Hieman hämmästyttävää, etten ole blogiin aiemmin Psychosta kirjoittanut. Ehkä elokuva tuli nähtyä liian monta kertaa jo viime vuosituhannella, ei ole blogin aikana tullut paneuduttua. Nyt katsoin siis uudelleen, pitkästä aikaa, mutta kaikki kohtaukset tuttuja. Nyt nähtynä suihkukohtausta enemmän säväytti elokuvan alku. Janet Leigh asettelee rintaliivejään paikoilleen, hän on juuri pannut John Gavinin kanssa lounastauolla. Tällaista ei Hollywoodissa yleensä näytetty 1960. Toinen mieleenpainuva kohta on pakomatkalla poliisia näyttelevän Mort Millsin aurinkolasit. Bernard Herrmannin musiikki ja Saul Bassin avaustekstit johdattelevat tutusti liikkeelle ja koko alkupuolisko on Hitchcockin uran parasta jälkeä siihen asti, kun auto uppoaa suohon. Jälkipuolisko puolestaan laahaa selvästi enemmän ja tunnetusti lopun selittelykohtaus melkein onnistuu vesittämään koko tarinan. Mutta ei sentään, kyllä Psycho on ryhdikästä jälkeä. Mutta halvaltahan se näyttää Vertigon ja North by Northwestin jälkeen, Hitchcockin viimeinen mustavalkoleffa.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
Kuten varmasti tiedät, Hitchcock teki Psychon "halvalla" omista rahoista.
VastaaPoistaToki, mutta se halpuus siis erottuu lopputuloksestakin. Ei se sinänsä ongelma ole, hyvää laatua tunnetusti syntyy pienemmälläkin budjetilla, mutta verrattuna edeltäviin leffoihin kontrastia siis on.
VastaaPoistaNiin, Kaurismäkein, Mikan & Akin kulumattomat mestariteokset Vlehtelija ynnä Arvottomat tuotettiin mikroskooppisella pappilan hätävarabudjetilla puheena olleeseenkin verraten.
VastaaPoista