torstai 23. helmikuuta 2023

Hagström Groß Pilsner, taustaa


 Kun Ari Nyforsin ja Ilkka Sysilän kanssa mietittiin Hagströmin toista olutta, niin oli alusta asti varsin selvää sen olevan tyyliltään pils. Ilkka on ollut pitkään pilsin arvostaja. Kun Hagströmin jonkinlainen tunnusominaisuus on ainakin alkuvaiheessa voimakas humalointi, niin pils oli siinäkin mielessä luontainen valinta. Oli myös näppärää tehdä alen jälkeen lageria. Kun päätettiin Hagströmin olevan aito kiertolainen ja tehdä toinen olut muualla kuin Olarilla, niin selvä valinta oli Sonnisaari Oulussa. Sonnisaari on tehnyt monia erinomaisia pils-tyylisiä oluita, joten laatuun voitiin luottaa. Sonnisaaren Timo Kanniainen suhtautui myös hankkeeseen positiivisesti. Tietysti asiaa ei haitannut sekään, että Oulu on entinen pitkäaikainen kotikaupunkini ja olenpa pienosakkaanakin Sonnisaaressa. Hieman harmittavasti Hagström ei Arvottomat-leffassa ehtinyt Ouluun asti.


Kun oluen tyyliä pohdittiin tarkemmin, niin valinta oli jälleen luontevasti pohjoissaksalainen pils. Kun korostetaan humalointia ja varsinkin katkeruutta, niin baijerilainen ja muut eteläsaksalaiset variaatiot rajautuvat pois. Samoin tšekkipils unohdettiin, koska ei nyt varsinkaan diasetyyli-olutta haluttu lähteä tekemään. Amerikkalaiset humalat kävivät pikaisesti keskustelussa, mutta ei niitä vakavasti harkittu. Kun west coast IPA oli leimallisesti amerikkalainen olut, niin nyt oli tarkoitus tehdä puhtaasti saksalaista olutta. Humaliksi tulisi siis saksalaisia lajikkeita. 


Mutta jotain twistiä tietysti piti saada mukaan, ei tehtäisi mitään Jeverin tai Flensburgerin kopiota. Pohdintojen jälkeen päädyttiin tekemään tavanomaista vahvempaa pilsiä. Ei mitään imperial pilsiä, mutta ei myöskään "normaalia" noin 4,7 -5,2 % vahvuista. Vahvuus olisi jotain kuuden ja seitsemän prosentin välillä, bockin tapaan. Samoin katkeruutta haluttiin korostaa west coast IPAmme tapaan "epänormaalisti", periaatteessa niin paljon kuin muut reunaehdot sallisivat.   


Tunnetusti "vaikeinta" (pienpanimo-)oluen teossa on nimen valinta. Se päti tämänkin oluen kohdalla. Keskustelu kävi välillä varsin kuumanakin. Monenlaista ehdotusta oli pöydällä. Lopulta Ilkan ehdottama Groß Pilsner hyväksyttiin. Se on kompromissi, joka ei omasta mielestäni tuntunut aluksi kovin hyvältä. Saksankielinen tuplaässä on hieno säväys, mutta esim. baariympäristössä hanalätkässä näkyvänä sekoittuu helposti B-kirjaimeen tai jopa kreikkalaiseen betaan. Joku voi kirjoittaa sen auki Gross Pilsneriksi ja englanniksi gross tarkoittaa ällöttävää. Englantia ymmärretään laajemmin kuin saksaa. Itse pidin eniten Pilsenbock-nimestä, se olisi ikään kuin weizenbock-väännös. Ymmärrän, että bock ei ole myyvä termi, mutta eihän Hagströmiä kaupallinen kulma edellä tehdä. Tehdään, koska se on hauskaa. 


Tältä pohjalta aloitettiin suunnittelu Oulussa. West Coast IPAssa käytettiin pienmallastamo Pehkolan vehnämallasta. Tälläkin kertaa harkittiin toista suomalaista pienmallastamoa Savo Maltia, mutta lopulta päädyttiin saksalaiseen Bindewald Pilsen -maltaaseen. Sonnisaarella ei ollut kokemusta Savo Maltista, joten ei haluttu riskeerata. Katkerohumalaksi itsestään selvästi Magnum ja aromeihin valittiin niin ikään baijerilaiset Hallertauer Mittelfrüh ja Tettnang. Ei tavoitella hedelmäisyyttä vaan yrttisyyttä ja ruohoisuutta. Kuivahumalointia ei perinteisessä pilsissä käytetä ja siitä luovuttiin tässäkin oluessa. Hiivana oli sveitsiläisen Hürlimannin alunperin kehittämä Fermentis Saflager S-189. 


Hankkiuduimme sitten Arin ja Ilkan kanssa Sonnisaaren panimolle 13.1.2023. 1000 litraa keittokoko ja panopäivän tapahtumista olikin blogissa tarinaa tuoreeltaan. Timo Kanniainen sovitti ideat Sonnisaaren prosessiin ja käytännön valmistuksen hoitivat Sonnisaaren Kalle Kuokkanen ja Niko Pesonen. Pilsin vahvuudeksi tarkentui sitten 6,5 % ja katkeropitoisuudeksi varmistettiin laboratoriomittauksella 80 IBU. Etiketin suunnitteli West Coast IPAn tapaan jälleen Rik Poppius. Täytyy myöntää, että Groß näyttää etiketissä hyvältä ja korostetut numerot 6,5 ja 80 avaavat hyvin pilsnerin "suuruutta". Kegitys tapahtui 17.2.2023 ja olut lanseerataan tänään Roudaribaari Ihmeessä klo 16. AKT:n lakko vaikeutti kuljetuksia, mutta kyllä olutta Ihmeessä on. Jatkossa olutta on tarjolla pääkaupunkiseudun lisäksi laatubaareissa ainakin Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa. Growlerimyynnissä Sonnisaaren panimolla huomisesta alkaen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti