänyt oikein aseita hyökkäyspäähän.
Bobb tuli tauolla Sørlothin tilalle. Kovin hidasta peliä, olosuhteet varmaan vaikuttivat. 58. minuutilla Matheus Cunhan tilalle 19-vuotias Endrick, joka pääsi heti läpiajoon Viníciuksen nerokkaasta syötöstä. Tilannetta edelsi Ødegaardin virhe, mutta ohi meni. Norja ei tuntunut keksivän mitään, mutta 67. minuutilla he rakensivat näyttävän kuvion, Haaland myöhästyi hieman luukulta. Ancelotti teki oudon siirron 68. minuutilla, Neymar sisään. Se ratkaisi ilmeisesti pelin Norjalle. 80. minuutilla vaihtomies Schjelderup keskitti ja Haaland puski aivan uskomattomalla päättäväisyydellä verkkoon. 85. minuutilla Norjan maalia kohti ihmeroikku, ilmeisesti omalta pelaajalta, ottelun toinen sankari Nyland onnistui torjumaan tolpan kautta. Minuuttia myöhemmin Casemiro veti hyvästä paikasta ohi. 90. minuutilla taas Schjelderup syötti Haalandille, joka laukaisi vastustamattomasti alanurkkaan. Näytti melkein puolihuolimattomalta suoritukselta. En jaksanut vieläkään uskoa Norjan voittoon ja tämän jälkeenkin tosiaan tapahtui. Pelattiin suunnilleen 13 minuuttia yliaikaa, vaikka tuomari antoi vain seitsemän. Neymar otti ensin varoituksen Ødegaardin kaadosta. Sitten vaihtotoppari Østigård antoi Brasilialle pilkun, jonka Neymar sai sisään. Lopussa ei onneksi mitään enempää. Upea voitto Norjalle ja olen todella onnellinen Brasilian tappiosta. Ja pelkästään Neymarin takia. Kyseessä on niin surkea ihminen, että kaikki hänen vastoinkäymiset ovat nautinnollisia. Häntä ei olisi missään nimessä pitänyt valita joukkueeseen, tappio on hänen syytään. Toki Raphinhan loukkaantuminenkin vaikutti. Mutta Ancelotti ei ollut tarpeeksi tiukka, alunperinhän hän ei Neymaria halunnut. Seuraavaksi Norjalle vastaan Meksiko tai Englanti.
Muistan kohtuullisen hyvin, kun 1998 Ranska voitti Lensissä kotikisoissaan Paraguayn 1-0. Silloinkin pelattiin pääsystä neljännesfinaaliin ja Paraguay puolusti tiukasti, mutta ei rikollisesti. Laurent Blanc teki jatkoajalla voittomaalin. Nyt USA:n 250v-syntymäpäivänä USA:n syntymäkaupungissa Philadelphiassa Ranska oli vieläkin suurempi suosikki ja argentiinalaisen valmentaja Alfaron johdolla Paraguay valitsi toisenlaisen taktiikan. He lähtivät hakemaan rangaistuspotkukilpailuvoittoa, johon he ylsivät Saksaa vastaan. Ja nyt kaikin mahdollisin keinoin häiritsemällä Ranskan pelaajia. Suurin nilkki oli keskikenttäpelaaja Matías Galarza, joka löi nyrkillä vastustajaa ainakin viisi kertaa. Kyseessä oli selvästi yhteisesti Alfaron johdolla sovittu taktiikka, koska myös muut Paraguayn pelaajat tekivät samoin, tosin hieman Galarzaa peitellymmin. En muista nähneeni vastaavaa sitten 1970-luvun tällä tasolla. Erikoisinta tässä oli uzbekistanilaisen tuomarin toiminta. Galarza ei saanut edes keltaista korttia, vaikka mies olisi pitänyt passittaa suoraan vankilaan. Ei varoitusta saanut kukaan muukaan paraguaylainen. Sen sijaan kolmea ranskalaista uzbekki rankaisi kortilla. Uzbekistan kuului Neuvostoliittoon ja Neuvostoliitossa uhrit (kuten sotavangit) olivat syyllisiä. Uzbekistanissa esiintyy myös tietääkseni laajamittaista korruptiota ja väistämättä jonkinlainen lahjonta tulee mieleen. Teoriaan ei sovi se, että tuomari kuitenkin VAR-tarkastelun jälkeen antoi Ranskalle rangaistuspotkun, joka ratkaisi ottelun. Ehkä VAR-tuomarit eivät antaneet uzbekille mitään muuta mahdollisuutta. Mysteeriksi jää sitten vielä se, miksi VAR-tuomarit ja muut avustavat tuomarit antoivat Paraguayn sikailun mennä läpi.
Philadelphiassa oli lämpöä +37 C, mutta erityisemmin se ei pelitempossa näkynyt. Ehkä Mbappé ja kumppanit välttivät kaikkien pisimpiä spurtteja. Ranska piti palloa, mutta ei saanut luotua ennen taukoa yhtään tilannetta. Paraguaylla oli hyvä maalivahti Gill ja kenttäpelaajat sotkivat ranskalaisten kuviot. Tauon jälkeen Ranska nosti tempoa ja tilanteita alkoi syntyä. 50. minuutilla maalivahti Maignon avasi todella pitkällä potkulla Mbappén läpiajoon, mutta jotenkin hän onnistui sössimään viimeistelyn. Sitten 65. minuutilla Barcolan tilalle tullut Doué kaadettiin selvästi boksissa ja Mbappé pystyi pilkulta rankaisemaan, vaikka paraguaylaiset käyttivät häirinnässään kaikkia vilppejä. Huvittavin tapaus oli yritys survoa kentän rangaistuspilkku kuopalle kengillä. Alfaron taktiikka siis kusaisi ja hän ei pystynyt muuttamaan kurssia. Ei tässä Paraguayn joukkueessa tainnut ollakaan maalintekoon kykeneviä resursseja. Rikollisilla otteilla jatkettiin loppuun asti, mutta käsittääkseni vakavampia loukkaantumisia ei onneksi sattunut. Kohtuullinen seuraus tästä olisi Paraguayn sulkeminen kansainvälisestä toiminnasta vähintään 10 vuodeksi, mutta eihän FIFA sellaista tee. Ehkä uzbekkijuristi sentään kotiutetaan kisoista.
Houstonissa poikkeuksellisen tylsä avauspuolisko. Kanada oli yllättäen aktiivisempi, mutta ei sekään luonut maalintekotilanteita. Marokko oli omituisen apaattinen verrattuna alkulohkon hyviin suorituksiin. Kaiken huipuksi huippuvireinen sentteri Saibari loukkaantui 22. minuutilla ja jätti kentän. Hyvin rikkonaista peliä. Marokko piristyi tauon jälkeen, 50. minuutilla hieno vapaapotkukuvio, josta Ounahin veto upposi alanurkkaan. Kanada ei nytkään pystynyt järjestelmällisesti hyökkäämään. Paras tilanne ehkä 76. minuutilla, mutta 16 rajalta saadusta vapaapotkusta ei saatu mitään aikaan. Kanada kuitenkin yritti, mikä avasi Marokolle vastahyökkäysmahdollisuuksia. 82. minuutilla yhdestä sellaisesta Ounahi teki toisen maalin. Kaksi minuuttia myöhemmin pallo saatiin Kanadan poikkipuuhun. Loppuluvut viimeisteli Rahimi yliajalla. Kanada oli todella heikko ja tällaisella materiaalilla ei pitäisi olla asiaa lopputurnaukseen. Myös Marokon osakkeet heikentyivät tällä esityksellä, jos eivät aivan romahtaneetkaan. Jos Ranska selvittää Paraguayn, niin ei tällaisesta Marokostakaan ole vastusta. Toki siinä pelissä olisi aivan erilaiset jännitteet jalkapallon ulkopuolisistakin syistä.
