Antti Tuomaisen trilogian kakkososa vakuutusmatemaatikko/seikkailupuistoyrittäjä Henri Koskisesta oli sen verran pettymys, että päätösosaa en tullut hankkineeksi vuosi sitten. Nyt sitten sentään pokkaripainos tarttui kirjakaupasta mukaan. Kovin samoja polkuja tallataan kolmannellakin kertaa. Tällä kertaa Henriä piinaa polkumyyntiä harrastava kilpailija ja uutta perhe-elämäidylliä varjostaa vanhempainillan kautta solahtaminen herttoniemeläiseen monella tavalla sosiaaliseen dads club -yhteisöön. Epäsosiaalisen matemaatikon looginen monologi vie kerrontaa taas eteenpäin, vauhdikkaasti ja koomisuuteen pyrkien. Ongelmani on ollut jo pitempään, että en pidä Tuomaisen komiikkaa hauskana. Monet muut kyllä näyttävät tykkäävän ja menestystä on tällä linjalla tullut entistäkin enemmän. Siksi taitaa olla turha toive, että Antti palaisi uransa aiempaan traagisempaan noir-tyyliin. Ruumiita syntyy nytkin, teksti rullaa vaivattomasti, mutta tällä kertaa teos tuntuu hieman hätäisesti viimeistellyltä. Pitkähkö lastenkirjasitaatti ei nivoudu kokonaisuuteen. Loppu on jokseenkin töksähtävä. Uskottavuutta ei tietenkään tässä tyylissä tavoitella, mutta kun koomisuuden absurdiset ansiot jäävät mielestäni puolitiehen, niin sitten ei käteen jää paljoakaan. Ja onhan tässä aivan liikaa vaaleanpunaista feelgood-meininkiä, kaipaan lukukokemukselta tanakkaa mustaa ahdistusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti