Fulham - Leeds 0-3

Lähdin White Horsesta ns. oikaisemaan pikkukatujen ristikon poikki kohti joenrannan stadionia. Tyhjää ja pimeätä kauan aikaa, epäilin jo suuntavaiston kadonneen. Sitten törmäsin kuitenkin joensuuntaiseen ihmisvirtaan, johon liityin mukaan. Matkaa oli enemmän kuin odotin. En ollut ostanut lippua ennakkoon, koska loppuunmyytyjä Fulhamin pelit tällä kaudella eivät ole olleet. Hyvin lippu irtosikin 60-luvun Fulham-stara Johnny Haynesin mukaan nimetylle kadun puoleiselle pitkälle sivulle.

Näin nyt suosikkijoukkueeni Leedsin livenä 13 vuoden tauon jälkeen. David O'Leary oli silloin valmentajana ja edellisenä kautena Mestareiden liigan semifinaalissa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon huonoa ja vielä huonompaa. En ole jaksanut painajaista kovin tarkkaan seurata, vaihtuvuus on ollut hurjaa, nytkään en tunnistanut yhtään pelaajaa. Sen sijaan vuoden 1974 mestarijoukkueen kaikki vaihtomiehetkin muistaisin unissani. Keltaisessa asussa Leeds pelasi perinteiseen tyyliin vieraissa. Stadion ei täynnä, mutta hyvin silti porukkaa. Leedsin kannattajat takanurkassa, äänekästä jengiä jo ottelun alla.

Fulham hallitsi täysin tilanteita ensi jaksolla, mutta ei vaarallisia maalipaikkoja. 40. minuutilla Leedsin pelaaja teki pallon riiston, keskitys ja pusku maan kautta verkkoon. Hups, nopea ja yllättävän tehokas toteutus. Ottelu käytännössä jo ratkesi heti toisen jakson alussa, taas puskumaali, nyt kulmasta. Yksi fulhamilainen ajettiin vielä uloskin 52. minuutilla. Fulham kyllä yritti, useita tolppalaukauksiakin, mutta Leeds yllättävän itsevarma. 88. minuutilla vielä reboundista roikku upposi takanurkkaan. Maalintekijät Sam Byram, Sol Bamba ja Mirco Antenucci. Ehkä tästä lopulta uusi nousu alkaisi. Fulhamin tilanne karmaiseva, tuleeko uusi pudotus heti perään? Matsin jälkeen kävelin nyt varmuuden vuoksi muiden seassa taaksepäin ja päädyin Putney Bridgen asemalle. Myöhäinen matsi, kolea ilta, mutta lämmin mieli.