SOPP Helsinki 2024

 Tänä vuonna yksiviikkoisesta Helsingin SOPPista mahtui kalenteriin vain avauspäivä. Mutta hyvähän sekin on. Kuvat yllä ovat jostain syystä kronologisesti väärin päin. Saavuin paikalle viisi minuuttia avaamisajasta ja muutaman minuutin jono janoisista oli jo ehtinyt kerääntymään. Sisälle päästyäni ensimmäisinä näkökenttään osuivat itse festivaalin vahva mies Pekka Kääriäinen ja Olutliittojohtaja Anikó Lehtinen. Suuntasin tuttuun tapaan Sonnisaaren tiskille ja siellähän Sisä-Suomen kärkimiehet Hannu Nikulainen ja Vesa Välitalo virittelivät jo hörhöpöytää tiskin eteen. Tosin jonkinlaista kuudenkympin metamorfoosia läpikäyvää Hannua ei meinannut ensivilkaisulla tunnistaa. 

Sonnisaaren pils Niittäjä vakuutti äskettäin kovasti, mutta se oli ilmeisesti pelkkä lämmittelyakti. Nyt tiskiin iskeytyi Iso Niittäjä Dry Hopped Imperial Pils, 6,6 % ja Motuekaa kuivana. Märällä puolella nyt Magnum, Saphir, Spalt Select ja Centennial. Ehkä hieman samantapaisia suuntaviivoja kuin Hagströmin kesäjuomassa Fruity NZ Pilsissä, joka on jo harmittavasti pääkaupunkiseudun baareista loppunut. Selvä trooppinen hedelmäisyys peruslasistakin kohoaa ennen kuin perinteiset pilsin hyveet ruohoisuus, maltaisuus, katkeruus ottavat estradin haltuun. Ja tällä kertaa vielä erityisen täyteläisesti. Suomen pils-skene on tällä hetkellä taatusti kansainvälisen craftin kärkeä.

Sosiaalinen tilanne odotetusti tiivistyi vähän ennen kuin sadekuuro huuhteli Rautatientoria. Peruskasvojen ohella tuli juteltua pitempään harvinaisemman vieraan, eli viime syksynä Oluthuone Leskisestä luopuneen Esa Hiltusen kanssa. Sonnisaarella oli nippu muitakin uutuuksia, mutta niistä muistiinpanoja vähemmän. Tankerous on herukkainen, öljyinen ja katkera NEIPA, 6,8 %, Comet, Mosaic, Simcoe, Nectaron, Idaho 7. Monoliitti West Coast IPA tasapainoinen hienoisessa mallasvoittoisuudessaan, 7,0 %, Strata, Citra, Mosaic, Centennial. Repertuaarin kruunasi sitten Tippa '24 NEDIPA, 8,5 %, Columbus, Azacca, Citra. Mehuisaa sumua lähes nektarisesti, rapea hyvä juotavuus ja paketti kiristetään kasaan reippaalla katkeruudella.

Sonnisaaren setappi veti kyllä luulot pois niin tehokkaasti, että melkein pelotti lähteä kokeilemaan muiden panimoiden tuotoksia. Viereisellä tiskillä sentään houkutteli Plevnan uusi Saison, 6,0 %, ranskalaisella hiivalla. Samea, makeahko esterituoksu, maku vähän esanssimainen, jopa ohut. Ei raikkautta, tuli selvä pettymys, johtuneeko sitten ranskalaisesta hiivasta, että oikeaa fiilistä ei irronnut. Tässä vaiheessa kiertelin koko festarialueen silmäillen kokonaistarjonnan. Mitään selvää pakkokokeilua ei näkökenttään osunut. Päädyin sitten Nilkko Mallasviiniin, joka ehkä tunnetaan myös nimellä Viiniks. Mäntyharjun panimon nykykunto kiinnosti. American barleywine siis, 8,0 %, alakanttiin tyylin puitteissa, 50 IBU, Chinook, El Dorado. Makea tuoksu, ohut maku, ei täyteläisyyttä, ei kunnolla hedelmäisyyttä eikä täyteläisyyttä, ei jälkimakuakaan. Sen verran masentava tapaus, että päätinkin siirtyä syömään festivaalialueen ulkopuolelle. 

Sivumennen sanoen kuulin, että liikkeellä olisi huhu, jonka mukaan olisin osa-aikaeläkkeellä. Nyt täytyy todeta Mark Twainia mukaillen, että huhu on vahvasti liioiteltu ja ennenaikainen. Painan päivätöitä toistaiseksi aivan entiseen malliin täysipäiväisesti.