Ranskan nouvelle vague -ohjaajien kriitikkovuosinaan lanseeraama auteur-teoria oli merkittävä tekijä elokuvaharrastuksen huippuvuosina 1980-luvun alkupuolella. Erityisesti arvostin heidän näkemystään amerikkalaisten ohjaajien merkityksestä. Mutta rajansa kaikella. Kun perehdyin ranskalaisten palvoman Jerry Lewisin tuotantoon, petyin pahasti. Tämä Jekyll & Hyde -tulkinta on ehkä Lewisin arvostetuin työ. En tykännyt komediasta yhtään. Lewisin uran alkuvaiheissa Dean Martinin kanssa oli jotain hohtoa lähinnä Frank Tashlinin ohjauksissa, mutta myös Tashlin teki parhaat leffansa ilman Lewisia. Lewis onnistui jatkossakin pilaamaan muiden töitä, esimerkkinä Martin Scorsesen heikoin teos King of Comedy. Katsoin nyt Nutty Professorin uudelleen yli 40 vuoden tauon jälkeen, olisiko se parantunut aikaa myöten. Vastaus on ehdottomasti ei. Arizonan Tempen yliopistomiljöössä on tiettyä tenhoa ja Stella Stevens on söpö, mutta muuten elokuva on pelkkää jööttiä. Lewis varmaan pyrki parodioimaan Dean Martinia Buddy Love -hahmolla, mutta tulos on avuttoman surkea. Elokuvassa ei minkäänlaista hauskuutta tai muutakaan kiinnostavuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti