keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Tired Uncle Hippie Uncle




 Chorizo-annoksen kylkeen vielä setähippiosastoa Espoosta. Kirkas APA, 6,3 %, CTZ, Simcoe ja Amarillo. Pihkaa tuoksussa, maussa trooppista hedelmää. Ei katkeroa, mutta pehmeää ja tuoretta. Oikein näppärää. Kuten aiemmin mainitsin, sosiaalinen tilanne jatkui päällä tänne asti, arvioihin käytetty panostus toissijaista.  Juova, 30.6.2021.

Tuju Multainen Noutaja



 Sateen hieman laantuessa paluu Juovaan. Baarikierroksen vahvin olut Lappeenrannasta, 10,5 %, imperial stout. Täyteläinen, suklaata, kuivahkoa, ei katkeroa. Mausteisuutta varsin vähän. Ihan hyvää tämä on, mutta maistelutilanne ei millään tavalla suotuisa tällaiselle oluelle. Juova, 30.6.2021.

Hartwall Helsinki Bryggeri Brewhouse Fruit Bomb



 Gigapanimo hankki viime talvena omistukseensa panimoravintolan Senaatintorin ja Kauppatorin väliltä. Ennustamaton sade pääsi yllättämään ja ikävänä yllätyksenä Brewhousen sisätilat remontin alla edelleen. Sisäpihaterassilla tilanne vaikutti alustavasti lohduttomalta, mutta satumaisella tuurilla seurueemme sai sadesuojan alta tilaa. Hedelmäpommi on APA, 5,8 %, 42 IBU. Koska sisätiloissa remontti jatkuu, niin tuskinpa olutkaan vielä on tehty paikan päällä. Epäilys kohdistuu siis konsernin Lahdessa sijaitsevaan Mattsson-yksikköön. Maku ainakin viittaisi sinne päin, koska hedelmäpommi ei ole minkäänlaista hedelmää nähnytkään. Hyvin maltainen siisti olut, jossa kohtuullinen katkeruus. Hyvin matalaotsaista meininkiä siis ja todennäköisesti saattaa jäädä viimeiseksi vierailuksi tässä ravintolassa. Helsinki Bryggeri Brewhouse, 30.6.2021.

Pyynikki Not Yeti Imperial Stout


 Toinen vierailu Esplanadin Pyynikki-hanahuoneeseen, aiempi kerta viime joulukuussa. Tarjonta vaikutti nyt aneemisemmalta, ei muita asiakkaitakaan. Päädyin testaamaan vahvaa porteria, 9,4 %, 100 IBU. Olut vaikuttaa toisaalta kuivalta ja toisaalta karamelliselta, vaikea päättää kumpaan suuntaan kallistuu. Ristiriitaisessa setapissa myös lievästi mausteisuutta. Ehkä tämä kuivempaa tasoa on, mutta en kuitenkaan innostunut, ei mitään ongelmaa sinänsä oluessa. Pyynikin Taproom, 30.6.2021.

Stadin Vakka-Suomen Prykmestar Vahva NEIPA





 Stadin Panimo on pystyttänyt pop-up -baarin kaupungin ytimeen Mikonkadun ja Esplanadin kulmaan. Luulin etukäteen kyseessä olevan jonkinlainen tiski kauppakeskuksessa, mutta tämähän on oikea baari hämmentävällä paraatipaikalla. Muutama pöytä terassillakin ja ohikulkevat ihmiset hieman erilaisia kuin vaikkapa William K Kurvin suunnilleen samankokoisella terassilla. Sisällä aika keskeneräinen tunnelma, hanaviritykset tilapäisen oloisia. Suvilahden oluiden tarjonta niin keveitä, että ei mitään mieltä baarissa sellaisia juoda. Ainoa vahvempi olut firman isommalta panimolta Uudestakaupungista, 7,2 %, ei tarkempia tietoja reseptistä. Todellakin sameaa on, vähähiilihappoinen, mehuinen. Ei niin täyteläinen kuin vahvuus antaisi odottaa, ohueksi runko tuntuu jäävän. Kohtuullisesti katkeruutta on mukana eikä tämä muutenkaan erityisen vastenmielinen ole. Ei ehkä niin raikas kuitenkaan kuin voisi olettaa, länsirannikolle on pitkä matka. Mutta selvästi onnistuneempi kuin konsernin Suvilahdessa tehdyt NEIPAt. Stadin Panimo Mikonkatu, 30.6.2021.

Mallassepät Smoky Road



 Hikinen kesäkuun loppu Helsingissä lopulta kääntyi hieman pilvisemmäksi ja uskaltauduin pitkästä aikaa kaupungin keskustaan kovia kokeneella polkupyörälläni. Juovasta löytyi rauchbieriä Naantalista, ei nyt ilmeisintä kesäbisseä, mutta en ole ennenkään antanut sesonkien vaikuttaa tilanteeseen. Toisaalta heti kärkeen sosiaalinen tilanne, joka jatkui eri muodoissa koko illan ajan, joten oluiden makuarviot ovat tavallistakin lakonisempia. 6,8 %, 33 IBUa, oikeaoppista pyökkisavua hyödynnetty, maltainen tumma olut, jossa suhteellisen kevyesti savua, mutta silti aika saumattoman intensiivisesti. Makeuttakin on. Maistelutilanne ei siis optimaalinen, mutta kyllähän tämä tuntui äärimmäisen hallitulta suoritukselta. Juova, 30.6.2021.

Ruotsi - Ukraina 1-2, jatko-ottelu

 Glasgow'ssa Juventusin Dejan Kulusevski avauksessa, mutta Atalantan Ruslan Malinovskyi penkillä. Ruotsi oli selvästi hallitsevampi ensimmäisellä puoliskolla, mutta tilanteita syntyi molempiin päihin. Jaremtšukilla ja Isakilla laukaisupaikat. 27. minuutilla Jarmolenko syötti poikki maalinedustan ulkosyrjällä vasemmalle, josta Zintšenko laukoi tyylikkään maalin. Puolen tunnin kohdalla Larsson oli yllättää Buštšanin vapaapotkusta. Ruotsi sai puoliskon lopulla pitemmän painostusjakson, joka tuotti tulosta 43. minuutilla. Forsbergin laukaus kimposi Zabarnyin jalan kautta verkkoon. 


Suhteellisen avonaista peliä toisella puoliskolla, Ruotsi edelleen niskan päällä.  Mutta 55. minuutilla Sydortšuk veti tolppaan Jarmolenkon syötöstä. Heti perään vastahyökkäyksestä Forsberg myös tolppaan. Kulusevskilla kaksi tekopaikkaa, välillä Jarmolenko veti heikosti. Ja Forsberg sai pallon vielä ylärimaankin. Ruotsi aktiivinen, Ukraina laiskempi. Malinovskyi tuli tunnin kohdalla sisään, ei saanut mitään aikaan. 


Jatko-ottelussa miestä kaatui kuin Raatteen tiellä. Ei mitään järjestelmällistä peliä, koko ajan joku oli loukkaantuneena. Rikkonainen peli lopetti maalitilanteetkin. Pahimmassa tilanteessa Danielssonin korkea jalka Besedinin polveen, joka vääntyi pahasti. Suora punainen, ehkä ratkaisun siemen. Ukraina pääsi vähän enemmän hyökkäämään ylivoimalla ja 121. minuutilla ratkaisu. Zintšenkon tuhannes keskitys luukulle ja nyt vaihtomies Artem Dovbyk puski hallitusti maalin. Hienoa, ettei pilkuille menty. Ruotsi oli epäonnekas, mutta täysin oikeutettu putoaminen, koska joukkue pelasi vastenmielistä antijalkapalloa alkulohkossa. 


tiistai 29. kesäkuuta 2021

Englanti - Saksa 2-0

 Wembleyllä isänniltä suurimmat tähdet  Foden ja Mount poissa, Saksalta Gündoğan ja Gnabry. Saksa otti aloitteen, mutta muuten koko puolisko varsin tasaista. Hitaahko tempo ja varovaista rakentelua. Rice kaatoi läpiajavan Goretzkan, vapaapotku 16 metristä, mutta ei tulosta. Sterlingillakin vetopaikka, mutta Neuer torjui. Puoliskon lopussa Kane sai paikan saksalaisten virheestä, mutta ei ehtinyt reagoida. 


Hyvin tasaisena jatkui toinenkin puolisko. 48. minuutilla Havertzin kova veto, Pickford pelasti. Hyvin aneemiselta tuntui pitkään, odottava tunnelma. Tilanne raukesi 75. minuutilla, Shaw' n syötöstä Sterling, kentän paras pelaaja, onnistui maalinteossa. Saksa sai kaksi erinomaista tasoitustilannetta ja molemmat mokasi mennyt mies Thomas Müller. Ensin surkea vapaapotku 20 metristä ja sitten läpiajosta ohilaukaus. 85. minuutilla lopullinen ratkaisu, nyt vaihtomies Grealish keskitti luukulle ja Kane lopulta onnistui pukkaamaan häkkiin. Saksa ei enää toipunut, Jogi Löwin ura oli nyt tässä. 


Moose on the Loose Sahti 2021


 Toistaiseksi viimeisillä Urhon sahtipäivillä 2019 tuli maistettua porilaisen hirvipanimon sahtia. Nyt panimo on vetämässä viimeisiä hetkiään, kun Kalle Hirvikoski siirtyy Tampereelle Himon hommiin. Uutta juhannussahtia tarjolla, 9,0 %. Punertava väri, makeaa banaanin tuoksua. Maku kuivempi, leipäinen. Ei epämiellyttävä, karamellia, hyvä juotavuus. Pien Brewpub, 29.6.2021. 

Pien Puma Pride


 Kiinnostavampi Pienin juhannusuutuuksista, tupla-IPA, 8,0 %, Citra, Mosaic, Enigma, Amarillo ja Nelson Sauvin. Sameaa ja vähän rumalla tavalla tällä kertaa, ei kuulautta.  Sitrustuoksua, makeahkoa hedelmäisyyttä, trooppista kamaa. Pehmeää ja täyteläistä on, mehuinen. Hyvä juotavuus tässä vahvuudessa, raikasta, mutta ei katkeruutta. Ei ehkä aivan parhaiden kevään Pien-growlereiden tasoa, mutta maistelutilanne saattaa vaikuttaa. Pien Brewpub, 29.6.2021. 

Pien Love Tester


 Uutta Pien-tuotantoa, sessio-IPA tämäkin, 5,5 %. Citra, Centennial, Strata ja Azacca. Sameaa, mutta ei läpitunkevasti. Trooppista hedelmää, mutta myös yllättävän maltainen. Lievästi makeutta, ei katkeroa. Ohueksi jää, mutta hyvää sessiokamaa. Silti lievä pettymys, koska edellinen Alpenstrasse oli selvästi parempi. Pien Brewpub, 29.6.2021. 

FrauGruber Pien Devious Alpenstrasse


 Baijerilaissörnäisläinen yhteistyökeitos, sessio-IPA, 5,3 %, Talus, Amarillo ja Idaho 7.  Herukkaa ja sitrusta tuoksussa. Sitrusta löytyy maussakin, joka on vähän ohut. Todella kuivaa, jatkuu jälkimaussa myös yllättävn voimakkaana katkeruutena. Puhdasta ja todella kuivaa, oikein mukava ryhdikäs lopputulos. Pien Brewpub, 29.6.2021. 

Ranska - Sveitsi 3-3, jatko-ottelu, rpk 4-5

 Odotetusti Ranska aloitti Bukarestissa hallitsevammin, mutta ei maalipaikkoihin asti. Sitten 15. minuutilla Sveitsin Zuber syötti vasemmalta maalilla ja Seferovic pukkasi hallitusti alanurkkaan, toppari Leglet todella avuton. Ranska anemisoitui tämän jälkeen pahasti, Sveitsi pystyi rikkomaan toistuvasti ja rakensi omia hyökkäyksiään järjestelmällisesti. Ranska yritti ratkaisuja kaukaa, mutta ei niissäkään osoitetta. Vauhtikin hidastui, Ranska omituisen passiivinen. 


Toisella puoliskolla alkoi tapahtua. Deschamps varmaan otti hiustenkuivaajan käyttöön pukuhuoneessa, mutta ei heti näkyvää tulosta. Steven Zuber todella vahva ja hankki rangaistuspotkun VAR-tarkistuksella, peli jatkui aika kauan tilanteen jälkeen. Ricardo Rodriguez mokasi pilkun, Lloris pääsi torjumaan. Heti perään Benzema rankaisi, ensin pompotteli tasoituksen soolosuorituksella ja sitten johtoon Mbappen ja Griezmannin esityöstä. 75. minuutilla peli näytti ratkeavan, Pogban upea ylänurkkaveto vei Ranskan jo 3-1 -johtoon. Sveitsi ei yllättäen kuitenkaan luovuttanut. 81. minuutilla Mbabun keskityksestä Seferovic puski voimalla verkkoon kavennuksen. Vaihtomies Gavranovic ehti tehdä paitsiomaalin ja sitten 90. minuutilla oikea tasoitus alanurkkaan Pogban menetyksen jälkeen. Yliajalla vielä Sveitsin vaihtomies Mehmedillä tekopaikka, mutta vielä parempi Ranskan vaihtomies Comanilla, veto ylärimaan. Jatko-otteluun kuitenkin mentiin taas. 


Jatko-ottelussa melkoisen kevyttä tempoa, kalpea Benzema vaihtoon, veteraani Giroud sisään. Tasaisesti pelattiin, Mbappella ja Pavardilla paikkoja, myös Giroudilla, mutta Sommer torjui. Lilian Thuramin poika Marcus sisään. Rangaistuspotkukilpailussa kaikki sveitsiläiset onnistuivat, Ranskan suurin tähti Kylian Mbappe viimeisenä laukaisijana epäonnistui, Sommer torjui. Sveitsille ansaittu voitto.
 



maanantai 28. kesäkuuta 2021

Kroatia - Espanja 3-5, jatko-ottelu

 Hämmästyttävä spektaakkeli Kööpenhaminan Parkenilla. Kroatia näytti jo etukäteen hävinneeltä, kun Perisicillä korona ja Lovren pelikiellossa. Tunnusteleva alku, Espanja silti hallitsi. 20. minuutilla ennennäkemätön tilanne, helppo Pedrin palautus kaukaa maalivahti Unai Simonille, pallo pomppi maaliin. Espanja ei mennyt shokkiin, tai ehkä meni, mutta kokosi itsensä. Hallinta jatkui ja 38. minuutilla tasoitus, Sarabia sai pallon reboundista ja viimeisteli onnistuneesti.


Ennen tunnin täyttymistä Espanja pääsi lopulta johtoon hallittuaan tapahtumia varsin selvästi. Azpilicueta pääsi puskemaan varsin vapaasti luukulta. 10 minuuttia myöhemmin Kroatialla tasoitustilanne, Gvardiol pääsi vetämään läheltä, Unai Simon torjui kuitenkin. Peli jatkui hyvin avoimena. Morata teki paitsiomaalin ja sitten 77. minuutilla jo ratkaisulta tuntuva maali Ferran Torresilta, Kroatian puolustajat täysin ulkona tilanteesta. Kroatia kuitenkin nousi sillasta jatko-otteluun. Vaihtopelaajat Orsic ja Pasalic saivat pallon häkkiin espanjalaisten mokaillessa kunnolla. Tätä en odottanut, todella vaikuttava suoritus Kroatialta. 


Jatko-ottelussa Kroatian voimat hiipuivat, vaikka Kramaricilla oli ensimmäinen avoin maalintekopaikka. Morata ja Oyarzabal saivat pallon maaliin, Olmokin vielä sai tolppaan. Kroatia kaatui saappaat jalassa, mutta Espanjalle ei vieläkään voi oikein suurta menestystä ennustaa. 

 

Whiplash Covered In Dust


 Irlannista tummahkoa IPAa, 6,8 %, Columbus, Simcoe, Amarillo. Sameaa on, trooppinen tuoksu. Makeaa on, karamellista, lähes imelyyttä. Mallaspohja nyt vaikuttaa Golden Promisea ja Crystalia, kokonaisuus menee aivan liian makeaksi, eikä katkeruuttakaan löydy. Tämä jäi selväksi pettymykseksi. Panema, 28.6.2021.

CoolHead Walk Of Life


 Dire Straitsin 80-luvun klassikon mukaan nimetty vanhan koulun IPA Tuusulasta, 7,0 %, 88 IBU, Centennial pääroolissa. Kirkas ja meripihkainen väri, havuja löytyy, yleisesti hedelmäisyyttä. Kuivaa ja todellakin IBU-arvon lupaamaa katkeruutta. Aika kivaa, kyllä CoolHead taipuu perinteisessäkin lajissa kohtuullisen hyvään tulokseen. Panema, 28.6.2021.

Apex New Pyramids DIPA


 Örebron seudulta tupla-IPAa, 8,0 %, Citra, Simcoe ja Cashmere. Samea, vaalean keltainen, hyvin sitruksinen tuoksu. Maku hieman makea, karamellinenkin, mutta sitrus ja trooppiset hedelmät maistuvat myös. Bäst före 120522. Ei katkeruutta, ei tunkkainen, mutta ei korostetun raikaskaan. Ihan ok, mutta ei säväyttänyt. Maltainen Riekko, 28.6.2021. 

 

Rocking Bear Teljä Hazy IPA


 Porista heiziä, 6,5 %, peräti 95 IBU. Sameaa on, sitruksinen ja havuinen tuoksu. Maku on hieman mausteinen, vähän kuin belgiestereitä, hailakammin hedelmäinen, vähän saippuainen. Ohut ja kuiva, mutta hiilihappoa liikaa. Ei katkeroa, mitenkähän IBU-lukuun on päästy näillä eväillä. Hedelmäisyyttä voisi olla enemmän ja happoja vähemmän, paintissa oli vähän tekemistä. Maltainen Riekko, 28.6.2021.

Salama Neon Beast


 Kuuma Helsinki-päivä, Konepajalla espoolaista palea alea, 6,0 %, Citra sinkkuhumalana. Samea ja vaalea,  herukan tuoksua. Maku trooppishedelmäinen ja herukkainen, raikas ja mehuinen. Mallasta ei oikein erota, ei myöskään katkeruutta. Nykyaika kun on mikä on, niin toimii ihan mukavasti. Konepaja Biergarten, 28.6.2021.

Belgia - Portugali 1-0

 Sevillan helteessä Bruno Fernandes, Mertens ja Carrasco poissa, mutta molemmat Hazardin veljekset avauksessa. Portugalin Jota sai ensimmäisen tilanteen, mutta Belgia alkoi jauhaa, ei tosin täysin yksipuolisesti, Portugalillakin systemaattisesti rakennettuja hyökkäyksiä. Melko hidasta tempoa, varovaistakin peliä. Cristiano veti kovaa vapaapotkusta maalia kohti, mutta Courtois hyvin mukana. Jakson lopulla Belgia laittoi isomman vaihteen, Lukakua revittiin ilman rangaistuksia läpijuoksussa, Meunier kokeili ulkosyrjällä, mutta ohi. 42. minuutilla rakennettiin Thorgan Hazardille laukaisupaikka ja todella onnistunut kierteinen kova veto 18 metristä verkkoon, Rui Patricio ei ehtinyt mukaan.

 
Ensipuoliskon lopulla Palhinha teloi De Bruynen, joka joutui jättämään kentän toisen puoliskon alussa. Palhinha jatkoi rikoksiaan senkin jälkeen vain yhdellä varoituksella, vaikka ulosajo olisi ollut vähintäänkin kohtuullinen. Ote siirtyi täysin Portugalille, Belgia antoi liian helposti tilaa ja luotti vain vastahyökkäyksiin. Niissä Lukaku otti pallon hyvin haltuun, mutta ei päässyt pitemmälle. Portugalille syntyi useita tasoituspaikkoja, useat Courtois torjui, parhaasta paikasta Guerreiro kiskoi matalan vedon tolppaan. Renato Sanches oli todella hyvä. Peli oli rikkonaista ja Belgia selvä pettymys hyökkäyssuuntaan, vaikka Eden Hazard tuntui nyt olevan lähes entisessä kunnossaan. Tietysti hieman sääli, että Portugalin tasoinen joukkue tippui jatkosta. Sydäntä lämmittää kuitenkin valtavasti se, että Cristiano Ronaldon ja Pepen turnaus loppui tähän. 

 

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Gary Thacker: Beautiful Bridesmaids Dressed in Oranje



 David Winnerin erinomainen Brilliant Orange ilmestyi 2000. On siis korkea aika julkaista uusi kokonaisesitys Hollannin 1970-luvun jalkapallojoukkueesta. Kun kuulin tästä Thackerin hankkeesta, pistin teoksen heti ennakkotilaukseen ja 14.6. se kilahti Kindleen. Thacker käyttää näppärästi morsiusneitovertausta. Kahdesti joukkue pääsi kirkkoon (MM-finaaliin) ylivoimaisilla esityksillä, mutta alttarille ei koskaan. Hollanti on Thackerin ja minun mielestä kirkkaasti paras joukkue, joka ei voittanut maailmanmestaruutta. Muitakin ehdokkaita on, mutta tämä Hollannin joukkue teki kaksi yritystä. On kiinnostavaa, että näistä epäonnistuneista joukkueista kirjoitetaan kirjoja (Unkari 1954, Brasilia 1982, Tanska 1986), mutta monet maailmanmestaruusjoukkueet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Gary Thacker on syntynyt 1957 ja on erityisesti Barry Hulshoff -fani. Hulshoff tunnetusti menetti polvivamman takia molemmat MM-finaalit. 


Mikään kirjallinen mestariteos Thackeriltä ei ole irronnut, mutta paneutumista ja intohimoa kyllä on. Teoksen rakenne on kronologinen, esihistoria vuoteen 1970, Feyenoordin ja Ajaxin seurajoukkuemenestykset 1969-73, MM-kisat 1974, EM-kisat 1976, MM-kisat 1978 ja lopuksi myöhemmät vaiheet.


Vuonna 1974 Hollannin maajoukkueen menestyshistoria muistutti naapurimaata Luxemburgia. Aivan varhaisissa olympialaisissa menestystä tuli ja 30-luvulla käytiin kahdessa MM-lopputurnauksessakin. Hyvin vaisua menestys kuitenkin oli. Ammattilaisuus saapui Hollantiin vasta 1954. Tämä edeltävä osa kirjasta on ehkä pakollinen pulla, mutta kovin luettelomaiseksi se jää. 


Thacker korostaa, että Ajaxin valmentaja Michels muutti 1970 4-2-4:n 4-3-3:ksi Feyenoordin malliin ja hankki Neeskensin täydentämään Gerrie Muhrenin ja Nico Rijndersin keskikenttää. Michels kuitenkin peluutti Neeskensiä aluksi oikeana pakkina. Thacker sentään myöntää Neeskensin pelanneen puolustajana EC-finaalissa 1971.


Kun ensi kerran kuulin Ajaxista, mainittiin Johan Cruyff ja Piet Keizer samaan hengenvetoon. Onko Keizer unohdettu nero, kuten Thacker antaa ymmärtää? Suhteet Michelsiin olivat kireät ja kun Rensenbrink syrjäytti hänet MM-kisoissa 1974, Keizer lopetti koko uransa siihen. Cruyff arvosti myöhemmin vanhoista Ajax-miehistä eniten Krolia ja Keizeria. 


Thacker tarjoaa mielenkiintoista taustoitusta Hollannin libero-ongelmasta 1974. Hulshoff ja Aad Mansveld olivat loukkaantuneina, Rinus Israel keskenkuntoisena ja Ajaxin saksalainen Horst Blankenburg kieltäytyi. Ergo Arie Haan. Ja laitapakki Wim Rijsbergen toppariksi. Haan tunnetusti vastusteli aluksi roolia. Thacker väittää, että ilman Haania keskuspuolustajana Länsi-Saksan kisojen näytöstä ei olisi nähty. Hulshoff ja Israel olisivat taanneet tiukan puolustamisen, mutta hyökkäys olisi kärsinyt. Mahdollisesti, mutta Hulshoff oli tehokas myös hyökkäyksissä. Ja finaalissa Haanin kokemattomuus kostautui Müllerin maalissa.


Gerrie Muhrenin poissaolon syyksi tarjotaan nyt pojan sairaus. Itse kisoista ei tunnu irtoavan uutta Thackerilta. Luokkaantuneella Rensenbrinkillä oli sponsorisopimuksessa pykälä esiintymisestä finaalissa, mutta summa ei ollut ratkaiseva. Rensenbrink vain halusi pelata. Ei olisi kannattanut, mutta tauolla korvaajaksi ei tullutkaan Keizer vaan Kerkhofin vanhempi kaksonen.


Hieman lisää tietoa Cruyffin ja Jan van Beverenin kiistoista. Mitä ilmeisimmin van Beveren oli vielä parempi maalivahti kuin olen ymmärtänyt ja olisi voinut olla supertähti sekä 1974 että 1978. Joskin vanhanaikainen viivalla pysyvä maalivahti, mutta se olisi riittänyt 70-luvulla.


Hyvää kuvausta EM-karsinnoista 74-76, joissa Suomikin mukana. Timo Rahja mainitaan, ei muita suomalaisia. Thackerin mukaan Hollannin peli saattoi huipentua kotivoitoissa Puolaa ja neljännesfinaalin Belgiaa vastaan. Sekä Cruyff että Rensenbrink olivat huippukunnossa. Zagrebin semifinaalissa Tšekkoslovakiaa vastaan tutusti ylimielisyys ja sisäiset ristiriidat johtivat tappioon. Myös Cruyffille sattui huono päivä. Turhamainen erotuomarikatastrofi Clive Thomas ei auttanut asiaa, kun ehkä arvokisojen laadukkain punakorttikolmikko nähtiin tässä pelissä. Willem Van Hanegem, Johan Neeskens, Jaroslav Pollák.


MM-karsinnassa Rotterdamissa lokakuussa 1976 Pohjois-Irlantia vastaan George Best teki paluun maajoukkueeseen ja jallitettuaan kolme hollantilaista Best pisti vielä pallon Cruyffin längistä. Lopputulos 2-2.


Apuvalmentaja Zwartkruis kaavaili Rensenbrinkille Argentiinan kisoissa Cruyffin kaltaista vapaata roolia, mutta Happel ja pelaaja itse eivät innostuneet. Van Hanegemin on arveltu jääneen pois siksi, että Happel ei taannut avauspaikkaa. Thackerin mukaan oikea syy oli se, että Van Hanegem halusi jakaa sponsorirahat tasan kaikkien kesken kuten 1974. Täysin uskottavalta sekään ei tunnu. Ehkä 34-vuotias Alkmaarissa jäähdyttelevä keskikenttämaestro ei vaan enää luottanut kykyihinsä. Maalikone Ruud Geelsin putoaminen Argentiinan koneesta on mysteeri Thackerillekin.


Hollannin rytminvaihdos Argentiinassa kehnon alkulohkon jälkeen menee Thackerin mukaan Zwartkruisin piikkiin ja Happel jää voimattomaksi keulakuvaksi. Lähteenä lähinnä Zwartkruisin myöhäismuistelmat. 1992 kuolleen Happelin näkemys jää tuntemattomaksi. Thacker ylistää Piet Wildschutia, joka korvasi loukkaantuneen Neeskensin Itävalta- ja Saksa-otteluissa. 20-vuotiaasta Wildschutista ei sittemmin paljoa kuultu. 30-vuotiaana hän muutti USA:han ja perusti softafirman.


Thacker siteeraa useita hollantilaisia, jotka uskovat lahjotun tuomari Gonellan jotenkin kääntäneen voiton vielä Argentiinalle, vaikka Rensenbrinkin viime hetken tolppalaukaus olisi mennyt sisään.


Loppuosassa käydään taas luettelomaisesti läpi uudempia vaiheita. Enemmän tekstiä EM-voitosta 1988 ja sittemmin Ruud Gullitin ja valmentaja Thijs Libregtsin riidoista. Vuoden 2010 finaalissa Thacker näkee Hollannin tuhlanneen kaikki hienot perinteensä, mutta jaksaa vielä uskoa uuteen sukupolveen. 


Jo esipuheessa paha virhe. Puskas ei suinkaan loukkaantunut 1954 MM-semifinaalissa vaan alkulohkossa Saksaa vastaan. Maaliskuussa 1965 George Best ei ollut 20-vuotias vaan 18. Spartak Trnava ei ole tšekkijoukkue vaan slovakialainen. Toki Suomessakin Tšekkoslovakian aikana slovakit leimattiin joskus tšekeiksi. Nico Rijnders sai Eriksen-tyyppisen sairauskohtauksen Club Bruggen pelissä 1972 eikä 1976. Rijnders kylläkin kuoli 1976 28-vuotiaana eikä pelannut 1972 jälkeen. Velibor Vasovic ei lopettanut tammikuussa 1971 vaan vasta kesäkuussa oltuaan kapteeni Ajaxin ensimmäisessä Euroopan Cupin voitossa Panathinaikosia vastaan. Ajax voitti Rangersin Super Cupissa 1973 eikä 1972. Kohtalokas Cruyff-Keizer -kapteeniäänestys Ajaxissa tapahtui kauden 1973-74 alussa eikä lopussa. Ruotsi ei selvinnyt MM-kisoihin 1974 maalierolla vaan voittamalla playoff-matsin Itävaltaa vastaan Gelsenkirchenissä. Willy van der Kuylenin nimen Thacker kirjoittaa toistuvasti van den Kuyleniksi ja Johan Boskampin Boscampiksi. Barcelona ei voittanut La Ligaa 1974-75. Huikein väärinkirjoitus täytynee olla toistuva Oleg Kuznetsovin nimeäminen Kuvnetsoviksi.


Hieman huolimatonta jälkeä siis, mutta kunnon kirja tämä on. Kaikkea ei ehkä vieläkään silti ole kerrottu, vaikka aikalaistodistajien määrä on laskussa. 



Italia - Itävalta 2-1, jatko-ottelu

 Ensimmäisen maailmansodan veriviholliset vastakkain Wembleyllä. Verratti pitää Locatellin poissa avauksesta, Acerbi edelleen loukkaantuneen Chiellinin paikalla. Itävalta aloitti terävästi, mutta Italia lämpeni vähitellen. Varsinkin vasemmalta Spinazzolan kautta pelattiin koko ajan, sitten pallo Verrattille, jonka peli jäi liian pieneksi, ei avaavia syöttöjä. Berardi oikealla jäi työttömäksi. Barella veti innokkaasti, paras ulkosyrjäyritys suoraan kohti Bachmannia. Paras tilanne 32. minuutilla, Immobile laukaisi upeasti ristikkoon. Itävaltakin pystyi vastahyökkäyksiin, mutta aika toivottomilta ne tuntuivat. Italia jauhaa vääjäämättömästi, maali tullenee aikaa myöten toisella puoliskolla tai jatko-ottelussa. Pilkkukisa-eskalointi olisi Italialle paha pettymys. 


Mutta toisin kävi, Itävalta hallitsi toista puoliaikaa suvereenisti. Heti alussa Bonucci menetti pallon Arnautovicille, joka kuitenkin jäi yksin. Hyvä vapaapotkukin 16 metristä, mutta Alaba veti yli. Italia ei nyt saanut omaa peliään millään käyntiin. 65. minuutilla jo sitten yllätys ilmassa. Lainerin keskitys, Alaba jatkoi päällä takanurkalle, josta Arnautovic puski riman kautta verkkoon. VAR-tarkistuksella se kuitenkin osoittautui paitsioksi. Locatelli tuli kentälle, mutta ei käännettä, Itävallalla oli jatkossakin enemmän tilanteita. 


Italialta lopulta ryhtiliike jatko-ottelussa. Federico Chiesa sai heti paikan, mutta Bachmann torjui. Välittömästi perään uusi syöttö samaan paikkaan oikeaan nurkkaan ja nyt Chiesa onnistui. Insigneltä hieno vapaapotku, mutta Bachmann torjui. Sitten painostusta lisää ja vaihtomies Pessina sai pallon häkkiin. En ymmärrä, miten Italia ei tällaista saanut aiemmin aikaan. Jatko-ottelun toisella puoliskolla Schaub veti hienosti, mutta Donnarumma ehti mukaan. Itävalta jatkoi aktiivisesti, joskin tilanne jo epätoivoinen, mutta Sabitzer avopaikasta yli. Sitten Schaubin kulmasta Kalajdžić kavensi ja lopetti Italian pitkän nollaputken. 


lauantai 26. kesäkuuta 2021

Tanska - Wales 4-0

 Amsterdamissa Poulsen poissa, tilalla Nicen Kasper Dolberg. Walesillä target-hyökkääjä Moore taas avauksessa. Wales aloitti innokkaammin, ei silti kunnon tilanteita, parhaasta Bale veti ohi. Tanska pääsi vähitellen hallinnoimaan, runsaasti kulmapotkuja ja Walesin puolustus alkoi vuotaa kauttaaltaan. Tulosta tuli 27. minuutilla, hienon kuvion jälkeen Dolberg teki sivusuuntaan tilaa ja kiskaisi hallitusti takanurkkaan. 


Toinen puoliaika täydellistä Tanskan dominointia. Heti alussa Braithwaite kiihdytti puolustajien välistä päätyyn, heikko keskitys, mutta vaihtopuolustaja Williams antoi pallon Dolbergille, joka rankaisi ratkaisun sisään. Wales ei toipunut millään tavalla, Bale ja Ramsey todella heikkoja. Kaksi tolppaakin, ensin vaihtomies Jensenin kierreveto tolpan ulkoreunaan, myöhemmin Braithwaite avopaikasta kunnolla pystypuuhun. Cornelius oli pujotella maaliin asti neljän puolustajan ympäröimänä, sai aikaan kuitenkin vapaapotkun 23 metristä. Ainoa negatiivinen tapahtuma Kjærin reisivamma. Lopussa vielä kaksi maalia ja Harry Wilsonin suora punainen Mæhlen kaadosta. Sitä ennen Mæhle oli tehnyt kolmannen päästyään oikealta täysin vapaasti maalin eteen. Yliajalla vielä paitsiomaalilta näyttänyt Braithwaiten suoritus hyväksyttiin VARilla. Tanskalla on nyt niin hyvä henkinen ote, että todennäköinen seuraava vastustaja Hollantikin todennäköisesti vaikeuksissa. 


Neil Jordan: Mona Lisa

 Neil Jordanin Lontoo-leffa teki ensi-iltakierroksella 1986 suuren vaikutuksen. Kävin samoihin aikoihin itse ensi kerran Lontoossa, joka oli silloin rosoisempi kuin nykyinen turistipuuhamaa. Saatoin katsoa elokuvan toisenkin kerran melko pian, mutta nyt siis edellisestä katselusta varmaan yli 30 vuotta. Hyvin tuntuu leffa kestäneen muuttunutta aikaa, tahmaisessa Sohossa ja King's Crossissa on nostalgista virettä. Bob Hoskins ja Cathy Tyson pääparina huippuvedossa, tukirooleissa Robbie Coltrane ja Michael Caine aina yhtä luotettavia. Coltranen ja Hoskinsin enkelidialogin Quentin Tarantino pisti taatusti merkille. Hoskinsin Jaguarissa on lähes Morse-tyylistä myyttisyyttä. Auton keulasta otetussa kuvassa huikea Taxi Driver -homage. Koko elokuvanhan voi ajatella Taxi Driver -remakena, vaikka herkullisesti ollaankin täysin erilaisessa ympäristössä. Jordan ja toinen käsikirjoittaja David Leland käynnistävät leffaa komediallisesti, sitten mukaan tulee hämmentävää romanttisuutta ja lopulta päädytään upeassa Brighton-lopetuksessa kyyniseen noir-fiilikseen. Yleensä tällainen aiheuttaa sekavuutta, mutta hienosti Jordan pitää munat ehjinä ja silti saa omeletin aikaan.   

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Revolution Hazy-Hero Hazy IPA


 Todellakin sameaa kamaa Chicagosta. 7,3 %, 50 IBU, Citra, Amarillo, Galaxy ja Mosaic, tölkitys 03-31-2021.  Kohtuullisen raikas sitrustuoksu. Maku on mukavaa sitrusseosta, greippiä, satsumaa ja appelsiinia. Mallas tuntuu taustalla, mutta katkeruutta on hyvin säästeliäästi. Kuten Olutkellari ehti jo ennakoimaan, peräkärryä ei taustapelissä tosiaankaan näy. Oikein miellyttävää tavaraa kuitenkin ja Revolution tuntuu vakiintuneen laatuvalmistajaksi. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Renée Pawlish: Web of Deceit


 Vuoden 1949 Denveriin sijoittuva yksityisetsiväromaani. Ilmestynyt 2016, aloittaa Dewey Webb -sarjan. Webb on kirjan kertoja ja melko nopeasti kerronta alkaa maistua puulta. Kaikki on kovin kliseistä, sinänsä Coloradon paikallisväri ja epookkitunnelma on kohtuullista, mutta tarina on todella väsynyt. Selvästi Pawlish on tavoitellut kunnianosoitusta hardboiled-tyylin kulta-ajalle, mutta mikään Chandler hän ei ole. Eikä Webb ole Philip Marlowe, mies on perheellinen sotaveteraani ja yksi tylsimmistä romaanihahmoista, joihin olen viime aikoina törmännyt. Väkivaltaa on jonkin verran, mutta tunnelma on enemmän cozy crimea kuin Hammettia. Huumoria ei pätkääkään ja loppuratkaisu naurettavan kökkö. Erehdyin hankkimaan tämän haeskellessani historiallisia rikosromaaneja. Leonardo Paduran ja Avner Mandelmanin teokset olivat onnistuneita tapauksia, mutta tämä ei todellakaan osunut nappiin. 

Newburgh Nano Boss Session IPA


 Vuosien 1974-2019 juhannusputki Puolangalla katkesi viime vuonna koronaan. Tänä vuonna paluu tuttuun maisemaan. Hudson-joen länsirannalta New York Statesta sessio-IPAa, vain 4,5 %, 30 IBU, parasta ennen 05/22.  Sameaa vaaleankeltaista juomaa. Sitrusta voimakkaasti tuoksussa, herukkaa ja sitrusta maussa. Melko pehmeää, mutta ohutta. Ei katkeroa, mutta puhdasta kevyttä jano-olutta. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

torstai 24. kesäkuuta 2021

Revolution Anti-Hero IPA


 Toukokuussa 2010 Chicagossa kävin vasta-avatussa Revolution-panimoravintolassa. Anti-Hero IPA jäi juomatta, koska se oli tulossa tarjolle vasta myöhemmin samana päivänä. Ja juomatta se on jäänytkin, kunnes tuli nyt vastaan Suomen uuden koronapääkaupungin monopoliputiikissa. Humalakäpypäisellä rähinäremmiunivormuhahmolla on koppalakissa punatähti. Olut on alaotsikolta "An American hop assault", 6,7 %. 65 IBU, Citra, Crystal, Centennial ja Chinook. Tölkin täyttöpäivä 04-09-2021. Ei siis tuoretta, muttei toivottoman vanhaa. 


Keskiruskea kirkas olut, valkeaa vaahtoa. Melko laimea maltainen ja pihkainen tuoksu. Maussa on makeampaa karamellia, hieman parfyymista yrttisyyttä, jotenkin erikoinen marjainen tai ruohoinen vivahde, jollaista en muista pitkään aikaa tavanneeni. Ei siis erityisen hedelmäinen, mutta hyvin kuiva. Kuiva neulasmainen pihkaisuus on todella hallitsevaa ja se kääntyy katkeruudeksi, kuin vanhoina hyvinä aikoina. Todellakin old school -kamaa, josta ikä ja kuljetusmatka ovat höylänneet hedelmäisyyden pois, mutta paljon hyvää on silti jäljellä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 


keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Ranska - Portugali 2-2

 Budapestin kohtaamisesta Suomi tarvitsisi Ranskan neljän maalin voiton. Bruno Fernandes poissa, Ranskakin vaihtanut muutamia pelaajia. Varsin tasainen ensimmäinen puoliaika, ehkä Portugali hivenen pirteämpi. Maalit tulivat pilkuilta. 27. minuutilla Lloris nyrkkeli Daniloa päähän, ei ollut kyllä tahallinen teko. Cristiano sai pallon sisään, vaikka laukaus ei kovin kummoinen. Vielä kyseenalaisempi pilkku yliajalla, Mbappe kaatui laatikossa ja Benzema maalasi. 


Benzema teki heti toisen puoliskon alussa paitsiolta näyttäneen maalin, mutta VAR-tarkistuksella se hyväksyttiin. Tunnin kohdalla Ranskan Koundella käsivirhe, pilkulle taas ja taas Cristiano sai sisään. Kohtuullisen hyvävauhtista yritteliästä peliä. 67. minuutilla Pogban hieno kierreveto, Rui Patricion käsistä tolppaan ja jatkopallonkin Rui sai kiinni. Lopussa tasapeli tyydytti molempia, Portugalikin selviäisi jatkoon kolmannelta tilalta. Samaan aikaan Unkari piti Saksaa lujilla, mutta tasapalitilanne sielläkin ja Unkari jäämässä neljänneksi. VAR-tuomarit tutkivat vielä yliajalla pilkkutilannetta Ranskalle, sitä ei tullut. 


Espanja - Slovakia 5-0

 Busquets teki paluun Sevillan helteessä ja Espanjan peli alkoi rullata heti joustavammin. Slovakia lähti puolustamaan eikä saanut ensimmäisellä puoliskolla oikeastaan yhtään hyökkäystä. 10. minuutilla pallo pilkulle VAR-tarkistuksella, Morata veti heikosti ja Dubravka torjui. Paikkoja tuli Espanjalle tasaiseen tahtiin ja yllättäen Dubravka ratkaisi pelin. Aiemmin vakuuttanut mies menetti otteensa käsittämättömästi. Sarabian veto ylärimaan, josta pallo nousi korkealle suoraan ylös. Laskeutuvan pallon Dubravka löi lentopallolyönnillä verkkoon. En muista koskaan vastaavaa nähneeni. Puoliskon yliajalla Dubravka lähti seikkailemaan sivulle, ei saanut pallo, Gerard Moreno käänsi luukulle, josta toppari Laporte pukkasi toisen maalin. 


Slovakia yritti tauon jälkeen rytminvaihdosta ja prässätä ylhäältä, mutta se jäi todella lyhytaikaiseksi. Oma pää alkoi vuotaa entistä pahemmin. Maaleja tuli tasaiseen tahtiin, ensin Sarabia jatkoi kevyen näköisesti puolustajien keskeltä Jordi Alban syötön tolpan kautta verkkoon. Vaihtomies Ferran Torres pelattiin välittömästi tekopaikkaan, tyylikäs viimeistelykääntö takajalalla. Toinenkin vaihdettu Pau Torres heti maalinteossa, mutta se merkittiin Kuckan omaksi maaliksi. Lupaavasti kisat aloittanut Slovakia romahti siis totaalisesti. Kun Ruotsi voitti samaan aikaan Puolan 3-2, kolmanneksi sijoittunut Slovakia jäi Suomea heikommaksi. Suomen jatkopaikka on siis vieläkin mahdollinen.  


Skotlanti - Kroatia 1-3

 Hampden Parkilla vain voitto kelpasi, tasapelillä molemmat tippuvat jatkosta ja jäävät lohkokolmosten vertailussa Suomen taakse. Joukkueet hyvin erilaisia, mutta ensimmäinen puolisko tasaväkinen. Skotlanti innokas, Kroatia rakensi systemaattisemmin. 17. minuutilla Juranovicin keskitys, Perisic jatkoi päällä ja Nikola Vlasic veti tarkasti vaikeasta asennosta alanurkkaan. Kroatia näytti tässä vaiheessa vahvemmalta, mutta skotit kokosivat itsensä toppari Grant Hanleyn loukkaantumisesta huolimatta. Tasoitus syntyi 42. minuutilla Vidan heikosta purkupallosta, Celticin Callum McGregor kiskaisi verkkoon 16:n rajalta. 

 

Toinen puolisko ei sitten enää ollut tasainen, Kroatian laadukkuus kävi selväksi ja nyt näytti henkinenkin puoli olevan kunnossa. Gvardiol ja Perisic vapautettiin maalipaikkoihin, mutta ei vielä onnistumisia. Ratkaisu sitten 62. minuutilla, 35-vuotias Luka Modric laukaisi ulkosyrjällä boksin rajalta ylänurkkaan, todella tyylikäs suoritus. Modric on edelleen huippukunnossa. Skotlannin rimpuilu muuttui epätoivoiseksi ja 77. minuutilla naula arkkuun, Modricin kulma, josta Perisic jatkoi päällä takanurkkaan tolpan kautta. Ikämiehet juhlivat, mutta vielä on heillä saumaa. Skotlanti on tragikoominen tapaus, ei koskaan arvokisoissa alkulohkosta jatkoon, ei edes nyt kun kaksi peliä Glasgow'ssa. Samalla tämä vähensi Suomen niukkoja jatkosaumoja entisestään, nyt oljenkorret ovat käytännössä teoreettisia.

  


tiistai 22. kesäkuuta 2021

8-Bit Meilahti Olut


 Espooseen muuttaneelta ex-konalaispanimolta kaupunginosan nimikko-olutta Mullikassa. 5,4 %, mutta vain 15 IBU. "Vain", koska tyylisuunnaksi on merkitty pilsner. Kirkas kaunis kultainen väri ja maltainen tuoksu. Kuivaa, maltaista makuakin, mutta ei katkeruutta niin kuin IBU-arvosta saattoi odottaa. Vähän vetinen, voisi olla täyteläisempi, mutta oikein puhdas. Ei kannattaisi nimetä pilsneriksi, vaalea lager riittäisi. Mutta kirkkaasti paras maistamani olut tältä panimolta. Riipaisevat laatuongelmat on siis mitä ilmeisemmin voitettu uudessa sijainnissa Kerassa. Mullikka, 22.6.2021. 

Sonnisaari Mosaic IPA '21


 Kuuman alkuillan päihdesessio jatkui Sonnisaaren Mosaic IPAlla, jota join ensi kerran melko tarkalleen viisi vuotta sitten Ruoholahdessa. Mosaic siis pääroolissa edelleen, mutta tässä versiossa katkerohumala vaihdettu Summitista Chinookiksi. Lähes kuparinvärinen, melkein samanvärinen kuin edellinen Jyväkäs. Kirkas olut siis, ei neipailua, 7,0 %. Herukkaa tuoksussa, maku on pehmeä ja herkullinen. Vanhan ajan tyyliä siis. Katkeroa kuitenkin vähemmän kuin Sonnisaarella yleensä. Pihkaa lievästi, sitähän saattoi odottaa Chinookin myötä. Oikein puhdasta ja nautinnollista, juotavuus on pelkkää crushabiliteettia. Mullikka, 22.6.2021. 

Sonnisaari Jyväkäs Bock


 80 vuotta Operaatio Barbarossan käynnistymisestä ja kiivas helle jatkuu, mutta päätin Pasilan ilmastoidun toimistopäivän jälkeen suunnata silti länteen edellispäivän tapaan. Nyt Meilahden laatubaariin, koska huomasin tarjolla olevan pienosakkuuspanimoni Sonnisaaren uutuuksia. Mullikan terassi mukavasti varjossa, ei mitään lämpöongelmia. Hauskaa keskustelua Dallasissa ja Singaporessa asuneen Elcoteq-veteraanin kanssa, sosiaalinen tilanne vähensi muistiinpanojen määrää. Jyväkäs on todellinen lähiolut Oulun seudulta. Lumijoelta luomuohraa, jonka on mallastanut ruukkilainen Pehkola. Sonnisaaren keitto #300. 6,5 %, 40 IBU. Kuparinvärinen kirkas olut, huikean maltainen, pähkinäinen, kuiva, kohtuudella katkerakin. Pehmeä ja raikas, erinomaista tavaraa. Mullikka, 22.6.2021.

Suomi - Belgia 0-2

 Belgialla paljon vaihtomiehiä avauksessa, mutta myös De Bruyne ja Lukaku. 19-vuotias Jeremy Doku hyökkäyksessä, olikin erittäin aktiivinen. Suomelta taas Kanervan luottopelaajat Sparvia myöten. Belgia hallitsi täysin tapahtumia, Suomi puolusti alhaalta. Ei kovin pahoja tilanteita, mutta De Bruynen päätymurtautumisesta pallo Arajuurelle, joka ohjasi kohti omaa maalia, onneksi Hradeckyn naamaan. Dokun kovan laukauksen Hradecky torjui hienosti. Suomen avaussyötöt todella surkeita. Muutaman kerran päästiin hyökkäämään, pallo kerran boksissa Pukillekin, mutta ensikosketus heikko. Maaliton puolisko tietysti loistava suoritus ja tasapeli riittäisi jatkopeleihin. Paine kyllä vaikutti pahalta juuri ennen taukoa. 


Suomi aloitti pirteästi toisen puoliskon, mutta ei tekopaikkoja. Belgia hyökkäsi hitaasti puolivaloilla, laukaukset ei aina kovin hyviä, paremmat Hradecky torjui upeasti. 62. minuutilla Suomi sai hyvän kuvion boksissa, mutta Camaralta heikko veto. Se jäi Suomen ainoaksi maalia kohti tässä ottelussa. Sellaisella suorituskyvyllä maaleja ei tule. 65. minuutilla Belgia näytti menevän johtoon, De Bruynen syöttö vapautti Lukakun, joka iski verkkoon. Ei näyttänyt paitsiolta, mutta sellaiseksi se VAR-tarkistuksella kääntyi. Suomi näytti selviytyvän ihmeenomaisesti, mutta 74. minuutilla kulmasta Vermaelenin pusku tolppaan, siitä Hradeckyn käteen ja oma maali. Pukki ja Lod pystyivät tämän jälkeen luomaan tilanteita, kohtuullisia paikkoja syntyi, mutta ei tulosta. Lod ja Hradecky selvästi Suomen parhaat pelaajat. Lopullinen ratkaisu 81. minuutilla, Lukaku rankaisi. Tanskan voitettua Venäjän selvästi Suomi jää kolmanneksi -2 -maalierolla. Se tuskin riittää jatkopaikkaan, mutta ei vielä varmaa. Venäjä-otteluun olisi pitänyt panostaa enemmän, se olisi ollut voitettavissakin. Ja henkilökohtaisesti en ymmärrä Kanervan päätöstä olla peluuttamatta Onni Valakaria. Ainoa Suomen pelaaja, joka olisi tuonut hyökkäyksiin yllättävyyttä ja arvaamattomuutta. Mutta ensimmäinen arvoturnaus, oppirahat on maksettava. 


maanantai 21. kesäkuuta 2021

Ukraina - Itävalta 0-1

 Bukarestissa vahva ensimmäinen puoliaika Itävallalta. Kovin paljon paikkoja ei syntynyt, mutta Ukraina todella passiivinen, hyökkäsi vain kerran pari koko puoliskolla. Palkinto tuli 21. minuutilla kulmapotkusta, Christoph Baumgartner ohjasi jalkapohjalla verkkoon. Laimerilla vielä hyvä veto, mutta maalivahti Buštšan torjui hyvin. Myös rasismipelikiellon kärsinyt Arnautovic kohelsi avopaikan. Ukraina paha pettymys, erityisesti Ruslan Malinovskyilta odotin ennen turnausta paljon enemmän. Hidasvauhtinen toinen puoliaika hieman tasaisempi, mutta ei maalipaikkoja. Lopussa Ukrainalla puolittaisia tilaisuuksia, mutta hyvin aneemiselta ja motivoimattomalta joukkue vaikutti. 

Mad Hopper Hop Shaman IPA


 Session päätteeksi toinen IPA, nyt 7,0 %, 45 IBU, Mandarina Bavaria, Sultana, laktoosia ja lisättyä greippiä. Olut oli hyvin vaikeasti laskettavissa, vaahtosi liikaa. Tummahko ja samea, odotin hieman kirkkaampaa. Makeahko tuoksu ja pientä happamuutta, nihkeää. Greippi ja laktoosihan tämän sotkevat. Siis tarkoituksellisesti pilattu omasta näkökulmasta, mutta ilmeisesti kysyntää tällaisille juomille on. Selvästi session heikoin. Viisi Penniä, 21.6.2021. 

Mad Hopper Mad Haze IPA


 NEIPAa Töölössä,  sameaa kamaa, 6,3 %, Idaho 7, Mosaic, Strata, eli suosituimmat nykyhumalat pelissä. Trooppishedelmäistä aromia hyvin voimakkaasti. Laimeampi maku, mutta puhdasta ja raikasta. Hedelmää kohtuullisesti, muttei tuoksun tasoisesti. Ihan kivaa, muttei sen enempää. Viisi Penniä, 21.6.2021. 

Mad Hopper Poker Face Pils


 Helteinen afterwork-sessio Töölössä. Mad Hopperin Gustavo Vale keitellyt jo uusia oluita. Ensimmäisenä maistoon pils, 5,0 %, lupaavasti 50 IBU. Humalina Hüll Melon, Saaz ja Magnum. Tuoksua en älyttömän lämpimässä säässä oikein aistinut, maku on maltainen ja täyteläinen, hyvin puhdas ja kuiva. Ja mukava peräkärrykin, katkeruutta on lähes riittävästi. Taitaa olla selvästi paras tähän mennessä maistamistani Mad Hopperin oluista. Viisi Penniä, 21.6.2021. 

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Italia - Wales 1-0

 Italia vaihtoi käytännössä koko miehistönsä, vaikka lohkovoitto ei varma. Peli kulki silti aika näppärästi, Verratti ja Bastoni nyt lopulta kentällä. +29 C, tempo ei kovin kovaa. Wales puolusti hyvin alhaalla, Italia sai rakentaa rauhassa peliä ja tilanteitakin syntyi, ei tosin varsinaisia avopaikkoja. Waleskin pääsi peliin mukaan, muutama kohtuullinen hyökkäys, Gunter puski ehkä parhaasta paikasta vähän ohi. 39. minuutilla vapaapotku oikealta, Verratti antoi matalasti luukulle, Matteo Pessina ohjasi pienellä kosketuksella takanurkkaan. 53. minuutilla hieno Bernardeschin vapaapotku tolppaan, heti perään walesiläispakki Ampadu sai suoran punaisen Bernardeschin nilkkaan ryntäämisestä. Italia sai entistä enemmän tilaa ja löysäsikin jossain määrin. 75. minuutilla Bale sai vielä avopaikan, mutta yli meni. Ilmeisesti niukka tappio riitti Walesille lohkon kakkostilaan. 

Kasper Barfoed: Sommeren '92

 Komediallinen feelgood-leffa Tanskan EM-joukkueesta 1992 ja varsinkin valmentajasta Richard Møller Nielsenistä. Leffassa on vastakkainasettelua Sepp Piontekin 80-luvun joukkueen kanssa, joka pelasi erittäin näyttävästi, mutta ei voittanut mitään. Møller Nielsenin joukkue pelasi todella värittömästi, mutta otti suurvoiton. Møller Nielsenin junttiutta korostetaan leffassa, hänestä ei kuulemma tykännyt kukaan. En tykännyt minäkään. Tuttuja vaiheita eletään uudelleen aika kankealla näyttelijätyöllä, Laudrupien veljesten vastahankaisuus tulee käsiteltyä, mutta Peter Schmeichelin osuus jää oudon valjuksi. Kim Vilfortin tyttären sairaus on melodramaattisesti esillä melkein yhtä paljon kuin itse pelit. Ihan hauskaa fiilistelyä, vaikka elokuvana kovin vaatimaton onkin.

Espanja - Puola 1-1

 Puola vaikeassa paikassa Sevillassa. Alussa hyvää yritystäkin, Leedsin Klich veti vähän yli. Vähitellen ote siirtyi kuitenkin Espanjalle, nyt selvästi monipuolisemmin kuin Ruotsia vastaan, Moratan rinnalla nyt Gerard Moreno. 25. minuutilla Morenon epäonnistuneen laukauksen käänsi Morata verkkoon. Kenttätuomaristo leimasi tilanteen paitsioksi, mutta VAR-studio käänsi tuomion maaliksi. Puola vaikutti jo alistuvan, Morenon vapaapotku niukasti ohi. Puola heräsi puoliskon lopulla, Karol Świderskin laukaus kimposi tolpasta Lewandowskille, jolta taas heikko suoritus, suoraan päin maalivahtia. Lewandowski ei vaikuta edelleenkään turnauspelaajalta.


Puolalla silti asennetta riitti toisella puoliskolla ja 54. minuutilla Kamil Jóźwiakian keskityksen lopulta Lewandowski puski verkkoon. Kacper Kozłowski tuli sisään 17-vuotiaana, otti EM-kisojen nuoruusennätyksen Jude Bellinghamilta. Moder astui sitten Morenon jalalle boksissa ja pallo pilkulle. Moreno kiskaisi tolppaan, tässä turnauksessa pilkkuja on tuhlattu todella runsaasti. Puola sai henkisen otteen, Espanjan yritykset vaisuja. Jonkinlaista mylläkkää syntyi Puolan maalille lopussa, mutta kokonaisuutena Espanja paha pettymys. La Liga on niin kovatasoinen, että parempi joukkue sieltä pitäisi kyetä kasaamaan. 



lauantai 19. kesäkuuta 2021

Saksa - Portugali 4-2

 Münchenissä myös hellettä, +30 C, mutta todella vauhdikasta avointa peliä. Ranskalle hävinnyt Saksa aktiivinen alusta asti ja Atalantan Gosens teki maalin jo viidennellä minuutilla, mutta VAR-tarkistuksella paitsiotuomio. Varttitunnin kohdalla kesken Saksan painostuksen lusitaanien vastahyökkäys, Bernardo Silvan upea vapauttava syöttö Diogo Jotalle, joka vielä luukulla käänsi 36-vuotiaalle Cristianolle, vieraat johtoon. Saksa ei lannistunut, samalla sykkeellä edellen jatkettiin. Palkinto tuli 35. minuutilla, pitkästä puolenvaihdosta Gosens käänsi maalin eteen, jossa Havertz näytti tekevän maalin. Loppujen lopuksi se meni sisään tähtitoppari Rúben Diasin jalasta. Neljä minuuttia myöhemmin taas nopea Saksan hyökkäys, Kimmich käänsi maalin eteen, josta nyt puolestaan laitapakki Guerreiro teki oman maalin. Näyttävää ja viihdyttävää peliä, Saksan aggressiivisuus erinomaista, mutta Portugali näytti koko ajan vastaiskukykyiseltä. 


Peli jatkui yhtä avoimena toisella puoliskolla. 51. minuutilla Thomas Müllerin syöttö ottelun parhaalle pelaajalle Robin Gosensille, joka vapautti maalin edestä Kai Havertzille, maali lopulta hänen nimiinsä. Tunnin kohdalla Gosens puski itse Kimmichin keskityksen verkkoon. Portugali jatkoi pirteästi, vaikka puolustus vuoti pahasti. Kavennus 67. minuutilla vapaapotkun jatkotilanteesta, Diogo Jota viimeistelijänä. Vaihtomies Renato Sanches kiskaisi vielä kaukaa tolppaan. Saksa ansaitsi näyttävän voiton. 



Unkari - Ranska 1-1

 Missasin Unkarin avausmatsin, jossa lopussa Portugali teki kolme maalia. Nyt +30 C Budapestin Ferenc Puskás Arenalla, 55 000 katsojaa, Orbánin diktatuurissa ei koronarajoituksia. Unkari odotetusti alkuvaikeuksissa, Ranska loi toistuvasti maalintekotilanteita, mutta ei palloa verkkoon saatu. Shokkiyllätys ensimmäisen puoliskon yliajalla, vastahyökkäyksessä Attila Fiola pääsi läpi ja rankaisi etukulmavedolla, samaa terävyyttä ei ranskalaisilta nähty. Varsin väkinäiseltä Ranskan vääntö tuntui toisellakin puoliskolla. Ousmane Dembélé tuli 57. minuutilla sisään ja veti heti tolppaan. Unkarillakin edelleen maalintekotilaisuuksia. Lopulta Ranska onnistui 66. minuutilla, Mbappén esityön jälkeen Griezmann sai unkarilaisilta pallon ja tasoitti pelin. Mitään isompaa paniikkia Ranska ei pystynyt Unkarille lopussa luomaan. Ranska todella suuri pettymys, tämähän taitaa olla kisojen suurin yllätystulos toistaiseksi.

BrewHeart Hopeye


 Baijerista tupla-IPAa, 8,5 %, vain 15 IBU, Sabroa ja Citraa. Sameaa tietysti, makeahko karamellinen tuoksu. Maussa karviaismarjaa, pehmeää trooppista hedelmäisyyttä, nektariinia, puhdasta tavaraa, alkoholi ei tunnu. Sabro ei häiritse, eikä tietenkään peräkärryä. Ihan miellyttävää, mutta ei nouse kuitenkaan iltapäivän Other Halfien tasolle. Panema, 19.6.2021.

Ārpus DDH Mosaic Cryo IPA


 Latviasta Mosaic-IPAa, 6,5 %, samea ja ruma tämäkin. Puolukkapuuromainen tuoksu. Maku on sitruksisempi, kuiva, vähän yrttejä, mutta myös hieman marjaisuuttakin, ei tyypillinen Mosaic-olut. Vähän katkeruutta myös. Ei täysin miellyttävä, jokin tässä tökkii lievästi. Panema, 19.6.2021.

CoolHead Summer Rain


 Siirtyminen Helsinginkadun terassille paahtavassa helteessä. Uutta DIPAa Tuusulasta, 8,0 %, Galaxy, Amarillo ja Bru-1. Sameaa ja rumaa. Pehmeää, mutta silti hedelmäisyys jotenkin vierteistä, hiivaista. Ei samaa puhtautta kuin Other Halfin oluissa. Kuivaa on ja trooppista hedelmää, mutta vaisuksi jää. CoolHead tuntui jo välillä saaneen aktinsa kasaan, mutta nyt taas heikompi tuote. Panema, 19.6.2021.

Other Half DDH All Motueka Everything


 Tupla-IPA, 8,5 %, uusiseelantilainen Motueka siis pääroolissa. Tämä vaaleampaa osastoa. Session omaperäisin tuoksu, en saa oikein otetta. Parfyymiselta epämääräisesti tuntuu. Makeahkoa trooppista hedelmää, persikkaa ja aprikoosia. Täyteläinen, raikkauttakin on. Tykkään kovasti, vaikka aluksi arvelutti. Panimobaarin vessassa ei enää Mertarantaa, loistavaa. Pien Brewpub, 19.6.2021.

Other Half DDH Double Mosaic Dream (2021)


 Tätä Other Halfia tuli juotua jo viisi vuotta sitten uusimmalla New Yorkin vierailulla, olikin ensimmäinen tutustuminen panimon oluisiin. Voisi olettaa, että olut on muuttanut muotoaan sittemmin, ehkä silloinen ei ollut tuplakuivahumaloitu.  8,5 %, Mosaicia siis eri muodoissa oluessa. Tämäkin vähän tummempaa sävyä, vaahtosi eniten neljästä. Sitruksisempi aromi, maussa trooppisempaa, ananasta edelleen. Hyvä juotavuus, kuiva, muttei katkeroa. Aiemmassa kokeilussa sitä tosiaan löytyi. Hyvää kamaa siitä huolimatta. Pien Brewpub, 19.6.2021.

Other Half DDH Hop Showers, hanaversio


 Toinen Other Half -olut, tätä ehdin juoda tölkistä viime talven mahtiteistingissä. 7,4 %, Citra ja Amarillo. Edellistä täyteläisempi keltainen samea väri ja trooppisempi tuoksu. Maussakin melonia ja ananasta, ehkä voisi olla raikkaampaa. Kuivaa, vähän katkeroakin takatilassa. Ehkä tykkäsin edellisestä oluesta hieman enemmän. Pien Brewpub, 19.6.2021.

Other Half Instant Greens


 Tappohelle kaupungissa ja pyörän eturengas tyhjä. Sain sen täyteen paikkausvaahdolla, yllättävän näppärää. Futiskisat häiritsevät baareissa käyntiä, mutta nyt alkuiltapäivässä saumaa. Erkki Häme taas ansiokkaasti tuonut Other Halfeja hanaan Pieniin. Instant Greensissä 6,2 %, Mosaic, Simcoe, Nelson Sauvin, jopa Sabro. Hyvin vaalea ja samea. Kirpeää sitrusta tuoksussa. Maku on varsin pehmeää, myös ananasta. Ei katkeroa, puhdasta, mallaskin taustalla. Onneksi Sabro ei pääse pilaamaan olutta, annosteltu varmaan minimaalisesti. Pien Brewpub, 19.6.2021.

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Englanti - Skotlanti 0-0

 Southgate otti klassikkokohtaamiseen Reece Jamesin ja Luke Shaw'n laitapelaajiksi, Skotlannilla Chelsean nuori keskikenttäpelaaja Billy Gilmour. Rivakkaa sadetta Wembleyllä, paikalla Alex Ferguson. Eloisaa peliä, hyvä tempo, hyviä yksilösuorituksia, mutta Englannin järjestelmällinen peli tuntui tökkivän. Maali kuitenkin lähellä jo 11. minuutilla, kun Stones puski tolppaan kulmasta. Skotlanti pysyi kyydissä yllättävän hyvin, ei mitään paniikkia missään vaiheessa. Kroatiaa vastaan loistanut Leedsin Phillips nyt pienemmässä roolissa. Foden ja Sterling väläyttelivät, mutta tehottomasti. Skotlannillakin hyvä maalintekopaikka O'Donnellin vedosta. Pelirytmikin hidastui tauon lähestyessä. Harry Kane ei päässyt peliin mukaan nytkään, jotenkin mies tuntuu 27-vuotiaana jäänteeltä aiemmalta aikakaudelta nuorten ympäröimänä.  


Suunnilleen samalla asetelmalla mentiin toinenkin puolisko. Kohtuullisia tilanteita tuli molempiin päihin, Englanti hallitsevampi, mutta Skotlanti hyvin mukana. Tunnin kohdalla Fodenin tilalle Aston Villan irlantilaistaustainen Jack Grealish, ei ilmeisesti sukua taannoiselle Irlannin tähdelle Tony Grealishille. Grealish hieman samantyyppinen keskikenttäpelaaja kuin Frenkie de Jong, mutta ei saanut mitään rakentavaa aikaan. Loppupuolella Sterlingin kaato olisi voinut olla pilkku, mutta ilmeisesti ei edes tsekattu VARilla. Englannille tietysti katkera pettymys, mutta niinköhän Southgate edes tavoittelee lohkovoittoa, koska vastaan tulisi kuoleman lohkosta Ranska, Saksa tai Portugali. Todellakin peli oli pettymys odotuksiin nähden, Englanti myös. Skotlanti pelasi odotettua itsevarmemmin. 



Tšekki - Kroatia 1-1

 Glasgow'ssa Dejan Lovren takaisin Kroatian puolustukseen. Tšekki aloitti vahvasti ja hallitsi oikeastaan koko puoliaikaa. Tilanteet olivat kuitenkin lähinnä puolittaisia, mutta Kroatia oli todella aneeminen. Varsinkin hyökkäyspäässä ei mitään intoa, Rebic, Perisic ja Kramaric lönköttelivät, jopa Modric väsähtäneen oloinen. 35. minuutilla ainoa maali kyseenalaisesta rangaistuspotkusta. Lovren iski kulmapotkussa kyynärpäällä Schickin nenän auki. VAR-tarkistuksella pallo pilkulle, tuomio oli kova. Schick itse teki turnauksen kolmannen maalinsa. Kroatia ei ottanut mitään kirin tapaista maalin jälkeen. Jotain ongelmaa henkisellä puolella varmaankin. 


Kroatia sai tehtyä tauon aikana ryhtiliikkeen, Rebicin tilalle Petkovic. 47. minuutilla myös Perisic heräsi ja vaihtoi laitaa vasemmalle. Soolokuljetus ja hallittu laukaus takanurkkaan. Kovempaa tempoa molemmilta. Kroatian ote kuitenkin hiipui aavistuksen ja voittomaalia ei saatu aikaan. Tšekilläkin oli saumaa, mutta enemmän yritystä kuin taitoa. Blanka Vlasicin pikkuveljellä Nikolalla lopussa paras paikka maalintekoon, mutta ohi meni. Tšekille hyvä tulos, varma jatkopaikka, vaikka Englannilta tuskin paljon irtoaa. Kroatialle minimisuoritus, mutta Skotlannin kaataminen ei pitäisi olla mahdotonta. Mutta onhan Kroatia karmea pettymys MM-kisoihin verrattuna. 


Ruotsi - Slovakia 1-0

 Pietarissa Ruotsi sentään hyökkäsi hieman enemmän kuin Sevillassa, mutta vain hieman. Slovakiakin varsin passiivinen, ryhmityksessä ei yhtään hyökkääjää. Vaihtelevaa tasaista peliä, puoliskon loppupuolella Slovakia enemmän niskan päällä, mutta kumpikaan ei saanut luotua kelvollista maalitilannetta. Ruotsi vaikuttaa jo nyt hyvältä kandidaatilta turnauksen tylsimmäksi joukkueeksi. Lievästi Espanjaa vastaan vakuuttanut Isak nyt samaa harmaata massaa kuin muukin joukkue. Samoin Slovakian lahjakkuus Mak vaisussa vedossa. 


Ruotsi oli aktiivisempi toisella puoliskolla, tilanteita syntyi jo muutama, mutta Martin Dubravka huippuvedossa Slovakian maalissa. Isak piristyi, näyttäviä harhautuksia ja terävä veto alanurkkaan, mutta Dubravka torjui. Ratkaisu sitten 75. minuutilla, Dubravka kaatoi harkitsemattomasti Isakin boksissa. Forsberg sai sisään. Isakilta vielä huono suoritus perään, etsi itselleen laukaisupaikkaa, vaikka Quaison vieressä täysin vapaana. Slovakia sai yliajalla mylläkän aikaan Ruotsin maalille, potentiaalinen käsivirhekin, mutta ei tulosta. Slovakia saa syyttää vain itseään, heräsi aivan liian myöhään yrittämään maalia, ne kannattaisi tehdä pelissä hyvissä ajoin.


torstai 17. kesäkuuta 2021

Hollanti - Itävalta 2-0

 Matthijs de Ligt nyt Hollannin keskitopparina. Itävallalla ennakkoluuloton alku, mutta 10 minuutin kohdalla Alaba talloi Dumfriesin jalalle aivan laatikon kulmassa. Israelilaistuomari ei näyttänyt huomaavan mitään, mutta onneksi VAR-tarkistuksella pallo pilkulle, josta Memphis sai sisään. Turnauksessahan on hukattu rangaistuslaukauksia urakalla. Hollanti piti tämän jälkeen aloitteen, mutta aivan samaa intoa ei esiintynyt kuin Ukraina-pelissä. Itävalta ei aivan avuton, mutta käytännössä kunnon tilanteita ei syntynyt. Hollannilla niitä oli runsaasti ja 40. minuutilla parhaasta paikasta Memphis ohjasi karkeasti yli. Mutta kokonaisuutena Hollanti kohtuullisen hyvä. 


Toinen puoliaika suunnilleen samassa hengessä. Hollanti itsevarma, Itävalta ei päässyt missään vaiheessa kunnolla tilanteeseen. Tempo hidastui, mutta Frenkie de Jong hyvässä vedossa, Wijnaldum edelleen myös. 66. minuutilla lopullinen ratkaisu, kun vaihtomies Malen pääsi läpi ja syötti Denzel Dumfriesin maalintekoon. 74. minuutilla tuli sisään Ajaxin 19-vuotias huippulahjakkuus Ryan Gravenberch, hyviä väläyksiä, mutta ei vielä päässyt kunnolla systeemiin mukaan. Itävalta oli hampaaton, mutta Alaba veti 81. minuutilla lujaa niukasti ohi. Alaba on Itävallan supertähti, jota pitäisi peluuttaa korkeammalla, nyt hänen avunsa menetetään. Hollanti menee jatkoon, mutta kyvykkyydet testataan kunnolla vasta kovempia vastustajia kohdatessa. 



Tanska - Belgia 1-2

 De Bruyne, E. Hazard ja Witsel edelleen poissa Belgialta. Tanska aloitti kovalla tempolla ja verkko kiristyi jo toisella minuutilla, Poulsenin veto alakulmaan. Tanska todella vakuuttava, Belgia oli köysissä koko ajan. Tanska katkoi Belgian pelirakentelun korkealta ja FIFA-rankingin ykkösmaa ei käytännössä saanut yhtään kunnon maalipaikkaa. Tanskalla niitä riitti useita, paremmalla tuurilla maaleja olisi voinut tulla lisää, nuori hyökkääjä Damsgaard erinomainen. Eriksenin poissaolo ei oikeastaan näkynyt. 10. minuutilla peli pysäytettiin minuutin Eriksen-kunnianosoitukseen. Belgia todella suuri pettymys. 


Tauon jälkeen De Bruyne sisään ja pelin luonne kääntyi täysin. Belgia sai aloitteen, Lukaku vastahyökkäykseen, De Bruyne jatkoi ja Thorgan Hazard viimeisteli tasoituksen. Todella kaunista. Heti perään vielä Eden Hazard ja Axel Witsel sisään. Tanska edelleen aktiivinen, mutta ei samanlaista myllytystä kuin ensimmäisellä puoliskolla. Damsgaardkin otti cinemakortin. Ratkaisu sitten 70. minuutilla, Lukaku taas taisteli päätykulmauksessa pitkän kuljetuksen ja muutaman syötön jälkeen Hazard asetti De Bruynelle laukaisupaikan, pallo etukulmasta sisään. Lopussa Tanska yritti taas ja hämmästyttävän taidokkaasti, kovassa paineessa syötöt onnistuivat järjestään. 87. minuutilla Braithwaite puski ylärimaan. Belgia ei hermostunut, mutta vaikeuksia oli lopussa. Tavallaan harmi, että Tanska saattaa pudota, tosin kahden maalin voitto Venäjästä saattaa riittää.