Vilja Beerfest 2024

Aikaisempina vuosina on kuulunut todella hyvää arvostelua Tampereen Vilja-festareista. Kun vielä tämänvuotiseen versioon asettui käytännössä suomalaispanimojen All Stars -kokoonpano, niin päätin raahata luuni paikalle. Uhkaavasta sateesta johtuen varauduin erinäisten kulkuvälineiden käyttöön, koska juhlapaikka sijaitsee pari kilometriä Tampereen ytimestä etelään. Sade pysyi kuitenkin poissa, joten kävelin sittenkin. Mahdollisimman hitaasti hiostavassa kelissä.

Bistro Vilja oli sokkeloinen patinoituneen oloinen hämärä tila. Tuli vähän mieleen Oulun Pikisaaren Sokeri-Jussi. Bistron sisäpihalla kojuja ja pöytiä. Kompakti systeemi. Ehkä katoksia liian vähän sateen ja auringon varalta. Vaikka tulin juuri klo 15, niin katospaikat oli jo käytännössä varattu. Bistro oli jo aiemmin auki, joten ehkä jengi herkisteli sitä kautta paikalle.

Perinteisen festivaalietikettini mukaan aloitin tutustumalla Sonnisaaren tuotteisiin. Itselleni ainoa varsinainen uutuus oli hazy west coast IPA Räyhä. En aluksi huomannut, että se on double eli 8,5 %. Juuri alkoi sataa, kun sain ensimmäisen oluen. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa ja loppuajan vierailustani olikin ihannesää. Räyhä sameaa, kuivaa, sitrusta, mangoa, aprikoosia. Tuttu mahtava katkeruus mukana. Juotavuus todella huipussa, varsinkin tajuttuani oluen vahvuuden. 

Alasen Timolta kuulin lounaalla, että Tampereen hörhöyhteisö oli vieraillut festivaalilla jo edellisenä päivänä. Sosiaalisia tilanteita silti riitti odotetusti. Tuli juteltua pitempään mm. Timo Kanniaisen, Sonnisaaren pienosakaskollegan Mika Oraluoman ja olutmatkailublogistikollegan J-P:n kanssa. Tuttuja oli töissä käytännössä joka tiskillä festivaalijohtaja Teemu Lahtisen lisäksi. Tujun Tuomas Mäkiniemeen ja Kanavan Jukka Karlstedtiin olin törmännyt jo aiemmin Konttorissa. Etko/Factoryn pöytää isännöi Jan Grehn, Salamaa Otto Lehikoinen, Mallasseppiä Rosa Hiltunen ja Revenantia Petteri Sikanen.

Keskustelun tuoksinassa muutama olut jäi vähemmälle huomiolle. Salaman TankBusters-kollaboa olinkin juonut jo aiemmin. Himon Humalaputki Idaho 7 oli ainakin raikasta ja puhdasta. Tujun Slowburn-kollabo Wolf Bite erottui tarjonnassa edukseen lakritsaisen paahteisena. Kuiva silti ja varsin omaperäinen, vähän katkeroakin. Oikein hyvää. Poikkeuksellisesti kommentoin nyt festivaalin hinnoittelua. Keskimäärin 6€ 20 cl. Se on selvästi yleistasoa korkeampi, mutta ehkä premium-festivaalista on varauduttava maksamaan.

Mallasseppien Sahtia olen aiemmin juonut vain tölkistä. Nyt tarjolla oletettavasti tuoreempaa kamaa. 9,0 %, makeaa, täyteläistä, tyylinmukaista. Mutta liian makeaa minun makuun. Kanava Raja-doppelbockissa makea tuoksu. Rusinainen ja mielestäni liian makea oli makukin. Sonnisaaren Iso Niittäjä oli yhtä upeaa kuin ensimaistollakin. Himon black IPA Noituus ehti harmittavasti loppumaan ennen ehdin hörsiä sitä. Revenantin ja Factoryn tarjonnan olin tsekannut jo aiemmin. Päätin tässä vaiheessa lopettaa bileiden päästessä kunnolla vauhtiin. Jengiä oli saapunut mukavasti. Kello oli jo 19 eli viihdyin paikalla neljä tuntia. Kiitoksia kovasti järjestäjille, näytteilleasettajille ja asiakkaille. Tampere, Bistro Vilja, 9.8.2024.