Covid-romaani vuodelta 2022. Pandemian puhjettua kuusikymppinen leskikirjailija muuttaa ex-miehensä kanssa New Yorkista Mainen rannikolle. Romaani tuntuu aluksi masentavalta, kun kaikki on niin tuttua. Haluttaisi unohtaa koko tuo aika. Kauppareissun jälkeen kehotetaan pesemään vaatteet, sellaisesta en ole ennen kuullut. Paikalliset haluavat hätistää newyorkilaiset pois. Tämä tuntuu hieman liioittelulta, vaikka Suomessakin Uusimaa suljettiin. Strout kirjoittaa sujuvaa helppoa tekstiä minä-muodossa, näkökulma ei kertaakaan vaihdu muualle. Teksti siis rullaa oikein mukavasti. Mutta henkilöitä on paljon, kimurantteja ihmissuhteita, romaani alkaa hieman junnaamaan paikallaan. Loppua kohti romaani muuttuu tummasävyisemmäksi, ihmisiä kuolee, ja samalla romaani muuttuu kiinnostavammaksi. Loppu on taas vähän löysempi, mutta kyllä lukukokemus suhteellisen myönteiseksi jää. Romaani ajoittuu myös Trumpin ensimmäisen kauden viimeiseen vuoteen ja varsin hienovaraisilla viittauksilla Strout kuvaa USA:n polarisoitumista poliittisesti. Kovin hienovaraista puolestaan ei ole se. että päähenkilön ex-miehen varallisuus on peräisin natsirikoksista. Se tuntuu vähän kaukaa haetulta nykyajassa, vaikkei tietenkään mahdotonta. Strout on käsittääkseni kirjoittanut samoista henkilöistä aiemmin, mutta se ei lyhyistä viittauksista huolimatta häirinnyt. Esimerkiksi yhden sivuhenkilön nimi on Olive Kitteridge ja Strout on kirjoittanut samannimisen romaanin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti