Päivän ohjelma oli tiivis, ehkä liiankin tiivis. Saapuneiden määrä yllätti järjestäjät, odotettiin noin 50-100 Graniittia. Tutustuttiin Jalkaväkimuseoon ja Päämajamuseoon, joka on nyt osa suurempaa Sodan ja rauhan keskus Muistia. Oli todella hauska tavata muinaisia kohtalotovereita. Tai hauska ja hauska, 40 vuotta on erittäin raaka väliaika ennen jälleennäkemistä. Oman naaman muuttumiseen on ehtinyt tottua, mutta silloisten siloposkien yhtäkkinen kohtaaminen nykyformaatissa hieman hätkäytti. Mutta oli paikalla kyllä joitakin, joiden ulkomuoto oli pysynyt aivan samana. Omasta KtPtristani oli mukana lähes 30 entistä Haminan Hiltonin eli Tykistökasarmin asukkia.
”40 vuotta Homeperseensuolta NATOon.” Päivän ohjelma huipentui turvallisuuspoliittiseen seminaariin, jossa alustivat Rehnin ohella Suomen NATO-suurlähettiläs Klaus Korhonen ja Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Kim Mattsson, kaikki Graniitteja tietysti. Puheenvuoroissa heijasteltiin kuluneen 40 vuoden kehitystä, mutta odotetusti päähuomio kiinnittyi menossa olevaan sotaan Ukrainassa ja Suomen NATO-jäsenyyteen. Tilaisuudessa noudatettiin ns. Chatham House -sääntöä, joten varmuuden vuoksi jätän yksityiskohdat kertomatta. Kysymyksiä esitettiin paljon ja selvästikin mielenkiintoa olisi ollut jatkaa seminaaria tuntikausia. Graniitteja kiinnosti myös vireillä oleva reserviupseerien yläikärajan nosto 60 vuodesta eteenpäin. Valmiutta jatkaa sotilaallisissakin tehtävissä tuntui siis ukkoutuvassa porukassa riittävän.
Pitkän päivällisen ohessa jokaisen yksikön edustaja vielä käytti muistelupuheenvuoron yhteisistä 105 kunnian päivästä. Ei ole sattuma, että kurssin kesto ainakin silloin oli sama kuin talvisodan. Spekulointi jatkui edelleen kiivaana, johtuiko kurssin alun kuuluisa kovapanoshälytys Puolan tilanteesta vai ei. Olli Rehn kiisti jyrkästi, että asia liittyisi jotenkin samanaikaiseen keskustan puoluekokoukseen, joka valitsi presidenttiehdokkaaksi Johannes Virolaisen, syrjäyttäen Kremlin suosikin Ahti Karjalaisen. Juhlan järjestelypäällikkö Timo Laitinen väitti kuulleensa tiedustelutietona, että Kymen Jääkäripataljoonaan oli suunniteltu juuri siihen aikaan hälytysharjoitusta. Joku päivystäjä olisi painanut erehdyksessä väärää nappia ja hälyttänyt koko Kaakkois-Suomen sotilasläänin. Muistelimme myös kohtalotoverin kanssa lomaltapaluumatkaa, joka päättyi siihen, että Onni Vilkkaan bussin kuski nukahti Haminan Tervasalmen sillalla ja bussi kaatui kyljelleen siltarampissa. Kukaan ei loukkaantunut, mutta jatkoimme loppumatkan kasarmille jalan.
Edelleenkään en nukkunut vielä kovin hyvin, mutta jäin silti vielä hotelliaamiaisen jälkeen muutamaksi tunniksi kylmään ja hämärään Mikkeliin. Muistaakseni yövyin 1970-luvun alussa pari kertaa Mikkelin leirintäalueella, mutta sen jälkeen olen käynyt kaupungissa vain päivän työreissulla 1990-luvulla. Kaupunki ei siis tuttu. Hyvämaineisin craft-baari Dom aukesi vasta klo 14, joten tapoin aikaa Gastropub Einossa. Eino-nimi viittaa Eino Tanskaseen, joka oli ravintola-alan pioneeri Mikkelissä 1930-luvulla. Pullossa tarjolla kuopiolaista savumärzeniä, 5,5 %, Perle-humalaa, Savuhirven jonkinlaisena lisäotsikkona Darkwoods My Betrothed. Ei juuri vaahtoa, tummanruskeaa. Paahteisuutta, tervaa ja savua on tuoksussa. Maku on geneerisempi, kovahkon maltainen, savuisuutta on hillitymmin, vähän nihkeyttä ja runko huojuu ohuuttaan. Rauchbier on vaikea tyyli, harva siinä on Suomessa kunnolla onnistunut. Ei tämä huono ole, mutta paljon intensiivisempää, täyteläisempää ja pehmeämpää otetta tämä kaipaisi. Mikkeli, Gastropub Eino, 20.11.2022.
Vielä kommentti tuohon RUK:n kovapanoshälytykseen 1981. Tämän tapaamisen jälkikeskusteluissa tuli esiin koulun silloisen varajohtajan eversti Penttilän kommentti vuoden 2007 25-vuotisjuhlasta. Penttilän mukaan hälytys oli aito ja varusmiesten selustaan ajettiin mittava joukko ammuksia täynnä olevia kuorma-autoja. Meille asiasta ei tietenkään mitään kerrottu.
VastaaPoista