maanantai 14. lokakuuta 2019

Hiisi Kouko

Jyväskylästä barley wine, 10,5 %. Nyt ei paljoa vaahtoa muodostunut, tälle tyylille tyypillinen ruskea lievästi samea ulkonäkö. Tuoksussa perushedelmäinen brittiläisen boring brown bitterin aromi, ehkä hieman karamelliin kääntyen. Maku on aika pehmeä, mikä helpotus edellisen virolaisen happohyökkäyksen jälkeen. Hiisiltä aikaisemmin saattoi odottaa kaikissa tyyleissä maustesekoilua, mutta nykykokoonpanohan on erilainen. Siis aika maltillinen barleywine, ei mitään ylimääräistä, makeaa hedelmäisyyttä, juoman tuntee mallaspohjaiseksi ja jälkimaussakin on lievästi katkeruutta. Hyvin puhdaskin, koska ei horjahtele sivumakuihin. Toisaalta jää sitten persoonattomaksi ja yksiulotteiseksikin, kun en itse tyylipuhtaudesta tässä tyylissä erityisemmin innostu. 

PS. Etiketissä kerrotaan, että kuusenkerkkää ja hunajaa on sekaan heitetty. Hyvä etten lukenut sitä ennen ensimmäisten makuarvioiden kirjaamista. Varmaan ne voi mausta tunnistaa, mutta näin vahvassa oluessa ne väistyvät kyllä selvästi taka-alalle. Ruista myös, se lisännee makeutta. IBU-lukema 95, sekin jää siis heikosti erottuvaksi. Miellyttävä olut joka tapauksessa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Anderson's Jean Ginie


Viimsi on pikkukylä Tallinnan koillispuolella ja se on tähän olutpulloon merkitty valmistuttaja Andersonin kotipaikaksi. Esimerkiksi Ratebeer kertoo Andersonin olevan Tartosta, mutta pullon tieto lienee luotettavampi. Todennäköinen panopaikka Lehe. Gini-tynnyrissä kypsytetty imperial gose kyseessä, 9,9 %. Mukana limeä, korianteria, kurkkua ja suolaa. Nimi varmaankin väännös David Bowien Jean Genie -biisistä, joka puolestaan oli kunnianosoitus kirjailija Jean Genet'lle. 

Vihreä sinetti korkin päällä, pullo sen verran hölskyi sitä nirhatessa, että korkin avaus tuotti oma-aloitteista nesteen ulostuloa. Sain kaiken talteen, mutta pienikuplaista vaahtoa siis runsaasti. Samea kinuskinen väri, aika lailla samanlainen kuin edellisessä uusikaarlepyylaisessa. Olut tietysti aivan erilainen. Tuoksu on makean hapan, fariinisokerinen, ehkä paradoksaalisesti seurausta suolasta. Maku on hyvin paksu, tamminen, hyvin runsaasti hiilihappoinen, mausteinen. Ei todellakaan makea limestä huolimatta, kuiva ja suolainen. Korianteri ei oikein tunnu, ginin kataja selvästi enemmän. Kurkku katoaa taatusti tällaisessa seoksessa, hieman yllättäen myös happamuus olematonta. Ei näin mausteinen olut miellyttävä ole, mutta kuivuus viehättää tavallaan. Pahin ongelma tässä on hillitön happoisuus, juotavuus on todella vaikeaa. Eikä tämä tietenkään hyvältä maistu, mikään ainesosa ei ole minun suosikkeja. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Jacobstads Bitter Brexit

Pietarsaaren lähiseudulla Uusikaarlepyyn omituisesti nimetyssä pikkukaupungissa (ruotsinkielinen nimi Nykarleby ymmärrettävämpi) toimiva Jacobstads on epämääräisten alkukuvioiden jälkeen osoittautunut yhdeksi Suomen lupaavimmista panimoista. Kovin montaa heidän oluttaan en ole vielä maistanut, joten tartuin lähialkossa huomaamaani brittialeen. Nimestä huolimatta ei siis valmistaja väitä tuotetta bitteriksi, alaotsikkona on british ale. Väitettä vesittää nimetyt humalalajikkeet, perienglantilaisten East Kent Goldingin ja Fugglesin ohella mukana on periamerikkalainen Centennial. 5,0 %, IBU 31. 

Samea kinuskin väri, tavanomaista vaahtoa, makeahko karamellinen tuoksu, Maku on trooppishedelmäisen makea, enemmän persikkaista pacific ale -fiilistä kuin bitteriä. Suhteellisen pehmeää, hiilihappoja ei ole liikaa. Runko on ohut, mutta hedelmäisiä ja karamellisia makuja on kyllä tuntuvasti. Jälkimaku on olemassa, mutta jää varsin kevyeksi. Ei tämä erityisemmin Jacobstadsin mainetta lisää, jos ei vähennäkään. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Susanna White: Our Kind of Traitor

Our Kind of Traitor on John le Carrén myöhäiskauden parhaita romaaneja ja varsin hyvin kulkee tämä uusi (2016) filmatisointikin. Käsikirjoittajna Hossein Amini, joka debyyttiohjauksessaan tulkitsi Patricia Highsmithia. Tapahtumapaikkoja on hieman muutettu ja le Carrén pahimpia pakkomielteitä on karsittu, mutta pääosin tarina noudattaa romaanin rakennetta. Näyttelijätyö erinomaista, varsinkin Stellan Skarsgårdin suoritus nimiroolissa. Talvikohtauksia kuvattu Suomessa Rukalla, le Carré itse vetää cameon Bernin Einstein-museon lipunrepijänä. Jännite pysyy hyvin, mutta ehkä kokonaisuus on liian persoonaton ja pinnallinenkin.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Alefarm It's Always Sunny Somewhere

Tanskasta triple IPAa, 9,2 %. Samea, nihkeähkö tuoksu, ei kovin raikas millään tavalla. Ei kunnolla hedelmää, tämä on pettymys. Alkoholi tuntuu, ei katkeruutta.  Selvä pettymys, en tykännyt, ei tunnu tuoreelta. Kuva jäi tästäkin oluesta ottamatta sosiaalisessa tilanteessa. Panema, 12.10.2019. 

Orava Distant Thunder

Turkulainen kiertolaispanija Orava on aiemmin tullut vastaan vain Cool Headin kollabon yhteydessä. Nyt Panemassa useampaa olutta tarjolla, NEIPAssa 6,0 %, Ekuanot, Amarillo ja El Dorado. Samea on, mehuinen tuoksu. Vähän ohut, karkeaa. Ei tarpeeksi nektarinen, kuiva, mutta ei katkera. Panema, 12.10.2019. 

8 Wired That’s No Moon


Uudesta-Seelannista hoppy stoutia, eli siis käytännössä cascadian dark alea, 6,0 %. Hyvin musta väri, paahteinen tuoksu. Maku samoin, luumuista hedelmää tulee mukaan, jopa vähän tervaista savuisuutta. Katkeroa on , ei kuitenkaan aivan BIPA-tasoisesti. Yllättävän ryhdikäs olut paahteisuuden korostuksessaan,  ei mitään virkamiesolutta. Pikkulintu Ruttopuisto, 12.10.2019.

Mallaskuu British Empire Strikes Back


Upeassa ruskassa Ruttopuiston liepeille, Lapualta britti-IPAa, joka alkaa jo olla melko harvinainen tyylisuunta. 5,0 %, kevyesti samea, olisi voinut odottaa kirkkautta. Tuoksussa on sekahedelmää, mutta myös vähän tunkkaisuutta. Maku on maltainen, makea, karamellinen. Ei bitterin keksiä tai pähkinää. Aivan liian makea, jopa siirappinen, eikä oikeastaan katkerakaan. Ei tyylinmukainen, eikä miellyttävä muutenkaan. Mallaskuu on väläytellyt, mutta tässä ei ole onnistuminen kyseessä. Pikkulintu Ruttopuisto, 12.10.2019.

Maistila Sophomore Jinx IPA


Välttelin harkitusti S-allergisena S-Mafian tämänsyksyistä FCBR-tapahtumaa, mutta päätin silti tsekata Makkaratalossa uutta oululaista IPAa. 7,2%, tummahko ja samea, rumahko ulkonäkö. Maltainen tuoksu, varsin neutraali, vähän trooppista hedelmää. Maku myös yllättävänkin neutraali, perushedelmäinen, mutta myös vetinen. Vihannestakin on, matalahiilihappoinen. Pihkaisuutta löytyy, myös hieman epämääräisempää juustoisuutta. IPA ei ole Maistilan mukavuusaluetta, tästä puuttuu useimmat tyylisuunnan peruspiirteet. Kitty's, 12.10.2019. 

Cloudwater Fireflies At Gage Hill Homestead

Lauantai-iltapäivän perinteinen sessio käyntiin Pien-baarin ykkösvuotisjuhlilla varsin vahvalla manchesteriläisellä tripla-IPAlla, 11%. Panimon tiedotteessa oluesta puhutaan jotain Vermontista, mutta ilmeisesti ei ole kyseessä kollabo sikäläisten toimijoiden kanssa. Ei  juuri vaahtoa, kissanpissaa tuoksussa, maku alkoholisempi. Pihkaa ja kuivaa hedelmää. Ei erityisen makea, vaikka sitäkin kerääntyy vähitellen hillitysti makuun. Katkerot alhaalla, ei riittävää dokabiliteettia. Unohdin ottaa kuvan oluesta. Sellaista ei ole sattunut pitkään aikaan. Pien, 12.10.2019.

Howard Hawks: El Dorado

Hollywoodin ehkä nerokkain jättiläinen Howard Hawks oli vielä täydessä vireydessään toiseksi viimeisessä ohjauksessaan vuonna 1966. Ikääntyvien miesten raihnaisuutta tässä ironisoidaan sekä John Waynen että Robert Mitchumin hahmossa, mutta silti he ovat edelleen "good enough". Hieman yllättäen tämä Rio Bravo -uudelleenlämmittely oli ainoa Mitchumin ja Hawksin yhteistyö, jos ilman krediittiä vedettyä roolia Hawksin tuottamassa Corvette K-225:ssa ei lasketa. Kyseessä on myös Mitchumin ja Waynen ainoa yhteisleffa, koska The Longest Dayssa heillä ei ole yhteisiä kohtauksia. Vanhan yhteistyökumppani Leigh Brackettin viilaama skenaario on raikkaan kuohkea vanhojen teemojen toistosta huolimatta. Kun ostin VHS-nauhurin 1984, El Dorado oli ensimmäinen tallenteeni. Sitä tulikin veivattua useita kertoja, mutta nyt edellisestä katsomiskerrasta on reilusti toistakymmentä vuotta. Teatterissa en muista El Doradoa koskaan nähneeni. Elokuva ei tunnu edelleenkään menettäneen arvoaan. Hawksin käsitys voimakkaista naisista ei vastaa metoo-aikakauden käsityksiä, mutta ei se silti tunkkaiseksikaan ole muuttunut. Klassisen Hollywoodin westerneissä ei juuri kiinalaisia esiinny, vaikka todellisuudessa heitä oli länsi täynnä. Tässä sentään James Caan esittää hämäysmielessä kiinalaista ja se ei tunnu paikallisia hämmästyttävän yhtään. Tällä katsomisella kiinnitti huomiota Christopher Georgen mahtava suoritus arpinaamaisena päänilkkinä. Alkutekstien maalaukset on tehnyt tanskalaissyntyinen Olaf Wieghorst, jolla on elokuvassa lyhyt rooli ruotsalaisena aseseppänä.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Ārpus-spesiaalia @ Sori Taproom


Sori Taproomin torstaitapahtumissa nyt vuorossa latvialainen Ārpus, jonka DDH Citraa kokeilin kesällä pullosta. Nyt neljä hanaolutta, kaikki DDH-nimettyjä IPOja. Tuo Citra oli kai sinkkuhumalaolut, mutta ainakin Azacca-versiossa nyös Ekuanot, Citra ja Hallertau Blanc. 7 %. Hyvin raikas tuoksu, makeahkoa appelsiinia. Maussa myös makeaa trooppista hedelmää. Puhdasta, vähän karamellisuuttakin. Pöytäseurueessa spekuloitiin, että Ārpusin oluiden makeus ehkä peräisin karamellimaltaan liioitellusta käytöstä. Mutta varsin hyvää tämä oli, vaikka odotetusti katkeruus kovin matalalla tasolla.  



Turusen Joni tarjoili maistiaisia hankkimistaan pienemmän pakkauskoon tuotteista. Ensimmäisenä Ārpusin Triple Berry Gose, voimakkaan karpaloinen ja merkittävästi suolainen, hyvin hailakasti hapan. Toisena hanaoluena DDH Ekuanot, 7,2 %. Vähemmän samea, tunkkaisempi tuoksu ja maltaisempi maku, vaikka runko tuntuu ohuelta. Tästäkin lämmetessä löytyi geneerisempää hedelmäisyyttä, mutta selvä pettymys Azaccan jälkeen.


Toinen Jonin tarjoama DDH Idaho 7, pulloversio siis. Hieman yrttinen tuoksu ja ohuehko kokonaisuus, ei kovin tuoreelta tunnu, 6,5 %. Kokeilin DDH Citraakin hanasta, 7 %. Samea, vähän vihannestuoksua. Makeampi maku, vähän karkea, ei katkeroa. Hyvin kuitenkin appelsiinisuutta.



Kolmas Jonin olut Cloudwaterin Participate In This Area. Hazy, bensiiniä tuoksussa, aika kirpeää ja raikasta. Enemmän peräkärryä kuin Ārpusissa. DDH Ella DIPA tehty yhdessä Zagovorin kanssa. 8,5 % , vähän yrttisyyttä tuoksussa. Makeaa, sitrusta, täyteläinen. Aika hyvä, vaikka karamellia tässäkin. Katkeruus nytkin laimeaa, mutta ehkä session parasta osuutta Azaccan ohella. Ārpusin tuotteet siis positiivisia yllätyksiä, hyvin puhtaita, ei mitään virhemakuja. Sosiaalinen tilanne oli päällä koko ajan, joten yksityiskohtaisempia muistiinpanoja. Sori, 10.10.2019.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Garage Phones & Mirrors

Brewskin edellinen neste oli niin karmeaa, että vielä oli yksi olut kokeiltava lokakuisessa sessiossa. Barcelonasta todella vahvaa porteria, 14 %. Mustaa on, melko kuivaa, kuohkeaa, kevyen paahteista, suklaata ja kahvia perinteiseen tapaan. Lievästi mausteita, mutta makea maltaisuus hallitsee kokonaisuutta . Näinkin kova alkoholipitoisuus peittyy hyvin viinityylimäisesti, näppärä juotavuus. Pehmeää kahvisuutta jälkimaussa, joka jää lyhyeksi, mutta ei tähän realistisesti voi odottaa katkeruutta. Hasselpähkinöitä netin mukaan oluessa, ne toimii hyvin. Panema, 9.10.2019.

Brewski Lupulin Easy Prey

Ruotsista tupla-IPAa,  8,2%. Hyvin samea, kuvassa punaisuus korostuu lasin takana olevasta kynttilävalosta. Tuoksussa suffelia, siis keksistä toffeista suklaata. Maussa samanlainen makea suklaisuus sekoittuneena hedelmäiseen olueen. Ei toimi ollenkaan. Luulin tietysti tilaavani streittiä tupla-IPAa, vaikka Brewski-panimon tietäen pelkäsin pahinta. Tällaiset oluet pitäisi jotenkin yrittää baareissa merkitä muuten kuin pelkkäna DIPAna. Spiced ale tms. Netin mukaan tähän on lisätty vain vaniljaa, mutta sehän riittää pilaamaan IPA-tyylisen oluen täydellisesti. Niin kuin nyt kävi, surkeaa juomaa.  Kollabo-kumppanina siis säälittävästi minnesotalainen Lupulin-panimo. Panema, 9.10.2019.

Fuerst Wiacek Smooth Mover

Toinen berliiniläinen IPA heti perään, yhtä vahva kuin Over the Moon, 6,8%, Citra, Loral ja Mosaic. Yhtä samea kuin edellinen, mutta vaaleampi. Tuoksussa kirpeää hedelmää. Marjainen maku, paljon hiilihappoa, vähän mansikkaisuuttakin. Selvästi edellinen oli parempi, vaikka tässä hieman enemmän katkeruutta. Ei suurta ongelmaa, kuivaa trooppista hedelmäisyyttä tähänkin kerääntyy hyvin. Panema, 9.10.2019.

Fuerst Wiacek Over the Moon

Berliinistä sameaa IPAa, 6,8%, Mosaic, Loral ja Idaho 7. Mehuinen, trooppista hedelmää, ananasta, raikasta, toimii hyvin. Kevyesti  katkeroakin, mutta ehkä maltaisuus jää liian viitteelliseksi. Alkukankeuksien jälkeen tältä valmistuttajalta tulee tasalaatuista mukavaa tavaraa. Panema, 9.10.2019.

Sonnisaari Tuju Mustelma

Suomen kaksi kovinta panimoa ovat tehneet kollaboa Oulussa, black IPA, 6,5%, Chinook, Columbus sekä normaalina että cryona, Centennial ja Simcoe. Päädyin Panemaan syksyisen juoksulenkin jälkeen palautusjuomaa etsiessä ja sain tämän eteeni. Olut vedettiin saman tien pois myynnistä noin seitsemän muun ohella, jotain kaasuongelmaa hanasysteemeissä. Huikea tuuri siis, että pääsin tätä maistamaan. Tumman punertavan ruskea, maltillinen vaahto. Marjaisaa hedelmää, jokin mausteinen sivumaku. Matalat hiilihapot, maltaisuutta, mutta ei oikeastaan paahteisuutta. Jälkimaussa Sonnisaarelle ominainen tanakka peräkärry. IBU-lukema jopa hillitön 120, ei sentään niin katkeralta tunnu. Sivumakuun ehkä tottuu, koska se ei erotu enää jatkossa. Kirpeää tosiaankin, ehkä tulee jostain humalasta, vaikka nimetyistä lajikkeista en muista aiemmin tällaista aistineeni.  Laadukasta kamaa tasapainoisesti, sokkona menisi taatusti vaaleana IPAna, maussa ei siis erityisemmin tummempaan viittaavia piirteitä. Panema, 9.10.2019. 
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Oppigårds New Sweden IPA


Pari vuotta sitten pyörähdin nopeasti vaihtamassa konetta Tukholman vanhalla Bromman kentällä. Nyt sitten rauhallisempi vierailu ja pääsin oluenkin juomaan. Sympaattisen pieni kenttä, terminaali melkein Kajaanin kokoluokkaa. Viime vuonna Bromma saavutti kunniakkaan viidennen sijan kamppailtaessa maailman huonoimmasta lentokentästä. Hedemorasta ennen kokeilematonta Ruotsi-IPAa, 6,2 %, Simcoe, Mosaic, Citra, Ekuanot. Kirkas olut, maltainen, ei tunnu tuoreelta, aromihumalat hävinneet, katkeruutta havaittavasti. Huonompikin voisi olla, vaikka ei siis enää varmaankaan parhaassa iskussaan. Tukholma, Bromma Flygplats, Deli Flight Bar, 7.10.2019.

Närke ?


Session päätteeksi vielä imperial bitteriä Örebrosta, 9 %. Kysymysmerkki on siis vitsikkäästi oluen nimi. Tummahkoa kamaa, melko alkoholinen tuoksu. Pehmeää täyteläistä makua, kypsää hedelmää, pieni hapan vivahde myös. Paksua olutta, ei erityisen makeaa, vaikka selvää karamellisuuttakin on mukana. En oikein tykkää, ei maistu varsinaisesti hyvältä. Happamuus ja ylikypsä hedelmäisyys häiritsee. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 7.10.2019. 

Sierra Nevada Hazy Little Thing IPA

Amerikkalaisen jättipienpanimon uutuudessa 6,7 %, 40 IBU. Samea, mutta ei kuitenkaan niin samea. Herukkaa oluessa, kohtuullisen raikas ja puhdas. Katkeruutta heikosti tässäkin. Iltapalalautasessa serrano-kinkkua kääritty breadstickien ympärille, hieno idea, joka ilmeisesti inspiroitunut koirien gourmet-puolelta. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 7.10.2019. 

Nacka Daniela’s Rakija Stout

Mustaa vahvaa luumustoutia Tukholman länsipuolelta, 9,6 %. Hyvin hedelmäistä, makeahkoa, pehmeää. Matalahiilihappoista, kohtuullisen hyvää oikeastaan, alkoholi ei tunnu ollenkaan. Lievästi mausteinen, mutta miellyttävällä tavalla. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 7.10.2019. 

Oppigårds Grim Lager


Harkitsin pendeltågilla ajamista Söderiin ja sieltä Akkuratiin, mutta repun kanssa pitempi kävely ei nyt kiinnostanut, joten nousin junasta suoraan Vasagatanin Bishops Armsiin. Taalainmaalainen lager yllättävän matalaprofiilinen, makeahko ja maltainen. 5,0 %, Tettnanger, Saphir ja Saaz. Ei katkeroa, mutta puhdas, rankan työpäivän päälle sopiva huuhteluolut. Tukholma, Bishops Arms Vasagatan, 7.10.2019. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Värmdö Ingerö IPA, cask ale



Tätä kevyttä cask-kamaa oli Ardbegissakin, mutta ensimmäinen kohtaaminen Värmdön panimon kanssa oli sen verran ristiriitainen, että pidättyin. Jos kuitenkin cask on saatu kahteen baariin, niin ehkä se ei niin kurja olekaan. Eikä se Värmdön pullo-IPA ollut läheskään pahimmasta päästä muihin Haaparannan ostoksiin verrattuna. Kevyttä tavaraa siis, 4,2%, ruskea olut. Tuoksussa karamellia, maku hedelmäinen ja kuivahko. Ei pehmeyttä tarpeeksi, mutta ei sentään pelkäämääni etikkaa. Ohut ja karkea, paljon on siis vielä tehtävää. Huomattavasti takapenkillä kuitenkin katkeroa. Siirryin syömään läheiseen Taverna Brilloon pizzaa burratalla ja 'ndujalla. Tukholma, Bishops Arms Linnégatan, 6.10.2019.

Fjäderholmarnas Everybody’s NEIPA



Bishops Arms -ketju on sulkenut ainakin Söderin Folkungagatanin baarin, mutta muuten sinnitellee edelleen hyvässä hapessa. Pääsin nyt Humlegårdenin viereiseen baariin sen auettua sunnuntaina klo 16, ei muita asiakkaita, iso nahkapenkkibaari. Manic Street Preachers ja Bowie täällä soundtrackina. Ehkä voi todeta, että Tukholman olutbaareissa kuulee parempaa musiikkia kuin Helsingin vastaaviisa, toki paras ratkaisu varmaankin Urholla ja Pikkulinnuilla, ei siis soiteta mitään. Tukholman lähialueen panimolta tavaraa, 5,6 %, samea, mutta enemmän kinuskikastikkeinen kuin appelsiinimehuinen ulkonäkö. Tuoksu mukavan sitruksinen. Mehuisuutta on maussa, puhdasta kamaa. Kuivaa, mutta ei juuri katkeraa. Tällä vahvuustasolla yllättävän monimuotoinen, mutta ei ehkä sentään haasta göteborgilaisten hegemoniaa tässä tyylissä. Sivumennen sanoen heikosti Göteborgin oluita tarjolla Tukholmassa tänä viikonloppuna. Tukholma, Bishops Arms Linnégatan, 6.10.2019.

Warpigs Smoldering Holes

Brahegatanin pienimuotoisen pieniannoksisen session päätteeksi vähän tuhdimpaa kamaa Three Floydsin osaomistamasta Kööpenhaminan panimosta. Imperial stout, 9,6%, beigeä vaahtoa, musta olut. Makean romminen juoma, kahvia ja suklaata. Mausteisuus ja makeus ei onneksi täysin hallitsevia. Tämä on kohtuullinen tapaus. Jengiä valui hieman lisää sisään, ehkä Mikkeller tietää mitä tekee, mutta taatusti vuokra tässäkin sijainnissa kova lähellä Stureplania. Tukholma, Mikkeller Brahegatan, 6.10.2019.

Apex Apogee Session IPA

Toinen tuntematon ruotsalaispanimo, tämäkin kai Tukholman lähiseudulta. Cain 4,5 %, edellistä hieman sameampi. Kirpeän hedelmäinen, edellistä kuivempi, herukkaisuutta tässäkin. Raikasta on vaikka ohuehko, ei takapotkua tässäkään. Baarissa lisää klassista rockia. Who, Ramones, Them, Lou Reed, Faces, Talking Heads, Bowie, Derek and the Dominoes. Tukholma, Mikkeller Brahegatan, 6.10.2019.

Unibärsum Treasure Pants DDH


Mikkellerin viimeisin Sthml-baari Brahegatanilla, aiemmat yritykset kai jo kaatuneet, täällä odotetusti hyvin tilaa. Samanlainen sisustus kuin kaikissa muissakin konsernin toimipaikoissa. 24 hanaa, paikallisen tuntemattoman tuottajan NEIPAA, 6,2%, Mosaic, El Dorado, Loral ja harvinaisempi Moutere. Hilpeästi vain 10 IBU. Melko kirkas olut, herukkaista makeaa hedelmää runsaasti. Ei katkeroa ja mallasrunko jää heikoksi. Ei mitään virheitä, mutta on lähdetty tekemään olutta aivan väärään suuntaan, minun mieltymyksiä ajatellen. Hämmentävästi baarin soittolistalla Peter Gabriel, Stones, Iggy Pop, Hendrix ja BÖC. Tukholma, Mikkeller Brahegatan, 6.10.2019.

Uppsala Snakehead IPA

Söderissä ei juuri baareja avoinna sunnuntaina päivällä, joten valuin Slussenin jättityömaan sivuitse Gamla Staniin, jossa Ardbegin baari uinui, mutta oli auki. Uppsalan nimikkopanimolta kirkas meripihkainen IPA, 6,6 %, 50 IBU. Pihkainen, yrttinen, maltainen, ei sitrusta, suhteellisen katkera. Tämä on yksi NEIPA-villityksen sivuvaikutuksista, uudet tekijät luulevat, että West Coast IPAssa ei ole sitrusta. Harmittavan yleinen ilmiö. Ei ihan huono, mutta muistutti siis britti-IPAa enemmän. Kokeilin burgerbaari Tritoniaa ja Norrmalmissa bbq-paikkaa Brisketiä, joissa molemmissa Untappdin mukaan kohtuudella luvassa craft-olutta. Molemmat olivat aivan täynnä syöjiä sunnuntaina klo 13-14, valitsin varmaan mahdollisimman huonon ajan. En yrittänyt sekaan, ei sentään niin kiinnostavaa. Tukholma, Ardbeg Embassy, 6.10.2019.

Skebo Drickar Stout


Taas kuulas syyspäivä Tukholmassa ja pörräilin aamupäivän ympäri Södermalmia. Hieman ennen avaamisaikaa kävelin Omnipollos Hattin ohi ja sain hanalistan ikkunasta näkyviin. Ei mitään kiinnostavaa, joten jatkoin Götgatanin yli Oliver Twistiin, taas kerran. Skebolta kevyttä stoutia, 4,2 %, maltaista, makeahkoa, vähemmän paahteisuutta. Ei katkeruutta, mutta todella puhdaspiirteistä ja laadukasta tavaraa. Tukholma, Oliver Twist, 6.10.2019.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Spike (La Débauche) De La Beer



Lådan uusi craft-baari, ensimmäinen vierailu minulle, hipsterisisustusta. Olutbaari lähempänä katua, taaempana ruokasysteemiä. Göteborgista Spiken tripla-IPAa, 9,5 %, baarin taulun mukaan ranskalaisyhteistyötä, mutta sille ei netistä löydy vahvistusta. Lievästi samea, tuoksussa sitrusta. Paljon hiilihappoa, kevyesti hedelmäisyyttä, yllättävän mauton, mutta ei varsinaisia epämiellyttävyyksiäkään. Mutta siis laimea tosiaan kaikin puolin, hieman jopa brut-tyyppistä meininkiä. Tukholma, Lådan, 5.10.2019.

Lilla Hopsingen Haze


Gamla Stanin pääkadulla on jo vuosikausia toiminut viskitislaamon nimeä kantava olutbaari, joka keskittyy ruotsalaisiin pienpanimotuotteisiin. Aiemmin brändinä oli Glenfiddich, nyt jo pitkään Ardbeg. Omituinen tapaus, en ole jaksanut ottaa selville nimeämisen taustoja. Baarin oluttaso ei ehkä nykyään ole aivan takavuosien vireessä, monet hanat on varattu teollisille Wisby-oluille. Paljon kuitenkin edelleen pikkupanimokamaa ja kokeilin tukholmalaista tuotetta Lilla Hopsingenilta. NEIPA piti olla, 5,0 %. Kinuskinen ulkonäkö, mutta ei siis NEIPAn sameutta. Ohut, pihkainen, karkeasti hedelmäinen. Peräti 150 IBU, mutta se täytynee olla pelkkä vitsi. Ei katkeruutta juuri ollenkaan. Ehkä pitkään nielaisun jälkeen jotain kuivaa löytyy, mutta ei homma toimi niin kuin pitäisi. Baarin Untappd-taulussa eritellään oluiden ABV:n ja IBUn ohella myös kalorit. Tukholma, Ardbeg Embassy, 5.10.2019.