torstai 14. maaliskuuta 2024

Hagström India Black Ale, julkistus









 Helmikuun alussa Tujulla keitetty Hagströmin tumma humaloitu ale oli nyt kypsynyt jakelukuntoon. Olut julkistettiin jo perinteisin menoin, tällä kertaa Pikkulintu Ruttopuistossa Juuson ja Alexin tarjoilemana. Paikalla oli kutsuvieraita ja muita asiakkaita Oulua myöten, Tujulta Samu Koskinen ja Jukka Mononen. Yhtä perinteiseen tapaan lievästi hermostutti ensimmäinen nuuhkaisu oluesta, vaikka olin kuullut Nyforsin Arilta ja Tujun jengiltä ennakkotietoja. Lähes musta olut, tuoksussa paahteisuutta ja trooppisten hedelmien aromeja. Täyteläinen kuivahko maku, kuivempaa hedelmäisyyttä, ei sitrusta, mutta luumun kaltaista. Katkeruus antaa odottaa itseään, mutta tulee kaukana takana, pitkään kestävänä ja voimakkaana. Aika lailla sellainen kuin haluttiin, oikeastaan täsmälleen. Ja onnistunut olut ilman muuta jälleen kerran. Ehkä hedelmäisyyttä olisi voinut olla enemmänkin, kaikki maistajat eivät sitä kunnolla löytäneet. Mutta aivan IPAn makuistahan tästä ei haluttu, paahteisuus pitääkin maistua. Huomattava ero tässä kuitenkin on esimerkiksi Baltic Porteriin


7,5 %, mittaustuloksena 85 IBUa. Katkerohumalana Columbus, aromeissa Uuden-Seelannin Superdelic, Wai-iti ja Pacifica. Superdelicin käyttö oli harkittu riski, joissakin oluissa se on maistunut liian makealta, jopa karamelliselta. Tässä sellaista ei kuitenkaan ole, olut on hyvin kuiva ja Superdelicistäkin irtoaa lähinnä hedelmäisyyttä. Olutta verrattiin Plevnan Siperiaan ja varmasti samankaltaisuutta onkin paahteisuudessa ja katkeruudessa. Hagström on kuitenkin hieman kevyempi ja hedelmäisempi. Juotavuus on myöskin kunnossa. Ensimmäinen kegi tyhjeni Ruttolinnussa jo kello 19 aikaan. Olutta on saatavilla lähiaikoina laatubaareista eri puolella valtakuntaa. Pääkaupunkiseudulla kaikissa Pikkulinnuissa, Juovassa, Towerissa, Ihmeessä ja Hämeentiellä. Tampereella Konttori, Oulussa Leskinen ja Graali, Kuopiossa Malja ja Hophaus, Kouvolassa Betony, Lappeenrannassa tietysti Tujun Taproomissa, jossa myös pönikkämyyntiä. Turku jäänee tällä kertaa paitsioon Skaalin lopettamisen myötä. 

 

Tunnelma oli lanseeraustilaisuudessa korkealla koko ajan ja se nousi entisestään, kun illan mittaan alkoi tulla tietoja Untappdin vuosipalkinnoista. Hagström oli hyvin edustettuna, Groß Pilsner voitti saksalaispilsien sarjan, Baltic Porter myös omansa. Kolmanneksi päätyivät Bandwagon NEIPA kivikovassa sumusarjassa ja NZ Hopfenweisse humalavehnissä. Viimeinen kuva on Jussi Weckmanin ottama. Pikkulintu Ruttopuisto, 13.3.2024.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti