Ulu Grosbard: Straight Time

Lopultakin pääsin näkemään Grosbardin tulkinnan Edward Bunkerin romaanista No Beast So Fierce. Grosbard on tehnyt mielenkiintoisen True Confessions -leffan ja Bunker on tietysti legenda monessa mielessä, joten odotukset olivat aika korkealla Orionin klassiseen ilmapiiriin asettuessani. Käsittääkseni varsin omaelämäkerrallinen tarina suurrikollinen Bunkerin vaiheista Los Angelesin varjoisemmilla kujilla. Dustin Hoffman ei ehkä paras valinta päärooliin, mutta kyllä pikkumies professioonallilla otteella homman klaaraa. Bunker itse esiintyy pienessä roolissa ja yhtenä käsikirjoittajana. Valmistunut 1978, äärimmäisen arkirealistinen ote, minkäänlaista tyylittelyä tai glamouria ei todellakaan ole. Huumoria löytyy, groteskia pilailua M. Emmet Walshin niljakkaan ehdonalaisvalvojan kustannuksella ja absurdia menoa irtoaa ryöstökohtauksistakin. Nuori Theresa Russell tuo tenhoa päähenkilön kujanjuoksuun, mutta traagisuus korostuu rikostoverien Harry Dean Stantonin ja Gary Buseyn kohtaloissa. Hoffmanin tukena siis poikkeuksellisen laadukas roolimiehitys. Hoffman aloitti itse elokuvan ohjaajanakin, mutta luovutti puikot Grosbardille. Hyvin yhtenäisen tyylin elokuva kuitenkin. Kestänyt hyvin aikaa, varsin tuntematon elokuva silti.