maanantai 14. elokuuta 2023

Daniel Roher: Once Were Brothers, Robbie Robertson and The Band

 Kovatasoinen rockumentary The Bandin vaiheista vuodelta 2019, Yle Areena pisti tämän hienosti jakeluun Robbie Robertsonin kuoleman kohdalla. Ehkä Yle esittänyt aiemminkin, mutta en ole onnistunut bongaamaan. Tämä on oikeastaan leffaversio Robertsonin muistelmateoksesta Testimony. Näkökulma on siis vahvasti Robertsonin, joka tunnetusti poikkeaa ainakin Levon Helmin näkemyksistä. Onpa filmimateriaalia säilynyt paljon, samoin hienoja still-kuvia mm. Woodstockin vaaleanpunaisesta talosta. Musiikki on tietysti hyvin esillä ja sehän on ylimaallista. Robertsonin tuoreen jutustelun ohella arkistohaastatteluja ja uusia tarinoita mm. Bruce Springsteeniltä ja Eric Claptonilta. Tarinat ovat pääosin suitsutusta, mutta The Bandin huumeongelmat ja Richard Manuelin monipuoliset vaikeudet tuodaan kyllä esiin. Robertsonin mukaan jo 1970 muiden jäsenten luomisvoima oli käytännössä sammunut. Robertson ei itsekään ollut raittiusmies, mutta tässä vaiheessa jo vastuullinen ja kunnianhimoinen family man. 


Täytyy kyllä sanoa, että Levon Helmin poistuminen Dylanin taustabändistä 1965 poraamaan öljyä Meksikonlahdelle oli täysin oikea ratkaisu. Ei Dylanin musiikki ansioistaan huolimatta ollut tarpeeksi rockia The Bandin tasoiselle orkesterille. Dylan onnistui sitten 80-luvulla häiritsemään myös Tom Petty and the Heartbreakersin kehitystä. Ehkä Robertson sai innoitusta Dylanilta lauluntekoonsa, mutta eipä Zimmerman koskaan pystynyt vaikkapa The Weightin tasoista teosta synnyttämään. Testimonyn lukeneelle tässä ei varsinaista uutta tule esiin, mutta onhan tämä ainutlaatuinen dokumentti. Ja vähän surumielinen, kun vieläkin parempaan olisi The Band pystynyt. Ei Robertsonkaan soolourallaan samoihin sfääreihin yltänyt. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti