Lempi on siis 10-vuotias tässä vaiheessa ja takana on melkoinen pyöritys. Tapahtumien vyöry ei jatku enää samanlaisena, mutta ei ehkä vähemmän traumaattisena. Lempi varttuu ja kouluttautuu periaatteessa virolaiseksi sairaanhoitajaksi ja elää loppuelämänsä Virossa, mutta inkeriläissuomalainen tausta ei häivy minnekään. 1990-luvun paluumuuttoon Suomeen Lempi ei siis osallistu, mutta hänen tyttärensä Ruth lähtee ja Minna-Kerttu Kekki syntyy Suomessa. Loppuosa kirjasta käsittelee Neuvosto-Viron puuduttavaa byrokratiaa ja köyhyyttä vapaasta maailmasta eristettynä. Teksti käsittelee monimutkaisia ihmissuhteita ja Minna-Kertun sukupolven juurettomuutta monimutkaisen etnisen taustan takia. Tähänhän pureutui myös Lauri Randlan tuore elokuvakin, johon Kekki viittaa. Kirja on sujuvasti kirjoitettu, mutta kieltämättä jännite hieman löystyi Stalinin kuollessa ja välittömän kuolemanvaaran väistyessä. Kirja antaa hyvän näkökulman Suomessa asuvien nykyinkeriläisten monimutkaiseen tilanteeseen. He ovat inkeriläisen, venäläisen, virolaisen ja nykysuomalaisen kulttuurin ristiaallokossa.
Muutama pikkuvirhe osuu pedantin lukijan silmiin. Vuonna 1939 Neuvostoliitto ei vielä ollut 20-vuotias, Neuvosto-Venäjä toki oli. Tuskin Suomen inkeriläisiä koottiin alkuvuonna 1945 Viipuriin ennen karkotusta Neuvostoliittoon. Viipuri oli silloin jo osa Neuvostoliittoa. Sergei Kirovin demokratiapyrkimyksistä 1934 ennen murhaansa annetaan kirjassa turhan suoraviivainen ja myönteinenkin kuvaus. Hieman hämmästyttää myös se, kuinka hyvin Saksan armeija pystyi Inkerinmaalle hyökätessään tunnistamaan suomenkieliset venäläisistä ja juutalaisista. En usko, että esim. rintamakomentajat tiesivät alueella asuvan suomalaistaustaista väestöä. Mutta oikein mielenkiintoinen teos kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti