sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Tammenlinnan jouluolutmaistelu 2022















 Viimevuotiseen tapaan Peter Tammenheimo järjesti Jätkäsaaressa jouluisten oluiden maistelutilaisuuden. Tuotteet oli saatu kotimaisilta panimoilta ja maahantuojilta. Nyt peräti 41 olutta, joten työstettävää riitti noin viideksi tunniksi. Mukana Peterin ohella Greta Mäkinen, Ville Leino, Janne Koskenniemi ja parilla viimeisellä tunnilla Kusti Ollikainen. Olarin oluita ei ollut mukana ja Greta ei osallistunut Fat Lizardin oluen pisteyttämiseen. Oluita arvioitiin viiden tai kuuden oluen seteissä, skaalalla 0-100. Tänä vuonna oluiden taso vaihteli huomattavasti laidasta laitaan, itsekin sain pisteitä annettua skaalalla 13-85. Huonoissa oluissa oli pilaantunutta tavaraa ja harkitusti huonoksi suunniteltuja tuotteita. Omaan makuuni oli paras Duckpondin Xmas Double IPA, mutta tykkäsin mm. kärkikolmikkoon päätyneistä kolmesta suomalaisesta: Tujun Entistä Kovempi Paketti, Olutpajan Jouluolut ja Fat Lizardin Sweet Mary. Maustepommeja oli vähemmän, entistä enemmän "normaalien" tyylien edustajia, jotka olivat vain saaneet jouluisen nimen. Hauskaa oli taas, vaikka viime vuodesta poiketen nyt ei päädyttykään spekuloimaan Hyvä Tuomas -kunnianosoituksen kohdetta. 

9 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Mistä tulivat ne pilalliset joulukaljat, vai jääkö sotasalaisuuden verhon hämyyn, saatana?!

Ari Juntunen kirjoitti...

Tuolta ne muistiinpanokuvista näkyy.

Hop Shot kirjoitti...

Olisiko niin, että tänä vuonna Tuomaaksi valitun tietoja ei olekaan vuodettu sisäpiirin ulkopuolelle?

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Paskaa bisseä joulupöytään, törkeää! Selvä todiste degeneroitumisesta paskantamoksi, jolle on helppo ounastella pikaista ynnä tuskallista loppua, saatana!

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Niin, josko kiihoittunut jännitys tällä kertaa nousee rakeetin lailla kohti kohti suunniteltua h-hetkeä ynnä järisyttävän laukeamisen lakipistettä... saatana!

Peter Tammenheimo kirjoitti...

Kunhan saan oman juttuni ensi viikolla tehtyä, siitä sitten selviää, perkele!

Peter Tammenheimo kirjoitti...

Jodel tietää kertoa, että Aniko Lehtinen pokkaa palkinnon tänä vuonna. Oma suosikkini on Ilkka S.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... Yksikin paskantamo on liikaa, vasitenkin Valtakunnan metropoolirajain sisällä; olemme siis edelleen kräftin kehitysmaa, alituisessa vaarassa, edelleen, vajota näiden viheliäisten ryssijöiden tähden globaalissa katsannossa kräftin sedimenttiin.

Montevideossa-Buenos Airesissa meno tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään, saatana!

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Noniin Peter, ottakaamme siis, pipot päästä, kursailematta ynnä herrasmiehinä Anikón Hyvä Tuomas h.c. -malja jo tänään ja skoolataan ennennäkemättömällä latinkilla ynnä itseäänsäästämättömällä draivilla kurkoittamalleen yhteishyvälle ynnä eritoten vielä horisontissa siintävälle, saatana!