Nyt sitten käsiin osui leedsiläisen journalistin Phil Hayn (ilmeisesti ei sukua Skotlannin MM-tähdelle 1974 Davie Haylle) kirja Bielsan Leeds-vaiheista. Kirja rakentuu ensimmäisen Premier League -kauden 2020-21 tapahtumista kuukausi kuukaudelta. Itse teksti rönsyilee silti koko ajan takaumiin kahteen aiempaan kauteen kakkostasolla. Kirjassa on Bielsan palkanneen ja sittemmin erottaneen Leedsin jalkapallojohtajan Victor Ortan esipuhe. Uutta tietoa tulee varsinkin alkuvaiheista, esimerkiksi rekrytointineuvottelusta Buenos Airesissa kesällä 2018. Leeds näköjään yritti ostaa 2020 Dinamo Zagrebin 18-vuotiaan tähtitoppari Joško Gvardiolin. Toteutuessaan se olisi voinut tehdä pääsarjavierailusta pitemmän. Mutta kokonaisuutena kirja on pettymys. Pitkää tarinaa Leedsin 00-luvun alhosta, joka ei suoraan liity Bielsaan mitenkään. Enemmän siis kirja Leedsistä kuin Bielsan aiemmista vaiheista mm. Chilen ja Argentiinan valmentajana. Hay ei ole päässyt haastattelemaan Bielsaa suoraan ja teos jää pinnalliseksi. Bielsan suosima pelitapa ja harjoitusmenetelmät tulevat kyllä selviksi, mutta varsinainen pelifilosofia jää kiteyttämättä. En osaa sitä itsekään tehdä, mutta juuri siksi sitä odotin. Kirja loppuu kesään 2021. Toisen Premier League -kauden kärsimykset jäävät raportoimatta. Ehkä tämä ajankohta oli kuitenkin juuri sopiva sankaritarinan lopetukseksi. Surullinen loppu olisi ollut vaikea sulattaa. Onneksi Bielsa ehti luoda lujaa perustaa jatkollekin ja ensi kaudella Leeds pelaa taas siellä missä sen kuuluukin.
Marcelo Bielsa täyttää ensi maanantaina 70 vuotta. Tämä kirja ei siis avannut tätä hämmästyttävää hahmoa tarpeeksi, joten aiheeseen on syytä palata. Bielsa valmentaa tällä hetkellä Uruguayn maajoukkuetta ja ensi vuoden MM-kisojen karsinnoissa Uruguay on jo voittanut sekä Brasilian että Argentiinan. Yllättävän paljon Uruguay on pelannut maalittomia tasapelejä. Kun kaksi peliä 18:sta on jäljellä, Uruguay ei ole vielä varmuudella lopputurnauksessa. Erittäin todennäköistä se kuitenkin on ja Bielsan joukkue tulee taatusti olemaan ensi kesän turnauksen kiinnostavimpia.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti