perjantai 6. syyskuuta 2019

Sonnisaari Käpylehmä




Mellunmäkeen sain korvanappiini tiedon, että Sonnisaaren Käpylehmä on löytynyt Rööperin Hopstopista. Kiihdyttävä tieto, illan ohjelma meni uusiksi. Tämä oululainen imperial hoppy lager piti olla edellisiltana Paneman lager-teematapahtumassa, mutta ilmeisesti joku Kallion janoinen pitkäkyntinen oli päässyt anastamaan kegit. Sain Oulusta varmistuksen, että Hopstop ei ole syyllinen, sinne oli toimitettu Käpylehmää aivan tarkoituksella. Suuntasin siis sinne, kyseessä vanha tuttu Annankadun William K, joka ehti olla välillä vähemmän muistettavasti Oluthuone Lehto. Nyt selvä tason nosto monessa mielessä, paikka muuttunut baarin ohella olutkaupaksi ja olutvaatetusliikkeeksi. Esillä heti pääsalissa Sonnisaaren teepaitaa, huikea meininki. Myös baaritarjonta vakuuttavaa, parikymmentä craft-hanaa ja valintoina ei aivan ilmeisimpiä yksilöitä. 

Sonnisaaren vahva humaloitu lager siis ensi-illassa, 7,1%. Hedelmäinen, maltainen, täyteläinen ja hillittömän raskas peräkärry, tuore ja raikas. Olut veti välittömästi sanattomaksi. Hämmästyttävä tasapaino tutuilla aineksilla, mutta silti kuitenkin uudella tavalla. Neutraali lager-hiiva leikkaa hedelmäisyyttä yhdeltä kulmalta, mutta tässä tapauksessa paradoksaalisesti tuntuu myös tuovan lisäarvoa kokonaisuuteen. Ehkä hiilihappoa on aavistus liikaa, mutta sekin ehkä tulee IPA-mielessä mieleen, lagerissa sekin on asianmukaisempaa. Ehdottomasti Sonnisaaren parhaita saavutuksia ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen luomus. Disclaimerina mainitsen taas, että olen Sonnisaaren pienosakas. En kyllä jättäisi tätä kokeilematta, jos eteen sattuu.  Rööperin Hopstop, 6.9.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti