sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Otto Preminger: Anatomy of a Murder

 Bukovina-taustainen Otto Preminger ohjasi 1940-luvun jälkipuoliskolla Hollywoodissa nipun film noirin mestariteoksia. 1950-luvulla ohjaaja siirtyi suuren budjetin tuotantoihin ykkösketjun yleisohjaajaksi. Siitä osuudesta on hyvä esimerkki tämä 1959 valmistunut oikeussalidraama, jossa on kuitenkin alkupuolella noirahtavia osuuksia. Ollaan Michiganin Upper Peninsulalla Iron City -nimisessä kuvitteellisessa teollisuuskaupungissa lähellä Superior-järveä. Taustalla on tositapaus vuodelta 1952, joka tapahtui Big Bay -kylässä lähellä Marquettea. Leffaa on kuvattu oikeilla tapahtumapaikoilla. Kyseessähän on vahva suomalaisalue ja elokuvassa esiintyykin Toivo-niminen baarimestari ja Sulo-niminen putkavahti. Heti alkuun vähän Hitchcock-mainen fiilis Saul Bassin alkuteksteillä ja Duke Ellingtonin musiikilla. Ellington jopa esiintyy elokuvassa pienessä roolissa, mutta mies oli selvästi parempi muusikko kuin näyttelijä. Muuten näyttelijäsuoritukset ovat kyllä huipputasoa, vaikka James Stewart ei ehkä aivan parhaimmillaan pääroolissa. Suosikkinäyttelijä Lee Remick esittää vanhakantaista kevytkenkäistä vaimoa ja Ben Gazzaran pistäväsilmäisyys on jo tässä vakuuttavaa. George C. Scott ei irrottele liikaa pääkaupunki Lansingin pukumiesnilkkinä. Remickin koiralle tarjotaan olutta. Hieman liian pitkitetty on leffan jälkipuolisko, jännite ei jaksa kantaa aivan koko pituutta. Vanhentunut asenneilmasto siis elokuvassa, mutta kokonaisuutena varsin mielenkiintoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti