tiistai 30. huhtikuuta 2024

Himo Tuuletinpoika Hoppy Pils


 Pitkästä aikaa Pirkkalan markettipanimon tuotosta maistelussa. Hauskasti nimetty pils lienee suomennettu fanboy-termistä. 5,0 %, Solero soolohumalana. Faniuden kohteena ovat oluen UT-kuvauksen mukaan katkerovetoiset suomipilsit. Mitähän ne olisivat, Plevna Petolintu, Sonnisaaren monet variaatiot, ehkäpä jopa Hagström Groß Pilsner? IBU-lukemaa ei ole kuitenkaan ilmoitettu. Kovasti vaahtoavaa tavaraa, hyvin vaaleaa, kevyttä utua. Tuoksussa on asiaankuuluvaa ruohoisuutta, myös hedelmää. Melkoisen hiilihappoista tavaraa, viljaisuus tasapainoilee hedelmäisyyden kanssa, lopussa on kieltämättä katkeruutta, mutta paljon enemmänkin voisi olla. IBU-taso on arviolta fifty-sixty, 50-60. Ryhdikästä muuten, mutta liiallinen karbonointi todellakin leikkaa makua ikävästi sivuun. Eri muodossa vaikkapa kegistä voisi olla paljon parempaa. Ostopaikka Helsinki, K-Supermarket Tripla. 

Masis Reckoning


 Rock-olutta Espoon Kerasta, omistettu Omnium Gatherum -orkesterille, joka vaikuttaa Kymijoen kuohujen rannalla Karhulassa. 5,5 %, IBU 54, west coast IPA, tosin suhteellisen sameaa. Voimakkaasti sitruksista tuoksua. Kuiva hedelmäinen maku, lähes greippinen. Täyteläisempi saisi olla, ohueksi runko jää. Kuivuus sentään kehittyy kohtuullisen katkeraksi loppuvaiheissa. Ei mitään ongelmia sinänsä, ihan puhdas suoritus. Ostopaikka Helsinki, K-Supermarket Tripla. 

Fat Lizard Finny Tinny


 Otaniemestä Australian Sparkling Ale, eli ilmeisesti Adelaiden Coopersin klassikko ollut esikuvana. Etiketti on tölkissä pääosin väärinpäin down under -hengessä, tosin oluen nimi Finny Tinny on näppärästi luettavissa molemmin päin. 5,0 %, 28 IBU, humalina Australiasta Ella, Topaz ja Enigma. Täysin kirkasta vaaleaa olutta, ei juuri kuplivuutta. Hunajaisen makea tuoksu. Maussakin samaa hunajaa, yleistä hedelmäisyyttä, jotain tahmeutta. Ei katkeruutta eikä raikkautta, joten ei tämä varsinaisesti ilahduttanut. Ostopaikka Helsinki, K-Supermarket Tripla.

Whiplash Immolator



Juovan Sami mainosti vielä juuri hanaan saapunutta irlantilaista doppelbockia, klassisesti nimettykin. 8,6 %, savua tuoksussa. Täyteläinen, savua maussakin. Liian kylmää. Makeahkoa maltaisuutta. Ei niin puhdaspiirteinen kuin saksalaiset originaalit. Hieman tunkkainen makeus. En innostunut. Sosiaalinen tilanne, Asko Jylhä ja Janne Keskisarja paikalla. Juova, 30.4.2024.

Vanha Porvoo Vappuheila



Kun nyt Juovaan ponnahdin, niin kokeilin vielä Vanhan Porvoon panimon vappuolutta. Tämäkin NEIPA, 6,7 %, näyttää käytännössä identtiseltä edelliseen Sonnisaareen verrattuna. Tuoksu on neutraalimpi, hieman makeaa hedelmäisyyttä. Maussa on mausteista minttua, voisi arvata Sabroksi. Vähän ohueksi pääosin hedelmäinen runko jää. Kohtuupuhdasta, mutta makuja liian vähän. Ei katkeruuttakaan. Juova, 30.4.2024.

Sonnisaari Kisutus



Tarkoitus ei ollut liikahtaa vappuaattona mihinkään amatööritiheyden takia. Juova kuitenkin iski Sonnisaaren upouuden sessioheisin hanaan, joten tallustelin mukavassa kevätsäässä Kaisaniemeen. 6,0 %, humalia pitkä lista: Bru-1, Simcoe, Idaho 7, Mosaic kuumana, Nectaron ja Cashmere kylmänä. Hyvältä näyttää, sameaa ja kuulasta. Tuntuva hedelmäinen aromituntuma, sitrusta ja pehmeämpiäkin vivahteita. Maku on mehuista, ananasta ja mangoa, melko täyteläinen, varsinkin prosentteihin suhteutettuna. Tasapainoisuus jatkuu takalinjoille asti, katkeruutta on Sonnisaaren tapaan, tällä kertaa ei tosin takalaittomaan asti. Laatutyötä totta kai. Olenkin ehkä kertonut joskus, että olen Sonnisaaren pienosakas. Sillä ei omasta mielestä kuitenkaan ole vaikutusta arvioihin. Juova, 30.4.2024.

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Maryensztadt Yes We Can Idaho 7 Galaxy Nelson Sauvin Riwaka



Kevät tullut viikonlopun aikana Vallilaan ja Konepaja Biergarten auki. Puolasta sameaa heisiä, 5,8 %. Kissanpissaa, hieman hapanta marjaisuutta. Kirpeää trooppista hedelmää. Ohuehko runko. Ei juuri katkeruutta. Maestro Korhonen kommentoi oluen mausteisuutta ja kieltämättä jotain pippurisuutta oluessa tuntuu. Ei kevään huippuja, mutta vuoden ensimmäinen terassiolut kotimaassa kuitenkin. Konepaja Biergarten, 29.4.2024.

torstai 25. huhtikuuta 2024

Atelier Vrai Mute. | post pandemic series 6/6


Sumukaljaa Hessenistä, 6,5 %. Todella sameaa ja vaaleaa. Melko neutraali tuoksu. Hieman minttuinen ja mausteinen maku, Sabroa varmaan. Todella kuivaa, mutta mehuisuutta ei ole tarpeeksi. Katkeruutta sentään on jonkin verran. Hieman omalaatuinen lopputulos, ei kovin puhdaspiirteinen. Bierhaus Berlin, 25.4.2024.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Fuerst Wiacek Hawt


Berliinin craft-järkäleeltä vahvaa sumua, 8,0 %, kuivahumalointi käytössä kahteen kertaan, Mosaic ja Simcoe. Samea, sitrustuoksua. Ananasta ja mangoa maussa, hieman kirpeämpääkin. Lievää mausteista pippurisuutta. Kuivaa, jopa hieman katkeraa. Tuoreutta on, tämä ei ole varmaankaan maannut satamassa lakon aikaa. Juova, 24.4.2024.

Magic Road Always Remember



Varsovan kiertolaispanijalta vahva IPA, 7,7 %, Mosaic ja Sabro. Tähän asti kaikki kuulosti vielä kohtuullisen lupaavalta, Sabrosta huolimatta. Sabro on kiinnostanut tätä valmistajaa ennenkin. Ikävä kyllä olueen on lisätty myös vaniljaa. Tyylisuunta on enemmän länsirannikkoa, vain kevyttä utua ulkonäössä. Tuoksuissa on geneeristä hedelmäisyyttä. Maussa ikävä kyllä vanilja syrjäyttää välittömästi kaikki muut komponentit. Se dominoi täysin. Olut on siis pilattu häikäilemättömän harkitusti. Haluttaisi ehdottaa jonkinlaisia sanktioita tällaista tihutyötä kohtaan. Toimintakielto EU:n alueella? Onneksi älysin sentään tilata pienemmän annoksen tästä. Juova, 24.4.2024.



FrauGruber One By One



Baijerin craft-järkäleeltä uutta IPAa, Citra, Talus, Simcoe. 6,8 %, lievähkösti sameaa vaaleaa tavaraa. Tuoksu jää melko hailakaksi. Maussa bensaa, karviaismarjaa, herukkaa, sitrusta. Quesadillan kyytihenkilönä uppoaa mukavasti. Hedonismimielessä makuja saisi silti olla intensiivisemmin. Vaikka diversiteettiä on, niin mikään ei oikein riittävästi korostu. Yritän siis sanoa, että olut voisi olla tuoreempi. Ehkä jäänyt satamalakon uhriksi. Sitä kuukauden pysäytystä varmaankin olisi syytä huomioida yleisemminkin  tuontioluiden kohdalla. Juova, 24.4.2024.

Gamma Qua-Doink


Tanskan Herlevin Gamma-panimolta join viisi vuotta sitten tässä samassa baarissa Big Doink -nimisen DIPAn. Sittemmin on ilmestynyt TIPA-versio Bigger Doink, joka ei ole tullut vastaan. Mutta nyt osui kohdalle vielä tiukempi QIPA-variaatio. 12,0 %, Cashmere, Citra, Columbus, Mosaic. Tummahkon keltainen, samea, erittäin intensiivinen sitruksinen tuoksu. Maussa on mehuista nektarisuutta, yllättävän kuivasti tässä vahvuudessa. Mangon ja passionin tapaiset maut nousevat sitrusten keskeltä esiin monipuolistaen kokonaisuutta. Kuohkeaa ja raikasta, jopa juotavuus kunnossa. Alkoholi ei erotu mausta. Jälkimaussa ei ole katkeruutta, mutta se olisikin ollut yllätys. Vakuuttavaa tavaraa. Ilmeisesti olut julkistetaan Tanskassa virallisemmin vasta ylihuomenna, Ruttolintu hieman herkistelee. Pikkulintu Ruttopuisto, 24.4.2024.

Jenni Stammeier: Suomalaiset junapummit



 Uusi laajempi teos suomalaisista hoboista, julkaistu 2019. Lähteissä ei mainita edellisvuonna julkistunutta Sutisen T-Bone Slim -teosta. Itse T-Bone tulee kyllä esiin jo johdannossa, häntä luonnehditaan hobojen kuninkaaksi.  Stammeierin teoksen päälähteet ovat neljä suoraa hobo-kertomusta, vuosikymmeniä hobo-vuosien jälkeen muisteltuna. Yksi heistä on itsenäisyyskamppailun huippupoliitikko Oskari Tokoi, joka hoboili jo 1890-luvulla. Osa ylitti Atlantin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun USA jo sulkeutui. Niinpä he päätyivät junapummeiksi Kanadan raiteille 1930-luvun lamahuippuna. 


Stammeierin kirjan kuvaliitteessä on hämmentävästi mukana Matti (sic!) ja Rosa Huhdan yhteiskuva. Sutinenhan valitteli teoksessaan, että T-Bone/Huhdasta ei ole löydetty yhtään valokuvaa, vain IWW-kolumnien yhteydessä julkaistu karikatyyripiirros. Stammeier kertoo saaneensa kuvan John Westmorelandilta, joka on T-Bonen sukulainen. Kuvatekstissä lukee Newberry Library, Chicago. Sutisen kuvailemat hörökorvat tosiaan ovat mukana. Samaisen Westmorelandin nettisivulta löytyy toinenkin kuva ja kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. T-Bone Slim -tutkimus näyttää olevan vasta nyt pääsemässä alkuun! T-Bonen kuolema saattaa olla murha ja liittyä Stalinin juonitteluihin trotskilaisia vastaan. 


Suomalaiset ajautuivat nopeasti työttöminä ja kielitaidottomina kiertelemään työnhaussa maata lama-aikoina. Hoboilla (sana tulee ehkä maatilan renkiä tarkoittavasta kuokkapoika-sanasta, hoe boy) oli ylpeyttä ja kunniakoodeja, joilla he erottautuivat trampeistä ja bumeista, jotka olivat enemmän työtä vieroksuvia ja alkoholisoituneita. Kunniakoodit pätivät varsinkin jungleiksi (junkeli) kutsutuilla leiripaikoilla. Stammeierin kirjassa on pitkä kuvaus Toronton Don-joen laaksossa sijainneesta junkelista. Muutenkin kirjan parasta antia on paikalliskuvaukset Kanadan suurkaupungeista Toronto, Montreal ja Vancouver. Yllättävän paljon suomalaissiirtolaisia on pyörinyt ranskankielisessäkin Kanadassa ja välit "kantaväestöön" näyttää olleen kireämmät kuin englanninkielisellä puolella. Pettymys on kuitenkin se, että USA:n puolelta vastaavia kuvauksia ei juuri tule esille.


Yleisesti kirja oli vähän erilainen kuin odotin. Kirjassa kuvataan suomalaishobojen syitä hankkiutua raiteille, ongelmia virkavallan ja junayhtiöiden väkivaltaisten toimijoiden kanssa, arkista aherrusta ruuan ja majapaikan hankinnassa. Yksilötason kertomuksina pääosin, joista tietysti rakentuu yleisempikin kuva. Odotin (ehkä väärin perustein) enemmän historiallis-maantietellistä tutkimusta hobokulttuurin kehityksestä. Tutkimusta, varsinkin suomalaistaustaisten, hobojen touhuista ei varmaan ole olemassa riittävästi. Lopussa on vielä katsaus naispuolisista hoboista ja esiin tulee Sister of the Road -teoksen filmatisointi Boxcar Bertha, jonka en muistanutkaan olevan hobo-tarina. Näin 80-luvun alussa Roger Cormanin tuottaman ja Martin Scorsesen ohjaaman vaatimattoman leffan, joka muistuttaa sensaatiohakuisuudessaan enemmän Cormanin aiempia tuotantoja kuin Scorsesen myöhempiä ohjauksia. Boxcar Berthallahan on muistettava suomalainen "käännösnimi" Vapauden verinen laulu. 


Vaikka kirja ei siis täyttänyt odotuksia täysin, niin erittäin mielenkiintoinen teos kuitenkin. Kieltämättä odottelin nouseeko esiin Juntunen/Moilanen/Suorsa/Oikarinen/Karinen -nimisiä hoboja, mutta näin ei käynyt. Kirjassa korostuu Pohjanmaalta lähtöisin olleiden kohtalot, heitähän enemmistö muutenkin oli amerikansuomalaisista. Mutta taatusti kainuulaislähtöisiäkin pötkötteli junavaunujen katoilla ja sivuovipullmaneissa.   




tiistai 23. huhtikuuta 2024

Tornio 1873 Hunaja-Bock


Kolmas Tornion näyte on sekin pohjahiivaolut, mutta ensimmäinen yli nykyisen maitokaupparajan, 7,3 %, 25 IBU. Tyyliä kuvataan maibockiksi, mutta lappilaisen hunajan lisääminen ei menisi läpi bockin kotiseudulla. Kirkas olut, melkeinpä kultaiselta tämäkin näyttää, tosin EBC-lukema on varmaan edellisiä korkeampi. Tuoksu on kohtuullisen neutraali. Maku on odotetun makea, melkeinpä vieläkin makeampi. Maltaisuus uhkaa jäädä hieman hunajan varjoon. Maku kuivenee hieman, mutta säilyy hieman mausteisena, ei katkeroidu. Helppo sanoa, mutta kyllä nytkin hunaja olisi kannattanut jättää lisäämättä.

Tornio Obolon Slava! Pils


Tornion Panimo on hyvällä asialla ja tehnyt yhteistyötä kiovalaisen Obolon-panimon kanssa. Tuloksena pils, jossa käytetty ukrainalaista mallasta. 5,0 %. Kultainen olut jälleen, nyt aivan kirkas. Kuivempaa maltaisuutta ja nyt todellakin täyteläisemmällä rangalla. Puhdasta on. Pilsissä on syytä olla takatilassakin tavaraa ja pettymystä ei tule. Ei katkeruus jyrää, mutta tuntuu kuitenkin. Tasapainoa on, riittävästi makua ja hyvä juotavuus.

Tornio Mummon Perunalager


Tornionjoen länsirannalta saapui uutuusoluiden näytteitä. Ensimmäisen tyylisuunta on mitä ilmeisemmin riisillä tai maissilla ohennettu lager. Lisäaineeksi on kuitenkin valittu peruna. Itse en ole perunan ystävä, mutta Mummon näkyy olevan Vihannista kotoisin oleva tunnettu brändi. 4,5 %, 15 IBU. Kultaista väriä, hyvin ohutta utua. Makeanpuoleista maltaisuutta tuoksussa. Pehmeän liukas maku, mallas maistuu odotettua enemmän. Ei varsinaisesti täyteläinen, mutta ei todellakaan mauton. Raikasta.

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Nepenthe Jellyfish Huntress


 Kolmas Brewklyn-maahantuonti tulee Marylandin suurkaupungista Baltimoresta, Edgar Allan Poen ja The Wire -tv-sarjan kovilta kulmilta. Siellä en ole käynyt keskustassa, vaikka reuna-alueilla olen pari kertaa pyöriskellyt. Taas tripla-IPA, 10,0 %, TDH, Citra, Motueka, Simcoe, Galaxy. Nyt hieman ruskeampaa väriä, ei niin kuulasta, mutta läpitunkemattoman sameaa ja kyllä ulkonäkö pysyy edelleen houkuttelevana. Tuoksu on kyllä väistämättä edellisiä vähemmän raikas, yrttisyyttä ja makeampaa karamellisuutta. Maussa on paremmin hedelmäisyyttä, mutta mehuisuus ei kehity kuohkeana, tämä jää enemmän karamelliseksi makeammaksi seokseksi. Tuntuu vanhemmalta oluelta, ei kuohkeutta tai tuoreutta. Jopa alkoholikin nyt tunkee hieman puolustuksesta läpi. Ei katkeruutta. Selvästi session heikoin, mutta todennäköisesti myös session iäkkäin. UT-keskiarvo on 4.14, joten tuoreena tämä luultavasti vaikuttaisi paremmalta. Mutta tämä on realisoitunut todellisuus. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn.

Wren House Beach Boy Wally



 Toinen IPA-ostos Tallinnan Brewklynista. Uusi panimotuttavuus Arizonan suurkaupungista Phoenixista. Kävin siellä muistikuvien mukaan varsin äskettäin, mutta se olikin jo helmikuussa 2003, peräti 21 vuotta sitten. Silloin craft-panimot sijaitsivat enemmän esikaupungeissa Tempessä ja Scottsdalessa. Wren House siis on kotoisin kuitenkin itse Phoenixista, perustettu 2015. Netistä huomasin kuitenkin, että Wren Housella on uusi laajempi panimo ja taproom pohjoisempana Prescottissa. Se toi mieleen lisää Arizonan muistoja. Edellisenä syksynä 2002 ajelin Los Angelesista itään kohti Grand Canyonia. Läpi Joshua Treen kansallispuiston ja yli Colorado-joen, sitten ylemmäs Arizonan vuoristoon Prescottin kaupunkiin. Pienehkö turistikaupunki, villin lännen matkailukohteita, jäin sinne yöksi Springhill Inn -motelliin. Vieressä oli Prescott Brewing Companyn panimobaari, join siellä Pale Alen ja ostin teepaidan, joka on edelleen säännöllisessä käytössä. Motellia ja panimoa ei ole enää olemassa, mutta muistothan säilyvät.


Tässäkin IPAssa jälleen tripla-tasoisesti 10,0 %, Citraa ja Waimeaa. Oikein kauniin kuulas samea vaalea ulkonäkö, aivan samanlainen kuin edellisessä latvialaisessa. Tuoksu on nyt hieman laimeampi, mausteisempi, kirpeämpi, mangoisempi. Maussa on tosiaan kirpeyttä, kuivempaa hedelmäisyyttä, ei niin leveälle leviävää mehuisuutta, mutta puhdasta on. Ja juotavuus lähes samaa tasoa, ei alkoholin makua nytkään. Trooppiset vivahteet todellakin hallitsevat, mangon jälkeen papaijaa, aprikoosia ja pehmeää persikkaa. Mutta silti jotenkin kuivasti, ei kuitenkaan katkeruudeksi laajentuen jälkimaussa. Oikein mukavaa tämäkin. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn. 



Hopalaa! Punch Of Citrus


 Runsas viikko sitten ostin Tallinnan Brewklynista muutaman IPAn, jotka oli tarkoitus maistella viime perjantaina tutulla tastingporukalla. Maistelutilaisuus kuitenkin peruuntui ja uutta päivämäärää tuskin saadaan soviteltua ennen syksyä. Niinpä ajattelin silpaista huonosti säilyvät oluet tuulen suojaan saman tien. Ensimmäinen olut Latvian Jelgavasta, 10,0 %, TDH TIPA, 40 IBU. Hiivana Hop Unlock, joka on taas yksi tiolien vapautusrintaman taistelijoista. Humalina puolestaan äärimmäisen tutut Citra ja Mosaic. Parasta ennen 1.1.2025.


Oikein kauniin kuulas samea vaalea ulkonäkö. Sitrusaromit hyökkäävät laajalla rintamalla lasista ulos. Maku on miellyttävän appelsiininen, makeaa sitrusta, miksei klementiiniä ja kypsää satsumaakin. Juotavuus erinomainen, ei alkoholia, pelkkää mehuista nektarimaista juomaa. Ei kyllä maltaisen rungon tukea, tai katkeraa jälkimakua. Raikkautta ja tuoreutta on kiitettävästi. Ehkä tykkään vielä enemmän kuivemmasta hedelmäisyydestä, mutta tässä vahvuudessa sellaisesta on turha nillittää. Huippukamaa ilman muuta. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn. 



sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Ville-Juhani Sutinen: Hobon elämän mysteerit T-Bone Slimin jalanjäljillä


 Amerikansuomalaiset ovat kiinnostaneet lapsesta asti, ei vähiten joidenkin sukulaisteni vaiheiden kautta. Mitenkään syvällisesti tai systemaattisesti en ole kuitenkaan aiheeseen perehtynyt. Lähinnä olen bongaillut suomalaisten jälkiä Amerikan roadtripeillä. Niitähän näkyy helposti esim. Kaliforniassa, Oregonissa, Michiganissa, Wisconsinissa, Minnesotassa, Montanassa, Massachusettsissa, Floridassa, jne. Huomasin äskettäin somessa maininnan uudehkosta kirjasta suomalaisista junapummeista, siis hoboista. Sen takia päädyin Pasilan kirjastossa siirtolaisuushyllylle, josta kirja löytyikin. Samalla osui silmiin tämä toinenkin tuore hobo-teos vuodelta 2018. T-Bone Slim ei soittanut kelloja, mutta kirjaa selatessa selvisi kyseessä olevan suomalaistaustainen Matt Huhta. Kirja lähti mukaan myös.


Matt Huhta syntyi 1882 Erie-järven rannalla Ohion Ashtabula Harborissa vastikään Ilmajoelta saapuneen nuorenparin Matti ja Johanna Huhdan toisena lapsena. Hän oli sekatyömies, kulkuri, ay-aktiivi, mutta myös mainetta kerännyt kirjoittaja aliaksella T-Bone Slim, mm. monien laulujen tekijä. Hän löytyi kuolleena New Yorkin East Riveristä 1942. Hänen elämänvaiheistaan tiedetään kovin vähän. 


Vähäisistä lähteistä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, Sutinen on päättänyt kirjoittaa Huhdasta elämäkerran, jossa on fiktiivistä täytettä. Hän kiertää Amerikkaa Huhdan tunnettujen etappien kautta ja fiilistelee paikan päällä yli sadan vuoden takaisia tunnelmia. Sutinen on hyvä kirjoittaja, jolla on vakuuttavasti taustatietoa mm. USA:n historiasta ja homma toimii pääosin hienosti. 


Huhta meni nuorena naimisiin Pattijoelta saapuneen Rosa Kotilan kanssa. Isä Matti kuoli 1903 työtapaturmassa. Vuonna 1913 Matt Huhta jätti nelilapsisen perheensä ja suuntasi ilmeisesti Minnesotan Duluthiin. Hän vaihtoi nimensä T-Bone Slimiksi, radikalisoitui poliittisesti ja alkoi kiertää Amerikkaa. T-Bone toimi aktiivisesti IWW-järjestössä, eli Industrial Workers of the World, ns. Wobblies. IWW tuli itselle tutuksi lukiessa 70/80-luvulla Love Kirjoista Peter von Baghin esipuheita, tarkoitan siis esim. Jack Londonin ja B. Travenin romaaneita. 


T-Bone osasi kokata, siitä nimimerkkikin. Hän hankki välillä elantonsa sillä tavalla mm. Chicagon pahamaineisessa Packingtownissa. IWW:n lehtiin hän kirjoitti säännöllisesti kolumneja. Hoboanarkistina hänen teemansa liittyivät jatkuvasti työläisten aseman parantamiseen. T-Bone kirjoitti aina englanniksi. Hän ryhtyi myös muusikoksi ja kirjoitti lauluja. Musiikillisena esikuvana oli Gävlessä syntynyt Joel Hägglund, Joe Hill, Salt Lake Cityssa 1915 teloitettu IWW-marttyyri. Ei levyttänyt, ei esiintymistallenteita, ei yhtään kuvaa. 1930-luvulla miehestä oli satunnaisia havaintoja Minneapolisista, Clevelandista ja Baltimoresta. 1930-luvun lopulla hän asettui pysyvämmin New Yorkin satamakortteleihin, ja löytyi siis mystisesti vedestä kuolleena 1942. 


Vähistä aineksista Sutinen kutoo kiehtovan tarinan. Huhta oli kelvoton perheensä hylkääjä ja uskoi loppuun asti toivottomiin poliittisiin utopioihin. Jotain miehestä jäi kuitenkin jälkeen, noin 15 laulun sanat. Ainakin yhden on Pete Seeger levyttänyt. Se ei ole paljoa, mutta enemmän kuin monella muulla. Sutinen kirjoittaa tosiaan asiantuntevasti, vain yksi virhe osui silmiin, Erien kanava ei ole lähelläkään Erien kaupunkia. Mutta se ei ole paljon.



David Miller: Lonely Are The Brave

 Moderni nykyaikaan sijoittuva western vuodelta 1962, tapahtuu jossain New Mexicossa. Korean sodassa taistellut Kirk Douglasin cowboy ei oikein sopeudu muuttuneeseen tilanteeseen. Hyvin yksinkertainen tarina, johon Dalton Trumbon käsikirjoitus lataa filosofisia ulottuvuuksia. Pohjalla on Edward Abbeyn romaani.  Vankilapakoa seuraa raamatullinen rimpuilu hevosen kanssa vuorijonon yli. Aika masentava fiilis pitkin matkaa, ei mikään erityisen viihdyttävä leffa. Nuori Gena Rowlands lähes tunnistamattomana. Douglas piti tätä parhaana elokuvanaan, joten kovin hyvä hän ei ollut arvioinneissaan.

Fred Zinnemann: The Day Of The Jackal

 Frederick Forsythin trilleri tuli luettua jo 70-luvulla ja aika kauan on tämän filmatisoinninkin edellisestä katsomisesta. Ohjaaja Zinnemann aloitti jo Weimarin tasavallassa mykkäkaudella, mutta ei ollut tässäkään vaiheessa kuin 65-vuotias. Kovin näkemykselliseen ohjaukseen Zinnemann ei nyt yltänyt, jos nyt ylsi kovin usein aiemminkaan. Mekaanisen tehokkaasti tarina kuitenkin kulkee ja Italian ja Ranskan maisemia nähdään melkein road movie -tyyliin. Luulin nyt loppuun asti, että OASin palkkamurhaajaa esittää James Fox. Kaksi vuotta vanhempi veli Edward Fox on niin samannäköinen, että olen luultavasti sekoittanut heidät ennenkin.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

CoolHead Kings Brewing Tin Foil Hat Series #001: Area 51 & Aliens



Viikistä kollabo Kaliforniasta ponnistavan Kings Brewingin kanssa, sijaitsee Rancho Cucamongassa, San Bernardinosta länteen, Los Angelesin metropolialueella. 10 %, Citra ja kaksi julkistamatonta humalaa. Hyvin sameaa, vaaleaa. Tuoksu aika laimea. Maussa aika lailla hiilihappoa, makeutta, melkein karamellia, hedelmäisyys kääntyy aivan liikaa makeaan suuntaan. Alkoholi kyllä peittyy, mutta juotavuus silti heikkoa. Paljon kuohkeampi olut saisi olla ja todellakin paljon kuivempia tripla-IPOja on nykyään tarjolla. Ei vakuuta. Juova, 20.4.2024.


Flight Level Low Visibility Procedures



Lohja/Haaga-ilmailukiertolainen pukkaa vahvaa NEIPAa tiheään tahtiin. 8,0 %, Nelson Sauvin, Rakau ja Citra. Paksulta mönjältä näyttää. Tuoksussa on tutusti mangomelonia. Maku on raikas, mehuinen, täyteläinen, kuivahko. Trooppiset vivahteet hallitsevat, hyvin puhdaspiirteinen. Ehkä paras kokeilemistani Flight Leveleistä. Puuttuu vain peräkärry. Juova, 20.4.2024.

Messorem We're All Doomed, hanaversio


Tykkäsin kovasti alkuvuoden massateistingissä tästä Montrealin oluesta. Nyt Pienen hanassa kamaa. 9,1 % siis. Sameaa, mutta suhteellisen tummaa, ulkonäössä ei kuulasta kauneutta. Sitruksen ja ananaksen tuoksua. Maussa trooppiset vivahteet hallitsevat. Suhteellisen makea runko. Ananas, mango, litsi ja meloni. Ei jälkimakua. Voisi olla tuoreempaakin, vaikka eniten tässä nyt makeus tökki. Pien, 20.4.2024.



Ruoka 2024






















Sain Kotka Steam Breweryn Kärsä Koivistoisen kautta lipun uuteen kuluttajaruokamessuun. Lunta tiputteli taivaalta, mutta tallustelin silti paikalle lauantaiaamuna. Messukeskuksessa oli samaan aikaan ainakin jotkin Lapsimessut ja narikkaan joutui klo 10:30 jonottamaan yli vartin verran. Useampi asiakas näytti keskustelevan narikkahenkilökunnan kanssa kiihkeästi useita minuutteja. Varmaankin elintärkeistä asioista kyse, mutta jonossa verenpaine kyllä kohosi. 


Pääsin lopulta messualueelle, tungosta havaittavissa heti alusta asti. Ruokateemasta huolimatta, tai juuri siitä johtuen, näytteilleasettajissa oli useita panimoita. Löysin ensimmäisenä länsihelsinkiläisen Husky Brewingin, jonka porter rauhoitti mukavasti jonotushermoja. Sitten harhailin hieman ennen törmäämistäni Kärsään. Tarjolla viimevuotisesta nimeä vaihtanut Cuvée Pils, maistuu edelleenkin hieman happamalta belgioluelta. Samaan aikaan Anikó Lehtinen aloitti esityksensä suomalaisesta juomamatkailusta, jonka ehdin kuuntelemaan. Ytimekäs johdanto aiheeseen ja tykkäsin erityisesti Vuokatin Haapala-panimon esiinnostosta. 


Tungos tiivistyi entisestään, mutta kävin läpi suhteellisen järjestelmällisesti löytämiäni olutkohteita. Makumuistiinpanoja ei juuri ehtinyt hektisessö tunnelmassa rekisteröimään, joten tarinan loppuosa on varsin luettelomainen. Lammin Sahdin KatajaPils oli oikein laadukas, jos nyt ei kovin katkera. Pikkulinnun tiskiltä poimin Takatalo & Tompurin Vehnän.


Jyväskyläläiseltä X:ltä maistelin cold IPAn Frosty Hopin. Ei valittamista. Espoon Oman Panimon Cheers From Saarijärvi oli ihan ok india pale lager. Mallaskosken Tropical Hopstorm Juicy IPA olisi kyllä voinut olla paljonkin mehuisampi. Do Good Brew Companyn olutlistaa tuijotin pitkään, mutta en kuitenkaan pystynyt tilaamaan siitä mitään. Niinpä tapahtuman viimeiseksi olueksi päätyi Stadin/Vakka-Suomen Enigma Imperial NEIPA. Kovin karkea tapaus oli. En selvästikään ollut messujen kohderyhmää missään mielessä, mutta huonomminkin lumisateiden kevätpäivän olisi voinut viettää. Ja aika pitkään joutui poistuessakin jonottamaan, jotta sai takin pois neljän euron narikasta. Messukeskus, 20.4.2024.