sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Nøgne Ø India Pale Ale, 2022


 BrewDogin ja Mikkellerin ohella norjalainen Nøgne Ø vietteli Suomessa 00-luvun lopulla uutta sukupolvea olutharrastuksen pariin. Epäilen, että Nøgne Ø oli Suomessa suhteellisesti tunnetumpi kuin monessa muussa lähimaassa. Vahvojen imperial stoutien ohella IPA oli luonnollisesti kärkituote. Itselläni oli silloin jo kymmenkunta IPA-vuotta takana, joten en oikein benchmarkina osannut tuotetta pitää. Jo silloin oma IPA-ihanteeni oli vaalea ja kirkas, joten samea ja tummahko Nøgne Ø ei ollut tyylisuosikkini. Vaikka hyvältä se tietysti silloin maistui. En kiistä Nøgne Ø:n käsitystä IPAsta, kyllä sameita ja karamellimaltaisia IPA-oluita Amerikassakin tehtiin. Nyt sitten huomasin oluen pitkästä aikaa Alkon hyllyssä ja päätin verestää muistoja. 


7,5 %, 60 IBU (49 EBUa Alkon mukaan), Chinook ja Cascade. Pullotettu 07.07.22, parasta ennen 26.06.24, haha. Ei siis kovin tuoretta. Sameaa ja ruskeaa, mutta ehkä hieman vaaleampaa kuin muistikuvissa. Pihkainen, hedelmäinen ja maltainen tuoksu. Maku on sitruksinen, karamellinen, ei kuitenkaan kovin makea. Mäntyisyyttä todellakin, varsin pehmeää, ehkä vähän saippuaisuutta. Katkeruutta on taatusti vähemmän kuin aiemmin. Luultavasti makuja on sordinoitu, mutta oikeastaan yllättävän hyvältä tämä edelleen tuntuu. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 



1 kommentti:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Noniin, piffalo josko puffalo; siinäpä kaljakyldyyrin probleemi syyrin; kaljavaarin fanfaari vielä päälle, saatana!