tiistai 18. kesäkuuta 2019

Paloasema Hop of Doom

One Pintin panimosta extra special brew, 5,5%. Hieman samea, tuoksussa pihkaista hedelmää. Maku on tunkkainen ja tukkoinen, ei nouse hedelmäisyys esiin. Mallasta hieman ja likaista katkeruutta perään. Ei toimi millään tasolla, en tosin tavoita mitä tyyliä oluella on tavoiteltu. Ehkä bitteriä, mutta mitään sen tyylin ominaisuuksia ei löydy. 1990-luvulla tämä olisi ollut lupaava suomalainen pienpanimo-olut, mutta rima on sittemmin noussut korkeammalle. Paluumatkalla kohti Baanalle parkkeerattua polkupyörää pyörähdin Eerikinkadulla Corona-baarin lopetusbileissä. Kovasti jengiä, tiskillä blogistit Anikó ja Kimmo-Pekka. Coronahan on muuttamassa Vallilaan Konepajalle, mutta se ei tuntunut ainakaan Anikóa lohduttavan. Black Door, 18.6.2019.

Manchester Brewing Ginormous, cask ale


Uusi panimo itselleni, ilmeisesti Manchesterissä toimiva tuore Manchester Brewing, pale ale, 4,6%. Täysin kirkas olut, tuoksussa sitrusta. Pehmeää on, hieman karamellin makeutta, karviaismarjaa, miksei Mosaicin herukkaakin.  Pieni peräkärrykin on. Hieman hedelmäisyys jää vaisuksi, mutta kokonaisuutena miellyttävää. Black Door, 18.6.2019. 

Nittenauer Doldenzwerg

Odotin Ruttolinnusta löytyvän uutta jännittävää juotavaa, mutta eipä hanavalikoima ollut muuttunut kolmessa päivässä mitenkään. Se on tietysti ymmärrettävääkin, päädyin kokeilemaan baijerilaista pale alea, 6,1%. Melkein kirkas ruskea olut. Trooppishedelmäinen, pihkainen, mallaskin hyvin esillä. Hieman makeutta, ei juuri jälkimakua. Ei virheitä, mutta ei oikein mitään innostavaakaan.  Terassi näytti olevan rakenteilla Lönnrotinkadulle. Pikkulintu Ruttopuisto, 18.6.2019.

Malmgård Proto #20 Apricot Sour, cask ale

Soureja pukkaa jo cask-tarjontaankin. En muista olenko tällaiseen aiemmin törmännyt, mutta ainakin suomalaisessa cask-historiassa kyseessä on ensi-ilta. Vain 4,5%, melko pehmeää todellakin, happamuus jää häviävään sivurooliin. Kevyttä hedelmää, mutta aprikoosi ei sekään korostetusti esillä. Oikeastaan tämä on omituisen laimeaa kaikin puolin. Selvä pettymys, ryhdikkäämpää profiilia odotin. Ehkä cask-käsittely soureissa toimiikin  tähän suuntaan, se yrittää palauttaa "pilalle" mennyttä olutta puhtaammalle suunnalle. Angleterre, 18.6.2019.

Malmgård Hedönist Toukopukki


Bruuveri ilmoitti menevänsä remontin takia kiinni keskikesäksi, joten pyörähdin paikalle tsekkaamaan tilanteen. Pientä pintaremonttia luvassa, panimo takahuoneessa toimii jatkossakin. Luulin ensin Toukopukkia Bruuverin omaksi olueksi Homemade Dynamite -alaotsikon takia. Kyseessä lienee kuitenkin Saimaan kotiolutkilpailun voittajien tekemä olut, mukana myös Saimaa Brewing Companyn itselleni epämääräiseksi jäänyt sivubrändi Hedönist. Valmistuspaikkana Pernajan Malmgård. Weizenbock, 8,6%. Tummahko, banaanimainen, makea. Vehnähiivan estereitä esillä, sinänsä puhdaspiirteinen, mutta ei yllä Aventinusin intensiteettiin. Hanalätkän perusteella voittajakaksikon toinen osapuoli on  väkivallan suosimisesta tunnetuksi tullut äärivasemmistolainen aktivisti Dan Koivulaakso. Bruuveri, 18.6.2019.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Antti Tuuri: Tammikuu 18

Antti Tuuri ei ole itselleni kovin tuttu, aiemmin olen lukenut vain pienimuotoisen jatkosotaan sijoittuvan Rata-teoksen. Tuurin erikoisalaa tuntuvat olevan tosipohjaiset tarinat, joihin kirjailija täyttää mielikuvituksellaan puuttuvia osia. Sellaiselta vaikuttaa Tammikuu 18:kin, jossa kertojana on ylistarolainen rakennusmestari Ahto Sippola. Todellinen henkilö (jopa Tuurin sukulainen) ja niin ovat käsittääkseni kaikki muutkin kirjassa, jonka Tuuri on nimennyt "kertomukseksi". Fokuksessa on tietysti vuoden 1918 tammikuun tapahtumat Etelä-Pohjanmaalla. Suppeaan tarinaan Tuuri ottaa tosin vauhtia marraskuusta 1917, yleislakon ajoilta. Sippola on jääkäriliikkeen junailijoita ja Ylistaron suojeluskunnan vahva mies. Mies järjestelee marraskuussa Vimpelin sotakoulun perustamiskuviot, kun Helsingistä asialle lähetetty tiilitehtailijan poika Aksel Bergman uupuu pirtua naukkaillessaan Lappajärvelle. Hienoista huumoria tarinassa pitkin matkaa, vaikka tapahtumat ovatkin kohtalokkaita. Vimpelin koulu on vain pariviikkoinen kurssi, jossa Saksasta etujoukkona saapuneet jääkärit kouluttavat vapaaehtoisia. Silti kurssia pidetään merkittävänä ja RUK:n esimuotona. 

Tammikuun aikana Sippola ja kumppanit yrittävät hankkia aseita ja suunnittelevat venäläisten varuskuntien valtaamista ja toinenkin sotakoulu perustetaan Vöyriin. Kaiken keskellä kuullaan Mannerheimin nimityksestä senaatin joukkojen ylipäälliköksi ja Sippola ihmettelee, miten koko ikänsä Venäjän armeijassa palvellut hurri voi johtaa suomalaista armeijaa. Sippola on tiukasti saksalaisen koulukunnan ja jääkäreiden kannalla. Lapuan voimamieheltä Matti Laurilalta Sippola ehtii kuulla Mannerheimin olevan "jotenkin siro". Tapahtumat tiivistyvät kohti kuun loppua ja huipentuvat Ylistaron venäläisvaruskunnan käytännössä verettömään valtaukseen ja venäläisten antautumiseen. Punaisia suomalaisia ei paljoa näytä seudulla olleen, vaikka Vimpelistä esiintyy mm. sosiaalidemokraattien kansanedustaja Santeri Mäkelä ja Ylistaroonkin on kaavailtu punakaartia. Hieman pohdiskelin käyttivätkö punaiset jo tässä vaiheessa suojeluskuntalaisista lahtari-nimitystä niin kuin Tuuri kertoo. Mäkelä sivumennen sanoen päätyi sodan jälkeen Venäjälle ja kuoli epämääräisissa oloissa 1930-luvun lopulla, todennäköisesti NKVD:n teloittamana. 

Tuurin teksti on toteavaa ja lakonista, tykkäsin paljon enemmän tästä kuin Rata-teoksesta. Tuuri on nyt selvästi vahvalla alueellaan. Sippolasta piirtyy turhan sankarimainen kuva, mutta toisaalta hän on kertoja, selvästikään Tuuri ei odota lukijan kuvittelevan, että kaikki tapahtui aivan niin kuin Sippola kertoo.

David Ayer: Fury

Fury on suosittu elokuvan nimi, mieleen tulee ainakin Fritz Langin lynkkaussaaga 1930-luvulta ja Brian De Palman yksi parhaista 1970-luvulta. Tässä kyseessä varsin harvinainen tapaus, uusi amerikkalainen elokuva (2014), joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Tarkemmin vielä aivan viime hetkiin huhtikuussa 1945, taistellaan Saksan maaperällä länsirintamalla, leffa tosin kuvattu Englannissa. Fury on M4 Sherman -tankki, jonka miehistön vaiheita seuraillaan mikronäkökulmasta. Laajempi sotatilanne jää sivuun. Realistinen ote, karua kertomaa, ehkä tekijät innostuneet liikaa valojuovaluotien filmaattisuuteen, niitä tuskin noin paljon todellisuudessa käytettiin. Ehkä vaikuttavimmassa kohtauksessa oikea toimiva Tiger I -tankki, ilmeisesti ainoa jäljellä oleva toimiva yksilö. Monenlaisia teemoja, jonkinlainen juonen tapainen seuraa nuoren korvausmiehen kypsymistä paatuneeksi tappajaksi. Melkoisen ylipitkä, sinänsä sujuvaa menoa, mutta ei tarjoa oikein mitään erityisempää uutuutta genreen. Henkilöhahmot eivät erityisen mielenkiintoisia.  

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Christer Pursiainen: Trotski

Pursiaisen Trotski-kirja starttaa vanhanaikaisella tavalla Leninin mietteillä seuraajistaan. Ikään kuin niillä olisi jotain meriittiä vanhassa Lenin-palvontahengessä. Lenin oli bolševikkien gangsterilauman niljakkain massamurhaaja, eihän hän muuten vallankaappaajien keulaan olisi päätynytkään. Aloituksen jälkeen kirja kääntyy varsin tavanomaiseksi, mutta ansiokkaaksi elämänkerraksi. Aihepiiri on itselleni varsin tuttu, mutta itse Trotskiin en ole aiemmin suoraan paneutunut. Luin lukioaikana Isaac Deutscherin mittavan Stalin-elämäkerran, joka käsitteli kattavasti myös Trotskia, Deutscher oli itse trotskisti. 

Etelä-Ukrainaan juutalaiseen Bronsteinin sukuun syntynyt Trotski ei tehnyt rehellistä työtä koskaan, vaan ajautui jo teinivuosinaan ammattiterroristiksi. Hyvin nuorena karkotus Siperiaan, jossa näyttää silloin olleen paljon lököisämmät oltavat kuin Stalinin myöhemmässä Gulagissa. Trotski pakeni Siperiasta Länsi-Eurooppaan, jossa pääsi nopeasti Venäjän sosiaalidemokraattien sisäpiiriin. Puoluejakaantumisessa Trotski valitsi 1903 menševikkien puolen ja käänsi takkia Leninin bolševikkien leiriin vasta 1917. Välissä hyvänä puhujana mainetta kerännyt mies ehti nousta Pietarin neuvoston johtoon epäonnistuneessa kaappausyrityksessä 1905. Vaihtelevaa elämää tosiaankin, uudelleen Siperiaan, josta pako Suomeen. Wienissä Trotski ehti asua seitsemän vuotta. Ensimmäisen maailmansodan aikana mies päätyy New Yorkiin ja vangituksi Nova Scotiassa. 

Pietariin Trotski kuitenkin suoriutuu h-hetkellä ja kohoaa bolševikkien kakkosmieheksi. Uutta lahjakkuutta mies osoittaa puna-armeijan organisaattorina. Mutta ei Pursiainen Trotskia valkopese punaisesta terrorista, Trotski on häikäilemätön murhaaja muiden bolševikkijohtajien tapaan, työläisten ja talonpoikien henki ei paina mitään, kun tavoitteena on päästä valtaan. Viimeistään sisällissodan aikana Trotskin kädet peittyvät vereen. Sotasankarin maineestaan huolimatta Trotski näyttää osallistuneen rintamataisteluihin vain Judenitšin Pietari-hyökkäyksessä. 20-luvulla Kuusinen syyttää Trotskia Suomen punaisen kapinan epäonnistumisesta, liittyen Trotskin viivytystaktiikkaan Brest-Litovskin neuvotteluissa. 

Pursiaisen kuvaus Leninin kuoleman jälkeisestä valtakamppailusta oli itselleni liian tuttua, siinä ei oikein uutta tullut esille. Mielenkiintoinen on listaus ensimmäisestä bolševikkihallituksesta. Muutama kuolee luonnollisesti Leninin tapaan 1920-luvulla, useimmat Stalin tappaa 1937-38, viimeisenä Trotski 1940. Stalin jää silloin viimeiseksi ja elää vuoteen 1953. Stalin karkottaa Trotskin ensin Alma-Ataan ja sitten alkaa maanpakolaisuus Turkissa, Ranskassa, Norjassa ja Meksikossa. Yllättävän tylsiltä kuulostavia vaiheita, lähinnä viranomaisten kanssa kiistelyä ja pienimuotoista opposition organisointia kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen. Norjan kaudesta en muista ennen lukeneeni, tuleva YK-pääsihteeri Trygve Lie karkottaa oikeusministerinä hankalan vieraan Meksikoon. Mielenkiintoinen heitto löytyy Tannerin muistelmista talvisodan ajalta. Venäläiset oppositiopiirit olisivat ehdottaneet Suomelle Venäjän väliaikaisen hallituksen muodostamista Kannakselle Repolaan, kärkiniminä Trotski ja Kerenski. Ikäänkuin vastavoimana Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämä oli puhdasta fantasiaa, Trotski oli Stalin-vihastaan huolimatta Neuvostoliiton puolella talvisodassa. Ehkä koko kirjan jännittävin osuus on tarkka kuvaus Trotskin murhasta Meksikossa 1940, tässä on ollut käytössä ilmeisen tuoreita lähteitä. Murhahetkellä Trotski luki raporttia trotskilaisten sisäisestä kiistasta koskien juuri talvisotaa. Jäähakkumurhaaja Ramón Mercader pääsi Meksikon vankilasta 1960 ja eleli sitten Neuvostoliiton sankarina leppoisaa elämää Kuubassa ja Venäjällä 1978 asti. 

Suhteellisen sujuvasti Pursiainen kirjoittaa, vaikka aihe on laaja ja melkoista läpijuoksua monin osin kerronta on. Kokonaisuutena kyseessä on hyvä kuvaus yhdestä viime vuosisadan merkillisimmästä hahmosta, joskaan kovin paljon uutta tietoa ei alan harrastajille tule. Pursiainen on tutkija ja lähteitä esitellään lopussa mittavasti. Huomattavia virheitä on silti kirjaan jäänyt. Itsemurhan 1917 tehnyt kenraali Krymov on muuttunut Kryloviksi. Kerenskin hyökkäys Galitsiassa alkaa kaksi viikkoa liian aikaisin. Omituisimmassa kohdassa saksalaiset joukot tekevät maihinnousun Suomeen ennen Brest-Litovskin rauhaa. Ilmeisesti jossain lähteessä tulkitaan jääkärien paluu näin, mutta olisi Pursiaisen pitänyt se korjata.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Nittenauer Amanda Kellerbier

Ninan jälkeen toinen naisniminen olut. 5,1%, omituisen kirkas kellerbieriksi. Ruohoinen tuoksu, maussa myös ruohoa, mallasta, ehkä vähän hunajaista makeutta. Katkeroakin on, mutta ei niin nautinnollinen kuin panimon helles. On vähän tunkkaisuuttakin. Pikkulintu Ruttopuisto, 15.6.2019.

Penyllan Nina

Bornholmin saarella on vain 40 000 asukasta, mutta tasaiseen tahtiin sieltäkin tuntuu panimoita ponnistavan. Happamaan kamaan keskittyvä Penyllan tulee Tejnin kylästä. Farmhouse ale, 6%. Vain 20 cl, Ruttolinnun hanojen seitsemän euron vakiohinta joutuu joustamaan kalleimmassa kamassa koossa. No, tuskinpa tätä enempää haluttaisi juodakaan, mutta päivän sour-startin takia päätin jatkaa samaa suuntaan. Peruslagerin väri , lievästi samea. Tuoksussa happamuutta. Tammea ja intensiivistä happamuutta, tähän ei Suomen kotioluttekijät pystyneet. Hyvin kuivaa, hieman mausteista. Aika vaikuttava, mutta ei miellyttävä, raikkaus puuttuu. Pikkulintu Ruttopuisto, 15.6.2019.

Everyman's Right India Pale Ale

Kotiolutkilpailutuomaroinnin jälkeen pizzalle Urhoon. Tiistaina bongattu Savonlinnan mustalaisten IPA nyt maistoon. Baarimestarin mukaan oma panimo ei olisi enää edes suunnitteilla, tarkoitus hoitaa koko homma jatkossakin kiertolaisena. Saksassa siis tehty, panimo ei tiedossa, ilmeisesti Baijerissa. 6,1%, humalina Centennial, Summit, Hersbrucker, Amarillo, Mount Hood. Kirkas kultainen olut, hyvä pienikuplainen vaahto. Hyvin pihkainen tuoksu. Maku maltainen, kermainen, karamellinen. Ei sitrusta, havut mukana maussakin. Ei minun makuun, vaikka katkeruutta on kohtuudella. Urho, 15.6.2019.

Olutliiton Kotiolutkilpailu 2019, sourit



Toukokuussa ei ehditty Pasilassa kaikkia sarjoja käydä läpi Olutliiton kotiolutkilpailussa. Stoutien tuomarointiin harmittavasti päässyt Berliinin keikan takia mukaan, mutta happamat sopi (harmittavasti, hehe) kalenteriin. Venuena paluu André Brunnsbergin Käpylän residenssiin, tuomareina Mariaana Nelimarkka, Jouni Koskinen ja Petteri Helin. 19 olutta, joista noin puolet kävin Jounin kanssa läpi. Sourit ei ole mukavuusalueeni ja mikään oluista ei kovin vaikuttavaksi noussut. Ilmoitettu tyyli horjahteli lähes enemmistön kohdalla. Finaalin valikoitui kuusi olutta, joita oli aika hankala pistää järjestykseen. Tuomarien mielipiteet hajaantui selvästi enemmän kuin muissa sarjoissa. Oma suosikkini oli selvästi intensiivisimmin hapan, mutta se päätyi lopulta vasta kolmanneksi. Sarjojen voittajat ja vuoden kotipanija palkitaan Bryggeri Helsingissä 6.7.2019. 

Steven Spielberg: The Sugarland Express

Näin Spielbergin esikoisleffan (Duel on tv-filmi) aikoinaan muutaman kerran, mutta koskaan se ei kunnolla kolahtanut. Elokuvalla on muuten naurettava suomalainen nimi Kovat ratsastajat. Sugar Land on pikkukaupunki Teksasissa Houstonin lähellä, Spielberg siis kirjoitti nimen tahallaan väärin. Jälkeenpäin elokuva on kuitenkin tuntunut hieman paremmalta, varsinkin kun rikoselokuva-auktoriteetti Matti Salo arvosti sitä kovasti. Salo piti Sugarland Expressiä aikalaistensa Altmanin Thieves Like Usin ja Malickin Badlandsin veroisena. Päätin siis mennä kesäperjantai-iltana Reginaan tsekkaamaan teoksen, paikalla oli vain kourallinen muita katsojia. 

Reginan kopio oli kovin kulunut ja ehkä haalistunutkin, mutta Vilmos Zsigmondin pastellisävyisessä kuvauksessa silti karua hehkua Teksasin rujoista maisemista. Kuten Spielbergillä myöhemminkin, elokuvan aihe on kiinnostava ja se alkaa hienosti, vähän Peckinpahin The Getawayta mukaillen. Kyseessä on siis kaikkien mainittujen elokuvien tapaan moderni road movie, Bonnie & Clyde -muunnelma, alkupuoli on hyvin realistinen, taustalla onkin tositapahtumat vuodelta 1969, leffa siis valmistui 1974. Vähitellen satiirimaisuus kuitenkin lisääntyy ja Spielbergin tyypillinen rasittava karnevalismi tuhoaa teoksen. En siis tykännyt nytkään, vaikka pääparina Goldie Hawn ja William Atherton ovatkin vedossa.

Flying Dutchman Arm Wrestling Bench Pressing Muscled Up Imperial IPA, 2019



Huomasin jokin aika sitten Untappdin verified venue -listalta Kalasataman rantabaarin ja olen sittemmin sen Mustikkamaan lenkeillä bongannutkin Isoisänsillan kupeesta. Nyt vasta kuitenkin ensi vierailu, kun koko päivän ajan Helsingin yllä on maannut kostea sumu, varmaankin mereltä nousseena. Auringonpaisteella en varmaan baarissa kestäisikään, avarat ikkunat ovat etelään päin ja tuntui hyvin valoisalta. Reilun mittainen baaritiski, jossa jakkaroita runsaasti, hieno homma. Jakkarat melkein tyhjiä, mutta muuten jengiä paljon paikalla, suurin osa taisi ruokaillakin. Olin tietysti olutlistaa silmäillyt Untappdistä, mutta silti craft-valikoima tuntui hieman odotettua paremmalta. Kotimaisia melko vähän, sellainen ei oikeastaan ole tämä Flying Dutchmanin tupla-IPAkaan. En muistanut sitä juoneeni vuosi sitten. Näköjään pitäisi aina tsekata blogista, jos tarkoitus kokeilla jotain uutta.  8,5%, 110 IBU, hyvin samea. Hedelmäkaramellinen tuoksu,  mausteinen maku, makea, lähes belgihiivainen esterisyys. Ei amerikkalaista minkään rannikon IPA-fiilistä. Kokonaisuutena olut aivan liian mausteinen. Viime vuonna häiritsi tunkkaisuus, ei tämä nytkään raikkaalta tunnu. Oluesta jäi ottamatta kuva, ruma se oli. Harbour Tap & Taste, 14.6.2019.

Anarchy Sublime Chaos


Otin Haavissa vielä toisenkin englantilaisoluen. Stoutista jokin kahviversio, 7%, lähes musta. Tummaa suklaata on, miksei kahviakin. Pehmeää trooppista hedelmäisyyttä on, mutta ei paahteisuutta, ei juuri katkeroakaan. Haavissa ei ujostella 10 euron kipurajan kanssa, tarjolla reilusti 50 cl annos ja hintana 11,20€. Hinta ei ehkä reilu kuluttajalle, mutta tuskin nämä tuotteet halpenevat brexitin myötä.  Haavi, 14.6.2019. 

Fuller's Beer One


Kävin noutamassa ensimmäisen sähköhammasharjani sitten 1970-luvun Redin Clas Ohlsonista ja piipahdin Haaviin. Haavissa vielä enemmän porukkaa kuin ensivierailulla, paljon parjatussa Redissä muutenkin säpinää. Toki oli perjantain alkuilta. Asahin lontoolaispanimo näyttää pykänneen Hartwallin tapaan pienemmän pilottipanimon, jonka ensimmäinen olut nyt osui kohdalle. 7,5%, maltainen, leipäinen, kuiva, ei kovin pehmeä, kuivattuja hedelmiä. Vähän kuin ESBin vahvempi versio, mutta ei niin tasapainoinen, myös katkeruus puuttuu. Caskaus luultavasti parantaisi tulosta. Muistuttaa talon aiempaa tuotantoa huomattavasti, ehkä rohkeampia irtiottoja voisi odottaa. Haavi, 14.6.2019. 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Ryan Gosling: Lost River

Näyttelijä Goslingin debyyttiohjaus vuodelta 2014. Lehtiarvostelussa puhuttiin neonoirista, joten asetuin katsomaan. Paha pettymys, löysää köyhän miehen David Lynchiä kauttaaltaan. Tapahtuu jossain Detroitin reunoilla olevassa rauniolähiössä, jossa karikatyyriset hahmot kamppailevat synkissä tunnelmissa. Badalamenti-tyylinen musiikki erityisen raivostuttavaa. Rytmi ja jännite poikkeuksellisen laahaavia ja fantasia-ainekset lähinnä vastenmielisiä. Gosling on päässyt näyttelemään hyvissäkin leffoissa, mutta tämä jää pahasti harjoittelukappaleeksi. Jopa Mario Bava -veteraani Barbara Steele on saatu houkuteltua ryhmään repliikittömään rooliin. Vaikuttavaa Christina Hendricksiä Gosling ei pysty hyödyntämään ollenkaan. 

HIMA Tryggve Porter 2019

Viime lauantaina Kustaa Vaasan olutfestivaalin humussa HIMAn Anssi Mononen toimitti viimeisimmän version tuotantolaitoksen perinteisestä Tryggve Porterista. Olen kaksi aiempaa versiota kokeillut, tässä pullossa etiketti rypyssä juuri batch-numeron kohdalla. Bofoorit nyt 8,8%, eli selvästi vahvempaa kuin aiemmat tuotteet.

Käyttötilanteena juoksulenkin palautusolut. Ei paljoa korkkia avatessa äännähtänyt, ei vaahtoa oikeastaan ollenkaan, musta väri. Paahteinen, ruisleipäinen ja suklainen tuoksu. Hyvin pehmeä maku, odotetusti hiilihapot hyvin maltilliset, suklainen, mutta tummansuklainen, hieman ABC-kahvia, mausteita lakritsaan ja anikseen päin, suhteellisen makea. Alkoholi ei tule esiin, mutta viskositeetti pysyy kesädieselin puolella. Dokabiliteetti mainio, takapenkki ei ole tyhjä, mutta erityisen karhean katkera se ei ole. Hyvin samoilla linjoilla mennään kuin aiemmissa Tryggveissä, mutta ehkä tässä ominaisuudet ovat hioutuneet aiempaa paremmiksi.

Roosters Rude Boy, cask ale




Työpaikan kirjapiirin kokous Taivallahden rannalla Mestaritallissa, joka saavutti 1980-luvulla mainetta KGB-vakooja Arne Treholtin kantapaikkana. Aivan vesirajassa Meritalli-niminen rantabaari, jossa ei Stellaa kummempaa olutta tarjolla. Hieno paikka kuitenkin. Kokouksen jälkeen vielä piipahdus Urhoon, jossa ennenkokeilematonta Roostersia caskissa. 4,3%, singlehoppina hieman harvinaisempi uusiseelantilainen Dr. Rudi -humala. Viimeksi olen siihen törmännyt North Carolinan Outer Banksillä pari vuotta sitten. Enemmän katkerohumala ja ei tässä Roostersissakaan erityisemmin hedelmäisiä aromeita ole. Hieman karviaismarjaa, mutta muuten bitter-fiilistä, maltaista keksisyyttä katkeralla jälkipoltolla. Baarissa oli tarjolla pitkään vireillä olleen savonlinnalaisen Everyman's Right -panimon IPAa, mutta ei sekään vielä Savonlinnassa tehtyä, muistaakseni oli Saksassa teetetty. Ei ollut enää kapasiteettia kokeilla sitä tällä kertaa. Urho, 11.6.2019. 

Kaltenecker Kapitula

Ajattelin viime perjantaina, että tuskinpa Konepaja Biergarteniin tulee heti palattua, mutta nyt kävi heti niin. Hanavalikoima ei ollut muuttunut, pikemmin vain supistunut. Kuikuilin nyt tiskin taakse kaappiin ja valitsin summassa pullon, jonka kyljestä erottui "strong ale". Se osoittautui slovakialaiseksi belgialeksi Rožňavasta, Košicen länsipuolelta. Kokeilin Kalteneckerin IPAa parin vuoden takaisella Bratislavan reissulla. Nyt peräti 11,3%, vaalea olut, siis jonkinlainen vahva tripel. Hedelmäinen ja puhdas, ei mausteita, ei liian makea, ei katkeruutta. Hyvä juotavuus, vaikka sosiaaliseksi terassijuomaksi liian vahvaa. Olut tietysti siis HBF:n jämäosastoa, mutta näin vahvana oli säilyttänyt hyvin ryhtinsä. Konepaja Biergarten, 11.6.2019.  

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Buxton King Maker

Vahva IPA Derbyshirestä, 10%. Samea, hyvin pienikuplainen ohut vaahto. Trooppishedelmäinen tuoksu, lievää marjaista happamuutta. Maku on tanakan hedelmäinen, ei kovin raikas, täyteläisen raskas. Karamellista makeutta myös. Näin vahva IPA on vaikea tapaus, eikä tästäkään kovin hyvää kokonaisuutta tule. Katkeruus jää kevyeksi vahvassa setissä. Juotavuus kuitenkin kohtalainen, ei epämiellyttävä missään vaiheessa.  Pikkulintu Ruttopuisto, 9.6.2019.

Nittenauer Helles

Kirkas kultainen olut. 4,9%. Viljainen tuoksu, maltainen maku, ruohoa, ei tippaakaan hedelmäisyyttä. Oikein puhdasta, hyvin kevyt katkeruus. Hallertau humalana ja kuuden viikon lagerointi. Tuntuu hieman lyhyeltä, mutta lopputulos on onnistunut. Nittenau on Baijerin Oberpfalzissa Regensburgin koillispuolella. Pikkulintu Ruttopuisto, 9.6.2019.

Edge Vega Nordenskiöld NEIPA

After-cinemaolutta Ruttolinnussa, Barcelonan Edgen ja Göteborgin Vegan yhteistyö. Nordenskiöld hätkähdyttävä nimi oluelle, mutta suomalaisten omimalla Nordenskiöldillä oli tietysti Ruotsi-kytkentöjäkin ja olisiko göteborgilainen panimo ottanut  jopa nimensä miehen Vega-laivasta. 6,6%, samea, mutta ei todellisen NEIPAn sameutta. Hieman mausteisen pippurinen, sitruksinen, ei mehuisa missään nimessä. Yllättävän raikas ja kuohkeakin. Omaperäisyyttä on, appelsiinia, jopa tuntuva peräkärry, hyvin mielenkiintoinen. Pikkulintu Ruttopuisto, 9.6.2019.

Roland af Hällström: Houkutuslintu, teatteriversio

Kuusi vuotta sitten näin tv:stä Roland af Hällströmin heti sodan jälkeen tekemän Houkutuslinnun ja se kolahti kovaa, yksi kovimmista suominoireista. Tietysti tietyin varauksin, ei tämä mikään mestariteos ole. Nyt sitten sama leffa tuli esitykseen uudistuneeseen Orioniin Filmihullu-lehden 50-vuotispäivien tiimoilta. Rikoskirjallisuus- ja -elokuvaekspertti Risto Raitio kirjoitti uusimpaan numeroon ansiokkaan artikkelin suominoirista ja esitteli nyt elokuvankin. En huomannut Orionissa mitään näkyvämpää muutosta sitten edellisten käyntien, ehkä hyvä niin. Olin hieman skeptinen Orionin jatkuvuuden suhteen, mutta jokin epämääräinen elokuva-alan järjestö on siis kai ottanut tilan haltuun ja elokuvaesitykset jatkuvat. Kesäinen sää varmaan karsi katsojia, niitä oli vain kymmenkunta. Hieman sääli, sillä leffa on todellakin hyvä. Esityksessä uusi digitaalinen kopio, en ole sen suhteen mikään Peter von Bagh -luddiitti, kyllä sekin käy minulle. Alkupuolen dialogissa samaa pätkivyyttä kuin tv-esityksessäkin. Esko Töyrin lähikuvat huumaavasta Laila Jokimosta pääsivät suurella kankaalla huikeisiin mittasuhteisiin, mutta todellakin maaseutudraama vei tästä urbaaneja tehoja pahasti pois, aivan kuin Raitiokin alusti. Jokimon kiiltävä sadetakki on tietysti suora viittaus Marcel Carnén Le Quai des brumesin Michèle Morganiin, sitä en ensinäkemällä rekisteröinyt.

Mallaskoski Limited #003 Jokiranta Wild Ale


Ajattelin jo poistua, mutta baarimestari sai suositeltua vielä yhden oluen. Onhan tämä kuitenkin melko erikoinen tapaus. Jyri Ojaluoma on siis tonkinut Volga-tyylisellä mahtipontisuudella virtaavan Seinäjoen rantakivien aluskasvillisuutta ja löytänyt paikallisia villihiivoja. Niillä on sitten matkaan saatettu tämä villiolut, 5,6%. Samea, heikko vaahto. Tuoksu lähinnä karamellinen. Maku on sitten yllättävän hapan, jopa ikeniä supistava. Lievästi hedelmää, mutta ei sitten juuri muuta. Kuiva, ei mitään makeutta. Jokseenkin yksiulotteinen, mutta kohtuullisen vaikuttava tapaus silti. Hilpeä Hauki, 8.6.2019.

Brussels Beer Project Delta IPA


Brussels Beer Projectin oluita en muista viime aikoina Suomessa nähneenikään, talvella törmäsin tuotantolaitoksen IPAan Nicessa. Nyt sitten uudistuneessa Hauessa eri belgi-IPA, 6,5%, 45 EBU. Melkoisen samea, belgihiivan estereitä, hedelmää, hieman pihkaa. Vähän hiilihappoa, ihan ok belgityylissä, mutta tietysti IPA-termi on turhaa markkinointihöttöä taas kerran. Kuulin Teemu Pukin tehneen maalin Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Hilpeä Hauki, 8.6.2019. 

AF Brew Winter Melancholy

Päätin juoda Panemassa vielä toisen ja päädyin venäläiseen imperial baltic porteriin, 10,3%. Baarimestarittaren mukaan mahdollisimman huonosti säähän sopiva olut, näinhän se oli. Alkukesän lämmössäkin voi silti fiilistellä talven alakuloisuutta. Hyvin suklainen ja makea porter, vaniljaa ja lievästi mausteita, kookosta myös. Joskus vastaan tulee kuivia vahvoja portereita ja siksi näitä tulee kokeiltua. Nyt oli kyllä todella siirappinen tapaus. Panema, 8.6.2019.

Bakunin Rockets & Bishops, hanaversio

Panemassa ei erityisen kiehtova valikoima, päädyin pietarilaiseen IPAan, jota join viime kesänä pullosta Pikkulinnussa. Aika tumma IPA, hyvin pihkainen ja karamellinen. Ehkä nyt tuore, mutta hyvin heikosti hedelmäisyyttä. Yllättävän katkera kuitenkin, sitä en kovasti hiilihappoisesta pullosta aikoinaan löytänyt. Tavallaanhan pihkaiset IPAt virkistävät NEIPA-vyöryn seassa, mutta kyllä perinne-IPAssakin olisi syytä olla reilusti sitruksisuutta. Panema, 8.6.2019.

Moose on the Loose APA #1



Vaasankadun Kustaa Vaasassa viikonloppuna pienimuotoinen olutfestivaali, mukana Olari, Cool Head ja Moose on the Loose. Paikalla porilaispanimon päähenkilö Kalle Hirvikoski, jota tuli jututettua ensi kertaa. En käynyt baarin sisällä, mutta käsittääkseni toiminta keskittyikin terassille. Kuuma sää jatkui, onneksi varjoonkin pääsi istumaan. Jengiä tuntui parveilevan mukavasti lauantaina alkuillasta. Musiikki suhteellisen äänekästä, keskustelu oli ajoittain suhteellisen vaikeaa asiakkaiden huutaessa kuorossa musiikin päälle. Festivaalin pääjohtaja Teemu Lahtinen oli luvannut beerfluencereille (blogistereille) ensimmäisen oluen ilmaiseksi, mutta miestä ei osunut silmiin. Maksoin porilais-APAn sen kummemmin ihmettelemättä. Vähän karhea tapaus, hartsisuutta hedelmäisyyden ohella, katkeruutta ehkä nykymuotia enemmän. APA-tarjonta on nykyään niin runsasta, että täytyy olla todella hyvä tuote, jotta massasta erottuu. Tai sitten erityisen huono, tämä ei ollut kumpaakaan. Teemukin saapui paikalle ja sain ilmaisenkin tuotteen. Hieman hätiköidysti se sattui Hopsonin kohdalle, jota olen jo ennenkin maistanut. Huomasin liian myöhään, että tarjolla olisi ollut kokeilematontakin appelsiinisaisonia. Terassipöydällä oli myös Olutpostin uusin numero, jota en ollut ennen nähnytkään. Oma kappaleeni on vielä postin käsittelyssä. Olutarvioiden lisäksi lehteen näkyi päässeen kuviani Jouni Koskisen Düsseldorf-juttuun. Kustaa Vaasa, 8.6.2019.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

AF Brew XP Brew Million Minutes of Nothing

Olin eilen Makkaratalon sisäpihalla menossa kohti Pientä, kun Facebookia selatessa näytölle osui Pienen Erkki Hämeen kohdistettu tarjous Olutharrastajat-ryhmälle. Kaupassa olisi 11 pulloa, joita voi varata pullon kerrallaan postausta kommentoimalla. Kyseessä venäläisten AF- ja XP-panimoiden yhteistuotos, tynnyrikypsytetty sour-sarja Million Minutes. Perusversiota kuusi pulloa, lakkaolutta kolme ja vadelmaa kaksi. Tarjous osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, joten tein varauksen perusversion ja kävin saman tien ostamassa pullon pois. 13,90€, 375 ml.

Vain 4,5%, pullotettu 13.4.2019,  juuri muuta en venäjänkielisestä etiketistä saa irti. Tuttu AF on pietarilainen panimo, XP on Moskovasta. Kellertävää sameaa nestettä, hyvin heikosti vaahtoa. Tuoksussa voimakasta lambicmaista happamuutta, fankilantaisuutta myös. Maku on kirpeän hapan, hedelmäinen, hyvin kuiva, jotenkin omaperäisen jauhoisen kuivahedelmäinen.  Raikkautta on, hieman satulahikistä mausteisuutta ja jälkimaku poikkeuksellisen voimakas, enemmän mausteinen kuin katkera. Oikein mielenkiintoinen juoma, varsinkin keveään alkoholimäärään suhteutettuna. Ehkä toista pulloa ei heti perään kuitenkaan haluaisi vetäistä. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

1970-luvun alkupuolella seurasin kaikkea urheilua, myös moottoriurheilua ja F1-kisoja. Jochen Rindtin kuoleman 1970 muistan hyvin. F1:ssä oli samanlaista saavuttamatonta kiehtovuutta kuin jalkapallossa, tenniksessä, NHL-kiekkoilussa, alppihiihdossa tai NBA-koripallossa. Suomalaiset eivät pärjänneet. Ruotsilla oli Ove Kindvallin, Ronnie Hellströmin ja Ralf Edströmin kaltaisia jalkapalloilijoita, Björn Borg, Börje Salming, Ingemar Stenmark. F1:ssäkin heillä oli Ronnie Peterson. Suomalaisista Leo Kinnunen yritti, mutta ura taisi jäädä yhteen kisaan. Mieleenpainuvimpia hahmoja olivat ainakin Jackie Stewart, Emerson Fittipaldi, Niki Lauda, Jacky Ickx, François Cevert, Gilles Villeneuve. TV:ssä ei varmaan siihen aikaan näytetty kokonaisia kisoja, vain pätkiä. Mielenkiinto alkoi hiipua Ronnie Petersonin kuoleman aikoihin 1978 ja lopullisesti se katosi Keijo Rosbergin alettua menestymään, tyyppi oli niin vastenmielinen. Ja syntynyt Tukholmassa. Kimi Räikkösen nimi on tietysti tuttu, mutta en ole seurannut hänen uraansa ollenkaan.

Kari Hotakaisen kirjoja olen muutaman lukenut, mutta ei ole kunnolla kolahtanut. Tuntui aluksi oudolta, että Hotakainen kirjoittaa ei-fiktiivisen kirjan Räikkösestä. Hotakainen on kuitenkin automiehiä, on tainnut kirjoittaakin Alfa Romeo -proosaa. Hotakainen on päässyt seuraamaan suhteellisen läheltä muutaman F1-kisan, haastatellut mestaria Sveitsin kartanossa, jututtanut lähipiiriä. Hotakainen kirjoittaa sujuvasti lyhyellä lauseella, melkoisia kliseitä putoaa tasaisesti, mutta ehkä silti ironialla. Alkupuolella ihmetellään pitkään Räikkösen vähäpuheisuutta, se hieman hämmästyttää, asia ei tunnu kovin merkittävältä missään suhteessa. Olen nähnyt Räikkösen haastatteluja, lakoninen vastailu ei erityisen poikkeukselliselta vaikuta, itse tunnen paljon vähäpuheisempia tyyppejä. Räikkösen nuoruudenajan karting-uraa kartoitetaan melko runsaasti, boring boring. Vähävarainen lapsuus tulee kerrattua moneen otteeseen. Kirjan loppuosan täyttävät anekdootit ryyppyreissuista, joiden vakuutellaan olevan ohi nyt, kun seesteinen perhe-elämä on alkanut. Ensimmäinen vaimo Jenni Dahlman mainitaan kerran pari, ei toinenkaan Minttu Virtanen ole kovin täyteläinen hahmo. F1-ura sivuutetaan omituisen kursorisesti, Hotakaisen tekstistä ei oikein hahmotu kuinka hyvin Räikkönen pärjää. Lopussa on onneksi tilasto-osuus, josta asia tarkentuu. Itselleni oli yllätys, että Räikkönen on voittanut mestaruuden vain kerran, luulin niitä olevan useampia. Nopeasti luettu sujuva kirja, josta ei paljoa mieleen jää. Lopuksi voi todeta, että melkein tunnen Räikkösen. Räikkösen läheisen avustajan Mark Arnallin ex-vaimo on nimittäin entisiä kollegojani. En itse häntä koskaan tavannut, mutta muutamat nykyiset työkaverini kyllä.

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Olari Konepaja Biergarten Pipe APA





Olin hieman skeptinen, kun kuulin Markku Korhosen avanneen kesäbaarin Konepajaan. Ajattelin, että kyseessä on taas yksi tilapäinen jakelupiste Helsinki Beer Festivalin jämäoluille. Niitähän on muutama jo nähty. Ei paikka kummoiselta näyttänytkään. Konepajan savupiipun juuren hiekkakentälle kuskattu kontti, johon rakennettu baaritiski. Muutama peruspöytiä ja uhkaavasti myös esiintymislava. Kylmäkaapissa niitä HBF-oluita pilkistikin, mutta ne eivät sentään pääroolissa. Kuusi hanaolutta, puolet Olarilta. Siellä tehty myös baarin nimikko-olut. Tunkkaiselta tuntuvaa hedelmäisyyttä, melkoisen karkealta tuntuu, niin kuin koko paikkakin. Ihmettelin miten hiekkapölyltä suojaudutaan, kun alkoi yllättäen sataa. Ei paljoa tullut, mutta siirryin kontin lipan alle suojaan. Sadekin saattaa olla ongelma, jos hiekka pääsee mutaantumaan. Jonkinlaisia varjoja tässä vaiheessa viriteltiin pöytien päälle, mutta eivät ne isommalta sateelta suojaa. Ehkä konsepti vielä tästä kehittyy, mutta ei nyt vielä oikein innostanut uuteen vierailuun. Konepaja Biergarten, 7.6.2019.

2nd Shift Art of Neurosis

IPAa Missourin St. Louisista. 2nd Shift näyttää olevan oikea panimo, vaikka tölkissä sanotaan oluen valmistajaksi Crider Brewing. Criderin pariskunta näyttää olevan 2ns Shiftin voimakaksikko, joten jokin epämääräinen kikkailu kai kysessä. 7,6%, Simcoe ja Columbus. Keskiruskea ja  kirkas, pihkaa ja perussitrusta. Ei erityisen raikas, mutta silti runsaasti makuja. Pien, 7.6.2019.

Zagovor Boiling Point

Moskovasta New England -tyyppinen tupla-IPA, 8,5%. Galaxy, Mosaic, Amarillo, Simcoe. Ruman sameaa. Mehuista on ja  kirpeää sitrusta. Puhdasta, kuivaa, ei paljoa katkeruutta. Ei huono, mutta ei erityisen hyväkään, laajassa tarjonnassa ei poikkea oikein edukseen millään osa-alueella. Pien, 7.6.2019.

Fuller's Botanist's Batch, cask ale



Paluu Helsinkiin, laivalla luulin ensin aurinkokannella pariskunnan sammuneen, koska otsat pöydässä. Se näytti olevan kuitenkin someasento, häikäisyn poisto siis kyseessä. Sporalla Makkaratalolle ja vielä yksi jäähdyttelyolut sosiaalisessa tilanteessa. Asahin omistukseen siirtyneeltä Fuller'silta uutuus, 4,4%, hieman hedelmää, juuresmaisuutta. Jonkinlaisia mausteita keitoksessa näkyy olevan, ne eivät kokonaisuutta paranna millään tavalla. Tämähän oli rumakin. Real-käsittely ei tarpeeksi pehmennä karkeaa ja makeahkoa olutta. Suhteellisen epämiellyttävä kokonaisuus. Kitty's, 7.6.2019.