Baird Teikoku IPA

Japanin pienpanimokulttuuri oli kovassa maineessa jo 90-luvulla, sen arveltiin silloin pikapuoliin haastavan vastaavan amerikkalaisen buumin. Niin ei käynyt, 2000-luku oli hiljaisempaa. Raaka-aineet on varmaan jatkuva ongelma, mutta hyvässä maineessa ji-biru -tuotteet ovat edelleen. Itselläni on ollut agendalla Japanin matkasuunnitelmia 80-luvulta asti, mutta koskaan ne eivät ole toteutusvaiheeseen edenneet. Japanilaisiin pienpanimotuotteisiin en muista Euroopassa törmänneeni, Amerikassa kyllä muutaman kerran, mutta kokeilematta ovat jääneet. Japanilaisia makro-oluita tapaa silloin tällöin, mutta mitään erityisempää niistä ei ole mieleen jäänyt. Nyt sitten käsillä ensimmäinen aito asia. Panimon nimi on harhaanjohtavasti Baird, asialla emigrantti, liekö jopa sukua Georgia Satellitesin Dan Bairdille. Panimo sijaitsee Nimazussa, etelärannikolla suunnilleen Tokion ja Nagoyan puolivälissä.

Teikoku tarkoittaa imperiumia, mutta mitään imperial IPAa tämä ei ole, alkoholia vain 6%. Paksu vaahto, samea punaruskea väri. Hieman kitkerä ensivaikutelma, ei siis katkeraa, vaan aavistuksen vanhentuneelta vaikuttavaa. Tätä saattoi pitää jopa todennäköisenäkin mutkikkaan matkan jälkeen, vaikka säilyvyyttä luvataan peräti marraskuulle 2012. Hyvin täyteläisen hedelmäinen, kypsää mangoa ja kiiviä enemmän kuin sitrusta. Humalointi on epäilemättä voimakasta, se kiertyy mukavan laajana jälkimaussa, mutta ei levitä katkeruutta tarpeeksi. Ei kalpene eurooppalaisten IPOjen joukossa, muttei yllä huipputasollekaan. Tuoreena saattaisi olla aivan erilainen kokemus.

Barcelona - Manchester United 3-1

Olin toukokuussa 1992 vanhalla Wembleyllä vanhan Euroopan Cupin viimeisessä finaalissa. Mustasta pörssistä hankkimani lippu vei minut keskelle Sampdorian kannattajia, joten tuuletin Ronald Koemanin jatkoaikamaalia suhteellisen hillitysti. Ottelun suuria pelaajahahmoja oli Barcelonan silloisen Cruijffin Dream Teamin Pep Guardiola, joka nyt vei valmentamansa uuden Barcelonan uudelle Wembleylle. Puyol ei avauksessa, ManU:lla ei Nania. Tv-kamera omituisen alhaalla, lähes kentän tasalla. Tunnusteleva alku, ManU odotettua aktiivimpi. 27. minuutilla Xavi vapautti helposti oikealta laatikosta Pedron, tarkasti alanurkkaan. Nopea kuittaus 34. minuutilla, Rooney tasoitti, seinäsyöttö Giggsin kautta, joka näytti olevan paitsiossa. Barcelonalla ensi jakson lopussa useita kohtuupaikkoja, mutta ei tulosta. Suhteellisen rutiinimainen suoritus toisella jaksolla riitti helppoon voittoon. 54. minuutilla Messin tarkka veto puolustajien löyhän vartioinnin seurauksena ohitti van der Sarin. Barcelonalla koko ajan ote, 15 minuuttia myöhemmin Busquets vapautti Villan, ylänurkkasijoitus ratkaisi ottelun. Barcelona hidasti, ManUlla ei mitään ratkaisua tarjolla. Barcelonan peli näyttää helpolta, mutta kukaan ei näytä pystyvän rikkomaan sitä. Guardiola ehkä lähtee, kaikki on jo voitettu.

Sigtuna Extra Sigtuna Bitter

Yllättävän makea extra bitter, hedelmäisen pehmeä, 5,6%, etiketissä Lontoon Tower Bridge. Jos tyylisuunnan pitäisi olla ESB, niin pähkinäisyys puuttuu. Hedelmäisyys liittyy enemmän golden aleen, mutta humalointi suhteellisen hillittyä. Erinomaisen hyvä juotavuus Sigtunan muiden oluiden tapaaan, onkohan panimon käyttämässä vedessä jotain poikkeuksellista. Challenger-humalat kyllä tuntuvat, mutta nykymuodin mukaan tuntuma pitäisi olla vahvempi. Kohtuullisen nautittava olut, mutta ESBinä mallasta rungossa liian vähän. Oluthuone Leskinen, 28.5.2011.

Plevna Amarillo Weizen

Hopfenweissen hengessä käsittääkseni kyseessä on tavallista vahvemmin humaloitu vehnä. Nimestä päätellen jopa jenkkitavaralla, pientä pihkaa heti nouseekin fenolin mukana. Hedelmäisyydessäkin enemmän sitrusta kuin banaania. Schneiderin ja Brooklynin hybridioluen ensikokeilulla tämä yhdistelmä ihastutti, mutta innostus on sittemmin jatkokokeiluilla hiipunut. Samaan aikaan yleensä weizenit ovat alkaneet kyllästyttämään todella rankasti. Tämä tamperelainen ei ole niin reippaasti humaloitu kuin esikuvansa ja alkoholiakin vain 5%.  Vehnänä tämä on lähes tasapainoinen, mutta ei siis nykyään maistu minulle juuri ollenkaan. Varsinkaan jälkimaussa humalaa ei juuri havaittavissa. Oluthuone Leskinen, 28.5.2011.

Claude Chabrol: Madame Bovary

Kevään aikana katsomani Chabrol-paketin viimeinen elokuva hyppää omituisesti 17 vuotta eteenpäin, 1991 valmistunut tulkinta Flaubertin klassikkoromaanista. Kirjaa en ole lukenut, vaikka se on ollut 30 vuotta hyllyssä. Elokuvaversioista olen nähnyt vain Renoirin jähmeän leffan 30-luvun alusta ja hieman virkeämmän David Leanin Ryan's Daughter -variaation 70-luvun alusta. Odotukset eivät korkealla tämänkään suhteen. Alku ei tässäkään vakuuta, mitään modernisaatioyritystä ei ole ollut, tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle. Peruskamarinäytelmätunnelmaa, vaikka Isabelle Huppert vakuuttaa nimiroolissa heti alusta alkaen. Odottamattomasti elokuva virkistyy, nopeita leikkauksia, kertojaääntä, liikkuvaa kameraa, tanssikohtauksessa tulee mieleen Max Ophulsin parhaat leffat. Normandian kylmät talviset pellot Rouenin lähellä tulee vangittua näppärästi. Emma Bovaryn neuroottinen hahmo oli tietysti 1800-luvulla ennenkuulumatonta, mutta nyt ongelmatiikka on liian arkipäiväistä. Tarinan osat muistuttavat hämmentävästi Juhani Ahon (myöhempää) Juhaa, samanlainen traagisuus nousee vähitellen esiin. Loppupuolen talousvaikeudet ja subjektiivinen melodramaattisuus kylmäävine loppuratkaisuineen on kankeampaa kerrontaa, mutta kyllä Chabrol varsin vaikuttavan leffan lopulta haastavista aineksista sai kasaan.

Stallhagen IPA

Angleterressa isompi remontti, ei juuri mitään hanaoluita. Black Doorissa hämmentävästi realia tarjolla, Battledownin Sunbeamia, mutta kehnon Urhon Battledown-kokemuksen jälkeen oli helppo valita ahvenanmaanlaista IPAa. 6%, sameaa ja ruskeaa. Hedelmää löytyy, mutta maku on tukkoinen ja lyhyt. Olut ei aukea kunnolla, jälkimaussa on humalaa kohtuudella, mutta sekään ei nouse lentoon. Malmgård hakkasi kevyesti tällä kertaa Stallhagenin. Katkeroisuus kasvaa pikkuhiljaa, mutta silti tämä jää IPAna nahkean vaisuksi. Helsinki, Black Door, 26.5.2011.

Battledown Cheltenham Special Premium Ale, real ale

Ennen kokeilemattoman panimon 4,6 -prosenttinen olut hieman kirpeää, ei selvästikään enää parhaassa kunnossaan, etikka nostaa päätään. Jonkinlainen bitter, mallasta ja pähkinää löytyy, humalaa vähemmän. Melkoisen kehno tapaus kuitenkin kokonaisuutena. Melkoisen huono esitys Cask Marquee -tunnustusta tavoittelevalta baarilta. Hollolan, Lammin, Forssan, Heinolan ja Porin sahtia olisi vielä ollut jäljellä äskeisestä sahtitapahtumasta, ehkä ne olisivat olleet tyydyttävämpiä. Helsinki, St. Urho's, 26.5.2011.

Stadin Motueka Pale Ale

Stadin panimon eri humalaspesifisiä oluita on jo melko paljon tullut kokeiltua, pettymyksiäkin on ollut, mutta aina ne jotenkin perverssillä tavalla jaksavat kiinnostaa. Nimestä päätellen humalaa Uuden-Seelannin Eteläsaarelta, suhteellisen laimeaa hedelmäistä olutta ensivaikutelman perusteella. Mallasrunko varsin ohut ja jälkimakukin lyhyt. Malmgårdin IPAn jälkeen kalpenee odotettua rankemmin. Stadi tekee liian monta variaatiota oluistaan, nyt pitäisi fokusoida ilmeinen ammattitaito yhteen tyrmäävään tuotteeseen, joka löisi läpi kansainvälisellä tasolla. Helsinki, Villi Wäinö, 26.5.2011.

Malmgård IPA

Malmgårdin IPA oli päässyt loppumaan Kurvin William Kssa, joten ei tullut tälläkään kertaa pysähdyttyä muuten mukavassa baarissa. Pernajan india pale alea löytyi lyhyen metromatkan päästä ydinkeskustassa. Hieman samea meripihkainen olut. Hyvin hedelmäinen, appelsiinia ja kyproslaista kirpeää mandariinia. Selvästi odotuksia parempi, tämä kuningaslaji alkaa pikkuhiljaa juurtua Härmäänkin. Malmgård/Huvila on toki näyttänyt kyntensä ennenkin HODAn kohdalla. Tämä on täyteläisempi ja tasapainoisempi. Humalaa ehkä saisi olla vieläkin enemmän, sitä on nytkin rutkasti yli täkäläisten normien, mutta enemmän olisi paremmin. Raikkaudessa on myös toivomisen varaa, tynnyri ei varmaan erityisen tuore. Kittysin real-pumpussa vain London Pridea, mutta Meantime Yakima Redia himoittavasti kegina. Päätin kuitenkin jatkaa vielä matkaa. Helsinki, Kitty's, 26.5.2011.

Porterhouse Red Ale

Tanakan maltainen, muistuttaa enemmän skottialeja kuin vaikkapa Kilkennyä. Join tätä paikan päällä yli 10 vuotta sitten Dublinissa, nyt parempaa kuin silloiset muistikuvat. Karamellisuus hallitsee, mutta lopussa on hillityn maukas humalaisuus. Positiivinen yllätys, ei harmita erityisemmin vaikka liitutaululla mainostettu Stallhagen IPA oli päässyt loppumaan. Mukava fiilis Vaasankadun terassilla. Helsinki, Hilpeä Hauki, 26.5.2011.

Slottskällans London Fog Bitter

Rumannäköinen uppsalalainen samea ale, 4,7%. Hedelmäinen, persikkaa ja aprikoosia, voimakas humalointi bitteriksi. Hieman karkea tämä on, mutta periaatteessa ok. Riekon belgiviikkojen oluissa ei kovin mielenkiintoista näyttänyt olevan, mutta Stadin vahvat pullo-oluet Bismarck, Ultimator ja Sörnator olisivat kiinnostavia. En kuitenkaan viitsinyt koko illaksi Alppilaan jäädä. Saattoi olla huono päätös, kovin ihmeellistä ei tällä kertaa muualtakaan löytynyt. Helsinki, Maltainen Riekko, 26.5.2011.

Moles Barleymole, real ale

Kullankeltainen ale, 4,2%. Kohtuullisesti mallasta ja pähkinää, keskitasoa voimakkaampi hieman mausteinen humalointi. Ehkä aavistuksen raakaa vielä, pehmeydessä hieman toivomisen varaa. Toimii sessio-oluena varsin mukavasti, mutta humaloinnin voima hiipuu pitempään juotaessa. Ensivaikutelma siis parempi kuin kokonaistuntuma. Oluthuone Leskinen, 25.5.2011.

Don Winslow: Isle of Joy

Don Winslow on viime aikoina kirjoittanut realistisia rikosromaaneja, jotka sijoittuvat San Diegon seudulle nykyhetkeen. Tämä teos vuodelta 1996 tarjoilee aivan erilaisen ympäristön. 1950-luvun lopulle sijoittuva eroottinen vakoilutarina starttaa Tukholmasta 1958, mutta siirtyy sitten New Yorkiin. Tukholman seksuaalisesti idealisoitu miljöö ei vaikuta uskottavalta, mutta Winslow'n henkilöhahmojen luonti, dialogi ja yleinen tekstin rullaavuus on tutulla korkealla tasolla. Kirjan nimi viittaa Manhattaniin, jonka kuvaukseen Winslow keskittyy intohimoisesti, lähes enemmän kuin henkilöihin. Päähenkilöihin kuuluu senaattori John F. Kennedy lähipiirineen, toki nimi muutettu Keneallyksi. Uhkea blondi näyttelijätärkin on mukana, tosin muistuttaen enemmän Anita Ekbergiä kuin Marilyn Monroeta. Yhden traagisen hahmon esikuva selvästi Jack Kerouac. Joulun seudulle sijoittuva tarina on tiheä, mutkikas ja jännittäväkin. Amerikkalainen jalkapallo, jazz, baarit, klubit, hotellit, uhkapeli, mafia, runoilijat, muusikot, huumeet, Winslow rakentaa todella täyteläistä keitosta. Winslow on itse toiminut private investigatorina 70-luvulla Times Squaren alueella, joten kirjassa on ehkä omaelämäkerrallistakin otetta. Romaani on nautittava ja kaikin puolin vakuuttava, nousee Winslow'n parhaiden Kalifornia-teosten tasolle.

To Øl First Frontier IPA

Mikkellerin jalanjäljissä astelevalta nomadipanijakaksikolta ensimmäinen kokeilu. Kööpenhaminan Frederiksbergissä päämajaa pitävä To Øl on teettänyt oluensa monien Mikkellerien tapaan Belgian Proefissa. Vahvasti vaahtoava samea IPA, 7,1%, humalina Warrior, Simcoe ja Centennial. Raikkaan sitruksinen, tukeva runko ja herkullinen katkeruus loppupuolella. Yksinkertaisen onnistuneelta vaikuttava tuote, ei yrttivihanneksia. Erityisesti raikkaus tässä ilahduttaa, nyt tanskalaiset ovat onnistuneet pääsemään lähelle länsirannikon puhdasoppista laid-back -tyyliä.

Hornbeer Funky Monk

Tanskasta munkkiolutta, 8,8%, belgihiiva aistiutuu välittömästi olutta hörpättäessä. Suhteellisen makea, karamellinen, ei paahteisuutta, yllättävän ohut. Humalaa ei oikeastaan ollenkaan. Paha pettymys, ei nouse edes keskinkertaiselle dubbel-tasolle. Tanskalaisten jenkkikopiot ovat yleensä parempia kuin belgikopiot, siltä tuntuu tälläkin kertaa. Toki alkuperäisetkin jenkkioluet ovat nautittavampia kuin belgit. Tämä on poikkeuksellisen anonyymi tuote Hornbeerin suhteellisen ryhdikkäässä tarjonnassa. Yllättävän steriili ja siistikin, nahkea hedelmäinen makeus hallitsee, ei innosta millään tavalla. Oluthuone Leskinen, 23.5.2011.

BrewDog Three Floyds Bitch Please

Kävin vuosi sitten Three Floydsin panimobaarissa Indianassa, Chicagon liepeillä. Nyt jenkkieksentrikkopanijat ovat vierailleet Aberdeenissä ja tehneet tuotoksen BrewDogin laitteilla.  Savua, hedelmää ja humalaa. Jonkinlainen barleywine-tyyli lähtökohtana, 11,5%. Turvetulella kuivattu Islay-mallas tuo maussa mieleen enemmän saaren single malt -viskit kuin Bambergin savumaltaat. Maku tulee varmasti myös Jura-tislaamon mallasviskitynnyreistä, olutta pidetty niissä kahdeksan kuukautta. Humalaisuuden takia tämä viskiolut muistuttaa enemmän tupla-IPAa kuin barleywinea. Viskin maku ehkä sopii tähän paremmin kuin BrewDogin moniin viskitynnyrikypsytettyihin imperial stouteihin. Hieman keinotekoinen ja teennäinen lopputulos kuitenkin on, olut ja viski toimivat parhaiten sellaisenaan, ei toisiinsa sekoitettuna. Kauppuri 5:n patio toimii hyvin tuulen viilentäessä mukavasti auringon poltetta. Ehkä paras patio Oulussa tänä kesänä Rotuaarin ja Valkealinnan remonttien takia. Tämä olut toki sopisi paremmin syysmyrskyihin kuin kevätaurinkoon. Bar & Grill Kauppuri 5, 22.5.2011.

Claude Chabrol: Nada

Hyvä esimerkki Chabrolin uran epätasaisuudesta. Tämä löysä terroristileffa valmistui 1974 välittömästi Chabrolin parhaan kauden jälkeen. Näyttelijätyö poikkeuksellisen ulkokohtaista, Pariisin miljööstä ei irtoa mitään, intensiteetti ei kasva missään vaiheessa ja huumorikin vaikuttaa tahattomalta. Poliisin väkivaltaisuus tuntuu liioitellulta ja tuskinpa vastavakoilun ym. korruptoituneisuus oli 70-luvullakaan Ranskassa näin kaikenkattavaa. Hyvin persoonaton elokuva, ei pääse lähellekään parhaita saksalaisia terrorismielokuvia. Elokuva perustuu Jean-Patrick Manchetten romaaniin, kirjailijan muutama teos on käännetty englanniksi, ehkä kannattaisi tsekata.

Port High Tide Fresh Hop I.P.A.

India pale ale ei nouse edelleenkään missään muualla sellaiseen loistoon kuin sen modernin version synnyinseudulla USA:n länsirannikolla. Tämä tuorehumalaolut San Diego Countyn San Marcosista on taivaallisen hyvää. Centennial ja Simcoe ovat humalalajikkeet ja niiden vaikutus on ilmiömäinen. Hieman samea sinapinvärinen olut on IPAksi melko kevyt, 6,5%, ja se tuntuu mallasrungon suhteellisena ohuutena. Olut on kirpeä, hyvin greippinen, lähes sitruunamainen. Pihka leviää sitten nautinnollisen katkerana. En väsy millään tämäntyyppisiin oluisiin, tätä voisi juoda äärettömiin.

Sigtuna East River Lager

New Yorkiin viittaava nimi vie heti ajatukset ruotsalaislagerissa Atlantin taakse ja maku vahvistaa välittömästi mielikuvaa. Täyteläiset amerikkalaiset uuden polven lagerit, esim. Brooklyn Lager, voisivat olla tämän esikuvia. Tanakan lähes hedelmäisen maltaan jälkeen makupaletin valtaa tasaisesti laajentuva humalanautinto, jota amerikkalaisetkaan eivät tässä tyylissä ehkä näin paljoa harrasta. Käytetty humalalajike vähemmän tunnettu Vanguard, pihkaa valuttavia havuneulasia mieleen nousee. Panimo ilmoittaa kuunnelleensa AC/DC:tä oluen valmistuksen aikana, toiminut loistavasti. Oluthuone Leskinen, 20.5.2011.

Holba Šerák Speciál

Oulussa ennennäkemätön tšekki on bock-lukemissa, 6,2%. Lähes öljyinen viskositeetti, vahvasti humalaa ja silti makeahkoa. Diasetyylikin hieman yrittää nostaa päätään. Alkoholikin tuntuu pistävän kieltä. Kokonaisuus on nahkea, ei ole huippuelämys. Oluthuone Leskinen, 18.5.2011.

Ægir India Pale Ale

Norjalainen IPA on asianmukaisen sitruksinen, humalaa on reippaasti, tämä on varsin onnistunut hieman epätasaisia tuotteita tarjoavalta panimolta. 6,5%. Raikkautta voisi olla enemmän, aivan lentoon tämä ei IPAna lähde. Tuoreena hanassa voisi olla lyömättömässä iskussa. EurooppalaisIPOja usein vaivaava yrttinen vihannesefekti ei ole pinnassa, mutta hieman nahkea kokonaisuus kuitenkin on. Positiivinen kokemus silti. Oluthuone Leskinen, 18.5.2011.

Sierra Nevada Glissade Golden Bock

Kalifornian luottopanimon näkemys saksalaisesta tylsähköstä tyylistä ei ole tietenkään tylsä. Runko on melkein kääntymässä hedelmäiseksi, mutta säilyy silti viljaisena ja leipäisenä. Hieman makea. Jälkimaku on paljon humalaisempi kuin bockeissa yleensä. Ei nouse panimon skaalassa huipulle, mutta hyvin ryhdikäs olut tämäkin. Oluthuone Leskinen, 18.5.2011.

Ninkasi Noire

Musta olut Lyonista ei ole aivan mustaa, lähinnä tummanruskeaa. Paahteinen mukava lähtö, mutta jo tutuksi tulleeseen ranskalaistapaan loppu on kärvistelyä tyhjyyden kanssa. Kohtuullisen täyteläisenä tätä 6,6-prosenttista voi pitää, mutta muuten kokonaisuus on laimea. Etiketin mukaan oluessa on tavoiteltu perinteisen lyonilaisen bière brunen ominaisuuksia. Makeaa suklaata voi hyvällä mielikuvituksella aistia, mutta muuten varsin neutraali tapaus. Ei ehkä kannattaisi edes mainita, mutta humalaa ei juurikaan ole. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Garrigues La Saison des Amours

Kupariolut Sommièresistä kaukaa etelästä, Montpellierin ja Nîmesin välistä, 6,3%. Pähkinäinen alkuvaikutelma on lupaava, mutta ei kanna pitkälle. Pihkaisen tapaista humalaa on ohuen rungon perässä, mutta aivan liian hailakasti. Hienossa etiketissä oluen vaahto yhtenee daamin vaaleisiin kihariin ja gentlemannin valkeaan partaan. Itse olueen vaahtoa syntyi vaatimattomammin. Ei tämänkertaisen ranskalaisotoksen huonoimpia kuitenkaan. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Bosteels Tripel Karmeliet, hanaversio

Tämä belgitripel oli 90-luvulla yksi suosikeistani, sittemmin hohto on haihtunut. Yllättävän maltainen ensivaikutelma, hedelmä ei tule raikkaana esiin. Tällaiset oluet ovat astiatuotteina kuriositeetteja, nämä on suunniteltukin pullotarjoiluun. Melko vaisu tapaus tämä on, kevyesti mausteita, hyvin tyhjä jälkimaku. Varsinkin nahkea, lähes tunkkainen, hedelmäisyys pettymys. Positiivinen seikka hämmästyttävä hinnoittelu Pariisin oloissa. 25 cl 9-prosenttista olutta 2,90€. Pariisi, Express de Lyon, 15.5.2011.

Pelforth Printemps

Kirkas vaalean kuparinen väri, bock-tyylisesti vahvalta lagerilta vaikuttaa. Mallasta, nahkeutta, jotain metallisuutta, mieleen tulee balttilagerit. Aiemmat kokeilut Pelforthin oluista ovat olleet vaisuja, mutta tämä on mauttomuudessaan niidenkin joukossa pohjanoteerauksia. Ranskalaisten hanaoluiden tarjonta nyt vaan näyttää näin heikolta. Toki tällä kertaa otos on ollut hyvin rajallinen. Pariisi, Express de Lyon, 15.5.2011.

Lorraine Loroyse

Kirkas vaalea olut, 8%, vehnää mukana. Saksalaisvaikutteiselta alueelta Metzin ja Nancyn välistä lievästi belgivaikutteista olutta. Liukkaan makeaa, vähän mausteista kirpeyttä. Humalointi aluksi vaikuttaa olemattomalta, mutta se kasvaa jälkimaussa useamman hörpyn jälkeen kohtuulliseksi. Jälleen ranskalaisolut, joka lähtee mielenkiintoisista lähtökohdista päätymättä oikeastaan mihinkään. Voimakas hiilihappoisuus jotenkin laimentaa kokonaisuutta entisestään. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Rateliers Bell de Loing Brune

7,5-prosenttinen ranskalaisolut Amillystä, Pariisin eteläpuolelta. Lähin tyylisuunta ehkä dubbel, hieman belgihiivaa havaittavissa, myös polttavaa alkoholia. Makeaa maltaisuutta, vähän leipääkin. Ihan ok periaatteessa, mutta ei tällaiset oluet sytytä millään tavalla. Ranskassa ei ilmeisesti ole vielä ymmärretty, että oluen olennaisin viehätys yhä useampien mielestä on voimakas humalointi. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Annoeullin L’Angelus

Hieman Falstaffia mielenkiintoisempi baari lähellä Gare de Lyonia. 12 hanaolutta, kaksi hollantilaista lageria, kaksi ranskalaista pienpanimo-olutta, muut belgejä, mm. Tripel Karmeliet. Ehkä juuri oikea asetelma kuvaamaan Pariisin oluttarjontaa. Paikka huomattavasti Falstaffia halvempikin, ei tosin kovin viihtyisä, sporttibaarissa ruuduissa ranskalaista rugbya. Ennestään tuttu L'Angelus bière de garde Lillen läheltä, ei kovin innostavaa, nahkeaa hedelmää. Makeutta, hieman pistävyyttä. Katkeroa ei oikeastaan ollenkaan, jälkimaku kevyen mausteinen, nahkeutta edelleen. Pariisi, Express de Lyon, 14.5.2011.

Kuchlbauer Aloysius

Ensimmäinen baarivierailu Pariisissa, epähuomiossa nopea tilaus. Baijerilaista tummaa weizenbockia Abensbergista, 7.2%. Makeahkoa mallasta, banaania jonkin verran, periaatteessa miellyttävä olut. Mutta nauttimisympäristö ei ollut oikea aurinkoisella Bastiljin aukiolla lauantai-iltapäivänä. Tarkemmin olutlistaa lukiessa valinta ei ollut erityisen huono. Varsinkaan hanaoluissa ei mitään mielenkiintoista, rrikoisuutena hanassa Carlsberg Elephant. Ranskalaiset ja belgialaiset pullo-oluetkin ennestään tuttuja. Hinnat melko raakoja, Kronenbourg 1664 puoli litraa 9.20€, pullosta Heineken 33 cl 8€. Weizenbockin makeus hallitsee makua loppuun asti, mutta täyteläistä ja vehnäolueksi tasapainoistakin tämä on. Pariisi, Falstaff Bastille, 14.5.2011.

La Vallée de Chevreuse Volcelest Triple

Bonnelles-kylästä Pariisin lounaispuolelta triple, 8%. Suhteellisen kirkas kuparin väri. Kypsää hedelmää hiilihappoisesti. Ohuehko nahkea kokonaisuus, humalaa ei merkittävästi. Monien ranskalaisten pienpanimojen tuotteiden tapaan jotenkin puolitiehen jäänyt tuotos. Hiivaa mukana, sameutuu huomattavasti. Ei pääse Fleuracinkaan oluen tasolle. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Fleurac La Triple Brune I.P.A.

Lontoosta ajaa junalla parissa tunnissa kanaalin alitse Pariisin. Kulttuurimuutos on välimatkaa suurempi monessa suhteessa ja yksi suurimmista eroavuuksista on olutkulttuuri. Kävin Pariisissa suhteellisen tiheästi 10-15 vuotta sitten. Silloin kaupunki ei vaikuttanut olutmielessä täysin mielenkiinnottomalta. Nyt paikalla 10 vuoden tauon jälkeen ja mitään edistystä ei tunnu tapahtuneen, kun olutkulttuuri monessa muussa paikassa on samaan aikaan edennyt rivakasti. Etukäteistietojen perusteella en edes jaksanut kierrellä baareja, mitään kovin mielenkiintoista ei näyttänyt olevan tarjolla. Varsinkin Lontoon ilahduttavan tarjonnan jälkeen kontrasti olisi ollut liian suuri.

Yksi mielenkiintoinen olutkauppa Pariisiin on kuitenkin avatu 2000-luvulla. La Cave à Bullesia ei heti huomannut Beauborgin kapealla sivukadulla. Kaupassa kunnon näyteikkuna, mutta ei mitään kylttiä. Paljon tuntemattomia ranskalaisoluita. Ensimmäinen kokeilu keskiylängöltä läheltä Clermont-Ferrandia. Ruskea tripla-IPA vaikuttaisi aluksi lähinnä dubbelilta, alkoholia 8%. Sameaa vaahdotonta olutta, joskin nauttimisolosuhteet alkeelliset hotellihuoneen muovimukista. Maltainen hieman mausteinen perusmaku, melko voimakas humalointi tuo hedelmää, katkeroakin kohtuudella. Hybridioluen tunnelmaa, mutta ei täysin vakuuttava. Matala hiilihappotaso ei paranna vaikutelmaa. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Oldershaw Alchemy, cask ale

Täyteläinen ale Lincolnshirestä, keskitasoinen kaikin puolin, 5,3%. Mallasta ja humalaa löytyy, mutta ei suuria määriä, ei oikein millään tavalla herätä suuria tunteita. Lontoon osuus matkasta olisi ollut mukava päättää johonkin muistettavampaan kokemukseen, mutta näin tällä kertaa. Lontoo, Euston Tap, 11.5.2011.

Sambrook's Junction, real ale

Uudehko lontoolaispanimo Batterseasta. Hieman mausteinen ensivaikutelma bitterissä, kohtuullisen pehmeää. Pihkaista humalaa, mutta kovin lyhytkestoista. Humalointi on liian heikkoa, ei vakuuta kokonaisuutena. Lontoo, The Bree Louise, 11.5.2011.

Camden Town Camden Bitter, real ale

Pehmeän samettista lontoolaisolutta, mallasrunko väistämättömän ohut 3,8-prosenttisessa bitterissä. Harmittavasti hieman typpiolutfiilistä, mutta näppärä humalointi sentään hilaa tämän positiiviselle puolelle. Kovasti jengiä baarissa keskiviikkoiltana. Lontoo, The Bree Louise, 11.5.2011.

Kent Zingiber, real ale

Vielä yksi yritys Caskin oluista. Hieman sameaa, mausteista, tässä on jotain inkivääriä tai vastaavaa, ei todellakaan kovin mukavaa. Hanalätkä muistutti erehdyttävästi Zoiglbieria, mutta olisi pitänyt arvata paremmin. Pippuriakin voisi olla, enemmän tällaista odottaisi Belgiasta kuin brittioluelta, mutta stereotypiat ovat tälläkin alueella harhaanjohtavia. Kohtuulisen raikasta ja mausteisuus hieman muistuttaa humalointia, joten ei tämä erityisen epämiellyttävä ole. Tällä otoksella Cask kyllä häviää oluiden laadukkuudessa kirkkaasti Bree Louiselle ja Euston Tapille. Lontoo, Cask, 11.5.2011.

Gadds Revelation Cat West Coast 2xIPA

Caskin riileihin kyllästyneenä kokeilin eurooppalaista yhteistuotantoa. Italialaisideointia toteutettu kai Ramsgaten panimossa Kentissä. Jonkinlainen tupla-IPA, 9%. Alkoholi maistuu läpi huonon bockin tapaan. Trooppista hedelmää löytyy, mutta katkero jotenkin hukkuu alkoholin pistävyyteen ja hedelmän aromiin. Kohtuullisen kuiva kuitenkin, mutta ei erityisen nautinnollinen. Ei juurikaan muistuta USAn länsirannikon oluita. Pettymykseksi tämäkin on laskettava. Lontoo, Cask, 11.5.2011.

Great Heck Yorkshire Pale Ale, real ale

Harmittavan kevyttä kamaa tämäkin yorkshirelainen. Humalaa liian vähän eikä mallasrunkokaan ilahduta laimeassa keksisyydessään. Caskin cask-valikoima oli hieman matalaprofiilinen, ei esim. Bree Louisen tapaan lontoolaisten uusien panimojen tuotteita. Lontoo, Cask, 11.5.2011.

Shardlow Mayfly, real ale

Cask on modernimman olutmeiningin tunnetuimpia baareja Lontoossa. Varsin tyhjää iltapäivällä idyllisessä, lähes autiossa Pimlicossa. Isohko tila, kymmenen real alea, muissa hanoissa eurooppalaisia moderneja panimoja tyylin Nøgne Ø / Mikkeller. Tarjolla jopa Uncommon Brewersin portteri Kalifornian Santa Cruzista ja Rothausin pilsiä ja weizenia Schwarzwaldista. Paljon pulloja. Amerikkalainen baarimestari tykkäsi Federal Jack -paidastani. Kevyttä touko-olutta, ehkä väärä valinta ennestään tutulta panimolta Leicesteristä. Lievästi hunajainen, mutta myös humalainen. Kokonaisuutena kuitenkin liian ohut, vaikka alkoholia kohtuulliset 4,6%. Lontoo, Cask, 11.5.2011.

Meantime Helles

Market Porterin epäkiinnostavalta vaikuttava riilitarjonta johti reissun ensimmäiseen pohjahiivaolueen. Saksalaisolut sentään peräisin lontoolaispanimolta. Hiilihappoa reippaasti, liian kylmää jopa lageriksi, 4,4%. Ehkä ei tarpeeksi täyteläistä hellesiksi, hyvä humalointi vie tunnelmaa pilsiksi. Toimii sillä suunnalla lähes hedelmäisenä varsin hyvin, Britanniassakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtämään mistä kunnon lagerissa on kyse. Lontoo, Market Porter, 11.5.2011.

Dorset Tom Brown's Traditional Bitter, real ale

Pikainen ruokailuvisiitti Thamesin etelärannan Borough Marketin vahvaan olutkeskittymään. Tarkoitus oli syödä BrewWharfin panimoravintolassa, mutta suunnitelma vaihtui laajasta real ale -valikoimastaan kuuluisaan Market Porter -pubiin. Tarjonta oli pieni pettymys, baari ei muutenkaan erityisen ihmeellinen. Tuntematon bitter etelärannikolta, 4%. Pähkinäinen mallas hallitsee, humalaakin kohtuudella, mutta saisi olla täyteläisempi. Muistuttaa sekä ulkonäöltään että maultaan altbieriä, mikä on tietysti vain positiivista. Lontoo, Market Porter, 11.5.2011.

Thornbridge St. Petersburg

Reissun ensimmäinen half pint ja ensimmäinen ei- cask ale. Päätin kuitenkin tarttua tähän, koska korreloituu hienosti kohta starttaavaan Great Baltic Adventureen. 7,7%, keg-olut aivan liian kylmää. Suhteellisen kevyeen alkoholipitoisuuteen suhteutettuna todella vahvasti kahvia ja tummaa suklaata. Hyvin tasapainoinen, kypsää hedelmää taustalla. Humalaa on todella vahvasti jälkimaussa, upea kokonaisuus, caskattuna ehkä vielä aivan eri ulottuvuuksissa. Lontoo, Euston Tap, 10.5.2011.

Marble Lagonda IPA, cask ale

Manchesterin mahtavasta ravintolapanimosta india pale alea, vain 5%. Kirkas keltainen väri, hyvin kuiva, hyvin katkeroinen. Hedelmäisyys ongelmallisesti puuttuu. Ehkä amerikkalaistyyppistä IPAa on taas tavoiteltu eurooppalaisilla humalilla, se ei kunnolla onnistu, sitrushedelmäisyys jää saavuttamatta. Euston Tapissa hieman hiljaisempaa tiistai-iltana. Kuvassa baarimestari laskee cask-olutta tuoppiin menetelmällä, joka ei siis ole real ale -säännöstön mukainen jakelutapa. Lontoo, Euston Tap, 10.5.2011.