Alkon uutuusmaistelu 2.10.2026

Reippaasti 11 olutta tällä kertaa Arkadian yläkerroksessa maisteltavana. Ykkönen on keskiruskea, makean maltaiset aromit. Täyteläistä makeutta on maussa, varsin puhtaasti. Ei katkeroa oikeastaan ollenkaan. Toisena tummanruskea liemi. Neutraali, lievästi paahteinen tuoksu. Maku on kuivahkon maltainen, melkoisen vaisu, mutta ei mitään  epämääräistä. Jälkimaku uupuu tästäkin. Kolmas on kirkas ja vaalea. Makea vähän outo odööri. Maussa on lievää happamuutta, hieman estereitä, mutta melko tunkkainen kokonaisuus. 

Nelosessa punertavaa tummaa ruskeaa. Kunnon lämpimät aromit, makeaa paahteista mallasta. Hyvin paksu täyteläinen maku. Lähes siirappista makeutta, soijakastiketta. Katsoin jo tässä vaiheessa avauskvartetin identiteetit. Ensimmäinen oli Ayinger Festmärzen, 5,8 %. Ei yllätystä tässä. Toisena Thornbridge Winter Warmer, 6,5 %. Olisi voinut odottaa tältä enemmän. Kolmonen Nokia Keisari West Coast IPA, 5,0 %. Hahhah, onpa taas kovin kehno tuote suurelta pienpanimolta. Neljäs Lervig Rackhouse Paragon 2022, 14,4 %. Huhhuh, ilmankos tuntui täyteläiseltä. 

Numero viisi on tummahkon ruskea. Paksua täyteläistä aromia nytkin. Erittäin makeaa, jopa sokerista lientä. Jopas nyt on imelää kamaa tarjolla. En tykkää ollenkaan, mutta lämmittävää juomaa talvi-iltoina taatusti. Kuutonen on vielä tummempaa ruskeutta. Savuinen mausteinen aromi. Paksulta tuntuu tämäkin. Maku on huomattavasti ohuempi, nyt on kuivaa kevyttä paahdetta. Ei enää oikein savuinenkaan, ainakaan paljoa. Tavallaan miellyttävä. Seiska samaa väriä. Paahteista maltaisuutta tuoksussa. Maku on epämiellyttävän juureksinen, kuiva, mutta ei puhdas ollenkaan. Erikoinen, tällaista en muista pitkään aikaan saaneeni. Ehkä vähän paranee ensihörpyn jälkeen, mutta en kyllä innostu.

Kahdeksannessa taas sama rungon ruskea väri, nyt myös hyvin tummaa vaahtoa. Perusmaltainen tuoksu. Maku on pehmeän maltainen, keskitäyteläinen, lievästi kirpeä, kuivahko. Varsin miellyttävää, ehkä session tasapainoisin tähän mennessä. Numero viisi oli Baladin Xyauyu Riserva Teo Musso 2020. Puolen litran pullolla hintaa 35,85€. 14,0 %. Hiilihapoton barleywine. Sherry tai madeira tosiaan tulee mieleen eikä yhtään miellyttävällä tavalla. Kutonen on A. Le Coq Jõuluporter, 6,5 %. Seiska on Beer Hunter's Mufloni Huurupukki, 7,0 %. Baltic porter. Masentavasti taas jokseenkin epäonnistunut tuote kotimaiselta toimijalta. Numero kahdeksan sitten Lervig Konrad's Stout, 10,4 %. Todellakin kuivan miellyttävä vahva stout, vahvuus peittyy hienosti. 

Yhdeksikkö jatkaa samaa väriskaalaa, tummanruskeaa. Hyvin kahvinen makean mausteinen kanelinen aromi. Maussakin korvapuustimaista leivonnaisfiilistä. Ei överimakea, jollain tavalla jopa toimii. Kymppi samaa sävyä, ehkä aavistus punertavampaan suuntaan. Nyt on kuivempi tuoksu, ehkä vähän tervainenkin. Ohut kuivan paahteinen maku. Paksujen pommien jälkeen tuntuu liiankin ohuelta, mutta puhdasta ja miellyttävää tummaa janojuomaa. Viimeinen 11 on sitten meripihkainen, kirkas. Hyvin pyökkisavuinen kinkkuinen tuoksu. Maku on samaa tasoa, voisi arvata Schlenkerla Eicheksi. Tervaleijonaa, salmiakkia, savua, mallasta. Monipuolinen herkku. 

Ysi oli Omnipollo Andromeda 2026, 12,4 %. Kymppi jokseenkin yllättäen Guinness Special Export Stout, 8,0 %. Kylläpä juotavuus on mallissaan ja jopa ohuus pääsi kyllä yllättämään. Viimeinen oli tietenkin Eiche.

Roineenpuiston syysmaistelua, 2026

Parin kuukauden välein on maisteltu porukalla uutuusoluita Ville Harjun, Juha Heinäsen ja Teemu Mikosin kanssa, viimeksi elokuun alussa. Nyt oli vuorossa alkusyksyn tuotteet, toki kellareista oli kaivettu kaikenlaista muutakin. Homma käyntiin Portugalista Ophiussa Eclipse IPAlla. Humalina Eclipse, Citra, tölkitetty 150526, 7,0 %. Vaaleaa ja sameaa. Ananaksinen, pehmeää, kuivaa. Jopa hieman katkeruuttakin. Seuraavaksi uutta kamaa Keravalta, Factory Fixed Expressions, tupla-IPA, 8,0 %. Tölkitetty 29.9.2026. Nelson Sauvin, Motueka. Maitoinen, mausteisempi hedelmäinen tapaus. Kuivempi, katkeroakin enemmän. Yllättävän särmikäs, Nelson Sauvin tässä eniten tuntuu maussa. FrauGruber Pils 4,8 %.  Hallertauer Mittelfrüh, Hallertauer Select, Tettnanger, Opal. Nuo humalat Untappdin mukaan, tölkissä mainittu myös Hallertauer Hersbrucker. Aiemmin olen juonut tuorehumaloitua pilsiä samalta panimolta. Lievästi utuinen. Mallasta, hedelmäisyyttäkin. Kuivaa, mutta ei katkeraa. Ihan ok modernilla twistillä, kukkainen kokonaisuus. 

Sodankylästä Paihalas Bear The Dreams, 7,6 %. Villihiivakamaa tietysti. Punainen, villi ja hapan tuoksu. Marjainen ja tamminen maku. Voisi olla happamampi. Vähän vaisu, vaikka puhdasta kuitenkin. Selvästi jäi nyt pettymykseksi. Smedsbo Slott Archangelus 2024 Ruotsista. 12,5 %, Bière des festivités. Tumman punaruskeaa, tuoksu vähän epämääräinen. Täyteläistä hedelmäisyyttä, pehmeää. Tyylinä kai brittiläinen winter warmer, toki paljon vahvempana. Ihan mukavaa, kuivuu loppua kohti. Tarton syyskuun alun festivaaleilta suoraan Pühaste 10. Imperial stout bourbon BA, 13,0 %. 24 kk tynnyrissä, spesiaalisekoitustölkki, joita ilmeisesti jaettiin festivaalin osallistujille. Aika suklainen tuoksu, vaniljaa. Suffelipatukkaa. Kuiva runko. Ei omaan makuun oikein väräytä, mutta kyllä tämä lajissaan toimii.  

Oregonin Portlandista Brujos The Staff III (The Gold Moon Edition), 6,7 %. IBU 60. NZ Style West Coast IPA. Aika kirkas, hyvin vaalea. Pehmeää, hedelmäistä, suhteellisen täyteläistä. Kuiva runko, puhdasta, lievät katkerot. Factory The Carrier, tupla-IPA, 8,0 %. Tölkitetty 29.9.2026. Motueka, NZ Cascade, Vic Secret, Galaxy. Taas vähän mausteita tuoksussa. Maitoinen, pehmeää, kuivaa trooppista hedelmäisyyttä. Raikasta ja tuoretta. Põhjala Drayman's Blend Whisky BA Stoutwine, vaahterasiirappia, Sauternesia myös. 11,5 %. Tuoksussa hikistä sukkaa. Maku on tunkkainen. Erittäin kuiva, mutta flätti ja tönkkö. Ei mitään eloa, kehnoa. Tavallaan hauskaa juoda välillä täysin pilalle mennyttä olutta. 

Smedsbo Slott Mare Nostrum Baltic Imperial Porter. 14.5 %, 2026. Kuivahko tamminen tuoksu. Pehmeyttä, nyt on makua kuohkeasti. Kuivaa, vaikka hedelmäisyyttäkin löytyy. Suklaata tulee jälkimaussa, lämpöäkin mukana. Wetterstadens Tuffe Uffes Piratlager, 5,6 %. Pientä utua, kevyt tuoksu, saippuainen. Hieman pahvinen, jää aika vaisuksi. Pōhjala Banaananen BA Imperial Stout, rommissa kypsytetty, 13,5 %. Hedelmäinen tuoksu. Nyt on pehmeämpää tavaraa, kuivaa. Hedelmää löytyy, banaani ei häiritse, suklaatakin, oikein hyvä.

Emporium Le Ketch Nano Cinco, 7e Anniversaire de l'Empo. NZ NEIPA, Peacharine, 6,8 %. Kanadasta maitoista vaaleaa sameaa IPAa. Hyvä hedelmäinen tuoksu. Pehmeää, raikasta, toimii hyvin. Sudden Death Alien Space Meal. 9,5 %, Sabro, Citra, Nectaron, Riwaka. Vaaleaa ja sameaa. Jopa maitoinen, pehmeää, tasapainoista. Erittäin hyvää. Lopuksi vielä Factory Solitary Motion, tripla-IPA, 10,0 %. Tölkitetty 29.9.2026. Riwaka, Nelson Sauvin, Wakatu. Maitoisuutta ulkonäössä. Trooppista hedelmää runsaasti tuoksussa. Raikasta, hyvin juotavaa. Loistavaahan tämäkin on. Mutta ei Sudden Death paljoa häviä, jos ollenkaan. Loistava sessio taas kerran, kiitokset kanssamaistelijoille.

Olari Emerald Ooze

Jo toinen uusi west coast Olarilta tällä viikolla. Nyt jo melkein sessio-kamaa, 6,1 %, Citra, Simcoe, Ekuanot. Pehmeää herukkaisuutta. Hyvä juotavuus. Hedelmäisyyttä trooppisesti mukavasti. Kuivaa on, vähän katkeroakin. Hieman täyteläisempi voisi olla, mutta Olarin laatu ei horjahtele. Olarin Panimo Konepaja, 30.9.2026.

Mark Biram & Tim Vickery: Mundiales

Pitch Publishingin uutuuden alaotsikkona ei ole yhtään vähempää kuin A South American History of the World Cup. Kyseessä on massiivinen opus. Täytyy heti sanoa, että kirjoittajat, joista selvä päätekijä on Biram, ovat haukanneet liian suuren palan. Teos jää pinnalliseksi vanhemman historian osalta, noin vuoteen 1982 asti, eikä tuo myöhemmältä kaudeltakaan mitään oleellista uutta. Tekstiä kyllä on runsaasti modernimmalta kaudelta, mutta se ei ole helppolukuista. Jostain syystä kirjoittajat käyttävät koukeroista kieltä ja harvinaisia sanoja. Jouduin vähän väliä tarkistamaan sanojen merkityksiä. Sellaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Biram on tuttu äskeisestä Kolumbia-kirjastaan, jossa hän onnistui selvästi paremmin. Tim Vickery on vanha World Soccerin Etelä-Amerikka -ekspertti. Hän yrittää ehkä kiteyttää pointteja tiheämmin kuin Biram, mutta ei hänkään pysty pelastamaan kokonaisuutta. Esipuheen on tehnyt itse David Goldblatt, joka 20 vuotta sitten onnistui kirjoittamaan kohtuullisen onnistuneen teoksen koko jalkapallon historiasta. Mundiales on julkaistu 2026, mutta tämän vuoden MM-kisat eivät ole teokseen ehtineet.  

Kirjoittajat aloittavat World Cup -historiansa Pariisin ja Amsterdamin olympiaturnauksista 1924 ja 1928. Se tuntuu aluksi oudolta, mutta pieniä perusteita tuntuu löytyneen, ilmeisesti jotkin tahot jopa kutsuivat Amsterdamin turnausta World Cupiksi. Runollisessa mielessä kirjoittajien ratkaisu on oikea, kirja saadaan käyntiin komeasti Uruguayn globaalilla dominoinnilla, kolme voittoa putkeen 1924, 1928 ja 1930. Mutta kuten sanottu, näistä alkuvaiheista ei saada oikein mainittavaa irti, kuvaukset ovat hyvin lakonisia. Seuraavan kommentin heitänkin jo vuoteen 1938, jolloin Brasilian ensimmäinen supertähti Leônidas ei mystisesti pelannut semifinaalissa Italiaa vastaan. On epäilty Mussolinin lahjontaa. Mutta ilmeisesti tähti ei vain ollut pelikunnossa ympäri Ranskaa matkustamisen ja uusintaottelujen jälkeen.

Toisen maailmansodan aikana huippupelaajia tuottanut Argentiina boikotoi vuoden 1950 kisoja Brasiliassa. Suhteet naapuriin olivat viileät ja isot tähdet siirtyivät Kolumbian laittomaan liigaan. Vuoden 1962 MM-voittojoukkueen kapteeni Mauro (Ramos) oli ehdolla isäntäjoukkueeseen jo 1950 19-vuotiaana, mutta tilalle valittiin katastrofaalinen toppari Juvenal. Vickeryltä varsin värikäs kuvaus Uruguayn voitosta. 1950-luvulta ei sitten juuri muuta uutta irtoakaan. Argentiinan häviö 1958 Ruotsissa Tšekkoslovakialle 1-6 nähdään suurempana käännekohtana. Argentiina hylkäsi taitopelin ja ryhtyi katkomaan vastustajien jalkoja. Suuntauksen muutti vasta César Luis Menotti 1974. Kieltämättä näinkin voidaan nähdä, mutta on se hieman yksinkertaistettu näkemys. Vuonna 1962 edellisen mestaruuden avainpelaaja Didi oli jo väsähtänyt ja pelasi alempana. Kirjoittajien mukaan uuden mestaruuden ratkaisi oikean laidan ihmejallittaja Garrincha, joka siirtyi keskelle Didin aiemmalle paikalle. Kuulostaa pätevältä. 

Vuoden 1966 kisat kuitataan omituisella poliittisella vuodatuksella. Peru saa ansaittua huomiota Meksikon ensimmäisissä kisoissa, mutta lyhyeksi tarina jää silti. Teófilo Cubillas oli nero, mutta tuntuu ilmaantuneen tyhjästä. Vuoden 1974 tarinassa Chilen supertoppari  Elías Figueroa saa samantapaista arvostusta, mutta eipä Chilen vaiheissa muuten ollut paljoa kerrottavaa. Näissä kisoissa Argentiinan sattumavalmentaja Vladislao Cap pudotti Hollanti-pelistä Carlos Babingtonin ja Mario Kempesin. Tilalle tulivat kevytsarjalaiset Carlos Squeo ja Agustín Balbuena, jälki oli sen mukaista. Tätä tapausta en muistanut. Francisco Marinho alias Marinho Chagas olisi ansainnut enemmän huomiota 1974, nähdäkseni oli vasempana pakkina samaa tasoa kuin Krol tai Breitner. Kirjoittajat pitävät Menottin älynväläyksenä 1978 pelaajien numerointia aakkosjärjestyksessä. He unohtavat Michelsin Hollannin tehneen samoin 1974, poikkeuksena tietysti Cruyffin 14. Coutinhon Brasiliaa 1978 kirjoittajat pitävät sympaattisena ja hieman väärinymmärrettynä ryhmänä. Vedotaan mm. Mar Del Platan mutakenttään, jolla Zicon ja Reinaldon taidot menivät hukkaan. Biram antaa ymmärtää, että buenosairesilainen Huracán olisi "sisämaajoukkue". Finaalista todetaan tutusti, että isäntäjoukkueen myöhästely, kiukuttelu René van de Kerkhofin kipsistä ja brutaali pelitapa eivät oikein vastaa Menottista sittemmin annettua kuvaa viihdyttävän hyökkäävän jalkapallon suosijana ja Bilardon vastapoolina.

Vuoden 1982 kuvaus keskittyy Brasiliaan, ei uutta tässä. Kirjoittajien mukaan Brasilia kaatui 1986 Telê Santanan tiukkapipoisuuteen. Huippuhyökkääjä Renato Gaúcho meni nukkumaan liian myöhään keväällä ennen harjoitusmatsia ja sai kenkää Santanalta. Huippupakki Leandro jäi pois protestiksi. En tästä ole oikein vakuuttunut, koska kisoissa pelasivat juuri heidän paikoillaan suurimmat onnistujat Careca ja Josimar. Argentiina 1986 saa tietysti pitkän tarinan, mutta Paraguay mainitaan vain yhdessä sivulauseessa. Biram irroittelee lopulta hyvin kuvatessaan 1990 Argentiinan tietä finaaliin, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Mukavaa tarinaa myös Maturanan Kolumbiasta, senhän Biram tuntee. 1994 valjusta Brasilian mestaruudesta ei ole juuri kirjoitettavaa. Syyksi tarjotaan USA:n hellettä. Marco Etcheverryn nimi kirjoitetaan väärin ilman teetä. 1998, ei uutta. 2002, en muistanut Paraguayn Nelson Cuevasin kahta huippumaalia vaihtomiehenä Sloveniaa vastaan. En ehkä nähnyt ottelua. Typerä valmentaja Césare Maldini ei käyttänyt Cuevasia pudotuspelissä Saksaa vastaan.

Vuoden 2006 kisoista ei taaskaan mitään mainittavaa uutta. 2010 tarinaa Bielsan Chilestä ja Martinon Paraguaysta, mutta tuttuja juttuja. Jostain syystä näissä Etelä-Afrikan kisoissa ilmiömäisesti menestynyt Uruguay ignoroidaan täysin. Diego Forlánia ei mainita kirjassa kertaakaan. Ilmeisesti Forlán on napannut Biramin tyttöystävän tai jotain vastaavaa. Mitään muuta selitystä asialle ei voi olla. 2014 kerrataan Sampaolin Chilen maineteot ja Kolumbian James Rodríguez saa mukavasti huomiota. Brasilian romahduksesta ei uutta kerrottavaa. Venäjän kisoista 2018 ihmetellään ansaitusti Perusta saapuneita 45000 kisaturistia. Homma loppuu Qatarin kisoissa 2022 Messin kruunaukseen. Olipa kova urakka saada tämä luettua. Ikävä kyllä kokemus ei ollut miellyttävä oikeastaan missään mielessä. Ilmeisesti vanhemmista ajoista ei enää ole uusia lähteitä käytettävissä. Ja uudemmista kuvioista pitäisi löytää jotain persoonallisempaa näkökulmaa. Oletan, että sellaisia vielä tuleekin esille.

Suomi - Valko-Venäjä

Olisi pitänyt tajuta viimeistään silloin, kun Ukrainan suurlähettiläs kritisoi ottelua. Tätä peliä ei olisi pitänyt pelata.

Olari 21 'Til Infinity

Olarin Panimo päästi hieman yllättäen myyntiin tämän uuden west coast IPAn suoraan hanaan, ei siis growlerin kautta. 7,0 %, tätähän tuli jo maistettua käymistankista pari viikkoa sitten. Nyt sentrifugattu ja täysin kirkas. Mukava hunajainen ja herukkainen tuoksu. Maussa hedelmäisyyden rinnalle tulevat maltaat ja havunneulaset, erittäin kuivasti. Katkeroakaan ei ole unohdettu. Toimii hienosti. Olarin Panimo Konepaja, 29.9.2026.

Nano Cinco Pas Toxique

Toinenkin kanadalainen uutuus Hakaniemessä, tämä Québecin kaupungista. 6,6 %, Citra, Southern Cross, Bru-1. Vaaleaa ja sameaa. Maitoinen myös. Tuoksu selvästi raikkaampi kuin Badlandsissa. Melonia, mangoa, aprikoosia, passionia ja papaijaa. Kuivaa on tämäkin. Tässä on jopa katkeruuttakin pieni vivahde. Oikein hyvää kamaa. Oluthuone Haka, 29.9.2026.

Badlands Provocative (2026)

Uutta kanadalaista Hakaniemessä, 6,5 %, Galaxy, Citra ja Nectaron, vaaleaa ja sameaa. Ananasta, mangoa ja passionia, mutta ei erityisen raikasta. Kuivaa hedelmäisyyttä kuitenkin mukavasti. Lievä pettymys huippupanimolta. Oluthuone Haka, 29.9.2026.

Tuju Bock (2026)

Lappeenrannasta tuttua bockia, mutta vuosiluku lätkäisty perään. Ehkä resepti muuttunut. Varsin tummaa meripihkan väriä. Maltaista, täyteläistä, vähän mausteistakin. Selvästi enemmän makua kuin 2020. Kuivaksi runko kääntyy, mutta ei sentään katkeraksi. Mukavaa tavaraa, se ei toki mikään yllätys. Barley & Bait, 29.9.2026.

Salama Cali Condors

West coastia Keravalta, 6,5 %. Strata, Bru-1, Columbus. Ruskeaa ja lähes kirkasta. Melko maltainen ja kuiva, vähemmän hedelmäinen. Pihkaa on kunnolla, joten meneehän tämä tyylin rajoihin. Mutta ei tämä nyt oikein kolahtanut. Barley & Bait, 29.9.2026.

Robert Rossen: Johnny O'Clock

Vieläkin löytyi YouTubesta lisää Burnett Guffeyn kuvaamia noireja. Tämä 1947 valmistunut teos oli pitkään kirjoittajana toimineen Robert Rossenin ensimmäinen ohjaus. Elokuva tapahtuu melkein kokonaan yhdessä New Yorkin kasinohotellissa. Dick Powell ei ole ehkä omimmillaan Casablanca-tyyppisenä kasinon osaomistajana. Rossenin itse kirjoittama tarina ei oikein lähde lentoon, junnaavia vaiheita on hieman liikaa, samoin ruumiita. Lee J. Cobb on erinomainen kyynisenä poliisina ja kirkassilmäinen Evelyn Keyes erottuu näyttävästä Powellin naiskaartista, jossa mukana myös Nina Foch ja Ellen Drew. Guffey on taas elementissään, klaustrofobisia otoksia saadaan hyvin sisätiloista. Vaikka leffa on viihdyttävä, niin jonkinlainen pettymys tämä oli.

Joseph H. Lewis: The Undercover Man

Noir-maanantai käyntiin YouTubesta viime maanantain tapaan Burnett Guffeyn kuvaustyöllä vuodelta 1949. So Dark The Nightin tapaan ohjaajana taas Joseph H. Lewis ja pääosassa Framedin tapaan Glenn Ford. Kyseessä on puolidokumentaariseen noirin alagenreen lukeutuva poliisiproseduraali. Tarkkaan ottaen Ford esittää valtiovarainministeriön agenttia eli ns. T-miestä. Kohteena on järjestäytynyt rikollisuus. Taustalla on Frank Wilsonin muistelmat Al Caponesta, mutta tarinaa on kovasti siirretty fiktion puolelle, käsikirjoittajana on entinen rikosreportteri Sydney Boehm ja tuottajana ohjaajadybyyttinsä jo tehnyt Robert Rossen. Leffa starttaa ratapihalta Night Has A Thousand Eyesin tapaan, mutta nyt kaupunki jää nimeämättä. Studiossa kuvatuissa katunäkymissä on kunnon rosoa ja Guffeyn työn jälki on muutenkin taas priimaa. Lewiskin saa homman rullaamaan hyvin, mutta itse tarina voisi olla terävämpi. Ford ei ole aivan parhaassa vedossaan ja Nina Foch on vaimona kovin valju. Kunnon noir tämä on, mutta ei aivan parasta tasoa.

Jerry Lewis: The Nutty Professor

Ranskan nouvelle vague -ohjaajien kriitikkovuosinaan lanseeraama auteur-teoria oli merkittävä tekijä elokuvaharrastuksen huippuvuosina 1980-luvun alkupuolella. Erityisesti arvostin heidän näkemystään amerikkalaisten ohjaajien merkityksestä. Mutta rajansa kaikella. Kun perehdyin ranskalaisten palvoman Jerry Lewisin tuotantoon, petyin pahasti. Tämä Jekyll & Hyde -tulkinta on ehkä Lewisin arvostetuin työ. En tykännyt komediasta yhtään. Lewisin uran alkuvaiheissa Dean Martinin kanssa oli jotain hohtoa lähinnä Frank Tashlinin ohjauksissa, mutta myös Tashlin teki parhaat leffansa ilman Lewisia. Lewis onnistui jatkossakin pilaamaan muiden töitä, esimerkkinä Martin Scorsesen heikoin teos King of Comedy. Katsoin nyt Nutty Professorin uudelleen yli 40 vuoden tauon jälkeen, olisiko se parantunut aikaa myöten. Vastaus on ehdottomasti ei. Arizonan Tempen yliopistomiljöössä on tiettyä tenhoa ja Stella Stevens on söpö, mutta muuten elokuva on pelkkää jööttiä. Lewis varmaan pyrki parodioimaan Dean Martinia Buddy Love -hahmolla, mutta tulos on avuttoman surkea. Elokuvassa ei minkäänlaista hauskuutta tai muutakaan kiinnostavuutta.

Englanti - Espanja 2-3

Wembleyllä Kansojen liigaa. Englannilla keskikentällä uusi mies Lewis-Skelly, Espanjalla oikea pakki Marc Pubill. Kevin Keeganille hiljainen hetki. Heti toisella minuutilla Guéhilla hirveä moka, Lamine Yamal rankaisi maalilla. 8. minuutilla Ferran Torres teki paitsiomaalin. Englanti pääsi sitten paremmin peliin, aika vaihtelevia tilanteita. Kuitenkin hieman höntsäilyfiilis, kaikki ei ollut pelissä. Ehkä se on MM-kisojen jälkeen ymmärrettävääkin. Torres pääsi taas läpi, surkea viimeistely. Puolen tunnin kohdalla vielä Olmolla hyvä paikka Yamalin esityöstä, mutta ohi meni. Jakson lopulla Englanti jyräsi ohi. Ensin 36. minuutiila kentän ykköspelaaja Gordon pääsi läpi eikä epäonnistunut. Neljä minuuttia myöhemmin Kane puski melko kaukaa, kimmahti Cucurellan reidestä sisään, olisi toki mennyt muutenkin maaliin.  Rodri kaatoi 53. minuutilla Bellinghamin, pallo pilkulle. Kane veti voimalla poikkipuuhun, harvinainen tapaus. Toki tukijalka luiskahti Wembleyn mutaisesta pohjasta. Tunnin kohdalla tapahtui lisää. Hienon kuvion päätteeksi Yamal veti ohi. Heti perään vaihtomies Álex Baena laukoi alanurkkaan ja mestarit olivat tasoissa. Ratkaisun teki taas kerran Real Sociedadin Mikel Oyarzabal, Baenan syötöstä upea nosto yli maalivahdin. Thomas Tuchel otti sisään mm. Leedsin Dominic Calvert-Lewinin, mutta ei mitään tulosta. On aina yhtä nautinnollista nähdä Englannin häviävän, varsinkin Wembleyllä. 

San Marino - Suomi 0-7

Kansojen liigan avausmatsi italialaista kyläjoukkuetta vastaan. Suomella on monesti ollut valtavia vaikeuksia tällaisia joukkueita vastaan. Jacob Friisin valmentajakauden alku on ollut raivostuttava, mutta ainakin hän sai joukkueen nyt vauhtiin. Nikolai Alho onneksi lopetti maajoukkueessa, mutta oikea pakki on edelleen suomalainen ongelma. Friis peluutti paikalla vitsikkäästi vasenta laitahyökkääjä Topi Keskistä. Mutta maaleja syntyi. 5. minuutilla Walta vapautti Pohjanpalon, jonka veto kimmokkeesta päätyi verkkoon. 14. minuutilla uusi hyökkääjä Svanbäck puski keskeltä sisään. Kolmaskin hyökkääjä Källman sai pallon sisään tarkall alanurkkavedolla. Haittapuolella Marhiev otti turhan kortin tällaisessa ottelussa. Tauon jälkeen Walta pääsi irti, 50. minuutilla upea ylänurkkalaukaus. Viisi minuuttia myöhemmin toinen soolomaali Waltalta. Lopussa vielä kaksi Pohjanpaloa, 79. minuutilla ohjaus alanurkkaan ja loppunumerot 88. minuutilla pilkulta. Toki hyvin näin, mutta eihän vastusta ollut nimeksikään. 

Evil Twin Monkish Even More Foggier Window 16 Year Anniversary Beer

Brooklyniin päätyneen tanskalaishiipparin juhlaolutta, 9,2 %. Humalina kaikkein tylsimmät valinnat eli Mosaic ja Nelson Sauvin. Sameaa ja vaaleaa. Melko neutraali tuoksu. Täyteläistä, keskikuivaa, hyvää hedelmäisyyttä. Hyvin kuivaa. Hyvä juotavuus. Ehkä tämä nyt uppoaa paremmin kuin Other Half. Ei raikkaus tässäkään aivan parhaimmillaan. Juova, 26.9.2026.

Other Half TEST Raw Concrete

Greenpeacen Viiankiaapa-mielenosoituksen läpi joutui rynnäköimään Pienestä kohti Juovaa. New Yorkista sumua paikallisen panimon kollabona, 8,0 %. Riwaka, Ramosa, Nelson Sauvin, Southern Cross, Columbus. Vaaleaa ja sameaa. Hyvää trooppista aromia. Pehmeää, täyteläistä. Sitruksia myös. Mutta ei katkeroa, ei oikein raikkauttakaan. Pettymyshän tämä oli. Juova, 26.9.2026.

Varikko Hazy Night 2 Back To The Pints

Huomasin vasta nyt, että Varikon ensimmäinen heizi Hazy Night oli hanalatkän kuvan perusteella homage Kissin Crazy Nights -biisille. Nyt on sitten tehty uusi versio erilaisella reseptillä. Jatkonimi lienee väännös back to the pits -sanonnasta. Takaisin sorvin ääreen. Sameaa on, mutta ei maitoisuutta. Makeahkoja trooppisia hedelmiä aromeissa. Hieman mausteinen maku, mutta silti intensiivistä hedelmäistä otetta. Ei oikein katkeruutta. Hieman kaksijakoiset fiilikset, mutta on tämä ainakin persoonallisempi veto mahtityylistä. Pien, 26.9.2026.

naïlo Pivo, side-pull -versio

Kun keväällä Kanadassa ja kesällä Tallinnan Tuletornissa ihastelin side-pull -hanoja, niin sain kuulla Pienen käyttäneen niitä jo vuosia. En ole sittemminkään asiaa huomannut, mutta nyt lopulta sain näköhavainnon Aikatalon ihmeestä. Tuttua oululaista pilsiä nyt siis asianmukaisessa formaatissa. Yrttistä maltaisuutta, kuivaa ja katkeraa. Raikkautta ja kuohkeutta on. Viime syksynä häiritsi ohkaisuus ja katkeruuden puute. Nyt ne eivät haittaa. Ehkä johtuu sivuvedosta, ehkä ei. Pien, 26.9.2026.

Sudden Death My Precious Southern Cross

Monkish-session jälkeen vielä lyypekkiläistä sessiosumua, 6,5 %, Southern Cross, Simcoe, El Dorado. Sameaa on tämäkin. Appelsiinin tuoksua. Väistämättä ohutta Monkishien jälkeen. Kirpeää makua, ihan puhtaasti. Pehmeää kamaa, ei katkeruutta. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Heads Nor Tails

Kolmantena sitten loogisesti tripla-IPA, 10,5 %, Citra ja Nelson Sauvin. Vaaleaa ja sameaa. Trooppisia hedelmiä aromeissa. Pehmeää nektarisuutta tässäkin. Juotavuus pysyy ilmiömäisenä. Ananasta, mangoa, aprikoosia, passionia. Aivan loistavaa on tämäkin. Tarkoitus oli vielä tsekata neljäskin Monkish, Hang My Boots, vaikka sen join jo yli kolme vuotta sitten Juovassa. Täproomin pienen annoksen hinta kuitenkin yllättäen pompahti viisi euroa kalliimmaksi, joten jätin nyt väliin. Ehkä lentolipuista tuttu dynaaminen hinnoittelu on tulossa myös olueen? Sama korotus koski näköjään jo aiemmin juotuja Monkisheja, jotka siis onnekkaasti ehdin hörsittyä tuulensuojaan nauruhintaan. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Never Sleep

Tuplasumua seuraavaksi. 8,4 %, Citra ja Motueka. Väri syvemmän keltainen. Tuoksun aromit eivät yhtä vahvoja kuin edellisessä. Maku on pehmeän mehuinen, hyvä juotavuus. Kuiva runko. Raikkautta on maussa hyvin, nyt ei ehkä katkeruus nouse esiin lopussa. Laadukasta juomaa jälleen. Täproom, 24.9.2026.

Monkish Metal Bones

Neljän päivän flunssatauon jälkeen paluu päihteiden pariin. Kaliforniasta kajahtanut kurkun kostuketta Keski-Pasilaan. Kuulemma jopa lentorahtina. Ensimmäisessä sumussa 7,2 %, Citra, Nelson Sauvin ja Krush. Vaaleaa ja sameaa. Oikein raikasta sitrustuoksua flunssan jälkimainingeissakin aistittuna. Maku on kirpeän kuivan mehuinen, oikein raikas. Pehmeää täyteläisyyttä. Ihan kuin olisi vähän katkeruuttakin. Täproom, 24.9.2026.

Matti Kassila: Tulipunainen kyyhkynen

Saattaa olla, että en ole ennen nähnyt tätä Tauno Palon viimeistä elokuvaa vuodelta 1961. Kassila ohjasi mustaa huumoria tarjoavan jännitysdraaman keskellä erinomaista Palmu-sarjaansa. Oikein mukavasti tämäkin leffa rullaa. Ollaan valmistautumassa rapujuhliin lääkäripariskunnan Snappertunan rantahuvilassa. Elokuva starttaa mustasukkaisuusdraamana ja muuntuu sitten Hitchcock-tyyppiseksi harhaiseksi väärä mies -takaa-ajotarinaksi. Lääkäri epäilee nuorempaa vaimoaan petolliseksi ja varjostaa tätä Helsinkiin, jossa homma lähtee perusteellisesti käsistä. Ehkä enemmän kauhua kuin noiria. Loppukäänne ei oikein istu saumattomasti tai oikeastaan mitenkään, mutta tavallaan sekin on viihdyttävä. Ylipainoinen 52-vuotias Palo näyttää 20 vuotta vanhemmalta ja uskottavuus lentää ikkunasta ulos viimeistään Helsingin jaksoissa. Erittäin nautinnollisia Helsingin kesänäkymiä riittää tässä kujanjuoksussa. Kuvausten jälkeen kuollut Anton Soini heittää näyttävästi neljä eri roolia.