lauantai 6. toukokuuta 2023

Lehe Alaska Forever







Australian reissun jälkeen silmäilin tätä toukokuun ensimmäistä viikonloppua ja ajattelin, että tuossa voisi olla sopiva ajankohta käväistä Tallinnassa. Lontoon kruunajaisiinkaan ei näyttänyt tulevan kutsua. Edellisestä Tallinnan käynnistä jo reilusti toista vuotta ja dynaamisessa kaupungissa ehtinyt tapahtua monenlaista. Venäjäkin käynnisti suurhyökkäyksen ja olisi mielenkiintoista haistella Tallinnan tunnelmia Suomen haettua Naton jäsenyyttä. Hotellia varatessa hieman hämmästytti tarjonnan vähäisyys, mutta kohtuullinen ratkaisu löytyi ja kellot eivät vieläkään soineet. Vasta pari viikkoa myöhemmin tajusin, että silloinhan on Tallinn Craft Beer Weekend. Olen käynyt muutaman kerran kyseisessä festivaalissa ja tykännyt kovasti, mutta en todellakaan nyt aikonut sinne mennä. Viime vuonna lähes kaikki Suomen olutfestarit kiertäneenä kyllästymistä on edelleen olemassa. Ja koko ajan on mielessä ollut se perusmieltymys, että tykkään enemmän baareista kuin festivaaleista. Siitä huolimatta hyväksyin omalaatuisen ajoituksen ja painuin Tallinnaan. Eiköhän baareissa olisi hyvä meininki juuri tähän aikaan. Tuttuihin festivaalivieraisiin törmäämistä tuskin voisi välttää, mutta sehän olisi vain plussaa. 


Eckerön laiva oli ihan täynnä, mutta onnistuin saamaan ikkunatiskilltä  lataustöpselipaikan niin, että selän takana vellovan ihmismassan saattoi unohtaa. Satamasta lounaalle Patrik Willförin somessa vinkkaamaan Goaan. Sitten sopivasti viereinen Uba ja Humal pitikin olla jo auki. Mutta eipä ollutkaan klo 12:15. Muitakin ovennykijöitä paikalla. Ilmeisesti henkilökunnalla oli mennyt ensimmäinen festivaali-ilta pitkäksi. En jäänyt ihmettelemään asiaa, vaan siirryin vanhaan kaupunkiin aina luotettavaan Hell Huntiin.


Suppea hanavalikoima kuten aina, mutta tölkistä löytyi Lehen WCDIPAa. 8,5 %, 125 IBU, hehe. Ruskeaa ja sameaa. Pihkaa ja sitrusta tuoksussa. Aika pehmeää, mallasvoittoista, tosiaan pihkaisuutta. Puhdasta on, kevyt kärry perässä. Alkoholi peittyy, mutta hedelmäisempi voisi olla. Tallinna, Hell Hunt, 6.5.2023.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti