torstai 4. helmikuuta 2021

Charles McCarry: The Tears of Autumn



Luin koronan alkuvaiheessa Charles McCarryn ensimmäisen romaanin The Miernik Dossier, joka avasi Paul Christopher -sarjan. Erittäin mielenkiintoinen, vaikka aivan kaikki ei ehkä klikannutkaan ja itse Christopher ei vielä isossa roolissa. Nyt sitten vuoroon toinen osa vuodelta 1974. Ensimmäinen romaani oli hauskasti naamioitu asiakirjakokoelmaksi, mutta The Tears of Autumnin rakenne on normaali suorasanaisesti kirjoitettu vakoilutrilleri. Sijoittuu syksyyn 1963 ja nyt Christopher romaanissa koko ajan mukana. Ei kuitenkaan aina itse tapahtumissa toimijana, vaan taustatekijänä. Nyt nimittäin pelataan isoa peliä. Romaani käynnistyy Bangkokista lokakuun 1963 viimeisenä päivänä. CIA:n agent-runner Christopher lähettää vakoojansa takaisin kylmään varoittamatta, että saadun tiedon mukaan Etelä-Vietnamin salaisen poliisin johtaja Ngô Đình Nhu on murhaamassa agentin Saigonissa. Seuraavana päivänä Nhu ja hänen isoveljensä Etelä-Vietnamin presidentti Ngô Đình Diệm syrjäytetään ja murhataan. Huhutaan, että vallankaappauksen takana on USA. Kolme viikkoa myöhemmin Dallasissa Lee Harvey Oswald (?) ampuu USA:n presidentti Kennedyn. McCarry rakentaa teorian, jonka mukaan Diệmin klaanin edustajat surmauttavat Kennedyn kostoksi.

Christopher saa vinkin asiasta ja esittelee skenaarion johtoportaisiin. Sieltä tulee tyrmäävä kielto tutkia teoriaa. Lähimpien esimiestensä tuella Christopher irtisanoutuu ja lähtee sooloilemaan. Melkoista globetrotterointia romaani on. Bangkokin jälkeen Christopher nähdään ainakin Pariisissa, Roomassa, Washington DC:ssä, New Yorkissa, Kongon Léopoldvillessä, Sienassa, Milanossa, Genevessä, Zürichissä, Rhodesian Salisburyssa, Lusakassa, Katangan Élisabethvillessä, Zermattissa ja laajemmin Saigonissa, jossa tapahtumat muuttuvat toiminnallisemmiksi. Todella kiinnostavasti kuvio vähitellen täydentyy, vaikka nykynäkökulmasta arvioituna McCarryn kudelma ei ehkä kestä kriittistä tarkastelua. Vahvistusta on tietysti ainakin siitä, että USA tiesi Diệmin syrjäyttämishankkeesta, mutta ei estänyt sitä. Näkyypä löytyvän sopiva hämärähenkilökin, Lucien Conein, joka voisi olla monipuolisesti kielitaitoisen Christopherin esikuva.


Saigonista Christopher joutuu pakenemaan Eurooppaan ja uskottavuus alkaa kärsiä enemmänkin. Tyylillisesti McCarry kyllä hallitsee homman ja tarina soljuu nautittavammin kuin Miernikin tapauksessa. Christopherin taustoista irtoaa välähdyksiä, puoleksi saksalainen sankari on mm. julkaissut runoteoksia, mutta kovin syvällistä henkilöhahmoa hänestä ei rakennu vieläkään. Se on varmaasti harkittuakin, McCarry pelasi pitkää peliä. Paikallisväri on vahvimmillaan Saigonin kiinalaiskortteleissa Cholonissa. Muistan vielä, että 1970-luvulla koulun karttakirjoissa Cholon oli merkitty Saigonin kylkeen erillisenä kaupunkina.


Hilpeästi aivan romaanin alussa siteerataan republikaanipoliitikkoa, joka väittää Nixonin voittaneen presidentivaalit 1960. Kennedy käytti vilppiä varastaessaan voiton mm. Illinois'ssa. Monet asiat toistuvat siis aina vain uudelleen. McCarryn teksti ei muutenkaan vaikuta erityisen vanhentuneelta. Ei sarjan lukemista voi tähän keskeyttää. Merkillisesti täysin amerikkalaisessa kirjassa käytetään syksystä autumn-sanaa fallin asemasta.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti