lauantai 30. lokakuuta 2021

Olutliiton kotiolutkilpailu 2021











 Viime vuoden tapaan taas Itä-Pasilassa Finnmapin tiloissa Olutliiton kotiolutkilpailun tuomarointia. 209 olutta tarjolla, mutta onneksi tuomareita aiempaa enemmän. Jouni Koskisen parina tsekkasimme alkuerissä 26 olutta, sitten vielä lager- ja stout-sarjan finaalit, noin 40 olutta maisteltavana. Kahdeksan tuntia kesti, pari tuntia vähemmän kuin viime vuonna, mutta rankkaa hommaa tämä on. Yleinen taso on edelleen korkea, vain yksi täysin epäonnistunut olut osui kohdalle. Naapurituomareille osui käsittääkseni kyllä enemmän pommeja. Huippuoluet sitten olisivat kaupallisellakin tasolla aivan tarjonnan kärkeä.


Lagereita harrastetaan edelleen mukavasti, se on ehkä globaalisti hieman poikkeavaa. Vain yksi NEIPA osui meidän arvioitavaksi, mutta se oli huippukunnossa. Belgityyliset oluet olivat järjestään onnistuneita. Yksi osallistuja oli hämmentävästi pakannut american stoutinsa tölkkiin. Aiemmin finaaleissa on joutunut tekemään hankalia kompromisseja, mutta tänä vuonna kolme parasta löytyi suhteellisen kivuttomasti. Tämän kilpailun tuomarointi on todella mielenkiintoinen suoritus. Lopussa tuntuu nääntyneenä siltä, että ei koskaan enää. Kuitenkin yleensä vuoden päästä mieli on muuttunut, kokemus on aina kiehtova. Tässä pääsee konkreettisesti näkemään, minkälaiset oluet kotioluentekijöitä kiinnostavat. Se on tarkka mittari myös koko olutskenen tilanteeseen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti